Part 1

language: Finnish

SOPHONISBE

Murhenäytelmä

Kirj.

LAURI HAARLA

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.

HENKILÖT:

HASDRUBAL, Karthagon päällikkö. SOPHONISBE, hänen tyttärensä. HELIKE, tämän seuralainen. SANKHUNIATHAN, Astarten pappi. MASINISSA, Itä-Numidian kuningas. PROKLES, Masinissan seuralainen, Sophonisben ja Masinissan entinen opettaja. ALITTA, Masinissan sisar. MASSIVA, tämän poika. SYPHAX, Länsi-Numidian kuningas. VERMINA, hänen poikansa. SCIPIO, Rooman sotavoimien ylipäällikkö. GAIUS LELIUS, Scipion alipäällikkö. TEUTATES, gallialainen orja. MARSYAS | frygialaisia GALLOS | huilunsoittaja-orjia. NOTOS, aleksandrialainen orja. MYRKKYRI. THEVESTA. I VARTIJA. II VARTIJA. I LÄHETTI. II LÄHETTI. SANANSAATTAJIA, SOTAMIEHIÄ, KANSAA.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö:

Karthagon päällikön Hasdrubalin puutarha Karthagossa. Vasemmalla palatsin pääty. Oikealla kotitemppelin portaat kaaressa kulkien etualalta keskelle oikealla. Taustalla kaupunki. Näkyy Ammonin torni y.m. Etualalla avonainen paikka, jonka taka-alalla marmori-istuin ja lotus-kukkien ympäröimä pyhä lähde. Aukeaman eroittaa taustasta sypressi- ja myrttipuut. Näiden takana kulkee käytävä viistoon oikealta taka-alalta palatsin portaisiin. Palatsin luona kasvaa mantelipuita ja ruusuja. Temppelin seinustalla kiertää viiniköynnös. Temppelin kulmauksen takaa näkyy granaattipuita. Kirkas iltapäivä.

SOPHONISBE (istuen marmori-istuimella ja ruokkien lammikon pyhiä kaloja kääntyy Heliken puoleen, joka nojaten porraskaiteeseen vasemmalla katsoo haaveillen Ammonin tornia kohti):

Helike, jälleen mailla unelmain Sa harhaat. — Liiaks haaveilleet jo liemme, Ei auta meitä haave hauras.

HELIKE (kuin havahtuen):

Keidasta vailla onnenunelmain Ma näännyn erämaahan, valtiatar.

SOPHONISBE:

Mutt' keitaalta, Helike, erämaa, Vain erämaa taas jatkuu loputon. — — Se matkamiestä nääntäin ahdistaa Kuin aika tää, tää raskas odotus, Ja epätietoisuus, mi taivaan ääriin Luo sumuverhot aavetansseineen. — Mutt' kuitenkin: viel' tyhjempää kuin haave On vaikerrus. Siks kerro mulle nyt, Helike armas, satu tuo, jok' äsken Niin sseesteiseks sun otsas seppelöi.

HELIKE;

En muuta voi kuin yhtä unelmoida. — Mutt' vieras samaan sadun aiheeseen Pian kyllästyy. —

SOPHONISBE: Ma sulle vierasko! Ei muinoin kysyä mun tarvis lain Kuin Proklesta Helike muisteli.

HELIKE:

Helike Proklesta näin muistelee: Hän miettiväisnä astuu nurmikenttää, Jok' kummun vehmaan hartehia kiertää. — Hän nostaa pään ja katsoo laaksoon päin, Miss' rauhaisana kaupunki viel' lepää. Heliken siellä muistaa vuottavan — Takaisin käy kuin kilvan kiirehtäin —

SOPHONISBE (innostuen):

Helike, hurmas hento kaunis on! (Leikkiä laskien) Kas silmäis into kirkas liekehtii Kuin uhriliekki jumal'alttarilla. — Sun jumalanas viisas Prokles on — (Masentuen) Mutt' mitä mulle jäi — —

HELIKE (iloisesti):

Nyt tuhmaa tuumit. Unelma yhtä kaunis, lemmen tuli Yht'aikaa syttynyt kuin mun.

SOPHONISBE: Vuos sitten Sait sinä Prokleen nähdä, multa mielen Kuusvuotinen lyö kaipaus. En mitään Vuoks onneni voi tehdä, taistella.

HELIKE (valoisasti):

Kun filosoofi kultasuu ja prinssi Numidian, nuor' Masinissa, puiston Tään saman varjostoissa puhein meitä Tai voimanäyttein hurmas — silloin et Noin synkkä ollut, muistathan — —

SOPHONISBE:

Niin — silloin Meit' selvyys tyynsi rauhallaan. Mutt' katso, Nyt katso maailmaa — et ilakoi — Nyt virrat Välimereen laskevat Suvantoon saakka ensilähteiltänsä On veren punaamat ja aalloissansa Vain raunioita kuvastaa. Nyt kansat Lyö murskaks ihmisonnen taistaissaan Kuin jättipedot toisiansa vastaan Ja pienet kansat ristiaallokossa Kuin ruhka velloo tietämättä minne. — Mutt' loppuna on tuho Karthagon Tai Rooman! — Jospa tietäis, kummanko.

