Part 4

Raivo! (Painaa ohimoltaan) Vie hurmehuurus pään ja sielun multa. Se mitätöntä, mutta koston veit! Sylissäs viini huuruinen, sa sielun Suvusta viime tilkkaan veit. — Sa kaunis, Sa oman heimoäidin kantamoinen Käs'varrellasi hervonneella maljan Sait myrkkyisen viel' kantaa. — Sääli. — Raivo! Nää seikat sentään rajoja on vailla, Muu kaikki mittoihin ja määriin mahtuu.—

(Jää tuijottamaan).

MADAURA (tulee kiireesti, Masinissalle):

Lopussa takaa-ajo, valtias. Pääs pakoon Bucar pienin joukoin Cirtaan. Mutt' ilman taistelua portit avaa, Jos valtiaansa saa hän kahlittuna Tai vainajana nähdä. Ehdon tään Hän ilmoitti. Myös sopukohtelun Hän pyytää.

GAIUS LELIUS:

Päättää nyt on aika siis Tää sananvaihto.

PROKLES:

Voiton yhteisen Nimeen ma pyydän selvää myöntymystäs, Päämies, ett' oikeutensa valtiaani Saa loukkaamatta pitää, oikeutensa, Min takaa ikivehmas luonnonmahti, Jot' tukee nuoruus, urhous ja vala.

GAIUS LELIUS:

Sulavan puhees kierrot, kreikkalainen, Omille mietteilleni radat avaa. — Sun sanas, valtiatar, mun jo voitti. Urhoollisuutes, Masinissa, puoltaa Toivettas vankoin sanoin. Cirtaan siis Ja juhlaan! Kaikki oitis matkaan valmiiks.

(Poistuu kiireesti, vartijat ryhtyvät viemään pois Syphaxia).

SYPHAX:

Iloitkaa, narrit! Käsin kahlituin Viel' avaan portit teille. Riemumiellä! Hääloimuihinne hukkuu Cirta, niinkuin Jo hukkui Siggan linna.

MASINISSA:

Madaura, leiri hajalle! Ja Cirtaan! Isäini linnaan! Heimoin hajajoukot Luon kansaks, valtakunnaks. Kuka silloin Mua uhkaa! Prokles, sinun työsi alkaa. Tääll' aavat kentät näät ja vuorten harjat. Sa joonilaisin pylvästöin ja kuvin Korista ne. Olympos tänne siirrä. Ma paimenet ja rosvot kylväjiksi Vakaiksi teen. Sa tieto heille anna. (Leikkiä laskien) Helike kaino, turhaa ei sun hymys — Mutt' liian vähän. Nauru heleä Sun osas tästä lähtien ja — Prokles.

SOPHONISBE (riemusta kärsimättömänä, leikillä):

Työn kaikki tuhlaat. Mitä mulle jää?

MASINISSA (onnesta loistaen):

Papitar lieden kirkkaimman. Yö pyhä, Mi suortuvillas kuivaat hikihelmet. Hereilläs aamutähti, joka yksin Zeun linnun katsot silmäterihin Häikäistymättä. Sinun silmistäs Säteet ne meille toistuu. Tytär taivaan Saat maata rakastaa! Viel' ihmeempääkö Halaat sa tehdä?

SOPHONISBE (kyyneltyen):

Suuri valtiaani, Helike, Prokles! Lempeet kyynelet Nyt vuotten takaa mua tervehtivät.

(Ojentaa kaikille käsiään)

PROKLES:

Ma Heliken kun noudan, noutaa hän Myös Sophonisben, niinkuin sanoinkin.

SOPHONISBE:

Oi, tulkaa! Näin käs'varsin armain suojaa Te suokaa. Nyt on hyvä olla. Tuntuu Kuin alle hurmaavaisen kukkavuoren Ma hukkuisin, ja elo huimautuisi Pyörryttäväiseen onneen. (Hetken vaiettuaan, iloisena) Naurakaa Nyt toki tätä hupsun soperrusta.

HELIKE (vilkkaasti):

Minun on nauru virkani.

SOPHONISBE:

Oi, naura! Sit' en ma enää koskaan häiri. Armas Helike! Oi!

(Naiset syleilevät).

HELIKE (poistuessaan Sophonisben keralla):

Yö tämä riemuitaan!

SOPHONISBE:

Tää kaunis yö, tää kuudanyö — —

MASINISSA (pukien viitan ylleen, Prokleelle):

Tää teltta Kiireesti käske tyhjentämään.

(Poistuvat. Tulee orjia ja sotilaita).

NOTOS (ryhtyy kokoilemaan aseita ja muita esineitä):

Matkaan — Vai matkaan taas, nää pattijalkakonit, Piiskaansa nuollen, jonka nimenä Lie maineenjano, oikeus ja valta, Vai mikä lie. — Vai matkaan. Mihin? Ehkä Ylimmän piiskurinsa luo, mi lyö Verille nahan isällisin käsin Ja hyvä on — kuin sana todistaa.

(On koonnut kainaloonsa keihäitä ja vasempaan käteensä ottanut miekan, aikoo poistua. Vastaan tulevat Marsyas ja Teutates).

TEUTATES:

Tuoss' oiva miekka, katso, Marsyas!

MARSYAS:

Ei mieli tee —

(Ottaa loput keihäistä ja vie pois).

