Part 2

Jo ennen kello kahdeksaa oli Castle Cartin ruokailuhuone täynnä miehiä. Muutamat olivat puolihumalassa. Olipa sinne varattu pari tynnyriä oluttakin, lähtiäisryypyiksi. Mikkoskakin oli jo saapunut. Hyvin hartaan näköisenä hän oli asettunut istumaan pöydän päähän. Stenroos otti kirjan ja luki mitä edellisenä iltana oli siihen kirjoitettu kokouksen menosta.

"Te, jotka ette olleet täällä eilen iltana, kuulitte nyt mitä olemme täällä päättäneet, ja nyt kirjoittamaan raittiusseuran jäsenkirjaan", selitti Stenroos.

"Tuolla pöydän alla on kaksi tynnyriä olutta. Mihin ne pannaan, jos jokainen yhtyy raittiusseuraan?" kysyi Iiska nähtävästi haluten aikaansaada häiriötä kokouksen rauhallisessa menossa.

"Kyllä minä, pidän niistä huolen", vastasi Stenroos.

Iiskan yritys raukesi tyhjään, sillä jokainen, humalaisetkin, kirjoittivat nimensä jäsenkirjaan, joten nyt oli jokaisen nimi raittiusseuran kirjoissa.

"Nyt meidän pitää kaikkein ensiksi valita seuralle esimies", ehdotti Stenroos.

"Minä esitän Mikkoskaa", sanoi Piltti.

"Hyvät ystävät", riensi Mikkoska puhumaan tilaisuuden saatuaan. "Eilen illalla kun olin täällä ja kirjoitin nimeni seuran kirjoihin, olin minä äärettömän iloinen seuran perustamisen johdosta, ja yhdyttyäni siihen, kehoitin miestänikin yhtymään seuraan. Koko viime yön olen ollut asian tähden niin kauheassa tuskassa, etten ole saanut rauhaa missään."

"Sen se tekee kun miehensä jättää", virnisteli Iiska ikäänkuin välikysymyksenä Mikkoskalle.

"Ole nyt Iiska hiljaa ja anna Mikkoskan rauhassa jatkaa", varotteli Stenroos Iiskaa ja muistuttaen samalla, että ei ole sopivaa häiritä kokouksen menoa käyttämällä puheenvuoroa ilman saamatta siihen lupaa.

"Niin, illalla kun menin vuoteelle, rukoilin tämän seuran puolesta, että tällä tulisi olemaan siunauksellinen vaikutus kansalaistemme elämässä. Sitten kun ummistin silmäni ja olin vasta horroksissa, niin vuoteeni ääreen ilmestyi valkoisiin vaatteisiin puettu olento. Olin säikähdyksissäni ensin. Tyynnyin kuitenkin niin että sain kysytyksi mitä hänellä oli asiaa, mitä hän tahtoi ja kuka hän oli. Valkoisiin verhottu olento tuli lähemmäksi vuodettani ja lausui suloisella äänellä: 'Mikkoska, sinä rukoilit sen raittiusseuran puolesta. Rukouksesi on Jumala kuullut ja Hän lähetti minut luoksesi sanomaan, että se seura sotii Hänen tahtoansa vastaan, että se pitää tänä iltana hajoitettaman. Jos sitä ei hajoiteta heti niin Jumalan viha lepää sinun maamiestesi päällä. Niin totta kuin minä olen Herran enkeli, näin pitää tapahtuman!' Minä lupasin täyttää enkelin käskyn. Samalla enkeli katosi ja minä heräsin. Minä olen vieläkin ymmällä salaperäisen uneni johdosta."

"Minä jo eilen illalla sanoin, että tämä koko hökötys on Raamattua vastaan, mutta minulle vaan naurettiin. Nauratteko vieläkin!" sanoi latvaheikkoolainen, hänkin käyttäen puheenvuoroa ilman pyytämättä.

"Minkä, näköinen se enkeli oikeastaan oli?" kysyi Piltti.

"Oletpa sinä olevinasi tyhmä! Jokainenhan voi kuvitella minkä näköinen enkeli on", nasautti Mikkoska heittäen halveksivan katseen Pilttiä kohden.

"Mutta, mitäs kieltä hän puhui?" kysyi Tuhkalan Iiska yhtä ivallisesti kuin Pilttikin.

"Oikein kaunista ruotsinkieltä", vastasi Mikkoska, huomaamatta Iiskan ilkeätä ivahymyä.

"Se on ihmeellistä kuinka se ruotsinkieltä puhui, Mikkoska kun osaa sitä niin huonosti!"

"Miksi ei enkeli puhunut suomenkieltä?" ihmetteli Piltti.

"Se ei ole ollut kukaan muu kuin Romusen Anna, joka Mikkoskalle on unissa tullut kummittelemaan", selitti kuurtanelainen.

"Mitä me tässä turhia, väitämme! Minä uskon Mikkoskan näyn täydellisesti. Mutta minä en tiedä mitä tekemistä on ruotsalaisella enkelillä suomalaisen raittiusseuran kanssa, ja tämä kohta johtaa juuri siihen, että se on täytynyt olla Romusen Annan henki, joka on kummitellut Mikkoskalle unissa", selitti Talso.