HELIKE:

Samaapa sotaa käytiin silloin jo. —

SOPHONISBE:

Mutt' voiton puolla oli Karthago — Nyt tappioista saapuu sanomia. Ne mieltä kauhuaavistuksin vaivaa — —

HELIKE:

On, valtiatar, mieles synkkä liian. Et luota sankarmieleen sotijamme, Et Hannibalin neronvaltaa muista, Jok' kauhuun saattoi Rooman mahtavan. - Ja suurinta et muista suojaajaas. Ken Scipiot löi Anitorgin luona, Ken Syphaxin löi nuorukaisna jo? Hän kerran Prokleen aatteet toteuttaa! - Kihlattu Masinissan noin ei saa Kuin painajaisen alla voihkaa. — —

(Alkaa kuulua humua ja ääniä oikealta päin.)

SOPHONISBE:

— — Mutta Elääkö Masinissa, sit' en tiedä. Sa muista viime viesti Espanjasta: Ilipan luona joukot Karthagon On lyöty kokonaan, iberit, keltit Erinneet meistä, saaliiks voittajan Maa hopeeaarteineen on joutunut. Isästäin lyöty eroon Masinissa. Miss' on hän nyt? Seikasta tästä lainkaan Ei viesti kertonut. Mutt' huhutaan: Numidiass' on levotonta, hiljan Vaikk' kapinoivat lyötiin mikatanit — — Ei ihme, vaikka kammoin tuijotan, Kuin henkipatto kuolon jyrkänteellä. En kuilun syvyyttä viel' laske, nää, Mutt' loppu liian selvä on — - —

HELIKE:

En jaksa Sun tuskaas nähdä. Voimas missä on Ja intos, joka pojat sytti taistoon, Kun ryövärit nuo uhkas?

SOPHONISBE:

Silloin vaara Uhkaava hurmas mua. Taistoa En pelkää, tyhjyys tää ja hiljaisuus Mun houraks saattaa. Suonissani yhä Pakoittaa kiihko veren. Pyhä hartaus Kaikk' anoin uhrata ja uskaltaa Vuoks Karthagon mun rintaan' näännyttää. — Mutt' mitään en ees kuulla saa —

ALITTA (Noin 30 vuoden vanha, kaunis, mutta kärsineen näköinen nainen, tulee kiirehtien, huolissaan):

Mit' on Tää humu, huuto kansanjoukon? Kaikki Sydäntäin vapisuttaa nyt, kun vuotan Astarten sulosuusta vastausta, Ma saanko hedelmistä uhratuista Massivan, kauniin lemmen-hedelmäin, Taas takaisin.

HELIKE (on katsellut kaupungille päin):

Sypressein tumma rivi Tuo kaihtaa, etten selvään nähdä voi Mit' tekeill' on. — Päin Junon kukkulaa Kai kansanjoukko rientää. — Parvekkeelle Mä riennän katsomaan.

(Naiset poistuvat palatsiin. — Hiipien ja kuulostellen tulee puiden takaa Marsyas. Hän puhaltaa huilustaan muutaman iloisen säveleen ja viittoilee, jolloin kolme muuta orjaa, Gallos, Teutates ja Notos, tulee esiin puiden takaa.)

MARSYAS:

Lehahtivat Jo lentoon perhoset. Nyt sirittää Voi pitkäkoipi-sirkat.

TEUTATES (tuimasti):

Teissä miestä Ei irti lyömään kahleita. Kuin orjat, Vätykset arkailette. — Kuninkaat Meit' toivoo hempukoitaan turvaamaan. — Mutt' täällä pillipiiparin ja kokin Vain virkaa teette. — Tikari tää aukois Niin oivasti tien Masinissan luokse — (Itsekseen) Tien näyttäis tammimetsiin Gallian —

KOKKI (hätääntyneenä):

Ase pois. Tai lyövät naulat kämmeniin.

GALLOS:

He mistä, houkka, saavat ristinpuun, Jok' kestää möhömahas ihraisen.

MARSYAS:

Ja valtavuutes löyhkään tukehtuis Tää kaupuskansa. Ällös piskuinen Sa pelkää lainkaan.

KOKKI:

Lemmen lurittajat Kai ristillä viel' kiimalaulut soittais. Ja piikaset Astarten muistokseen Sais koijareilta huilunpätkän, joka Monesti heiltä lemmenkaihon poisti.

TEUTATES (kärsimättömästi):

Nyt toimeen veljet. Viime yönä hiivin Luo kreikkalaisen, joka Masinissaa Ja valtiatarta on opettanut. Sain varmat tiedot: Syphax lännestä On hyökännyt ja Masinissan lyönyt. Tää harhailee Medjerdan tienoilla Ja ryöstää maita Karthagon, kuin tuuli Taas aavikoille kadoten. On helppo Nyt piiloon päästä Atlaan rotkoihin Ja sieltä Masinissan uljaan luo. Ken yhtyy hankkeeseen?

MARSYAS (kuin itsekseen):

Ei lännen puolla, Vaan idän mailla asuu onneni. Soi huilut siellä vain ja tympanit. Vain siellä laulun raiku kallioista Tuo kaiun voimakkaan ja siellä vain Puun alla manteleita syödä saan Kanss' immen, joll' on silmä ruskea Kuin manteli — Siell' himmeet piniat Ihmeesti mielen tyynnyttää. — — —

TEUTATES:

— Ei aikaa Nyt muisteloon, sa saavut Frygiaas, Jos hankkeen uskallat.

-MARSYAS:

Kaikk' uskallan. (Ojentaa kätensä Teutateelle) Mutt', Gallos veikko, yksin soida ei Voi huiluni, ei iloni.

