Part 3

PENTTI. Se taipumus ei ainakaan ole perintö teiltä — jumalan kiitos! — Te kyllä näytte pitävän huolen maalitauluista.

ERKKI KOLJAS. Ei maksa vaivaa tästä kiistellä! — Näin on asia. Nyt tiedät menetellä sen mukaan. Koeta se sovelluttaa omaan rauhaasi! — Mutta älä hetkeksikään unhota sitä, että minulta et saa penniäkään.

PENTTI (katselee piiskaa). Suottakos teillä olisikaan tällainen oikeuden jakaja. Tällainen mittapuu! Kaikki tämän mukaan!

ERKKI KOLJAS. Mitä? Mitä teet sillä?

PENTTI. Minä vain huvikseni olen katsellut viimeisen kerran tätä Koljaan perintövaltikkaa. — Minua huvittaisi tietää — Sanokaapas yksi seikka! Te, kun tunnette tämän kapineen hyvät ominaisuudet — sanokaas minulle — voisiko tällä iskeä puhki härän kallon yhtä helposti kuin sillä voi halkaista tammisen pöydän, tai murtaa pienen nais-sydämen?

ERKKI KOLJAS (julmistuneena). Mitä sinä ilveilet, mies!

PENTTI. Onko tämä se sama ase, jolla iskettiin se kuuluisa isku, tuolla Vesikansan puolella?

ERKKI KOLJAS (vapisee itsensä hillitsemisestä). Lopeta nyt, poika, aikanaan!

PENTTI. Se on sen jälkeen mahtanut tulla koko lailla raskaammaksi. Siihen on aikojen kuluessa takertunut niin paljon suruja ja kyyneleitä. Nyt on sopiva tilaisuus taas koettaa sitä. Tuossa! Iskekääpäs taas yksi kuuluisa isku!

Ojentaa piiskaa Erkki Koljaalle.

ROUVA AIROLA (tulee vasemmalta kantaen tarjotinta, jolla on kannu ja lasi).

PENTTI. Aina on olemassa joku pöytä ja pikkuinen naissydän myöskin.

ERKKI KOLJAS (kähisee). Sinä uhmailet liiaksi! — Tai uhkaatko minun henkeäni?

PENTTI. Sittenhän minä olisin samallainen kuin tekin. Ottakaa! Ettekö uskalla? (Kääntää piiskan toisapäin käteensä). No! Ottakaa! Minä en tahdo kauvemmin pitää näin saastaista valtikkaa.

Heittää piiskan Koljaan jalkoihin.

ERKKI KOLJAS (kohottaa avaimen ja aikoo iskeä Penttiä). Sinä hylkiö!

ROUVA AIROLA (on pannut tarjottimen peräpöydälle, Syöksyy nopeasti väliin. Seisahtuu uljaana Erkki Koljaan eteen). Kavahda — Erkki Koljas!

ERKKI KOLJAS (hämmästyneenä). Katarina!

ROUVA AIROLA. Vieläpä Erkki Koljas näkyy muistavan sen nimen! Viimeksi kuulin sen sinun suustasi kolmekymmentä vuotta sitten, jotenkin samallaisessa kohtauksessa. Nyt ei minulla ole antaa sinulle kihlasormusta. Mutta — poikasi minä sinulle annan. Kiitä jumalaa, ettet murhannut omaa poikaasi!

ERKKI KOLJAS (on päässyt entiselleen). Mitä teillä, pastorska, on tekemistä tässä?

ROUVA AIROLA. Onneksi oli, että ehdin tähän, estämään Erkki Koljasta hirmuisesta teosta.

ERKKI KOLJAS. Parempi jos olisitte ehtinyt aikoinaan estämään tytärtänne kietomasta pauloihinsa — tuota tuossa.

Ottaa piiskan lattialta ja panee sen sekä avaimen pöydälle.

ROUVA AIROLA. En tahdo puolustaa, enkä syyttää ketään. Mutta sen voin vakuuttaa, että yhtä vähän on Aina kietonut Penttiä kuin minä kiedoin sinua, Erkki Koljas!

ERKKI KOLJAS (katsomatta rouva Airolaa). Ellei se ole tyttärenne työtä, niin on se kai sitten teidän, hyvä rouva!

ROUVA AIROLA (tulistuneena). Erkki Koljasko tässä esiintyy syyttäjänä minua vastaan?

PENTTI. Älkää syyttäkö isä, vaan sovittakaa rikoksenne! Nyt sen voitte tehdä.

EEVI (tulee vasemmalta).

