Part 3

Velmua sinä vain! Vielä kerran velmuat pääsi paulaan, kyllä sinut, tunnetaan. Maaneuvoskin jo tuntee paremmin kuin hyvin sun vallankumouksellisen kieles. Tunnenpa minäkin erään henkilön, joka ennen pitkää juopottelee vaimonsa ja lapsensa köyhäinhuoneelle ja ittensä linnaan — ellei hänen alituinen kiihoittelemisensa jo sitä ennen lopu johonkin vielä kauhistuttavampaan.

WITTICH (katkeralla naurulla).

Kuka tietää mitä tulee tapahtumaan. Tuossa viimeisessä voi olla hiukan perää. (Puhkee raivoon). Mutta jos niin pitkälle jouduttaisiin, niin tiedän kyllä ketä siitä saan kiittää ja kuka on mua panetellu tehtailijoille ja talonpojille ja herrasväille, niin etten enää saa minkäänlaista työtä, en hevosen kengitystä, enkä kärrynraudoitusta. Minä tiedän kuka sen on tehny. Minä estin hänet kerran pahoinpitelemästä erästä pientä poikaraukkaa, joka oli tehny jonkun viattoman poikamaisuuden. Mutta minä sanon sulle — tiedät kyllä, että minä pidän sanani — jos sinä toimitat mun linnaan, niin tee silloin myös testamenttis. Jos kuulen vähintäkään vihjausta sinnepäinkään, niin isken sua sillä, minkä ensiksi käteeni saan — vaikka rautaisella sangolla minä muserran sun kallosi — vaikka naisesi vieressä sun tapaisin lojumassa — niin totta kuin nimeni on Wittich! (Aikoo hyökätä Kutschen kimppuun).

KANKURIT (estävät häntä)

Wittich, Wittich! Tule järkiisi!

KUTSCHE (on pelästyneenä noussut. Pakenee vähitellen oveen päin. Huutaa viimeiset sanat oven raosta).

Mitä sinä minusta tahdot? Sun kanssas ei mulla o' mitään tekemistä. Kankureille mulla on asiaa. Sinusta en välitä! Kankureita kieltää poliisimestari laulamasta tuota loilotusta. — Ellette lopeta sitä kaduilla laulamasta, niin pitää hän kyllä huolta siitä, että saatte levon vankilassa. Siellä saatte veisata vedellä ja leivällä, niin kauvan kuin teitä huvittaa, (Menee).

WITTICH (huutaa hänen jälkeensä).

Hän ei voi mitään meiltä kieltää, vaikka me huutaisimme niin, että tehtailijalla asunnot kukistuisivat ja kaikkien poliisimestarien korvakalvot halkeaisivat!

BÄCKER (on noussut ja antanut merkin kankureille, jotka yhtyvät hanen alkamaansa lauluun).

"Kas meillä ilkeä istuin on, ja sillä on sorron kalpa. Se vääryydessä on voittamaton, sen uhri on kansa halpa."

(Emäntä koettaa hillitä, mutta ei kukaan kuule. Seuraavan värsyn aikana nousevat kaikki ja seuraavat sitten Witlichiä ja Bäckeriä, jotka ovat antaneet merkin yhtymiseen).

"Ja henget valjuilta vangeiltaan tuo kiskovi mahti musta. Voi, muurit täällä ne kertovat vaan kidutettujen kauhistusta."

(Seuraavan varsyn aikana tyhjentyy huone, niin että vieraista jää jälelle Hornig ja Baumert).

"Niin, verikoirat ja konnat te sen hulttiot helvetistä; Haa, kaikki me teidät kiroomme, me sairahat syvyyksistä!"

ROUVA WELZEL (tyhjentää pöytiä).

Tänään ovat he ihan hulluja.

BAUMERT (tekee lähtöä).

HORNIG

Sanos Baumert, mitä on tekeillä?

BAUMERT

He aikovat Dreiszlgerille, vaatimaan häneltä vähän palkankorotusta.

ROUVA WELZEL

Otatko sinäkin osaa tuollaisiin hassutuksiin?

BAUMERT

Enhän minä tässä suuriakaan paina. Nuorten tehtävä on toimia ja vanhat saavat vähän väin autella. (Menee hiukan hämillään).

HORNIG (nousee).

Ihmettelisinpä, ellei tää menisi päin mäntyä.

ROUVA WELZÉL

Aivan järkensä ovat kadottaneet!

HORNIG

Jokaisella ihmisellä on omat mielitekonsa.

ESIRIPPU.

NELJÄS NÄYTÖS.

BÄCKER. MORITZ JÄGER. BAUMERT. ANSORGE. DREISZIGER. PFEIFER. WITTICH. KUTSCHE. ROUVA DREISZIGER. KITTELHAUS, pastori. ROUVA KITTELHAUS. WEINHOLD, jumaluusopin kandidaatti, kotiopettaja Dreiszigerillä. HEIDE, poliisimestari. JOHANN, kuski. KANSAA, nuoria ja vanhoja.