TEUTATES (Notokselle, yhä miekkaa tarkastellen):

Miehellä nuiva mieli.

NOTOS:

Särkyikö huilu?

TEUTATES:

Veli kaatui.

MYRKKYRI (tulee äkkiä):

Pojat! Ratsuille herrat nous. Kas tässä kelmit!

(Lyö viinikannun pöytään).

TEUTATES:

Ei ryypätä me Niilin rutaa, mies.

MYRKKYRI:

Herroille myrkkysekasotkut! Meille Ens' maisti manalasta vain. Pien' naukku (Juo) Kas niin! (Ojentaa Teutateelle) Mies kurkistapas pohjaan. Onko, — häh — rutaa taikka mutaa. (Teutateelle) Tulisuus, Aurinko, kosteus ja herkkyys, voima Kiimassa siellä velloo. (Ottaa maljan Teutateelta, juo ja ojentaa Notokselle). Imettäjäs Juo malja. Hei, mies! Nännin jätettyäs Liet tyhjää haukkonut kuin kala maalla. (Notos ottaa kannun, mutta viivyttelee) No, mies! Jo rukoiletko jumalia — Varkaita, karjan näpistelijöitä — Tyrrheeniläiset rosvot, kentaurit Ja panit vastaas irvistävät. Kas, Nuo irvinaamat höröttävät tälle Röhöttävälle maailmalle — Juo!

NOTOS:

Mielisti veli, mutta uumoilen ett' ihmiskarvan jälleen vetäis niskaan — Tää viininjumala. Näät, nyljin sen Jo tuonaan pois.

MYRKKYRI:

Ho — hoo. No hetken sentään Voi ihmissutten ulvonnassa juoda Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan On viime ryyppy. Ylen yleinen Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös. Se kielten kärkeväin ja punahuulten himottuin kautta rypäleitään tarjoo. Se hehkuu koskettaissa käden kättäs. Katseista varjokkaista uhkuu se — sylistä naisen ryöhää pohjasakka. Kateus, röyhkä valta, köyry orja Vieressä uurnan häärää apureina. Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet, Siin aidattu tuo viinamaa on musta, Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi Latkimme iapsekasta lientä tätä He, juo!

NOTOS:

No maljas, myrkkyri!

Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS.

Tapahtuu Cirtan linnassa keväällä v. 202 e.Kr.

Näyttämö:

Avara linnan huone, joka vasemmalle jatkuen erottuu täältä vain pylväiköllä. Oikealla ovi. Taustalta leveät matalat portaat vievät puutarhaan, jossa juuri nousseen aamuauringon kirkkaassa valossa Adonis-juhlan iloisinta osaa vietetään. Näyttämöllä molemmin puolin portaita loimottavat soihdut, mutta niiden valo kalpenee kokonaan puutarhasta tulvaavassa valossa.

Yksityisiä kisailevia pareja ja ilakoivia ryhmiä näkyy puutarhasta. Koko taustan liikehtiminen antaa aavistuksen toiselta puolen itämaisen raivokkaasta, toiselta puolen kreikkalaisen hienostuneesta Adonis-juhlasta.

Esiripun noustessa riehuu lähimpänä joukko menaadeiksi puettuja impiä toisilla tyrsos-sauvat ja soihdut käsissä, toisilla kumeasti soivat käsipaukut. Tanssivat räikeän soiton pauhatessa kiihkoisata tanssia. Katoavat nopeasti. Samassa alkaa kuoro näkymättömänä laulaa:

Vuolteessa virtavan veen Valkeat vaimot on kylpeneet, Myrttien tuoksuvain alla On immet jo uinuneet. Vartensa valmiit on hekkumaan Sulorintoja paisuttavaan. Vetreät miehet jo rientäkää, Sylien hurma te riistäkää. Lyhvet on riemujen hetket, Lyhvet on ihmisten retket.

Impi orvokkituoksuinen Kaarrellen lymylehdikkoon Sinut luoksensa huuhuelee, Liekiten liittävi karkeloon, Yhteiseen elon karkeloon! Yhteiseen ilon hurmioon! Aurinko onnea tervehtää, Onnea ihmiset, syleilkää! Lyhvet on riemujen hetket Lyhvet on ihmisten retket!

HELIKE (juosten nauraen, avatuin sylin takaa-ajavan Prokleen edellä):

Et saa, et saa! Nyt etpä muistakaan Kuin näytellä sun tulee! Pahansuopaa Nyt näytät Erosta, jok' kiusaa, piinaa Lempeensä nääntyväistä Psykeä. — Sylin sa riennät avoimin. Se loppu Vast' on.

PROKLES:

Niin mutkikasko näytös?

HELIKE:

Niin Ja minä, Psyke, valitan ja itken — Mutt' kostan sulle kylmyydellä oiti, Kun lepyt jälleen. Sitten syleily! Niin järjestys on näytöksen.

PROKLES (nauraen):

Pois seikat Niin monet! Jos on päätös syleily, Niin kiire päätökseen. Pääseikka vain Täll' erää, Psyke!

(Riistää Heliken syliinsä, rientävät puutarhaan. Marsyas, Notos ja myrkkyri etunenässä saapuvat viinikannut kädessä. Myrkkyrillä on päässään ruususeppele.)

MYRKKYRI:

Dionysoon malja! (Juovat). Hän joka naaman yhtä hurskaaks maalaa. —

THEVESTA (juosten puutarhasta ja vetäen Marsyaan mukaansa):

Muut vievät, jollet tule — —.