GALLOS:

En maata Isäini muista lain, mutt' tarinoistas Sen kauniiks tiedän, niistä tunnen myös, Ett' mieluinen sen muoto silmillein, Kuin huilun huulillein. Nyt ristille Tai Frygiaan, mutt' aina käsikkäin.

(Antaa kätensä Marsyaalle ja Teutateelle. Marsyas hypähtää palatsin portaitten luo vartioimaan.)

TEUTATES:

Mit' tuijotat sa, Notos, kätes anna.

NOTOS (Vanhahko mies. Pää koomillisesti muodostunut).

Miks tyhjän vaihtaisin ma tyhjyydeksi.

TEUTATES:

Tää kärsimyskö tyhjyyttä?

NOTOS:

Niin näyttää Kuin kärsisin, kun hehkuu nautinto Tääll' ympärillä. Mutta kumpainenkin Ja ero kummankin vain harhaa on, Min aistit punoi, mitkä sattumasta Taas saivat rakenteen. — On harhaa kaikki.

KOKKI (yksinkertaisesti):

Siis minäkin vain sattuma?

NOTOS:

Niin, mies, Vain ikävältä näytät sattumalta.

(Marsyas viittoo tovereilleen, että joku tulee. Kaikki, paitsi Marsyas, poistuvat oikealle.)

VAHTI (Astuu käytävää pitkin palatsin portaitten luo, Marsyaalle):

Nyt valtiattarelles viestin tuo Lähetti sotajoukosta, sa riennä, Tää ilmoita.

(Poistuu. Marsyas viittoo oikealle, Teutates ja Gallos tulevat kysyvinä).

MARSYAS:

Nyt tarkoin varuill' olkaa. Lähetti sotajoukosta on tullut. —

(Poistuu kiireesti palatsiin).

TEUTATES (Galloolle):

Nyt hiivi, poika, kaupungille. Viesti Vie tästä kreikkalaiselle. Hän aikaa Palatsiin tullakseen on sopivaa Vain odotellut.

(Poistuvat oikealle. Naiset tulevat, Marsyas seuraa. Sophonisbe viittaa Marsyasta kiirehtimään. Tämä oikealle).

SOPHONISBE:

Kylmyys äkkinäinen Kuin illan tullen jäähtyessä maan Nyt jäseniäin kangistaa. Ma tunnen: Eess' seison verhon kaikkein pyhimmän. Siell' jumalatar ankara vai lempee Sylinsä avaa — — — (Lähetti saapuu). Puhu.

LÄHETTI:

Valtiatar, Isäsi Hasdrubal jo täällä on. Kaupungin portilla jo välkkyi peitset Puheilles päästessäni, valtiatar.

SOPHONISBE:

Otsansa ylpeä viel' kirkas onko Ja mieli murtumaton?

LÄHETTI:

Silmä Baalin Taas lapsillensa loistaa, päämies lausui, Kun lähtökäskyn kotiin antoi.

SOPHONISBE:

Meidät, Oi, Baal, sun silmäs hehku virvoittaa. Elissa ylhäinen! Sa armon tuot Kuin taivas sateellansa elvyttää Maan nääntyvän, sadetta huokaavaisen. — Näin huulemme sa tuskaan vääntyneet Taas toivon hymyyn liennät, vereviksi Kuin paisuvainen hedelmä ne saatat. (Innostuneena, käskevänä.) — Mutt' miss' on tulomalja? Tahdon juoman Ma sekoittaa. — Ja orjattaret?

HELIKE:

Valmiit Ne valtiatartaan on seuraamaan. Sisälle käy, saat siellä tulomaljan Sa omin käsin valmistaa.

(Sophonisbe ja Helike poistavat palatsiin.)

ALITTA (lähestyen lähettiä):

Sa sano, Massiva-poikan' onko turvassa? Hänestä tiedätkö? Sai suojassa Kuningas Masinissan, veljeni, Tuo pololapsi sotaan seurata.

LÄHETTI:

Ilipan luona, kaksitoistias Massiva vangiks joutui Scipion.

ALITTA (kauhistuttuaan ja viitattuaan lähetin poistumaan):

Voi Baal, Astarte. Teissä synty on Ja hoiva ihmisen. Voi teissäkö? — Astarte! Kyyhkyset sun temppelissäs Saa suojan; pääsi päällä turvallisna He olla saa, mutt' ihmislapsen syökset Sa turmioon. — Voi, Baal! Sun tulisilmäs Ei ihmistainta saata versomaan, Vaikk' marron maan saat kukat tuottamaan. — Vai vanhentuneet ootteko ja heikoiks Jo tulleet, ylimmäiset. — Siispä suokaa Ett' Melkart poikanne meit' auttaa saa. Tai varjolles Elissalle, Astarte, Täys voimas anna, hän vois äitiä Ja naista ymmärtää. — Mutt' turhaan huudan. Ei jumalat, ei ihmiset mua auta!

(Lyyhistyy marmori-istuimen viereen.)

HELIKE (näyttäytyy portailla, kiirehtii Alittan luo):

Mi taakka noin sua painaa, ruhtinatar?

ALITTA (yhä itsekseen):

Nyt sirkeet silmänsä kuin katsovat! Voi, tylyt miehet sua loukkaavat Ja Roomaan vievät. (Ylös ponnahtaen.) Mulle poikani Takaisin antakaa, mua auttakaa!