Peterawaldaussa. Tehtailija Dreiszigerin yksityisasunnossa. Loistavasti kalustettu huone, kylmään ja kankeaan tyyliin, tämän vuosisadan alkupuoliskolta. Katto, muuri ja ovet valkoiset; tapeetit ovat raitaiset ja kukalliset, kylmällä lyijynharmaalla pohjavärillä. Mahonkiset huonekalut, päällystetyt punaisella kankaalla ja koristetut kauniilla veistoksilla, kaappi ja tuolit samoin. Kaikki järjestetty seuraavasti: Oikealla, kahden akkunan välissä kirjoituspöytä, akkunat ovat verhotut kirsimarjanpunaisilla verhoilla. Vastakkaisella seinällä sohva, pöytineen ja nojatuolineen. Sohvan yläpuolella seinällä kuvastin kullattuine rococo kehyksineen. Jokseenkin lähellä sohvaa rautainen kassakaappi. Peräseinällä metsästys- ja ampuma-aseita. Kaikki seinät ovat osaksi peitetyt arvottomilla tauluilla, kullattuine kehyksineen. Vasemmalla yksipuolinen ovi etehiseen, perällä avonainen kaksoisovi salonkiin, joka on kalustettu samalla, vastenmielisellä ylenpalttisella loistolla. Rouvat Dreisziger ja Kittelhaus katselevat tauluja salongissa. Pastori Kittelhaus on kandidaatti Weinholdin kanssa innokkaassa keskustelussa.

KITTELHAUS (pieni, ystävällinen, hyväntahtoinen herra, tulee salongista etumaiseen huoneeseen poltellen ja jutellen kandidaatin kanssa, joka myöskin tupakoi; katseltuaan ympärilleen ja huomattuaan ettei muita ole huoneessa, ravistaa hän hämmästyneenä päätään).

Ei ensinkään voi ihmetellä, herra kandidaatti, olettehan te nuori. Teidän ijässänne on meillä vanhoillakin ollut — minä en juuri tahdo sanoa — samat mielipiteet, mutta kuitenkin jotain sinnepäin, ja onhan. nuoruus niin sanomattoman kaunis — kaikkine kauniine ihanteineen. Ikävä vain, että ne ovat niin hetkellisiä — ja vaihtelevia, kuin huhtikuun aurinko. Odottakaahan, kunnes tulette minun ikääni! Kun kokonaisen kolmenkymmenen vuoden ajan — viisikymmentä kaksi kertaa vuodessa, juhlapäiviä lukuunottamatta — on' saanut saarnatuolista julistaa ajatuksensa kansalle, niin kyllä totisesti on ennättänyt rauhoittua. Muistakaa minua, kun pääsette niin pitkälle, herra kandidaatti.

WEINHOLD (yhdeksäntoistavuotias, kalpea, laiha, nopeasti kasvanut. Hänellä on pitkä, sileä, vaalea tukka. Liikkeet levottomia ja hermostuneita).

Kaikessa nöyryydessä, herra pastori — mutta minä en tiedä — löytyyhän kuitenkin niin monenlaisia eri luonteita.

KITTELHAUS

Rakas kandidaatti, te voitte olla miten levoton luonne tahansa — (moittivalla äänellä) ja se te olette, — te voitte iskeä kuinka tulisesti ja kuinka ajattelemattomasti tahansa vasten olevia olojamme, niin taltutte te kuitenkin. Niin, niin, minä myönnän kyllä, että meillä on virkaveljiä, jotka vielä hyvinkin ijäkkäinä miehinä antautuvat kaikenlaisiin poikamaisuuksiin. Yksi saarnaa väkijuomia vastaan ja perustaa raittiusyhdistyksiä, toinen kirjailee, kiihoituskirjasia, jotka kieltämättä voivat olla sangen mieltä kiinnittäviä lukea. Mutta mitä voittavat he sillä? Sillä ei lievitetä kankurien kesken mahdollisesti vallitsevaa hätää. Mutta sitävastoin häiritään koko yhteiskunnallinen rauha. — Ei, voitaisiin todellakin miltei sanoa: suutari pysyköön lestissään! Sielunhoitaja älköön ruvetko vatsanhoitajaksi. Saarnatkaamme jumalan puhdasta sanaa ja jättäkäämme kaikki muu hänen huomaansa, joka pitää huolen taivaan linnuista ja kedon kukkasista. Mutta minne on rakastettava isäntämme joutunut?

ROUVÄ DREISZIGÉR (tulee sisään rouva Kittelhausin kanssa. Hän on kaunis, voimakas ja roteva, noin kolmenkymmenen vuotias. Hänen käytöksensä ja puhetapansa on silmiinpistävässä ristiriidassa hänen hienon ja kallisarvoisen pukunsa kanssa).

Olette aivan oikeassa, herra pastori. Wilhelm käyttäytyy aina tällä tavalla. Jos hänen päähänsä pistää jotain, niin juoksee hän tiehensä ja jättää minut istumaan yksin. Olen usein puhunut hänelle siitä, mutta ei mikään pysty häneen.

KlTTELHAUS

Rakas, armollinen rouva, hän on liikemies.

REINHOLD.

Ellen minä erehdy, niin tuolla alhaalla on jotain hullusti.

DREISZIGER (tulee tulisena ja kiihoittuneena).

No, Rosa, saako pian kahvia?

ROUVA DREISZIGER (happamasti).

Aina sinä olet pakoitettu juoksemaan tiehesi.

DREISZIGER (kevyesti).

Sinä et ymmärrä sitä!

KITTELHAUS

Suokaa anteeksi, mutta teillä on varmaankin taas ollut jotain ikävyyksiä, herra Dreisziger.

