Part 3

MAURI (lämpimästi). Minä pidän sinusta paljon — hyvin paljon. Tahtoisin säästää sinut — pelastaa sinut — millä keinoin tahansa. Olen valmis taipumaan rukoukseen asti. — Älä kiihdy! Kuule minua! Minä rukoilen sinua taipumaan johonkin, joka vie sinut erilleen Sirkusta —

KAUKO. läksikö?

MAURI (pysähtyy puheessaan, miettii, vitkaan). Oikeastaan minä tarkoitan — niin — minähän tarkoitan vain — vaadin vain teidän eroamistanne — nyt heti —. (Valoisammin.) Tulevaisuus järjestyisi kyllä sitten itsestään. (Päättävämmin.) Aivan niin! Puhukaamme vain nykyhetkestä! Minä rukoilen vieläkin sinua — kaiken sen nimessä, mikä on sinulle kallista: myönny minun ehdotukseeni!

KAUKO. Mitä minun pitäisi tehdä?

MAURI (innostuneena). Tehdä — niin? (Kävelee.) Miten järjestäisimmekään tämän pulman — parhaiten? — Hm! Jos —? (Pysähtyy äkkiä.) Kuulehan! Äsken puhuit ulkomaanmatkasta! Etkö nyt haluaisi tehdä sitä? Minne tahansa! Näkemään uutta ja oppimaan uutta! Minä maksan kaikki kulut —

KAUKO. Yksinkö minä lähtisin?

MAURI. Yksinkin — jos haluaisit. Mutta jos tahdot, niin tulen mielelläni mukaan — ja minusta on sinulle paljon hyötyä — olen matkustellut paljon ja osaan useita kieliä. Kiertäisimme kulttuurikeskuksesta toiseen. Saisit tutkia taidetta ja sivistyskansojen elämää, syventyä teattereihin ja kirjallisuuteen. Sehän aukoisi sinulle kirjailijana uusia teitä ja uusia näkökohtia. Sinä avartuisit — aivan kuin uudestaan syntyisit. Mitä arvelet?

KAUKO. Kauanko tuo kierteleminen kestäisi?

MAURI. Sen saisit itse päättää.

KAUKO. Vaikka palaisin jo ensimmäisestä kaupungista? Niinkö?

MAURI (miettii). No, vaikka niinkin! Jos sitä haluaisit.

KAUKO. Te luulette, että minä en haluaisi?

MAURI (kartellen). Sitä en tiedä. Saisit itse päättää.

KAUKO. Minulla on nyt itselläni varoja lähteä tuollaiselle matkalle — jos minua haluttaa.

MAURI (kiihtyen). Niinpä kyllä. Sitten — kun saat nuo rahat käsiisi. Mutta ei se käy niin nopeasti.

KAUKO. Kuinka nopeasti?

MAURI. Heti! Ehtoon kuuluu, että sinun avioliittopuuhasi keskeytyvät. Sen kai olet ymmärtänyt. Ja sinähän kävit äsken pappilassa kuulutusta varten?

KAUKO. Kävin.

MAURI. Sinä vain peruutat sen! Sanokaamme — vastaiseksi! Ja sitten lähdemme.

KAUKO. Aherman autolla,— niinkö?

MAURI (hiukan hämmästyen). Vaikkapa — sillä! Ollaksemme riippumattomat juna-aikataulusta.

KAUKO. Minuako varten oli se toinen hyttipaikka, jonka tilasitte?

MAURI (hämmästyy, on hetkisen vaiti). Sinä tiedät sen?

KAUKO. Tiedän.

MAURI (hiljaisesti). Ei se ollut sinua varten. Tämän ajatuksen sain vasta juuri. Mutta tässä tapauksessa käyttäisit sinä sen.

KAUKO (nousee). Minä en sitä halua! Kertakaikkiaan: en!

MAURI (henkeään pidättäen). Et? Vaikka mitä tapahtuisi?

KAUKO. Mitään erikoista ei tule tapahtumaan!

MAURI (uhkaavasti). Oletko varma siitä?

KAUKO. Olen!

MAURI (hiljaa ja käheästi). Älä manaa esiin onnettomuutta! (Ankarasti.) Se tulee, ellet nyt luota minuun. Ja silloin näet, että kuitenkin sinun erosi tapahtuu.

KAUKO (varmasti). Ei tapahdu! Olen ryhtynyt varokeinoihin.

MAURI. Mihin?

KAUKO. Älkää yrittäkö viedä Sirkkua laivalle! Se ei onnistu! Siitä tulee vain häväistysjuttu.

MAURI. Luuletko, että olen aikonut?

KAUKO. Tiedän sen.

MAURI (lysähtää toivottomuuteen). Vai tiedät —. (Menee raukeasti istumaan.)

KAUKO. Varoitan teitä siis tarttumasta siihen keinoon!

MAURI (suuressa sisäisessä tuskassa). Kuinka voit olla varma, etten siinä onnistu? Ethän tiedä suunnitelmaani.

KAUKO. Olkoon suunnitelmanne mikä tahansa — se menee pirstoiksi sentähden, ettei Sirkku ole teidän tavoitettavissanne.

MAURI (ankarasti). Oletko piilottanut Sirkun?

KAUKO. Olen.

MAURI. Mutta jos valhettelet, niin kadut sitä valhetta elinikäsi — niinkuin saat katua tekoasikin. Itse olet itsellesi kuopan kaivanut.

KAUKO. Minä en siihen kuoppaan putoa —

MAURI (nousee kiivaasti). Mutta minä pudotan sinut!

KAUKO. Ette! Te olette jo aseeton.

MAURI (raivostuu). Minä en ikinä ole ollut aseeton. En vielä eläissäni! (Kävelee.) En ole vielä milloinkaan lähtenyt aseettomana taistelemaan elämästä ja kuolemasta.

KAUKO (hätkähtää). Onko tässä kysymys kuolemasta?

MAURI (hurjana). Kunpa olisikin edes kysymys miestaposta — niin en epäilisi tarttua vaikka sellaiseen. (Kauhistuu kiihtymystään ja lyyhistyy velttouteen.)

KAUKO. Murhaa ette siis aio tehdä?

MAURI (katsoo Kaukoon pitkään). Murhaako? Sinutko nurhaisin? — En sinua surmaa käsin, enkä asein — ja kuitenkin — kuitenkin —. (Menee väsyneesti istumaan.) Olet ajanut minut äärimmäiseen rajaan asti. Armahda minua — armahda itseäsi — armahda meitä kaikkia! Älä anna minun astua rajan yli! Älä anna minun sanoa sitä sanaa, oka vie sinulta voiman ja varmuuden — joka pimittää sinun elämäsi — joka tekee sinut höyhentä keveämmäksi vastustamaan tahtoani.

KAUKO (katsoo kelloaan). Minun täytyy nyt mennä tuomarin luo, hän odottaa minua.

MAURI (nousee nopeasti Kaukon eteen, kiivaasti). Sinä et mene minnekään! Me olemme nyt tulleet niin pitkälle, ettei enää voi perääntyä — eikä myöskään jäädä tähän. Nyt minä kuljen eteenpäin. (Ottaa kiinni rinnastaan.) Minun täytyy se nyt tehdä — muuten se voisi olla liian myhäistä.

KAUKO. Minä näen, että olette sairas. Istukaa lepäämään — ja jätetään toiseen kertaan.

MAURI (kiivaasti). Ei, ei! (Ottaa kiinni keinutuolin selkänojasta.) Sinä et voi mennä Sirkun kanssa — et voi mennä minun tyttäreni kanssa naimisiin — sillä — sillä — sinä olet minun poikani. Olet Sirkun veli. (Sirkku huudahtaa tukahutetusti makuuhuoneessa.)

KAUKO (horjahtaa askeleen taaksepäin kuin iskun saanut, ottaa kiinni päästään.) Kuulitteko? Mikä se oli? Sirkun ääni! (Syöksyy katsomaan ikkunasta ja sitten eteisestä, palaa hoiperrellen pöydän luo.) Sain iskun päähäni — korvat soivat — luulin kuulleeni Sirkun äänen. Mitä se oli? Mitä te sanoitte?

MAURI (lysähtää istumaan). Sinä olet minun poikani. Kauko. Ja Sirkku on —?

MAURI. On sinun sisaresi.

KAUKO. Ooh, ooh! (Vaipuu tuolille pöydän taakse.)

MAURI (menee vaivaloisesti keinutuoliin). Sinä pakotit minut kulkemaan rajan yli.

KAUKO (hypähtää hurjana ylös). Mutta jos — jos te erehdytte! Mistä te sen tiedätte?

MAURI. Minä tiedän sen itse — ja äitisi tunnusti — silloin kun lähdin — häntä ei annettu minulle — köyhälle pojalle — hänet naitettiin Malkalalle — ja koko olemuksesi sen todistaa — eihän sinussa ole hitustakaan malkalaisista —

KAUKO. Vannotteko jumalan nimessä, että puhutte totta?

MAURI (nousee vaivaloisesti). Kaiken sen nimessä — mikä on pyhää ja korkeata: vannon.

KAUKO (lysähtää tuolille). Mitä Sirkusta ja minusta nyt tulee? Kuinka meidän nyt käy?

MAURI (menee pöydän luo — ottaa kirjeen). Taistelin viimeiseen asti — säilyttääkseni salaisuuden. Teidän tähtenne taistelin. Tartuin kaikkiin mahdollisuuksiin — varastettuihinkin. Sinun äitisi ja Sirkun äiti olivat hyvät ystävykset. Tässäkin se voi olla mainittuna — nyt eivät salaisuudet enää meitä auta — ei meitä — mutta Sirkun ei tarvitse tietää mitään. (Avaa kirjeen, yrittää lukea.) Lue sinä! Silmiäni niin hämärtää.

KAUKO (ottaa kirjeen ja lukee). Rakas Sirkkuseni! Kaikesta huomaan, että sinä ja Kauko tulette kerran menemään naimisiin. Minä tiedän, että Kauko on mieheni poika —

MAURI. Niin — niin!

KAUKO (jatkaa lukemistaan). — mutta älä säikähdä — minä tunnustan nyt sinulle, ettei Kaukon isä, Suvialho, ole sinun isäsi. Jumala antakoon syntini anteeksi ja siunatkoon sinua!

MAURI (käheästi). Mitä? (Karjaisee.) Mitä? (Tarttuu Kaukon käsiin.)

KAUKO (hypähtää ylös). Mitä tämä on? (Lukee tarkasti uudelleen.) — — ettei Kaukon isä, Suvialho, ole sinun isäsi. (Jää tuijottamaan kirjettä.)

MAURI (ottaa hurjana päästään kiinni). Minun järkeni pysähtyy — mutta — niin, niin — nainen sen tietää — nainen sen tietää — (Sirkku tempaa oven auki ja horjahtaa ovipieleen.)

MAURI ja KAUKO. Mitä — Sirkku! Sinäkö?

SIRKKU. Kuulin kaikki — antakaa minulle anteeksi — anna anteeksi, Kauko — join isän myrkyn —

MAURI (syöksyy Sirkkua tukemaan). Jumalan tähden!

KAUKO (juoksee tukemaan Sirkkua). Taivaan tähden! Mitä sinä sanot?

SIRKKU (talutetaan keinutuoliin). En olisi voinut elää sen jälkeen — kun sain kuulla —

MAURI. Sinä et ole minun tyttäreni! Tuossa on äitisi kirje.

KAUKO. Sinä et ole minun sisareni —

SIRKKU. Se on hyvä — mutta —. (Kärsien tuskia.) Kuitenkin nyt — kuolen —

KAUKO (polvistuu Sirkun viereen). Älä, älä! Pikku Sirkkuseni!

MAURI (siirtyy äärimmäisessä tuskassa toiselle puolen huonetta). Mitä minä olen tehnyt? Mitä minä olen tehnyt?

KAUKO. Olette tyrannin kädellä tarttunut elämän pyörään! Ettekö näe, että Sirkku kuolee?

SIRKKU (hyvin heikosti). Kuolen sinun morsiamenasi. Olenhan sinun — juhannusmorsiamesi — olenhan?

KAUKO. Olet, olet! — Oi, taivaan suuri laupeus, auta meitä! Rakas, armas! Ikiarmas! (Sirkku saa äkillisen ja nopean kouristuskohtauksen, kuolee. Mauri horjuu tuolin luo, ottaa sydämestään kiinni ja kaatuu tuolille. Kauko painaa toisen kätensä Sirkun otsalle, pitäen Sirkun kättä toisessa kädessään). Elämän virran pyörteeseen upposit — ihana juhannusmorsiameni! (Pää painuu, hän suutelee Sirkun kättä.)

Väliverho.