HELIKE:

Mit' tapahtunut on? Oi, sano.

ALITTA:

Vangiks Massiva joutunut Ilipan luona — — —

HELIKE:

Oi, ruhtinatar, tuskas ymmärrän — — Mutt' sanotaan, on lempee Scipio, Hän lapselle ei pahaa tahdo, usko Viel' palaa poikas.

(Kuuluu Ammonin torven ääni).

— Torvi Ammonin Päämiehen saapuneeks jo ilmoittaa. Sielt' apu kaikille nyt tulee.

(Sophonisbe tulee orjattarien seuraamana, pysähtyy portaitten alapäähän)

Katso

Jo saapuvat. Nyt tyynny, ruhtinatar. —

(Alitta ja Helike poistuvat palatsin taakse vievää tietä myöten — Hasdrubal saapuu oikealta seurassaan pari kolme päällikköänsä ja muutamia arvokkaita Karthagon kansalaisia.)

SOPHONISBE:

Oi, terve sulle, Baalin kunnia. Kotisi kynnyksellä tyttäres Sua vartoo, niinkuin toivo hartain vartoo Siivekkään riemun pyhää pauhinaa. — Juo tervetulomalja, valtias. (Tarjoo maljan.) Suo tyttärelles isän siunaus. —

HASDRUBAL (Syvästi hartaana):

Sinulle, Karthagolle siunauksen Jumalten tulisäteet langettaa (Kääntyy jumalien puoleen) Baal, Hammon, Samai'm ja Eshmun. Te Ylemmät olevaista, kuitenkin Ydin ja lähde kaiken olevaisen. Kolm'yhteys sa kaikki kaartavainen! Kuin kaikki Baalit edessäsi nöyrtyy Kuin lämpöänsä maa sun puolees huokuu Ja autereena aavat ulapat Sun syliis kaipaa, samoin minäkin — Vain rahtu, solu palvojistas näistä — Isäini tuhkan kautta vannoen Nyt uhrin lupaan, joka suopeaks Sun silmäs kirkastaa. Yön helmasta Äärille pilven nouskoon uhrin katku. Värisköön ilma huudoist' uhriteuraan Ja kuolonkorahdukset kuulkoon korvas. — Maa verta juoda saa, ett' kylläisenä Sieraimes tuoksun tuntee huumaavan. — Pelastus Karthagon on vastauksesi (Kääntyen tyttärensä puoleen) Niin, tyttärein, lie ollut alituinen Sun mieles ahdistus?

SOPHONISBE;

Yön pimetessä Kuin seisoo eksynyt, niin minäkin — Opasta puuttuihan, kun sinä puutuit.

HASDRUBAL:

Jumalten suomat lohduttajat, papit, Miss' silloin viipyivät? Vai soiko sanat Salaisten syntyin kuuron korville?

SOPHONISBE:

Salaiset opit, lauselmat ja menot Jo varhain opin, mutta kuulin myös: Ei mitään jumalista tietää voi, Jos ovat, ovat liiaks kaukana Ja ylhiä, ei ihmiskärsimys Heit' huoleta. — —

(Levottomuutta joukossa.)

HASDRUBAL (suuttuneena):

Jo lakkaa! (Muuttuneella äänellä) Ymmärrän, Sun aatokses on Didon tyttären, Ettei meit' auta vieraat jumalat. — Niin hurskautes myös armoin palkitaan. Sun käsivartes hennon valkeus Pelastus Karthagon on ainoo nyt. (Muitten puoleen kääntyen) Käteensä Baal on koston antanut. Heikoimman Baalin silmä kirkastaa, Kun ihmein kansan ahdistuksesta Hän vapahtaa. — Jo meidät Scipio Löi Espanjasta. Uusin aikein nyt Siciliassa miekkaa teroittaa. Pian tänne Agathokleen jälkiä Hän seuraa. — Mutta sokeudella kerran Tyranni Agathokles lyötiin, niin Myös Scipio nyt kulkee turmioon. (Erittäin kansalaisille) Kansalle näännetylle lupaus Tää tervetulolahjan on. Se tiedoks' Nyt kansan saattakaa, koht' täyden tiedon Siit' annan. Ensin keskustella tahdon Vanhinten kanssa. (Kansalaiset poistuvat. Päälliköille) Joukot valmistakaa Päämiehet, juhlaan. Sana lähettäkää Astarten papille, ett' tyttäreni Hartaasti kaipaa opetustaan nyt.

(Päälliköt oikealle. Samalla antaa Sophonisbe merkin orjattarilleen poistua. Hasdrubal kävelee edestakaisin etualalla, kiivaasti Sophonisbelle.)

Tahdotko multa kansansuosion Sa hävittää, kun sanoin pilkkaavin Yhteistä uskoamme herjaat.

SOPHONISBE:

Isä, En herjaa lain, vain tahdoin selittää — —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Puhettas hämärää en kuulla tahdo. Parempaa tehtävää nyt mulla. Oiti Saat tahtoni sa kuulla: liittolaisen Voit meille hankkia sa mahtavan, Jos Iempes annat majaa muuttaa, sen Ampsagan tältä rannalt' toiselle Suot liittää — — —

SOPHONISBE (änkyttää kuin iskun saaneena):

Mitä. Mitä tarkoitat? En mitään ymmärrä — - —

(Istuu marmori-istuimelle.)