DREISZIGER

Ikävyyksiä minulla on joka jumalan päivä, hyvä herra pastori. Siihen olen tottunut. No Rosa? Saammeko pian kahvia?

ROUVA DREISZIGER (menee tyytymättömänä vetämään kellon nuorasta).

DREISZIGER (käveltyään muutaman kierroksen).

Juuri nyt, herra kandidaatti, olisi teidän pitänyt olla tuolla alhaalla. (On mennyt akkunan luo, työntää akkunaverhon syrjään ja katselee ulos. Huudahtaa tahtomattaan). Sellaisia lurjuksia!! — Tulehan tänne Rosa! — Sanopas minulle — tuo pitkä, punatukkainen mies tuolia alhaalla?

KITTELHAUS.

Eikö hän ole tuo, niinkutsuttu puna-Bäcker.

DREISZIGER

Sanopas minulle, onko se mahdollisesti hän, joka häpäsi sinua toissa päivänä? Muistathan, mitä kerroit minulle, kun Johann auttoi sinua vaunvihin.

ROUVA DREISZJGER (pitkäveteisesti).

En muista niin tarkkaan.

DREISZIGER

Älä nyt ole olevinasi. Minun täytyy saada se tietää. Olen jo saanut tarpeekseni heidän hävyttömyyksistään. Jos se on tuo tuolla, niin panen minä hänet syytteeseen. ("Verituomiota" lauletaan ulkona). Kuulkaahan! Kuulkaahan vain!

KITTELHÄUS (aivan harmistuneena).

Eikö tästä rähinästä siis todellakaan tule loppua? Minä puolestani luulen, että nyt vihdoinkin olisi aika poliisin sekaantua asiaan. (Menee akkunan luo). Tulkaahan katsomaan, herra Weinhold! Nyt ei ole ainoastaan nuoriso liikkeellä — siellä juoksee myöskin vanhoja kankureita tuossa joukossa. Miehiä, joita minä monet vuodet olen pitänyt erittäin, rehellisinä ja jumalaapelkääväisinä. He juoksevat' mukana. — He ottavat osaa tähän ennenkuulumattomaan rähinään. He polkevat jumalan lain jalkainsa alle. Puolustatteko nytkin noita ihmisiä?

WEINHOLD

Niin, herra pastori — nuo ihmiset ovat nälkiintyneitä, ymmärtämättömiä, kurjia raukkoja. He päästävät tyytymättömyytensä ilmoille ymmärryksensä mukaan. Sellaisilta ihmisiltä ei: voi odottaa —

ROUVA KITTELHAUS (pieni, lailta ja kuihtunut, on enemmän vanhan neidin kuin rouvan ndkOinen).

Herra Weinhold, minä pyydän teitä.

DREISZIGER

Herra kandidaatti, valitan suuresti — mutta minä en ottanut teitä luokseni pitämään esitelmiä humaanisuudesta. Teidän ainoa tehtävänne on kasvattaa minun lapsiani. Pyydän teitä jättämään minun asiani minulle itselleni. Yksin ja ainoastaan minulle! Ymmärrättekö?

WEINHOLD (seisoo hetkisen kankeana ja kuolonkalpeana, hymyilee sitten pakoitetusti ja vieraasti. Hiljaa).

Niin, niin! minä olen ymmärtänyt teidät. Minä olen aavistanut tämän; tämä vastaa täysin minun toiveitani. (Menee).

DREISZIGER (karkeasti).

Laittautukaa siis matkoihinne, niin pian kuin suinkin, me tarvitsemme huoneen.

ROUVA DREISZIGER

Mutta Wilhelm; Wilhelm!

DREISZIGER

Oletko järjiltäsi? Sinä tahdot suojella ihmistä, joka puolustaa tuollaisia roistomaisuuksia kuin tuokin häväistyslaulu.

ROUVA DREISZIGER

Mutta rakas ystävä, eihän hän ollenkaan ole sitä— —

DREISZIGER

Herra pastori, onko hän puolustanut tai eikö hän ole puolustanut sitä?

KITTELHAUS

Herra Dreisziger, täytyy ottaa huomioon hänen nuoruutensa.

ROUVA KITTELHAUS.

Minä en ymmärrä — tuo nuorukainen on erittäin hyvästä ja kunnioitettavasta perheestä. Hänen äitinsä oli niin onnellinen siitä, että' hän sai niin hyvän paikan täällä, ja nyt — nyt hän ei ymmärrä pitää sitä.

PFEIFER (riuhtaisee etehiseen vievän oven auki ja huutaa).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger, he ottivat hänet kiinni. He ovat ottaneet yhden heistä kiinni!

DREISZIGER (äkkiä).

Onko kukaan mennyt poliisia noutamaan?

PFEIFER

Täällä juuri tulee itse poliisimestari portaissa.

DREISZIGER (ovella).

Nöyrin palvelijanne, herra poliisimestari. Minua suuresti ilahuilaa teidän tulonne.

KITTELHAUS (koettaa merkeillä selittää naisille, että he tekevät parhaiten, jos poistuvat. Molemmat rouvat ja hän poistuvat salonkiin).

DREISZIGER (suurimmassa määrässä kiihtyneenä. Poliisimestarille, joka on tullut sisään).