MARSYAS (kohottaen viinikannuaan):

Perhosten Ja kyyhkyläisten malja!

(Poistuu Thevestan kanssa puutarhaan).

MYRKKYRI:

Jäniksen, Ykspäisen jäärän, puskevaisen pukin Myös kunniaksi. (Juo) Afroditen karjaan Ne kuuluu kaikki. Kaitsijaansa kuvaa Kuin peili naista.

(Puutarhasta astuu Masinissa synkkänä Notoksen ja myrkkyrin väliin).

MASINISSA (ärtyneesti):

Mitä täällä teette!

MYRKKYRI: (kumartaen nopeasti):

Kaks orjaa juo, kun lempii Afrodite Adonis-parkaa, jota pettää hän Dionysoon vuoks ja salaa tältä taas Aresta lempii, joka mustasukka Hefaistos-äijän vuoks on syystä. — Mutta Keväisin palaa Afrodite taas Kuin ensilemmen kainon hurskas impi Adonis-houkan syliin. Viimeisen Tään lemmen vuoks me juomme, valtias.

(Kumartaa)

MASINISSA (synkästi):

Aloe niin ei piikikäs kuin kieles. (Itsekseen) Mutt' tuhat väkää vaikka joka piikkiin Viel' liität ja ne tunget sieluun saakka, On raatelus vain lääke, laimennus Mua syövää katkeruutta vastaan, joka Mua raatelee kuin tuhat elonaikaa Elämää haaskaa hirviöhampain.

(Orjat vetäytyvät pois huomaamatta. Kiireesti rientää Sophonisbe puutarhasta huolenilme kasvoillaan).

SOPHONISBE: Miks Juhlasta äkkiä niin poistuit?

MASINISSA (yhä tuijottaen): Tiedät Syyn ainaisen. Miks kysyt!

SOPHONISBE:

Mitään syytä en tiedä.

MASINISSA (ivalla):

Et! Et tietenkään! Ei vainkaan Viattomuus voi mitään tietää. Kas, Syyt' omaa ei se tunne enempää Kuin lapsi. Missä syy, ett' onnen päivä Pimittyy voihkain yöksi. Missä syy — — sult' tutkaan sitä — ett' nää tutut suojat, Armaitten muistoin kätköt nyt on harmaat Ja tunkkahiset loukot? Missä syy Ett' aatos pyörryttävä nuoruusajan Sun astunnastas kotisuojiss' näissä Hedelmä nyt on toukan syömä?

SOPHONISBE (epävarmasti, tietäen mitä Masinissa tarkoittaa):

Aika Sylissään kantaa karsaan tyytymyksen, Jok' kaiken toiseks muuttaa kuin ol' aatos.

MASINISSA:

Miks kuitenkin sua vailla elon kulku Niin mahdoton on kiertää aatoksin Kuin loputon on ikipimeys Tai sitä täyttäväinen epätoivo.

SOPHONISBE:

Pois mietteet nyt! Ne hauraaks mielen syö!

MASINISSA:

Niit' ei voi paeta tai luotaan heittää.

SOPHONISBE (viettelevästi):

Käy, armas, juhlatarhaan tänne! Tule!

MASINISSA:

Jok' askel taakka on, jok ainoo kukka Siell' kiertää käärmeen lailla. Hehkuu heelmä Siell' poskin ruttopunaisin ja veltoin Kuin ilotyttö. Lymy varjoston On loukko petosmielen. Petoskieltä On kuiske tuulen. Siellä orjat juhlii. Honottaa Notos ivakompiaan. Hetairaa päissään potkii myrkkyri Kulmillaan ruususeppel —

SOPHONISBE (kiusaantuneena, vihalla):

Lakkaa, lakkaa! Mit' auttaa tuhannesti kerrata Jo kerran kestettyä. Vuoden mittaan Et päivää ilman synkkämieltä ollut. Näin mies ei kaiva kaivamistaan sitä Mik' umpeen luotiin jo.

MASINISSA:

Oi naiset, naiset! Teill' ainoo kiihko miest' on huumata, Mielt! ahdistava kaiho, toivo nostaa. Mutt' juuriltaan kun repäisette lemmen Nää kukat, silloin kylmyys tunnoton Ois mieleen teille.

SOPHONISBE (vihalla):

Sydäntä tätä miekoin janoisin Sa tähtäsit. Ma polvistuin — sa muista — Et iskenyt, käsvartes syliin nosti — (ärsyttävästi) Vapisko kätes? Etkö tottunut Sa kalpaa käyttämään! Vai nainenko Sun humallutti hurmallaan, kuin juopon Hyvistä aikeistaan vie viini —

MASINISSA (raivoisana):

Lakkaa! Nyt katkot kortta, josta riippuu henkes! Nyt loukkaat pyhää, tahraat puhtaimman, Teon parhaimman, mik' koskaan nostanut On mielen ulapoita. — Toistamiseen Nyt itses kielsit! Toistamiseen työnsit Mun yksin erämaihin. — (Kylmästi) Hyvä! Olkoon! Näin selvii miehen pää. Nyt ratkotaan Pois hauraat rihmat valtamanttelista! Lyhyt on selvitys: Oot kiertotietä, Salaa — sen lemmensokkonakin näin — Mua vieroittanut Roomasta. — Miks pappis Tääll' urkkii yhä, ohjaa askeleitas, Toiveeni vaikka toiseks tiedät? Vastaa!