"Samaa sanon minä, että ruotsalaisella enkelillä ei ole mitään tekemistä meidän kanssa. Jos taas tämän seuran perustaminen ei ole Jumalan tahdon mukaista, niin kyllä Hänellä on riittävästi suomalaisiakin sanansaattajia lähettää meitä varoittamaan", vakuutti Mäki-Töyli.

"Raamatussa sanotaan: 'Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän', ja se pitää paikkansa vielä tänäpäivänäkin. Minä tiedän, että paholaisella on hätä, sillä me juuri teemme hänen kanssansa pesäeroa. On paljon mahdollista, että paholainen on lähettänyt enkelinsä Mikkoskan luokse unessa ja käskenyt tämän hajoittaa seuramme. Jos Mikkoska ei olisi ollut epäuskoinen, niin hän olisi tuntenut äänestä kumpi enkeli se oli, hyväkö vai paha. Paholainen voi epäuskoisen luokse lähettää enkelinsä hyvänä enkelinä; ainoastaan puhtaat sydämestä voivat sen eroittaa. Kumminkaan emme tästä nyt väittele, vaan jatkamme kokousta", puhui Stenroos ja pyysi, että pysyttäisi asiassa eikä jaariteltaisi Mikkoskan unen johdosta.

"Onhan minulla oikeus puolustaa itseäni jollakin sanalla?" pyysi puheenvuoroa Mikkoska osoittaen syvää loukkaantumista.

"On on, olkaa hyvä!" myönsi Stenroos, mutta lisäsi: "Mikkoska lopettaa unestansa puhumisen tähän."

"Te teette ivaa minun unestani ja te saatte tehdäkin, mutta minä tahdon vaan huomauttaa, että kyllä minä nyt vielä eron tiedän Romusen Annan ja enkelin välillä. Jos se vielä ensi yönä ilmestyy vuoteeni viereen, niin pyydän hänen tulemaan tänne kokoukseen itse", selitti Mikkoska voitonriemuisena, huomattuaan yhden ja toisen kalseita ilmeitä, kuin olisivat tahtoneet sanoa: Herra armahda minua joutumasta aaveitten pariin.

"Joo, käskekää vaan tulla tänne, mutta älkää unhoittako sanoa latvaheikkoolaiselta terveisiä", rienasi Tuhkalan Iiska vielä, mutta ei läheskään niin urhoollisen näköisenä kuin ensin.

"No nyt täällä kirjassa on jo yhtä vaille kaksikymmentä nimeä, ja se on kaunis alku! Mutta nyt me valitsemme virkailijat, nimittäin puheenjohtajan, kirjurin ja rahastonhoitajan. Esittäkää ensiksi joku puheenjohtajaksi", kehoitti Stenroos, jatkaen rauhallisesti kokouksen menoa.

"Ilmajokelainen sanoi Suomessa olleensa kolme vuotta sonni-yhdistyksen puheenjohtajana ja minä esitän häntä tämänkin seuran puheenjohtajaksi", ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Ei suinkaan tätä raittiusseuraa nyt juuri sentään voida verrata sonni-yhdistykseen, vai mitä Iiska tarkoittaa?" kysyi ilmajokelainen.

"Ei suinkaan. Mutta itsehän sinä sanoit, että sonnitkin olivat jonkunlaisessa tekemisessä raittiuden kanssa, sillä ei niitä koskaan lääkitty viinalla. Minä ajattelen, että sinä saisit kulkea ikäänkuin vanhaa opittua latua, sillä jotain kai sinä olet oppinut siinä sonniyhdistyksessäkin", vastasi Iiska, peittäen suuren annoksen ivaa salaperäiseen silmäniskuun.

"Minä en välitä Iiskan ilveilyistä, vaikka se ei olekaan sopivaa vakavassa asiassa. Mutta meidän pitää saada seuran puheenjohtajaksi mies, joka voi seisoa lujana, eikä mene itse edellä Romulaan. Minä esitän siksi Stenroosia", ehdotti ilmajokelainen.

"Hyvä on!" kuului useammasta suusta, ja niin tuli Stenroos valituksi. Kirjuriksi valittiin myös yksimielisesti Talso, Laihialta.

"Nyt puuttuu enää rahastonhoitaja. Esittäkää siihen joku luotettu henkilö", kehoitti Stenroos.

"Minä esitän siihen virkaan latvaheikkoolaista", esitti raumalainen.

"Minä panen vastalauseen sillä perusteella että latvaheikkoolainen ei osaa tehdä edes puumerkkiään. Kuinka hän sitten voisi hoitaa kirjanpitoa rahoista!" vastusti kuurtanelainen.

"Ja toiseksi, eikös hän ollut Vakkiselle säkin suuta pitämässä silloin kun Ylistaron kunnanmakasiini ryöstettiin?" ehätti Tuhkalan Iiska taaskin irvistelemään.

"Eikö Tuhkalan piimäleuka tiedä, että minä olen ollut silloin jo tässä maassa, kun Vakkinen Ylistaron kunnan makasiinin ryösti!" kimpaantui latvaheikkoolainen sanomaan pidätellen kiukkuaan.

"No, jos ei latvaheikkoolainen kelpaa, niin minä esitän Mäki-Töyliä. Eikös hänen maineensa ole puhdas?" kysyi Piltti.