Herra poliisimestari, olen vihdoinkin antanut värjärieni nipistää yhden noista laululinnuista. En voinut enään istua kädet ristissä. Heidän hävyttömyytensä on todellakin rajaton. Se on aivan sietämätön. Minulla on vieraita kodissani ja nuo hävyttömät uskaltavat — he häpäisevät minun vaimoani, kun hän näyttäytyy ulkona, minun poikani eivät enään ole varmat hengestään. Minä en voi mennä takaamaan etteivät he vielä tarjoa vierailleni selkäsaunaa. Minä vakuutan teille, että jos järjestetyssä yhteiskunnassa on luvallista kerta toisensa jälkeen julkisesti ja rankaisematta häväistä moitteettomia yhteiskunnan jäseniä, niinkuin minua ja minun perhettäni, niin — niin silloin — silloin täytyy minun valittaa, että minulla sattuu olemaan toiset käsitteet oikeudesta ja hyvistä tavoista.

POLIISIMESTARI (noin 40-vuotias, keskikokoinen, jykevä ja verevä. On puettuna ratsuväen pukuun ja kannuksiin, sapeli vyöllä).

Ei suinkaan — ei — ei suinkaan, herra Dreisziger — Minä olen teidän palvelukseksenne. Rauhoittukaa vain, minä olen aivan kokonaan teidän palvelukseksenne. Se on aivan luonnollista; — Minä olen sitäpaitsi hyvin tyytyväinen, että olette antanut ottaa kiinni yhden niistä pahimmista kirkujista. Olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen, että tästä vihdoinkin tulee loppu. Noitten rauhanhäiritsijäin joukossa on muutamia, joita jo kauvan olen vaaninut.

DREISZIGER

Heissä on joitakuita sellaisia hulttioita ja renttuja, jotka eivät halua tehdä työtä, laiskoja lurjuksia, jotka viettävät sikamaista elämää, maleksien kaiket päivät kapakoissa, kunnes ovat saaneet viimeisenkin roponsa alas kurkustaan. Mutta nyt olen minä lujasti päättänyt tehdä lopun noiden renttujen alituisesta ulvomisesta — ja tehdä sen perinpohjin! Ei ainoastaan minun itseni, vaan koko yhteiskunnallisen rauhan vuoksi.

POLIISIMESTARI

Niinpä niih, niinpä tietenkin, herra Dreisziger! Se täytyy jokaisen myöntää; Ja; niin paljon kuin' minun voimani riittävät —

(Welua ulkoa).

DREISZIGER

Pamppua pitäisi antaa tuolle saatanan roistojoukolle.

POLIISIMESTARI

Aivan oikein, aivan oikein. Varoittavaksi esimerkiksi pitäisi muutamia heistä ruoskia.

KUTSCHE (tulee, tekee kunnian. Kun ovi etehiseen avataan, kuuluu raskaita, meluavia askeleita rappusissa).

Herra poliisimestari, saan nöyrimmästi ilmoltaa: olemme ottaneet kiinni yhden heistä.

DREISZIGER

Tahdotteko nähdä miehen, herra poliisimestari?

POLIISIMESTARI ‘

Tietysti, tietysti, Me tahdomme nähdä tuon miehen heti ja vieläpä hyvin läheltä. Olkaa nyt hyvä ja luottakaa minuun, herra Dreisziger. Minä hankin teille hyvitystä, niin totta kuin nimeni on Heide.

'DREISZlOER

Siihen minä en tyydy, mies on hetimiten asetettava yleisen tuomioistuimen eteen.

JÄGER (tulee sisään neljän värjärin raastamana. Värjärit ovat nähtävästi tulleet suoraan työstään, sillä heidän kasvonsa, kätensä ja pukunsa ovat väriin tahratut. Vangilla on lakki vinossa, esiintyy julkealla iloisuudella ja hiukan päihtyneenä).

Sellaisia alhaisia, viheliäisiä miehiä! ja te olette olevinanne työmiehiä, ja tovereita? — Ennen minä antaisin käsieni mädäntyä, ennenkuin hyökkäisin samanarvoisen toverini niskaan.

KUTSCHE (saatuaan merkin poliisimestarilta).

Päästäkää hänet!

JÄGER (seisoo vapaana ja julkeana. Värjärit asettuvat ovelle vahtiin).

POLIISIMESTARI (huutaa Jägerille).

Lakki päästä, lurjus!

JÄGER (ottaa hitaasti ja hätäilemättä lakin pois päästään, muuttamatta ivallista, hymyhän).

POLIISIMESTARI

Mikä on sinun nimesi?

JÄGER

Milloin olen juonu veljenmaljan sinun kanssas? (Liikettä läsnäolevissa).

DREISZIGER

Sepä oli todellakin paksua!

POLIISIMESTARI (kalpenee vihasta, on vähältä hyökätä ylös, mutta pakoittaa itsensä näennäiseen tyyneyteen).

No niin, siitä kyllä vielä selvitään. — Minä kysyn, mikä on sinun nimesi?

JÄGER (ei vastaa).

POLIISIMESTARI

Vastaa, mies, tai annan minä sinulle viisikolmatta lyöntiä —

JÄGER (hauskalla tuulella ja välittämättä uhkauksista, rupeaa puhuttelemaan kaunista palvelustyttöä, joka on ollut aikeessa tarjota kahvia, mutta on hämmästyneenä seisahtunut katselemaan tätä odottamatonta kohtausta).