SOPHONISBE (ylpeänä):

Isäini uskonnon kai pitää saan —

MASINISSA:

Ja varjoll' uskon pappisrihkamaan Myöt pääni — tämän pään, jok' etsii, pyytää Sylistäs lohtua ja rauhaa. Tämän Löit pään jo kerran sielussas. Ja palkaks Vihollisen sen möit mua vainoovan. Sen itse tunnustit — se muista. — Viestin Tään vimmaisen ja luonnottoman lausuit Kuin pikkuseikan, niinkuin pyöveli, Mi työkseen päitä leikkaa. Luonnoton Käy totisesti luontevasti sulta!

SOPHONISBE (kiihkeästi):

Oi, kuule, kuule! Tiedäthän: voi lempi Pukunsa vaihtaa liekkipunervan Nopeesti murhanmustaan viittaan. Mutta Saman se olennossas liekin kätkee.

MASINISSA (ikäänkuin ei olisi kuullat koko Sophonisben pyyntöä):

Nyt aik' on Prokleen neuvo ottaa varteen. Porteille Karthagon saat suojajoukon. Pelosta Rooman pakoon turvasit — Niin käyköön huhu. Kotikaupungissas Avutta, yksin vuodet vuottaa saat Sa pääsinpäivääs. Kärsimykset kantaa Saat kukistuvan kansas, nähdä sen Kuin kerjurin vuoks hengen rukoilevan Roomalta rauhaa. — Mielin nääntynein Kun pyrit taas sa muurit korjaamaan — Ja perustusta lasket temppelilles — Juur' silloin, silloin saapuu pelkäämäs: Numidiasta nousee ryske, kauhu! Et epäile, ken saapuu silloin. Pelkos Sen huutaa korviis. — Sielus syytökset Lyö meren myrskypäinä. Mutta silloin Enempää toivoa äl' uskallakaan Kuin kärsinyt ja puhdistunut liet. Saat huomenissa matkata.

SOPHONISBE (Kuultuaan Masinissan aikeen on Sophonisbe seisonut tyrmistyneenä. Puhkee nyt puhumaan kiihkeän pyytävästi):

En voi, En tahdo jättää sua, en maailmaas, Jok' askelella vaikka iskun saisin! (nopeasti) Jos viime kevään armon arvioit Sa suureks liian, katso, kevät nytkin. Voimassas yhä minut kuolettaa Tai armoin säästää. Katso, valtias! Tään elämäni arvan lankeevaksi Taas vuotan polvistuin.

(Polvistuu).

MASINISSA (nostaa hänet nopeasti syliinsä):

Ei, armas! Ei. Soimaksi kaikki itselleni kääntyi. — Näin aistit laadultaanko toisiks muuttuu Vai muodoltaan tää maailma, ett' ainut Sun pyyntös pyytäjäks saa syyttäjän. (Itseään moittien) Tuhat jo kertaa voitit näin. Miks turhaan Ka kapinoinkaan. — Meitä daimonit Kai kiusaa. Mutta kuule! Pyynnöin lempein — ma miten pyytäisin, ett' ymmärtäisit — Anovin katsein vastaa syytöksiini. Kuin salataikaa, pahan katseen tuomaa, Mun raivoani estä vastakeinoin Yht' armain kuin on raivokkaat sen oireet. —

SOPHONISBE:

Jo estin sen! Nyt ilojuhlaan! Luulen Meit' tuolla varrotaan. —

MASINISSA (raivoavalla riemulla):

Taas kerran syttyi Pyörteistä tuskan leiskuava riemu!

(Poistuvat puutarhaan).

SANKHUNIATHAN (tulee näkyviin pylväistön takaa):

Taas kerran petti nainen. Kirous! Astarten hymnit, siunaukset, uhrit, Ja salataiat turhaan menneet. Nyt Kirous sun syököön.

(Jää tuijottamaan puutarhaan).

MYRKKYRI (tulee vasemmalta aikeissa mennä puutarhaan, tien sulkevalle papille):

Arvon rabbi! Päästät Kai taivaan valtakuntaan.

(Viittaa puutarhaan).

SANKHUNIATHAN:

Ammattis On hieman sopimaton ilojuhlaan.

MYRKKYRI:

Juur' virka-asioita. — Siivittämään Käyn sieluja. — Oi, virkaveli, joka Lihan viel' lisäks sielun surmaat, sallit Kai yhteistä mun karjaa lihavoittaa.

SANKHUNIATHAN (utelevasti):

Sull' onko viesti vietävänä?

MYRKKYRI (mielihyvästä irvistäen):

Viesti Niin yllättävä, että riemun räikkä Tai murjottava kuolonsairas kelmä Sen tulos. Paras kelmi kuolon kelmä! Paremman puutteess' riittää räähkä riemu.

SANKHUNIATHAN:

Lähetti Scipiolta?

MYRKKYRI:

Hannibal

On tullut. Vastakkain kaks jumalaa Koht' iskee pauantein.

( Aikoo poistua puutarhaan).

