Part 4

Minä elän nyt jälleen hiukan miellyttävämmin; liikun enemmän ihmisten parissa. Sinä voit tuskin uskoa kuinka yksinäinen ja surullinen elämäni on ollut kahden viime vuoden kuluessa. Kuulosairauteni kummitteli joka taholla edessäni, niinkuin aave, ja minä pakenin ihmisiä. Maailman on täytynyt luulla minua ihmisvihaajaksi, ja sitä olen kuitenkin niin vähän! — Tämän muutoksen on eräs rakas, suloinen tyttö aikaansaanut; hän rakastaa minua, ja minä rakastan häntä: nautin jälleen muutamia onnen hetkiä, ensimäisiä sitten kahden vuoden; ja ensimäistä kertaa tunnen nyt, että avioliitto voisi antaa onnea. Onnetonta kyllä ei hän ole minun säädystäni — ja, sanoakseni totuuden, tätä nykyä en vielä voisi mennä naimisiin: minun täytyy vielä aika lailla ponnistaa voimiani. Ellei minulla olisi huonoa kuuloani, olisin jo kauan sitten kiertänyt puolet maailmaa, ja se täytyy minun kerran tehdä. — En tunne mitään suurempaa nautintoa kuin harjoittaa taidettani ja esittää sitä. — Älä luule, että olisin onnellinen teidän luonanne. Mikä voisi minua tehdä enää onnellisemmaksi? Vieläpä teidän huolenpitonnekin olisi minulle taakaksi; lukisin joka hetki osanottoa teidän kasvoistanne ja tuntisin itseni siitä yhä onnettomammaksi. — Te isänmaani kauniit seudut, mikä houkuttelisi minua luoksenne? Ei mikään muu kuin toivo paremmasta asemasta, ja sellaisen olisin jo saavuttanut ilman tätä sairauttani! Ah, jospa minulla ei olisi tuota vikaani, syleilisin koko maailmaa. Minun nuoruuteni — niin, tunnen sen — alkaa vasta nyt; olenhan aina ollut sairas! Ruumiillinen voimani kasvaa viime aikoina kilpaa henkisen tarmoni kanssa. Joka päivä lähestyn yhä lähemmäs sitä päämäärää, jonka näen kuin usvan läpi, mutta jota en voi lähemmin määritellä. Ainoastaan tällaisissa ajatuksissa voi sinun Beethovenisi elää. Ei mitään lepoa! — En tunne muuta lepoa kuin unen; ja minä olen kylliksi onneton, jotta minun täytyy myöntää sille enemmän aikaa kuin ennen. Jospa pääsen edes puoliksikin vapaaksi sairaudestani, niin silloin — miehenä, joka on enemmän itsensä herra, kypsempänä saavun luoksenne ja solmin uudelleen vanhan ystävyyden liittomme.

Teidän tulee nähdä minut niin onnellisena kuin minun on suotu olla täällä maailmassa — ei onnettomana. — Ei, sitä en voisi kestää! Minä tahdon tarttua kohtaloa kurkusta. Se ei tule kokonaan minua nujertamaan. — Ah, on niin kaunista elää elämä tuhat kertaa! — Rauhallista elämää varten — sen tunnen — en ole luotu.

... Tuhannet terveiset Lorchenille... — Sinä pidät minusta hiukkasen, eikö totta? Ole vakuutettu minun hartaasta uskollisuudestani ja ystävyydestäni!

Sinun

Beethoven.

Kirje Wegeleriltä ja Eleonore von Breuningilta Beethovenille. [96]

Coblentz, 28 p. jouluk. 1825.

Rakas, vanha Ludwigini.

En voi antaa yhden Riesin kymmenestä lapsesta lähteä Wieniin lähettämättä hänen mukanaan tervehdystä sinulle. Ettet, siitä saakka kun minä kahdeksankolmatta vuotta sitten jätin Wienin, ole joka toinen kuukausi saanut minulta pitkää kirjettä, siitä voit syyttää omaa vaitioloasi niiden ensimäisten kirjeitten jälkeen, jotka sinulle kirjoitin. Se ei ole niinkuin pitää, varsinkaan nyt; sillä me vanhat elämme niin kernaasti menneisyydessä ja löydämme sieltä, nuoruutemme aikaisista kuvista, kaiken viehätyksemme. Ainakin minulle on tuttavuutesi ja läheinen ystävyytesi sinun kanssasi — kiitos olkoon hyvän äitisi, jota Jumala siunatkoon — se valopilkku elämässäni, jonka puoleen käännän katseeni ilon tuntein... Minä nostan silmäni sinuun kuin sankariin, ja olen ylpeä voidessani sanoa: "Minäkin olen ollut mukana vaikuttamassa hänen kehitykseensä; hän uskoi minulle toiveensa ja unelmansa, ja kun hän myöhemmin niin usein jäi vaille ymmärtämystä, tiesin minä hyvin mitä hän tahtoi." Jumalan olkoon kiitos, että voin puhua sinusta vaimoni ja nyttemmin lapsieni kanssa! Anoppini talo oli sinun kotisi enemmän kuin oma asuntosi, erittäinkin jalon äitisi kuoleman jälkeen. Sano meille vielä kerran: "Niin, minä ajattelen teitä, ilossa, surussa." Ihminen, olkoonpa hän niinkin korkealle kohonnut kuin sinä, on onnellinen ainoastaan kerran elämässään: nuorena ollessaan. Bonnin, Kreutzbergin, Godesbergin, Puutarhakoulun kivillä mahtanevat ajatuksesi useammin kuin kerran ilolla viivähtää.

