Part 3

"Niin, eihän se kala ilman syöttiä koukkuun tartu. Mutta, Lauri, mikä sinua vaivaa, kun sinä viime aikoina olet mennyt niin huononnäköiseksi? Ethän vain ole sairas", puheli Mikkoska hyvin myötätuntoisesti.

"En ole oikein tervekään", vastasi Lauri ja lisäsi: "sairasko lienen, en tiedä, mutta elämä tuntuu kovin mauttomalta."

"Minähän sen arvasin. Sinä, Lauri, olet ollut minun ihailuni esineenä siitä saakka kun sinut ensi kerran näin, ja sen vuoksi huomaan pienenkin muutoksen sinussa", säälitteli Mikkoska.

Laurin rokon leimaamissa kasvoissa leimahti syvimmätkin kohdat punottaviksi ja hänen sydämensä alkoi sykkiä rajusti, niin että hän pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan. Tämä oli ensi kerta eläissään kun hän kuuli, että joku nainen häntä ihailee.

"Minä kyllä olen ajatellut mennä lääkärin luokse käymään", lausui Lauri sekä jatkoi: "mutta minä olen odottanut, jos se kuppari sieltä Suomesta tulisi ja vetäisi parikaankymmentä sarvea tuonne selkääni, niin eiköhän sitä paranisi. Mutta kuka sen tietää, tuleeko se sieltä eli ei."

"Minä luulen, että se heikkous johtuu siitä, kun Laurikin lopetti juomisen niin äkkiä. Olisi pitänyt vähitellen lopettaa", neuvoi Mikkoska.

"Aivan siitä se johtuu! Minä jo sanoin Rauman pojalle, että olisi pitänyt ensin saada se kuppari tänne ja sitten vasta perustaa raittiusseura, ettei olisi viikkoja tarvinnut tuota pahaa verta selässään kantaa", myönteli Lauri.

"Hyvä Lauri, mutta eihän raittiusseuraan enää kuulukaan muuta kuin muutama jäsen. Nehän ovat kaikki jo myyneet nauhansa Romulaiselle. Hän kun maksaa viisi dollaria aina nauhasta ja vielä pistouvaa vapaat juotavat", rohkeni Mikkoska jo Laurillekin livertää.

"Puhuuko Mikkoska nyt leikkiä, vai onko se oikein totta?" kysyi Lauri ihmeissään.

"Totta se on! Kävin juuri Romulassa ja itse näin useampia nauhoja takaseinällä. Näin myös raumalaisen myyvän nauhansa siellä", vakuutti Mikkoska.

"No, mieluummin minäkin myyn nauhani tuota kupparia odottamaan, ja pitäähän sitä joskus saada iloitakin", lausui Lauri, heittäen kalavehkeet järveen.

Seuraavassa raittiuskokouksessa ilmoitettiin kahdeksan rikkoneeksi. Mikkoska, joka taasen oli kokouksessa, ilmoitti ainakin viisitoista rikkoneen. Hän sanoi itse laskeneensa niin monta nauhaa Romulassa olevan.

"Jos Mikkoskan puhe on totta, niin ei enää ole jälellä kuin viisi jäsentä koko meidän seurassa", lausui Stenroos surullinen ilme katseessaan.

"Totta se on! Mitä hyötyä minulle semmoisesta valheesta olisi!" puolusteli Mikkoska ilmiantoaan hyvin närkästyneen näköisenä puheenjohtajan epäilyksen tähden.

"Mutta meitähän on tässä nyt koolla toistakymmentä, ja kun kahdeksan vaan tiedämme lupauksensa' rikkoneen, niin meistä löytää Mikkoska vielä seitsemän rikkonutta, ja ketä ne sitten ovat?" kysyi Piltti luoden epäilevän katseen Mikkoskaan.

"On selvintä, että jokainen näyttää nauhansa, ja jolla nauhaa ei ole, niin hän on rikkonut", ehdotti Stenroos.

"Kaksitoista ja siinähän ne onkin!" laski Talso.

Mikkoska aikoi ryhtyä selittämään, mutta samassa tuli raumalainen sisään ja lausui:

"Asia on nyt sillä tavalla, että minä olen vähän ryypännyt, mutta minä olen sitä kovasti katunut. Eikös katuvalle anneta anteeksi?"

"Missä sinun nauhasi on?" kysyi Stenroos.

"Jaa, nauhako? Siellä Romulassa se on, ja siellä on monen muun nauha. Tuo Mikkoska ja Daliini niitä tekevät vaikka kuinka pitkästi" vastasi raumalainen halveksivasti vilkaisten Mikkoskaan päin.

"Älä sinä valehtele, senkin juoppo!" sävähti Mikkoska nousten seisomaan.

"Minäkö valehtelen. En minä niin ole päissäni, etten tiedä mitä puhun. Näinhän minä itse eilen illalla Mikkoskalla noita nauhoja niin paljon, että niitä olisi riittänyt kaikille harborilaisille, ei vain suomalaisille, ja kuulin kun Daliini lupasi teille, Mikkoska, viisikymmentä dollaria, jos saatte Stenroosinkin rikkomaan lupauksensa. Meistä muista, jotka olemme rikkoneet, olet saanut kaksikymmentäviisi dollaria jokaisesta. Eikö niin?" puhui raumalainen siekailematta.

"Hävytön! Kun kehtaatkin valehdella!"' tiuskasi Mikkoska ja alkoi itkeä tuhertamaan kiukkuisena.

"Tässä nyt tulee ilmi, että yksi jäsenistämme on harjoittanut kavalaa petosta seuraamme kohtaan. Minä en tiedä, mitä oikeastaan teemme hänen kanssaan", puhui Stenroos hyvin masentuneena, mutta ankara sävy äänessä.

"Tämä on kauheaa!" harmitteli Talso.

"Tuollaisen otuksen pitäisi ripustaa sananlennätinpaaluun", sanoi uhkamielisesti kuurtanelainen.

"Hae sinä Piltti talia, tuossa on luja nuora, niin saamme panna uhkauksen toimeen", yhtyi Tuhkalan Iiska ilkeästi ivaten sanomaan, heittäen nuoranpätkän lattialle.

Mikkoska kiukustui niin, että hän ei voinut pidättää itkuaan.

"So, so! Ei tässä nyt laittomuuksiin mennä!" rauhoitti Stenroos, salaisesti hymyillen hänkin, vaikka miesten leikki tuntuikin raakamaiselta.

"Mitä laittomuutta se on! Ettekö te tiedä, että tässä maassa voi kaksitoista miestä päättää, mitä he tahtovat? Minä esitän, että Mikkoska hirtetään ennenkuin aurinko laskee!" uhmasi Tuhkalan Iiska, joka uhkaus näytti vaikuttavan kaameasti Mikkoskaan.

"Älä Iiska kulta puhu semmoisia. Enhän minä —" sopersi Mikkoska jo talttuneena hiukan puuskastansa.

"Mikkoska on hyvä ja tunnustaa, onko hän ollut Sonnisella ja Daliinilla kätyrinä", kehoitti Stenroos.

"Se on kaikkein viisainta, että puhuu suoraan. Voi löytyä niin paljon lieventäviä haaroja, ettei hirtetä aivan hengettömäksi", painosti Iiska.

"Kyllä minä olen —" alkoi Mikkoska pelon vaikuttamana.

"No, puhukaa vaan vapaasti!" kehoitti Stenroos, kun Mikkoska epäröi tunnustaa.

"Niin nähkääs, kun se Romusen Anna niin itki ja pyysi, niin minä lupasin auttaa heitä. Mutta kyllä minä annan kaikki, rahat mitä olen heiltä ansainnut, tälle seuralle, jos ette vaan minua hirtä tästä rikoksestani. Minä lähden aivan heti hakemaan rahoja, jos niin vaaditte", lupaili Mikkoska nöyränä.

"Onko kaikki sitä mieltä, että Mikkoskalle annetaan anteeksi, kun hän luovuttaa rahat seuralle?" kysyi Stenroos.

"Se on hyvä!" myönsivät melkein kaikki.

Mikkoskan mentyä kysyi Talso: "Mihin tarkoitukseen rahat käytetään, jotka Mikkoskalta saadaan?"

"Minusta olisi viisainta, että niillä rahoilla ostetaan kirjoja ja perustetaan lainakirjasto seuran yhteyteen", esitti Stenroos.

"Minä ajattelin, että ostetaan tonttimaa seuralle omaa taloa varten, mutta hyvähän se kirjastokin olisi olemassa", myönsi Mäki-Töyli.

"Kaikista viisainta on laittaa sauna, kun kerran kupparikin tulee", esitti puolestaan laihialainen.

"Me emme päätä vielä mitään, sillä ei Mikkoska niin tyhmä ole, että hän toisi seuralle kaksisataa dollaria rahoja, jotka hän ja hänen laiska miehensä hyvin tarvitsevat", selitti Iiska.

Juuri heidän keskustellessaan tuotiin tieto että Ullan-Matti on löydetty kanavasta kuolleena, suuri haava päässä. Jokainen riensi heti katsomaan sitä. Totta se olikin. Matti oli kannettu erään irlantilaisen kapakan takaruumaan, missä, jokainen teki tarkastuksen tunteakseen miehen. Haava päässä osoitti, että häntä oli ensin lyöty kuolettavasti ja sitten ruumis heitetty kanavaan. Latvaheikkoolainen sanoi olleensa Matin kanssa edellisenä yönä toisella puolen kanavan eräässä huonomaineisessa paikassa ja sanoi Matin jääneen sinne kolmen talossa olevan naisen kanssa. Paikalle saapui joitain viranomaisia ja tiedustelivat, josko suomalaiset tahtovat haudata kuolleen. Mutta kun eivät he halunneet sitä tehdä, niin pian Matin ruumis katosi. Jotkut sanoivat, että se upotettiin keskelle Erien järveä, mutta eräs poliisi tiesi, että se vietiin jonnekin yliopistoon leikeltäväksi.

Stenroos koetti parhaansa saada viranomaisia ymmärtämään, että vainaja oli murhattu ja selitti vielä, missä murhan luultiin tapahtuneen, mutta viranomaiset olivat välinpitämättömiä. Suomalaisen kuolema oli muka vähäpätöinen asia.

Suomalaiset päättivät kostaa Ullan Matin kuoleman. Ja tilaisuus tarjoutuikin siihen pian.

Noin pari viikkoa jälkeen edellä kerrotun tapahtuman määrättiin Stenroos Eeriin järjestämään saman komppanian työoloja. Sillä aikaa miehet pitivät raittiuskokouksen, jossa ei keskusteltu rikkoneista, mutta millä tavalla kostetaan Matin kuolema. Tuhkalan Iiska johti kokousta. Kokouksessa oli nyt muitakin kuin seuraan kuuluvia. Kuurtanelainen käytti ensiksi puhevuoroa selittämällä, että Matin kuolema on luettava irlantilaisten syyksi ja se on kostettava tavalla millä tahansa. Latvaheikkoolainen selitti, että kun hän poistui talosta, niin hänen vastaansa tuli joitakin irlantilaisia ja hän otaksuu, että he juuri ovat syyllisiä.

"Meidän, on mentävä mainitulle talolle tänä, iltana, ja jos ei muuten tule selvää, niin kostamme luonnossa", puhui Iiska puheenjohtajan paikalta sekä jatkoi, "mutta me emme viitsi sinne mennä aivan selvänä ja kun emme myöskään raittiuslupaustamme tahtoisi rikkoa, niin eikö se ole selvintä, että panemme Hyvä Toivo raittiussseuran istumaan ensi sunnuntaihin saakka. Vai mitä ajattelette?"

"Luulen, ettei koskaan ole viisaampaa esitystä kukaan tehnyt kuin Iiska nyt teki. Nähkääs kun panemme nyt seuran neljäksi päiväksi istumaan, niin sillä ajalla me voimme juoda ja mässätä niinkuin haluamme. Ensi sunnuntaina seura taas alkaa toimimaan, ja meidän on silloin oltava selviä ja jatkettava seurassa oloa eteenpäin", selvitti ilmajokelainen silmät loistaen tyytyväisyyydestä.

"Minä olen sen jo kauan huomannut, ettei liska ole mikään tyhmä mies", vahvisti Piltti voimakkaasti kannatusta saanutta esitystä.

"Onko se yleinen päätös, että tämä seura virallisesti pannaan ensi sunnuntai-aamuun saakka istumaan?" tiedusteli puheenjohtaja.

"Se on kaikkien yhteinen tahto!" kuului useampia ääniä.

"Kun kerran tällainen päätös nyt tehtiin, niin se on merkittävä myös pöytäkirjaan, taikka muuten kun Stenroos tulee, niin hän kumoaa koko päätöksen", muistutti Iiska.

Kokouksen loputtua haettiin Castle Cartiin neljä tynnöriä piiriä ja sitä juodessa valmistettiin erilaisia lyömäaseita. Sillä oltiin varmoja, että siellä tulee totinen ottelu. Vähää ennen puolta yötä lähti Castle Cartista kaksitoista nuorta miestä kanavan toiselle puolelle. Vanhemmat miehet jätettiin Castle Cartia vartioimaan.

Heidän päästyään talon pihalle, jossa Matti oli murhattu, juoksi eräs tuntematon mies sisään ja kohta sen jälkeen sulettiin kaikki ovet ja ikkunat. Kun ei heitä suosiolla päästetty sisään, niin neljä miestä, toisten pitäessä vahtia, ettei talosta kukaan pääse karkaamaan, haki parin sylen mittaisen ratakiskon ja sillä murrettiin eheään seinään aukko, josta mentiin sisälle. Sisään päästyä eivät he kumminkaan löytäneet ketään, mutta pian huomattiin, että naisia ja joku mies oli menossa veneellä kanavan yli ja menivät erääseen sillä puolen olevaan kapakkaan. Kuitenkaan eivät miehet tyytyneet ainoastaan talossa käymiseen, vaan he tekivät perinpohjaisen hävityksen. Tuolit, pöydät, sängyt ja piano päälliseksi kannettiin kanavaan. Viinaa, mitä löydettiin, juotiin suihin. Kun koko talon omaisuus oli hävitetty, päättivät miehet lähteä takaisin sinne, johon he näkivät naisten menevän, mutta ensin päätettiin käydä Romulassa.

"Nyt tulikin raittiusmiehiä ja pöytä koreaksi!" huusi Tuhkalan Iiska astuen ensimäisenä sisälle.

"Ja Romusen makson päälle!" lisäsi ilmajokelainen.

"Tulkaa vaan miehet kaikki tiskin ääreen ilman orjailematta!" komensi Iiska sekä jatkoi: "täällä näyttää olevan aivan tuntemattomia miehiä. Olette vissiin juuri saapunut paikkakunnalle, mutta siitä huolimatta tulkaa ottamaan suihinne."

"Tänään olemme saapuneet, mutta minä, luulen, että ei meistä kukaan ole viinaan meneviä", vastasi yksi heidän joukostaan.

"Mistäs päin miehet on kotoisin kun eivät viinaan ole meneviä?" tiedusti raumalainen.

"Meitä on osa Karstulasta ja pari vissiin Härmästä", selitti yksi heistä.

"Vissiin Isontalon Antti ja Rannanjärvi! Mutta pian se nähdään!" hihkasi ilmajokelainen, samassa lyöden haulipussilla heidän edessään olevan pöydän kannen säpäleiksi.

"Meinaako vieras olla minun veroiseni?" tiuskasi eräs tukevahartiainen mies särkyneen pöydän takaa ja silmänräpäyksessä oli pöydän jalka hänen kädessään ja ilmajokelainen makasi tiedotonna lattialla. Nyt olisi seurannut samaa kahtapuolta, mutta samassa tuli sisään kaksi poliisia, jotka estivät tappelun. Ilmajokelaista koetettiin herättää henkiin, mutta tarhaan. Poliisit ilmoittivat hänet kuolleeksi ja lyöjä pantiin käsirautoihin.

"On parempi, että ruumis viedään tuonne takaruumaan yöksi pois tästä lattialta", määräsi poliisi. Miehet kantoivat ruumiin sinne ja peittivät Romusen Annan antamalla lakanalla. Ilmajokelaisen kuolema sai kaikki hetkeksi hillitsemään luontonsa ja todelliselta kannalta katsomaan asiaa. Romunen tarjosi nyt kaikille juotavat ikäänkuin peijaisiksi. Vastatulleetkin yhtyivät nyt joukkoon.

"Onko tämä mies, joka murhan teki, yksinäinen vai perheellinen mies?" kysyi Tuhkalan Iiska toiselta vastatulleelta.

"Kuuden lapsen isä on", vastasi toinen härmäläinen.

"Se on paha juttu! Mutta mitä me voisimme tehdä hänen hyväkseen" tiedusti Iiska myötätuntoisena.

"Emme me voi tehdä hänelle muuta kun mennään ja vapautetaan 'lakopista'. Se on kaikkein paras", ehdotti laihialainen.

"Se minustakin on paras keino. Mutta miten voimme hänet sieltä saada?" kysyi kuurtanelainen, epäillen sellaista yritystä mahdottomana.

"No, helppohan se on tuolta lautamökistä ottaa miehen ulos. Ei muuta kun yksi nurkka ylös niin korkealle, että mies mahtuu siitä ulos ja siinähän se on koko homma", selitti Iiska.

"Mutta jos sattuisi poliisit pitämään vahtia, niin se nurkka jäisi nostamatta", epäili raumalainen.

"Tuommoset poliisit! Olipa niitä tahi ei, se on yhdentekevä. Kyllä minä vartioitsen poliisit, jos ei muuta estettä ole", sanoi juuri tullut härmäläinen ja komensi nyt puolestaan kaikille juotavat.

"Se mies taitaakin olla oikea härmäläinen", kuiskasi Iiska laihialaiselle.

"Kukaties on Ison Antin poika", vastasi laihialainen;

"Ja jos se pojat siksi tulee, niin kyllä täälläkin on poika, joka paria poliisia vastaan uskaltaa lahtea", hihkasi karstulainen ja hammasta purren pyörähti kengän korolla ympäri.

"Vielä ryypyt vainajan kunniaksi ja sitten lähdetään pojat ottamaan härmäläinen pois lakopista!" komensi kyröläinen.

"Viekää vainajallekin ryyppy! Hän oli kunnon mies ja teki paljon hyvää eläissään. Hän se oli, jonka toimesta Ilmajoelle perustettiin siitossonniyhdistys ja hänhän se oli etunenässä perustamassa meidän raittiusseuraakin, vaikka hänelle nyt noin huonosti kävi. Mutta se oli Jumalan tahto", puhui Iiska ilmajokelaisen muistolle, ja miesjoukko kallisti ryypyt suihinsa.

"Minä vien koko pullon, niin saa yölläkin ottaa ryypyn, ettei tule vilu", ilkamoi Romulainen ja vei täysinäisen konjakkipullon vainajan viereen lattialle.

"Älkää, pojat tehkö kuolleesta pilkkaa! Teille voi käydä siitä huonosti. Monta kertaa on nähty, että kuollut on tullut kummittelemaan, kun ei ole annettu sen rauhassa levätä", nuhteli kyröläinen.

"No eihän tässä nyt niin suurta pilaa ole tehty, että siitä olisi syytä kummitella", vastasi Iiska.

"Nyt matkaan joka mies ja menkää te kyröläiset härmäläisen kanssa katsomaan, näkyykö siellä poliisia. Me menemme tästä suoraan 'lakopin' luo", komensi joukon johtaja päättävästi.

Lakopin luo saavuttua oli kaikki hiljaista. Poliisia ei näkynyt missään ja lakopin ovi oli ulkoapäin lukossa. Sisältä kuului jotain takomista. He luulivat vangin yrittävän pois lukon ovirautaa.

"Tämä nurkka on helpoin nostaa. Joka mies vaan yhtä aikaa silloin kun minä sanon kolme", kehoitti Iiska.

"Älkäähän vielä huoliko ruveta nostamaan. Huomatkaa, että lattia nousee myös, eikä tässä ole kellaria, että sen kautta pääsisi ulos", huomautti raumalainen.

"Ole vaiti! Tämän nurkan kohdalla ei ole lattiaa ja tältä kohdalta on hyvä; pois pääsy. Yks', kaks', kolme!" komensi Iiska. Nurkka nousi miesten polvien tasalle kuin pärekori. Mutta voi sitä hämmästystä, miltä syntyi miesten kesken kun sieltä tulikin ne poliisit, jotka härmäläisen vangitsivat!

"Kuinka te tiesitte tulla meitä auttamaan pois?" kysyi toinen poliisi raumalaiselta.

"Me melkein arvasimme, että olette siellä", vastasi raumalainen.

"Tuliko se mies takaisin sinne Romulaan?" kysyi poliisi hyvin kiukkuisena.

"Ei tullut. Emme me ainakaan nähneet häntä", vastasi raumalainen.

"Se oli kunnon mies. Jos näette hänet, niin sanokaa, ettei hänen tarvitse peljätä meitä. Saa vapaasti mennä minne haluaa. Hän nakkeli meitä kuin heinäpusseja. Juuri kun saimme hänet sisään, niin hän tarttui meihin kiinni ja nakkasi molemmat nurkkaan ja lähti ulos lukiten oven jälessään", selitti toinen poliiseista, joka ihaili suomalaisen jättiläisvoimia.

"Täällä on hänen veljensä, joka on paljon väkevämpi", selitti raumalainen osoittaen vieressään seisovaa toista härmäläistä.

Poliisi loi pelokkaan katseen osotettuun mieheen ja lausui: "Minä en tahdo olla huonoissa väleissä hänen kanssaan." Sitten otti poliisi taskustaan sikaarin ja ojensi sen härmäläiselle.

Härmäläinen, joka ei ymmärtänyt, mistä puhuttiin, kysyi: "Mitä hän sanoi? Meinaako se minunkin viedä, vai mitä?"

Raumalainen selitti koko tapahtuman miehelle ja silloin toisetkin vasta tulivat tietämään ja käsittämään, miksi poliisit olivat lakopissa.

"Kyllä se mies eteensä katsoo. Hän on jo vanhassa maassa kuusi vuotta ollut linnassa miestaposta", kerskui toinen härmäläinen.

"Te olette vissiin hänen veljensä poika?" kysyi Tuhkalan Iiska iskien silmää kyröläiselle.

"Ei veljenpoika, mutta saman talon torppareita kumpikin," vastasi hän rennosti.

Poliisin kehoituksesta lähtivät miehet Castle Cartiin, jossa luvattiin yösija vastatulleillekin.

Castle Cartiin jätetyt miehet olivat sillä aikaa haalanneet sinne useita olut-tynnyreitä, ja niitä alettiin nyt tyhjentämään. Heidän juodessa maljaa karanneelle härmäläiselle, kuului ulkopuolelta taloa kolinaa ja samassa Romunen Annansa kanssa juoksi yöpukeessa sisälle. Anna heittäytyi suoraa päätä lattialle maata ja Romunen itse kiirehti pöydän taakse.

"No, mitä ihmettä nyt on tapahtunut, kun Romulan väki tuolla tavalla tänne ryntää", tidusteli Talso.

"Vissiin ne tuli yhtymään raittiusseuraan!" ilkkui Iiska.

"Nähkääs tuota, tuota — kun se kuollut siellä kummittelee!" sai Romunen vihdoin sanotuksi.

"Minä jo illalla varoitin, että älkää tehkö kuolleesta pilaa", muistutti kyröläinen.

"Ehkä se oli sama enkeli, jonka Mikkoska on nähnyt", lausui raumalainen.

"Miten se kummitteli?" kysyi Piltti.

"Se nähkääs tuli meidän makuuhuoneeseen valkoinen lakana päässä ja sillä oli se konjakkipullo kädessä, jonka minä panin sen viereen. Se oli kauhea näky. Hädin tuskin pääsimme ulos ovesta!" vastasi Romulainen.

"Puhuiko se mitään?" tiedusti Mäki-Töyli.

"Se sanoi", selitti Romulainen, "tuolla lattialla on niin kylmä, antakaa minun tulla sinne sänkyyn", ja vieläkin hätääntyneenä jatkoi: "Se tuli sänkyämme kohti, mutta silloin me syöksyimme ulos, enkä minä tiedä kuinka tulimme tänne."

"No, olipa nyt miten tahansa, niin nostakaa tuo Anna kumminkin tuonne sänkyyn ja tarkastakaa ettei hänkin, vain jo ole kuollut", kehoitti Iiska.

Anna kumminkin virkosi, kun hänen suuhunsa kaadettiin lasillinen piiriä.

"Tämä on nyt vähän kummallista tämä juttu, mutta minä luulen, että se kuollut siellä kapakan takahuoneessa yöllä virkosi, ja tämä miesparka tunsi vilua, niin hän läksi ylös makuuhuoneeseen", arveli Mäki-Töyli.

"Olisi paras mennä katsomaan ja ottamaan asiasta selvää", esitti Piltti.

"Minä olen myös samaa mieltä, että mennään, katsomaan", kannatti härmäläinen Piltin esitystä.

"No, mennään sitten! Ketä tulee mukaan?" kysyi Iiska.

"No, kyllä tästä joutaa! Mutta olisi paras ottaa raamattu mukaan, jos se ruumis ainakin olisi kummitellut. Kun rauhattomalle hengelle vaan näyttää raamattua, niin siltä on luonto pois heti", selitti karstulainen, sekä jatkoi: "Meidän puolessa yhdessä talossa aina kummitteli, mutta kun pastori oli neuvonut tämän konstin, niin heti kummitukset katosi."

"Tuolla on Stenroosin raamattu, ottakaa se mukaan", kehoitti kyröläinen, osottaen nurkkahyllyllä olevaa kirjaa.

"Ja tuolla toisessa nurkassa on kirves! Sinä Härmän poika voit ottaa sen olallesi", lisäsi Iiska.

"Ilman kirvestä en minä lähdekään. Jos pitäisi mennä elossaolevaa vastaan, niin menisin paljain käsin, mutta kuolleen kanssa on leikki toista", vastasi härmäläinen ja otti kirveen nurkasta olalleen.

Heidän saavuttuaan Romulan pihalle, kurkisti karstulainen ikkunasta, josko kuollut makaa vielä lattialla. "Kuolleella on pojat menty!" huudahti hän, huomattuaan, ettei ruumista ollut enää lattialla.

"Mennään sisälle!" kehoitti laihialainen.

"Mennään vaan, mutta kuka menee edellä?" kysäsi toinen karstulainen.

"Tietysti se menee edellä, jolla on raamattu, ja kirvesmies menee hänen jälessään", sanoi Iiska.

Karstulainen aukasi raamattunsa ja astui edellä sisään, toisten seuratessa hänen jälessään. Yliselle meneviltä rappusilta alkoi kuulua pientä kolinaa ikäänkuin joku olisi tullut alas. Karstulainen kuultuaan tämän, lausui: "Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä, jos sinä olet paholainen, niin —" Hänen lauseensa jäi puoliväliin, sillä esiin tuli pitkäpartainen pukki määkien "pää-ää-ä".

"Se tulee pukin haahmossa", huusi karstulainen kauhistuneena ja hätääntyneenä nakkasi raamatun lattialle, sekä lähti minkä ennätti livistämään ulos, kaataen mennessään härmäläisen kirveineen. Pukki lähti juoksemaan jälessä siten lisäten karstulaisen kauhua.

Kuolleeksi luultu ilmajokelainen kuuli yläkertaan metelin ja hänkin rupesi ihmettelemään ja pelkäämään, mitä oikeastaan on tekeillä. Ensin oli Romunen lähtenyt Annansa kanssa yöpukineissaan juoksemaan ulos ja nyt aliselta kuului tuollainen hirmuinen meteli. Hädissään ja viluissaan, luullen lakanaa peitoksi kääri hän sen ympärilleen ja laskeutui alakertaan. Mutta kun alakerrassa ei ollut ketään, valtasi hänet myös pelko, jonka vuoksi hänkin juoksi Castle Cartiin.

Karstulainen oli juuri päässyt kertomasta miten ilmajokelainen kummitteli pukin haahmossa, kun raumalainen kauhistuneena huudahti: "Katsokaa, nyt se tulee tuolla lakana päässä!"

Jokainen hyökkäsi ikkunan luo nähdäkseen kummituksen tulon.

"Enkö minä, illalla jo sanonut ettei pidä tehdä kuolleesta pilkkaa", ehätti kyröläinen nuhtelemaan, itsekin sentään ollen vähän kaamealla mielellä.

"Romulaista se vissiinkin ahdistaa", rohkeni Iiska vielä irvistellä vähän toisia rohkeampana.

"Herra armahda meitä!" rukoili Anna ja kauhistuneena konttasi sängyn alle piiloon.

"Tehkää risti oveen, niin hän ei pääse sisälle", kehoitti Piltti.

"Romusen ja hänen vaimonsa Annan nimeen, älä tule tästä ovesta sisään", haastoi Iiska ja teki uunin musteella suuren ristin keskelle ovea.

Tämä ei auttanut mitään. Kuolleeksi luultu syöksyi ovesta sisälle kuin ammuttu.

"Jos Romusen Annaa etsit, niin hän on tuolla sängyn alla piilossa", riensi Iiska, jolla vielä oli vähän rohkeutta, selittämään.

"Ja, juuri häntä minä etsin, ja jos löydän, niin vien hänet mukanani sinne minne kaikkien kapakan pitäjäin pitää mennä", vastasi aave rämisevällä äänellä.

"Eikö hän kumminkin saisi armoa, jos hän yhtyisi meidän raittiusseuraan?" kysyi raumalainen, huomattuaan, että ilmajokelainen ei olekaan kuollut, kuten luultiin.

"Ei mitään armoa sellaiselle syntiselle! Häntä varten on jo tuli kattilan alla ja tuomio odottaa Romulaista itseäkin", uhkasi kuolleista herännyt kapakoitsijaa ja hänen vaimoansa.

Romulainen huomasi asian oikean laidan ja kumartui sängyn viereen selittääkseen Annalle, että haamu onkin ilmielävä ilmajokelainen, joka on vironnut tainnoksista, mutta Anna ei ottanut kuullakseen tätä selitystä, vaan hoki kauhuissaan: "Herra auta!"

Pyynnöistä ja houkutteluista huolimatta ei häntä saatu tulemaan pois sängyn alta, vaan täytyi hänet väkivalloin raastaa. Kun hänet vihdoin saatiin sieltä pois, niin huomattiin, että hänen järkensä oli sekaisin. Lääkäri, joka haettiin paikalle, selitti, että hän on pelästynyt ja siinä menettänyt järkensä.

"Antakaa hänelle olutta, niin kyllä hän järkiinsä saadaan!" kehoitti Iiska.

"Taikka Aarakki punssia!" lisäsi raumalainen.

"Ei pidä tehdä nyt leikkiä, tässä on tosi kysymyksessä", huomautti Piltti.

Anna vietiin kantamalla Romulaan. Koskaan ei hänen järkensä selvinnyt. Noin puoli vuotta myöhemmin hän kuoli heikkomielisten sairaalassa Kingsvillessä.

* * * * *

Kun Romulainen Annansa kanssa oli poistunut Castle Cartista, niin siellä alettiin taas keskustelemaan irlantilaisten kurittamisesta, joka keskustelu oli jäänyt kesken kun ilmajokelainen kummittelullaan oli tullut häiritsemään.

"Nyt on kohta aamu. Ei suinkaan me tänään työhön mennä kun seurakin kerran istuu?" tiedusteli Teemu toisilta.

"Eipä tietenkään mennä työhön. Mutta kukas lähtee hakemaan viinaa? vai meinataanko olla kuivin suin, vaikka seurakin istuu, kuten Teemu jo huomautti", jatkoi puhetta samaan suuntaan Iiska.

"Kyllä minä viinaa haen, mutta kuka rahan antaa?" vastasi raumalainen.

"Eikös raittiusseuralla ole jo kassaa. Haetaan sieltä", ehdotti Teemu.

"Se onkin viisainta, että aina kun seuralle tulee vähän kassaa, niin pannaan seura istumaan ja juodaan kassa pois", liittyi Piltti kannattamaan Teemun periaatetta.

"Tuossa on kymmenen! Mene ja hae!" käski latvaheikkoolainen Teemua ja antoi hänelle kymmenen dollarin rahan.

"Nyt meidän olisi saatava sana sille härmäläiselle, joka ilmajokelaista löi, että kuollut on vironnut ja ettei hänen tarvitse sentähden piiloilla", sanoi Piltti.

"Kas tässä pojat on viinuskaa ja tuossa tupakkaa!" hihkasi Teemu ja laski viisi paintin pulloa pöydälle, lisäten: "Tämän sikaarilaatikon antoi kapakoitsija lahjaksi."

"Luuli vissiin, että raittiusseura on nyt kuollut. Vai sanoitko sinä, että se vain istuu?" tiedusti Piltti.

"En puhunut siitä mitään. Mutta kyllä kai se niin luuli, koska oli heti valmis antamaan juotavia, kun kuuli kuka olen", vastasi Teemu.

"Kyllä ne saavat odottaa 'Hyvä Toivo' seuran kuolemaa!" sanoi Iiska.

"Varmasti saavat odottaa!" vakuutti Piltti.

"Vaikka se toisinaan istuukin!" ilvehti latvaheikkoolainen.

"Mutta kiusallakin pannaan se taas käyntiin, eikö niin pojat?" kysyi kuurtanelainen päättäväisenä.

"Aivan varmasti!" kuului useammasta suusta yht'aikaa.

"Otappas nyt ilmajokelainen oikein miehen ryyppy ja kerro meille sitten miltä se kuolema oikein tuntui!" kehoitti laihialainen ja kaatoi ison lasin viinaa täyteen ja ojensi kuolleista heränneelle.

"Niin, kerroppas nyt meille oikein rehellisesti, miltä se kuolema tuntui", pyysi kuurtanelainenkin.