"Kannatusta sille!" kuului huutoja, ja niin Mäki-Töyli tuli valituksi rahastonhoitajaksi.

Seuralla oli nyt virkailijat.

"Onkos kukaan miettinyt seuralle nimeä?" kysyi Stenroos.

"Mikäs sen Ilmajoen yhdistyksen nimi olikaan? Se sointuu niin sopivalta", muistutteli Tuhkalan Iiska.

"Tuhkalan piimäleuka! Eikös se olisi sopiva nimi?" läimäsi ilmajokelainen hammasta purren vastaan.

"Minä esitän, että pannaan nimeksi 'Hyvä Toivo'", esitti Piltti.

"Se kyllä olisi johdonmukainen nimi, jos ei kellään ole sopivampaa harkittuna", myönsi Stenroos.

Lopputuloksena pitkästä keskustelusta nimen suhteen hyväksyttiin nimeksi "Hyvä Toivo".

"Täällä olisi minulla kaavake jäsenkorttiin. Tässä ei paljoa sanota, mutta siihen sisältyy kumminkin pääkohta tarkoituksestamme", esitti Stenroos ja otti paperin taskustaan, johon oli piirretty periaatetta selvittäviä kuvia ja kirjoitettu seuran tarkoitus: _"Ei vihasta, vaan rakkaudesta kaikkia kohtaan, lupaan minä allekirjoittanut Jumalan avulla luopua kaikista juovuttavista juomista ja kaikilla luvallisilla keinoilla kehoittaa toisia samoin tekemään."_ Sitten seurasi viiva, jonka päälle tuli kirjoittaa nimensä. Kortin vasempaan päähän oli poikkipäin kirjoitettu: _'Raitis ruumis, Raitis mieli'_ ja oikeaan päähän _'Jumala on Heikoissa väkevä'_. Tällaisia korttia päätettiin hankkia ja lisäksi ruotsalaiselta raittiusyhdistykseltä New Yorkista siniset nauhat. Ennenkuin kokous lopetettiin, esitti ilmajokelainen, että laulettaisiin yhteislaulu. Hän sanoi Suomessa olevan tapana, että aina kokouksen alussa ja lopussa lauletaan joku kansallislaulu.

"Se on kaunis tapa ja aivan yleinen Suomessa", yhtyi Mikkoska esitystä puolustamaan.

"Lauletaan vaan, mutta mikä laulu laulettasi, että sen osaisi jokainen", myönsi Teemukin.

"Lauletaan tuo kaikille tuttu laulu, jota kapakassakin laulamme: 'Kun Hallin Janne se postia löi, niin aisallen se lensi'", esitti Tuhkalan Iiska yhä ilkeys mielessä.

"Ei sellaisia lauluja lauleta muualla kuin kapakassa", sanoi Mikkoska.

"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ja esittää, että eikö lauleta joku kansallislaulu, esim. tällainen, tässä on niin kaunis nuotti: 'Pöyryn Miska on Laihialta ja Suarttin Jaska on toinen ja Anssin Jukka on Alahärmästä kolmas samanmoinen!'" ehdotti Teemu pitäen hänelle rakkaaksi käynyttä lauluaan hyvinkin kansallisena.

"Eikö Teemu ole juomalauluja tarpeeksi saanut Romulassa laulaa, kun niitä nyt vielä pitäisi täälläkin jatkaa!" nuhteli Mäki-Töyli.

"No, jos ei laulaa saa, niin veisataan sitten!" vastasi Teemu olevinaan närkästyksissään.

Samassa latvaheikkoolainen alkoi virren: "Etkös ole ihmisparka aivan arka, ettäs itket yli öin! —"

Ensimäisen värsyn aikana seurasi kaikki mukana, mutta toiset värsyt sai latvaheikkoolainen laulaa yksin. Hän lauloikin virren loppuun niin kovalla äänellä, että laulu avonaisesta ikkunasta kuului ympäri Harboria.

"Jos joskus hankimme tänne papin ja perustamme seurakunnan, niin latvaheikkoolaisesta me saamme mainion lukkarin", kehui Piltti kun latvaheikkoolainen oli päässyt virren loppuun.

"Kyllä Heikkoolan poika voi tehdä papinkin tehtävät", sanoi Tuhkalan Iiska ja lisäsi: "Hyvä kuppari täällä ensiksi tarvitaan. Hankitaan sitte myöhemmin pappi. Ensin ruumiillista terveyttä, sitten vasta sielun ruokaa."

"Pysykäämme nyt asiassa," kehoitti Stenroos ja kopisti pöytään saadakseen miesten huomion puoleensa. "Tämä on 'Hyvä Toivo' raittiusseuran ensimäinen järjestynyt ja virallinen kokous. Minä toivon, että työmme tulee menestymään ja seuraan liittyneet jäsenet pysyvät lupauksessaan lujina", lausui Stenroos ja ilmoitti kokouksen virallisesti loppuneeksi. Vielä hän leikillisesti lisäsi: "Jälkipolitiikkana jutelkaa vaikka kupparista, kunhan ette vaan mene kapakkaan."