HASDRUBAL:

Ma liiton tein, — jos lyhyeen ma kerron — Siggassa Syphaxin kanssa. Rooman liitosta Sun kättäs vastaan luopui hän ja avuks Tuo tuhatta viiskymmentä hän miestä.

(Hasdrubal kävelee kiivaasti edestakaisin.)

SOPHONISBE (ponnahtaa ylös):

Te valta-aatteen aatteettomat miehet, Te kansantunnon tunnottomat pylväät! Teill' luonnoton on muoto. Kun nään teidät, Nään sadun kauhun, siipiselkäkäärmeen. (Hetken vaiettuaan) Mutt' te jos rajat poljette, en minä.

HASDRUBAL (kylmästi):

Ei tarvis siipiä, ei luikerrusta: Numidiassa lännest' itäkolkkaan Nyt yksi herra hallitsee. Se herra On Syphax, herra sinun myöskin. Muista: Nyt Masinissa vailla valtakuntaa Ja sotavoimaa pakolaisna harhaa. — Medjerdan seutuvilla samoilee.

SOPHONISBE (epätoivoisena):

Siis tottako tää julma tieto.

HASDRUBAL:

Totta Ja todemmaks sen vielä näät.

SOPHONISBE (jälleen toivovana):

Mutt' isä! Takaisin hänet auta valtaan, niin Numidian hän heimot kaikki tuo Meit' auttamaan.

HASDRUBAL:

Kuin lapsi haastat. — Muuta Ei keinoa kuin kylmä valtataito: On lyödyt liittolaiset uhrattava Ja uudet luotava.

SOPHONISBE:

Tää kovaa on, tää hulluutt' on!

HASDRUBAL (käveltyään kiivaasti, pysähtyy):

Lie kovaa tuo kuin sanot, Mutt' kovempaa ois tuho Karthagon.

(Samassa Sankhuniathan astuu sisään oikealta temppelistä, Hasdrubal menee häntä vastaan, puhuu kuiskaten papille, viitaten Sophonisbeen päin)

SOPHONISBE (lyyhistyy istuimen viereen painaen kädet ohimoilleen):

Miks sumeaks käy maailma. Jo kuulen Kuin tohisevat tuulet kauhun. Peitä Mua pimeys. Sun sylissäsi kaaos Suin ammottavin huokaa, sen ma kuulen, Sen tunnen ma kuin tuskan sielussain. — Jo, hauta määrätön, se ahmaise! Se kurimukses täyttää tarkalleen, Sen mitta myös, näät, määrätön kuin sun. Miks tuijotat kuin tuhatsilmä-aave. Koht' uskallat? Ei, ei! Jo pysähdy. Viel' viivy! (Kirkaisten.) Jumalat! (Hetken vaitiolon jälkeen tyynemmin, kuin väsyneemmin.) Niin Jumalat Unohdetut, viel' älkää rangaisko Ett' teistä luovuin pois. Nyt äly loppuu, Siks teissä turva vain, oi jumalat — Voi kuulkaa lastanne. Sen ansaitsenkin! Nyt muistakaa, jo viime aikoina Monesti teit' oon maininnut — niin — ja — Ja varmaan rukoillut. — Elissa! Nimes On ollut pyhä mulle, lapsena Niin hartain mielin — muistathan — ma uskoin: Astarten ilmestys sa olet, pyhin Lihaksi tullut sinuss' on. Niin myös Sun pappis opettaa! Et nainen vain, Vaan jumalatar, — niin nainen, — jumalatar Oh kuinka sanoisin — mun sisarein, Mutt' korkee, ylhäinen, nyt saavu jo, Tää taakka rinnaltani nosta — Sulle Mit' uhraisin? — — —

(Sankhuniathan on lähestynyt.)

SANKHUNIATHAN (laskien kätensä rukoilevan olalle):

Sua ihmislasta, nään, Astarten armo pyörryttää — — —

SOPHONISBE (itsekseen toistaen):

Mit' uhraan?

SANKHUNIATHAN (nostaa hänet ylös):

Laps nääthän, että sinut pyhittää Elissa tahtoo nyt ja kaltaisekseen Sun saattaa, armoitettu. Kerran myös Astarten kyyhky punainen Elissan Soi pyhäks tulla, itsens' uhraten Kun äidiks Karthagon hän jäi. Nyt äidiks Myös Sophonisbe tulla saa, sen lupaa Mun kauttain jumalatar sulle.

SOPHONISBE:

Mutta hän roviolle nous, ett' vieras mies ei muistoa Siharbaan tahrais, nyt päinvastaistako jumalat taas vaatii?

SANKHUNIATHAN (hillityn ankarasti):

Laps, järkeillä et saa, ei jumalat Ain' vaadi samankaltaista. Siks papit On tulkkinansa, että tahtonsa Sais ihmislapset tietää.

SOPHONISBE:

Minä tiedän: Petosta jumalat ei kuiski teille!

SANKHUNIATHAN (äärimmäisessä vihassa):

Helleenein saastaisuutta suusi tulvii. —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Sa malta, Sankhuniathan. — Tyttärein, Niin uljas ennen, tänään miksi pakoon Käyt onneasi. Armas Sophonisbe! Syliini kiirehdi, niin ymmärrät, (Sophonisbe taka-alalle isänsä luo) Hyvyyttä vain tää sydän sulle lyö.