"Äh! Mutta jopas se olikin väkevää!" ihmetteli ilmajokelainen tyhjennettyään lasin. "Niin, miltäkö kuolema tuntui? Ensiksi, itse kuolema ei ollenkaan tuntunut siltä, miksi sitä olin kuvitellut. Niin pian kuin minua lyötiin, pyörähdin minä ruumiistani pois. Liitelin teidän keskuudessanne, ja mielelläni olisin ottanut osaa keskusteluun kanssanne, mutta en mitenkään saanut siihen voimaa. Minä olin kovin hyvilläni kun panitte lakanan ruumiini päälle, sillä minä tiesin, että en vielä tulisi jättämään tätä savimajaa, vaan on minun palattava takaisin siihen. Kun lyöjääni lähdettiin viemään lakoppiin, niin koetin kaikin tavoin antaa teille ymmärtää, etten ollut kuollut. Mutta kun en voinut puhua, niin oli kaikki turhaa. Minä seurasin heitä lakoppiin, ja juuri kun poliisi meinasi panna hänet sinne, niin minä sain lyöjäni ymmärtämään, että on parasta työntää sinne poliisi sensijaan kuin mennä itse. Raukka hätäili sitten mihin paeta. Minä johdatin hänet Romulan takana olevan pienen huoneen välikaton päälle, ja minä luulen, että löydätte hänet nytkin sieltä jos menette etsimään. Mutta kaadappas vielä toinenkin ryyppy, koska se tuntui tekevän niin hyvää kipeälle päälle", pyysi kuolleista herännyt ja lopetti kertomuksensa kokemuksistaan kuoleman takaa.

Melkein jokainen kuuntelioista tunsi kaamean ja värisyttävän liikkeen selkärangassaan.

"Kuka menee katsomaan onko se härmäläinen siellä, Romusen kaluhuoneen ylisellä?" kysyi Iiska. "Sitten nähdään puhuuko ilmajokelainen totta."

"Jos hän on siellä, niin sitten täytyy uskoa, mitä ilmajokelainen on meille kertonut", vakuutti Piltti.

"Kyllä minä menen, vaikka en minä usko, että hän siellä on. Joka kuollut kerran on, niin ei hän voi kertoa kuolemantakaisista asioista", sanoi Teemu epäilevästi.

"Mennään sitten, minä tulen mukaan", sanoi Iiska.

"Jos ilmajokelaisen sielu olisi kerran lähtenyt ruumiista, niin eihän se enää ruumiiseen takaisin olisi päässyt. Sen nyt ymmärtää hullukin. Ilmajokelaisen sielu olisi kulkenut härmäläisen mukana lakoppiin. Höpsis! Tulla sitte meille kertomaan mitä hän kuolleena ollessaan on nähnyt ja tehnyt!" puheli latvaheikkoolainen, tahtoen lyödä ilmajokelaisen selitykset naurunalaiseksi.

"No, pian se nyt nähdään, kunhan kerkiävät takaisin", selitti Piltti.

"En minä, pakota ketään uskomaan mitä olen kertonut. Pian saatte kuulla, että härmäläinen on siellä missä olen kertonut hänen olevan, ja vielä, että hänen vasemman käden pikkusormi on melkein poikki. Sormensa katkesi siinä rytäkässä kuin hän työnsi oven kiinni poliisien edessä, ja sormensa jäi oven väliin", selitti ilmajokelainen.

"Mutta sen minä haluaisin tietää kuinka sinä pääsit takaisin ruumiiseesi?" uteli laihialainen.

"Kun sain lyöjäni piilotettua, niin aijoin tulla teille todistamaan etten ollut kuollut, ja ettei murhaajakseni luullulla ollut mitään vaaraa, mutta koko maailma musteni edessäni niin etten voinut mennä minnekään muualle, niin pakenin omaan ruumiiseeni, johon johti heikosti johtava valosäde. Jos en olisi silloin pukeutunut maalliseen majaani, niin olisin saanut astua manalaan, sillä veren lämpö oli jo alempana. Sen jälkeen kun palasin ruumiiseeni, en muista paljon mitään, pääni ollen viinan huumaamana, paitsi sen kun lähdin Romulasta tänne."

Ulkoa alkoi kuulua ääniä, ja Samassa aukeni ovi ja Teemu Iiskan ja härmäläisen kanssa astuivat sisään.

"No, oliko hän siellä?" kysyttiin useammasta suusta.

"Aivan justiin, kuten ilmajokelainen kertoi", vastasi Iiska.

"Näytäppäs sormea!" vaati toinen härmäläinen ottaen omanpaikkasen käteen kiinni.

"Ai, ai, älä niin kovaa, se on kipeä!" pyysi tämä kun matkatoverinsa piteli häntä liian kovakouraisesti.

"Ja todellakin, sormi poikki, kuten ilmajokelainen kertoi!" ihmetteli Piltti.

"Ilmajokelainen on siis noussut kuolemanvarjon maasta kertomaan meille kokemuksistaan, se meidän täytyy tunnustaa", ihmetteli laihialainen.