Tahdon puhua sinulle itsestäni, meistä, osoittaakseni sinulle, millä tavoin sinun on minulle vastattava.

Palattuani Wienistä 1796 sain kokea sangen paljon vastoinkäymisiä. Useat vuodet täytyi minun elää yksinomaan niistä tuloista, jotka lääkärin-vastaanottoni minulle tuotti ja kesti muutamia vuosia, ennenkuin tuossa kovin köyhässä seudussa onnistuin saamaan kokoon sen, mitä elämässä välttämättömästi tarvitsin. Sittemmin sain opettajanpaikan vakinaisella palkalla ja menin naimisiin v. 1802. Vuotta myöhemmin sain tyttären, joka elää vielä ja joka on itse täydellisyys. Hänessä on hyvä älyntoiminta yhdistyneenä isältä perimäänsä ilomielisyyteen, ja hän soittaa ihastuttavasti Beethovenin sonaatteja. Se ei ole hänen ansionsa; se on synnynnäistä, perittyä lahjakkuutta. V. 1807 sain pojan, joka nyt harjoittaa lääketieteellisiä opintoja Berlinissä. Neljän vuoden kuluttua lähetän hänet Wieniin; otatko silloin pitääksesi hänestä huolta? ... Viime elokuussa vietin kuudennettakymmenennettä syntymäpäivääni 60-lukuisen ystävä- ja tuttavapiirin seurassa, niiden joukossa kaupungin huomattavimpia henkilöitä. Sitten vuoden 1807 asun täällä, jossa minulla nyt on kaunis talo ja hyvä asema. Esimieheni ovat minuun tyytyväisiä ja kuningas on minulle antanut ritarimerkkejä ja mitaleita. Lore ja minä voimme sangen hyvin. — Olen tässä antanut sinun seikkaperäisesti tutustua olosuhteisiimme. Nyt on sinun vuorosi...

Etkö milloinkaan tahdo kääntää katseitasi pois Pyhän Stephanin kirkosta? Eikö matka voisi viehättää sinua? Etkö enää koskaan tahdo nähdä Reiniä? — Sydämelliset tervehdykset rouva Lorelta samoinkuin minultakin.

Hyvin vanha ystäväsi

Wegeler.

Coblentz, 29 p. jouluk 1825

Rakas Beethoven, ystävämme niin monien pitkien vuosien takaa! Minä juuri pyysin Wegeleriä kirjoittamaan teille uudelleen. — Nyt, kun tämä pyyntö on täytetty, luulen olevani velvoitettu lisäämään vielä pari sanaa, — ei ainoastaan lähettääkseni oman tervehdykseni, vaan myöskin uudistaakseni vielä kerran sen tärkeän kysymyksen, onko teillä enää ollenkaan halua nähdä Reiniä ja syntymäseutuanne — ja valmistaa Wegelerille ja minulle suurinta kaikista iloista. Lenchenimme kiittää teitä niin monesta onnellisesta hetkestä; — hänen parhaimpia viehätyksiään on kuulla teistä puhuttavan; — hän tuntee kaikki iloisen nuoruusaikamme pienet seikkailut Bonnissa, — eripuraisuudet ja sovinnot... Kuinka iloiseksi hän tulisikaan saadessaan teidät nähdä! — Tyttärellämme ei, onnetonta kyllä, ole lainkaan musikaalisia lahjoja, mutta hän on suurella ahkeruudella ja kovilla ponnistuksilla päässyt niin pitkälle, että hän kykenee soittamaan teidän sonaattejanne, variatsionejanne y.m.; ja kun musiikki aina on ollut Wegelerin mieluisimpia nautintoja, valmistaa hän täten hänelle monta ilon hetkeä. Julius ei ole vailla musikaalisia taipumuksia, mutta tähän saakka on hän ne laiminlyönyt; nyt on hän kuitenkin puolen vuotta soittanut selloa innokkaasti ja mielihalulla, ja kun hänellä Berlinissä on hyvä opettaja, luulen että hän vielä tulee edistymään. — Molemmat lapset ovat suurikasvuisia ja muistuttavat isäänsä, — myöskin ovat he perineet tuon valoisan ja hyväntuulisen mielialan, jota Wegeler, Jumalan kiitos, ei vielä kokonaan ole kadottanut... Hän soittaa hyvin mielellään teidän variatsionienne eri teemoja; hän pitää enemmän vanhoista, mutta usein soittaa hän jonkun uudemmistakin, osoittaen uskomatonta kärsivällisyyttä. — Säveltämänne _Opferlied_ on hänestä kauneinta kaikesta; Wegeler ei koskaan mene huoneeseensa istuutumatta pianon ääreen. — Te voitte niinmuodoin, rakas Beethoven, nähdä kuinka pysyvä ja elävä on se muisto teistä, jonka täällä säilytämme. Sanokaa meille siis kerran, että teistä ei tämä ole aivan yhdentekevää ja että me emme ole tykkänään unohdettuja. — Jollei olisi usein niin vaikeaa toteuttaa rakkaimpia unelmiaan, olisimme jo käyneet tervehtimässä veljeäni Wienissä, saadaksemme samalla ilon nähdä teitä; mutta sellaista matkaa emme nyt voi ajatella, kun poikamme on Berlinissä. — Wegeler on teille jo kertonut kuinka täällä elämme: — tekisimme väärin, jos valittaisimme. Vaikeinkin aikamme on meille ollut helpompi kuin sadoille muille. — Suurin onnemme on, että saamme olla terveinä ja että lapsemme ovat kilttejä ja reippaita. Niin, he eivät tähän saakka ole aiheuttaneet meille mitään surua, ja itse ovat he iloisia ja aina hyväntuulisia. — Lenchenillä vain on ollut suuri suru, kun Burscheid-raukkamme kuoli — onnettomuus, jota kukaan meistä ei hevillä unohda. Hyvästi, rakas Beethoven, ja ajatelkaa meitä vilpittömästi ja hyväntahtoisesti.

Eln. Wegeier.

Beethoven Wegelerille.

Wien, 7 p. lokak. 1826. [97]

Vanha, rakas ystäväni!

En voi sanoin ilmituoda, kuinka iloiseksi tulin saadessani sinun sekä Lorchenisi kirjeet. Tosin olisi velvollisuuteni ollut heti vastata, mutta minä olen hiukan huolimaton, varsinkin mitä kirjeitten kirjoittamiseen tulee, sillä ajattelen, että paremmat ihmiset tuntevat minut siitä huolimattakin. Ajatuksissani laadin usein vastauksen, mutta kun minun pitäisi panna se paperille, heitän usein kynän luotani, koska minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa sitä, mitä sisässäni liikkuu. Muistan kaiken sen ystävyyden, jota aina olet osoittanut minua kohtaan, esim. silloin kuin annoit maalata huoneeni valkoiseksi ja siten valmistit minulle miellyttävän yllätyksen. Myöskin Breuningin perheen hyväntahtoisuuden säilytän muistossani. Se, että meidän täytyi erota toisistamme, oli luonnollinen asiain kulku: jokaisen meistä täytyi pyrkiä sitä päämäärää kohti, jonka hän oli itselleen asettanut, ja koettaa se saavuttaa; ainoastaan hyvän ikuisesti järkkymättöminä pysyvät periaatteet ovat aina meitä läheisesti yhdistäneet. Onnetonta kyllä en tänään voi kirjoittaa sinulle niin pitkästi kuin haluaisin, sillä olen vuoteen omana...

Minulla on vielä jäljellä varjokuva Lorchenistasi; (sanon tämän) jotta ymmärtäisit kuinka kaikki hyvä ja rakas nuoruuteni ajoilta yhä pysyy muistossani kallisarvoisena.

... _Nulla dies sine linea_ — niin on minun luonani, ja kuitenkin annan runottareni nukkua; mutta se tapahtuu vain, jotta hän sitten heräisi sitä voimakkaampana. Toivon vielä saavani luoda muutamia suuria teoksia ja sen jälkeen, vanhana lapsena, päättää maallisen vaellukseni hyvien ihmisten parissa. [98]

Niiden kunniamerkkien joukosta, joita olen saanut ja jotka — tiedän sen — ilahduttavat sinuakin, mainitsen mitalin, jonka sain Ranskan kuningas-vainajalta; siinä oli kirjoitus: _Ranskan kuninkaalta herra Beethovenille_ ja sitä seurasi hyvin kohtelias kirje _kuninkaan ensimäiseltä kamariherralta, herttua de Châtres'ilta_. [99]

Rakas ystäväni, saat tyytyä tähän tällä kertaa. Menneisyyden muistot valtaavat minut ja vuodatan runsaita kyyneleitä lähettäessäni sinulle tämän kirjeen. Tämä on vain alkua; pian saat uuden kirjeen; kuta useammin kirjoitat minulle, sitä iloisemmaksi teet minut. Niin hyvät ystävät kuin me emme tarvitse siihen toisiltamme mitään erikoista kehoitusta. Hyvästi. Pyydän sinua puolestani hellästi syleilemään rakasta Lorcheniasi ja lapsiasi ja ajattelemaan minua. Jumala olkoon teidän kaikkien kanssanne!

Sinun aina uskollinen, tosi ystäväsi, joka vilpittömästi kunnioittaa sinua.

Beethoven.

Wegelerille.

Wien, 17 p. helmik. 1827.

Vanha ja kunnioitettu ystäväni!

Olen onnellisesti saanut Breuningilta toisen kirjeesi. Olen vielä liian heikko vastatakseni siihen, mutta voit ymmärtää, että kaikki, mitä sinä sanot, on minulle tervetullutta, ja että minä toivon sitä. Parantumiseni, jos sitä siksi voi sanoa, edistyy toistaiseksi hyvin hitaasti; on otaksuttavaa, että saan odottaa vielä neljättä leikkausta, vaikka lääkärit eivät siitä mitään puhu. Minä pysyn kärsivällisenä ja ajattelen: "Ei mitään niin pahaa, ettei sen mukana tule jotain hyvääkin..." Kuinka paljon minulla olisikaan tänään sinulle sanottavaa! Mutta olen liian heikko: en voi muuta kuin sydämessäni syleillä sinua ja Lorcheniasi. Tosi ystävystä ja kiintymystä sinua ja omaisiasi kohtaan tuntien, vanha, uskollinen ystäväsi

Beethoven.

Moschelekselle.

Wien, 14 p. maalisk. 1827

Rakas Moscheles!

... Helmikuun 27 p:nä on minua leikattu neljännen kerran, ja nyt voi jo huomata selviä merkkejä siihen, että saan pian odottaa viidettä leikkausta. Mihin kaikki tämä lopultakin vie ja mitä minusta tulee, jos tällaista jatkuu vielä jonkun aikaa? — Kohtaloni on tosiaankin kova. Mutta minä jätän itseni sallimuksen haltuun ja rukoilen vain Jumalaa, että hän jumalallisen tahtonsa mukaan järjestäisi niin, että minun, niin kauan kuin minun elämässä täytyy kärsiä kuolemasta, ei tarvitsisi nähdä puutetta [100]. Se antaisi minulle voimaa kantamaan kohtaloni, niin kova ja hirvittävä kuin se onkin, Kaikkivaltiaan tahtoon alistuen.

... Ystävänne

L. v. Beethoven.

BEETHOVENIN AJATUKSIA

Musiikista.

Ei löydy mitään sääntöä, jota ei voisi loukata kauniimman vuoksi. _Il n'ya pas de règle qu'on ne peut blesser à cause de Schöner_. ("Plus beau".) [101]

* * *

Musiikin täytyy antaa ihmishengen tulen tunkea esiin.

* * *

Musiikki on korkeampi ilmiö kuin viisaus ja filosofia.

* * *

Ei löydy mitään kauniimpaa kuin lähestyä jumaluutta ja säteillä sen valoa ihmiskuntaan.

* * *

Miksi minä kirjoitan? — Se, mikä minulla on sisimmässäni, tahtoo purkautua ulos, ja siksi minä kirjoitan. —

* * *

Luuletteko, että ajattelen jotain viulupahaista, kun henki puhuu minulle ja minä kirjoitan sen, mitä se minulle sanelee.

Schuppanzighille.

* * *

Tapani on säveltää, soitinmusiikkiakin, siten, että pidän aina kokonaisuutta silmällä.

Treitschkelle.

* * *

On välttämätöntä säveltää ilman pianoa... Vähitellen kehittyy kyky kuvitella sitä, mitä haluamme ja tunnemme, mikä on niin oleellinen tarve jaloille ihmisille.

Arkkiherttua Rudolfille.

* * *

Kuvaileminen kuuluu maalaustaiteelle. Myöskin runous voi tässä suhteessa pitää itseään onnellisena säveltaiteeseen verrattuna: sen liikkuma-ala ei ole niin rajoitettu kuin omani; mutta sen sijaan ulottuu minun taiteeni kauemmas toisiin avaruuksiin, eikä ole helppoa saavuttaa minun valtakuntaani.

Wilhelm Gerhardille.

* * *

Vapaus ja edistys ovat taiteen päämääriä, samoinkuin koko elämänkin. Ellemme olekaan niin perinpohjaisia kuin vanhat mestarit, niin on kulttuurin hienostus ainakin laajentanut monta alaa.

Arkkiherttua Rudolfille.

* * *

Minulla ei ole tapana korjailla sävellyksiäni (kun kerran olen ne saanut valmiiksi). En ole sitä koskaan tehnyt, sillä olen vakuutettu siitä totuudesta, että jokainen osittainen muutos muuttaa myöskin sävellyksen luonnetta.

Thomsonille.

* * *

Puhdasta kirkkomusiikkia tulisi esittää yksinomaan lauluäänillä, lukuunottamatta _Gloriaa_ tai jotain muuta samantapaista tekstiä. Sen vuoksi juuri asetan Palestrinan korkeimmalle. Mutta on hassunkurista jäljitellä häntä, jollei omista hänen henkeään ja uskonnollista katsantokantaansa.

Urkuri Freudenbergille.

* * *

Kun teidän piano-oppilaallanne on oikea sormitus, täsmällinen rytmi, ja kun hän jotakuinkin virheettömästi soittaa nuoteista, niin kiinnittäkää huomionne ainoastaan esitystapaan; älkää keskeyttäkö häntä pienien virheiden vuoksi, huomauttakaa hänelle niistä vasta kappaleen loputtua. Tämä menetelmä kasvattaa _säveltaiteilijoita_, mikä, lopultakin, on yksi säveltaiteen ensimäisiä päämääriä... Antakaa hänen säveljuoksutuksissa (taituriutta kysyvissä) käyttää vuorotellen kaikkia sormiaan... Epäilemättä voi käyttämällä vähemmän sormia saavuttaa "helmeilevän" soittotaidon, kuten sanotaan, tai saada esiin "kuin helmiä", mutta välistä on taipuvainen pitämään muita koristuksia parempina. [102]

Czernylle.

["Beethovenin pianonsoitto ei ollut huoliteltua ja hänen sormituksensa oli usein virheellinen; äänen kauneuteen ei hän paljon huomiota kiinnittänyt. Mutta kuka tuli ajatelleeksi hänen pianistiominaisuuksiansa? Hänen ajatuksiensa johdettavaksi täytyi antautua, samoinkuin hänen sormiensakin täytyi antaa niille ilmaisumuoto, millä tavoin tahansa tämä tapahtuikin." (Paroni de Trémont, 1809.)]

* * *

Vanhojen mestarien joukossa ovat saksalainen Händel ja Sebastian Bach ainoat, joilla on ollut neroutta.

Arkkiherttua Rudolfille, 1819.

* * *

Ihailen koko sydämestäni Sebastian Bachin, tuon sointujen alkuisän (dieses Urvaters der Harmonie) taidetta.

Hofmeisterille, 1801.

* * *

Olen kaikkina aikoina ollut Mozartin hartaimpia ihailijoita ja sinä tulen pysymään viimeiseen hengenvetooni saakka.

Abbé Stadlerille, 1826.

* * *

Pidän teidän näyttämöteoksianne etevämpinä kuin kenenkään muun. Minut valtaa ihastus joka kerran kun kuulen jonkun teidän uuden teoksenne, se kiinnittää mieltäni enemmän kuin omat teokseni: lyhyesti, minä kunnioitan ja rakastan teitä... Te tulette aikalaisistani aina olemaan se, jota pidän suurimmassa arvossa. Jos tahdotte valmistaa minulle erinomaisen suuren ilon, niin kirjoitatte minulle jonkun rivin, mikä lohduttaisi minua paljon. Taide yhdistää kaikkia ihmisiä, kuinka paljon enemmän siis tosi taiteilijoita; ja kenties pidätte minuakin kyllin ansiokkaana tulla luetuksi heidän joukkoonsa. (Vous resterez tousjours celui de mes contemporains, que je l'estime le plus. Si vous mes voulez faire un estrème plaisir, c'etoit, si vous m'ecrivez quelques lignes, ce que me soulagera bien. L'art unit tout le monde, wie viel mehr wahre Künstler; et peut-être vous me dignez aussi de me mettre auch zu rechnen unter diese Zahl.) [103]

Cherubinille, 1823.

[Harvennetut sanat kaikkine kielivirheineen ovat tekstissä ranskaksi kirjoitetut. Olemme jo ennen maininneet, että Cherubini ei koskaan vastannut tähän kirjeeseen.]

Arvostelusta.

Mitä minuun taiteilijana tulee, ei ole koskaan kuultu sanottavan, että olisin kiinnittänyt pienintäkään huomiota siihen, mitä minusta on voitu kirjoittaa.

(Schottille, 1825.)

* * *

Minä ajattelen Voltairen tavoin, "että muutamat kärpäsenpistot eivät voi hillitä hevosta sen tulisesti laukatessa". (1826.)

* * *

Mitä noihin tyhmyreihin tulee, ei tarvitse muuta tehdä kuin antaa heidän lörpötellä. Heidän lorunsa ei tosiaankaan tee ketään kuolemattomaksi, yhtä vähän kuin se voi riistää kuolemattomuutta siltä, jolle Apollo sen on määrännyt. (1801.)

KIRJALLISUUTTA

Kirjallisuutta.

Jos joku haluaisi tulla lähemmin tuntemaan Beethovenia, voisi hän siihen saada ohjausta muutamissa pääteoksissa ja -julkaisuissa, joista luettelo tässä seuraa:

I. Beethovenin kirjeet.

Ludvig Nohl. — Briefe Beethovens. 1865, Stuttgart.

Ludvig Nohl. — Neue Briefe Beethovens. 1867, Stuttgart.

Ludvig Ritter von Koechel. — 83 Original-Briefe L. v. B. an den Erzherzog Rudolf. 1865, Wien.

Alfred Schoene. — Briefe von Beethoven an Marie Gräfin Erdödy, geb. Gräfin Mirzkyund Mag. Brauchle. 1866, Leipzig.

Theodor von Frimmel. — Neue Beethoveniana. 1886.

Katalog der mit der Beethoven—Feier zu Bonn, an 11—15 mai 1890 verbundenen Ausstellung von Handschriften, Briefen, Bildnissen, Reliquien Ludwig van Beethovens. 1890, Bonn.

La Mara. — Musikerbriefe aus fünf Jahrhunderten. 1892, Leipzig.

D:r A. Chr. Kalischer. — Beethovens sämmtliche Briefe, Kritische Ausgabe mit Erläuterungen. 1906—1908, 5 nid. Leipzig ja Berlin.

D:r Fritz Prelinger. — Beethovens sämmtliche Briefe und Aufzeichnungen. 1907, Wien ja Leipzig. 3 nid.

II. Beethovenin elämä.

Gottfried Fischer. — Käsikirjoitus (mielenkiintoinen etenkin Beethovenin lapsuusajan tuntemiseksi. — Fischer, joka kuoli Bonnissa 1864, omisti sen talon, jossa Beethovenit kahden miespolven aikana asuivat. Hän ja hänen sisarensa Caecilia tunsivat Beethovenin läheisesti lapsena ja panivat paperille muistelmansa, jotka ovat erittäin arvokkaita, kunhan niitä vain käyttää hiukan harkiten.) — Käsikirjoitus on säilytettävänä Beethoven-talossa Bonnissa. Deiters (ks. etempänä) on julkaissut niistä otteita.

F.G. Wegeler und Ferdinand Ries. — Biographische Notizen über Ludwig van Beethoven (erityisesti arvokas hänen elämänsä alkupuolen tuntemiselle). 1838, Coblentz.

Ludwig Nohl. — Eine stille Liebe zu Beethoven. 1857, Berlin. (Julkaisu Fanny Giannatasio del Rion päiväkirjasta, joka tunsi Beethovenin ja rakasti häntä, noin v:lta 1816.)

Anton Schindler. — Beethovens Biographie, 1840.

Anton Schindler. — Beethoven in Paris. 1842, Münster.

Gerhard von Breuning. — Aus dem Schwarzspanierhause. 1874. (Schwarzspanierhaus on se talo Wienissä, jossa Beethoven kuoli. Se on purettu talvella 1903.)

Moscheles. — The life of Beethoven. 2 nid. 1841, Lontoo.

Alexander Wheelock Thayer (Hermann Deitersin englanninkielestä saksantama ja jatkama, myöhemmin Hugo Riemannin täydentämä). — Ludwig van Beethovens Leben. 5 nid., 1908.

Teos on aloitettu 1866; työn loppuunsaattamisen keskeytti tekijän kuolema 1897 Triestissä, jossa hän oli Yhdysvaltain konsulina; hän ehti kuvailla Beethovenin elämää vuoteen 1816. — Deiters otti työn jatkaakseen, mutta hänkin kuoli v. 1907, ennenkuin ehti julkaista toista nidosta. H. Riemann lopetti teoksen, käyttäen hyväkseen Deitersin keräämää aineistoa. — Se on monessa suhteessa merkittävin teos Beethovenista.

Ludwig Nohl. — Beethovens Leben. 1864— 1877. 4 nid.

Ludwig Nohl. — Beethoven nach den Schilderungen seiner Zeitgenossen. Stuttgart.

A.B. Marx. — L. van Beethovens Leben und Schaffen. 1863. 2 nid. V painos, G. Behncken uudistama, 1902, Berlin.

Victor Wilder. — Beethoven, sa vie et son oeuvre. 1883.

Mariam Tenger. — Beethovens unsterbliche Geliebte. 1890.

Tämän kirjan historiallisesta tosiperäisyydestä on silloin tällöin kiistelty. Mariam Tenger oli Theresen uskottu ystävä tämän viimeisinä elinvuosina. On todennäköistä että Therese, silloin jo ijäkäs, saattoi tahtomattaan ihannoida muistelmiaan; kertomusten oleellinen sisällys on kuitenkin osoittautunut todenperäiseksi.

A. Ehrhard. — Franz Grillparzer. 1900.

Theodor von Frimmel. — Ludwig van Beethoven (julkaisusarjassa Berühmte Musiker). 1901. Berlin.

Jean Chantavoine. — Beethoven, 1907.

D:r Alfred Chr. Kalischer. — Beethoven und seine Zeitgenossen. Beiträge zur Geschichte des Künstlers und Menschen. 4 nid., 1910.

Erittäin mieltäkiinnittävä kokoelma todistuskappaleita, jotka valaisevat Beethovenin suhdetta kaikkiin hänen ystäviinsä ja ystävättäriinsä. Ne antavat osittain uuden kuvan Beethovenin psykologiasta.

III. Beethovenin teokset

Beethoven. — Sämmtliche Werke, grosse, kritische Ausgabe, Breitkopf und Härtel, Leipzig, 38 nidosta.

G. Nottebohm. — Thematisches Verzeichniss der im Druck erschienenen Werke von Ludwig van Beethoven. 1868, Leipzig.

A.W. Thayer. — Chronologisches Verzeichniss der Werke v. B. 1865, Berlin.

Nottebohm. — Ein Skizzenbuch von B. aus dem Jahre 1803. 1880.

Nottebohm. — Beethovens Studien. 1873.

Nottebohm. — Beethoveniana. — Zweite Beethoveniana. 1872—87.

George Grove. — Beethoven and his nine Symphonies. 1896, Lontoo.

J.G. Prodhomme. — Les symphonies de Beethoven, 1906.

Alfredo Colompani. — Le Nove Sinfonie di Beethoven. 1897, Torino.

Ernst von Elterlein. — B. Claviersonaten. 5:s painos, 1895.

Willibald Nagel. — B. und seine Klaviersonaten, 2 nid. 1903—1905.

Shedlock. — The pianoforte sonata. 1900, Lontoo.

Carl Czerny. — Pianoforte-Schule. (Neljäs osa, luvut II, III.)

Theodor Helm. — B. Streichquartette, 1885.

H. de Curzon. — Les lieder et airs détachés de B. 1906.

Otto Jahn. — Leonore, Klavierauszug mit Text, nach der zweiten Bearbeitung, 1852.

D:r Erich Prieger. — Fidelio, Klavierauszug mit Text, nach der ersten Bearbeitung, 1906.

Wilhelm Weber. — B. Missa Solemnis. 1897.

Prof. D:r Richard Sternfeld. — Zur Einführung in L. v. B. Missa Solemnis.

Ignaz von Seyfried. — L. v. B. Studien im Generalbass, Kontrapunkt und in der Kompositions-Lehre. 1832.

W. de Lenz. — Beethoven et ses trois Styles. (Pianosonaattien analyysit) (loppuunmyyty) 1854.

Oulibischeff. — Beethoven, ses critiques et ses glossateurs, 1857.

Wasielewski. — Beethoven, 2 nid. 1886, Berlin.

R. Schumann, — Écrits sur la musique et les musiciens, premiére serie, traduction H. de Curzon, 1894.

Richard Wagner. — Beethoven. 1870, Leipzig.

Vincent d'Indy. — Beethoven, 1911.

Sen, joka haluaa tutkia Beethovenin musikaalisen neron kehittymistä, on hyödyllistä tuntea dessaulaisen Friedrich Wilhelm Rustin (1739—1796) tuotanto, josta äskettäin hänen pojanpoikansa on julkaissut muutamia sonaatteja. Rustin nuorin poika, Wilhelm Carl, eli Wienissä 1807—1827 ja oli Beethovenin tuttava. Rust, Philip-Emmanuel Bach ja mannheimilaiset sinfonikot ovat olleet Beethovenin varsinaiset edeltäjät. — Ks. Hugo Riemann: Beethoven und die Mannheimer (Die musik, 1907—08.)

On myöskin mielenkiintoista tutustua Neefen (1748—99) liedeihin, jotka jo ovat sangen beethovenilaisia, sekä ranskalaisiin vallankumousajan säveltäjiin, etenkin Cherubiniin, jonka tyyliä, hänen erinäisissä uskonnollisissa ja draamallisissa sävellyksissään, Beethoven on paikoitellen käyttänyt esikuvanaan.

IV. Beethovenin muotokuvat.

1789. — Varjokuva Beethovenista kahdeksantoistavuotiaana, (Beethoven-talossa Bonnissa. julkaistu Frimmelin elämäkerrassa, siv 16.)

1791—92, — Pienoiskuva Beethovenista, Gerhard von Kugelgen. (Omistaa Georg Henschel, Lontoo; julkaistu Musical Times'issä 15 p:ltä jouluk. 92, siv. 8.)

1801. — G. Stainhauserin piirustus, Johann Nedlin vaskipiirros. (Julkaistu Felix Clementin teoksessa Les Musiciens celäbres, 1878, siv. 267, sekä Frimmelin teoksessa, siv. 28.)

1802: Scheffnerin vaskipiirros, Stainhauserin mukaan. (Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu die Musik'issa 18 p:ltä maalisk. 1902, siv. 1145.)

1802. — Pienoiskuva Beethovenista, Christian Hornemann. (Omistaa rva von Breuning Wienissä; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 31.)

1805. — Beethovenin muotokuva, W. J Maehler. (Omistaa Robert Heimler Wienissä; julkaistu Musical Times'issä, siv. 7, Frimmelin teoksessa, siv. 34,)

1808. — L. F. Schnorr de Carolsfeldin piirustus; Z. Bauerin kivipiirros. (Beethoven-talossa Bonnissa.)

1812. — Beethovenin naamio, Franz Klein.

1812. — Beethovenin rintakuva, Franz Kleinin veistämä naamion mukaan. (Omistaa pianotehtailija E. Streicher Wienissä; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 46, Musical Times'issä, siv. 19.)

1814. — L. Letronnen piirustus, Blasius Hoefelin vaskipiirros. (Kaunein muotokuva Beethovenista; Beethoven-talossa Bonnissa, jonne Wegeler, kuvan omistaja, sen luovutti; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 51, Musical Times'issä, siv. 21.)

1815. — L. Letronnen piirustus, Riedelin vaskipiirros. (Julkaistu die Musik'issa, siv. 1147.)

1815. — Toinen Beethovenin muotokuva, Maehler. (Omistaa Ign. von Gleichenstein Fribourg-en-Brisgaussa. jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1815. — Beethovenin muotokuva, Christian Heckel. (Omistaa J. F. Heckel Mannheimissa; jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1818. — Vaskipiirros Beethovea-piirustuksen mukaan, Aug. von Kloeber. (Julkaistu Musical Times'issä, siv. 25). — Kloeberin alkuperäinen piirustus on tri Erich Priegerin kokoelmissa Bonnissa.

1819. — Beethovenin muotokuva, Ferdinand Schimon — (Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu die Musik'issa, siv. 1149, Frimmelin teoksessa. siv. 63 ja Musical Times'issä, siv. 29.)

1819. — Beethovenin muotokuva, K. Joseph Stieter. (Omistaa Alex. Meyer Cohn Berlinissä; julkaistu Frimme!in teoksessa, siv. 71).

1821. — Beethovenin rintakuva, Anton Dietrich. (Omistaa Leopold Schrötter de Kristelli, jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1824—26. — Pilakuvia Beethovenista hänen kävellessään, J. P. Lyser. (Omistaa Gesellschaft der Musikfreunde Wienissä; julkaistut Frimmelin teoksessa, siv. 27 ja Musical Times'issä, siv. 15.)

1823. — Pilakuvia Beethovenista hänen kävellessään, Jos. van Boehm. (Julkaistut Frimmelin teoksessa, siv. 70.)

1823. — Beethovenin muotokuva. Waldmüller. (Omistaa Breitkopf ja Härtel Leipzigissä; julkaistu Frimmelin teoks. siv. 72.)

1825—26. — Piirustus Beethovenista, Stefan Decker. (Omistaa Georg Decker Wienissä; jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1826. — Piirustus Beethovenista, A. Dietrich, kivipiirros Jos. Kriehuberin. (Julkaistu Frimmelin teoks., siv. 73.)

1826. — Beethovenin rintakuva antiikkiseen tyyliin, Schaller. (Omistaa Lontoon Filharmoninen seura, kopia Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu Frimmelin teoks., siv. 74 ja Musical Times'issä.)

1827. — Piirustusluonnos Beethovenista hänen kuolinvuoteellaan, Jos. Danhauser. (Omis: taa A. Artaria Wienissä; julkaistu Allgemeine Musik-Zeitungissa 19 p:ltä huhtik. 1901.)

1827. — Kolme piirustusluonnosta Beethovenista hänen kuolinvuoteellaan, Teltscher. (Omistaa tri Aug. Heymann; julkaistut Frimmelin teoksessa ja Courrier musical'issa 15 p:ltä marrask. 1909.)

1827. — Beethovenin kuolinnaamio, Danhauser (Beethoven-talossa Bonnissa.)

Beethovenista on hänen kuolemansa jälkeen tehty lukuisia muotokuvia. Huomattavin hänen muistolleen pyhitetyistä teoksista on Max Klingerin veistämä muistopatsas Wienissä (1902).

VIITESELITYKSET:

[1] Ranskalainen alkuteos kuuluu sarjaan 'Vies des Hommes illustres'.

[2] J. Russel (1822). — Kun Karl Czerny lapsena näki hänet (1801) parta ajamattomana ja pitkät hiukset päässä harottavina sekä vielä puettuna vuohennahkaisiin liiveihin ja housuihin, luuli hän näkevänsä edessään Robinson Crusoen.

[3] Taidemaalari Kloeberin huomautus; hän maalasi mestarin muotokuvan noin 1818.

[4] "Hänen kauniit ja ilmehikkäät silmänsä, milloin suloiset ja lempeät, milloin uhkaavat ja hirvittävät"... sanoo tri W.C. Müller (1820).

[5] Kloeber sanoo: "Ossian-hahtno". Kaikki nämä yksityisseikat ovat otetut Beethovenin ystävien muistiinpanoista tai muiden, jotka hänet näkivät, — sellaisten kuin Czerny, Moscheles, Kloeber, Daniel Amadeus Atterbom, W.C Müller, J. Russel, Julius Benedict, Rochlitz y.m.

[6] Ludwigin isoisä, perheen huomattavin jäsen ja se, jota Beethoven enimmän muistutti, oli syntynyt Antverpenissa ja asettui vasta kahdennellakymmenennellä ikävuodellaan asumaan Bonniin, jossa hän tuli vaaliruhtinaan kapellimestariksi. — Tätä tosiasiaa ei pidä unohtaa, jos tahtoo oikein ymmärtää Beethovenin olemukselle tunnusmerkillistä alkuvoimaista riippumattomuuden kaipuuta ja monia hänen luonteensa ominaisuuksia, jotka eivät ole puhtaasti saksalaisia.

[7] Kirje tri Schadelle Augsburgiin 15 p. syysk. 1787 (Nohl: Briefe Beethovens, II).

[8] Hän sanoi myöhemmin (v. 1816): "Se on raukka, joka ei osaa kuolla. Kun olin vasta viidentoista ikäinen, oli minulla jo kylliksi rohkeutta siihen."