Part 5

Voi, hetki, hetki vain sa vihas peitä! — Sa näit kuin Scipio sua tarkkas, silmän Kuin kylmän teräksen sun silmääs iski. Sen nuolet väistä näyttelyllä. Vähään Sa tyytyväisen vaimon osaa näytä. (Iloisesti) Sa tenhokeinoin laskelmiin tuon miehen Tee pieni laskuvirhe. Roomaan hän Taas palaa. Sinä onneen jäät. — Näin tahtoo Myös Prokles. — Armas Sophonisbe.

SOPHONISBE:

Mun kai Remuta pitäis Scipiolle mieliks.

MASSIVA (syöksähtää sisään):

Ma viestin valtiaalta tuon: Hän saapuu Nyt tänne voittajana. Paennut On Hannibal! Hajalla vihollinen — —

(Kuuluu palaavien voittajien raikuvia torventoitotuksia, poikamaisesti).

Nyt saapuvat! Oi, vastaan riennetään!

(Kiiruhtaa pois).

SOPHONISBE:

Paennut Hannibal — En jaksa nyt Iloista mieltä näyttää. Surun hetkeks Vien piiloon, sieluun hautaan. — Ehkä sitten Voin muitten mukaan nauraa. (Poistuu vasemmalle, Heliken aikoessa seurata) Yksin jätä.

PROKLES (rientäen taustalta Heliken vielä katsoessa Sophonisben jälkeen, huolettomasti):

Kas tässä miehes taas!

HELIKE (kääntyessään, rientäessään Proklesta vastaan):

Oi, kuulla saanko Taas elonäänen tänne onkaloon.

PROKLES:

Ja voiton äänet, ilmaan väräjävät!

HELIKE:

Eläthän vielä. Siinä mulle voitto.

PROKLES (leikillisesti):

Elon tään näytelmän oon katsoja — Kas, siinä kumma virka, joss' ei koskaan Lie hengenvaaraa — Mutta asiaan: Palaavat Scipio ja Masinissa Nyt leiriin. Valtiatarta valmista, Ett' arvokkaan suo heille vastaanoton. Syphaxin valitukset kiihtäneet On julmaks Scipion.

(Kuuluu ääni taustalta. Äkkiä vedetään syrjään teltan verho Saattueineen saapuu Scipio, jonka seurassa myös Masinissa).

SCIPIO (saattajilleen):

Päämiehet! Meidät Te jättäkää ja legionat tuokaa Nyt oiti forumille. Palkkionsa Nyt saakoon ansio.

(Saattajat poistuvat. Scipio ja Masinissa astuvat telttaan, Prokleelle):

Numidian Myös sankarjoukot tulkoot forumille.

(Prokles kumartaa ja poistuu. Masinissa johdattaa Scipion istumaan vasemmalle katosistuimelle).

MASINISSA (Helikelle, hilliten ärtymystään):

Lähetti eikö voitonsanaa tuonut Vai mikä syy, ett' valtiattares Näin viipymällä voitonilon peittää?

HELIKE (hätääntyneenä):

Hän — hän niin väsyneeks ja sairaaks kääntyi Ett' tarvis levon hetki — —

SCIPIO:

Rooman naiset Ylistyslaulut, maljat, seppeleet Suo hymyin voittajalle. — Valitan Ett' estyi tästä valtiattares — (Kohteliaisuuteen verhotulla uhkalla) Nyt käyös, vaali emäntääs, hän että Vois aikomaani juhlaan valmistauta. (Helike oikealle. Masinissalle, istuimeltaan nousten) Niin — puolet maailmaa on voitettu — Tie puoless' on —. Ja hän ken sodan alun Ja päätöksen myös tietää, hän on Rooman Maan valtiaaksi säännyt. — Syntymästä Mun määräs kohtalo tien näyttämään Yl' aavain merten. Työ tää tehty on. — — Mutt' toistaiseksi Karthago jää eloon, Ja loppuelämäkseen tarvitsee Se vartijaa. Tää toimi Afrikan On valtiaan, kuningas Masinissan, — jos takeet antaa liiton lujuudesta.

MASINISSA:

Sun käsiis repalaisen kohtaloni Ja maahan masennetut toiveet jätin — Nyt valtakunta mulla, sotajoukko. Sukuni vihamies on maahan syösty. — Täst' enkö kansain voimaa Roomalle Ma soisi. Liitto luja on! — Jos katsot Mun taisteluissa kalpaa käyttäneen Kuin mies, suot Karthagon mun vartiooni.

SCIPIO:

Paljosta kiitän sua ja palkitsen. Mutt' ehto on, ett' Rooman valtaan jätät Syphaxin puolison.

(Hetken hiljaisuus).

MASINISSA (epätoivoisena):

Muu kaikki vaadi, Mutt' tässä säästä!

SCIPIO:

Tämän Rooma vain Sinulta vaatii. Määrää liitto niin Ja Rooman tapa. — Vaikk'ei nainen tuo Karthagolainen ois, vaikk'ei hän tehnyt Ois Syphaxista, Rooman ystävästä, Sen vihamiestä, vaikk'ei Karthagoa Isänsä Hasdrubal nyt johtais, niin Sen vaatis Rooma, kosk' on puoliso Hän lyödyn ruhtinaan. — Näin konsulina Mun tulee haastaa.

MASINISSA:

Nuoruus, maine, valta. Kaikk' yhtä seppelettä toivoi. Häntä, Ylvästä valtiatarta. — Mun hän petti — Mutt' ilman häntä uskalla en jäädä! Kadotus parempaa kuin tyhjyys. Orja, Mun jota alinomaa täytyy lyödä, Verinen pyöveli, mi joka päivä Suo raippoja, on kestää helpompi Kuin pyhimyksen kalvaat kasvot, joiden En sädekehää yllä konsanaan. — — —

(Repliikin aikana tuo vahti Syphaxin kahleettomana sisään).

SCIPIO (Masinissalle):

Tuo kuuma veri vert' on heikkoa. — Minussa voimaa jos liet löytänyt, Sen syyn sa oivallat, jos virkan: maltti, Hallinta himojen ja selvä pää Mun valtaan nosti, vihamiehet löi. (Molemmille) Silmästä silmähän nyt katsokaa Te veriviholliset. (Syphaxille) Sinut tuotin Eteeni, Syphax, koska todistaa Voit voittajalles (viittaa Masinissaan) Rooman oikeutta. Todista vielä kerran, mikä syy Sun hylkimään sai Rooman liittoa.

SYPHAX:

Punnuksen väärän vaakakuppiinsa Lisäsi Hasdrubal — soi tyttärensä. Ett' tartuin miekkaan sua vastaan, päämies, Ei matkan alku taikka erheen syy, Se päätös summattoman harharetken, Min alku liittolaises puoliso, Tuo papitar ja papin käskyläinen, Tuo verta juova hurma hekkuman.

SCIPIO:

Ajoissa miks et rauhaa tehnyt? Näithän Mun rauhanmietteitäsi suosivan.

SYPHAX:

Näin sodan vievän turmioon. Mutt' turhaan Ma rauhaan pyrin. Himoviettelyin Ja juonin tuhansin hän kiehtoi mua Ja kiihti Roomaa, Masinissaa vastaan. Sen vuoks nyt jäljellä on armos vain (Masinissaa ivaten) Ja kostonilo ilkeä: ma näinhän Kuin voihki voittajani naisen vuoks!

MASINISSA:

Tään häväisijän vaadin kuolemaa!

SCIPIO (ankarasti):

Naissankarit, jo talttukaa! En enää Sanoja tuhlaa. Mutta sulle virkan: (Kääntyy Masinissan puoleen) Nyt varo ansioitas kaikkia Sa saattamasta turmioon vuoks naisen.

SANANTUOJA (tulee):

Prefekti ilmoittaa, ett' forumille Päämiestään vartoo sotajoukko.

SCIPIO

Hyvä.

(Viittaa sotilasta viemään pois Syphaxin).

MASINISSA (kuin viime keinoon tarttuen):

Hänelle sanan annoin vannomalla, Ett' ennen myrkyn tarjoan kuin jätän Sun valtaas, herra!

SCIPIO (poistuessaan kääntyy Masinissan puoleen):

Sen voin armon suoda Saat myrkkyrisi tänne — Pelastaa Hän valtakunnan sulle.

(Poistuu).

MASINISSA (yksin):

Harha, valhe Näin onko sekavaa, vai julma totuus Näin säkenöikö katseen sokeaksi, Niin ettei aatos tuumaa astu. Kuinka! — Sit' aatellako tulis, surmanko Saa hän ja minä valtakunnan. — Vaiko Myyn nuivaan sääliin valtakuntani, Hänet ja itseni. (Hetken vaitiolo, itseään kauhistuen) Oh julmaa, Näinkö Teen kauppaa sielulla ja tavaralla! — Iloitsee varmaan nyt hän voitosta Ja juhlaan itseänsä koristaa — Mutt' miksi viipyy hän? (Myrkkyri tulee) Käy, orja, pyydä, Ett' tulee luoksein valtiatar. Itse Saat poistua.

MYRKKYRI:

Niin sanovat he aina, Kun tunto kieltää, minkä järki käskee, (kumartaen) Sun käskys järjen mukaan tulkitsen.

(Poistuu oikealle).

MASINISSA:

Hän tulee, tulee! — Viel' ei keinoa, Jok' auttais mua. Pako? — Taistelu? — Voi turhaa. — Surma Scipion? — Kai ennen Molempain meidän surma. — Sophonisbe! (Kääntyen oikealle, ojentaen käsivarsiaan) Hymyillen tule, armas! Lempeänä. — Hymyllä surmaat mun!

(Jää odottavaan asentoonsa. Sophonisbe astuu sisään välinpitämättömän synkkänä. Masinissa kääntyy pois kuin iskun saaneena. Kääntyen jälleen Sophonisbeen päin, murheella):

Ei riemua Näy sulle voitto tuoneen —

SOPHONISBE (väsyneesti):

Iloitsen Sun voitostas.

MASINISSA (suuttuneena):

Sun äänes paljastaa, Suo sanat valheeks näyttää. — Murhemielen Toi sulle voiton sana!

SOPHONISBE (yhä väsyneesti):

Enemmän Sun tappiotas surisin kuin nyt Voitostas iloitsen.

MASINISSA:

Miks luihua Noin kieltä käytät!

SOPHONISBE (vihaa säihkyen):

Suoraa kieltä! Silloin Iloon ma oisin hukkunut, jos lyönyt Ois Hannibal ja Masinissa Rooman! Nyt Rooman voittoa ma suren, suren Ett' tallaa näitä maita Scipio. — Maan mahtavat, te älkää luulkokaan Ett' teitä mielin kielin kumartaisin!

MASINISSA:

Syphaxin orja, papin orja haastaa!

SOPHONISBE (ylpeästi):

He kaatuivat vuoks Karthagon!

MASINISSA (raivostuu äärimmilleen. Tempaa oikealta vierestään ratsupiiskan):

Oh naaras! (sivaltaa kerran Sophonisbeä, karjuen) Vai myrkkyä sa valat! Myrkkyä Saat tällä kertaa itse!

(Myrkkyri tulee nopeasti oikealta, asettaa kumartaen täytetyn myrkkymaljan pöydälle Sophonisben viereen ja siirtyy taitse vasemmalle).

Kerallas Ma, houkka, kuolla aioin. Scipio Nyt saakoon sinut yksin uhrikseen!

