Chapter 3 of 4 · 3962 words · ~20 min read

Part 3

Väinö, jos sinä olisit kuullut, mitä tohtori kertoi isästäni. Jotakin niin kaunista. Väinö, silloin tuli mieleeni, että minun pitäisi täyttää, mitä häneltä jäi kesken. Ehkä olen saanut isäni lahjan...

SORRI

Mitä sinä puhut? Oletko tosiaan niin noiden ihmisten lumoissa, että olet unohtanut kaikki keskustelumme elämän tarkoituksesta?

LYYLI CECILIA

Väinö, puhu tohtorin kanssa, niin ymmärrät...

SORRI

Sinä tiedät mikä on pidellyt minua tässä synkässä talossa kaikki nämä vuodet. En ole saanut lukea täällä niinkuin olisi pitänyt. Ja äiti kaipasi minua loma-aikoina kotiin. Mutta sinä olit täällä enkä hennonut sinua jättää — tätäkö varten?

LYYLI CECILIA

Älä tuomitse ennen kuin...

SORRI

On surullista, että ihmiseen, parhaimpaankin, niin vähän voi luottaa. Minun piti neuvotella sinun kanssasi, niinkuin aina ennen, mutta jos sinä nyt olet tykkänään astunut toiseen leiriin...

LYYLI CECILIA

Puhu, Väinö, onko sinulle jotain tapahtunut. Anna menee heti ylös. Puhu niinkuin ennen...

ANNA

Tarkoitukseni on heti lähteä. Mutta tässä talossa näytään tätä tyttö raukkaa riistettävän ja raastettavan niin monelle taholle, ettei hän voi parantua. Luulin todella sen ajan olevan ohi, jolloin taidetta katsottiin näillä silmillä.

LYYLI CECILIA

Väinö, älä mene. Sopikaa, te molemmat. Koko kesän se on ollut tällaista väittelemistä. Minusta tuntuu siltä, että... että uskonto ja taide ovat yhtä.

SORRI

Uskonto ja taide yhtä — niin, sinun lapsellisessa, puhtaassa mielessäsi sellaisena kuin se nyt on. Mutta lähde sinä näyttämölle... Siellä rehottaa synti kaikissa muodoissaan ja ennen kuin tiedät, olet kaulaa myöten liejussa...

ANNA nauraen.

Ohoh, ohoh, olipa se oikein keskiaikaisen rehevä kuvaus. Kirkon palvelijat tietysti eivät milloinkaan ole astuneet jalallaan liejuun, vaan leijailevat kaikki puhtaassa eetterissä...

SORRI

Joka tapauksessa he rehellisesti pyrkivät sitä kohden. Joka tapauksessa he askartelevat elämän vakavimpien asioiden ympärillä...

ANNA

No, mitä on sitten näyttelijän työ muuta kuin syventymistä elämän vakavimpien asioiden — ristiriitain ja ongelmien — tulkitsemiseen. Luuletteko, että näyttelijä ensi-iltana, kun koko hänen olentonsa on täynnä sitä osaa mitä hänen on käytävä esittämään, kun hän odottaa esiripun nousemista — luuletteko, että hän on toisessa asemassa kuin pappi, joka sakastissa kuuntelee saarnavirttä ja jonka hartioille kiinnitetään kaapu? Kyllä molemmat silloin huutavat avukseen taivaan voimia.

SORRI

Pappi huutaa avukseen Jumalaa!

LYYLI CECILIA

Mutta Väinö, nehän ovat sanoja. Kyllä Jumala kaikki sellaiset sanat oikein ymmärtää..

Äänettömyys.

ANNA

Jätän herrasväen nyt rauhaan ja menen puhumaan isäni kanssa.

LYYLI CECILIA

Ei Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette karttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.

ANNA

Mutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.

SORRI

Eikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että syvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä elän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita... ja kohteliaita... ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä... raskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä kuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se kevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu, ei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa, että taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin saat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies, niinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi maasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.

ANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.

Teistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.

SORRI naurahtaen.

En ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.

ANNA

On niitä, jotka ovat lähteneet sitä varten.

LYYLI CECILIA

Mutta sopikaa nyt.

SORRI

Enkä usko, että Jumala parantaa tätä lastaan sitä varten että hän rupeaisi näyttelijäksi.

ANNA

Me viemme nyt hänet joka tapauksessa mukaamme, sillä tänne hän ei voi jäädä.

Menee yläkertaan.

SORRI

Tuhat kertaa parempi on hänen olla tässä kahlehdittuna kuin alkaa vaeltaa synnin tietä.

LYYLI CECILIA

Mutta entä jos minä pääsisin vapaaksi sitä varten että voisin yhdistää sen mikä teitä nyt erottaa...

Äänettömyys.

SORRI

Minä kiiruhdin tänne neuvotellakseni kanssasi niinkuin ennen. Ehkä se on turhaa.

LYYLI CECILIA

Mistä tahdoit neuvotella?

Äänettömyys.

SORRI

Lyylikki, voisitko jäädä tänne, jos minäkin vielä jäisin?

LYYLI CECILIA

Sinä — kuinka sinä voisit jäädä? Sehän on mahdottomuus. Eikö Jumala kutsunut sinua kirkossa — kuinka voisit jäädä!... Et siis ole saanut rahaa? Sitten täytyy postimestarin odottaa vuokraansa.

SORRI

Lyyli Cecilia, minulle on tarjottu paikka täällä. Sylvi, tulehan tänne. (Sylvi tulee.) Kuulehan nyt: minulle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana.

SYLVI

Osuuskaupan johtajana!

LYYLI CECILIA

Mutta sinähän rupeat papiksi.

SORRI

Johtaja siirtyy pankkiin ja tahtoisi toimittaa nykyisen paikkansa minulle.

LYYLI CECILIA

Mutta ethän sinä sellaista voi edes ajatella.

SYLVI

Se on kai hyvä toimi — kielsitkö jo?

SORRI

Hän oli lauhalla tuulella, ei ensinkään pistellyt eikä väitellyt... Sanoi juuri aikoneensa lähteä minua tapaamaan. Siinä sitä sitten muisteltiin lapsuudenaikoja, ja sitäkin kuinka siellä kotikylässä jo ajettiin tätä asiaa. Hän piti minulle samat esitelmät, jotka itse aikoinani olin pitänyt ja todisti, että tie kansan henkiseen heräämiseen usein kulkee aineellisen valveutumisen kautta — aivan niinkuin en koskaan olisi siitä kuullut puhuttavan... Tietysti jouduttiin taas velkoihinkin...

LYYLI CECILIA

Ja sinä?

SYLVI

Varmaan hän myöskin kysyi meidän naimistamme — hän kysyi sitä minultakin kerran kadulla... enkö jo väsy odottamaan...

SORRI

Vai niin... Sittenhän sitä voitaisiin mennä naimisiin, ja sinä, Lyylikki, tulla meille!

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Mutta entä teidän pieni pappilanne, jota te olette ajatelleet seitsemän vuotta?

SORRI

Jokainen koti voi olla pappila... Lyylikki, jos minä otan vastaan tämän toimen, niin jätätkö mielestäsi näyttämöhullutukset ja tulet meille?

LYYLI CECILIA

Eihän minun kohtaloni mitenkään saa vaikuttaa sinun päätökseesi.

SORRI

Minun täytyy pelastaa sinut.

SYLVI

Mutta, Väinö, tohtorihan on hyvä ihminen...

SORRI

Teatterilainen, niinkuin tytärkin.

LYYLI CECILIA

Minä en jätä äitiä, sen te tiedätte.

SORRI

Äiti tulee luonnollisesti myöskin meille.

SYLVI

Ja sinun äitisi myöskin, sehän on vanha sopimus.

SORRI

Meillä on vapaa huoneisto ja huoneita yllinkyllin.

SYLVI

Mutta entä me kaksi, me kaksi? (Peittää kasvot käsillään ja pakenee toiseen päähän huonetta.)

LYYLI CECILIA

Minä en missään tapauksessa tule teille, en missään tapauksessa.

SORRI

Kun edes jätät tuon hullun aikomuksen.

LYYLI CECILIA

Tahtoisin olla yksin nyt.

Äänettömyys. Sorri menee Sylvin luo

SORRI

Mutta Sylvi... mikäs sinulle taas tuli?

SYLVI

Oi Väinö, näinkö pitikin käymän?

SORRI

Eihän vielä ole käynyt mitenkään. Sinuahan minä ajattelin. Niin, ja — neljäs käsky on ainoa, jota seuraa lupaus.

SYLVI päättäväisenä.

Minä odotan kärsivällisesti meidän pientä pappilaamme. Ja isoisä, hän saa odottaa rahojaan. Väinö, sinä lähdet ja minä jään tänne...

SORRI

Ajattele toki hiukan sisartasikin, joka on vaarassa. Lyylikki, lupaa minulle, ettet missään tapauksessa...

LYYLI CECILIA

En mitään minä lupaa, jokainen vastatkoon itsestään. Sylvi, vie minut makuuhuoneeseen, minun täytyy saada ajatella yksinäni.

SORRI

»Jokainen vastatkoon itsestään» — et tiedä mitä puhut. Mutta minä tiedän, että minun on vastattava sinusta Jumalan edessä!

Sylvi työntää pois tuolia. Sorri kävelee hetken kiivaasti edestakaisin, pysähtyy sitten ikkunan luo. Äänettömyys.

ISOISÄ hiljaa tullen portaille.

Sibylla, oletko täällä? Vastaa. Missä sinä olisit, jollet ikkunan ääressä. Katseletko taas olemattomia? Näetkö kuoleman taakse: mitä siellä on?... Sibylla... älä lähde pois: minä parannan sinut. Sibylla, vastaa. Etkö ole täällä? Missä olisit — vastaa. Minä parannan sinut. Sinä et sitä usko. Mutta minä teen sen. Vastaa. Eikö täällä ole ketään?

SORRI

Minä olen täällä — hakotukkimies.

ISOISÄ hätkähtäen.

Sinä — hakotukkimies. Etkö häpeä kuunnella asioita, jotka eivät ole sinulle aiotut?

SORRI

Oletteko te, postimestari, hävennyt kuunnella sairaan lapsen leikkejä satumaailmassaan.

ISOISÄ

Minä kyllä sovin ne asiat Sibyllan kanssa — ne eivät liikuta sinua. Odotan rahojani. Sen kai olet ihan unohtanut. Morsiamesi onkin jo pitkin viikkoa valmistanut asiaa ja antanut minun kuulla, että kaikki kesälliset ansiosi ovat menneet korkoihin. Ja äidillesi. Ja muita liikuttavia tarinoita. Mutta et minnekään mene ennen kuin olet maksanut minulle. Takavarikoin tavarasi —, vaikkeivät liene minkään arvoisia, senkin kerjäläinen!

SORRI kuohahtaen.

Teiltä ainakaan en enää kerjää, saatte kaikki, mitä teille tulee!

Lähtee, lyö kiireesti kiinni ulko-oven.

ISOISÄ

Sibylla — ovatko vieneet sinut ulos? Amalia, etkö jo ole tullut postista? Käveletkö taas hierojan kanssa — oletko sinäkin tullut hulluksi?... Sylvi... Tuure, Tuure, olet väkevä, Sibylla ei paina paljon. Eikö täällä ole ketään. (Epätoivoinen huokaus.) Oi, voi! Cecilia Hordel... oi voi!

Menee ylös.

Hetken äänettömyys. Amalia tulee nopeasti, ottaa hatun päästään ja nojautuu ulos. Pienen ajan kuluttua tulee Tuure.

TUURE

Mitä ihmettä — oliko se sinun hierojasi?

AMALIA ärtyneenä.

Hävetä tässä saa silmät päästään... Äiti oli ollut apteekkarilla. Lundinin piti siellä hieroa eikä hän päässyt sisään, kun äiti oli siellä. Käveli sitten tuossa pitkin katua ja odotti.

TUURE

Mitä äiti tekee apteekkarilla?

AMALIA

On kai kerjäämässä rahoja sinulle.

TUURE

Ettei hän vain tekisi tyhmyyksiä.

AMALIA

Apteekkari ei anna mitään ilmaiseksi, sen tiedät hyvin.

TUURE ikkunassa.

Ei kuulu eikä näy.

AMALIA

Menisi yksintein naimisiin hänen kanssaan. Silmät tässä saa hävetä päästään.

TUURE

Kirottu köyhyys.

AMALIA

Kirottu rakkaus.

TUURE

Mitä sinä rakkautta moitit. Sellainen runollinen kohtaus sinulla tuossa juuri oli ikkunassa, että pois tieltä...

AMALIA

No, aina runollisempi kuin sinun kohtauksesi tätisi kanssa. Hänen rahojaanko sinä äsken pankissa nostit?

TUURE

Mitä hittoa se sinuun kuuluu.

AMALIA

No, kuuluu senverran, että minun kukkaroni kai nyt jätät rauhaan. (Lähtee makuuhuoneeseen.)

Tuure jää ikkunaan. Sytyttää savukkeen. Sylvi tulee.

SYLVI

Mikä Amalian on? Oletko tehnyt hänelle jotakin?

TUURE

On kai samassa kadotuksessa kuin kaikki muutkin.

SYLVI

Tuure, oletko sinä kuullut, että Väinölle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana ja samalla tarkastajana. Siinä on kovin hyvä palkka, mutta toiselta puolen kaikki on valmistettu Helsingin-matkaa varten. Saitko sinä tädiltä niin paljon että voisit antaa muutamaksi päiväksi?

TUURE

Ottakoon Väinö hiidessä hyvän paikan kun se hänelle tarjotaan...

Rouva Salava astuu sisään kiihtyneenä, sairas puna kasvoilla. Hän menee pöydän luo, lyö rahapinkan pöydälle ja hengittää syvään, silmät ummessa. Äkkiä hän avaa ne.

RVA SALAVA

No... niin... Oletteko kaikki täällä... Tässä saatte. Se on... rahaa.

SYLVI

Oikeaa rahaa?

TUURE

Mistä sinä olet saanut?

SYLVI

Tällaiset määrät! Apteekkariltako?

TUURE

Oletko sinä häneltä ottanut nämä rahat?

SYLVI

Älä nyt häntä ahdista, näethän, että hän voi huonosti. Menisit mieluummin hakemaan tohtoria.

TUURE

Äiti, oletko ottanut nämä rahat apteekkarilta?

SYLVI

Mene hakemaan tohtoria. Hän on täällä ylhäällä. (Huutaa.) Tohtori!

RVA SALAVA

Ei, ei!

SYLVI

Hän pyörtyy...

Tuure juoksee hakemaan vettä. Isoisä on tullut portaille.

ISOISÄ

Mitä te huudatte? Onko Sibylla sairastunut? Sibylla, vastaa.

SYLVI

Äiti on sairastunut.

ISOISÄ

Äiti? Cecilia Hordel? Hän ei saa kuolla. Minun pitää puhua hänelle... Antakaa lääkettä. Hän ei saa kuolla...

RVA SALAVA heräten, väsyneenä.

Isoisä, tulkaa... Menkää pois te muut... Isoisä... Menkää... Minun pitää puhua. Minä en jaksa tulla...

Sylvi ja Tuure ovat poistuneet huoneesta.

ISOISÄ

Noo, se menee ohi. Arvasinhan minä. (Lähtee hiljalleen yläkertaan.) Tällaista se oli silloinkin... viisitoista vuotta sitten. Ja meni ohi. Naisista ei koskaan tiedä, koska se on totta, koska kujeilua...

RVA SALAVA

Sovitusta, sovitusta — eikö mistään päin tule sovitusta?

Esirippu.

III NÄYTÖS

Sama huone. Ilta. Sohvalla rva Salava suureen huiviin kietoutuneena. Soittokoneen ääressä Tuure, katkonaisesti soittaen ja laulaen Schubertin "Am Meeriä". Ylhäältä kuuluu Sorrin ja isoisän kiivasta puhelua. Yli hämärän huoneen lattian valuu ikkunoista katulyhdyn valo. Amalia tuo vasemmalta vasta täytetyn kattolampun ja sytyttää sen.

AMALIA

Kutka tänään nyt oikeastaan matkustavat ja kutka jäävät? Kaikki on niin erinomaisen salaperäistä. Ja rahaa on. Kaikilla on rahaa. Ja kaikki ovat vapaat ja riippumattomat ja irvistelevät niille, jotka ovat heitä vuosikausia elättäneet. Mutta ei mitään kerrota. Väinö Sorri kulkee pää pystyssä ylös isoisän luo ja lukee siellä lakia niin että seinät paukkuvat. Tuleva pruustinna jakelee juomarahoja niille, jotka kantavat pois sulhasen tavaroita. Tuure laulelee, sillä frakki on maksettu ja liikkeen kassa taas täynnä. Lyyli Ceciliaa tuskin näkee setelipinkan takaa. Äiti viettää pian häitä rikkaan miehen kanssa. Päivä on siis jaellut runsaasti kukkasia... Olisi hauska tietää, kutka matkustavat. Mutta kaikki ovat niin erinomaisen salaperäisiä. Noo, pianhan se nähdään. Laiva höyryää jo rannassa.

Äänettömyys. Muutama pianoakordi.

AMALIA

Äiti ei taida jaksaa nousta. Tohtori ja näyttelijätär lupasivat vielä tulla ennen laivan lähtöä.

TUURE äkkiä lakaten soittamasta.

Tulevatko he vielä tänne! Niitä jäähyväisiä nyt uudistetaan lakkaamatta.

AMALIA

Hehän tulevat hakemaan Lyyli Ceciliaa — jos olen oikein ymmärtänyt. Vaan enhän minä tiedä. Joka taholla on pakattu ja pakattu — on ollut mahdoton erottaa kenen tavaroita... Äiti, minusta ei yhtään pidä ihmetellä, jos apteekkari vihdoinkin tahtoo asian ratkaistuksi. Hänen kanssaan on tarpeeksi kauan leikitelty.

TUURE

Seis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina olemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti meni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi ei ollut rahaa.

AMALIA

Enkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?

TUURE

Kyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?

AMALIA

Antaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?

TUURE

Mikset sitten itse mennyt apteekkarille?

AMALIA

Onko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet rakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy liioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.

TUURE

Hautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.

RVA SALAVA odottamatta.

Ehkä yläkerrasta.

AMALIA

Yläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko sinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia, tai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.

RVA SALAVA

Mitä kello on?

AMALIA

Ei tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta jo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii tavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?

RVA SALAVA

Viemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.

AMALIA

Hullutuksia.

TUURE

Mitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.

RVA SALAVA

En minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää viluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se kuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva... (Jää ikkunaan, katulyhdyn valossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen kanssa. Kaikkien kanssa.

AMALIA

Sovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat häntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti. Hän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin — ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää vihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat jo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin paljon kuin tahdotte.

RVA SALAVA

Älä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.

TUURE

Ota sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.

AMALIA

No, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.

TUURE

Mutta ota hänet.

AMALIA

Cecilia Salavaahan hän rakastaa.

RVA SALAVA hädässä.

Amalia, hyvä rakas Amalia... jos sinä voisitkin ottaa hänet.

AMALIA

Nordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin ylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.

RVA SALAVA

Niin, niin, niin, mutta...

AMALIA

Ne nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin ylioppilaaseen — vailla pontta ja perää...

RVA SALAVA

Uskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää postin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas, isoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai oppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni... minä en voi mennä hänelle... pelasta minut!

AMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..

Vai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat, olet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus sammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran...

RVA SALAVA

Mistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.

AMALIA

En tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä, en tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin vanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä, äiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta auttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)

TUURE

Odottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa apteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini ikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.

Aikoo kiihtyneenä lähteä.

RVA SALAVA pidättäen hänet.

Tahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se niin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta. Mene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy lähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule tällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet. Mene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut hänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.

TUURE

Kyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.

AMALIA

Äiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?

Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.

Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä. Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.

ISOISÄ

Mistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi minua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja tupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan: ovatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin luottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette? Oletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä? Hakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut hänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja on vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea, isoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira? Oletko uskaltanut?

Rva Bask on tullut portaille.

RVA BASK

En hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.

ISOISÄ

Mutta kyllä eräälle toiselle.

RVA BASK

Isä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi pistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.

ISOISÄ

Hupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas oli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt olisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö hyvin käynyt.

RVA BASK itku kurkussa.

Isä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.

ISOISÄ

Ystävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden onnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.

SORRI

Omituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden onnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on jonkin arvoista: tunnonrauhasta.

RVA BASK

Hänen kanssaan olisin ollut onnellinen... Tuure, poikani, saa kaikki mitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta... Minä niin kaipaan, kaipaan... (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)

ISOISÄ

Pitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja hauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin. No, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat ylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani vaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja kuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan, Sibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa, hyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen pitänyt... Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että Jumalaa ei enää ole taivaassa.

SORRI

Luulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla köyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.

ISOISÄ

Jumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei rahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään...

SORRI

Kuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen elämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.

Lähtee makuuhuoneeseen.

RVA SALAVA itsekseen.

Kuolema on synnin palkka...

Äänettömyys

ISOISÄ

Köyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut? Sinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi kuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä tuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni... Cecilia Hordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin sinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan vastaa, oletteko kaikki kuolleet?

AMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin käärittyjä kukkia.

Hän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton. Mutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli sellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet putoavat».

ISOISÄ

Amalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä auttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.

AMALIA

Odottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää kaupunkiin.

ISOISÄ

Kaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)

AMALIA

No, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä ole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan ja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja heidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.

ISOISÄ

Hulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän täällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.

AMALIA

Isoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)

ISOISÄ

Papista kauppamies — nauran minä!... Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai joko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi enää tunne?

Sylvi on ulko-ovessa kohdannut Amalian ja astuu sisään, kukkaro kädessä avonaisena, maksaakseen lähetille. Ottaa nopeasti Sorrin huoneesta vielä jotakin ja vie viimeiset lähetille.

SYLVI ohi astuessaan.

Minä vain täällä olen, isoisä. Nyt on huone tyhjä uutta vuokralaista varten.

ISOISÄ

Vai niin, rouva kauppaneuvoksetar. Teen kunniaa. Meistä taitaa tulla virkaveljet mammonassa, minusta ja hakotukkimiehestä.

SYLVI

Isoisä, kyllä Väinö voi palvella Jumalaa uudellakin alallaan.

ISOISÄ

Mutta minäpä en annakaan sinua kauppamiehelle. Eri asia on Jumala, eri asia mammona.

SYLVI

Antoihan isoisä tyttärensäkin kauppiaalle — Elvira tädin.

ISOISÄ

Silloin tarvittiin rahaa sukuun. Mutta te, ettekö te nyt malta odottaa siksi että olen kallistanut pääni? Ja niin minä olen teille säästänyt, etten silmiänikään ole parantanut, jottei teiltä vähenisi. Mutta enemmän vain olla pitää. Ei riitä asunto isoisän vanhassa talossa — pitää olla uusi virstanpituinen talo torin varrella ja sillin ja saippuan hajua.

Sorri tulee huoneeseen.

SYLVI ihmeissään.

Mutta itsehän te olette ajanut meidät...

ISOISÄ

Voi sinua, Sorri, mammonan renki — hakotukkimies oli aatelia sinun rinnallasi.

SYLVI kauhistuneena.

Väinö, hän puhuu kauheita ja hän on oikeassa...

SORRI

En häpeä tunnustaa, että se valistusmuoto, jota postimestari kutsuu mammonanpalvelukseksi, oli ensimmäinen herätyksentuoja minun kaukaisella kotiseudullani.

Sorri ja Sylvi lähtevät makuuhuoneeseen.

Äänettömyys.

ISOISÄ

Keitä täällä nyt on? Vastatkaa. Tunnen sieraimissani, että täällä joku on. Seela...?

Äänettömyys.

RVA SALAVA käheänä, väsyksissä.

Postimestari Schultze, kysyisin teiltä...

ISOISÄ

Seela, olethan siellä. Mutta ei vain vastata. Taidatte muutkin olla siellä? Sibylla, joko sinäkin petät minua ja annat minun turhaan huutaa? Kaikki olette täällä, vaikka petätte minua. Kukapa teille kustantaisi matkoja. Odottakaa te, lähden vielä tohtorin tykö ja parannan silmäni — ketä sitten petätte! Mutta se menee kaikki teidän perinnöistänne.

RVA SALAVA

Postimestari Schultze... kysyisin teiltä...

ISOISÄ

Postimestari ja postimestari — etkö sinä ole ollutkaan kapteenin, poikani vaimo?

Lyhyt äänettömyys.

RVA SALAVA harvaan ja painolla.

Sen mahdatte te tietää paremmin kuin minä. Kuka se oli, joka sulki oven ulkoapäin — tekö, tekö sen teitte, postimestari Schultze? Ja tekö sen taas avasitte aamulla, että kapteeni pääsi ulos ennen kuin palvelijat heräsivät? (Tuskissaan.) Niin, niin. Mutta miksi, sitä en ole voinut koskaan ymmärtää. Siitähän on niin kauan, ei voi mitään auttaa. Mutta miksi sen teitte?

ISOISÄ

Olisit karannut — olit jo tilannut hevosen.

RVA SALAVA

Niin olin. Mutta miksen sitten olisi saanut lähteä? Minun olisi vain pitänyt lähteä heti kun huomasin. En kärsinyt kapteenia. Mutta olin kovin nuori... ja turvaton. Olisihan kapteeni saanut rikkaita ja suurisukuisia. Minun olisi pitänyt huutaa valveille koko talo...

ISOISÄ

Et huutanut — kapteeni oli komea mies, oikein minun poikani.

RVA SALAVA

Älkää, älkää...

ISOISÄ

Mutta kaikkihan kävi hyvin. Kaikki tapahtui hiljaa täällä ylhäällä ja alhaalla nukkuivat kaikki rauhan unta. Kukaan ei tänäkään päivänä tiedä asiasta mitään.

RVA SALAVA

Hyvin — sinä yönä särkyi minun elämäni. En ole koko ikäni mittaan jaksanut paikata sitä. Voi teitä, postimestari Schultze.

Äänettömyys.

RVA SALAVA

Ja miksi... miksi?

Äänettömyys.

ISOISÄ

Cecilia Hordel... onko sinulla vielä kauniit vaaleat hiuksesi? Valo kulki aina sinun perässäsi ja piti peliään sinun hiuksissasi.

Äänettömyys.

RVA SALAVA

Postimestari Schultze... viisitoista vuotta sitten... Tekö otitte kirjeet? Vastatkaa: tekö otitte kirjeet, jotka tulivat minulle, ja myös kirjeet, jotka lähetin?

ISOISÄ

Aioit mennä naimisiin hänen kanssaan ja lentää talosta...

RVA SALAVA

Te siis otitte kirjeet. Ja luitte ne. Sekä hänen että minun. Te näitte minun odotukseni ja hätäni... Jos minä käsittäisin minkä tähden. Sillä minä ja lapseni olimme talossanne vain tiellä... Ja sitten tuli se viimeinen kauhea asia — tällainen päivä se juuri oli kuin tämäkin, lehdet alkoivat juuri kellastua — istuin ylhäällä kirjoittamassa kirjettä. Lapsi leikki ja hyppeli helmoissani. Silloin te tulette ase oikaistuna ja laukaisette. Teittekö senkin tahallanne? Sanokaa, turmelitteko tahallanne lapseni elämän, vai vahinkoko se oli?

ISOISÄ

Mitä sinä sitä lasta aina suutelit ja rakastit niin ettet nähnyt etkä kuullut mitään muuta.

RVA SALAVA

Omaa lastani...

ISOISÄ

Näyttelijän lasta. Minun poikani lapset eivät enää olleet minkään arvoisia...

RVA SALAVA

Mutta tämähän oli orpo ja pienin kaikista.

ISOISÄ

Et suinkaan sinä mitään ymmärrä siitä mitä sanotaan... sanotaan epätoivoksi. Mitäs sinä. Et suinkaan usko, että voi olla ihmisiä, joita ei kukaan koskaan ole rakastanut? Ihmisiä, jotka aina vain ovat pahoja. Etkä suinkaan sinä sitäkään ymmärrä, että sinun vaalea pääsi oli viimeinen minkä näin, kun kaikki muu jo oli minulle pimennyt — mitä sinä, Cecilia Hordel.

RVA SALAVA

Mutta ettehän tahdo minulle uskotella, että...

ISOISÄ