Kun viikko oli kulunut niin miehistä yksi ja toinen alkoi valittelemaan, että elämä aikaa käydä yksitoikkoiseksi, ja moni heistä valitteli huonoa, vointia, joka muka johtui liian äkillisestä juonnin lopettamisesta. Niinpä eräänä päivänä taas kun kokoon tultiin, alettiin puhua siitä kupparista.

"Jaa, se tosiaan olisi nyt tarpeeseen, kun on lopetettu juominen. Ajatelkaa mikä määrä pahaa verta siitä kasaantuu kruppiin, ja jos ei sitä saa pois, niin voi sitä kipua minkä se synnyttää!" alkoi latvaheikkoolainen sairaalloisessa ääniasteessa valittamaan.

"Kuppari olisi tosiaankin ollut jo aikoja tarpeeseen, mutta mistähän sen saisi? Suomessa niitä kyllä olisi, mutta sinne pitäisi lähettää piletti, sillä harvoilla kuppareilla on rahaa niin paljon, että omillaan Amerikaan pääsisi", yhtyi kuurtanelainen sanomaan.

"Siellä Kainaaston loukolla olisi se Tuppelan-Kreeta ja hänellä olisi vähän itsellänsäkin tekeviä", selitti latvaheikkoolainen.

"Mutta voihan tällainen miesjoukko nyt yhdelle kupparille piletin lähettää vaikka ensi luokassa, jos se siksi tulee", sanoi Teemu.

"Kolme dollaria miehestä! Antakaa rahat tänne, niin pian me kupparin saamme", innosti Piltti miehiä ja alkoi keräämään rahoja.

"Kun Piltti kerää rahat, niin hän myös saa lähettää piletin ja kirjoittaa hartaan toivomuksemme kupparin pikaisesta saapumisesta", esitti ilmajokelainen.

"Kyllä minä kirjoitan. Nythän sitä rahaa onkin jo yli viisikymmentä dollaria! Kuka lisäisi vielä kaksi dollaria, että tulisi tasan kuusikymmentä?" kysyi Piltti, kun oli toimittanut keräyksen.

"Täällä on se puuttuva kaksi dollaria! Onhan se Kreeta minun vanha helluni, Ja joutaa hän tulla tänne pois sieltä Kainaaston loukolta, jossa tuskin saa enää yhdenkään kunnon miehen selkään imeä sarvia", innostui latvaheikkoolainen sanomaan.

"No, nyt on kirje valmis. Minä olen tämän kirjoittanut latvaheikkoolaisen nimessä, koska Kreeta kerran kuuluu olevan hänen vanha, hellunsa, niin ehkä hän sitte paremmin ottaa kutsumme huomioonsa. Jos voitte olla hetken hiljaa, niin minä luen tämän", huomautti Piltti ja alkoi lukemaan:

"Harbor, Ohio, heinäkuun 25 päivä 1882.

"Rakas ja aina muistossaoleva Kreeta: —

"Nyt minä lähestyn sinua Kreeta-kulta tämän paperin avulla pitkästä aikaa, ja saan ensiksi ilmoittaa, että minä olen terve muuten, mutta paha veri pakkaa nousemaan pitkin selkääni, ja sitä samaa Herran armolahjaa toivon sinullekin. Minä olen nyt lähettänyt sinulle piljetin tullaksesi tänne kultalaan. Saat hakea sen Vaasasta, Hulttiinin piljettitoimistosta. Kun tulet, niin muista ottaa ainakin parisataa kuppasarvea mukaasi, sillä täällä ei saa niitä ollenkaan. Katso, että ne ovat kyllin suuria. Olisi hyvä kun lähtisit heti kun olet saanut piljetin.

"Jääden odottamaan pikaista saapumistasi piirrän vanhalla rakkaudella,

"Latvaheikkoolainen."

"Se oli mainion hyvä!" kuului kuin yhdestä suusta kun Piltti oli lukenut kirjeen.

"Ei miehet! Tuota kirjettä ei koskaan lähetetä Kreetalle. Ajatelkaas nyt asiaa, kun hän saisi tuon kirjeen, niin hän kulkisi pitkin Ylistaron pitäjää näytellen sitä ja vielä kukaties menisi näyttämään sitä, vaimolleni", vastusti latvaheikkoolainen kiivaasti.

"Minä olen myös vastaan, että kirje lähetetään kenenkään yksityisen nimessä. Se on lähetettävä 'Hyvä Toivo' raittiusseuran nimessä", vaati raumalainen, peläten, että Kreeta ei muita kuppaisikaan, kuin latvaheikkoolaista ainoastaan.

"No, kuinkas tämä kirje sitte kuuluisi?" ehdotti Talso, joka miesten väitellessä oli kirjoittanut uuden kirjeen.

"Harbor, Ohio.

"Hulttiinin pilettitoimisto, Waasa.

"Harborin 'Hyvä Toivo' raittiusseura lähettää tässä teille kuusikymmentä dollaria piletti- ja matkarahaksi Kuppari-Kreeta Tuppelalle, Ylistaron Kainaastolla. Jos niin sattuisi, ettei hän tulisi, niin pyydämme teidän lähettämään jonkun toisen kunnollisen kupparin sillä toivomuksella kumminkin, että tulipa sieltä kuka tahansa, että muistaa ottaa kylliksi sarvia mukaansa, sillä niitä ei ole Amerikassa.