SOPHONISBE (toinnuttuaan iskusta on noussut kuin kärsimyksen rajalle päässyt, kaikesta maallisesta vapautuneena, ylevänä, niin että Masinissa jää sanattomana häntä katsomaan):

Nyt oikein puhuit. Aika kuolla mun. — Rajalla elämän ja kärsimyksen Nyt vihdoin seison. Alku-unelmaan Saan palata. — Ma paljon rikoin, rikoin Yhä uudestaan — Mutt' paljon rakastin. — Sua, kaunotukka-prinssi, rakastin. — Sun, armas, uhrasin. En tietänyt, Ett' yllä kansojen on ihmiset. — Siks kuolen nyt. — Oi, armas, ilomiellä! — Vain yhtä salaa toivonut ma olen: Sun kyynelin mua kuoloon saattavan. — Niit' en ma ansainnut. Mua muista joskus.

(Tarttuu pikariin aikoen juoda).

MASINISSA (kuin heräten todellisuuteen):

Älä juo!

SOPHONISBE:

Miks estät välttämättömyyttä. Syyn raskaan sovitusta. — —

MASINISSA:

Syy on mun!

SOPHONISBE (lempeästi):

Et jaksanut sa anteeks antaa. — Siinä Ei sinun syytäs. Rikokseni raskas Ol' liian. Nöyrtyminen, sovitus Ol' liian heikko.

MASINISSA (tolkuttomana tuskasta):

Pakoon! Paetkaamme!

SOPHONISBE:

Sa muista sanonees: Petosta ei voi Paolla voittaa, taistelulla vain Tai kuolemalla. Taisto loppuun käyty: — — Me tappiolle jäimme, armas. (Juo nopeasti maljan) Juomas Hyvältä maistui, kiitos myrkkyri.

(Laskee maljan pöydälle).

MASINISSA (heittäytyen polvilleen Sophonisben eteen):

Ma mitä tein!

SOPHONISBE:

Oi, nouse, nouse, armas. On kaikki hyvin. — Näin kun suret mua, Suot lemmen hohdon elonillalleni. (Katkonaisesti) Ah — uupumus — saa vallan — lepäämään —

(Masinissaan nojaten kulkee leposohvan luo, seisahtaa hetkeksi sen viereen. Helike tulee oikealta jääden seisomaan).

Viel' kerran sankariin ma nojaten Sain käydä. Voi — kuin raskasta — on sentään tää elo jättää. (Painuu sohvalle) Helike Ja — Prokles.

(Helike syöksähtää Sophonisben luo. Masinissa viittaa myrkkyrin hakemaan Proklesta).

HELIKE:

Sophonisbe!' —

SOPHONISBE:

Onnen lapsi. — Sa sitä olet — mit' en minä voinut — Puutarhaa muistatko sa — isän luona.

HELIKE:

Oi, Sophonisbe.

(Prokles astuu kiireesti sisään taustalta. Vaihtaa muutaman sanan Masinissan kanssa. Astuu Sophonisben luo).

SOPHONISBE (viroten, nousten kätensä nojaan):

Prokles. — Oppilaas Nyt huonoin kuoloon käy —

PROKLES:

Näin ankarasti Ken itseänsä rankaisee, on parhain.

SOPHONISBE:

Näin myöhään oppis varteen otin. — (kääntyen Masinissan puoleen) Voimaa Nyt tunnen, jota jäätäväinen kuolo Viel' hetken pakenee. Oi armas! Nosta! (Masinissa nostaa hänet syliinsä) Mua rakastithan — sano — pian, pian.

MASINISSA:

Sua rakastan, oi rakastan. — En muuten niin julmaks tullut — — —

SOPHONISBE:

Hyvä — Nyt niin hyvä —

(Horjahtaa, kuolee. Hetken hiljaisuus.)

PROKLES:

Niin sammui tähti, joka loistanut Ois valoin kirkkahin, jos suistaneet Ei ahnaat vallat sitä radaltaan — (Hiljaisemmin) Jos Afrikan ja Hellaan ristituulet Sit' ei ois peittäneet niin mustiin pilviin. (Koskettaen Masinissan olkapäähän) Suo kuollut viedä suojaan: huuto, remu Koht' alkaa leirissä.