SANKHUNIATHAN (Seisottuaan hetken synkkänä kääntyy äkkiä lempeänä toisten puoleen):

Oi, Sophonisbe, oppilaani. Katso Jo kuoloon sumenee nää vanhat silmät, Joit' toivo häikäissyt on heikoiksi Ja jotka pettymys nyt kyynelvirroin Sokaisee, kaksin verroin pettymys, Kun tiedän, että voittaa Scipion Sa voisit, Scipion — — —

SOPHONISBE (ylös ponnahtaen):

Ah, Scipio! Sa käärmesyntyinen.

SANKHUNIATHAN (kiihoittavasti):

He sanovat: Myös jumalsyntyinen. — — —

HASDRUBAL:

Oi, Sophonisbe, Jo aavistus sun olennostas löi Tuon mahtavan. (Sankhuniathan ja Sophonisbe katsovat ihmeissään) Niin, enhän kertonutkaan Tuot' tapahtumaa kummaa vielä, että Yht' aikaa Scipio ja ma — niin sattui — Syphaxin luokse Siggaan tultiin. Hän Kuin minä liittolaiseks aikoi saattaa Tään ruhtinaan. Ma lyöty, voittaja Taas hän, siks loistavat hän tarjota Voi liittoehdot ruhtinaalle. Niin Jo Syphax Roomaan näytti taipuvan; Ja ylväs Scipio taas voittajaks Jäi mielessänsä. Mutt' kun poistui hän, Niin siteet solmitut kuin hauras lanka Sun viitteestäsi katkes. Scipion Niin voitit jo.

SANKHUNIATHAN:

Nyt voittos arvoiseks Sa näytä itsesi. — Myös petturuus Nyt kosta Masinissan. — —

SOPHONISBE (kauhistuttuaan):

Valhetta Sun suusi puhuu pappi, katkua Ja löyhkää syöksee se kuin Molokin Sin' ahnas rautakita.

SANKHUNIATHAN:

Valheesta Jos kuitenkin viel' totuus syntyy?

SOPHONISBE:

Pappein Totuutta hurskas valhe hellästi Kai syleilee, mutt' kuolevaisilla On raja niiden välillä.

SANKHUNIATHAN:

Mutt' entä Jos tosi näyttää valheelta vain siksi Ett' itseäsi pettäin silmäs suljet, Kun kauhun totuus verhotonna tois.

SOPHONISBE:

Jos ihminen tai nilja mato maan, Olento, luomus, karvaltansa soma Tai inhoittava mulle kauhun tuo, Kaikk' kauas sysään ma, on iljetys Tuo luonnon luomaa taikka luonnoton Kuin petos ihmisen.

SANKHUNIATHAN:

Siis, Hasdrubal, Päämiehet mikatanein tänne tuota, Niin nähdä saat, miss' on se lietesuo Mi myrkkyusvistansa siittänyt Petoksen hengen on ja kapinan.

HASDRUBAL (lyö käsiänsä yhteen, vartija ilmestyy):

Päämiehet mikatanein templin suojiin Nyt tuotakoon.

(Viittaa oikealle.)

ALITTA (tulee vasemmalta):

Mua kuule, valtias. Ei riemullani äärtä nyt, ei rajaa. Massiva-poikan' kohta nähdä saan. Nyt vihdoin, vihdoin tuskanöitten jälkeen Taas rauha, hymy olemuksein täyttää — — Suojasta, min tää ylväs talo soi, Sua, Hasdrubal, nyt kiitän. Veljeni Ja kerran poikani sen palkitsee.

HASDRUBAL:

Puhetta kiittävää ei ansaitse, ett' turvatonta naista suojaan. Mutta, ken sulle, ruhtinatar, saattoi nyt tään ilosanoman -?

ALITTA:

Oh sekamiellä Ma kaikki kerron nyt — sen Prokles toi, Tuo nuori filosoofi. (Nyökäten vasemmalle) Orjat häntä tuoll' matkan taakasta viel' virvoittavat.

(Sophonisbe, joka tuskin mitään kuullen on oleskellut taka-alalla, säpsähtää, samoin pappi).

SANKHUNIATHAN (kysyy äkkiä):

Ken prinssin nuoren riisti Scipiolta?

ALITTA:

Siin' ihmeinen on johto jumalten. Nuoruutta poikan' sääli Scipio Ja vapaaks päästi soman huimapään, Viel' lahjoin, koruin, suojajoukoin näyttäin Jaloa mieltään.

(Vartija käy Hasdrubalin luona ilmoittamassa, että mikatanein päämiehet on tuotu).

SANKHUNIATHAN:

Mieltään viekasta Ja ovelaa kai tarkoitat, jos kiihkon Et naisekkaan suo mieltäs sekoittaa. On poikas vapaus vain side liiton, Min perusta Ilipan luona jo Loi veljes petosmielin. Liehakoi Kuin Turdetanein luihu Attenes Hän kätyreitä Scipion, ja armon Sai petturi (Sophonisbelle tarkoittaen) Luon' jumalsyntyisen — — Nyt, Sophonisbe tyttärein, sun kasvos, Sun Tanit-kasvos tummuu murheeseen. Oi tänne käy, tuo tuska häädä pois. Tää inhempaa kuin luonnon iljetys — kuin äsken sanoit — Herra Karthagon, Suur' Melkart sinut uhrin taakasta Näin vapahtaa. Nyt yhteen sointuu tuntees, Velvollisuutes. — Epäilykses hauta Syvemmäks vielä uurretaan, kun näytän, Ett' mikatanit, jotka kukistit, On saman vihanviljan akanoita.

