Part 3

Antaako tasavalta arvoa myös sille että Rossignol saa aina selkäänsä?

ROBESPIERRE

Rossignolin tappioista on hänen seurueensa vastuussa eikä hän itse. Jos Kléber, Dubayet ja Westermann ovat niin ylpeitä kyvystään, niin antakoot sen hyödyttää päällikköä, jonka kansa on määrännyt heille!

WESTERMANN

Te tahdotte siis riistää meiltä omien tekojemme kunnian?

ROBESPIERRE

Niin.

WESTERMANN

Sotilaskunnia peloittaa teitä, te tahdotte nöyryyttää sitä, eikö niin?

ROBESPIERRE

Niin.

WESTERMANN (ivaten)

Se kai häiritsee kynäsankarien kunnianhimoa?

ROBESPIERRE

Se loukkaa tervettä järkeä ja on vapauden uhkana. Mistä te niin ylpeilette? Tehän teette pelkästään velvollisuutenne. Siitäkö, että panette henkenne vaaraan? Kaikkien meidän ranskalaisten päät ovat panoksena siinä kamalassa pelissä, jota käydään tyranniutta vastaan. Miksi kuoleman uhmaaminen olisi teille suurempi ansio kuin meille? Me olemme kaikki vihityt voittoon tai kuolemaan. Te olette, kuten mekin, vallankumouksen välikappaleita, kirves, jonka tulee raivata tasavallalle tietä läpi vihollisjoukon. Se on kauhea tehtävä, joka on otettava ilman heikkoutta, mutta myöskin ilman kerskailua. Teillä ei ole enemmän syytä ylpeillä kanuunoistanne kuin meillä giljotiinistamme.

WESTERMANN

Sinä loukkaat sodan majesteettia.

ROBESPIERRE

Ei ole olemassa muuta majesteettia kuin hyveen majesteetti. Missä se esiintyy, sotamiehessä, työmiehessä lainsäätäjässä, antaa tasavalta sille kunnioituksensa. Mutta rikolliset vaviskoot! Mikään ei pelasta heitä sen iskuilta, ei arvonimet eikä miekat.

WESTERMANN

Minuako sinä uhkaat?

ROBESPIERRE

Minä en ole maininnut mitään nimiä. Onneton, joka itse ilmiantaa itsensä!

WESTERMANN

Tuhat tulimmaista! (Katsoo uhkaavin elein Robespierreiä, jossa ei pieninkään väre vaihdu, ja koko ruumis vavisten menee ovea kohti horjuvin askelin. Kääntyy takaisin.) Varo itseäsi, Sulla! Minun pääni on lujempi kuin Custine'in. Vielä on miehiä, jotka eivät vapise tyranniuden edessä. Minä menen Dantonin luo.

(Törmää seinää vasten, ennenkuin saa tarttuneeksi oveen, ja poistuu kolisten.)

3. kohtaus.

Robespierre, Eleonore Duplay.

ELEONORE (tulee Duplayn puolelta)

Viimeinkin siis lähti. Voi, Maximilien, miten levoton minä olin, kun hän oli täällä!

ROBESPIERRE (hymyillen hellästi)

Rakas Eléonore! Kuuntelitteko?

ELEONORE

Tuon miehen ääni säikäytti minut — en voinut olla tulematta tänne ylös; minä olin tässä vieressä, äidin pukuhuoneessa.

ROBESPIERRE

Ja mitähän te olisitte voinut tehdä, jos hänellä olisi ollut pahoja aikeita?

ELEONORE (nolona).

En tiedä.

ROBESPIERRE (tarttuu hänen käteensä, jota Eleonore pitää selkänsä takana)

Mitä tässä on?

ELEONORE (punastuen)

Pistooli, jonka Philippe jätti pöydälle viime yönä tultuaan kotiin.

ROBESPIERRE (ottaa sen Eleonoralta ja pitää hänen kättään omassa kädessään)

Ei, ei, tuollaiset murha-aseet eivät saa olla tahraamassa näitä käsiä! Ne eivät saa vuodattaa verta edes minun henkeni pelastukseksi. Säilyköön maailmassa kaksi ystävällistä kättä, kaksi viatonta kättä, puhdistaakseen maailman ja Robespierre'in sydämen niiden verisistä kohtaloista — kun työ on loppuun suoritettu.

ELEONORE

Miksi panette noin henkenne vaaraan? Te ärsytitte tuota miestä, ja häntä sanotaan rajuluontoiseksi.

ROBESPIERRE

Minä en pelkää miekanhuitojia. Kun heidät ottaa pois taistelusta, on heidän voimansa heti tyhjää kalinaa. Heidän polvensa vapisevat, kun he näkevät edessään sen uuden mahdin, jota heidän miekkansa ei ole koskaan tavannut taisteluntuoksinassa — lain.

ELEONORE

Kansalainen Fouché on myös ollut täällä, mutta teidän määräyksenne mukaan häntä ei laskettu sisään.

ROBESPIERRE

Minä olen ainiaaksi sulkenut oveni siltä, joka on häpäissyt hirmuhallituksen majesteettia Lyonin verilöylyissä.

ELEONORE

Hän ei tahtonut lähteä täältä — hän itki.

ROBESPIERRE (kalseasti)

Krokodiilikin itkee.

ELEONORE

Hän meni teidän sisarenne luo pyytääkseen häntä puhumaan hänen puolestaan.