ROUVA AIROLA. Erkki Koljasko heittää sellaisen solvauksen minulle, että minä olisin vehkeillyt sinua, tai lapsiasi vastaan? Kostostako minä sen tekisin? Kostaisinko sinulle sentähden, että sinä kerran olet saattanut minun sydämeni ja silmäni vuotamaan? Jos kostaa olisin tahtonut, niin olisi minulla siihen ollut jo monta tilaisuutta. Ja nytkö vasta minä sen tekisin! Näin monen vuosikymmenen kuluttua! Ei, Erkki! Ne haavat, jotka sinä silloin löit nuoren tytön sydämeen, ovat jo siksi arvettuneet, ettei niissä enään ole kuumetta. Ja vihan kuumetta niissä ei koskaan ole ollutkaan. — Molemmat lapsesi voivat sen sinulle todistaa — ellei sinulla itselläni ole ollut silmiä sitä näkemään.

EEVI. Niin, täti! Äidin sijassa sinä olet meille ollut.

PENTTI. Sekä äidin että isän — mitä olisimme me ilman sinua.

ROUVA AIROLA. Sentähden minä en myöskään salli, että sinä Erkki Koljas, syydät minulle raakoja syytöksiäsi.

ERKKI KOLJAS. Ulos täältä te molemmat! — Eevi ja Pentti ulos!

PENTTI. Me emme lähde!

EEVI. Minä lähden heti tädin kanssa.

ROUVA AIROLA (jatkaa). Enkä salli sitä sentähden, että minun pikku Aina raukkani on nyt tullut sinun poikasi tähden onnettomaksi. Vielä tuhat kertaa onnettomammaksi kuin mitä hänen äitinsä on ollut sinun tähtesi, Erkki Koljas!

AINA (tulee oikealta, Valkosessa yöpuvussa, tukka hajalla ja kuumeen heikontamana). Äiti! Pentti!

EEVI. Herra siunatkoon! Aina!

Menee ottamaan Ainaa kädestä.

ROUVA AIROLA. Aina kulta — tännekö sinä!

Menee Ainan luo.

PENTTI. Aina!

AINA (irrottaa itsensä ja astuu lähemmäs Erkki Koljasta). Setä! — Setä hyvä! Minä olen kuullut kaikki. Miksikä me emme saa — mitä pahaa olen teille tehnyt — ajatelkaa — minä tulen onnettomaksi —

ERKKI KOLJAS. Vaikene! Minä en tahdo kuulla enään mitään! Enkä muuta päätöstäni!

Väistyy vihasta vapisevana Eevin pöydän etupuolelle, selkä Ainaan päin.

AINA (menee lähemmäksi). Armahtakaa — tappakaa minut ennen — minä rukoilen — kuulkaa minua — polvillani rukoilen — lapseni rukoilee — me kaikki rukoilemme —

ERKKI KOLJAS (kääntyy kauheassa raivossa). Ulos ovesta! Ulos kaikki! (Ottaa piiskan. Kohottaa sen ja polkee jalkaansa). Ulos koko talosta! Heti paikalla!

AINA (parkasee). Apua — lapseni —!

Vaipuu lattialle.

ROUVA AIROLA, EEVI JA PENTTI (huudahtavat ja rientävät Ainan luo).

ROUVA AIROLA. Laupias jumala! — Sinä julmuri! Oletko vielä tappanut lapseni! Aina! Aina!

PALVELUSTYTTÖ (tulee vasemmalta). Lääkäri ajoi pihaan.

EEVI. Lääkäri —!

Rientää ulos oikealle.

Esirippu.

Kolmas näytös

Rouva Airolan asunto. Tuli palaa uunissa.

ROUVA AIROLA (sytyttää lamppua kirjoituspöydän luona. Menee sitten hiljaa Ainan ovelle, kuuntelee ja sulkee sen hiljaa. Kääntyy keskilattialle päin, pysähtyy. Menee hiljaisilla askelilla nopeasti ovelle). Sisään!

EEVI (on hyvin levoton, mutta koettaa peittää sitä). Hyvää iltaa, täti!

ROUVA AIROLA (viittaa olemaan hiljaa). Hyvää iltaa!

EEVI. Hukkuuko Aina?

ROUVA AIROLA. Hukkuu — jumalan kiitos! — Riisu!

EEVI (panee turkkinsa naulaan). Onko ovi kiinni?

ROUVA AIROLA. On. Tule istumaan!

EEVI (istuu leposohvaan). Onko lääkäri käynyt tänään?

ROUVA AIROLA. Kyllä kävi. Ja sanoi, että parantuminen näkyy käyvän yhä nopeammaksi. — On oikeen jumalan siunaus, että hän on niin paljon ruvennut nukkumaan.

EEVI. Kylläpä hän näinä viikkoina onkin valvonut.

ROUVA AIROLA (istuu tuolille). Kyllä on. — Toista kuukautta — yhtämittaisissa kuumehoureissa. Eevi! Miksi näytä! niin levottomalta?

EEVI. Minäkö? En — Kuljin ehkä liian nopeasti. (Katsahtaa levottomasti Ainan oveen päin). Onko Pentti puhunut sinulle mitään — sen kauhean kohtauksen jälkipäivästä?

ROUVA AIROLA. Koulun päättäjäispäivästäkö — tarkotat?

EEVI. Niin — siitä, jolloin rovastikin kävi meillä.

ROUVA AIROLA. Onhan siitä ollut puhetta. — Rovastihan silloin erotti Ainan toimestaan. Sitäkö tarkotat?

EEVI. Eikö Pentti ole puhunut siitä, että isä silloin aikoi ihan toden teolla ajaa hänet kotoa pois?

ROUVA AIROLA (ajattelee). Muistelen aivan kuin unennäköä, puhutuksi jotain sellaista. — Kyllä, kyllä! — Mutta hehän sopivat siitä.

EEVI. Niinpä kyllä. — Muistatko miten?

ROUVA AIROLA (välinpitämättömästi). En ole ehkä ottanut kuullaksenikaan, onhan tässä ollut niin paljon muutakin ajattelemista.

EEVI. Siinä tilassa missä me silloin olimme — koko yön valvoneita — ja sellaisessa tuskassa Ainasta — ja isän järkähtämätön pakotus Penttiä kohtaan —

ROUVA AIROLA. Niin, Mitä siitä?

EEVI. Saadakseen kotirauhan ja voittaakseen aikaa — kunnes Ainakin paranisi — teki Pentti isän mieliksi ja ilmotti rovastille haluavansa tulla kuulutetuksi toisiin seurakuntiin naimaan.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Nyt kyllä muistan. — Sehän se paransi teidän rikkoutuneen rauhan.

EEVI. Näennäisesti kyllä. Mutta alituisessa tulessa pidettiin Penttiä joka päivä. Isä, koko suku ja vieläpä Niinisalokin piirittivät hänet yhä ahtaammalle ja ahtaammalle. Ja — tunnethan sinä Pentin miehuuttomuuden —

ROUVA AIROLA. Eevi! — Minä alan aavistaa —

EEVI. Kun sitten Pentti sai tietää, että Ainan äkillinen sairaus oli ollut onnellinen ainakin yhdessä suhteessa, niin — pelastaakseen itsensä kiusaajistaan — kirjoitti Pentti valtakirjan —

ROUVA AIROLA (nousee). No, niin?

EEVI. Mutta heti myöskin sen jälkeen matkusti hän Ylimaahan puhuttelemaan serkkuansa —

ROUVA AIROLA. Pastori Koljasta — niin —?

EEVI. — peruuttaakseen antamansa valtakirjan. Isä aavisti Pentin matkan tarkotuksen, eikä lähettänyt papereita heti. Tällä kannalla olisi kai asia vieläkin, ellei olisi sattunut muuan tapaus, joka —

ROUVA AIROLA. Mikä — mikä?

EEVI. Pastori Koljas on kuollut.

ROUVA AIROLA. Kuollut?

EEVI. Siitähän oli niin kauhea riita äsken isän ja Pentin välillä. Isä on nähtävästi salannut kuoleman ilmotuksen jo parin viikon ajan. Ja heti sen saatuaan lähettänyt Pentin paperit Ylimaahan.

ROUVA AIROPA (henkeään pidättäen). Ja?

EEVI. Nyt on Pentti Emma Liinaharjun kanssa kuulutettu kaikki kolme kertaa.

ROUVA AIROLA. Herra siunatkoon!

Menee tuskallisena yli näyttämön.

EEVI. Äsken isä ilmotti Pentille, sekä sen, että serkkumme kuoleman.

ROUVA AIROPA (vaipuu istumaan kirjoituspöydän viereiselle tuolille). Pentti kuulutettu!

Itkee hiljaa. Äänettömyys.

EEVI (nousee, huomattuaan rouva Airolan itkevän, menee hiljaa hänen luokseen ja silittää hellästi hänen päätään). Täti! Uskoitko sinä, että Pentistä ja Ainasta olisi koskaan tullut sen valmiimpaa? — Sinä et tunne Penttiä tarpeeksi. Ennemmin tai myöhemmin olisivat he kuitenkin hänet pakottaneet. Ja kukapa tietää — kun Aina nyt paranee ja tulee entiselleen taas —?

ROUVA AIROLA (katkerasti). Entiselleen? (Nousee). Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei Aina raukka koskaan pääse entiselleen enään. (Menee leposohvan luo). Mikä kauhistuttava totuus! (Vaipuu istumaan).

EEVI (menee hiljaisena vähän lähemmäksi). Täti kulta! Olihan sentään onni onnettomuudessa hänen äkillinen sairastumisensa. Sillä tavalla päästiin kuitenkin monista ikävyyksistä. Ymmärräthän sen? Ja kun koko asiasta ei tiedä muut kun lääkäri ja me omaiset —

ROUVA AIROLA. Vähät meistä muista! Mutta Aina itse! — Jos hän edes olisi saanut pitää lapsen.

EEVI. Mitä sanotkaan?

ROUVA AIROLA. Minä uskon, että se olisi ollut hänelle sekä onneksi että iloksi. — Olisitpa vaan kuullut, miten hän kuumehoureissaan siitä alituiseen puheli. Hänen mielikuvituksessaan se oli ikäänkuin olemassa. Ja sittenkin, kun kuume jo oli häneltä poissa ja totuus hänelle ilmotettiin, oli varsin vaikea saada hänet sitä uskomaan. Selvästi näki, että hän olisi toivonut toisin. — Minä uskon, että se olisi kiinnittänyt hänet elämään. Mutta niinkuin asiat ovat nyt, niin voi jonkinlainen aavistamaton loppu tulla millä hetkellä tahansa.

EEVI (avonaisesti). Siksi olenkin niin levoton.

Menee istumaan uunin kolkalle.

ROUVA AIROLA. Yksi ainoa asia on tuonut hänelle terveyttä ja pitänyt hänet kiinni elämässä. Yksi ainoa! (Raskaasti). Ja sekin on nyt — vain harhaluulo — saippuakupla, joka voi särkyä häneltä millä hetkellä tahansa. — Mitä seuraa sitten? Juuri tänään viimeksi kielsi lääkäri, kuoleman uhalla, puhumasta Ainalle mitään, joka jotenkin voisi liikuttaa häntä. — Ja nyt odottaa häntä tällainen tieto. Voi Aina raukka!

Painaa pään käsiinsä,

EEVI. Ei, ei! Se pitää estää. Hän ei saa tietää mitään, ennenkun enemmän voimistuu.

ROUVA AIROLA. Kyllä me saamme odottaa hänen voimistumistaan, kestääkseen tätä. Ajattele miten herkkä ja arka hän on!

EEVI. Niinpä kyllä, täti hyvä! Mutta meidän pitää kuitenkin yrittää. Tämä pitää Ainalta salata!

ROUVA AIROLA (nousee). Se on mahdotonta! Heti kun tieto leviää ympäristöön, voi se vaikka seinän läpi tunkeutua Ainan korviin.

EEVI (nousee. Tiukasti). Mutta se -pitää estää. — Muutaman päivän kuluttua on Aina jo siksi voimissaan, että hän voi matkustaa. Hänet on toimitettava kauvas tältä seudulta.

ROUVA AIROLA. Tosiaankin. Jos se kävisi päinsä! — Mutta — ei, ei! Sukulaisiin ei voi — se olisi sama juttu.

Menee keskemmälle.

EEVI. Ei, ei! Ei sukulaisiin. — Aivan vieraisiin pitää hänet saada. Se on muutenkin hänen parantumiselleen edullisempi.

ROUVA AIROLA. Sepä juuri, se! Sellainen tulisi maksamaan paljon. Yksin hän ei voisi tulla toimeen. Minun pitäisi mennä mukana. Ja siihen ei ole minulla varoja.

EEVI (menee hänen luokseen). Täti hyvä! Minäkin ehkä voisin vähän auttaa jos —

ERKKI KOLJAS (koputtaa ulko-ovelle).

ROUVA AIROLA. Hiljaa! Joku tulee.

ERKKI KOLJAS (tulee). Jumal'antakoon hyvää iltaa!

ROUVA AIROLA (hämmästyneenä). Koljas!

EEVI. Isä!

ROUVA AIROLA (hiljaisesti). Jumala antakoon!

Äänettömyys.

ROUVA AIROLA. Myönnän suoraan, että olen hyvin hämmästynyt tästä vieraasta. — Sen jälkeen mitä on tapahtunut — en luullut Erkki Koljaalla olevan mitään asiaa minulle.

ERKKI KOLJAS (levollisena). Kyllä minulla on vähän asiaa rouva pastorskaJle.

ROUVA AIROLA. No?

Äänettömyys.

ERKKI KOLJAS (odottaa istumaan käskemistä).

ROUVA AIROLA. Vai niin! Minä en tosiaankaan käskisi Erkki Koljasta tässä huoneessa istumaan, ellemme niin useasti ennen olisi toisillemme tuolia tarjonneet — ja ellei tyttärenne läsnäolo — sentähden — tuossa on tuoli!

Viittaa tuolia kirjoituspöydän luona.

ERKKI KOLJAS (huomaa Eevin). Vai niin — Eevi! — Olipa hyvä, että satuit olemaan täällä. Sinulta voi rouva pastorska saada järkevän neuvon — jos tarvitaan. — Istutaan sitten! (Istuu). Ettekö tahdo istua? En tullut täältä tulta lainaamaan.

ROUVA AIROLA JA EEVI (istuvat).

ERKKI KOLJAS. Olette kai jo Eevin kautta saanut kuulla, että Pentti on kuulutettu Emma Liinaharjun kanssa?

ROUVA AIROLA. Kyllä — tiedän koko jutun. Myöskin sen, että pastori Koljas on kuollut.

ERKKI KOLJAS. Niin. Tehän tunsitte hänet. Oleskelihan hän usein meillä, sekä koulu- että ylioppilasaikoinaan.

ROUVA AIROLA. Hän kuoli tietysti aivan äskettäin, koska tieto vasta tänään saapui tänne?

ERKKI KOLJAS. Jo pari viikkoa sitten sattui tapaus.

ROUVA AIROLA. Jostakin syystä kai on viivytetty ilmotusta näin kauvan?

ERKKI KOLJAS. Suuria hautajaisia ei ole voitu nopeammin järjestää.

ROUVA AIROLA. Vai niin?

ERKKI KOLJAS. Niin. — Hm! — Veljeni poika kuoli halvaukseen, muutaman ajan sairauden jälkeen. Meidän suvussamme on usein halvaustapauksia.

ROUVA AIROLA. Hm!

ERKKI KOLJAS. Niin. — Koljaalle tuodaan piakkoin emäntä Liinaharjusta. Vihkiminen tulee tapahtumaan jo tällä maahanpanijaismatkalla. Kun sukuun nyt tuli murhetta, niin jätetään kaikki suuret häävalmistukset. — Nuori emäntä tuodaan jo ainakin parin viikon kuluttua.

ROUVA AIROLA. Vai niin —.

ERKKI KOLJAS. Nyt, kun nämä ikävyydet ovat täällä tapahtuneet, niin — eihän niitä saa tekemättömiksi ja —

ROUVA AIROLA. Eipä taida.

ERKKI KOLJAS. Senpä tähden onkin otettava asiat sellaisina kuin ovat. On vain ajateltava miten ne parhaiten voitaisiin järjestää.

ROUVA AIROLA. Järjestää?

ERKKI KOLJAS. Ei luonnollisesti olisi meille kenellekään siellä Koljaalla varsin mieluista — mutta erittäinkin epämieluista olisi tietysti nuorelle emännälle, jos näin läheisinä naapureina yhä edelleenkin asuisi henkilöitä, joiden kanssa on ollut sellaisia ikäviä suhteita.

ROUVA AIROLA. Niinkö?

ERKKI KOLJAS. Niin. Luonnollisesti se olisi siten — siltä puolelta.

ROUVA AIROLA (nousee kiivaasti, mutta puhuu hillityllä äänellä). Ja sinä uskallat —! Uskallat vielä minun oman kattoni alle tulla solvaamaan sekä minua että tytärtäni.

EEVI (nopeasti rouva Airolan luo). Täti! Herran tähden — Aina voi herätä!

ERKKI KOLJAS (yhä levollisena). Miltä taas meidän naapuruutemme tuntuisi teistä — en sano mitään. Sen mahdatte parhaiten itse ymmärtää.

ROUVA AIROLA (kävelee). Kyllä minä sen jo kauvan aikaa olen sekä ymmärtänyt, että tuntenut.

Kävelee edestakaisin. Äänettömyys,

ERKKI KOLJAS. Ehkä istutte vielä hetkeksi.

ROUVA AIROLA. Minä en istu silmänräpäystäkään niin kauvan, kun Erkki Koljas on minun huoneessani.

ERKKI KOLJAS (nousee). Voimmehan seistäkin. — Jos vaan pysytte vähän alallanne.

EEVI (hiljaa rouva Airolalle). Minä rukoilen sinua, täti! Koeta nyt pakottaa itsesi rauhalliseksi. — Kas niin, täti kulta! Istu nyt uudelleen! Ja kuuntele isää tämä yksi kerta! Tämä kerta vain.

Pakottaa hellästi rouva Airolan istumaan.

ROUVA AIROLA. Nopeasti sitten! Ja niin lyhyesti kuin suinkin!

ERKKI KOLJAS (istuu). Kun nyt — olot ja välit ovat käyneet näin kireiksi ja sietämättömiksi, niin pitäisi koettaa saada aikaan edes laiha sovinto. Sekin olisi parempi kuin lihava riita.

ROUVA AIROLA (ivalla). Olenpa tosiaankin utelias kuulemaan, millainen olisi Erkki Koljaan rakentama laiha sovinto.

ERKKI KOLJAS. Minä ehdottaisin, että te, niin pian kun asiat ja olosuhteet sen sallivat, muuttaisitte pois tältä seudulta. — Sen voin kyllä ymmärtää, että teillä ei sellaiseen ole varoja. Mutta voisimmehan sen asian saada autetuksi.

ROUVA AIROLA. Minä varotan sinua, Erkki Koljas! Jos almuja aijot tarjota minulle siitä, että sinun poikasi on tehnyt onnettomaksi minun tyttäreni, niin poistu, sanomatta sitä sanaa!

ERKKI KOLJAS. Almuja en ole aikonut tarjota, enkä antaa. Mutta jos suostutte lähtemään täältä, niin olen minä valmis ostamaan tämän teidän rakennuksenne.

ROUVA AIROLA. Niinkö?

Katsoo Eeviä.

ERKKI KOLJAS. Niin.

ROUVA AIROLA (pitkään). Ja mistä hinnasta?