HASDRUBAL:

On aika heitä tutkia, jo kolme Päämiehistään on tuotu templin suojiin.

(Hasdrubal oikealle, nousee laajoja korkeahkoja temppelin portaita, joiden ylimmälle rapulle on ilmestynyt kaksi vartijaa leveän oven kummallekin puolelle).

SANKHUNIATHAN (lähtiessään Hasdrubalin jälkeen):

Nyt, tyttärein, sun voittoretkes alkaa. Koht' äidit, lapset sua rukoilevat, Ylistys uhrilauluin, urholauluin Maanpiiriin kaiuttaa sun mainettas. Kaikk' kansat jälleen, joita vaivoin nyt Astarten seppelkäsi ohjaa, yhtyy Nimessäs. Tuliharja leijona Lyö maahan murskaks tylsäsarvi-härän Kuin sinä nyt lyöt käärme-Scipion. Pyhyyttä yhtä kansat kunnioittaa Ja yhtä viisautta, haavetta Astarten tyttären ja papin.

(Hän laskee siunaten kätensä Sophonisben pään päälle ja sivelee hänen hiuksiaan vieden kätensä olkapäälle asti. Sophonisbe jää jäykistyneenä seisomaan tumman sypressin eteen, Sankhuniathanin poistuessa kiireesti temppeliin).

ALITTA (katsoo kauhistuneena Sophonisbeen):

Voi! Äl' usko tuota kamoittavaa tulvaa, Tuot' riihatonta riehuntaa, ei onnes Voi siitä nousta — — (Sophonisbe katsoo yhä oudosti eteensä. Alitta tulee neuvottomaksi). Missä viipyy Prokles? Helike myös? Sa heitä kaipaat nyt.

(Rientää nopeasti vasemmalle).

SOPHONISBE (yksin, aluksi kuin unesta, kylmästi, harvakseen):

Ken täällä haastoi? Puhui onnesta. — On onni tulos harvain sattumain, Tuo haave-onni, joka turhaan vuottaa, Uneksii, tyhjiin raukenee. (Innostuen) Mutt' katso! Mua kutsu kiirehtii: jo lähde, riennä, Teit' pyörremyrskyn seuraa, kammoksuin, Syvyydet tunne merien, joit' tutkii Vain Proteus ja Atlas, paino tunne, Raskaampi suuren kärsiväisen taakkaa. — Mutt' riemun raivo aavista ja tunne, Kun niljat onkalot ja vedet aina Hämärtäväiset jättää saat ja nousta, Ain' nousta, nousta, kunnes laukan näät Yli' merten paisuvaisen rinnan, kunnes Maan leveeharteisen, sen manttelin, Sinervän, vaahtipäärmeisen, sa matkaan Taas vaihdat myrskytaivaisihin.

ALITTA (edellä, kiiruhtaen Proklesta ja Helikeä, heille)

Täällä! Hän täällä seisoo, lohdutusta kaipaa — —

PROKLES (tulee kiirehtien Sophonisben luo, lämpimästi):

Unikko kädessäin ja tähkät saavun Ma oppilaani luokse, rauhan tuon Ja rauhaa sulta etsin, valtiatar.

SOPHONISBE (kylmästi):

Ei rauhaa mulla. —

PROKLES:

Mielenrauhas löydät, Jos katsot sielus pyhättöihin.

SOPHONISBE:

Pyhä On korkeempi kuin minä.

PROKLES:

Korkein kai on Ihantees, mutta kauneudesta sielus Vain sekin kertoo.

SOPHONISBE:

Minun ei se lie, Jot' en voi saavuttaa.

PROKLES:

Ken muu sen loi Kuin sa?

SOPHONISBE:

Ohjaajat maan ja taivaan.

PROKLES:

Mistä Sen tiedät?

SOPHONISBE:

Uskon. Siinä hurman' on.

PROKLES:

Alhaista luontoa on hurma, samaa Kuin himo, jota ontto tyhjyys seuraa.

SOPHONISBE:

Taistella tahdon, vaikka kuolon siipi Pään päällä löisi.

PROKLES:

Taistoon ihanaan Rinnalla sankarin sua kutsumaan Ma tulin.

SOPHONISBE:

Ryövärluolaan värjymään Kai veisit minut.

PROKLES:

Valtakuntaan saavut, Miss' itseäs ei pettää tarvis.

SOPHONISBE (kuin taisteluhaasteen heittäen):

Mutta Petoksin liittosana syödään!

PROKLES:

Niinkö Sun aatoksesi lanka kiertää? Kiertää Sotkuista vyyhteä, jot' selvittää Et taida syytöksillä. Kuule siis: Vuoks Karthagon kun tuhlas voimiaan Menetti ruhtinaani valtikkansa. Avutta jätetään hän nyt ja palkaks Kuin kätyriä kohdellaan. Näin liitto Rikottu. Masinissa Roomaan liittyy. — —

SOPHONISBE (keskeyttäen):

Totuutta julmaa haastoi pappi siis. Näin petturin sa kuljet asioissa. —

PROKLES (arvokkaasti):

Kuningas Cirtan suurempaa kai miettii Kuin ryömiä tään pappisvallan eessä. Päämääriin suuriin kulkee hän, sen tiedät. Ei valtateillä joka polveketta voi tarkoin kysyjälle näyttää. Mutta kenenkä lempi liittää sankariin, hän liikaa kysymättä seuratkoon.