ROBESPIERRE (muuttunein ilmein, levottomana ja tuskaisesti)

Oh, hyvä Jumala, silloin tulee sisareni tänne!... Tuo lurjus on koettanut saada sisareni uskomaan, että hän rakastaa häntä — sisareni ei välitä hänestä, mutta ihailu tuntuu naisesta aina mairittelevalta, tulipa se miltä taholta tahansa. Sisareni koettaa varmasti puolustaa häntä. Älkää, taivaan tähden, päästäkö häntä sisään! Sanokaa että minulla on nyt työtä, että minä en voi ottaa ketään vastaan.

ELEONORE (hymyillen)

Te uskallatte asettua kaikkia Euroopan tyranneja vastaan, mutta teidän sisarenne saa teidät pelästymään.

ROBESPIERRE

Hän on hyvä ihminen ja pitää minusta. Mutta hän on niin väsyttävä! Hänen ikuinen mustasukkaisuutensa ja aikaansaamansa alituiset kohtaukset sekoittavat pääni. Minusta tuntuu kuin voisin suostua mihin tahansa, kun hän vain olisi ääneti.

ELEONORE

Olkaa rauhassa — äiti tietää olla varuillaan, hän ei laske häntä sisään.

ROBESPIERRE

Rakkaat ystävät! Miten te huolehditte minun rauhastani!

ELEONORE

Me olemme siitä vastuussa kansalle.

ROBESPIERRE

Kuinka kotinne tekee minulle hyvää! Millaista rauhaa sieluni täällä nauttii! Se ei ole mikään itsekäs pakopaikka, kaukana ulkomaailman myrskyistä. Ei, portti on selkoselällään isänmaan huolille, mutta tullessaan tästä sisään ne saavat uuden, suurenmoisen leiman. Täällä voi ottaa kohtalon miehen lailla vastaan, taivuttamatta päätään, silmästä silmään. En ole milloinkaan astunut tämän kynnyksen yli hengittämättä pihailmassa, sahatun puun raikkaassa tuoksussa rauhaa ja toivoa. Duplayn rehelliset kasvot, teidän äitinne ystävällinen ääni, teidän kätenne, Eléonore, jonka te sisarellisesti hymyillen ojennatte minulle, kaikki tämä vilpitön kiintymys saa minut tuntemaan korvaamattoman ja ihmeellisen onnen, oo, sen onnen, jota minä eniten kaipaan ja jota minä tarvitsen enemmän kuin mitään muuta!

ELEONORE

Minkä onnen?

ROBESPIERRE

Luottamuksen ja uskollisuuden.

ELEONORE

Epäilettekö sitten jotakin?

ROBESPIERRE

Minä epäilen kaikkia ihmisiä. Minä näen valheen heidän katseessaan, minä näen petoksen piilevän heidän vakuuttelujensa alla. Heidän silmänsä, heidän suunsa, heidän kädenpuristuksensa, koko heidän ruumiinsa valehtelee. Epäluulo myrkyttää kaikki minun ajatukseni. Minut on luotu vienompien tunteiden ihmiseksi. Minä rakastan ihmisiä, minä tahtoisin luottaa heihin. Mutta kuinka voi luottaa, kun näkee heidän rikkovan lupauksensa kymmenen kertaa päivässä, myyvän itsensä, myyvän ystävänsä, myyvän armeijansa, myyvän isänmaansa, pelosta, kunnianhimosta, siveettömyydestä, vahingonilosta? Minä olen nähnyt Mirabeaun, Lafayette'in, Dumouriez'n, Custine'in, kuninkaan, aristokraattien, girondistien, hebertistien vuoron jälkeen tulevan pettureiksi. Sotaväki olisi kaksikymmentä kertaa jättänyt isänmaan vihollisen saaliiksi, jollei se olisi koko ajan tuntenut selkänsä takana giljotinin varjoa. Kolme neljännestä konventista hieroo salaliittoa konventtia vastaan. Paheita kiusoittaa se sankarillinen kuri, jonka vallankumous on niille asettanut. Ne eivät uskalla avoimesti käydä hyveiden kimppuun, ne kätkeytyvät säälin ja lempeyden naamariin, pettääkseen yleisen mielipiteen, saadakseen sen rikollisille suopeaksi ja ärsyttääkseen sen isänmaanystäviä vastaan. Mutta minä tempaan pois naamarit, minä pakotan kansalliskokouksen näkemään, mitä sen takana on — kavalluksen ilettävät kasvot! Minä pakotan salaliittolaisten naamioidut rikostoverit tuomitsemaan minun kanssani kavaltajat kuolemaan tai hukkumaan heidän kanssaan. Tasavalta on voittava — mutta oi Jumalani, mistä sorakasoista se onkaan nouseva! Pahe on lohikäärmeen kaltainen. Jokainen veripisara, joka putoaa, saa eloon uusia hirviöitä. Se tarttuu parhaimpiinkin, toiseen toisensa perästä. Toissapäivänä Philippeaux, eilen Danton, tänään Desmoulins... Desmoulins, minun lapsuudenystäväni, minun veljeni!... Kuka on pettävä meidät huomenna?

ELEONORE

Onko se mahdollista? Niin monta petturia! Ja teillä on siitä todisteet?

ROBESPIERRE

On, on enemmänkin kuin todisteet — siveellinen varmuus, tuo järkähtämätön vaisto, joka ei minua koskaan petä.

ELEONORE

Ei, te ette voi erehtyä — te tiedätte kaikki, te näette heidän sydämensä syvyyteen. Ah! Ovatko he sitten kaikki mädänneitä?

ROBESPIERRE

On neljä, viisi semmoista, joista pidän — rehellinen Couthon, joka ajattelee vain maailman kärsimyksiä, vähät välittäen omistaan; herttainen ja vaatimaton Le Bas; minun veljeni, joka on jalo luonne, mutta liian huvinhaluinen, — kaksi lasta ja kuoleva mies.

