Part 4

Kuusi viikkoa he ajoivat häntä rotkosta rotkoon, tulivuoren huippujen yli ja pitkin vuohenpolkuja. Kun hän piiloutui lantana-viidakkoon, he järjestivät ajoketjun ja ajoivat häntä kuten jänistä lantana-viidakon ja guava-pensaitten läpi. Mutta hän tunsi joka sopen. Kun puristus kävi liian ahtaaksi, hänen varma luodikkonsa karkoitti takaa-ajajat kauemmaksi, ja he saivat kuljettaa haavoittuneitaan alas rannikolle. Toisinaan he koettivat ampua häntä hänen ruskean ruumiinsa hetkeksi näyttäytyessä pensaitten välistä. Kerran viisi vainoojaa yllätti hänet suojattomalla vuohenpolulla kourujen välissä. He tyhjensivät pyssynsä häntä kohti, kun hän ontuen kiipesi ylös pyörryttävää polkua pitkin. Jäljestäpäin he löysivät veripilkkuja ja tiesivät, että hän oli haavoittunut. Kuudennen viikon lopulla he kyllästyivät. Sotilaat ja poliisit palasivat Honoluluun, ja Kalalaun laakso jäi hänen haltuunsa, vaikka takaa-ajajat aika-ajoin läksivät hänen jälkeensä ja joka kerta vain omaksi tappiokseen.

Kahden vuoden kuluttua Koolau ryömi viimeisen kerran viidakkoon ja makasi _ti_-lehtien ja villien inkiväärien seassa. Vapaana hän oli elänyt ja vapaana hän oli kuoleva. Kevyt tihkusade kasteli häntä, ja hän veti rääsyisen peitteen sairaitten jäseniensä suojaksi. Hänen ruumiinsa oli verhottu öljytyllä nahkatakilla. Hänen mauserkiväärinsä oli poikkipuolin hänen rinnoillaan, hellän hartaasti hän siveli sen kostunutta piippua. Kädessä, jolla hän pyyhki, ei ollut enää sormia, joilla hän olisi voinut vetää liipasinta.

Hän sulki silmänsä, ja ruumiinsa heikkoudesta ja aivojensa väristyksestä hän tiesi loppunsa lähenevän. Kuten villieläin hän oli ryöminyt piiloon kuolemaan. Puolittain tajuttomana haaveillen hän eli uudelleen aikaisemman miehuutensa päivät Niihaussa. Elämän haihtuessa ja sadepisarain seuloessa utua hänen ympärilleen hän näki vielä viimeisen kerran olevansa kesytettävän hevosen selässä; villi varsa kirmasi ja hyppi hänen allaan, satulan hihnat kiinnitettyinä vatsan alitse, tai potki mielettömästi aitoja, lennättäessään cowboyta niiden yli. Toisessa tuokiossa hän taas oli ajavinaan villejä ylämaan härkiä laitumella ja vievinään niitä alas laaksoon. Hiki ja tomu tunki jälleen pistävästi hänen silmiinsä ja sieraimiinsa.

Taas hänellä oli koko reipas, terveruumiinen nuoruutensa, kunnes lähenevä hajaannus herätti hänet tajuntaan. Hän nosti luonnottomat kätensä ja katseli niitä ihmetellen. Mutta kuinka? Miksi? Miten saattoi hänen kukoistava nuori ruumiinsa muuttua tällaiseksi? Sitten hän muisti, ja heti hän oli jälleen Koolau pitaalinen. Hänen silmäluomensa vaipuivat väsyneesti alas, ja sadepisarat taukosivat rapisemasta hänen korvissaan. Hänen ruumiinsa värähteli. Värähtelykin taukosi. Hän nosti päätään, mutta se putosi takaisin. Sitten hänen silmänsä aukenivat eivätkä enää sulkeutuneet. Hänen viimeinen ajatuksensa oli hänen mauserissaan, ja hän puristi sitä rintaansa vasten kurttuisilla, sormettomilla käsillään.

Chun Ah Chun.

Chun Ah Chunin olemuksessa ei ollut mitään merkillistä. Hän oli lyhyenläntä ja laiha, kuten kiinalaiset yleensä, ja hänellä oli kiinalaisen kapeat hartiat. Ohimenevä matkailija, sattuessaan silmäilemään häntä Honolulun kaduilla, olisi voinut luulla häntä pesulaitoksen tai räätälinverstaan hyväntahtoiseksi omistajaksi, ja mitä hyväluontoisuuteen ja hyvinvointiin tulee, olisi tuo arvio ollutkin oikea, vaikkakin liian alhainen. Sillä hän oli yhtä sopuisa kuin menestyväkin, eikä hänen varallisuutensa määrää tiedetty. Oli kyllä hyvin tunnettua, että hän oli suunnattoman varakas, mutta se "suunnaton" merkitsi vain tuntematonta ylimalkaan.