(Masinissa nyökkää myöntävästi. Prokles, Helike ja myrkkyri kantavat kuolleen oikealle. Masinissa jää seisomaan vasemmalle ilmeettömin kasvoin).

MYRKKYRI (palaa, ottaa tullessaan pöydältä pikarin. Pysähtyy keskinäyttämölle. Infernaalisella voimalla):

Te nauravat Nyt itkekää. Te, jotka itkette, Nyt malja täyttäkää ja myrkky juokaa — Te näittehän jo kuolon suuremmaks Kuin itkeväisen elon. (Masinissalle) No, mies. Kohta Liet kuningas ja herra Afrikan. — Mutt' näytät huonon kaupan sittenkin Sa tehneen — Sinä, houkko, käskyläiseks Mua mainit — narrin naamaa näytellä Mun täytyi. Mutta nyt jos käskisin Sa joisit maljan tarjotun.

(Vetää viitastaan pallon, josta kaataa maljaan. Masinissa kääntyy, näyttää odottavan sen tarjoamista).

Äl' luule. — Sit' et sa ansaitse. Mun ylevä Tää kuolo yksin opetti, kuin luonnon Voi pelonheikot äänet vaimentaa. — Kun teit' en ruhtinaita kaikkia Voi myrkyttää, ma itse kuoloon käyn — Käyn kaikkein suurimpaan, kun yksin, vailla Yht' ainoata ystävätä kuolen. — Tuoll' kaadun herrain telttain väliköissä, Ja raadon heitätte te elukoille. — — Mutt' sinä murrut pala palalta.

(Aikoo nopeasti ulos. Vastaan tulee Gaius Lelius, jolle myrkkyri vetää verhon syrjään. Tällöin näkyy forumilla korokkeella seisova Scipio puhumassa sotajoukolle, josta osa rintamaa näkyy vasemmalle.)

GAIUS LELIUS (laskien kätensä Masinissan olalle):

On päämies saanut tiedon kaikesta. — Hän levoton on puolestas ja pyytää Sua forumille. — Sua varrotaan.

(Välinpitämättömänä kulkee Masinissa Gaius Leliuksen johtamana ulos).

SCIPIO:

Massylein kuninkaalle terve!

SOTAJOUKKO (toistaa):

Terve! Massylein kuninkaalle terve! Terve!

(Masinissa kääntää kerran katseensa näyttämölle päin. Prokles siirtyy näyttämön yli myös taustalle).

SCIPIO:

Numidialaiset! Näätte sankarinne! Tuhannet taistelut ja vaivat nähneen, Nyt valtiaanne, kuningas, min suo Hänelle arvon ansioistaan Rooma.

NUMIDIALAISET:

Kuningas Masinissa eläköön! — Kuningas eläköön! — —

SCIPIO:

Viel' loistavista Asemittelyistään painan päähänsä Ma kultaseppeleen.

(Masinissa astuu Scipion eteen, joka painaa seppeleen hänen päähänsä).

Lisäksi suon Ma valtikan ja norsunluisen sauvan — (Masinissa ottaa nämä vastaan) Kultaisen uhrimaljan saa hän merkiks Numidian ja Rooman liitosta. (Scipio antaa tämän Masinissalle) Hänelle eläköön!

SOTAJOUKKO: Eläköön kauvan Kuningas Masinissa! Eläköön — —

(Masinissa kääntyy hitaasti näyttämölle. Prokles astuu myös sisään hetken perästä ja vetää kiinni taustan verhon. — Masinissa astuu etualalle kaikkine koruineen. Katselee niitä kutakin erikseen murheellisesti hymyillen. Ottaa seppeleen päästänsä. Pudottaa sen ajatuksissaan maahan. Pudottaa muitakin koruja ja lysähtää maahan korujen keskelle, itkee).

MASINISSA:

Repale-sieluin, korumerkein — tässä Kuningas nyyhkii — vailla onnea —

(Prokles lähestyy häntä, laskee kätensä hänen olalleen. Masinissa nousee).

Esirippu.