SANKHUNIATHAN (pidättäen häntä vielä):

Sa ilmoita, Ett' tahdon puheilleni temppeliin Nyt oiti valtiattaren. (Orja kumartaa ja poistuu). Nyt saakoon Hän viime tehtävän tai kirouksen. (Heittäen katseen puutarhaan) Sa tanssi, joukkio, on köyry selkäs Vain astinlauta. — (Äkkiä tuskalla) Kademielläkö nään sentään joukon riemut? (Raivoisasti) Vihamiellä! Vihalla tulisella! Vihaan, inhoon, Vihaan ja halveksin! (Sairaalloisen haaveksivasti) Tää vihan riemu, Tää turmaa huutavainen hurma korkein On riemun herra!

(Poistuu hitaasti oikealle). (Masinissa, Prokles, Madaura ja myrkkyri saapuvat).

MASINISSA (puutarhaan tarkoittaen):

Juhla päättyköön! (Myrkkyrille) Lähetti tänne. — (Käyden istumaan) Mikä yllätys. Jo nytkö alkais taisto? —

PROKLES:

Hannibal Jos totta saapunut, ei siekailtava.

MASINISSA:

Viisaat on sanas. — Mutta pelkään, pelkään — Nyt tiimaa ennen arpa heitetään Kuin pitäis.

ROOMALAINEN LÄHETTI:

Kiireiset nää tiedot tuon Massylein ruhtinaalle konsulilta: Nous Leptiin luona maihin Hannibal, Siks itään kiirein sua päämies vaatii. Ties suuntaat Margaronin seutuville. Kiirehtii varmaan Hannibal myös tänne, Mutt' vastassansa tapaa tasavoimat. — Siis riennä joutuisaan, niin voitto meillä. Kuninkuus-arvo sekä Rooman suoja Ajasta aikaan palkkas on. — Min annat Mun vastuun viedä?

MASINISSA:

Aron miesten ratsu Kepein on juoksennaltaan, ystävän Jos luokse saa se kiitää. Voittoon rientäin Se kaksinverroin nopsa. — Mikään ei Mua viivästytä. Määrän sovitun Tuon mukanani sotijoita. — Näin Suursyntyiselle Scipiolle haasta. (Madauralle) Madaura, marssiin valmiiks tuokiossa! (Madaura vasemmalle) Puutarhaan käyös, arvon roomalainen. Kai hetki suotu virvoitukseen. Saa Egyptiläinen näyttää taitojaan (Viittaa myrkkyrille) Mmutt' varo taikojaan.

MYRKKYRI (Viitaten puutarhaan):

Kas tulvillaan On vallan siellä hameita! On toki Niiss' oiva suoja älyn pelkureille.

MASINISSA:

Siin' ensi kompa. Niistä pelastaa Sun pian kreikkalainen Prokleen seura.

(Roomalainen ja myrkkyri siirtyvät puutarhaan, Prokleeseen kääntyen.)

Käy hyvät tuulet nyt! Taas taiston jymy Lyö moukariskuin rintaluihin tänne, Taas valtaportit kaartaa taivaan rantaa. — Epäilys äskeinen lie turha ollut. — Tää manner saaliiks mulle jää, sen lyön Nyt yksin taikka Rooman turvin. Tyhjää On kaikki muu kuin voitto, valta.

PROKLES:

Valta Niin paljon tuhoo. —

MASINISSA:

Voitto yksin kaikki Nää seikat selvittää.

PROKLES:

Ja aika. Sille Suo kunnia.

MASINISSA:

Ma voittoon riennän nyt! — Mutt' roomalainen kiirehtinee matkaan. Paraan hän ratsun saakoon lahjaksi.

(Prokles poistuu).

SOPHONISBE (syöksähtää oikealta hätääntynein ilmein):

Pelasta minut! Itses pelasta!

MASINISSA (ylväästi):

Matkaan ma lähden mainett' tuhoomaan, Mainetta Hannibalin! Kaikki kielet Patsaista Herkuleen luo viiden virran Saa kuuluttaa koht' uutta nimeä: Mainetta Hannibalin voittajan. (Rohkaisevasti) Siin' armas Sophonisbe, pelastus, Siin' enemmänkin: uusi elämä.

SOPHONISBE (pahansuovasti):

Ei Hamilkarin poikaa kerska lyö, Kun kerran heimot Gallian ei lyöneet, Ei Alppein rotkot ahmanneet. Ei lyönyt Hänt' Apenninein raemyrskyt. Rämeet, Suot myrkkyiset ei kotkaa sokaisseet. Ei Bruttiumin nälkä heikentänyt Tuot' tahdon voimaa tavatonta. Ykskään Ei Rooman sotijoista muuta tainnut Kuin paeta. (Vähäksymisen väre äänessänsä) Ja nytkö löisit sinä Barkidein ylvään sankarin!

MASINISSA (tuskalla):

Miks Sanoit näin! Miks jälleen iskit, näyttäin Ett' uskos, intos toisen on kuin minun. (uhmalla) No, hyvä! Tärvää voittojuhlan riemu Jo ennakolta, näytä ett' on ivaa Sun hymys silloin. Voitan sittenkin!