Ah Chunilla oli älykkäät silmät, pienet kuin näverinreiät ja mustat kuin napit. Mutta ne olivat kaukana toisistaan ja niiden yllä oli ilmeinen ajattelijan otsa. Ah Chunillakin oli probleeminsa, ja niitä oli ollutkin hänellä koko elämänsä ajan. Eivät ne silti koskaan olleet häntä huolestuttaneet. Hän oli todellinen filosofi, ja olipa hän sitten tavallisena kulina tai monen miehen isäntänä, niin hänen sielunsa oli aina sama. Joka hetki hän säilytti levollisen mielentyyneytensä, jota ei hämmentänyt eikä järkyttänyt kova kohtalo. Kaikki hän otti tyynesti vastaan, olivatpa ne sitten pomon iskuja sokerikentällä tai sokerinhinnan alenemista, kun hän omisti nuo sokeriruokoviljelykset itse. Ja niin hän kallionlujalla varmuudella selviytyi sellaisista kysymyksistä, joita vain harvoilla on ratkaistavana, saatikka sitten kiinalaisella talonpojalla.

Hän oli juuri sellainen kiinalainen talonpoika, joka on syntynyt olemaan kaiket päivät pellolla kuin elukka, mutta sattuman oikusta päässyt pakoon, kuten prinssi haltijasadussa. Ah Chun ei muistanut isäänsä, pikkuista maanviljelijää eräässä kylässä lähellä Kantonia, eikä hän paljon muistanut äitiäänkään, joka oli kuollut hänen ollessaan kuusivuotias. Mutta hän muisti kunnioituksella setäänsä — Ah Kow'ia — jolla hän oli palvellut orjan tavoin kuudennesta ikävuodestaan kaksikymmentäneljävuotiaaksi. Sitten hän oli päässyt pois, sitouduttuaan kolmeksi vuodeksi työhön Hawaiin sokeriplantaashille viidenkymmenen sentin päiväpalkasta.

Ah Chun oli ahkera ja tarkkaavainen. Hän huomasi sellaisetkin pikkuseikat, joita tuskin yksi tuhannesta pani merkille. Kolme vuotta hän työskenteli viljelyksillä, ja sen ajan kuluttua hän tiesi sokeriruokojen viljelemisestä enemmän kuin ylipomot, jopa enemmän kuin itse isännöitsijä, ja olipa tämä hämmästynyt niitä tietoja, joita tuolla laihalla kulilla oli työnsuorittamisesta. Mutta Ah Chun ei tutkinut ainoastaan sokerin tuotantoa. Hän tutki myös sitä, kuinka miehet pääsevät sokeritehtaitten ja - viljelysten omistajiksi. Se hänelle ensiksi selvisi, etteivät he niiksi päässeet omien kättensä työllä. Hän tiesi sen, sillä hän oli tehnyt työtä kaksikymmentä vuotta itsekin. Miehet, jotka rikastuivat, rikastuivat toisten työstä. Ja rikkain oli se mies, jolla oli suurin luku työläisiä raatamassa.

Työsopimuksensa päätyttyä Ah Chun sijoitti säästönsä pieneen tuontiliikkeeseen, perustaen sen yhdessä erään toverinsa Ah Yungin kanssa. Siitä paisui suuri toiminimi "Ah Chun & Ah Yung", joka kauppasi mitä tahansa, Intian silkistä ja ginseng-juuresta linnunlantasaariin ja neekerilaivoihin saakka. Sillä välin Ah Chun oli ryhtynyt kokiksi. Hän oli hyvä keittäjä ja oli kolmen vuoden kuluttua kallispalkkaisin kokki Honolulussa. Hänen edistymisensä sillä alalla oli varma, ja hän oli hullu jättäessään sen, kuten Dantin, hänen työnantajansa sanoi hänelle. Mutta Ah Chun tunsi oman tarkoitusperänsä paremmin, ja se tuotti hänelle kolminkertaisen hullun nimen ja viisikymmentä dollaria palkan yli hänen erotessaan kokintoimestaan.

"Ah Chun & Ah Yung" -liike menestyi. Ah Chunin ei tarvinnut enää olla kokkina. Silloin oli erinomaiset keinotteluajat Hawaiilla. Sokeriviljelyksiä laajennettiin ja työväkeä tarvittiin. Ah Chun huomasi aseman ja perusti työväentuontitoimiston. Hän tuotti tuhansia Kantonin kuleja Hawaiille, ja hänen varallisuutensa alkoi kasvaa. Hän ryhtyi sijoittamaan rahojaan. Hänen nappisilmänsä huomasivat edullisia kauppoja siinä, missä monet pelkäsivät vararikkoa. Hän osti pilahinnalla kalalammikon, joka tuotti myöhemmin hänelle viisisataa prosenttia ja jolla hän monopolisoi Honolulun kalamarkkinat. Hän ei pitänyt ohjelmapuheita, ei esiintynyt politiikassa eikä hommaillut vallankumouksia, vaan hän aavisti edeltäpäin tapaukset, selvemmin ja kaukonäköisemmin kuin ne miehet, jotka niitä panivat toimeen. Älynsä silmin hän näki Honolulun nykyaikaisena kaupunkina sähkövaloineen, aikana, jolloin se vielä oli syrjäinen ja alkuperäinen hiekkasärkkä merestä kohenneilla hedelmättömillä koralliriutoilla. Niinpä hän osti maata. Hän osti sitä kauppiailta, jotka tarvitsivat käteistä rahaa, hurjastelevilta kauppiaitten pojilta, leskiltä ja orvoilta ja pitaalitaudin tähden Molokaille karkoitetuilta; ja sitten vuosien vieriessä tarvittiin niitä hänen ostamiaan maa-aloja, tarvittiin yhteen ja toiseen varastohuoneita, liikerakennuksia ja hotelleja varten. Hän vuokrasi, myi, osti ja jälleen myi.