SOPHONISBE (yhä vihan vimmassa):

Mun sokoks arvaat? Kotikaupunkini Ma raunioilla lemmenleikkiä Vain löisinkö? —

PROKLES:

Jos lemmit tulevaa Sa valtiasta Afrikan, niin lemmit Myös pelastajaa Karthagon. Hän toivoo Vain lempes ikuisuutta. Siitä voimaa Hän suuriin töihin ammentaa.

ALITTA:

Oi, kuule, Sydämen ääntä kuule. Kaikki muu Vie harhaan täällä.

HELIKE (lähestyy Proklesta, häneen painautuen):

Hänen voittavan Kaks onnellista tietää. —

PROKLES:

Kauvan jaksat Sa vuottaa, armas!

HELIKE:

Kestät sinä vielä, Niin kauan myös Heliken sydän.

SOPHONISBE (on katsonut Proklesta ja Helikeä kyyneltyen):

Rakkaat — Kaikk' onnenlapset, toivo ihmeinen Myös mulle antakaa ja suru suokaa Tuo hiljainen, jok' kyynelpisarille Niin kirkkaan loisteen antaa, katsokaa: On katkerat ja kovat kyyneleeni.

PROKLES (riemukkaasti):

Sen arvasin, sen tiesin, taivas kirkkain On yllä Attikan, on sielu kirkkain Athenen tyttärellä.

SOPHONISBE (jäykistyen jälleen):

Karthagon, Elissan tytär olen, jaksa en tavoittaa eettermaailmoita.

PROKLES:

Kuule Siis pelastukses sanomaa. Ett' tänne Kitaan ma pappein uskalsin, se vain Käy päinsä varjoll' teeskelyn, ett' yhä On muka liitto luja kuninkaani Ja Karthagon. Siis apua ma etsin Kuningas Masinissalle ja vaadin Myös aviokseen morsiantaan, jonka Hän sadoin haavoin, urhoteoin lie Jo ansainnut. Jos tämä vaatimus Saa röyhkän vastauksen, onpa varoiks Jo salaliitto tehty orjain kesken; Sen avull' leiriin kuninkaani sinä, Me kaikki pian turvaan päästään.

SOPHONISBE:

Kuinka Sun uskoo kuninkaasi aikeet, juonet Salaiset jumalkäärmeen vaalijalle, Min pyhä velvoitus on suojata Tään kansan elämää kuin kuvan sen Hän ravitsee ja vaalii.

PROKLES:

Rakkaus lyö Kyyn matavaisen pään, ei salajuonet.

SOPHONISBE (kuin iskun saaneena kääntyy poispäin, tukahtuneella äänellä.)

Oivasti suuntaat vasamaisi iskut. —

(Orjat ovat taustalla liikehtineet, sytytelleet parfyrimaljoihin loimuavia liekkejä, niin että syntyy pimeän tullen kiihoittava valaistus. Muutamat sinoberilla sivellyt puiden rungot herättävät nyt kaamean tunnelman kuparipylväiden päässä olevien valopallojen vielä valoja heijastellessa. Kauvimpana häämöittää Ammonin temppelistä ja satamasta valoja. — Marsyas astuu esiin.)

MARSYAS (Prokleelle nopeasti):

Käy huhu kaupungilla: Scipio On noussut maihin rannikolla. Kansa On kuohuissansa.

PROKLES:

Kautta Zeun! Siis vihdoin. — Nyt salatiet te tarkkaan tutkikaa. Kaikille saata käsky: valmiit olkoot, Osansa kukin tietäköön, koht' alkaa Pimeys ja sekasorto.

(Marsyas katoo. Naiset lohduttavat etualalla Sophonisbeä. — Hasdrubal ja Sankhuniathan laskeutuvat keskustellen temppelin portaita alas. Prokles kiiruhtaa näitä vastaan muutaman askeleen.)

PROKLES (teeskennellyllä kohteliaisuudella tehden seemiläiseen tapaan juhlallisen tervehdysliikkeen.)

Kuninkaani Rukoilla tahtoo Melkart-suojaajaa Puolesta Karthagon.

HASDRUBAL:

On herra meidän Vihollistemme päät pian ripustava Purtensa keulaan.

SANKHUNIATHAN (ivallisesti):

Suo mun kummastella, Miks seurueesta kuninkaasi yks Vain muukalainen valtiaaltansa Tuo tervehdyksen.

PROKLES:

Mieli lähettää Hän lauhan lampaan, muuten kaitsee hän Vain laumaa leijonain ja pantterein.

SANKHUNIATHAN:

Syyt' eikö pelkoon, että karitsaiset merkiksi liiton täällä uhrataan.

PROKLES:

On aatos oiva se, jos sattumalta Ei lie vain susi lampaan vaattehissa. Kaksluontoisuutta suosii kuitenkin Kai kansa tää. Jos oikein muistan, hiljan Näin taideteoksen, mi kuvasi Hevosta, jolla kamelin on pää Ja jalat elefantin.

(Sankhuniathan näyttää vihastuvan ja tahtovan vastata.)

HASDRUBAL:

Kuninkaasi Sisarta, ruhtinatarta kai saavuit Sa noutamaan. On hänellä tie vapaa Heimonsa luo, jos salahankkeisiin Ei Karthagoa vastaan yhdy veli, Sun herras Masinissa.

PROKLES: