Part 2

Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän jumalattomilta taisteluiltamme... Tiedätkö mikä on syynä tähän tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins, Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi. Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään. Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän ojentaa minulle kätensä.

CAMILLE

Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.

DANTON (kohauttaen olkapäitään)

Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja koska minä olen voimakkaampi.

CAMILLE

Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.

DANTON

Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.

CAMILLE

Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?

DANTON

Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.

CAMILLE

Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi, joka uhkaa heitä?

DANTON

Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.

CAMILLE

Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo, etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja syökse sinua häviöön.

DANTON

Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta; mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä. Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa heidän hennot hartiansa.

CAMILLE

He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.

DANTON

Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.

CAMILLE

Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.

DANTON

No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana...

4. kohtaus.

Samat, Robespierre, Lucile.

(Lucile syöksyy hädissään sisään)

LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)

Robespierre!...

(Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)

CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)

Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.

DANTON (vaikeasti)

Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)

LUCILE

Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?

ROBESPIERRE

Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.

LUCILE

Tahdotko että jätän teidät yksin?

ROBESPIERRE

Ei, et sinä.

CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)

Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.

ROBESPIERRE

Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.

DANTON

Onko se sinusta ikävää?

ROBESPIERRE

Kenties.

DANTON

Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se, että Dantonia rakastetaan.

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.

DANTON (ilkeästi)

Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.

ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)

Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä. Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.

CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)

Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.

ROBESPIERRE

Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.

CAMILLE

Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: _Tollunt, sed attollunt!_ tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.

ROBESPIERRE

Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan, on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.

CAMILLE

Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta, tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita _res sacra miser_, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi. Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen silmiin.

ROBESPIERRE

Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto. Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa maailman onnen vuoksi.

CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)

Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.» (Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea leikkiä.)

LUCILE (osoittaa Camillea)

Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.

(Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä ja valmistautuu lähtemään.)

DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä lämmöllä)

Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.

ROBESPIERRE

Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.

DANTON

Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja pelastakaamme isänmaa.

ROBESPIERRE

Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.

DANTON

Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.

ROBESPIERRE

Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!

DANTON

Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään, Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon alaiseksi!

ROBESPIERRE

Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.

DANTON

Mistä moitit sinä minun tekojani?

ROBESPIERRE

Kaikkien puolueiden kaartelusta.

DANTON

Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.

ROBESPIERRE

Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen kansalaissodan.

DANTON

Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä, toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä, jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se vielä suojelen sinua tulipalosta.

ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)

Polttakoon se minut.

CAMILLE (hiljaa Dantonille)

Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.

DANTON

Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet, suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei mitään rikosta.

ROBESPIERRE

Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!

DANTON (uhkamielisesti)

Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen, jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!

ROBESPIERRE

Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.

DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)

Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.

ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy Desmoulins'in puoleen)

Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!

CAMILLE

Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.

ROBESPIERRE

Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.

CAMILLE

Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.

ROBESPIERRE

Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.

CAMILLE

Me tiedämme kuinka ne lait ovat tehdyt. Me olemme kaikki asianajajia, lainvalvojia, lakimiehiä, Robespierre, me tiedämme mitä lain majesteettiin kätkeytyy. Minä nauraisin nähdessäni meidät yhdessä, joll'en ajattelisi kyyneliä, joita me puristamme ilveilyllämme. Me tulemme ihmisille liian kalliiksi. Ei edes hyvekään ansaitsisi sitä hintaa, minkä me pakotamme siitä maksamaan — ammoin sitten rikos.

ROBESPIERRE

Kellä ei ole ollut voimaa tehtäväänsä kestämään, sen ei olisi koskaan pitänyt ottaa sitä. Joka ottaa tehtävän, sen on astuttava luiskahtamatta, kunnes hän kaatuu ruhjoutuneena taakkansa alle.

CAMILLE

Minä suostun uhraamaan itseni, mutta en uhraamaan muita.

ROBESPIERRE

Hyvästi, ajattele Herault'ta.

CAMILLE

Miksi puhut sinä minulle Herault'sta?

ROBESPIERRE

Herault on vangittu.

DANTON, CAMILLE

Vangittuko? Hän lähti juuri täältä.

ROBESPIERRE

Minä tiedän sen.

LUCILE

Mutta mitä hän on tehnyt? Maximilien, mikä on hänen rikoksensa?

ROBESPIERRE

Hän on antanut kotinsa turvapaikaksi eräälle tuomitulle.

CAMILLE

Hän on tehnyt velvollisuutensa.

ROBESPIERRE

Valiokunta on tehnyt samoin.

DANTON (räjähtäen)

Tuhat tulimmaista, sinä härnäät minua! Sinä siis tahdot murhata meidät, toisen toisensa jälkeen? Sinä hakkaat tammesta sen mahtavimmat haarat, ennenkuin käyt käsiksi sen runkoon? — Minun juureni ovat syvällä maan uumenissa. Ranskan kansan sydämessä. Sinä et saa niitä irti revityksi muuten kuin surmaamalla koko tasavallan. Minun kaatumiseni on murskaava teidät kaikki, ja ne saastaiset rotat, jotka järsivät minua, joutuvat ensimäisinä uhreiksi. Minun pitkämielisyytenikö se rohkaisee teitä? Syöpäläiset nousevat röyhkeästi ruumistani ylös... Se on jo liikaa! Leijona ravisteleikse... Mutta tiedätkö sinä, surkea raukka, että jos minä tahtoisin, minä murskaisin sinut sormellani niinkuin täin? Eläköön sota, koska te tahdotte sitä! Vanha sota-into nousee päähäni. Tämä ääni, joka on ollut liian kauan sorruksissa, on kuuluva jälleen ja se on syöksevä kansan tyranneja vastaan.

CAMILLE

Me teemme rynnäkön uusiin Tuilerioihin. Ja _Le Vieux Cordelier_ on lyövä rumpua.

(Rävähyttämättä silmäänsä Robespierre lähtee ovea kohti. Lucile, joka kauhean levottomana, sanattomaksi pelästyneenä on kadonnut hetkeksi viereiseen huoneeseen, tulee hädissään toisesta huoneesta, lapsi sylissä, ja vie sen Robespierre'in luo.)

LUCILE

Maximilien!...

(Robespierre kääntyy, katsoo pientä Horace'ia, epäröi hetken, hymyilee hänelle, sitten ottaa hänet ja istuutuu. Hän syleilee lasta, katsoo Lucile'iin ja Camille'hin. Sitten, alati äänettömänä, hän antaa lapsen Lucile'ille ja poistuu katsomatta kehenkään. Koko tämä kohtaus on hyvin hillitty ja ilman mitään näkyvää mielenliikutusta muissa paitsi Lucie‘issa.)

5. kohtaus.

Lucile, Camille, Danton

CAMILLE

Lucile raukka, sinä olet levoton?

LUCILE

Oo, Camille, Camille, kuinka varomaton sinä olet!

CAMILLE

Sinä itse kiihoitit minua äsken.

LUCILE

Ah, minä niin kadun sitä nyt!

CAMILLE

Pitää sanoa mitä ajattelee. Ja sitä paitsi... (hän kohauttaa olkapäitään) Noh! Minulla ei ole mitään pelättävää, minulla: hän pitää minusta sittenkin, hän tulee aina puolustamaan minua!

LUCILE

Minä pelkään.

CAMILLE

Hän on enemmän peloissaan kuin me. Dantonin ääni teki jo vaikutuksensa. Hän on niitä ihmisiä, joiden pitää pelätä niitä, joista he pitävät. Kas niin! Meidän täytyy etsiä ystävämme ja sopia heidän kanssaan. Aika on täperä... Tule, Danton.

DANTON (istuu paikallaan hajamielisenä)

Niin, minne me lähdemme?

CAMILLE

Hakemaan Philippeaux'ta ja Westermann'ia ja pelastamaan Herault'ia.

DANTON

Huomenna... huomenna.

CAMILLE

Liian myöhäistä.

DANTON (hyvin surullisesti, tunteen vallassa)

Lucile, lue minulle jotain, soita minulle, lohduta minua.

LUCILE

Mikä sinun on? (Seisten Dantonin takana, hän nojaa D:n olkapäähän. Danton ottaa hänen kätensä ja painaa sen poskeaan vasten.)

DANTON

Oo, tasavalta! Hävittää itsensä. Hävittää omien kättensä työ, hävittää tasavalta! Voittajatko vai voitetut, vähät siitä. Kummassakin tapauksessa voitetut!

CAMILLE

Kummassakin tapauksessa voittajat, kunnian seppelöimät!

DANTON (nousten kiivaasti)

Menkäämme, ja järisyttäköön tasavalta maailmaa kaatumisensa jyrinällä...

ESIRIPPU.

TOINEN NÄYTÖS.

(Robespierre'in huone Duplayn talossa. Ikkuna. Kaksi ovea. Paljaat valkeat seinät. Pähkinäpuinen ut uudinsänky, uutimet sini- ja valkokukkaisesta damastista. Aivan yksinkertainen kirjoituspöytä. Muutamia olkituoleja. Kirjakaappina käytetty hylly. Muutamia kukkia lasissa ikkunalaudalla. Etunäyttämöllä pieni kamiini, jonka toisella puolen tuoli, toisella jakkara. Vasemmalla oleva ovi johtaa Duplayn pukuhuoneeseen. Ikkuna pihalle, missä puusepät tekevät työtä. Kuuluu miten työntekijät naulaavat, höyläävät ja vahaavat. Robespierre istuu yksin kirjoituspöydän ääressä.)

1. kohtaus.

Rouva Duplay, Robespierre.

ROUVA DUPLAY (avaa oven)

Häiritsenkö sinua, Maximilien?

ROBESPIERRE (hymyillen ystävällisesti)

Et häiritse, kansalaisetar Duplay.

(Ojentaa hänelle kätensä.)

ROUVA DUPLAY

Aina vaan työssä. Sinä et lainkaan pannut maata viime yönä.

ROBESPIERRE

Minä olin Valiokunnassa.

ROUVA DUPLAY

Minä kuulin, kun sinä tulit kotiin. Kello oli yli kolme. Vaan etkö olisi voinut levätä sen sijaan aamulla?

ROBESPIERRE

Minä en nuku paljoa, sinä tiedät sen, — olen totuttanut ruumiini kuuliaiseksi tahdolleni.

ROUVA DUPLAY

Sinä lupasit minulle lopettaa valvomisen. Sinä rasitut, sinä tulet vielä sairaaksi. Ja miten meidän sitten käy?

ROBESPIERRE

Rakkaat ystävät, teidän täytyy tottua tulemaan toimeen ilman minua. Minä en ole aina täällä.

ROUVA DUPLAY

Mitä, aiotko muuttaa pois meidän luotamme?

ROBESPIERRE (paatosta ja vilpitöntä vakavuutta sekaisin)

En — mutta kuitenkin jätän minä teidät ennenkuin luulette.

ROUVA DUPLAY

Sen minä kiellän — minä aion lähteä ensin, ja minun ei ole kiire.

ROBESPIERRE (hymyillen)

Minä olisin levollisempi tietäessäni, että minusta ei pidettäisi niin paljon.

ROUVA DUPLAY

Mitä? Etkö ole hyvilläsi siitä, että sinua rakastetaan?

ROBESPIERRE

Ranskan olisi parempi olla, jos se ajattelisi vähemmin Robespierreä ja enemmän vapautta.

ROUVA DUPLAY

Vapaus ja Robespierre ovat sama asia.

ROBESPIERRE

Juuri siksi olen minä huolissani siitä. Ettei sille vain mitään tapahtuisi.

ROUVA DUPLAY (menee ikkunan hio)

Kylläpä ne pitävät hirveätä elämää tuossa pihalla! Ihan varmasti tuo iänikuinen naulaaminen ja höylääminen häiritsee sinua. Minä olen ainakin kaksikymmentä kertaa sanonut Duplaylle, ettei hän antaisi ruveta työhön niin varhain, jotteivät herättäisi sinua unesta, mutta hän sanoo, että sinä olet kieltänyt muuttamasta mitenkään talon tapoja.

ROBESPIERRE

Niin olen. Tuo säännöllinen toimekkuus on minulle vain lepoa. Työ on virkistystä sekä tekijälle itselleen että muille. Kun on ollut yön kuumeisessa ajatusten pyörteessä, kuten meidän nyt täytyy yhtämittaa olla, niin se tuo raittiin tuulahduksen ummehtuneeseen ilmaan.

ROUVA DUPLAY

Mikä työ on pitänyt sinut valveilla viime yön?

ROBESPIERRE

Ei työ, vaan huolet.

ROUVA DUPLAY

Sinä olet levottoman näköinen niinkuin varoisit jotain tuhoa.

ROBESPIERRE

Tuhoa, niin.

ROUVA DUPLAY

Etkö voi sitä estää?

ROBESPIERRE

Kaukana siitä, — minun täytyy se suorittaa.

ROUVA DUPLAY

Minulla ei ole oikeutta kysellä sinulta, mutta tänään ei saa olla pahoillaan. Tänään on talossa merkkipäivä. Le Bas ja Saint-Just ovat viime yönä tulleet kotiin armeijasta.

ROBESPIERRE

Onko Saint-Just palannut? Sepä hyvä — minä tarvitsen hänen tahdonlujuuttaan.

ROUVA DUPLAY

Ai niin, unohdin sanoa — eräs kenraali tahtoisi puhutella sinua, kenraali Westermann. Hän oli täällä varhain aamulla, mutta minä en laskenut häntä sisään. Hän sanoi tulevansa takaisin tunnin kuluttua. Saako hän tulla?

ROBESPIERRE

En tiedä.

ROUVA DUPLAY

Hän on odottanut kauan pihalla. Siellä sataa.

ROBESPIERRE

Hyvä.

ROUVA DUPLAY

Viime yönä vasta oli ilma! Minä tulin läpimärkänä kotiin.

ROBESPIERRE

Missä sinä olit?

ROUVA DUPLAY

Kauppahallissa. Keskiyöstä saakka sain seisoa jonossa. Kamala tungos! En voinut torkahtaa hetkeksikään, muutoin veivät paikan. Kun ovet avattiin, syntyi tappelu. Onneksi minä pystyn pitämään puoleni. Ja lopuksi minun onnistui saada kolme munaa ja neljännesnaulaa voita.

ROBESPIERRE

Kolme munaa koko väelle, se ei ole juuri liikaa.

ROUVA DUPLAY

Eleonorelle, Elisabethille ja sinulle — minun kolmelle lapselleni.

ROBESPIERRE

Hyvä Duplay-muori, luuletko sinä, että minä suostun ottamaan leivän teidän suustanne?

ROUVA DUPLAY

Sinä et saa panna vastaan — minä menin sinne juuri sinun takiasi. Sinä olet laiha, sinulla on huono vatsa. Kunpa edes suostuisit syömään vähän lihaa! Mutta sinä kiellät ostamasta sitä.

ROBESPIERRE

Lihasta on kova puute — se on säästettävä sotilaille ja sairaille. Me olemme säätäneet kansalaispaaston. Minun ja minun työtoverieni asia on olla pidättyväisyyden esikuvana.

ROUVA DUPLAY

Kaikki eivät ole niin tunnontarkkoja kuin sinä.

ROBESPIERRE

Minä tiedän sen, minä olen nähnyt muutamien mässäävän keskellä yleistä puutetta — se inhottaa minua. Jokainen noista aterioista varastaa isänmaalta kolmisenkymmenen puolustajan voiman.

ROUVA DUPLAY,

Kyliä onkin kurjaa! Ei lihaa, ei riistaa, ei maitoruokaa. Kaikki vihannekset on armeija takavarikoinut. Lisäksi saa olla kylmässä. Duplay oli jo toista yötä seisomassa hiiliveneen vieressä, odottamassa vuoroaan, ja nyt hän sai äsken tulla kotiin tyhjin käsin. Puita ei tarvitse ajatellakaan. Tiedätkö mitä sylestä tahdotaan? — Neljäsataa frangia. — Onneksi on kevät tulossa. Jos tätä olisi kestänyt vielä kuukausi, olisimme me kaikki olleet mennyttä kalua. En muista milloinkaan nähneeni näin kovaa talvea.

ROBESPIERRE

Niin, sinä olet kärsinyt, te olette kaikki saaneet kärsiä, te naisparat, ja miten sankarillisesti! Mutta sinun täytyy myöntää, että kaikista näistä vaivoista huolimatta te olette myös saaneet kokea iloa, josta teillä ei ennen ollut aavistustakaan — iloa siitä, että me kaikki, pienimmästä suurimpaan, olemme edistämässä korkeata päämäärää — maailman vapautta.

ROUVA DUPLAY

Niin, onnellinen minä olenkin. Käyköön miten tahansa, tämä puutteen aika tulee aina olemaan elämämme paras — nämä kärsimykset eivät ole niitä tavallisia järjettömiä kärsimyksiä, jotka eivät hyödytä mitään. Jokainen paastoamisemme tekee kansan rikkaammaksi. Miten uljaaksi oletkaan tehnyt mielemme. Maximilien! Kun eilen illalla seisoin pesemässä, ajattelin minä: vaikka minä olenkin vain vähäpätöinen työläisnainen ja vaikka minulla ei ole huomispäivästä tietoa ja vaikka kyllästyttää aloittaa joka aamu sama jokapäiväisen leivän jahti, niin teen minäkin osaltani työtä isänmaan pelastukseksi. Minun vaivastani ja ponnistuksista ei mene hukkaan mitään, kaikki vie voittoa kohti, ja minä käyn teidän kanssanne ihmiskunnan etunenässä.

TYÖMIEHET (laulavat pihalla)

Sahoin, nauloin, vasaroin me pyssyntukit, keihäänvarret kestäviksi kammitsoimme: teille aseet voitokkaat, Tasavallan sotilaat.

ROUVA DUPLAY (hymyillen)

He ovat juuri saaneet valmiiksi pohjoisarmeijan tilauksen; vaikka vatsat ovat tyhjät, ovat he kuitenkin tyytyväisiä.

ROBESPIERRE

Sinä suurenmoinen kansa! Mikä ilo kuulua sinuun! Ja miten voi antaa anteeksi niille, jotka koettavat turmella tämän kieltäymyksen ja uhrautuvaisuuden lähteen?

(Kuuluu Westermannin murinaa ulkopuolelta.)

ROUVA DUPLAY

Siellä on kenraali. Hän käy kärsimättömäksi.

ROBESPIERRE

Anna hänen tulla tänne.

(Rouva Duplay poistuu. Robespierre vilkaisee peiliin. Hänen kasvonsa muuttuvat silmänräpäyksessä, käyvät koviksi, liikkumattomiksi, jääkylmiksi.)

2. kohtaus.

Robespierre, Westermann.

WESTERMANN (astuu sisään kiivaasti)

Saamari soikoon! Tämä ei ole liian aikaista! Minä olen seisonut kaksi tuntia tömistämässä jalkojani sinun ovesi edessä. Peeveli, sinun luoksesi on vaikeampi päästä kuin kapinoivaan kaupunkiin.

(Robespierre seisoo liikkumattomana, kädet selän lakana, huulet puristettuina ja katsoo uhkamielisesti Weslermannia. Tämä vaikenee hetkiseksi, mutta jalkaa heti.)

Minä luulin, että sinä et tahtonut ottaa minua vastaan. Desmoulins sanoi, että minua ei laskettaisi sinun puheillesi. Mutta minä olin vannonut, että tulisin sisään, vaikka minun pitäisi laskea ovesi tykinkuulalla säpäleiksi... (Nauraa.) Suot kai anteeksi minun sotilaallisen suorasukaisuuteni?

(Robespierre on yhä vaiti. Westermannin on yhä vaikeampi saada sanansa kevyiksi ja huolettomiksi.)

Onpa sinulla peijakkaan hyvä vartiosto. Ovesi takana istuu kaunis tyttö vahdissa ja parsii sukkia. Sen neidin kanssa ei leikitellä. Järkkymätön kuin sinäkin. Ei olisi päässyt kuin hänen ruumiinsa yli. No, vihollismaassa se nyt ei olisi ollut niin ikävää.

(Nauraa väkinäisesti. Robespierre on vaiti, mutta liikuttaa kärsimättömästi käsiään. Westermann istuutuu, koettaa päästä mukavaan asentoon. Robespierre jää seisomaan. Westermann nousee uudelleen seisomaan.)

Jotkut pässinpäät väittävät sinua minun vihollisekseni. Sille minä kohautan olkapäitäni. Voiko hyve olla hyveen vihollinen! Voiko Aristides olla Leonidaan vihollinen! Menkööt hiiteen! Eikö tasavallan bastioni ja isänmaan vallit ole luodut tukemaan toisiaan! Sellaiset saatanat kuin me, jotka panemme kansan kunnian kaiken muun yläpuolelle, ymmärrämme aina toisiamme, eikö niin...

(Ojentaa kätensä Robespierrelle. Tämä ei liikahda eikä vastaa.)

Etkö anna minulle kättäsi... Saamari soikoon! Se on siis totta? Sinä olet minun vihamieheni? Sinä olet vannonut minun perikatoni? Tuhat tulimmaista! Jos minä olisin tiennyt sen!... Olenko minä mikään roisto, kun annat minun kaksi tuntia värjötellä pihallasi, ja kun minä viimein pääsen luoksesi, et edes pyydä minua istumaan, vaan annat minun seisoa tässä puhumassa saamatta sanaakaan vastaukseksi? Jumaliste!

(Polkee jalallaan lattiaa.)

ROBESPIERRE (hyytävän kylmästi)

Kenraali, te ajatte väärään suuntaan. Leonidaasta on pitkä matka isä Duchesneen. Te etsitte esikuvianne vaaralliselta paikalta.

WESTERMANN (ihmeissään)

Miltä paikalta?

ROBESPIERRE

Mestaustorilta.

WESTERMANN (aivan lamassa)

Mutta sano minulle, kansalainen, mitä minä olen tehnyt. Mistä sinä syytät minua?

ROBESPIERRE

Sen sanoo Yhteishyvänvaliokunta teille.

WESTERMANN

Minulla on oikeus saada tietää.

ROBESPIERRE

Kysykää omallatunnoltanne.

WESTERMANN

Se ei syytä minua mistään.

ROBESPIERRE

Minä surkuttelen sitä, joka ei enää saata kuulla katumuksen ääntä.

WESTERMANN (pakottaa itsensä tyyneksi, multa ääni värisee tuskaa ja raivoa)

Minä kadun vain yhtä — että olen uhrannut elämäni niin epäkiitolliselle isänmaalle. Kolmekymmentä vuotta olen sen vuoksi saanut kestää kaikenlaista kurjuutta. Minä olen kymmenen kertaa pelastanut maan vihollisen anastukselta. Minulle ei ole koskaan annettu mitään tunnustusta. Kuka hyvänsä liehakoitsija voi vaaratta ilmiantaa minut — uskotaan, mitä sotamiehet, joita olen rangaissut pelkuruuden takia, sanovat nimettömissä kirjeissään. Minua syytetään, minua uhataan, alennetaan virassa ja typerät narrit ja tomppelit pääsevät minun edelleni. Minun on pakko totella jotain Rossignolia, typerää kultaseppää, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä sota on, joka on tehnyt itsensä tunnetuksi vain hölmöydellään ja jonka ainoat ansiot ovat hänen halpa sukuperänsä ja jakobinien suositus. Kléber, Dubayet ja Marceau kuluttavat voimansa vähäpätöisissä asemissa ja Niortin pikkukauppias komentaa kahta armeijaa!

ROBESPIERRE

Tasavalta antaa enemmän arvoa päällikön tasavaltalaisen katsantokannan lujuudelle kuin miehen sotilaalliselle kyvylle.

WESTERMANN