Mutta toisetkin asiat luistivat yhtä hyvin. Hän uskoi rahaa eräälle hylkiökapteeni Parkinsonille, johon ei kukaan voinut luottaa. Sitten Parkinson purjehti salaperäisille merimatkoille pikku 'Vega'lla. Ja Parkinsonista pidettiin hyvää huolta hänen kuolemaansa saakka, ja vuosien perästä Honolulu sai hämmästyä kuultuaan, että brittiläinen fosfaattitrusti oli ostanut Draken ja Acornin linnunlanta-saaret kolmesta neljännesmiljoonasta. Sitten tulivat kuningas Kalakaun ajat ja lihavat herkkupäivät, jolloin Ah Chun maksoi kolmesataa tuhatta dollaria opiumiluvasta. Vaikka hän maksoikin kolmannesmiljoonan siitä monopolista, oli rahojen sijoitus siitä huolimatta erinomainen, sillä voitto-osuudet tuottivat hänen käsiinsä Kalalau-plantaashin, mikä vuorostaan tuotti hänelle kolmekymmentä prosenttia seitsemäntoista vuotta, ja lopulta hän sen myydessään sai siitä puolitoista miljoonaa dollaria.

Jo aikaisemmin, Kamehamehan hallitessa, hän oli ollut oman maansa, Kiinan, konsulina — arvo, joka ei ollut aivan merkityksetön; ja Kamehameha IV:n aikana hän muutti Hawaiin kansalaiseksi voidakseen naida Stella Alendalen, joka oli ruskeanahkaisen kuninkaan alamainen, vaikka hänen suonissaan virtasikin enemmän anglosaksilaista verta kuin polyneesialaista. Hänen rotunsa oli tosiaankin niin sekoittunut, että sen alkuperästä oli jäljellä vain kahdeksas- ja kuudestoistaosia. Myöhemmässä vaiheessa oli hänessä isoäitinsä-äidin, prinsessa Paahaon kautta kuninkaallista verta. Stella Alendalen isä oli kapteeni Blunt, englantilainen seikkailija, joka oli ollut Kamehameha I:n palveluksessa, ensimmäisenä hänen päällikkökunnassaan. Hänen isoisänsä oli New Bedfordista kotoisin oleva valaanpyyntikapteeni, ja hänen isänsä taas oli portugalilais-italialainen sekaverinen, joka oli vuorostaan sulautunut englantilaiseen sukuvereen. Laillisesti hawaiilaisena oli Ah Chunin morsian kuitenkin enemmän kolmea muuta kansallisuutta.

Ja tähän sukusekoitukseen Ah Chun puolestaan toi mongolilaisen lisäkkeen. Tällä tavalla hänen ja Mrs. Ah Chunin lapsissa oli yksi kolmaskymmeneskahdesosa polyneesialaista, kuudestoistaosa italialaista, kuudestoista osa portugalilaista, puolet kiinalaista ja yksitoista kolmaskymmeneskahdesosaa englantilaista ja amerikkalaista verta. Mahdollisesti Ah Chun olisi kieltäytynyt tästä avioliitosta, jos hän olisi ennakolta tiennyt, mikä merkillinen perhe siitä naimisesta oli koituva. Olipa se merkillinen monella tavalla. Ensiksikin hyvin hedelmällinen. Viisitoista tytärtä ja poikaa, enemmän kuin puolet tyttäriä. Kolme poikaa syntyi ensin; sitten tuli peräkanaa koko tusina tyttäriä. Rotusekoitus osoittautui erinomaiseksi. Hedelmällisyys ei yksin sitä todistanut, vaan lapset olivat lisäksi terveitä ja virheettömiä. Mutta mikä eniten perheen suhteen hämmästytti, oli lapsien tavaton kauneus. Kaikki tytöt olivat kauniita — eteerisen kauniita. Mamma Ah Chunin pyöreät muodot näyttivät lieventäneen pappa Ah Chunin laihoja kulmia, niin että tyttäret olivat norjan solakoita kuin pajun virvat, olematta kuitenkaan laihoja tai täyteläisiä. Kasvojen piirteissä kuvastui kullakin kaukainen aasialainen leima, jonka vanha ja uusi Englanti sekä Etelä-Eurooppa olivat sievistäneet. Ei voinut huomata, ellei tiennyt, että raskas kiinalainen veri virtasi heidän suonissaan; mutta selityksen saatuaan näki kyllä kiinalaisten piirteitten jäljet.