Vai niin, sinäkin kuulut siis tähän seurueeseen, kulkuri-Emilie. Laita ittesi ajoissa pois täältä, sillä täällä voi tulla tänä yönä sellainen rajuilma, että joka nurkka voi rysähtää alas. (Tyttö tirkistelee punastuen Jägeriä, huomattuaan että Jäger puhutteli häntä, peittää kasvonsa käsillään ja juoksee pois, jättäen kahvitarjottimen paikoilleen. Taaskin liikettä läsnäolevissa).

POLIISIMESTARI (melkein suunniltaan. Dreiszigerille).

Tähän ikääni en ole koskaan vielä kuullut moista hävyttömyyttä.

JÄGER (sylkäsee)

DREISZIGER

Mies, sinä et nyt ole missään karjapihassa — ymmärrätkö?

POLIISIMESTARI

Nyt on kärsivällisyyteni loppu. Viimeisen kerran, mikä on nimesi?

KITTELHAUS (on avannut salongin oven, katsellut ja kuunnellut, tulee esiin' Häneen on kovin koskenut näkemänsä ja kuulemansa, vapisee mielenliikutuksesta).

Hänen nimensä on Jäger, herra poliisimestari — Eikö totta — Moritz? — Moritz Jäger. (Jägerille). Sanohan Jäger, tunnetko minut vielä?

Kankuri! 5

JÄGER (vakavasti).

Olette pastori Kittelhaus!

KITTELHAUS

Niin, sinun sielunpaimenesi, Jäger! Hän, joka on vastaanottanut sinut kristillisen seurakunnan yhteyteen, kasteen kautta, — ja jonka kädestä ensikerran vastaanotit Herran pyhän ehtoollisen. Minä, joka olen työllä ja vaivalla koettanut sydämellesi painaa jumalan kalliita sanoja. Onko tämä kiitollisuutta, mielestäsi?

JÄGER (synkkänä kuin kuritettu koulupoika).

Annoinhan minä siitä taalerih tietääkseni!

KITTELHAUS

Rahoja, rahoja! — Luuletko ehkä, että minä halpamaisesta voitonpyynnistä — Pidä sinä rahasi! — Mitä hulluutta tämä on? Ole nyt uljas ja esiinny kristillisen ihmisen tavoin! Muista mitä olet luvannut. Pidä jumalan käskyt ja ole hyvä ja hurskas! Rahoja, rahoja — — —

JÄGER

Minä olen kveekari, herra pastori, enkä usko mitään.

KITTELHAUS

Mitä, kveekari? Älä lörpöttele! Koeta tehdä parannus, äläkä jaarittele ajattelemattomuuksia! Kveekarit — tiedätkö edes mitä he ovat? He ovat hurskaita ihmisiä eivätkä pakanoita kuten sinä! — Vai kveekari!

POLIISIMESTARI

Teidän luvallanne, herra pastori. (Astuu pastorin ja Jägerirt välille). Kutsche, sitokaa hänen kätensä.

(Ulkoa kuuluu villi ulvonta).

"Jäger, Jägerin täytyy tulla ulos!"

DREISZIGER (astuu akkunan luo, säikähtyy vähäsen, kuten muutkin).

Mitä nyt taas?

POLIISIMESTARI

Minä ymmärrän kyllä, että heillä on aikomus saada tämä rakkari ulos jälleen. Mutta tällä kertaa emme teekään heille mieliksi. Oletko ymmärtänyt, Kutsche? Hän on vietävä arestiin.

KUTSCHE (nuora kädessä, viivytellen).

Kaikella kunnioituksella, herra poliisimestari, siellä on vallan pirullinen pyykki tuolla alhaalla. Siellä on oikea helvetin liemi, herra poliisimestari. Siellä on Bäcker ja tuo seppä ja — sitten —

KITTELHAUS

Suokaahan anteeksi! Eikö olisi parempi, herra poliisimestari, jos koettaisimme rauhallista tietä, ettemme herättäisi yhä enemmän pahaa verta? Ehkä Jäger lupautuu vapaaehtoisesti seuraamaan, tahi —

POLIISIMESTARI

Mitä te ajattelette?! Entäs minun vastuunalaisuuteni! Sellaiseen minä en voi suostua. Eteenpäin, Kutsche, äläkä laahustele siinä!

JÄGER (ojentaa ivallisesti nauraen kätensä sidottaviksi).

Sido lujasti ny'. Lujemmin, niin lujasti kuin voit. Se on kuitenkin vain hetkellinen huvi.

KUTSCHE (sitoo hänet värjärien avulla).

POLIISIMESTARI

Eteenpäin, mars! (Dreiszigerille). Jos olette levoton, voimme antaa värjärien mennä mukana, he asettavat hänet keskeensä, minä ratsastan edessä ja Kutsche kulkee takana. Joka uskaltaa vastustaa, hänet hakkaan minä maahani.

(Kirkunaa ulkona).

Kukkokiekuu — u! Vou — vou — vou!

POLIISIMESTARI (ravistaa uhkaavasti nyrkkiään akkunaa kohti).

Senkin kanaljat, minä opetan kyllä teidät kiekumaan! Eteenpäin, mars! (Menee edellä, paljastettu sapeli kädessä, toiset seuraavat häntä Jägerin kanssa).

JÄGER (huutaa mennessään).

Komppaniia, eteenpäin mars;'ma—ars! (Nauraa hurjasti).

DREISZIGER (äänettömyyden jälkeen, näennäisella tyyneydellä).

No, nyt kai ei meitä enään häiritä? (Sytyttää sikaarin). Tuo mies! (Naurahtaa hermostuneesti). Se oli sanomattoman hassua!

(Ulkoa kuuluu huutoa).

KITTELHAUS

Kansahan pitää aivan hirveätä melua!

DREISZIGER

He tahtovat, että paistettujen varpusten pitäisi lentää heidän avonaisiin suiliinsa. Saadaanpas nähdä! Vallanpitäjät ehkä tästä huomaavat, että heidän on jotakin tehtävä.

PFEIFER (horjuu sisään kalpeana ja hengästyneenä).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger!

DREISZIGER (kiivaasti).

No, Pfeifer, mitä nyt? Mitä on tekeillä?

KITTELHAUS

Tehän voitte peloittaa ihmisen ihan kuoliaaksi. Puhukaa toki!

PFEIFER (änkäten).

Sellainen tavaton — kauhea tapaus — järjestysmiehet — perii hukka!

DREISZIGER

Piruko teitä riivaa? Onko joku taittanut niskansa, vai —?

PFEIFER (parkaisee tuskasta, melkein itkien).

Ne vapauttivat Moritz Jägerin — antoivat selkään poliisimestaria, rusikoittivat poliisia ja ajoivat heidät tiehensä. Sapeli poikki — kypäri murskaksi — ai, ai, ai!

DREISZIGER

Oletteko kadottanut järkenne, Pfeifer?

KITTELHAUS

Sehän olisi suoranainen vallankumous!

PFEIFER (istuu tuolille, vapisee, päivittää ja voivottaa).

Herra Dreisziger, se alkaa tulla vakavaksi! Herra Dreisziger, se tulee vakavaksi!

DREISZIGER

No, niin ollen voi koko pöliisivoima ryhtyä asiaan —

PFEIFER

Herra Dreisziger, siitä tulee tosi!

DREISZIGER

Äh, suu kiinni, Pfeifer!

ROUVA DREISZIGER (tulee salongista pastorin rouvan kanssa).

Oh, tämähän on ihan kauheata, rakas Wilhelm! Meidän hauska iltamme on kokonaan pilattu. Nyt tahtoo pastorin rouva vihdoinkin vihdoinkin päästä kotiin.

KITTELHAUS

Hyvä rouva Dreisziger, se lienee todellakin parasta tänään.

ROUVA DREISZIGER

Mutta Wilhelm, sinun pitäisi kerrankin oikein perinpohjin tehdä ratkaisu heidän kanssaan.

DREISZIGER

Niin sinä sanot. Menepäs ja tee see, niin saat nähdä. — Olenko minä tyranni? Olenko minä kansan nylkijä?

JOHANN (tulee).

Armollinen rouva! Minä olen varovaisuuden vuoksi valjastanut hevoset. Pikku pojat istuvat jo vaunuissa. Jos hullusti käy, niin ajamme tiehemme.

ROUVA DREISZIGER

Mikä kävisi hullusti?

JOHANN

Niin — en minä tiedä. Mutta tuonne alhaalle tulvaa väkeä myötäänsä. He ovat jo ajaneet sekä poliisimestarin että Kutschen tiehensä.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, herra Dreisziger! Siitä tulee tosi.

ROUVA DREISZIGER (kasvavalla tuskalla).

Mutta mitä he sitten oikeastaan aikovat? — Mitä he tahtovat? Eiväthän he vaan aikone hyökätä tänne, Johann?

JOHANN

Armollinen rouva, he ovat vihaiset — kuin koirat.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, täysi, katkera tosi!

DREISZIOER

Suu kiinni, aasi!

KITTELHAUS

Minä olen tehnyt päätökseni. — (Johannille). Mitä kansa vaatii?

JOHANN

Isompaa palkkaa tietysti tahtovat, nuo hulttiot!

KITTELHAUS

No niin, hyvä! — Minä menen tuonne alas ja täytän velvollisuuteni, Minä menen ja puhun heille järkeä.

JOHANN

Herra pastori, siitä ei ole apua, he eivät tyydy sanoihin.

KITTELHAUS

Hyvä herra Dreiszigér, yksi ainoa sana vain. Saanko pyytää teitä asettamaan portin sisäpuolelle pari miestä, jotka voivat sulkea portin heti minun jälkeeni.

ROUVA KITTELHAUS

Aiotko todellakin mennä ulos heidän luokseen?

KITTELHAUS

Aion, aion! Minä tiedän mitä teen. Ole aivan huoletta. Herra on minun turvani!

ROUVA KITTELHAUS (pusertaa hänen kättään, väistyy poispäin ja pyyhkii kyyneleitä silmistään. Melu ulkona yhä jatkuu).

KITTELHAUS

Minä olen menevinäni kaikessa rauhassa kotiin. Tahtoisinpa nähdä, eikö minun hengellinen virkani — enkö minä vielä voi herättää respektiä noissa ihmisissä. — Sitä juuri tahdon nähdä. — No, jumalan nimeen siis! (Menee Dreiszigerin, Pfeiferin ja Johannin seuraamana).

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, (heittäytyy itkien hänen kaulaansa) ettei hänelle vain tapahtuisi mitään onnettomuutta!

ROUVA DREISZIGÉR (omissa mietteissään).

Minä en ensinkään ymmärrä, hyvä rouva, minusta tuntuu niin kummalta — en tiedä oikein — mutta minä melkein pelkään. — Mutta onhan sellainen aivan mahdotonta — eihän sellaista voi — minusta tuntuu aivan kuin rikkaus olisi rikos. — Tiedättekö, jos joku olisi sanonut sen minulle ennemmin, niin minä varmaan mieluimmin olisin jäänyt entisiin pikkuiloihini.

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, kaikellaisissa olosuhteissa voipi olla omat ikävät puolensa.

ROUVA DREISZIGER

Niin, niin, niin minäkin arvelin. Jos meillä on jotain enemmän kuin muilla ihmisillä, niin herrajumala, emmehän me ole sitä varastaneet. Se on rehellisesti koottua, ropo rovolta. Eihän se voi olla mahdollista, että he hyökkäävät päällemme.. Eihän mieheni voi mitään sille, että liike käy huonosti.

(Kuuluu aivan hirveä melu ja huutaminen. Molemmat naiset kalpenevat ja katsovat kauhistuen toisiinsa).

DREISZLGER (syöksyy sisään).

Rosa, heitä jotain päällesi, ja hyppää vaunuun; minä tulen heti perässä! (Kiiruhtaa kassakaapille, aväa sen ja panee taskuihinsa useita arvoesineitä).

JOHANN (tulee).

Kaikki on valmista! Mutta nyt täytyy kiiruhtaa, ennenkuin he ennättävät takaportille.

ROUVA DREISZIGER (heittäytyy pelästyksissään kuskin kaulaan).

Johann, hyvä, rakas Johann! Pelastakaa meidät! Pelastakaa minun lapseni, hyvä, hyvä'—

DREISZIGER

Mutta rauhoituhan nyt toki! Laske Johann irti!

JOHANN

Rauhoittukaa, herran tähden, hyvä rouva! Mustat ovat hyvin levänneitä, ei kukaan saa meitä kiinni, ja jos joku yrittäisi estää meitä, niin ajamme sen yli. (Menee).

ROUVA KITTELHAUS (tuskassa).

Mutta minun mieheni, minun mieheni? Herra Dreisziger, minun mieheni?

DREISZIGER

Hyvä rouva, hänelle ei ole mitään tapahtunut, olkaa aivan huoletta, hänellä ei ole mitään vaaraa!

ROUVA KITTELHAUS

Hänelle on tapahtunut jotain. Te ette vain sano sitä.

DREISZIGER

Älkää nyt ottako sitä niin vaikeasti! He saavat sitä vielä katua. Minä näin kyllä, kutka ottivat osaa siihen. Niin sanomattoman hävytön julkeus ei jää rankaisematta. Seurakunta rääkkää sielunpaimentaan, hyi saakeli! Hulluja koiria, mielettömiä hirviöitä, joita täytyy kohdella ansion mukaan, (Rouva Dreiszigerille, joka on melkein tajuton pelosta). Etkö kuule, että roskaväki on tullut hulluksi! (Alhaalta kuuluu rikkuvain ikkunain helinää). Roskajoukko on saanut vesikauhun. Nyt ei ole muuta neuvoa kuin joutua kiireesti pois täältä.

Ulkona huudetaan:

Toimitsija Pfeifer ulos! Toimitsija Pfeiferin täytyy tulla ulos!

ROUVA DREISZIGER

Pfeifer, Pfeifer, he tahtovat Pfeiferiä ulos!

PFEIFER (syöksyy sisään).

Herra Dreisziger, takaportilla on jo kansaa. Ovi ei kestä enää kolmea niinuuttia. — Seppä Wittich hakkaa sitä rautasangolla kuin hullu!

Huuto ulkoa yhä selvemmin:

Toimitsija Pfeiferin pitää tulla ulos!

(Rouvat Dreisziger ja Kittelhaus juoksevat kauhistuneina ulos).

PFEIFER (kuuntelee kalpeana ja joutuu mielenvikaisen kauhun valtaan. Hän itkee, rukoilee, ulvoo ja valittaa vuorotellen — tuhlaa Dreiszigerilé lapsellisia hyväilyjä — silittelee hänen poskiaan ja käsiään. Takerluu häneen kuin hukkuva).

Voi rakkahin, parhain, armollisin herra Dreisziger! Älkää jättäkö mua pulaan! Olen aina palvellu teitä uskollisesti — olen kohdellu työväkeä hyvästi. Mutta suurempaa palkkaa kuin, minkä te olitte määränny, en tietysti voinu maksaa; Älkää mua jättäkö — he tappavat mun — jos löytävät, niin murhaavat! Herra jumala — jumala sentään — vaimoni, ja lapseni! —

DREISZIGER (pyrkien irti Pfeiferlstä).

Irtaudu minusta, ihminen! Kyllähän me pääsemme pakoon! Kyllähän me pakoon pääsemme! (Ulos Pfeiferin kanssa).

(Muutaman sekunnin on huone tyhjänä. Salista kuuluu ikkunan särkeminen. Voimakas rymy vapisuttaa koko rakennusta. Sitten valtavat eläköönhuudot, joidenka jälkeen ihan hiljaista. Sitten alkaa kuulua hiljaisia ja varovaisia askeleita sekä ääniä käytävässä).

JÄGER

Vasemmalle — ylös — hiljaa — älä ammu!

WITTICH

Hornaan — ne pyövelit! Me menemme häihin. Mene edellä!

BÄCKER

Ei! Mene sinä!

(Muutamia nuoriä poikia ja tyttöjä ilmestyy arkoina ovelle, tunkien toinen toistaan edelleen. Ujous pian kuitenkin katoaa ja laihtuneet, kituneet, risaiset olennot täyttävät huoneen. Uteliaina katselevat he ympärilleen, uskaltamatta koskea mihinkään: Lopulta istuvat tuoleille, ottavat tauluja seiniltä ja katselevat peileihin).

(Jäger, Bäcker, Baumert ja Wittich, jolla on rautasanko kädessä, hyökkäävät sisään aivan kuin etsien jotain, huutaen käheällä äänellä),

JÄGER

Mihin hän joutui?

BÄCKER

Missä on Ihmiskiduttaja?

WITTICH

Jos me syömme heiniä, niin syö sinä höylänlastuja! Jos saamme hänet kiinni, niin hirtämme hänet!

JÄGER (tulee).

Hän on tiessään!

KAIKKI

Kuka?

JÄGER

Dreisziger.

BÄCKER

Entä Pfeifer? — Etsikää Pfeifer — etsikää Pfeifer!

KAIKKI

Etsikää, etsikää Pfeifer!

JÄGER

Ellemme saa käsiimme Dreisziger-lurjusta, niin köyhäksi ainakin teemme hänet!

WITTICH

Köyhäksi kuin kirkon rotta — köyhäksi! (Kaikki aikovat hyökätä saliin).

BÄCKER (estää heitä).

Kuulkaa miehet! Kun ensin täältä selviydymme, niin sitten vasta oikein alamme. Täältä menemme Bielauhun hävittämään Dittrichin konekutomon. Tehtaista tulee koko kurjuus!

ANSORGE (tulee, katselee epäillen ympärilleen, pudistaa päätään ja lyö otsaansa).

Kuka minä olen? Kankuri Anton Ansorge! Onko Ansorge tullu mielipuoleksi? — Mitä hän täällä tekee? Mikä on Ansorge? (Lyö useita kertoja otsaansa). Minä en o' viisas! En varmaankaan o' viisas! Menkää tiehenne, menkää tiehenne, kapinoitsijat! Jos sinä otat mun taloni, niin otan minä sun! (Syöksyy ulvoen saliin, toiset seuraavat riemuiten ja nauraen).

ESIRIPPU.

VIIDES NÄYTÖS

HENKILÖT:

BÄCKER. MORITZ JÄGER. BAUMERT. HORNIG. WITTICH. HILSE, kankuri. MUORI HILSE, hänen vaimonsa. GOTTLIEB, heidän poikansa. LUISE, hänen vaimonsa. MIELCHEN, heidän tyttärensä. SCHMIDT, välskäri.

Nuoria ja vanhoja mies- ja naiskankureita.

Bielaussa. Vanhan Hilsen mökki. Vasemmalla akkuna, jonka edessä pöytä. Samalla seinällä sänky. Oikealla uuni pankkoineen, kangastuoli ja pesupunkka. Pöydän ympärillä istuvat penkillä, sängyllä ja jakkaralla vanha Hilse, hänen vanha, sokea ja melkein kuuro vaimonsa, hänen poikansa Gottlieb ja tämän vaimo Luise, pitämässä aamurukoustaan. Puolarukki ja kerinpuut pöydän ja sängyn välissä. Nauloilla roikkuu lankavyyhtejä. Kaikenlaista rojua vähän kaikkialla. Perällä ovi, joka johtaa pieneen eteiseen, jossa näkyy repaleisia vaatteita kuivamassa. Valo tulee vasemmalta.

HILSE (roteva, vaikka työn ja kärsimysten köykistämä, toiskätinen sotilas-vanhus, terävänenäinen, harmaaihoinen, ja silmät kuten muillakin kankureilla syvällä päässä. Kaikki paitsi muori Hilse seisovat).

Sinua, hyvä herra jumala, emme voi tarpeeksi kiittää siitä, että sinä myöskin tänä yönä armossas ja hyvyydessäs olet suojellu meitä, niin ettei mitään pahaa o' meille tapahtunu. Herra, sun hyvyytes on loppumaton — ja me olemme köyhiä, kurjia — syntisiä ja viheliäisiä me olemme. Mutta sinä, hyvä isä, käännät kasvos meidän puoleemme, kalliin poikas, meidän herramme ja vapahtajamme, Jesuksen Kristuksen tähden. ja jos me usein kärsimysten ja koettelemusten ahjossa epäuskoisiksi tulsimme, niin älä lue sitä meille virheeksi, vaan anna anteeks meidän syntimme. Anna meille kärsivällisyyttä, taivaallinen isämme, niin, että me näiden kärsimysten jälkeen pääsisimme osallisiksi sinun ikuisesta autuudestas, amen.

MUORI HILSE (on etukumarassa yrittänyt kuulla, itkien).

Niin, niin — kauniisti sinä rukoilet, isä? Sen sinä teet! (Luise menee pesemään vaatteita. Gottlieb kutomaan).

HILSE

Mutta missä tyttö viipyy?

LUISE

Hän on menny Peterswaldauhun — Dreiszigerille —

HILSE (lujaa).

No, äiti, annanko sulle rukin ny?

MUORI HILSE