ERKKI KOLJAS. Te itse maksoitte tästä neljä tuhatta. Sen jälkeen tämä on vanhentunut. Olisi kai vaikea saada samaa hintaa enään. — Mutta sillä ehdolla, että muutatte johonkin toiseen seurakuntaan, maksan minä tästä viisi tuhatta.

ROUVA AIROLA. Vai niin?

EEVI (pyytävästi). Täti!

ERKKI KOLJAS. Niin. Mutta sillä ehdolla, että muutto tapahtuu ennen nuoren emännän tuloa. — Jo huomispäivänä voidaan kirjoittaa kauppakirja. Ja rahat saatte heti.

EEVI. Ajatteles täti! Silloin voisi Ainakin pikemmin parantua. Se on juuri se, mitä äsken puhuimme. Muutamia päiviä — ja kyllä viikonkin voimme vartioida Ainaa niin, että hän ei saa kuulla mitään ikäviä uutisia, jotka voisivat häntä vahingoittaa. Mutta pitemmältä kävisi se mahdottomaksi.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Kyllä minä ymmärrän. Kyllä ymmärrän. — Mutta jos minä tähän suostuisin, niin sanon sen sinulle Koljas, että suostuisin siihen tyttäreni terveyden tähden. Enkä mistään muusta syystä.

EEVI. Niin, niin! Tietysti Ainan tähden. Eihän tässä ole muusta kysymystäkään. — Ja näinä päivinä ei saa päästää Ainan luo ketään, johon ei varmasti voi luottaa. Heti kotia päästyäni puhun Pentille, ettei hän vahingossakaan paljasta Ainalle mitään.

ROUVA AIROLA. Niin, niin! Etupäässä Penttiä on varottava. Kaikin voimin juuri häntä, sillä hän voisi —

AINA (huoneessaan). Äiti!

ROUVA AIROLA. Sss! Aina on herännyt. Menkää saliin! Tulen heti sanomaan päätökseni. Odottakaa siellä! Eevi! Vie isäsi saliin!

Erkki Koljas ja Eevi menevät.

ROUVA AIROLA (sulkee oven heidän jälkeensä. Menee nopeasti Ainan ovelle).

AINA (puettuna jotenkin samoin kuin toisen näytöksen viimeisessä kohtauksessa, tulee rouva Airolaa vastaan).

ROUVA AIROLA. Herran tähden! Yksinkö sinä lapsi kulta —?

AINA (nojautuu rouva Airolan olkaan). Heräsin äsken — saata minut tuohon — leposohvaan!

ROUVA AIROLA (vie Ainan leposohvaan). Olisit lapsi hyvä odottanut, että olisin ehtinyt auttamaan sinua. — Kas noin! Koetahan saada nyt mukavaa itsellesi. Minä tuon sinulle heti peitteen ja enemmän päänalaista. Odotahan hetki! (Menee Ainan huoneeseen. Tulee heti tyynyn ja peitteen kanssa). Kas tässä! Jaksatko vähän kohottautua — että saan tämän tyynyn —? Riittää jo! Hyvä on. Nyt panen vielä tämän peitteen.

AINA. Sinne vaan jalkapuoleen! Noin. Tässä on kyllä lämmin — hiilustan edessä. Höh! Nyt on kyllä hyvä. Kiitos, kiltti äiti!

ROUVA AIROLA (menee ottamaan tuolin kirjoituspöydän luota ja tuo sen leposohvan viereen).

AINA. Äiti! Eikö jo kohta tule päivä?

ROUVA AIROLA. Mitä sanot?

AINA. Eikö päivä tule jo pian?

ROUVA AIROLA (istuu). Ei, hyvä Aina! Nyt on ilta.

AINA. Oh! Vai ilta! — Ja minä kun luulin —

ROUVA AIROLA. Olet nukkunut niin hyvin koko päivän, että luulit yön menneeksi.

AINA. Niin kai sitten.

ROUVA AIROLA. Uni onkin suurin siunaus sinun terveydellesi.

AINA. Vai ilta! — Sitten on pitkä yö edessä. — Onko jo myöhä?

ROUVA AIROLA. Vasta äsken juuri hämärtyi.

AINA. Yö on niin paha.

ROUVA AIROLA. Ei nyt enään, hyvä lapseni, kun saat unta. Nukut yösi rauhassa ja aamulla heräät taas terveempänä.

AINA. Hm! (Katselee levottomasti ympärilleen). Luulin kuulleeni täältä puhetta äsken. — Oliko joku täällä?

ROUVA AIROLA. Minä olin ja — ja palvelustyttö.

AINA. Eikö — Eevi ole käynyt tänään?

ROUVA AIROLA. Kyllä! Kyllä hän kävi. Mutta sinä nukuit. Hän kyllä vielä pistäytyy.

AINA. Kävikö Pentti täällä usein silloin kun minä olin kuumeessa?

ROUVA AIROLA. Toisina päivinä hän kävi useampiakin kertoja. Ei kukaan ole käynyt sinua katsomassa niin usein kuin hän.

AINA (huoahtaa tyytyväisenä). Se on hyvä! (Hymyilee). Pelkäsikö Pentti minun kuolevan?

ROUVA AIROLA. Tiedäthän sen, että olimme kaikki ihan tuhannessa tuskassa.

AINA. Niin — mutta — pelkäsikö Penttikin?

ROUVA AIROLA. Etupäässä juuri hän. Hän ja minä. Ymmärräthän sen!

AINA. Kyllä, kyllä — rakas äiti!

Äänettömyys.

AINA. Minua niin — vaivaa.

ROUVA AIROLA (nousee). Mikä? — Sano millä tavalla!

AINA (huoahtaa). Ei, ei! Istu rauhassa vaan! Kyllä minun on hyvä olla.

ROUVA AIROLA. Mutta kun sanoit —

AINA. Se vaan tuntui siltä äsken. — Anna minulle kätesi, äiti! Kas niin! Näin on hyvä.

ROUVA AIROLA (panee toisen kätensä Ainan otsalle). Ehkä sinä väsyit, kun lähdit yksin yrittelemään liikkeelle.

AINA. Sinun kätesi on viileä.

Sulkee silmänsä. Äänettömyys.

AINA. Äiti! Kuka kertoi, että koululapset ovat rakentaneet lumilinnan?

ROUVA AIROLA. Ovatko he rakentaneet lumilinnan?

AINA. Niin on joku kertonut. En muista kuka. — Sanottiin, että se on korkeampi kuin meidän vanha kirkkomme. Ja tehty aivan pikkuisista lumipalloista.

ROUVA AIROLA. Missä se sellainen olisi?

AINA. Koljaan pihassa. — Pitäisi sen näkyä tuosta akkunasta.

ROUVA AIROLA. En minä ole siellä mitään huomannut. Ja mitenkä lapset voisivat niin suurta linnaa rakentaa!

AINA. Kyllä lapset voivat. Monta pikku kättä voi paljon.

ROUVA AIROLA. Aina kulta — en minä ole siellä mitään nähnyt.

AINA (avaa silmänsä). Etkö? (Hymyilee). Se on sitten kai ollut unta.

ROUVA AIROLA. Niin kai! Se on vaan ollut pikku Ainan unilinna.

AINA. Sepä oli vahinko. — Voit ottaa jo kätesi pois.

ROUVA AIROLA. Tahtoisitko jotakin? Tekisikö mielesi mitään?

AINA. En tiedä. Koetan ajatella. — Kuka nyt on opettajana minun koulussani?

ROUVA AIROLA. Etkö muista enään? Sama, joka oli sinun edelläsi.

AINA. Vai hän! — Hän on hyvä opettaja. — Kulkevatko lapset tästä ohi yhtä iloisina kuin ennenkin?

ROUVA AIROLA (hymyilee). No, niinkuin varpusparvi ne pyryyttävät toisinaan.

AINA. Sepä hauskaa! — En ole heidän menoansa kuullut pitkään aikaan.

ROUVA AIROLA. Olen joskus kävellyt tuonne tielle vastaan ja hillinnyt heitä, etteivät häiritsisi sinua.

AINA. Nyt ei heitä saa enään estää! — Jahka vaan paranen, niin menen tuonne portille kimittämään heitä.

ROUVA AIROLA (nousee). Niin, niin! Kyllä sitten.

AINA. Mene nyt vaan kyökkiin askareillesi! Kyllä minä pysyn tässä. Jos tuot teetä sitten kun tulet, niin on hyvä.

ROUVA AIROLA. Kyllä tuon. Menen heti hommaamaan. — Kohennanko uunia?

AINA. Ei, ei! Anna sen olla rauhassa. Kun katselee tuota hiljaista hiipumista, niin se niin rauhoittaa.

ROUVA AIROLA. Annetaan sitten olla.

AINA. Annetaan olla. Se on hyvä noin.

ROUVA AIROLA (menee ulko-ovesta).

AINA (hetken katseltuaan hiilustaa. Luulee rouva Airolan vielä olevan huoneessa). Äiti! Sinä olit varmaankin aikoinasi Vesikansan kaunein tyttö. — Ja sitten sait vielä lisäksi surun kauneuden. Miksi et minulle ennen kertonut elämän tarinaasi? Sinä et voi aavistaa kuinka korkealle sinä sen jälkeen kohosit minun ihailussani. Ei mikään voi niin kohottaa kuin surun kauneus. — Äiti! Minua taas niin vaivaa! Se ei ole ruumiissa — Oh! Niin kauhea tuska!

KOULULAPSET kulkevat ohi ja laulavat:

Päivä paistaa korkealta, tuuli lämmin läikähtää, kaikki voittaa kevään valta, hanget haihtuu, murtuu jää. Lehdot helkkää, lehtii salo, nurmi, viita vihannoi. Terve vapaus ja valo! kautta kaiken ilman soi.

AINA (laulun alussa). Äiti! Minun lauluni! (Kuuntelee ihastuneena. Laulun loputtua). Kyllä on riemukin kaunista! Tuollainen lasten viaton riemu.

PENTTI (on tullut sisään, Ainan viimeisten sanojen aikana. On hyvin rauhaton). Aina!

AINA (sävähtää). Ah! — Kuka se? (Kääntyy). Pentti! Sinäkö Pentti?

PENTTI (tulee Ainan luo). Hyvää iltaa, Aina!

AINA. Luulin äidin olevan sisällä. (Ojentaa kätensä). Terve tuloa! Istu tähän tuolille! (Pitää yhä Penttiä kädestä ja katselee häntä). Kuinka hyvin teit, että tulit. Kiitos, rakas Pentti!

PENTTI. Mitenkä — nyt voit?

AINA. Oikein hyvin! — Olen aivan terve. Enhän näytäkään enään sairaalta? — Ehkä sentään. En ole nähnyt itseäni. Mutta kyllä siltä olen terve. Nyt tunnen itseni ihan terveeksi. Sinä et tiedä Pentti, kuinka sinun läsnäolosi vaikuttaa hyvästi. Jos olisit aina täällä — no, ei juuri ainakaan — mutta useimmin jos kävisit, niin muutamassa päivässä olisin ihan kuin ennenkin. Etkö usko — ihan kuin ennen?

PENTTI. Uskon.

AINA (huomaa Pentin tuskan). Pentti! Sinä olet —! Pahastuitko — kun sanoin —? Ei! Älä pahastu! En minä moiti. Olethan käynyt niin usein kuin suinkin voit. Siihen minä kyllä olen tyytyväinen. Minä olen niin tyytyväinen. Mutta mitä minä sille voin, jos heti sinun mentyäsi kaipaan taas sinua. Ymmärräthän, etten minä sille mitään voi.

PENTTI. Hm!

AINA. Niin. Äiti sanoi, että kävit täällä usein silloinkin, kun olin aivan tiedotonna. (Hymyilee). Sinä kävit sentään, vaikka minä en tuntenutkaan sinua. Eikös se ole omituista, että minä en ole tuntenut sinua?

PENTTI. Mitenkä olisit voinutkaan sellaisessa kuumeessa!

AINA. Niin, niin! Mutta sittenkin. Jos sinä olisit joskus niin sairas, ettet tuntisi minua, niin kyllä minä silloin kuolisin.

PENTTI. Älä nyt Aina hyvä —! (Irroittaa kätensä). Nähtävästi ei Eevi ole käynyt täällä?

AINA. Kyllä hän kai pian tulee. Siksi on hyvä, että sinä tulit ennen. Saamme edes vähän aikaa olla rauhassa.

PENTTI (nousee ja menee muutaman askeleen Ainasta). Eikö täti ole kotona?

AINA. Kyllä on. Ja hänkin tulee kohta. — Miksi menit pois? En minä voi sinua sinne seurata. Pentti! Tule takaisin!

PENTTI (tulee takaisin).

AINA. Istuhan nyt uudelleen! Kas niin! Nyt on taas hyvä. Heti tuli rauha sinun mukanasi.

PENTTI. Aina hyvä! Sinun pitää yrittää olla vähän levollisempi.

AINA. Olenhan minä. Etkös näe, että olen. Ja miksi en olisi levollinen, kun saan olla sinun läheisyydessäsi.

PENTTI. Mutta jos erilläkin olo tulisi kysymykseen. — Pitää ajatella, että voisi niinkin sattua.

AINA. Pentti! (Katselee Penttiä terävästi). Sinulla on jotakin — Mitä se on? Sinä olet niin synkkä — Anna tänne kätesi! — Sinun kätesi vapisee. Nyt vasta näen. Et sinä ole ollenkaan niinkuin ennen. Olit jo tullessasi tuollainen. Pentti! Mikä sinua vaivaa?

PENTTI. Ole nyt levollinen! — Minulla on vain ikävä. Jos — näet — minun pitäisi matkustaa huomenna.

AINA. Matkustaa? Minne?

PENTTI. Pois. Pitemmäksi aikaa. — Ja kuka tietää voisinko enään — taikka — voinko aivan pian — palata sieltä.

AINA (liikkumattomana). Sinun silmissäsi on jotakin — se ei ole mikään tavallinen matka, jota sinä ajattelet. Pentti! Minä kauhistun. Sinä aivan täriset. Ja silmissäsi on kyynel. Kuule, Pentti!

PENTTI (vaipuu itkien polvilleen Ainan viereen). Aina — Aina!

AINA (kuumeisesti). Kas niin! Enkö arvannut oikein! — Jumalan nimessä, Pentti! Sano minulle kaikki! Sano heti kaikki!

PENTTI. Aina rakas! Minä en voi.