Kaunottarina Ah Chunin tytöt olivat harvinaisia. Ei missään oltu sellaisia nähty. He eivät muistuttaneet mitään niin paljon kuin toisiaan, mutta kuitenkin oli kullakin yksilölliset piirteensä. Ei voinut erehtyä pitämään toista toisena. Tosin saattoi ehkä Maud, joka oli sinisilmäinen ja keltahiuksinen, muistuttaa silmänräpäyksen Henriettaa, komeaa tummaveristä naista, jolla oli hehkuvat, mustat silmät ja tummat hiukset. Ja se yhtäläisyys, joka oli johtavana lankana koko sisarparvessa, kaikista erikoispiirteistä huolimatta, oli Ah Chunin lahjoittama. Hän oli antanut ruumiinrakenteen, johon anglosaksilainen, latinalainen ja polyneesialainen rotu olivat lisänneet sulonsa sekä älynsä. Mrs. Ah Chunilla oli omat ajatuksensa, joille Ah Chun antoi arvonsa, vaikka ei suvainnutkaan niitä silloin, kun ne olivat ristiriidassa hänen oman filosofisen tyyneytensä kanssa. Rouva oli tottunut koko ikänsä asumaan eurooppalaiseen tapaan. Hyvä! Ah Chun lahjoitti hänelle eurooppalaisen herrastalon. Myöhemmin, kun hänen tyttärensä ja poikansa kasvoivat suuremmiksi, hän rakennutti kesähuvilan, tilavan ja suurenmoisen sekä yhtä yksinkertaisen kuin mahtavankin. Sen lisäksi hän ajan oloon laittoi talon Tantalus-vuoristoon, mihin perhe voi paeta, kun "tautituuli" puhalsi etelästä. Ja Waikikiin hän rakennutti suuren rannikkoasumuksen, niin laajan ja asemaansa nähden niin erikoisen, että kun Yhdysvaltain hallitus sittemmin otti sen linnoitusta varten, oli siitä suoritettava suunnaton lunastushinta. Kaikissa hänen taloissaan oli biljardi- ja tupakkahuoneet sekä vierashuoneet paviljonkeineen. Talojen sisustus oli ylellisen yksinkertainen. Ah Chunin perhekunta vietti muhkeata elämää, ruhtinaalliset menot suoritettiin ilman komeilua — kiitos perheen hienostuneen maun.

Ah Chun oli vapaamielinen kasvatusasioissa. "Ei väliä kuluista", selitti hän Parkinsonin päivinä, kun tuo saamaton merimies ei ymmärtänyt, mitä varten 'Vega' oli tehtävä merikuntoiseksi. "Te purjehditte kuunarilla, minä maksan laskut." Ja samaa periaatetta hän noudatti tyttäriensä ja poikiensa suhteen. Heidän oli saatava paras kasvatus säästämättä kulunkeja. Harold, esikoinen, oli opiskellut Hanvardissa ja Oxfordissa. Albert ja Charles olivat käyneet Yalen yliopistolliset kurssit. Ja tyttäret, vanhimmasta nuorimpaan, olivat saaneet alkukasvatuksensa Millsin seminaarissa Kaliforniassa ja jatkaneet Vassarilla, Wellesleyllä tai Bryn Mawrilla. Useat heistä saivat vielä loppusilauksen Euroopassa. Ja niin palasivat Ah Chunin pojat ja tyttäret kaikesta maailmasta hänen luokseen neuvomaan muoteja hänen asuntojensa sisustuksia järjesteltäessä. Ah Chun itse piti loistavaa itämaista komeutta parhaana, mutta hän oli filosofi ja näki selvästi, että hänen lastensa maku oli hyvä Lännen mittojen mukaan.

Tietenkään eivät hänen lapsensa olleet tunnettuja Ah Chunin nimellä. Niinkuin hän oli muuttunut tavallisesta kulista monimiljonääriksi, niin hänen nimensäkin oli muuttunut. Mamma Ah Chun oli kääntänyt sen A'Chuniksi, mutta hänen viisaat jälkeläisensä olivat poistaneet heittomerkin ja kirjoittivat hienosti Achun Ah Chun ei pannut vastaan. Hänen nimensä käännös ei vähääkään ollut ristiriidassa hänen hyvinvointinsa eikä hänen tyynen filosofiansa kanssa. Sitä paitsi hän ei ollut ylpeä. Mutta kun hänen lapsensa kävivät tärkkipaidassa ja kovissa kauluksissa sekä frakissa, niin se ärsytti häntä. Ah Chun ei suosinut sellaista. Hän pukeutui laajaan kiinalaiseen viittaan, eivätkä he voineet mielistelyillä eikä vaatimuksella saada häntä luopumaan tavoistaan. He eivät olleet turhaan olleet Amerikassa. He olivat oppineet boikottauskeinoja kuten järjestyneet työläiset. Ja Ah Chunia boikotettiin hänen omassa talossaan, mamma Ah Chunin avulla ja yllätyksellä. Mutta Ah Chun itse, Lännen kulttuuriin perehtymättömänä, oli sen sijaan perehtynyt Lännen työasioihin. Ollen itse suuri työnantaja hän osasi pitää puolensa kamppailussa ja pani heti kapinoivia jälkeläisiään vastaan sulun. Hän erotti palvelijalaumansa, sulki tallit ja lukitsi talonsa, mennen itse asumaan Kuninkaalliseen Hawaiin Hotelliin, jossa liikkeessä hän osui olemaan mahtavin osakas. Perhe pyristeli avuttomana ystäviensä luona vieraisilla. Sillä aikaa Ah Chun levollisesti johti monia liikkeitään, veteli savuja hopeapäisestä, pitkävartisesta piipustaan ja ihmetteli jälkeläistensä päähänpistoja.