"Kunnioituksella,

"Hyvä Toivo Raittiusseura."

"Se on aivan paikallaan tuo kirje! Sen paremmin ei sitä olisi kukaan voinut kirjoittaa. Vai mitä arvelette?" kysyi kuurtanelainen.

"Kerrassaan mainio! Mutta kuinka pian se kuppari nyt kerkiäisi tänne, jos lasketaan neljä viikkoa kirjeen menomatkalle ja samoin neljä viikkoa kupparin tulomatkaan?" tiedusti laihialainen.

"Siinähän se olisi Mikkelinpäivän aikana täällä, ja jos sattuisi olemaan hyvät ilmat merellä, niin voisi ehtiä jo ennenkin", vakuutti Piltti.

"Siitä passaisi nyt jo keskustella ketä ensiksi kupitaan, kun kuppari perille saapuu, vai vedetäänkö arpaa siitä kuka on se onnellinen?" ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Se on aivan luonnollista, että Kreeta kupittee ensin omanpaikkaisia ja sitten vasta muita", selitti latvaheikkoolainen.

"Siitä ei nyt vielä väitellä, ketä hän ensiksi kupittee, mutta siitä pikemminkin voitaisiin puhua, minkälainen vastaanottojuhla kupparimme kunniaksi järjestettäisiin. Olisin sitä mieltä, että tehtäisiin siitä päivästä oikein kansallisjuhlapäivä. Mitä ajattelette te toiset?" kysyi ilmajokelainen.

"Minä olisin samaa mielipidettä ja esitän nyt tässä, että sinä päivänä ostettaisiin joitakin tynnyreitä olutta ja muutama pullo viinaa. Selvemmin sanoen, pantaisiin siksi päiväksi raittiusseura kokonaan istumaan ja pidettäisiin oikeat juhlat", yhtyi Tuhkalan Iiska puoltamaan ilmajokelaista.

"Iiskan esitys on mainio, ja minä kaikesta sydämestäni kannatan sitä", lisäsi Teemu.

"Tuollaiset esitykset eivät ole johdonmukaisia miehelle, joka juuri on tehnyt raittiuslupauksen, ja toiseksi, me emme vielä tiedä josko kuppari tuleekaan tänne", nuhteli puheenjohtaja.

"Samaa sanon minä, ja esitän, että tästä kupparin tulosta ei sen enempää puhuta tällä kertaa", ehdotti Mäki-Töyli.

* * * * *

Aina, kun suomalaiset pitivät raittiuskokouksiansa, kierteli Castle Cartin ympärillä kapakoitsijain urkkijoita saadakseen tietää, mitä kokouksessa toimitaan. Erään kerran Mäki-Töyliltä, joka ensimäiseksi sattui tulemaan kokoushuoneesta ulos, tiedusteli urkkija mitä siellä päätettiin.

"Noo moor piiriä!" vastasi Mäki-Töyli.

Mikkoska kulki aina salateitä suoraan Romulaan kertomaan mitä kokouksessa keskusteltiin ja päätettiin. Daliini, joka tavallisesti oli jo Romulassa odottamassa uutisia, kuunteli tarkasti Mikkoskan juttuja kokouksien menosta. Kun Mikkoska taas toi tärkeitä tietoja, niin lupasi Daliini vielä entisen palkkion lisäksi kaksikymmentäviisi dollaria jokaisesta päästä, jonka hän saa rikkomaan lupauksensa.

Mikkoska lupasi tehdä parhaansa, mutta selitti, että kyllä ne ainakin muutamia viikkoja pitävät lupauksensa, sillä suomalainen on sellainen, ettei se aivan pian luovu päätöksestään.

Daliini kirjoitti Sandyskin olutyhtiölle selittäen, mitä suomalaiset ovat tehneet, että he ovat perustaneet raittiusseuran, josta uhkaa olutliikkeelle täällä tulla vaarallinen vastustaja ainakin suomalaisten kannatukseen nähden.

Sandyskin olutyhtiö vastasi kirjeen sellaisella ukaasilla, että suomalaisten yritys on tukahutettava heti alkuunsa, tuli se sitte maksamaan yhtiölle mitä tahansa. Daliini määrättiin vaikuttamaan tokkayhtiön päällystöön niin, että raittiusseuran johtaja pannaan heti työstä pois. Sellainen kiihoitustyö voi tarttua vielä toisiinkin kansallisuuksiin, viitattiin kirjeessä. Samoin käskettiin hänen pitää silmällä suomalaisten kokouksia, ja jos suinkin on tilaisuutta, niin ilmoittaa kaupungin hallinnolle, että suomalaiset pitävät salaisia anarkistisia kokouksia, joissa kiihotetaan lakia ja järjestystä vastaan.

Daliini alkoikin toisten kapakoitsijoitten kanssa levittämään kaikenlaisia valheita tästä juuri perustetusta raittiusseurasta. Irlantilaisille he uskottivat, että suomalaiset ovat perustaneet yhdistyksen, jonka tarkoituksena on karkoittaa irlantilaiset pois Harborista. Irlantilaiset helposti uskoivat tämän, välit kun muutenkin suomalaisten kanssa olivat hyvin kireät.

Mikkoska ei myöskään ollut toimimatta. Hän oli keksinyt keinon, millä onnistuisi pettää ainakin yhden seuran jäsenistä. Tässä hän onnistuikin. Hän muisti, että latvaheikkoolainen oli viime kokouksessa ollut hänelle tavallista ystävällisempi. Nyt päätti hän käyttää tilaisuutta hyväksensä, päästäkseen aiheittensa perille. Tuhannen dollaria oli ansaittava ja hän päätti sen ansaita kun vaan saa siihen sopivan tilaisuuden. Miehensä suostumuksella muutti hän nimellisesti asumaan Romulaan, missä sai paremmin romulaisten kanssa miettiä keinoja raittiusseuran kukistamiseksi.

"Laittakaa nyt yksi huone hyvään kuntoon, niin minä toimitan teille asumaan erään raittiusseuran jäsenen", pyysi Mikkoska.

"Parhaan huoneen mitä meillä on, annamme, jos vaan saat hänet asumaan meille, olkoon hän sitten kuka tahansa seuran jäsenistä", lupasi riemuiten Romulainen.

"Siitä olen varma, että saalis saadaan. Mutta ehtoolla kun menen ulos, niin älkää unhoittako toimittaa yhtä pulloa viiniä minun huoneeseeni, ja vielä parempi, jos panette viinin sekaan jonkun määrän viinaa. Kai ymmärrätte, mitä tarkoitan sillä?" selitti Mikkoska.

"Kyllä ymmärrän. Minä toimitan vielä hyvän konjakkipullon viinin lisäksi", lupasi Romulainen.

Vähää ennen kun miehet tulivat työstä, meni Mikkoska sen kadun kulmaan, josta tiesi miesten tulevan kotiin, että voi siinä tavata, latvaheikkoolaisen. "Kaksikymmentäviisi dollaria päästä on nätti summa! Jos nyt tänä iltana onnistun pettämään tuon latvaheikkoolaisen, niin kyllä toiset tulevat itsestään jälessä. Huomen iltana jo raumalainen ja niin yksi toisensa perässä pettyvät. Vielä, kun menen puhumaan tokan supitendille, että hän panee Stenroosin, suomalaisten kiihoittajan, työstä pois, niin silloin on koko' seura tuhottu." Näin tuumi Mikkoska itsekseen kadun kulmassa odotellessaan miesten työstä tuloa.

"No, hyvää iltaa! Työstäkös se latvaheikkoolainen tulee Minä olen koko päivän ajatellut, että — no, jääköönpä nyt sanomatta", alkoi Mikkoska puheen ja tarjosi makeisia pussistansa.

Latvaheikkoolainen oli kuin puulla päähän lyöty moisesta odottamattomasta ystävällisyydestä Mikkoskan puolelta. Mutta kun kerran kuulutaan samaan seuraan, niin tietysti se kuuluu asiaan olla ystävällinen, ajatteli hän ja pisti suuren ooripunaisen kätensä makeispussiin samassa kysyen: "Mitäs se olikaan kun Mikkoska on koko päivän ajatellut?"

"Niin, minä vaan olen ajatellut, että jos me — ai, en minä nyt viitsi sanoa!"

Mikkoska puristi lempeästi latvaheikkoolaista kädestä. Tämä lensi kasvoiltaan punaiseksi, ja sydän alkoi sykkiä niin ankarasti, että pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan.

"No, Mikkoska on hyvä ja sanoo loppuun asti, mitä se oli. Ehkä minäkin olen ajatellut samaa asiaa", pyysi latvaheikkoolainen.

"Minä sanon joskus toiste", vastasi Mikkoska.

"Koska sitten?" kysyi latvaheikkoolainen.'

"Vaikka tänä iltana, jos tulette meille", selitti Mikkoska.

"Mutta — mutta, mitä Mikkonen ajattelisi, jos tulisin teille, kun kerran en ole hänen kanssaan ensinkään tuttu?" kysyi latvaheikkoolainen hämillään.

"Mikkonen! En minä hänen kanssaan enää yhdessä ole. Eikä hän edes ollut minun oikea miehenikään, joten ei hänellä ole mitään oikeutta minuun nähden. Minä olen vuokrannut Romusen yliseltä itselleni nätin huoneen, ja sinne minä voin viedä kenen haluan", selitti Mikkoska hymyillen imelästi.

"Minulla olisi myös tilaisuus ottaa vaimostani ero kun hänen luonansa on alkanut vistaamaan ne laukkuryssät, eikä niihin ole siinä suhteessa ensinkään luottamista. Näkipä sen, miten ne syöttivät itseensä sen kuuluisan Flaamingin Mandankin. Olivat antaneet vain yhden Viipuri-prenikan. Muuta ei tarvittu. Kun Manda oli prenikan syönyt, niin silloin oli hän myöskin ryssän oma, ja vielä niin ruman ryssän", kertoi latvaheikkoolainen.

"Minä tiedän sen, että ei laukkuryssiin ole luottamista", vakuutti Mikkoska.

"Minä mietin asiaa. Mutta nyt menen illalliselle. Tulen sitten myöhemmin Mikkoskan vieraaksi. Eikö niin?" ehdotti latvaheikkoolainen.

"Aivan niin. Hyvästi nyt siihen saakka!" myönteli Mikkoska ja pudisti latvaheikkoolaisen kättä vieläkin lempeämmin.

* * * * *

Varhain seuraavana aamuna heräsi latvaheikkoolainen Romusen kapakan sivuhuoneesta päätä ankarasti porottaen. Hän ei muistanut edellisen illan tapahtumista muuta kuin sen, että Mikkoska oli antanut hänelle korvapuustin suutelon asemasta, ja tämä häntä harmitti.

"No, tuleppas nyt heikkoolainen ottamaan aamuryyppy! Taitaa pääsi olla kovin kipeä"' kehoitti Romulainen, samassa iskien silmää Annallensa.

"Kipeä on kovin. — Kaada heti toinenkin, niin pikemmin paranee! Vaikka en minä tänään työhön mene, tuskin ensinkään tällä viikolla. Mutta kuinka se oikein on, enkö minä hakenut Castle Cartista illalla tänne tavaroitani?" tiedusteli latvaheikkoolainen.

"Etkö sinä muista, kun yhdessä ne veimme tuonne yliselle, jossa sinulla on nätti huone?" selitti Romunen.

"Minä kyllä vähän olen sellaista muistavinani. Mutta minä toivoisin, että tämä kaikki olisi vain unta eikä omaatuntoani kalvavaa todellisuutta", vastasi latvaheikkoolainen hyvin surulliseksi painuen.

* * * * *

Viikko on kulunut, ja Castle Cartissa pidetään taasen raittiuskokousta. Tämä viikko on ollut ensimäinen, kun suomalaiset ovat tehneet laivassa työtä ilman ettei olisi juotu. Lujahermoisuutta ja tahdonlujuutta siinä on tarvittu. Pitkäksi on muutamilla käynyt aika, mutta kestäneet he ovat urhoollisesti. Ennen kokouksen alkamista jakoi Stenroos kaikille paperin liuskoja, joihin oli kirjoitettu Maamme laulu. Stenroos oli niitä hankkinut New Yorkista. Vaikka ne oli julaistuna ruotsinkielellä, niin oli hän kääntänyt ne suomeksi. Jos ei kovinkaan nuotilleen, niin ainakin voimakkaasti alkoi kaikumaan Maamme laulun säveleet, eikä kukaan esittänyt enää kapakkalauluja laulettavaksi.

Kun kokouksen yhteydessä tuli kysymykseen, onko kukaan jäsenistä rikkonut lupaustaan, niin kuurtanelainen ilmoitti, että latvaheikkoolainen ainakin on rikkonut.

"Latvaheikkoolaista ei voi sanoa rikkoneeksi, sillä hän ei ole nauttinut väkijuomia, ainoastaan portviiniä, eikä sen nauttiminen ole kielletty raittiusmieheltä enempi kuin naiseltakaan", koitti Mikkoska torjua syytöstä.

"Portviini on myös päihdyttävää juomaa, ja niinollen luvatonta nauttia henkilön, joka kuuluu raittiusseuraan", selitti Stenroos.

"Myöskin on huomattava, että jos ei portviini olisi päihdyttävää juomaa, niin ei se olisi niin pahasti mennyt latvaheikkoolaisen päähän, että hänet Romusen kapakan lattialle nukertui nukkumaan", lisäsi Mäki-Töyli.

"Paljon mahdollista, että heikkoolainen on juonut viinaakin, siten päästäkseen erilleen raittiusseurasta, kun hän ei uskonnolliselta kannalta katsottuna tahdo siihen kuulua", myönteli Mikkoska, samalla tarjoten raumalaiselle purukummia.

"Ilman pitempiä tutkimuksia erotamme latvaheikkoolaisen pois 'Hyvä Toivo' raittiusseurasta ja merkitsemme pöytäkirjaan, että hän oli ensimäinen suomalainen, joka rikkoi raittiuslupauksensa Amerikassa", julisti Stenroos, ja löi vasaralla pöytään kokouksen päätöksen vahvistamiseksi.

"Ja ensimäinen körttiläinen, joka Amerikassa on raittiusseuraan yhtynyt", lisäsi Tuhkalan Iiska.

Siniset nauhat ilmoitti Stenroos jo saapuneen, sekä antoi jokaiselle yhden. Mikkoska ojensi nauhan raumalaiselle pyytäen häntä kiinnittämään sen rintaansa.

Se olikin raumalaiselle mieluisa palvelus, ja kenelle se ei olisi ollut, sillä Mikkoska oli kauniinpuoleinen ja puoleensavetävä nainen.

Kokouksen loputtua saattoi raumalainen Mikkoskaa. Castle Cartin portille. Erotessa tunsi hän jotakin omituista liikettä sydänalassaan, kun Mikkoska puristi hyvästiksi häntä kädestä.

Seuraavana päivänä olivat taas kaikki kapakoitsijat pitämässä yhteistä kokoustaan Romulassa. Mikkoska, kun oli ensin saanut ansaitsemansa kaksikymmentäviisi dollaria heikkoolaisen viettelemisestä, kertoi tarkalleen, mitä kokouksessa oli päätetty. Saamansa sinisen nauhan hän antoi Daliinille, jonka oli määrä hankkia samallaisia lisää. Näillä tahdottiin pettää seuraan kuuluvia henkilöitä.

Muutaman päivän kuluttua tuhkin nauhat Sandyskistä. Ne olivat aivan samanlaisia kuin raittiusseurankin nauhat, että mitään eroa ei niissä huomannut. Daliini antoi nauhat Romulaiselle, joka heti niistä naulasi viisi kapakkansa takaseinään, sekä suurilla kirjaimilla ilmoituksen: "Me ostamme 'Hyvä Toivo' raittiusseuran merkkejä viidestä dollarista kappaleen ja kaupantekijäisiksi annamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn."

Latvaheikkoolainen, huomattuaan nuo merkit kapakan seinässä, ja kuultuaan Romuselta, että ne on saatu raittiusseuran jäseniltä, käski antaa koko huoneelle juotavat. Hän tuli hyvin iloiseksi siitä tiedosta, kun oli muitakin seuran jäseniä, jotka olivat rikkoneet lupauksensa.

Mikkoska kiirehti Castle Cartiin tapaamaan raumalaista, sillä hän tahtoi saada hänenkin ennen ensi kokousta rikkomaan lupauksensa.

Raumalainen sattuikin tulemaan häntä vastaan kadulla. Jo kaukaa hän hymyili Mikkoskalle: "No, mihinkäs se Mikkoska on menossa?" kysyi raumalainen.

"Kah! Sinäkös se olitkin! Minä juuri ajattelin sinusta", sanoi Mikkoska ja jatkoi: "Minä tässä vaan huvikseni lähdin kävelemään ilman mitään päämäärää. Mutta nyt muistui mieleeni, että taisin jättää huoneeni oven auki, joten täytyy palata takaisin panemaan se lukkoon."

"No, mennään sitten yhdessä, minä myöskin lähden sinnepäin", sanoi raumalainen.

Heidän vieretysten kävellessään kysyi Mikkoska: "Etkö sinä ole katunut kun yhdyit tuohon raittiusseuraan?" mutta huomattuaan hetken sopivaksi lisäsi: "Vaikka pääseehän siitä erilleen, kun tekee samoin niinkuin tänään ovat tehneet viisi seuran toisista jäsenistä."

"Mitä he ovat tehneet?" uteli raumalainen ihmeissään.

"No, etkö sinä ole kuullut, että he ovat myyneet raittiusnauhansa Romulaan viidestä dollarista. Romulainen on vielä hyväntahtoisesti pistouvannut juotavat koko huoneelle kaupan päällisiksi", selitti Mikkoska.

"Onko se oikein totta?" kysyi raumalainen.

"Aivan totta se on! En minäkään ensin uskonut, mutta menin itse katsomaan. Ja aivan oikein, siellä Romulan takaseinässä oli viisi nauhaa. Me voimme mennä nyt vielä niitä tarkastamaan, että sinäkin tulet omin silmin näkemään miten asia on", selitti Mikkoska edelleen lipevänä.

"Mennään vaan. Jos siellä on viisi meidän merkkiä ennestään, niin minulta saa Romulainen kuudennen", vastasi raumalainen harmistuneena, samalla tarttuen hellävaroen Mikkoskaa kiinni käsivarresta.

Kun he saapuivat kapakan edustalle, niin Mikkoska osoitti raumalaiselle kapakan takaseinässä olevia nauhoja. Raumalainen ei ensin uskonut silmiään, vaan tahtoi saada tarkemman selvyyden menemällä kapakkaan lähemmin tarkastamaan, josko nauhat ovat samanlaisia kuin sekin mikä hänellä oli.

"Me maksamme viisi dollaria nauhasta ja vielä pistouvaamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn kaupantekiäisiä!" tavasi raumalainen seinälläolevasta ilmoituksesta.

"Tänne viisi dollaria! Tulkaa ottamaan pojat suihinne!" komensi raumalainen, ja samassa ojensi nauhansa Romuselle.

Latvaheikkoolainen, joka oli mässähtänyt pöydän alle, virkosi jälleen kuultuaan raumalaisen rämeän äänen, ja alkoi kompuroimaan ylös saadakseen osansa juotavista.

"To-to-toitko sinäkin na-nauhasi?" sopersi hän vaivalloisesti raumalaiselle.

"Toinpa tietenkin, ja minä luulen, että täällä on jo Stenroosinkin nauha", vastasi raumalainen.

"No, otappa nyt toinenkin! Eihän se yksi ryyppy miehessä mitään tunnu", kehoitti Romulainen ja kaatoi vielä toisen ryypyn.

"Kyllä se myötä menee. Mutta mihin se Mikkosta joutui?" kysyi raumalainen mennen ulos kadulle. Mutta kun ei tavannut tätä, niin tuli takaisin kapakkaan ja pistouvasi nyt vuorostaan koko huoneelle.

Mikkoska kun huomasi, että raumalainen antoi nauhansa Romulaiselle, lähti kiireesti tapaamaan kuurtanelaista, jonka hän oli nähnyt menevän järven rantaan ongenvapa olalla.

"Kah, täälläkös se Kuurtaneen Lauri vaan puita läjäilee, minä kun luulin sinun kalastamaan menevän", alotti Mikkoska keskustelun.

"Enhän minä puita läjää; onkimatoja vaan etsin syötiksi puiden alta", vastasi Lauri.