ELEONORE

Entä Saint-Just?

ROBESPIERRE

Häntä minä pelkään. Saint-Just on vallankumouksen elävä miekka, järkähtämätön ase, joka olisi valmis uhraamaan minut niinkuin kaikki muutkin rautaiselle lailleen. — Kaikki muut pettävät. Minun tarkkanäköisyyteni kiusaa heitä, he ovat kateellisia kansan rakkaudesta ja siksi koettavat herättää vihaa minua vastaan. Marseillen ja Lyonin prokonsulit kuittaavat hirmutyönsä Robespierre'in nimellä. Vastavallankumous esiintyy milloin lempeyden, milloin kauhun naamarissa. Jos minä annan hetkeksikään väsymykselle valtaa, olen minä mennyttä, on tasavalta mennyttä. Couthon on sairas. Le Bas ja minun veljeni ovat kaksi ajattelematonta poikaa. Saint-Just on poissa pitämässä armeijaa kurissa. Minä olen yksin näiden petturien keskellä, jotka hyörivät ympärilläni koettaen lyödä minut takaapäin. He tappavat minut, Eleonore.

ELEONORE (tarttuu hänen käteensä nuorekkaan vilkkaasti)

Jos te kuolette, ette te kuole yksin.

(Robespierre katsoo häneen hellästi. Eléonore punastuu.)

ROBESPIERRE

Ei, rakas Eléonore, teidän ei tarvitse kuolla. Minä olen vahvempi kuin kurjat viholliseni. Totuus on minun puolellani.

ELEONORE

Ah, mitkä huolet kalvavat teitä, jonka pitäisi olla onnellinen, te kun teette työtä kaikkien onneksi. Kuinka elämä onkaan epäoikeudenmukainen!

ROBESPIERRE

Olen tehnyt teidät surulliseksi. Olen tehnyt väärin himmentäessäni teidän luottamustanne elämään. Suokaa minulle anteeksi!

ELEONORE

Teidän ei tarvitse katua mitään. Minä olen ylpeä teidän luottamuksestanne. Olen koko yön ajatellut niitä kohtia Rousseausta, jotka te luitte meille eilen. Ne viihdyttivät niin suloisesti sieluani. Kuulin teidän äänenne soinnin ja kauniit, hellät sanat... ah, minä osaan ne ulkoa.

ROBESPIERRE (siteeraa hellästi ja hiukan haikeasti hymyillen, hieman pateettisesti, mutta vilpittömin tuntein):

»Kahden sydämen välinen seurustelu painaa suruun sellaisen selittämättömän vienouden ja liikutuksen leiman, joka tyytyväisyydestä puuttuu, ja ystävyys on olemassa erikoisesti onnettomia varten, heidän kärsimystensä lievitykseksi ja heidän surunsa lohdutukseksi.» (Eléonore on vaiti, hän hymyilee ja punastuu, pitäessään kättään Robespierren kädessä.) Te ette sano mitään?

ELEONORE (siteeraa)

»Voiko milloinkaan se, mitä sanomme ystävällemme, vastata sitä, mitä me tunnemme hänen rinnallaan?»

ROUVA DUPLAY (ulkopuolelta)

Maximilien, Saint-Just on täällä.

(Eléonore pakenee.)

4. kohtaus.

Robespierre, Saint-Just.

(Saint-Just astuu tyynesti huoneeseen. Robespierre menee häntä vastaan. He antavat toisilleen kättä kuin olisivat eronneet muutama tunti sitten.)

SAINT-JUST

Hyvää päivää.

ROBESPIERRE

Hyvää päivää, Saint-Just.

(Istuutuvat.)

SAINT-JUST (katsoen tyynesti Robespierreä)

On hauska taas saada nähdä sinua.

ROBESPIERRE

Le Bas kirjoitti, että olit vähällä jäädä sinne ainiaaksi.

SAINT-JUST

Niin olin. (Hetkisen kuluttua) Sinne tarvitaan aseita. Armeijassa on puute kivääreistä.

ROBESPIERRE

Koko Pariisi on pantu siihen työhön. Kirkoissa taotaan. Kaikki muu työ on pantu syrjään. Olisit voinut nähdä tänne tullessasi Duplayn kisällien paraikaa tekevän kiväärintukkeja. Kellosepät valmistavat lukkoja; vasarat paukkuvat alasinta vasten kaikilla toreilla ja aukeamilla.

SAINT-JUST (oltuaan vaiti)

Elintarpeista on puute. Useilla divisionilla ei ole ruokaa hevosilleen. Aikaa ei saa yhtään hukata, viimeistään kolmen viikon kuluttua alkavat taistelut — Ranskan kaikki veri on johdettava pohjoiseen.

ROBESPIERRE

Määräykset on jo annettu. Ranska paastoaa, jotta sen sotamiehillä olisi ruokaa.

SAINT-JUST

Kun ette enää tarvitse minun neuvojani, lähettäkää minut sinne takaisin. Ensi taistelut tulevat olemaan ratkaisevia. Meidän täytyy ponnistaa kaikki voimamme.

ROBESPIERRE

Eikö tuo elämä kuluta sinua ihan loppuun?

Saint-Just (vilpittömän ja hartaan innokkaasti, tekemättä ainoatakaan elettä)

Päinvastoin se on lepoa kaikkein näiden hedelmättömien neuvottelujen jälkeen. Siellä ovat ajatus ja teko yhtä, niinkuin pilvien yhteentörmäys ja salama joka siitä sinkoaa. Jokainen tahdon ilmaus piirtyy heti ja kaikiksi ajoiksi ihmisten vereen ja maailman kohtaloihin... Suurenmoinen tehtävä! Jumalainen jännitys!... Siellä etuvartiopaikoissa, keskellä lunta ja pimeyttä, flaamilaiskenttäin synkillä aavikoilla, jäisen taivaankannen alla, tunnen riemunväreiden kiitävän lävitseni ja sydämen sykkivän rajusti rinnassani. Yksin ja hyljättynä keskellä maailman pimeyttä, vihollisten ympäröiminä, haudan partaalla seisten, olemme me kuitenkin täällä Euroopassa Järjen ja elävän Valon henkivartioita. Jokaisesta meidän ratkaisustamme riippuu maailman kohtalo. Me luomme ihmisen uudestaan.

ROBESPIERRE

Onnellinen se, jota ei raihnas ruumis pakota olemaan täällä, kaukana kaikesta toiminnasta.

SAINT-JUST

Kuka toimii enemmän kuin sinä. Maailman vapaushan on ahdettu Pariisiin.

ROBESPIERRE

Täällä tuntee tahrautuvansa taistellessaan pahaa vastaan. Siitä likaantuu väkisinkin. Kun minä näen minkä rikosten loan vallankumouksen hyöky vyöryttää hyveen seassa, pelkään minä, että jälkimaailma on pitävä minua riettaiden miesten likaisen naapuruuden tahraamana.

SAINT-JUST

Pane mestauskirves heidän ja itsesi väliin! Ei pidä koskea likaiseen muuten kuin raudalla.

ROBESPIERRE

Turmelus tarttuu kaikkiin — niihinkin, joista minulla on ollut suurimmat toiveet. Vanhoihin ystäviin.

SAINT-JUST

Ei mitään ystävyyttä! Vain isänmaa.

ROBESPIERRE

Danton uhkaa. Danton on epäilyttävä. Hän syytää kiivaita ja herjaavia sanoja. Hän kokoaa ympärilleen vehkeilijöitä, renttuja, häviöön joutuneita rahamiehiä ja erotettuja upseereja. Kaikki, jotka ovat tyytymättömiä, kasaantuvat hänen ympärilleen.

SAINT-JUST

Danton kadotkoon!

ROBESPIERRE

Danton oli tasavaltalainen. Hän rakasti isänmaata. Hän rakastaa sitä kenties nytkin.

SAINT-JUST

Se ei rakasta isänmaataan, joka ei osoita sille kunnioitustaan elämänsä ankaruudella. Se ei ole tasavaltalainen, jolla on aristokraatin paheet ja tavat. Minä vihaan Catilinaa. Hänen häikäilemättömyytensä, hänen holtiton älynsä, hänen häpeällinen politiikkansa, joka horjuu kaikkien puolueiden välillä hyötyäkseen niistä kaikista, häpäisee tasavaltaa. Kaadettakoon Danton!

ROBESPIERRE

Hän vetää kukistuessaan mukaansa varomattoman Desmoulins'in.

SAINT-JUST

Tuo pöyhkeä suupaltti, jolle isänmaan onnettomuudet ovat vain aineksena tyylin efekteihin, tuo itserakas neropatti, joka mielellään möisi vapauden hyvästä sanakäänteestä.

ROBESPIERRE

Ymmärtämätön lapsi, joka antautuu ystäviensä ja leikittelevän sukkeluutensa narrattavaksi.

SAINT-JUST

Sukkeluuskin on rikos, kun Ranska on vaarassa. Isänmaan onnettomuudet ovat antaneet koko valtakunnalle synkän, uskonnollisen leiman. Minä en luota niihin, jotka nauravat.

ROBESPIERRE

Minä pidän Desmoulins'istä.

SAINT-JUST

Minä pidän sinusta. Mutta jos sinä olisit rikoksellinen, menisin minä itse antamaan sinut ilmi.

ROBESPIERRE (Siirtyy kauemmas kiusaantuneena. Hetken vaitiolo.)

Kiitos. — Sinä olet onnellinen, kun et milloinkaan horju. Sinä vihaat pahetta niin ettei mikään pääse vihaasi järkyttämään.

SAINT-JUST

Minä olen nähnyt paheen lähempää kuin sinä.

ROBESPIERRE

No missä?

SAINT-JUST

Itsessäni.

ROBESPIERRE (ihmeissään)

Vaikka sinun elämäsi on ollut kieltäymyksen ja ankaran uhrautuvaisuuden esikuva!

SAINT-JUST

Sinä et tiedä sitä.

ROBESPIERRE (epäilevästi)

Jokin nuoruudensynti?

SAINT-JUST (synkästi)

Minä olen seisonut kuilun reunalla — minä olen nähnyt rikoksen sen syvyydessä valmiina nielemään minut. Silloin vannoin hävittäväni sen muualta kuten itsestänikin.

ROBESPIERRE

Väliin minä väsyn tähän taisteluun. Vihollinen on liian suuri. Voimmeko me muuttaa ihmiskuntaa? Voimmeko me toteuttaa unelmamme?

SAINT-JUST

Sinä päivänä, jona minä tulen vakuutetuksi, ettei se ole mahdollista, pistän minä tikarin rintaani.

ELEONORE (avaa oven. Hiljaa.)

Täällä ovat Billaud-Varenne ja Vadier.

5. kohtaus.

Robespierre, Saint-Just, Billaud-Varenne, Vadier

(Billaud-Varenne, synkkä, väsymyksestä nuutunut, pää riipuksissa ja silmissä tuijottava katse. Vadier, huulet kokoonpuristettuina, ivallisena ja katkerana, puhe vahvasti eteläranskalaista. — Robespierre ja Saint-Just nousevat kylmästi. Tervehtivät hiukan päätään nyökäten, antamalta kättä toisilleen.)

BILAUD-VARENNE

Tervehdys ja veljellisyys!

VADIER (huomaa Saint-Justin)

Saint-Just!... Sepä hyvä. Nyt me voimme ottaa takaisin hukkaan menneen ajan.

(Billaud ja Vadier istuutuvat kursailematta. Saint-Just kulkee edestakaisin. Robespierre seisoo ikkunaa vasten nojaten. Hetken vaitiolon jälkeen sanoo:)

BILLAUD

Giljotiini! Sinä olet odottanut liian kauan, Robespierre — me olemme vaarassa. Jos Danton on elossa vielä huomenna, on vapaus hukassa.

ROBESPIERRE

Mitä uutta?

BILLAUD (paperi kädessä)

Katso. Petturi jatkaa yhä työtään.

ROBESPIERRE

Kuka?

VADIER

Ystäväsi Camille, Maximilien, rakas Camille.

ROBESPIERRE

Onko hän taas kirjoittanut jotain?

BILLAUD

Nämä korehtuuriarkit on takavarikoitu. Lue.

VADIER (hykertelee käsiään)

_Le Vieux Cordelier'n_ uusi mielenpurkaus. Jatkoa tuon mainion munkin uskontunnustukseen.

ROBESPIERRE

Se houkkio! Eikö hän opi milloinkaan olemaan vaiti?

BILLAUD (yhä vain päähänpinttymänsä vallassa)

Giljotiini!

SAINT-JUST (lukee yhdessä Robespierren kanssa)

Kuin ilotyttö — hänellä on sairaalloinen halu häpäistä itseään.

ROBESPIERRE

Entä Danton?

BILLAUD

Danton häärää ja herjaa, pitää puheita Palais-Royalissa ja haukkuu Vadier‘ta ja minua ja kaikkia muita patriootteja. Desmoulins on liittynyt häneen. He istuvat ryypiskelemässä Westermannin ja kaikenlaisten katulutkain seurassa ja syytävät ruokottomia herjauksia Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan. Heidän ympärilleen kokoontuu väkeä nauramaan.

SAINT-JUST

Siinä kuulet, Robespierre!

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Ei mitään hätää! Ennenkuin Danton on lakannut juopottelemasta, on meillä aikaa neuvotella rauhassa. (Katselee papereita.) Se mieletön tekee itsemurhan.

VADIER

Niin, tällä kertaa hän on paiskannut kaiken säädyllisyyden menemään.

BILLAUD

On parasta, että me paiskaamme samalla lailla hänen päänsä!

SAINT-JUST (lukee)

Hän vertaa konventtia Neroon ja Tiberiukseen.

BILLAUD (lukee)

Hän uskaltaa sanoa, että me olemme vainonneet Custine'iä Pittin käskystä ja että emme ole tehneet sitä siksi, että Custine oli petturi, vaan siksi, ettei hän ollut tarpeeksi suuri petturi.

VADIER (lukee)

»Yhteishyvän valiokunta alentaa kansalliskokouksen pelkäksi orjamaiseksi neuvottelukunnaksi, jonka uppiniskaiset jäsenet pistetään tyrmään.»

ROBESPIERRE (oikaisee)

Siinä seisoo »voi alentaa», eikä »alentaa».

VADIER

Se on sama asia.

BILLAUD (lukee)

»Mikä estääkään valiokuntaa tasavallan tuhoamisesta, jos se lähettää ne edustajat, joita se ei voi ostaa, Luxembourgin vankilaan?»

ROBESPIERRE (oikaisten)

Siinä on »jos se voi lähettää» eikä »jos se lähettää».

BILLAUD (kärsimättömänä)

Älä aina saivartele!

SAINT-JUST (lukee)

Hänellä on röyhkeyttä väittää, »että sotadepartementin viranomaiset nimittävät rakastajattariensa veljiä armeijan päälliköiksi.»

VADIER

Hän ei välitä vähääkään siitä, että hän vaikuttaa hajoittavasti puolustukseen ja halventaa kansaa ulkomaiden silmissä, kun hän vain saa pieksää lörpöttelevää kieltään.

BILLAUD

Ja kaiken kääreenä vetoomuksia lempeyteen ja korulauseita ihmisyydestä!...

VADIER

Oikeita karamellikirjoituksia!

SAINT-JUST

Tunteelliset ihmiset ovat pahemmat kuin mikään Egyptin maanvaivoista. Ei mikään tyranni voi tuottaa maalle niin paljon pahaa. Puhuivathan girondistipetturitkin tunteellisuudestaan, kun heittivät kapinansoihdun yli koko Ranskan.

ROBESPIERRE

Desmoulins on heikko ja lapsellinen, mutta ei mikään kapinanlietsoja. Hän on minun lapsuudenystäväni, minä tunnen hänet.

BILLAUD (luulevaisena)

Onko Robespierren ystävillä joitakin etuoikeuksia?

VADIER (halveksivasti, lukien yhä korehtuuriarkkeja)

Kuules, Maximilien, tässä on vähän sinullekin. Kun sinä suljet irstailulaitokset ja osoitat kaunista intoasi tapojen puhdistamiseen ja porttojen karkoittamiseen, niin se kuuluukin tapahtuvan Pittin neuvosta, sillä »siten sinä riistät hallitukselta yhden sen suurimmista voimakeinoista, nimittäin tapain höltymisen.» Kuulepas, järkähtämätön? Se kai ilahduttaa sinua?

SAINT-JUST

Alhainen ja teeskentelevä sielu!

BILLAUD (kiivaasti)

Giljotiini!

(Lysähtää alas, pää pöytää vasten, kuin teurastettu härkä.)

ROBESPIERRE

Onko hän pyörtynyt?

VADIER (välinpitämättömänä)

Pään huimausta.

(Saint-Just avaa ikkunan. Billaud tointuu.)

SAINT-JUST

Oletko sairas, Billaud?

BILLAUD (ääni koristen)

Kuka sinä olet?... Lurjukset!— Minä en enää jaksa. Minä en ole nukkunut kymmeneen yöhön.

VADIER

Hän viettää yöt Valiokunnassa ja päivät kokouksessa.

ROBESPIERRE

Sinä teet liian paljon työtä. Tahdotko että joku muu hoitaa sinun tehtäviäsi muutamina päivinä?

BILLAUD

Minun toimeeni ei pystytä noin vain. Hoitaa kirjeenvaihtoa departementtien kanssa, pitää kädessään kaikki langat koko Ranskaan, sitä ei osaa kukaan muu kuin minä. Jos tulee pieninkään pysähdys, menee koko vyyhti sekaisin. Ei, minun on pakko pysyä paikallani, kunnes kaadun.

SAINT-JUST

Me kaadumme vielä kaikki tyynni.

BILLAUD

Oi luonto! sinä et luonut minua näihin rajuilmoihin. Erämaan surmantuulet kuristavat minun sieluani. Oi, sinä liian tunteellinen sydämeni, sinä olit luotu hiljaisuuteen ja ystävyyteen, hellän perheen suloisiin liikutuksiin!

VADIER (ivallisesti)

Välttäkäämme liikutusta, Billaud.

BILLAUD (palaa rajuun äänensävyyn)

Ilma on puhdistettava! Desmonlins giljotiinille!

ROBESPIERRE

Minun täytyy näyttää hyvää esimerkkiä. Minä luovutan Desmoulins'in.

VADIER (salaisen ivallisesti)

Jalo mies, ylevä Brutus, tiesinhän minä, että sinä selvittäisit epäröimättä välisi ystäväsi kanssa.

ROBESPIERRE

Mutta Desmoulins'in kohtalo on yhdistynyt toisen miehen kohtaloon.

BILLAUD

Pelkäätkö lausua Dantonin nimeä?

ROBESPIERRE

Minua peloittaa rikkoa erästä tasavallan taikakalua.

VADIER

Jota hän saa kiittää onnestaan.

ROBESPIERRE

Danton on minun vihamieheni, mutta jos minun ystäväntunteeni eivät paina mitään asioita ratkaistessamme, eivät vihamieliset tunteetkaan saa vaikuttaa minun arvosteluihiini. Ennenkuin ryhdymme taisteluun, harkitkaamme kylmäverisesti niitä vaaroja, jotka voisivat olla seurauksena tämän vallankumouksellisen linnoituksen alasrepimisestä.

BILLAUD

Linnoituksen, joka on ostettavissa!

VADIER

Vallankumouksen pelätti! Kun yleinen vaara uhkaa, tuodaan tuo hirveä epäjumalankuva säikyttämään vihollista pakoon, mutta se synnyttää eniten pelkoa niissä, jotka sitä kantavat. Sen inhoittavat kasvot ovat vapaudelle kauhistus.

ROBESPIERRE

Ei voi kuitenkaan kieltää, että hänen kasvonsa ovat tutut ja pelätyt koko Euroopassa.

VADIER (ilvehtien)

Niin, on totta että hän hyvänä sankylottina näyttää mielellään maailmalle

minkä Cesar arkailutta alisti Nikomedekselle elon keväimessä, mitä muinoin Kreikan sankari ihaili niin. Hefaistionissansa, ja min Adrien vei Pantheonihin...

SAINT-JUST (kiivaasti)

Lopeta likaiset kaksimielisyytesi! Vai epäsiveellisyyden nimessäkö sinä taistelet epäsiveellisyyttä vastaan?

VADIER

Et kai vaadi, että minä rupean tässä lausumaan Rousseauta?

ROBESPIERRE (pakottaa itsensä puolueettomuuteen, mutta tekee sen osoittamatta vähääkään vakaumusta)

Luulen olevan paikallaan, että Dantonin entiset ansiot otetaan huomioon.

SAINT-JUST

Mitä enemmän ihminen on tehnyt hyvää, sitä enemmän hän on velvollinen tekemään. Voi sitä, joka on taistellut kansan asian puolesta ja sitten hylkää sen! Hän on rikollisempi kuin se, joka on aina ollut kansan vastustaja, sillä hän on tiennyt oikean ja vapaaehtoisesti pettänyt sen.

ROBESPIERRE

Hebert'in kuolema on vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen. Minun saamani poliisiraportit tietävät, että meidän vihollisemme käyttävät hyväkseen kansan hämminkiä ja äkillistä pettymyksentunnetta horjuttaakseen kansan luottamuksen sen todellisiin ystäviin. Kaikkea epäillään nykyisin, Marat'n muistoakin. Meidän on toimittava varovasti ja katsottava, ettemme lisää epäluuloa sisäisillä taisteluillamme.

SAINT-JUST

Tehkäämme loppu epäluulosta teloittamalla epäluulonalaiset.

ROBESPIERRE

Sellainen pää ei putoa järkyttämättä valtiota.

BILLAUD (epäilevästi ja pahansuovasti)

Pelkäätkö sinä, Robespierre?

VADIER (kiihoittaa viekkaasti Billaud‘ta)

Kysy häneltä, Billaud, käyttääkö hän Dantonia täytettynä patjana, asettuakseen sen taakse kuulilta suojaan?

BILLAUD (raa'asti)

Sano suoraan — sinä pelkäät paljastuvasi Dantonin kukistumisesta. Sinä tarraudut häneen kuin suojelevaan kilpeen. Hän johtaa huomion ja nuolet pois sinusta.

ROBESPIERRE

Minä halveksin näitä kavalia syytöksiä. Mitä minä välitän vaaroista? Minä en pane elämälleni suurta arvoa. Mutta minulla on kokemusta entisestä ja minä voin nähdä eteenpäin tulevaisuuteen. Te olette mielettömiä houkkioita, kun annatte vihanne sokaista itsenne. Te ajattelette vain itseänne eikä tasavaltaa.

SAINT-JUST

Tarkastakaamme sitten intohimottomasti, mitä tasavalta saa odottaa salaliittolaisilta. Ja älkäämme kysykö, onko Danton kyvykäs, vaan onko hänen kyvystään hyötyä tasavallalle. — Mistä ovat viimeisten kolmen kuukauden aikana lähteneet kaikki vallankumousta vastaan tehdyt hyökkäykset? Dantonista. Kenestä oli lähtöisin Philippeaux'n kirje Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan? Dantonista. Kuka kuiskaa Desmoulins'in korvaan hänen myrkylliset herjauksensa? Danton. Jokaikinen _Le Vieux Cordelier'n_ numero tuodaan hänelle nähtäväksi, hänen mielipidettään kysytään, hänen kanssaan harkitaan ja hänen kätensä tekee kirjoituksiin korjauksia. Jos joki on myrkyllinen, niin on paha etsittävä joen lähteestä. Missä on Dantonin rehellisyys? Missä hänen rohkeutensa? Mitä on hän tehnyt vuoden aikana tasavallan hyväksi?

ROBESPIERRE (On vähitellen tulevinaan vakuutetuksi, osittain vilpittömästi, osittain teeskennellen, ja siirtyvinään toisten kannalle.)

Totta on, ettei hän ole milloinkaan käyttänyt puhetaitoaan Montagne'ia vastaan tehtyjen hyökkäysten torjumiseksi.

SAINT-JUST

Ei, vaan kyllä Dumouriez'n ja omien rikostoveriensa, kenraalien. Jakobinit syyttivät häntä — sinä puolustit häntä, Robespierre. Kun sinua syytettiin, sanoiko hän sanaakaan sinun puolestasi?

ROBESPIERRE

Ei, mutta kun hän näki minun seisovan yksin girondistien syytösten maalitauluna, sanoi hän ystävilleen: »Koska hän tahtoo mennä turmioon, niin menköön! Me emme aio seurata häntä.» — Mutta tässähän ei ole kysymys minusta.

BILLAUD

Sinä olet itse kertonut minulle, Robespierre, että hän teki kaikkensa pelastaakseen girondistit ja kukistaakseen Hanriot'n, joka vangitsi petturit.

ROBESPIERRE

Se on totta.

SAINT-JUST

Ja sinä olet itse sanonut minulle, Robespierre, että hän oli kyynillisesti tunnustanut sinulle konnantyönsä samoinkuin sihteerinsä Fabre'in puijaukset sinä lyhyenä aikana, jonka hän oli oikeusministerinä.

ROBESPIERRE

Minun täytyy se myöntää.

SAINT-JUST

Hän oli Lafayette'in ystävä. Mirabeau osti hänet. Hän oli kirjeenvaihdossa Dumouriez'n ja Wimpfenin kanssa. Hän mielisteli Orléans'ia. Kaikki vallankumouksen viholliset ovat olleet hänen läheisiään.

ROBESPIERRE

Ei pidä liioitella.

SAINT-JUST

Sinä olet itse sanonut sen. Minä en tietäisi näistä seikoista mitään, jollet sinä olisi puhunut niistä minulle.

ROBESPIERRE

Niin kyllä... mutta...

BILLAUD (kiivaasti)

Aiotko kieltää sen?

ROBESPIERRE

Sitä minä en voi kieltää. Danton oli alinomaa vieraana niissä kuningasmielisten illanvietoissa, missä Orléans itse kaatoi punssin. Fabre ja Wimpfen olivat läsnä. Sinne koetettiin myös houkutella edustajia Montagne'in luota lahjomis- tai kompromettoimistarkoituksessa. — Mutta tämähän on vain pikkuseikka.

BILLAUD

Ei, päinvastoin sangen tärkeä! Ilmeinen salaliitto.

ROBESPIERRE

Muistui mieleeni eräs toinen asia, joka ei tosin paljoa merkitse. Hän kuuluu äskettäin kehuneen, että jos häntä vastaan nostettaisiin syyte, hän kaataisi meidät perintöprinssillä.

BILLAUD

Lurjus! Onko hän sanonut niin! Ja sinä voit puolustaa häntä!...

ROBESPIERRE

Westermann lähti äsken täältä! Hän uhkasi minua Dantonilla ja kapinalla.

BILLAUD

Ja me istumme vielä keskustelemassa! Eivätkä tiikerit ole vielä kopissaan!

ROBESPIERRE

Se on siis teidän tahtonne?

SAINT-JUST

Se on isänmaan tahto.

VADIER (pilkallisesti nauraen, syrjään)

Oikea suurveijari! Jos mitä niin juuri tätä hän itsekin tahtoo, mutta panee meidät tässä pyytämään sitä peijakkaalta itseltään.

ROBESPIERRE

Hän oli suuri mies. — Ainakin oli hänellä kaikki suuruuden ulkonaiset merkit, niin, välistä hyveenkin.

SAINT-JUST

Ei mikään ole niin hyveen näköinen kuin suuri rikos.

VADIER (sarkastisesti)

Sinä saat pitää hänen hautapuheensa vähän myöhemmin, Maximilien. Tällä kertaa meidän on katsottava, että elukka saadaan maahan.

SAINT-JUST

Vadier, minä pyydän sinua osoittamaan kunnioitusta kuolemalle.

VADIER

Henki ei ole vielä lähtenyt.

SAINT-JUST

Danton on pyyhitty pois elävien kirjoista.

BILLAUD

Kuka laatii syytteen?

VADIER

Saint-Just. Nuori mies tekee sen loistavalla tavalla. Jokainen hänen sanansa on kuin giljotiinin isku.

SAINT-JUST

Minä mittelen ilomielin voimiani sen hirviön kanssa.

ROBESPIERRE (menee hakemaan paperia, jonka hän antaa Saint-Justille)

Tässä on muistiinpanot, kaikki mitä tarvitaan.

VADIER (syrjään)

Niitä on hänellä kaikista ystävistään.

ROBESPIERRE

Meidän ei tule suoda Dantonille sitä kunniaa, että haastaisimme hänet yksin oikeuteen — kansan katseet vain kohdistuisivat liiaksi häneen.

BILLAUD

Ei, hukutetaan hänet joukkosyytteeseen.

VADIER

Ketäs me sitten pistämme mukaan ruokalistaa höystämään?

SAINT-JUST

Kaikki, jotka ovat tahtoneet turmella vapautta rahoilla, irstailulla tai sukkeluuksilla.

VADIER

Täsmällisemmin. Kaikki häilyvä herättää vain levottomuutta.

ROBESPIERRE

Danton on aina rakastanut kultaa. Seuratkoon se häntä hautaan asti! Me sekoitamme hänet pankkijuttuun. Sijoitetaan hänet rahankiristäjäin joukkoon. Siellä hän saa tavata vanhan ystävänsä ja sihteerinsä, Fabre d'Eglantine'in.

VADIER

Fabre'in, Chabot'n, juutalaiskiskurit, itävaltalaiset pankkiirit, herrat Frey ja Diederischen — sangen hyvä; asia alkaa olla tolallaan.

BILLAUD

Olisi hyvä ottaa syytettyjen joukkoon myöskin Hérault, emigranttien ystävä.

SAINT-JUST

Ennen kaikkea Philippeaux, joka on saanut armeijan sekamelskaan ja hävittänyt kurin.

ROBESPIERRE

Ja Westermann, verinen sapeli, joka on aina valmis kapinaan. — Onko siinä kaikki?

VADIER

Sinä unohdat rakkaan Camille'si.

ROBESPIERRE

Ettekö tahdo mieluummin Bourdonia tai Legendre'ia, jotka ovat kapinoitsijapuolueen puhetorvena kansalliskokouksessa?

VADIER

Ei. Camille.

BILLAUD

Camille.

SAINT-JUST

Oikeus!

ROBESPIERRE

Ottakaa!

SAINT-JUST

Hyvästi. Minä menen valmistamaan raportin. Huomenna minä murskaan heidät konventissa.

VADIER

Älä, älä, nuori mies, nuoruutesi ajattelemattomuus vie sinut harhaan. Aiotko tosiaan vetää Dantonin oikeusistuimen eteen?

SAINT-JUST

Danton luottaa siihen, ettei kukaan uskalla käydä hänen kimppuunsa silmästä silmään. Minä päästän hänet siitä harhaluulosta.

VADIER

Sydän ei riitä, nuori ystäväni; täytyy myös olla keuhkot, jotka pystyvät hukuttamaan ääneensä härän mylvinnän.

SAINT-JUST

Totuus on vahvempi kuin rajumyrskyt.

ROBESPIERRE

Me emme saa panna tasavaltaa kaksintaistelun epävarmuudelle alttiiksi.

SAINT-JUST

Mitä sitten olisi tehtävä?

(Robespierre ei vastaa.)

BILLAUD

Danton on vangittava ensi yönä.

SAINT-JUST (kiivaasti)

Ei koskaan!

VADIER

Jos päämäärä on luvallinen, ovat myös keinot luvallisia.

SAINT-JUST

Minä en lyö aseetonta vihollista. Pankaa minut vastatusten Dantonin kanssa — sellainen kaksintaistelu on tasavallan kunnian arvoinen, mutta teidän ehdotuksenne häpäisee tasavaltaa — minä potkaisen sen luotani.

BILLAUD

Kansan vihollisille ei tarvis osottaa mitään ritarillisuutta!

VADIER

Politiikassa on tarpeeton rohkeus tyhmyyttä, usein kavaltamista.

SAINT-JUST

Minä en suostu.

(Heittää kiivaasti hattunsa lattialle.)

BILLAUD (ankarasti)

Rakastatko sinä siis vain taistelua tasavallan puolesta, et tasavaltaa itse?

SAINT-JUST

Tuollaisiin suunnitelmiin voi ainoastaan vaara oikeuttaa. Vallankumous on sankariyritys, jonka suorittajat kulkevat mestauspölkyn ja kuolemattomuuden välissä. Me olisimme rikollisia, jollemme olisi joka hetki valmiit uhraamaan omaa elämäämme, kuten me uhraamme muiden.

VADIER