Tämä kysymys ei silti häirinnyt hänen levollisuuttaan. Hän tunsi filosofisessa sielussaan, että se kypsyttyään kyllä selviää. Tällä tempullaan hän antoi perheelleen läksyn, että niin mukautuva kuin hän olikin, hän siitä huolimatta oli Achunin perheen ehdoton diktaattori. Perhe piti puoliaan viikon, sitten se palasi Ah Chunin luo, ja samassa koko palvelijajoukko oli koossa kesähuvilalla jälleen. Ja sen jälkeen ei noussut riitaa, kun Ah Chun tuli loistossaan vastaanottohuoneeseensa sinisessä silkkiviitassa, topatuissa tohveleissa ja mustasilkkisessä, punanappisessa päähineessä tai kun hän halusi vedellä savuja ohutvartisesta, hopeapesäisestä piipustaan, paperosseja ja sikareja polttelevain upseerien ja siviiliherrain seurassa avarilla kuisteilla tai tupakkahuoneessa.

Ah Chunilla oli huomattava asema Honolulussa. Vaikk'ei hän esiintynytkään seurapiireissä, oli hänellä pääsy kaikkialle. Hän ei käynyt missään muualla kuin kaupungin kiinalaisten kauppiaiden seuroissa, mutta hänen kotonaan kävi vieraita ja hän oli aina isäntä talossaan ja pöytänsä pää. Huolimatta siitä, että hän oli synnynnäinen kiinalainen talonpoika, hän johti hienoa kulttuuripiiriä, eikä ollut hänen vertaistaan koko saaristossa. Eikä saarilla ollut ketään niin ylpeää, joka ei olisi voinut astua hänen kynnyksensä ylitse ja nauttia hänen vieraanvaraisuuttaan. Ensiksikin vallitsi Achunin huvilassa moitteeton seurasävy. Sitten siihen vaikutti Ah Chunin valta. Ja viimeksi että hän oli moraalin esikuva ja rehellinen liikemies. Huolimatta siitä, että liikemoraali saarilla oli korkeammalla kuin mannermaalla, voitti Ah Chun Honolulun muut liikemiehet täsmällisen tarkalla rehellisyydellään. Sananpartena oli, että hänen sanansa oli yhtä luotettava kuin hänen takauksensakin. Allekirjoitusta ei koskaan pyydetty häneltä sitoumuksen varmuudeksi. Hän ei koskaan pettänyt sanaansa. Kaksikymmentä vuotta Hotchkisin — Hotchkis & Morterson yhtiöstä — kuoleman jälkeen tavattiin hänen jättämistään papereista muuan muistiinpano kolmenkymmenentuhannen dollarin lainasta Ah Chunin nimelle. Asia oli tapahtunut Ah Chunin ollessa yksityisneuvoksena Kamehameha II:n aikana. Noina sekavina ja rauhattomina rahanteon aikoina asia oli häipynyt hänen muististaan. Ei ollut velkakirjaa eikä laillista maksuvelvoitusta, mutta Ah Chun suoritti täydelleen Hotchkisin perillisille vapaaehtoisesti koko summan korkoineen. Samoin hän menetteli mentyään suulliseen takaukseen onnettoman Kakiku Ditch Schemen puolesta, silloin kun vilkkainkaan mielikuvitus ei pitänyt takausta tarpeellisena. — "Kirjoittakaa hänen maksuosoituksensa kahdellesadalle tuhannelle, epäröimättä, herrat, epäröimättä", — oli sihteerin lausunto, joka turhaan oli lähetetty Ah Chunin aikomuksia urkkimaan. Ja monen samanlaisen tapauksen ohella, jotka todistivat hänen sanansa pitävyyttä, oli siihen aikaan saarilla tuskin ketään toista mainittavaa henkilöä, joka ei kerran ja toisenkin olisi saanut nauttia avuliaisuutta raha-asioissa Ah Chunin kädestä.

Ja niinpä Honolulussa mielenkiinnolla seurattiin hänen merkillisen perheensä kasvamista kummastuttavaksi arvoitukseksi, ja salaisella myötätunnolla asetuttiin Ah Chunin puolelle, voimatta kuvitella, miten hän oli menettelevä. Mutta Ah Chun itse ymmärsi kysymyksen selvemmin kuin he. Perhe ei sitä arvannut. Ah Chun näki, ettei hänelle ollut sijaa tämän hänen kupeittensa ihmeellisen siemenen seassa, ja hän ajatteli tulevia vuosia, hyvin tietäen, että hän oli käyvä heille yhä vieraammaksi. Hän ei ymmärtänyt lapsiaan. Heidän keskusteluaiheensa eivät herättäneet hänen mielenkiintoaan, eikä hän käsittänyt niistä mitään. Lännen kulttuuri oli vieras hänelle. Hän oli aasialainen viimeiseen soluunsa saakka, mikä merkitsi, että hän oli pakana. Heidän kristinuskonsa oli hänelle joutavaa. Mutta kaiken tämän hän olisi sietänyt epäoleellisena, jos hän vain olisi ymmärtänyt tuota nuorta väkeä itseään. Kun Maud esimerkiksi kertoi hänelle, että talouslaskut kuukaudessa olivat kolmekymmentätuhatta — sen hän ymmärsi, kuten hän ymmärsi Albertin pyynnön saada viisituhatta ostaakseen kuunarijahti "Muriel'in" ja päästäkseen Hawaiin Purjehdusklubin jäseneksi. Mutta heidän kaukaisempia ja mutkikkaampia harrastuksiaan hän ei käsittänyt. Eikä hän ollut hidas ymmärtämään, että jokaisen pojan ja tyttären tarkoituksena oli johtaa häntä sellaisiin ajatuksen sokkeloihin, mistä hän ei uskaltaisi toivoa pois pääsevänsä. Aina hän törmäsi sitä muuria vasten, joka erotti Idän Lännestä. Heidän sielunsa oli luoksepääsemätön, ja samalla hän tunsi, että hänen sielunsa oli yhtä luoksepääsemätön heille.