SOPHONISBE (lähestyen hymyilevästi):

Sun voimas suuri on, sen uskon. Mutta Miks Roomalle sen tuhlaat! Manner tää Vain Afrikan on kansain. Hannibal Sun veljes, sankar ihannoimas. Hän Ei vihamiehes. Rooman mies sun turmas. (Houkuttelevasti) Nyt äkkipäätä luovu Scipiosta: Uudista vanha liitto. Hannibalin Saat neronmyrsky olla! Kaataa näin Voit Rooman kylmän nousukkaan, jok' enemp' Ei arvoa voi antaa lemmellemme Kuin orjakauppias. (Pyytävästi) Jos säästänyt Et elämääni vain mua kiduttaakses, Pelasta lempemme ja Karthago. (Nopeasti) Tee liitto! — Sankhuniathan solminut Jo liiton langat päätöstänsä vaille. Saat valtatakeet lujat. — Karthagossa Pelastajan ja suojaajan saat arvon — —

MASINISSA (keskeyttäen katkeran ivallisesti):

Tulet — nään — suoraa päätä temppelistä. Sen houru pelkos näyttää. (Uhkaavasti) Petosmieltä Se tietää. Myrkkyannost' uutta. Tuskaa, Sen seuralaista kylmyyttä ja uhkaa. Sa varo mainimasta nimeä, Jok' kerta kerran jälkeen muistuttaa Polusta petospimeästä mua. — Revetkööt valtamanttelit kuin rääsyt! Pois seikat, joista miekoin riidellään! Kiusattu ihminen täss' alastonna Sun vartoo iskujasi. Mutta liiaks Sa varo syvään iskemästä.

SOPHONISBE (hätääntyneenä):

Niinkuin Elämä kallis mulle vierelläs, Siin totta antaa tahdon lievitystä Sun sielus poltinhaavaan kirvelevään.

MASINISSA (leppyneempänä):

Pitäisi tietää sun, ett' petturin Voin pitää, mutt' en liittolaista.

SOPHONISBE (kuin oljenkorteen tarttuen, nopeasti):

Pois Siis paino valtamanttelin — kuin sanoit — Pois maasta touhujen ja tuskain lähde! Tääll' itse kärsit toisten riemuitessa Tai ostat riemus toisten kärsimyksin! Maat, kansat, valta, lempi, jumalatkin Tääll' riidoin riehuvat. Mutt' riistä lempi Ketjusta tuosta. — Länteen paetkaamme! Luo toisen meren, mill' ei rajoja, Luo heimoin rauhallisten, onnellisten — (Pyytävästi) Unohtuu vanha petos, vääryys siellä. Uudesti syntyy puhtaus!

MASINISSA (murheen sävy äänessään):

Lie liikaa Kakskymment' ikävuotta harteillani Noit' tarinoita kuullakseni. Kylliks Lien sotaa käynyt, maita nähnyt, meren Jok' ainoon tietääkseni suolaiseksi. Petosta sieluun tunkeunutta — tiedän — Paolla ei voi voittaa. Taistain vain Tai kuolemalla. (Tuskalla) Sieluas et tänne Voi jättää. — Katse illan puoleen, pako, Rukous, uhri samaa sielulle Kuin hetken uni taikka juopumus. Niin kaukana kuin lännest' itä sun Siis aikees minun aikeistani. (Painavasti:) Itään Nyt marssin kiireisesti!

SOPHONISBE (kiivaasti, leimuten):

Syökset näin Mun aivan suoraapäätä surmaan!

MASINISSA (päättävästi):

Surmaan Sen kaiken, mikä sielus himmentää, Ja tahtos tahdostani loitontaa. Odotus, usko, pyyntö, tyhjiin mennyt, Nyt tulkoon jäykkä, karmas käsky. (Uhkaavasti) Tie Yks ainoo, tahto yksi sielua Saa kohta johdattaa! Siis itses kiellä Sa kaikesta, mik' estää vajoomasta Sun tahtos tahtooni.

SOPHONISBE (raivostuneena, viiltävän halveksivana):

Tää barbaarein On tapaa! (Hetken vaitiolo) Vuoroin naista mairia Ja orjaruoskin lyödä.

MASINISSA:

Irti peto! Sen irti päästit jo. Sep' oiva isku! Opetus kreikkalaisten tietoniekkain Lie turhaa korua, se barbaarin Saa turhaa tuumimaan. — Kariskoon maahan Silaus hauras sielun saivartajain! (Miettiväisenä) — Pääsyyllinen lie hyveoppeineen Tuo kunnon Prokles. Hyv' ei selvitellä Mit' elo on. — Lie viisaint' taistella Kuristaa, raastaa ihmiselukkaa. (Riehuvasti) Barbaarin voima yks' on, jakamaton, Se nuivaa epäilystä vailla murskaa Tai murskaantuu. Sadannen kerran löit Sa samaa haavaa. Pedon irti sait. Mutt' katso: sortui torahampaisiin Tään karjun turhat vaivat. — Kiittää pitäis, Jos sopis kiittää barbaarin. (Tapaillen) Mutt' keino Kai siihen keksitään. (Myrkkyri saapuu puutarhasta) Kas, siinä mies, Jok' aina paikallaan, miss' aaltoo raivo. (Myrkkyrille) Kaks vartijaa eteeni oiti tuokoon Astarten papin.

(Myrkkyri pois. Masinissa istuutuu tuijottaen herkeämättä, vastaamatta Sophonisbeen).

SOPONISBE (tyrmistyneenä, katkonaisesti):

Mikä hanke tämä? — Tekoa julmaa ethän aio? (Mielistellen) Ehkä Nyt solmitkin tuon liiton puhutun? — Hyvyyksin siunaa siitä Sankhuniathan — (Voimakkaämmin) Miks vartijoita? Loukkaat Karthagoa Hänt' uhkaamalla. — (Hilliten itseään) Viisast' ei ois työntää Pois tarjottua kättä. —

(Masinissan yhä ikäänkuin nauttiessa Sophonisben epätietoisuuden tuskasta).

