Part 4

... että sinua rakastin. En. Silloin olisin sinut ottanut, hyvällä tai pahalla eikä siinä olisi kysytty mitään esteitä. Rakastaa ja rakastaa — sen sinä ymmärrät, Cecilia Hordel. Mutta entä kun ei kykene rakastamaan. Näkee kuinka muut. Eikä osaa, vaikka hakee kuin sisilisko auringonpaistetta... (Istuu murtuneena tuolissaan.)

Sorri ja Sylvi ovat tulleet ovelle.

SORRI

Nyt on Lyylikki, pieni sisareni, heitetty Herran haltuun. Ja teille, postimestari Schultze, sanoisin hyvästi, sillä olen sittenkin päättänyt lähteä. Raakelini odottaa täällä uskollisesti, kunnes noudan hänet. Kiitetty olkoon kaikesta Herra, myöskin tästä armon päivästä.

ISOISÄ

Saarnaa sinä, saarnaa — on se toki parempi kuin että mittaat vajavaisia kyynäriä ja vajavaisia kannuja...

SORRI

Jumalan haltuun. (Menee antamaan kättä isoisälle. Isoisä työntää pois hänen kätensä ja paiskaa setelit hänen jälkeensä.)

ISOISÄ

Mene, menkää kaikki, niin ettei hiiskahdustakaan kuuluu talossa. Menkää. (Lähtee väsyneenä yläkertaan.)

SORRI rva Salavalle.

Äiti kai tulee laivalle? Mutta onko äiti sairas? Sylvi, meidän täytyy äideillemme antaa paljon rakkautta. (Kokoaa setelit, jättää ne pöydälle.) Sain siis sittenkin nähdä kahleiden putoavan. (Painaa alas päänsä, seisoen hetkisen kädet ristissä kuin rukoillen.)

Lähtevät hiljaa Sylvin kanssa.

Äänettömyys.

RVA SALAVA

Isoisä raukka, isoisä raukka.

Tuure tulee nopeasti.

TUURE

Lyyli ei lähde ilman sinua, äiti. Olen taistellut hänen kanssaan, olen väkisin pakannut hänen tavaroitaan...

RVA SALAVA

Hänen täytyy ymmärtää, että tämä on viimeinen tilaisuus. Minä en enää kykene pitämään hänestä huolta, en senkään vertaa kuin tähän asti...

TUURE

Äiti, onko sinulla vielä joitakin tyhmiä pulvereita? Koeta itse tulla puhumaan Lyylin kanssa.

RVA SALAVA

En jaksa, en ymmärrä, miksi minua niin väsyttää...

Tohtori Ilmonen tyttärineen tulee, molemmat matkavalmiina, kukitettuina. Tervehdykset vaihdetaan.

TRI ILMONEN nuortuneena.

Tässä me nyt olemme, rakas rouva Salava.

ANNA iloisesti.

Kai Lyyli Cecilia on valmiina?

RVA SALAVA

Hän on ollut hiukan itsepintainen. Olemme kaiken iltaa koettaneet häntä taivuttaa.

ANNA

Kyllä hän tulee, kun kuulee, että hänen äitinsä lähtee mukaan.

RVA SALAVA

Hänen äidiltään kyllä taitaa jäädä lähtemättä. Mutta Lyylikki pitäisi saada ymmärtämään, mikä onni hänelle olisi...

Kuuluu kimakka laivan vihellys.

TRI ILMONEN

Se oli vasta ensimmäinen.

RVA SALAVA

Ehkä minä noudan Lyylin tänne... Tai jos herrasväki vaivautuu...

Menevät Lyylin huonetta kohden. Anna jää sanomaan pari sanaa Tuurelle.

ANNA

Tämä on ollut kaunis kesä, herra Schultze. En koskaan unohda sitä. Ja teitä saan kiittää niin paljosta.

TUURE

Olette erinomaisen rakastettava.

ANNA

Hauskaa meillä on ollut. Ja aina oli kaunista. Siksi soisin, ettette koskaan...

TUURE

Mitäpä minusta.

ANNA

Täytyy olla uskollinen kauneudelle, mitä meille muuten jää...

Tuure suutelee kuumasti hänen kättään.

TRI ILMONEN huutaa.

Anna, tule nyt tänne tekemään parastasi...

ANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan.

Hyvästi!

Riistäytyy irti, seuraa isänsä ääntä. Tuure karkaa ulos.

Tri Ilmonen ja rva Salava tulevat.

TRI ILMONEN

Niin, sitä varten me olemme täällä. Tulettehan mukaan? Te ehditte aivan hyvin.

RVA SALAVA ravistaen päätään.

Kiitos tohtori.

Äänettömyys.

TRI ILMONEN

Minun täytyy nyt mennä hiukan ajassa taaksepäin. Kapteeni on luvannut odottaa. Viisitoista vuotta sitten, Lyylin isän kuoleman jälkeen... miksi te yhtäkkiä lakkasitte kirjoittamasta minulle? Olen koko kesän halunnut tätä kysyä, vaikkei ole tullut tilaisuutta. Sallikaa minun nyt saada se tietää. Olinko jollakin lailla teitä loukannut? Olinko teidän mielestänne epähienoa, että niin heti ystäväni kuoleman jälkeen kirjoitin teille ehkä liian tutunomaisesti... Tai mikä oli syynä siihen, että katkaisitte välit?

RVA SALAVA

Ei mikään siitä mitä uskotte, tohtori. En katkaissut välejä. Olisin niihin aikoihin juuri niin kipeästi tarvinnut ystävää. Teitä olin aina katsonut meidän molempien läheisimmäksi ystäväksi.

TRI ILMONEN

Te ette tietänyt millä epäluulolla teihin ensin suhtauduin. Ja kuinka te sitten vähitellen minut voititte... Ja sitten kun vaimoni kuoli, miten paljon te minua lohdutitte.

RVA SALAVA

Minä?

TRI ILMONEN

Ja sitten kun teidän miehenne oli poissa... Eihän ollut ihme, että aloin ajatella, että me kaksi yksin jäänyttä ehkä voisimme... Koetin kirjeissäni olla niin varovainen kuin suinkin.

RVA SALAVA

Niin, niin... Mutta mitäpä niistä puhuu — se on myöhäistä nyt.

TRI ILMONEN

Mutta onko myöhäistä? Kaiken kesää olen sitä ajatellut. Miksi olisi myöhäistä? Emmekö voisi viettää elämämme iltaa yhdessä...

RVA SALAVA

Teidän kanssanne — eikä koskaan erota!

TRI ILMONEN

Laiva odottaa — ettehän tarvitse paljoa matkaanne.

RVA SALAVA

Eikä kukaan minua täällä kaipaa... (Pääsee järkiinsä.) Kun ette sanonut tätä eilen. Koko kesän olen odottanut teiltä hyvää sanaa. Eilen illalla odotin viimeisen kerran, odotin niin, että olin sairas. Sitten... heitin pois itseni. Mutta se oli kai niin menevä.

Laivan vihellys.

TRI ILMONEN nousee nopeasti.

Puhetapoja, Cecilia — me olemme vanhat ystävät ja me voimme yhdessä valvoa lastemme tulevaisuutta...

RVA SALAVA

Uskon teidän käsiinne lapseni.

TRI ILMONEN

Hän ei lähde ilman äitiään.

RVA SALAVA

Ottakaa hänet mukaanne, pyydän teitä hartaasti.

TRI ILMONEN

Ja te tulette jälkeenpäin? No, jos sen lupaatte....

Anna tulee nopeasti, nostaa huoneeseen matkalaukun, työntää sitten Lyyli Cecilian rattaat. Lyylin yllä tumma kaapu ja hattu.

ANNA

Me olemme jo valmiit. Käyn vain hakemassa jonkun auttamaan. (Kiiruhtaa ulos.)

LYYLI CECILIA

Äiti, meidän täytyy sanoa hyvästi isoisälle. Mene ylös hänen luokseen, äiti, ja tuo hänet tänne. Menethän, ehkemme koskaan enää häntä näe.

RVA SALAVA

Sinun täytyy yksin lähteä tohtorin ja Annan kanssa.

TRI ILMONEN

Ja äiti tulee heti jäljessä.

LYYLI CECILIA itsepintaisesti.

Vai niin, äiti ei lähde. (Ottaa oikullisen suuttuneena hatun päästään.) Sitten en minäkään. Ei, en lähde.

TRI ILMONEN

Mutta äiti tulee... Me tahtoisimme nyt koko voimallamme auttaa sinua tulemaan terveeksi.

LYYLI CECILIA

Minä en jätä äitiä. Mitä minulle aamulla sanoit, äiti: älä jätä minua sittenkään, vaikka sitä pyytäisin. (Heittää kaavunkin yltään.)

Pitkä vihellys rannasta.

TRI ILMONEN

Minun täytyy siis jättää teidät molemmat. (Huutaa akkunasta.) Anna... ei tarvita. Ei hän lähde.

Hyvästelee sanattomana, päätään nyökyttäen. Lähtee.

ANNA tulee juosten sisään.

Et tule, Lyyli Cecilia? Ette kumpikaan, te — pahat, pahat. Mutta autolla minä vielä teidät noudan. Lyyli Cecilia, muista — isäsi siivet! (Lähtee nopeasti. Pitkä äänettömyys).

Rannasta kuuluu ylioppilaslaulua. Rva Salava asettaa Lyyli Cecilian tuoliin ikkunaan. Lyyli pyyhkii kyyneliään.

RVA SALAVA

Katso nyt. Mikset lähtenyt?

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Olen niin onnellinen että jäin tänne. Kuinka minä sinut jättäisin.

RVA SALAVA

Mutta jos meille muuten tulisi ero, niin menethän sitten tohtorin turviin.

LYYLI CECILIA

Jos sinä menet naimisiin apteekkarin kanssa niin minä tulen mukaan. Tulen varmasti.

RVA SALAVA

Voihan kaikenlaista tapahtua.

LYYLI CECILIA

Niin, voi. Ajattele mitä kaikkea tänäänkin on tapahtunut. Väinö kertoi, että isoisä on niin muuttunut. Hän oli sanonut, että oli hänen ainoa ilonsa, kun minä leikin nukketeatterillani. Ajattele. Nyt ne kaikki heräävät jälleen ja nytpäs minä vasta leikin, kun tämän tiedän... Ajattele: hänen ainoa ilonsa! Mitä tekee missä me olemme — kuule, älä mene apteekkarille, meillä on hyvä täällä. Maailma ei ole suuri vain noinpäin (tekee liikkeen ulospäin), vaan myös näinpäin: korkealle ja syvälle. (Hakee muististaan.) Juhla yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen... Mutta äiti, pane maata, olet kovin väsynyt. Miksi sinä niin tuijotat? Mitä näet?

RVA SALAVA

Kummallista — näen kotini, siellä kaukana...

LYYLI CECILIA

Mutta sehän paloi.

RVA SALAVA

Kivet ja polut eivät pala.

LYYLI CECILIA

Eivät, eivät. Mutta pane nukkumaan. Minä puhun sinulle tuonne sohvalle. Nyt ne laulavat lähtölaulua...

RVA SALAVA

Lähtölaulua...

Rva Salava on polvillaan Lyyli Cecilian edessä. Kuuntelevat laulun loppuun. Rva Salava suutelee tytärtään otsalle, käärii huivin ympärilleen ja laskeutuu sohvalle. Lyyli Cecilia seuraa elämää ulkona. Hetken perästä tulee isoisä, kädessään vanha revolveri. Päästyään tavalliselle paikalleen hän kuuntelee.

ISOISÄ salaperäisenä.

Sibylla, oletko yksin? Menikö äitisi nukkumaan?

LYYLI CECILIA

Postimestari, mikä teillä on kädessä?

ISOISÄ ojentaen revolverin.

Sibylla, muistatko jotakin?

LYYLI CECILIA

Aiotteko tappaa minut? Mitä olen tehnyt? Eikö se sitten ollutkaan totta, mitä Väinö kertoi... että te olitte hyvä minua kohtaan? Postimestari, pankaa pois... Tai ampukaa, jos tahdotte, mutta pian... Näettekö missä olen? Tässä on sydän... Postimestari, aiotteko tulla tänne alas? Ette saa tulla kun ei äitikään ole käynyt ylhäällä. Äiti... hän tulee tänne alas... Äiti!

Isoisä astuu haparoiden ja eteensä tunnustellen alas portaita ja raivautuu Lyyli Ceciliaa kohden, joka kauhusta mykkänä seuraa häntä silmillään. Päästyään lähelle hän toisessa kädessään pitää asetta, toisella sipaisee Lyyli Cecilian päätä.

ISOISÄ hymyillen.

Kuinka sinä olet tullut suureksi... olit silloin pieni...

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Oletteko näin hyvä, isoisä. Rakas hyvä isoisä...

Lyyli Cecilia painaa poskensa hänen kättään vastaan.

ISOISÄ

Oikeinko sinä hiukkasen pidät minusta?

Äänettömyys. Yhtäkkiä isoisä loittonee hänestä, tunnustelee asetta ja asettelee sitä.

LYYLI CECILIA

Jumalan tähden... aiotteko sittenkin?

ISOISÄ

Kuolema on synnin palkka. (Ojentaa aseen itseään vastaan.)

Lyyli Cecilia karkaa mitään ajattelematta hänen luokseen, lyö aseen hänen käsistään niin että laukaus sattuu seinään ja ukko lyyhistyy polvilleen. Yhtäkkiä tyttö huomaa kävelevänsä, alkaa horjua, tarttuu huonekaluihin ja puhkeaa vihdoin puhumaan. Tuure tulee, laukauksen kuultuaan, nopeasti huoneeseen. Lyyli Cecilia astuu häntä vastaan. Kun Tuure hänet tavoittaa, tekee hän liikkeen ikään kuin tahtoisi ilosta nostaa hänet käsivarsillaan korkealle ilmaan.

LYYLI CECILIA

Minä kävelen... minä kävelen! Äiti, isoisä... onko tämä totta...? Voi Jumala, Jumala!

ISOISÄ

Sitä oli siis minullekin.

(Menee rauhallisena yläkertaan.)

LYYLI CECILIA

Että se todella on tapahtunut.

TUURE

Mutta miten se on tapahtunut?

LYYLI CECILIA

Isoisä tietää. Rakas hyvä isoisä. Mutta äiti... etkö kuule...? Herää katsomaan! Minä voin tulla sinun luoksesi — näin!

Tuure seisoo ääneti äitinsä vierellä, koettaa hänen kättään, sydäntään. Käy hyvin vakavaksi. Lyyli Cecilia kiiruhtaa sohvan ääreen.

LYYLI CECILIA

Äiti...! Tuure, hän ei liiku... Hän on niin kalpea... hän ei hengitä...

Äänettömyys. Tuure hillitsee mielenliikutustaan.

TUURE

Hän on kuollut.

LYYLI CECILIA

Äiti...? hänhän juuri puhui minun kanssani... Ei... Äiti!

ISOISÄ portaiden päässä.

Mitä — onko hän kuollut, Cecilia Hordel? Hyvä kuolla, kun on elänyt. Minäkin olen nyt elänyt.

TUURE

Älä itke, Lyylikki, anna hänen nukkua.

Pitkä äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Onko niin lyhyt matka täältä sinne? Tämäkö on kuolema?... Oi, nyt minä tunnen, että olen löytänyt isäni siivet... Ja niillä minä voin käydä sillä puolella ja tällä puolella... Isäni siivet...

Esirippu.