Sen lisäksi vuosien vieriessä ja vanhentuessaan hän huomasi yhä enemmän ja enemmän hakevansa omaa lajiaan. Kiinalaiskorttelin tuoksut olivat herkkua hänelle, ja katua kulkiessaan hän nautti niistä, sillä ne veivät hänen mielikuvituksensa takaisin Kantonin kapeille ja mutkitteleville kujille, siellä kuhisevaan elämään ja liikkeeseen. Hän katui, että oli leikkauttanut palmikkonsa miellyttääkseen Stella Alendalea. Hän mietti vakavasti oliko hänen uhrauksensa ollut sen arvoinen ja kasvattaisiko hän palmikkonsa uudelleen. Ruoka, jonka hänen kallispalkkainen kokkinsa valmisti hänelle, ei kutkuttanut hänen kitalakeaan niin miellyttävästi kuin kiinalaiskorttelin ummehtunut ravintola ruokalajeineen. Hän nautti enemmän tunnin tupakoimisesta ja tarinoimisesta kahden tai kolmen kiinalaisen tuttavan kanssa kuin ylellisten ja hienojen päivällisten johtamisesta, joista hänen huvilansa oli kuuluisa ja joissa Amerikan ja Euroopan valitut istuivat pitkän pöydän ääressä, miehet ja naiset samanarvoisina — naiset jalokivineen, jotka välkkyivät valkeilla kauloilla ja käsivarsilla, miehet iltapuvuissaan — ja kaikki jaarittelivat sekä nauroivat puheenaiheille ja sukkeluuksille, jotka olivat hänelle pelkkää latinaa tai eivät ainakaan herättäneet hänen mielenkiintoaan eivätkä huvittaneet häntä.

Mutta kiusana ei ollut ainoastaan hänen muukalaisuutensa ja hänen kasvava halunsa palata takaisin kiinalaisille lihapadoille. Syynä oli myöskin hänen rikkautensa. Hän oli kuvitellut saavansa elää rauhassa vanhoilla päivillään, sillä hän oli saanut tehdä kovasti työtä. Hänen palkkionaan voisi siis olla rauha ja lepo. Mutta hän tiesi, ettei se olisi mahdollista hänelle, hänen suunnattoman rikkautensa vuoksi. Merkit ja enteet sen osoittivat. Sellaista hän oli nähnyt aikaisemminkin. Tuossa oli esimerkiksi hänen vanha työnantajansa Dantin, jolta lapset olivat lain varjolla ottaneet omaisuuden ja panneet hänet holhouksen alaiseksi. Ah Chun tiesi liian hyvin, että Dantin oli ollut köyhä mies, ja voitiin todistaa hänen aina järkevästi hoitaneen liikettään. Ja vanhalla Dantinilla oli ollut vain kolme lasta ja puoli miljoonaa, jotavastoin hänellä oli viisitoista lasta ja vain hän itse tiesi, kuinka monta miljoonaa.

"Meidän tyttäremme ovat kauniita naisia", sanoi Ah Chun eräänä iltana vaimolleen. "On myös monta nuorta miestä. Talo on aina täynnä nuoria miehiä. Minun sikarilaskuni ovat nousseet koko runsaiksi. Miks'eivät he mene naimisiin?"

Mamma Achun kohotti olkapäitään ja odotti.

"Naiset ovat naisia ja miehet miehiä — sepä on outoa, ettei naida. Ehkä nuoret miehet eivät pidä tyttäristämme."

"Ah, he pitävät liiaksikin heistä", vastasi mamma Chun, "mutta katsos, he eivät voi unhottaa, että sinä olet heidän isänsä."

"Mutta sinä unhotit, kuka minun isäni oli", sanoi Ah Chun painavasti. "Ainoa mitä pyysit, oli, että leikkaisin palmikkoni."

"Nuoret miehet ovat vielä tarkemmat kuin minä, luulemma."

"Mikä on tärkein asia maailmassa?" kysyi Ah Chun äkkiä yllättäen.

Mamma Ah Chun ihmetteli hetkisen; sitten hän vastasi: "Jumala."

Ah Chun nyökkäsi. "Jumalia on maailmassa paljon. Niitä on paperisia, toisia on puisia, muutamia pronssisia. Minä käytän erästä pikkuista jumalaa konttorissa paperien painona. Bishop Museossa on monta jumalaa korallikivestä ja kivettyneestä tulivuoren laavasta."

"Mutta on vain yksi ainoa oikea jumala", ilmoitti rouva päättävästi, asettaen avaran olemuksensa juhlalliseen asentoon.

Ah Chun huomasi uhkaavan vaaran ja kiiruhti muuttamaan keskustelua.

"Mikä on suurempi jumalaa sitten?" kysyi hän. "Sanon sen sinulle. Se on raha. Aikoinani olen ollut asioissa juutalaisten ja buddhalaisten, kristittyjen ja muhamettilaisten kanssa sekä käynyt kauppaa Salomonin-saarilta ja Uudesta Guineasta kotoisin olleiden pienten mustain miesten kanssa, jotka kuljettivat jumalaansa muassaan käärittynä öljypaperiin. Heillä oli eri jumalat, näillä miehillä, mutta kaikki he kuitenkin palvelivat rahaa. — Onhan täällä esimerkiksi kapteeni Higginson, hän näkyy pitävän Henriettasta."

"Hän ei milloinkaan nai häntä", vastasi mamma Chun. "Hänen täytyy päästä amiraaliksi ennen kuolemaansa —"

"Vara-amiraaliksi", keskeytti Ah Chun, "hyvä, kyllä ymmärrän. Sehän on heidän tapansa erota virasta".

"Hän on eräästä Yhdysvaltain ylhäisimmästä perheestä. He eivät tahtoisi, että hän naisi, jollei menisi naimisiin amerikkalaisen tytön kanssa."

Ah Chun kopahutti tuhan piipustaan ja ajatuksiin vaipuneena täytti pienen hopeapesän tupakalla. Hän sytytti sen ja veti muutamia savuja, ennenkuin puhui.

"Henrietta on vanhin tyttö. Hänen hääpäivänään lahjoitan hänelle kolmesataatuhatta dollaria. Joka merkinnee jotakin kapteeni Higginsonille ja hänen ylhäiselle perheelleen. Anna hänelle tieto siitä, jätän asian sinun huoleksesi."

Ja Ah Chun istui tupakoiden ja puhalteli savukiemuroita. Niiden hän näki muodostavan kasvojen piirteet, jotka kuvasivat Tou Shueytä. Tou Shuey oli palvelijattarena hänen setänsä talossa Kantonissa ja ansaitsi vuoden työstä yhden dollarin. Ja hän näki nuoruutensa kuvastuvan savukiemuroissa, sen nuoruuden, josta hän yli kahdeksantoista vuotta oli kuluttanut setänsä pelloilla. Ja nyt hän, Ah Chun, talonpoika, antaa tyttärelleen myötäjäisiksi kolmensadantuhannen sellaisen vuosiorjuuden palkat. Ja tyttö oli vain yksi tusinasta. Eipä tuo ajatus kuitenkaan herättänyt hänessä ylpeyttä. Se ajatus huvitti häntä, ja nauraa hörähtäen hän sai mamma Chunin heräämään haaveiluista, joiden ukko tiesi oleksivan niissä sielun salakammioissa, joihin hän ei ollut koskaan tunkeutunut.

Mutta Ah Chunin lupaus kulki kuiskeena kapteeni Higginsonin tietoon. Ja tämä unohti amiraaliarvonsa sekä ylhäisen sukunsa ja otti vaimokseen kolmesataatuhatta dollaria sekä hienon ja sivistyneen tytön, jossa oli yksi kolmaskymmeneskahdesosa polyneesialaista, kuudestoistaosa italialaista, saman verran portugalilaista, yksitoista kolmaskymmeneskahdesosaa englantilaista ja amerikkalaista sekä puoleksi kiinalaista verta.

Ah Chunin anteliaisuus teki vaikutuksensa. Hänen tyttärensä tulivat äkkiä aviokelpoisiksi ja halutuiksi. Clara oli seuraava, mutta piirihallituksen sihteerin muodollisesti häntä kosiessa Ah Chun ilmoitti, että hänen täytyy odottaa vuoroaan, kunnes Maud, joka oli vanhempi, tulisi ensin naiduksi. Se oli ovelaa menettelyä. Koko perheelle kävi asia tärkeäksi. Maudin tieltänaittaminen tapahtuikin kolmessa kuukaudessa. Ned Humphrey, Yhdysvaltain siirtolais-asiamies, oli se onnellinen. Mutta nuoren parin täytyi valittaa myötäjäisiä, sillä Maudille annettiin vain kaksisataatuhatta. Ah Chun selitti, että hänen alkuperäinen anteliaisuutensa oli raivannut tien auki ja että hänen jäljelläolevat tyttärensä saivat odottaa yhä alenevia hintoja.

Clara seurasi Maudia ja sen jälkeen kahden vuoden aikana oli häitä myötäänsä Ah Chunin huvilassa. Sillä välin ei hän itse ollut toimettomana. Liikeyrityksiin kiinnitetyt summat otettiin ulos toinen toisensa jälkeen. Hän myi vähitellen pois osuutensa eri liikeyrityksissä; mutta askel askeleelta, ettei se synnyttäisi hintojen laskua markkinoilla. Hän luovutti suuret alueensa käsistään. Lopulta hän myi jo häviölläkin. Tämän kiireen aiheuttivat ne pilvet, joiden nousun hän näki jo taivaanrannalla. Silloin kun Lucille naitiin, kaikui hänen korvissaan riitelemisen ja toraamisen melu. Ilma oli sumea juonitteluista ja vastahankkeista, kun he koettivat hyötyä hänen suosiostaan ja vehkeilivät toinen toistaan vastaan. Kaikki se ei ennustanut rauhaa ja lepoa, jota hän oli aikonut vanhoiksi päivikseen.

Ah Chun joudutti ponnistuksiaan. Pitkän aikaa hän oli ollut kirjevaihdossa Shanghaissa ja Macaossa olevien pääpankkiensa kanssa. Jokainen höyrylaiva oli jo monta vuotta kuljettanut hänen pankkisijoituksiaan koskevia maksumääräyksiä. Ne käsittivät yhä suurempia nippuja. Hänen kaksi nuorinta tytärtään olivat vielä naittamatta. Hän ei odottanut, vaan lupasi heille myötäjäisiksi satatuhatta kummallekin, mitkä summat olivat Hawaiin pankissa ja nostettavina heidän hääpäivänään. Albert otti käsiinsä, Ah Chun & Yungin liikkeessä johdon, kun Harold, vanhin, mieluummin otti neljännesmiljoonan ja muutti Englantiin asumaan. Charles, nuorin, sai satatuhatta ja lähti lukemaan lakimieheksi, tietysti Keeleyn opistoon. Mamma Chunille annettiin huvila, vuoristotalo Tantaluksessa uuden merenpuolisen palatsin korvaukseksi, jonka Ah Chun myi hallitukselle. Lisäksi mamma Chun sai puoli miljoonaa rahassa hyvin sijoitettuna. Ah Chun oli nyt jo valmis särkemään probleeminsa pähkinän. Eräänä kauniina aamuna perheen ollessa koossa aamiaisella hän oli pitänyt huolen siitä, että kaikki hänen vävynsä ja tyttärensä olivat saapuvilla hän ilmoitti päättäneensä palata esi-isäinsä maaperälle. Kauniissa lyhyessä puheessa hän selitti pitäneensä yllin kyllin huolta perheestään ja esitti heille elämisenohjeita, joiden hän arveli auttavan heitä elämään keskinäisessä sovussa ja rauhassa. Sitä paitsi hän antoi neuvoja liikeasioissa vävyilleen, teroittaen heidän mieliinsä kohtuullisen elämän ja vannojen rahasijoitusten merkitystä sekä antoi heille hyviä tietoja laajasta kokemuksestaan teollisuuden ja kaupan tilasta Hawaiilla.

Sitten hän kutsui ajurinsa ja ajoi itkevän mamma Chunin seurassa Pacific Mailin höyrylaivalle jättäen taakseen huvilan äkilliseen hämmästykseen. Kapteeni Higginson nosti kovan melun ja vaati uhkakieltotuomiota. Tyttäret vuodattivat runsaita kyyneleitä. Eräs heidän puolisoistaan, entinen liittovaltain tuomari, pani kyseenalaiseksi Ah Chunin selväjärkisyyden ja kiiruhti viranomaisten luo siitä selkoa saamaan. Hän palasi tuoden sen tiedon, että Ah Chun oli käynyt siinä toimistossa jo päivää aikaisemmin tutkituttamassa tilansa. Ei siis ollut mitään tehtävissä, joten he menivät rantaan ja sanoivat jäähyväiset vanhalle pikku miehelle, joka viittasi kädellään kävelykannelta laivan puskiessa keulaansa merellepäin korallikallioitten lomitse.

Mutta vanha pikku mies ei matkustanut Kantoniin. Hän tunsi tarpeeksi hyvin oman maansa ja mandariinien kiristyshalun antautuakseen sille alttiiksi melkoisine omaisuuksineen, joka hänellä oli vielä jäänyt jäljelle. Hän meni Macaoon. Ah Chun oli kauan tottunut käyttämään kuninkaan valtaa ja hän olikin kuin itsevaltias kuningas. Saavuttuaan maihin Macaossa hän meni suurimman eurooppalaisen hotellin vastaanottohuoneeseen, mutta hotellin kirjuri sulkikin häneltä matkustajapäiväkirjan, selittäen, ettei kiinalaisia sinne päästetty. Ah Chun kutsui johtajan paikalle, mutta sai tältä halveksuvaa kohtelua osakseen. Hän ajoi pois, mutta palasi kahden tunnin kuluttua. Nyt hän kutsui kirjurin ja johtajan luokseen, maksoi heille kuukauden palkan sekä erotti heidät toimestaan. Hän oli sillä välin ostanut hotellin itselleen ja asui sen hienoimmassa huoneistossa ne monet kuukaudet, joiden aikana hän rakennutti komean palatsin kaupungin lähistölle. Tällä välin hän tunnetulla kyvyllään koroitti suuren hotellinsa voiton kolmesta sentistä kolmeenkymmeneen.

Ne rettelöt, joita pakoon hän oli lähtenyt, alkoivat aikaisin. Jotkut hänen vävypoikansa sijoittivat rahansa huonosti. Toiset leikkivät voileivänheittoa Ah Chunin myötäjäisillä. Kun Ah Chun oli poissa, niin he alkoivat keinotella mamma Chunin puolella miljoonalla. Eikä tämä ollut omiaan herättämään heissä parhaita tunteita toisiaan kohtaan. Lakimiehet lihoivat heidän riidoillaan. Haasteita ja vastahaasteita olivat oikeuslaitokset tulvillaan. Eikä päässyt poliisioikeuskaan niistä rauhaan. Sattuipa näet ankaria yhteenottoja, joissa kovat sanat ja vielä kovemmat iskut vaihtelivat. Ja kukkaruukkuja heiteltiin lisäämään sanojen tehoa. Kunnianloukkausjuttuja vedottiin oikeudesta toiseen, ja ne riittivät pitämään Honolulun mieluisassa jännityksessä todistajain paljastusten takia.