Ääneti Ain katsot! Ilmi tuo mit' aiot! Ethän Karkoita häntä? — Vielä julmempaako! —

MASINISSA (koko olennoltaan muuttuneena):

Viel' julmempaa! Mist' oppinut ois lempeeks Barbaari. (Sankhuniathan tuodaan Masinissan eteen, myrkkyri seuraa) Pappi, vehkeilyjes retket Nyt aik' on päättää. Tuhat uraa kiersi Sun arka kavaluutes. Luihu kieles Loi monet sielunvaivat. — Vaikerrukset Nää kohta oma valitukses toistaa.

SANKHUNIATHAN:

Ikuiset valitukset palkkas on, Jos loukkaat mua, Herran pyhittämää.

MASINISSA (jatkaen kuin keskeymättä):

Petoksen tielle oppilaasi veit Ja Karthagon. Viel' voitettuna samaa Sa lankaa punoit — vaikka perin turhaan — Kahdeksan sataa mikatania, Mun miehiäni, ristiinnaulitsit, Ja kreikkalaisen Prokleen, lähettini, Sa tahdoit samaan kidutukseen syöstä. Tää veri huutaa vertas! — Oppis sanoo: Silmästä silmä, hammas hampaasta. Sen pergamenttis lauselman nyt täytät, Kahdeksansataa kuolintuskaa kantain. Sun hauraat luusi ristiinnaulitaan, Palalta pala silvotaan sun ruumiis Ja viime hetkelläs luut murskataan.

SANKHUNIATHAN:

Kavahda tätä tekemästä! —

MASINISSA (yhä jatkaen):

Kärsit Tään tuomion sa ansaitun nyt oiti!

SANKHUNIATHAN:

Astarten armo minut seppelöi, Mit' tulleekin. — Mutt' armon riistäköön Hän sulta, tytär Hasdrubalin! Muista: Armoitti sinut minun kauttani Astarte kerran. Nyt sun kauttas kuolen! Sun petokses ja heikkoutes kautta. Kirottu olkoon petoshenkes, ruumiis! Hedelmä ruumiistas kirottu olkoon! — Isäisi jumaloita hyljit. Melkart Sun siitä maahan sortakoon ja Baal Sun katsees kieroks sokaiskoon, niin että Vääryyttä luulet oikeaksi, että Paraskin aivoitukses syyttää sua. Revelköön elonpuusi juuriltaan Raivoova myrsky. Kuolo temmatkoon Äkisti sen kuin korren pyörteisiinsä. Vain räivä pilkka hetken tallatkoon Sun lahoovia luitas. Pahat tekos Phileenein sankarmuisto kostaa näin.

MASINISSA:

Pois viekää hänet! Hymnis lyyraa vailla huonosti sointuu.

SANKHUNIATHAN;

Sulle viime säe: Petoksen keskell' astut elämäsi, Yht' yötä rauhaisaa et nuku. Hän (Viittaa Sophonisbeen) Sun untas vaivaa, henkeäsi vainoo. — Näät, laukee kiron kimmat surmassas. Viel' kuolon takaa käsken, voitan — Tiedä, (uskon hurmiossa) Yks intohimo mulla vain, yks halu Yks haave, aate, viisaus ja houre Minussa jäytää. — Riemun kylläisyys Ja tuskan pohjattoman voihkina On heelmä sen, kun tomumaja tää Ei nähdä saa, ei tuta kunniaa, Jok' kerran maat ja taivaat uhrisauhuin Ja rukouksin täyttää. — Tietäkää! Ma tahdon jumalaksi tulla, tahdon, Juur' kuolon kautta tään mun kansani Mun nostaa jumalaksi, nostaa — — —

MASINISSA (keskeyttäen):

Pois! Pois viekää! Risti pystyttäkää tien Itäisen varteen, jotta jäähyväisiks Nään jumalkuohilaan tään ristinpuulla.

(Masinissan viittauksesta vartijat vievät Sankhuniathanin pois. Myrkkyriite).

Nyt, ylimestar', riennä oppimaan, Mitenkä usko järkkymättä kuolee.

MYRKKYRI (teennäisen voimakkaasti):

Oi, jospa konna öisin, kuolisin Kuin pappi tää.

(Poistuu).

MASINISSA:

Nyt aik' on pikkumurhat Nää lopettaa ja rientää suurempiin. (Kylmästi) Sa tänne jäät. Saat turvaksesi Prokleen. Tuhannen jalkamiestä, ratsureita Viissataa. Tämä riittää.

SOPHONISBE (aralla, masennetun kunnioituksella):

Valtias, Sun suur' on voimas. — Suur' on valtas määrä. Salama nyrkkis isku. Maahan sortaa Kuluttavainen vihas. Meren ärjyn Sun käskys voittaa. — Mutta vuoret vaikka Sun nyrkkis musertais, vaikk' ankaran Sa ilmain merten myllerryksen loisit Iskullas ainoalla, pyyntöäni Ja pyytämääni kuule. Valtias! Kolmannen kerran sulta samaa pyydän, Kolmannen kerran etees polvistun. (Polvistuu) Näin kallis, näet, armosi on mulle. (Kiihkeästi) Mun seurata suo, armas matkalles!

MASINISSA (kylmästi):

Miks orjaa näytät. Polvennotkistus ei luontoas.

SOPHONISBE (kiirehtien):

Juur' siks ett' oikeuden Sain muka syntymästä saakka käskyyn, Nyt korskan luonnon tuon, mi harhaan vei, Masennan maahan. (Intomielisesti) Kädet kurkotan. Ne armos kiinni saa, jos väsyneet Nää polvet turhaan pyytää. —

MASINISSA (lempeämmin):

Taatumman Täält' turvan saat kuin Rooman leiristä. Jää tänne —

SOPHONISBE:

Olkoon niin, en mieti nyt, En päättele. Mun täytyy täältä pois! Kidutus julmin epätietoisuus. Sumuun sen synkkään ethän heitä mua! Tääll' autius syö sielun syytöksin. Sun ruoskas viuhuvainen niin ei vihlo Kuin niiden sähinä. Oi, mukaan ota!

MASINISSA (yhä lempeämmin):

Jo nouse, Sophonisbe, matkas suuntaan Alittan linnaan. Siellä tyyni onni, Koeteltu onni asuu. Sisareni Sua lohduttaa ja neuvoo. Lohdutusta Myös kaipaa hän: Massiva sotaan seuraa.

SOPHONISBE:

Siell' onni toinen on kuin mun, on toinen Myös murhe siellä. Sinun kanssas lähden!

MASINISSA (äkkiä):

Ristillä pappis näät ens' taipaleella! Se näky matkainnon veis!

SOPHONISBE (voitonriemuisena):

Oi lupaat! Kaikk' kuolkoon ristillä, mik' estää vois Sun tahtoas. Sen näyn, sa nähdä saat, Ma tyynin mielin kestän. Nyt, oi, lupaa!

MASINISSA:

Enää en estä. Viime sanas riemun Toi mulle, sulle voiton. Pedon tään Sa jälleen kesytit.

SOPHONISBE (syliin kiirehtien):

En petoa Ma voittanut, vaan miehen miehekkään Sain armon, armon seuralaiseks onnen!

Esirippu.

VIIDES NÄYTÖS.

Tapahtuu Zaman luona kesällä v. 202 e.Kr.

Näyttämö:

Masinissan teltta, oikealla muita suojia. Oikealla taka-alalla pieni pöytä. Vasemmalla leposohva. Jos taustan laaja verho vedetään syrjään, näkyy sieltä roomalaisen leirin keskusta, pienen torin tapainen, jolla kohoavat ilmoille sotajoukon merkit. Keskipäivän valaistus.

Oikealla pöydän luona seisoo Sophonisbe katsoen taka-alalle, jossa Helike pitäen osaksi avattuna taustan verhoa katsoo jännittyneenä taustalle, viistoon oikealle. Hetken hiljaisuus.

SOPHONISBE (kärsimättömästi Helikelle):

Tähystäjistä toinen kutsu!

(Marsyaalle, joka syöksähtää sisään Heliken viittoiltua katsomaansa suuntaan.)

Kerro! Pian kerro! Hannibalin armeijan Kuin laita.

MARSYAS: — — Tuhon partaalla jo hoippui, Kun palkkasoturinsa kapinallaan Sai sekasorron aikaan. Libyalaisten He rintamata vastaan syöksyivät — Mutt' Rooman jalkamiehet taakseen näin Taas saivat. Puolet kaatui! — —

SOPHONISBE (keskeyttäen kiihkeästi):

Nyt ken voittaa?

MARSYAS:

Ääreltä äärelle tuo raivoryske Kuin jättipyörre vyöryy. Ees — taas! Turhaan! Kuin kummallekin turmioksi.

SOPHONISBE:

Eikö Näy valtiasta vielä nytkään?

MARSYAS:

Haipui Tychaios rantaan aavikon, ja takaa Otusta ajaa yhä valtiaamme. Aut' armias kun palaa sieltä!

SOTILAS (syöksyy sisään):

Nyt Jo saapui valtias! Hän syöksyi suoraan Karthagolaisten selkään. — Pyhän joukon Jo murtui valkokilvet —

SOPHONISBE (huudahtaa väliin):

Pyhä joukko! —

SOTILAS;

Pakoon jo kääntyi miehet Libyan!

MARSYAS:

Niin taittuu meille voiton palmu! Joudu Mies nopsaan kummulle.

SOPHONISBE:

Te menkää!

(Miehet poistuvat, Sophonisbe lysähtää istumaan sohvalle, puoliksi itsekseen, puoliksi Helikelle).

Nike, Kuin jakeletkin seppeleitäs, mulle Tuot tappiota puolet. — Pyhä joukko! Unelma kaunis sortui niin — (Hetken vaitiolo) Olenko Epatto veretön! Pitääkö mun Jumala Hannibal kuin rääsy heittää, Ilveillen pistää hänen haavojaan. — Pukea hänet narriks täytyy kai, Nulikkain eteen viedä tanssimaan. — — Saa rabit arvokkaat, joit' lasna kaukaa Vapisten katsoin, köyryyn painaa selät, Ett' maata viistää harmaa, puhdas parta. — Ees tekohartaan Scipion he haastaa Saa mielin kielin. — Älkää luulkokaan, Te pöyhkät, että minä imartaisin!

HELIKE: