Part 4

Anna ny, isä!

HILSE (asettaa rukin hänen eteensä).

Kyllähän minäkin sen tekisin sun edestäs —

MUORI HILSE

Ei, ei — millä saisin aikannikaan kulumaan.

HILSE

Annahan kun pyhkiän vähän sormias, ettei lanka tule rasvaiseksi. —. (Pyyhkii muorin kädet rätillä).

LUISE

Koska meillä on ollu muka rasvaisia ruokia käsillä?

HILSE

Ellei meillä o' rasvaisuutta, niin syömme kuivaa leipäämme —, ellei o' leipää, niin syömme perunoita — ja perunain puutteessa kuivia iiseitä.

LUISE (uhmaten).

Ja ellei meillä o' liseitä, niin teemme kuin Wenglerit tuossa vastapäätä — kaivamme ylös jonkun kuolleen hevosen raadon ja elämme siitä pari viikkoa.

GOTTLIEB

Voi hyvänen aika, millaista kieltä sinä käytät!

HILSE

Älä puhu noin jumalattomia! (Istuu rukkinsa ääreeu).

HORNIG (tulee).

Onnea vain työllenne!

HILSE

Kiitoksia, Hornig! Milloin sinä oikeastaan nukut? Aina olet sinä liikkeellä.

HORNIG

Nykyään minä en voi nukkua —

LUISE

Terve tuloa, Hornig!

HILSE

Mitä uutisia kuuluu?

HORNIG

Kauniita uutisia, mestari. Peterswaldaulaiset ovat kerrankin päästäneet pirun irti, ja ajaneet Dreiszigerin perheineen pois pesästään.

LUISE (innostuu vähitellen).

Hornigin ei pitäisi valhetella heti kun on silmänsä auki saanu!

HORNIG

En tällä kertaa, tyttöseni, en tällä kertaa. Tämä on täyttä totta. Dreisziger on karkoitettu. Eilen illalla tuli hän Reichenbachiin, mutta ei uskaltanu jäädä sinnekään, vaan jatkoi heti matkaansa Schweinitziin.

HILSE

Lopeta ny' jo, Hornig!

HORNIG

Kaikki on totta, vaikka tuohon paikkaan jäisin. Jokainen lapsikin sen jo tietää. Minä en puhuis mitään, ellen omin silmin olis nähny. Ja nähny kuten teidät tässä. Tehtailijan talo hävitettiin kivijalasta aina katon harjaan asti. Kiviseen katuun heitettiin lasit ja porsliinit akkunoista — jokeen upotettiin kankaita ja kaluja niin paljon, että vesi juoksee ny pitkin rantoja ja on muuttunu vallan siniseksi siitä sinivärin paljoudesta, joka siihen ajettiin. Jumalattoman suuret väripilvet peittävät koko ilman. Voi, sitä hävityksen kauhistusta asunnossa, makasiineissa ja värjäyslaitoksella — seinäverhot ja lattiat revittiin -- peilit lyötiin murskaksi — oviverhot, huonekalut — kaikki leikelliin, revittiin, rikottiin murskaksi, jauhettiin pieniksi muruiksi. Se oli kauheampaa kuin sodassa, saatte uskoa.

HILSE (ravistelee epäilevästi päätänsä).

Meikäläiset kankuritko ölsivat niin tehneet?

(Muutaniia naapureita on tullut ovelle).

HORNIG

Keitäs muita ne sitte olsivat olleet. Tunsin jokainoan ja puhuttelin heitä, kun kuljetin maaneuvosta huoneiden läpi. He olivat yhtä lauhkeita kuin ennenkin. He tekivät työtään hitaasti, mutta perinpohjaisesti. Maaneuvoskin puhutteli montaa — ja he olivat nöyriä kuten tavallisesti. Mutta työtään lopettamaan hän ei heitä saanu. He tekivät hävitystyötään huolellisella tarkkuudella, aivan kuin palkan edestä.

HILSE

Menitkö sinä maaneuvoksen kanssa sinne sisään?

HORNIG

Olsinko peljänny tuttavia ihmisiä? Kuljin hänen kanssaan koko joukon läpi. Näin kuinka tuo homma häneenkin koski. Ei kuulunu ainuttakaan sanaa, niin hiljaisesti se kävi. Oli kovin juhlallista kattella miten nuo nälkiintyneet luurangot kostivat hartaudella.

LUISE (purskuu innostuksesta pyykkien silmiään esiliinalla).

Noin täytyi käydä — siitä se paranee.

1:NEN KANKURI (eteisessä).

Meillä on liiaksi kansankiduttajia. — Tuossa, vastapäätä asuu yksi. Hän elää yltäkylläisyydessä ja loistossa ja antaa kankuriensa kärsiä nälkää.

HILSE (vielä epäillen).

Mutta kuinka tulivat he sellaiselle päälle?

HORNIG

Jumala sen tietää. — Mutta Dreisziger'oli sanonu, että syökööt kankurit heiniä, jos kärsivät näikaä! Se kai sen teki.

(Kankurit ovella kertovat noita sanoja yhä kiihtyen).

HILSE

Jos olsit sanonu mulle: vanha Hilse, huomenna kuolet, niin — oisin vastannu: kenties — paljo mahdollista — tai että: huomenna tulee Preussin kuningas luoksesi — mutta että kankurit ryhtyvät tällaisiin — en koskaan, en koskaan elämässä voi sellaista uskoa.

MIELCHEN (7-vuotias kauriis, vaaleatukkainen tyttö tulee juosten kori käsivarrella. Näyttää äidilleen hopeaista lusikkaa).

Äiti, äiti — kas mitä mulla on. Tällä sun pitää ostaa mulle hame! —

LUISE

Mitä sinä puhut? — Mitä sulla on? Olethan juossu ittes ihan hengästyksiin!

HILSE

Missä olet saanu lusikan, tyttö?

LUISE

Hän on kai löytäny sen?

HORNIG

Se on ainakin parin, kolmen taalan arvoinen.

HILSE (raivossa).

Ulos heti paikalla, tyttö! Vie lusikka sinne mistä olet sen löytäny! Ulos! Teetkö meidät kaikki varkaiksi? Kyllä minä sulle näytän. —

MIELCHEN (takertuu äitiinsä).

Älä lyö, taata! Minä sen löysin — kaikilla tytöillä — jokaisella on samallainen.

LUISE (tuskaisesti ja jännityksellä).

Mistä löysit sen?

MIELCHEN (nyyhkien).

Dreiszigerin talon edustalta. Peterswaldausta.

HILSE

Vie heti paikalla se takaisin!

MUORI HILSE

Mitä on tekeillä?

HORNIG

Anna Gottliebin juoksuttaa se vahtikonttooriin!

HILSE

Heitä takki hartioilles, Gottlieb!

GOTTLIEB (pukeutuu).

Minä vien ja sanon, että tyttö sen löysi. Älä ny' itke, tyttö! Anna joku rätti ympärille, ettei vioittuis tuo kallis kalu. (Käärii lusikan varovasti riepuun).

LUISE

Tuolla olsimme voineet elää monta viikkoa.

HILSE

Se vielä puuttuis! Riennä! Laita, että pääsemme tuosta helvetin kapinesta.

GOTTLIEB (menee).

HORNIG

Minunkin täytyy jo laittautua tieheni. (Menee).

VÄLSKÄRl SCHMIDT (pieni, lihava ja vilkasliikkeinen mies, tulee).

Hyvää huomenta, hyvä täti! Nythän vasta ihmeitä kuuluu! Hyvää huomenta, vanha Hilse! — Niinpä niin, Hilse vaari, pitipä poiketa katsomaan miten jaksatte. Mikäs liitto vanhaa muoria vaivaa?

LUISE

Hyvä välskäri! Valosuonet ovat kuivuneet. Hän ei näe rahtuakaan enää.

SCHMIDT

Sen on tehny tomu ja tulenvalolla kutominen. Se on selvä, se! No, nyt on koko Peterswaldau liikkeellä. Kerrotaan mitä kummallisimpia juttuja. Mikä herran nimessä on menny kansaan? Tiedättekö Hilse? He tekevät vallankumouksen, ryöstävät ja hävittävät. — Mielchen, missä on Mielchen? Täällä Mieichen, pistäpäs kätesi tänne taskuun! (Mielchen tekee niin). Löydät sieltä piparkakkuja — no, no! älä kaikkia ota! — — Onko mokomaa ennen kuultu! Viisitoista sataa ihmistä liikkeellä. (Kirkonkellot kuuluvat etäältä). Kuulkaas vaan — Reichenbachissa soitetaan hälyytystä! Nyt on vallan tuomiopäivä! Inhoittavaa!

HILSE

Tulevatko he todellakin tänné Bielauhun päin?

SCHMIDT

Tietysti. — Tänä päivänä en tahtois olla tehtailija. (Kankurilaulu kuuluu etäällä). Kuulkaas! — Ei kestä montaakaan minuuttia ennenkuin ovat täällä. Hyvästi, hyvät ihmiset! Älkää tehkö mitään tyhmyyksiä! Sotaväki tulee kohta heidän jälkeensä. Peterswaldaulaiset ovat kadottaneet järkensä. (Kirkonkellot kuuluvat läheltä). Herra- Jumala! Nyt alkavat meidänkin kellot soida — nythän kansa aivan hurjistuu, (Menee).

(Kansa poistuu eteisestä).

GOTTLIEB (tulee hengästyneenä).

Minä näin heidät — minä näin heidät! He ovat täällä — he ovat täällä! Heillä on korennoita, heinähankoja ja kankia. He ovat jo Dittrichin luona mellakoimassa. Herra jes' sentään, mitä tästä tulee! Niin kauhean paljo väkeä! Jos he alkavat hyökätä, niin — kuolema ja kadotus — silloin käy tehtailijoiden huonosti.

HILSE

Miksi olet juossu? Saat taas takaisin vihtatautis — ja saat sitte maata viikkoja.

GOTTLlEB (kiihkossa).

Täytyi juosta, etteivät saaneet kiinni.. Huusivat jo, että tulsin mukaan. Baumert-setäkin oli siellä; Hän käski mun sanoa isälle, että mensitte tekin maksamaan tehtailijoille heidän kidutuksensa! (Yhä kiihtyneemmin). Ny tulee toiset ajat, sanoi hän. Ny tulee toiset olot kankureille. Kaikkien pitää yhtyä ajamaan se läpi. Ny saadaan lihaa joka sunnuntaiksi ja verimakkaraa joka juhlapäiväksi. Kaikki tulee vallan toisenkaltaiseksi tästä eteenpäin.

HILSE (pidätetyllä suuttumuksella).

Hän on sun kummis — ja pyytää kuitenkin sua yhtymään sellaiseen syntiseen työhön. Älä koskaan sellaiseen ryhdy, Gottlieb! Saatanalla on sormensa sellaisessa pelissä! Perkeleen hyväksi he työskentelevät.

LUISE (aivan kiihkon vallassa).

Niin, niin Gottlieb, ryömi sinä uunin taakse keskellä kirkasta päivää ja rukoile kaunis rukous, niin olet isällesi mieluinen.

HILSE (vapisee vihasta).

Oletko sinä oikea nainen? Sinä olet äiti ja kuitenkin sulla on noin paha suu. Sun pitäis kasvattaa tytärtäsi ja kuitenkin kiihoitat miestäsi rikoksiin ja konnantöihin.

LUISÉ (kuin edellä).

Teidän jumalinen lorunne ei koskaan o' tuottanu lapselle leipää suuhun — eikä teidän rukouksenne lieventäny ainoatakaan puutetta. Minä olen äiti, tietäkää se, ja juuri siksi toivon minä tehtailijat ruttoon ja helvettiin. Juuri äiti minä olenkin. Minä tiedän mitä merkitsee lasten synnyttäminen ja elättäminen. Ensimmäisen synnyttämisestä alkaen olen minä heidän tähtensä itkeny enemmän kuin te olette ajatellu. Kun te olette rukoillu ja laulanu, olen minä juossu jalkani verille pienen plimätilkan tähden. Kuinka monta sataa yötä olenkin vaivannu päätäni, estääkseni lapseni kuolemasta nälkäkuolemaa. — Mutta tuolla vastapäätä, Dittrichillä, on lapset kylvetty viinissä ja pesty maidossa! Ei, ei! Jos täällä aletaan, niin ei kymmenenkään hevosta vois pidättää minua menemästä mukaan — ja sen sanon teille, että jos Dittrichin taloon rynnätään, niin olen minä ensimäinen — ja jumala armahtakoon sitä, joka tahtois estää minua. Minä olen jo väsyny tähän kaikkeen, tietäkää se!

HILSE

Sinä olet aivan paatunu, sinua ei voi auttaa.

LUISE

Te ette voi auttaa mitään! — Teitä ei viitti edes sylkeäkään. Veri on teistä niin loppuun imetty, että te ette voi edes omasta häpeästänne punastua. Ruoskalla pitäisi suomia teihin rohkeutta, raukat! (Juoksee ulos).

MUORI HILSE:

Mikä Liisalle tuli?

HILSE

Ei mikään! Mikä hälle olis tullu!

MUORI HILSE

Kuules isä! Tuntuuko minusta vain siltä, vai solvatko kirkon kellot?

HILSE

Taitaa olla hautajaiset, äiti.

MUORI HILSE

Minä vain en pääse täältä. Miksi minä en jo saa kuolla? (Äänettömyys).

HILSE (kävelee edestakasin).

Gottlieb, sun vaimos sanoi mua pelkuriksi! — Missä on mun toinen käsivarteni, sen tietää kuningas. Ennenkuin hän oli syntynytkään, vuodatin minä vertani isänmaan edestä. Irvistelköön niin paljon kuin häntä haluttaa — ei liikuta minua! Pelkuri! Minäkö pelkuri! Mitä minä pelkäisin, sitä en ymmärrä. Muutamia sotamiehiäkö? Jumaliste! Sitä vielä puuttuisi! Jos tarvitaan, niin aina voin selviytyä parista pistimestä. Jos niin hullusti kävis, niin voisinhan minäkin viettää juhlaa. Ei minua tarttisi kauvan pyytää käymään kuoleman tietä. Parempi tänään kuin huomenna, — ja mistä pitäisi mun luopua? Sen kurjuuden ja raatamisen, jota kutsutaan elämäksi, sen kai ihminen ilomielellä jälkeensä jättäis. — Mutta sitten, Gottlieb, sitten tulee jotakin muuta — ja jos se on kadotettu, niin silloin seistään siinä tuuliajolla.

GOTTLIEB

Kuka tietää millaista on huoleman jälkeen! Sitä ei o' kukaan nähny.

HILSE

Älä epäile sitä ainoata, joka meillä ihmisraukoilla on jäljellä. Miksi minäkin sitten oisin istunu täällä '— ja ahertanu hengen edestä viidettäkymmentä vuotta — ja levollisesti kattellu miten toiset elävät hekumassa ja ylellisyydessä — ja tekevät kultaa minun nälästäni ja tuskistani. Miksi olen tehny niin? Siksi, että minä olen toivonu. Toivo on ollu mun lohduttajani. Minä olen ajatellu: (näyttää ulos akkunasta) tuo olkoon teidän osanne — minun osani on toisessa elämässä — ja hakattakoon minut kappaleiksi, minä tiedän kuitenkin mitä minä tiedän. Se on meille luvattu. Se tulee täytetyksi. Mutta me emme o' tuomareita — minun on kosto, sanoo Herra, meidän jumalamme.

ÄÄNIÄ ULKONA

Kankurit ulos!

(Muutamia kankureita tulee eteiseen).

HILSE

Minun puolestani — tehkää mitä tahdotte! — (Menee työhönsä). Minut saatte jättää rauhaan!

GOTTLIEB (lyhyen taistelun jälkeen).

Minä menen työhöni. Tapahtukoon mitä tahansa! (Menee kangastuoliin).

(Kankurilaulu kuuluu lähempää kuin kumea, yksitoikkoinen kostonvalitus).

1:NEN KANKURI (eteisessä).

Katsokaas! Ny' niitä tulee kuin muurahaisia!

2:NEN KANKURI

Mistä tuleekaan noin paljo kankureita?

1:NEN KANKURI

Älä peitä! Anna munkin kattoa!

2:NEN KANKURI

Kas millaista pitkää tankoa he kantavat edessä!

1:NEN KANKURI

Voi, voi, miten paljo niitä on!

HORNIG (tulee).

Nuoremman Dittrichin talo on hävitetty tehtaineen, viinikellareineen päivineen. Ny' tulee meidän Dittrichin vuoro.

1:NEN KANKURI

Ei ne ollenkaan näytä pahasisuisilta.

HORNIG

Ödottakaahan vain — kohta tulee toista. Nyt he tarkastelevat asemaa. — Kas miten huvila piiritetään. — Näettekö tuota tanakkaa miestä, jolla on kädessään rautainen sanko? Se on Peterswaldaun seppä. Hän iskee murskaksi paksuimmatkin ovet, aivan kuin lasia vain. Onneton tehtailija, joka hänen käsiinsä joutuu! Kyllä saa loppua haukotella.

1:NEN KANKURI

Kratsh! — Kivi lensi ikkunan läpi. Taitaapa vanhan Dittrichin sydän pamppailla.

2:NEN KANKURI

Hän asettaa ulos taulun.

1:NEN KANKURI

Taulunko? Mitä siinä seisoo?

2:NEN KANKURI

Etkö osaa lukea?

1:NEN KANKURI

Osaanpa tietenkin.

2:NEN KANKURI

Lue sitte!

1:NEN KANKURI

Teidän — vaatimuksiinne — suostutaan.

HORNIG

Sen hän olis voinu jättää sanomatta. Eipä se taida auttaa. He pitävät päänsä. Tehtaisiin tahtovat he. He tahtovat hävittää kaikki koneet maailmasta. Ne on ne, jotka tappavat käsityöläiset — näkeehän sen sokeakin. Ei, ei! Ei heitä ny' estä maaneuvos, ei poliisi eikä mikään taulukaan. Kyllä ny' tiedetään mitä kello on lyöny.

1:NEN KANKURI

He tulevat sillalla tännepäin! (Tuskassa). He varmaankin tulevat tänne!

2:NEN KANKURI (kauhulla).

He tulevat tänne! He tulevat tänne! He raastavat kankurit ulos asunnoistaan! (Juoksevatpakoon, eteinen jää tyhjäksi).

(Joukko kapinallisia, likaisia, tomuisia, kiihtyneitä miehiä syöksähtää sisään, huutaen).

Kankurit ulos!

BÄCKER (on tullut joukon mukana. Hämmästyy nähdessään Hilsen).

Lopettakaa Hilse-setä tuo jöutavanpäiväisyys! Nyt ei teidän enää tartte tappaa itteänne työllä. Sen asian hoidamme me.

HILSE

Itte paholainenko on lähettäny teidät kankinenne ja kirveinenne?

BÄCKER

Nämä hakkaamme kappaleiksi Dittrichin selkään.

BAUMERT (tulee väliin päihtyneenä, möyhennetty kukko kädessä. Levittää kätensä).

Ve-eljet! Me olemme kaikki veljiä! Tulkaa syliini veljet! (Naurua).

HILSE

Millainen sinä olet, Wilhelm!

BAUMERT

Sinäkö Gustaf? — Gustaf, sinä vanha nälkäkurki, tu' mun sydämelleni! (Heltyy).

HILSE (murisee).

Anna mun olla rauhassa!

BAUMERT

Kattopas, Gustaf, onnellista ihmistä! Enkö o' ihan aatelismiehen näköinen? (Silittelee vatsaansa). Arvaapas mitä mun vattassani on! Kun onni seuraa ihmistä, niin saa hän slampankaljaa ja jänispaistia. Tyhmiä olemme olleet tähän asti, mutta ny' me valvomme etujamme.

KAIKKI

Me valvomme etujamme — eläköön!

BAUMERT

Heti kun on saanu kurkustaan alas jonkun hyvän palasen, niin heti vaikuttaa se luontoon. Hui jestas pojat, sitä kuraassia! Tulee väkeväks kuin härkä! Voima purskuu joka suonesta ja sormesta, niin ettei o' aikaa kattoa mihin iskee. Kuraassi kasvaa niin penteleesti!

JÄGER (tulee vanha miekka kädessä).

Hyvin on onnistuttu, pojat!

BÄCKER

Me taidamme tehtävämme. Se käy kuin salaman leimaus — niin että kipinät lentää kuin sepän ahjosta.

1:NEN KANKURI

Pitäis sytyttää tuleen tehtaat!

JÄGER

Silloin tekisimme heille hyvän työn ja rikastuttaisimme heitä palorahoilla. (Naurua). Meidän pitää tehdä selvä myöskin virkamiehistä. Minä olen lukenu, että kaikki paha tulee pirukraateista — virkavaltaisuudesta.

BÄCKER

Kohta lähdemme Breslauhun näyttämään. — Mefdän joukkomme kasvaa yhä. —

BAUMERT (Hilsellé).

Maistapas vähän, Gustaf!

HILSE

Minä en koskaan maista mitään väkevää.

BAUMERT

Se oli ennen mailmassa, se! Ny' elämme uudessa maailmassa, Gustaf!

1:NEN KANKURI

Tällaista juhlaa ei o' joka päivä! (Naurua).

HILSE

Helvetin kekäleet — mitä tahdotte minusta?

BAUMERT (vähän arkana, liioitellun ystävällisesti).

Kuulehan! Minä tahdoin antaa sulle tän pikkuisen kukon. Saat keittää siitä soppaa muorille.

HILSE (hämillään, ystävällisemmin).

Sano se äidille!

MUORI HILSE (on kuunnellut jännityksellä käsi korvan takana, tekee poistavan liikkeen).

Anna mun olla rauhassa! En tahdo mitään kanakeittoa!

HILSE

Oikein muori! En minäkään! En ainakaan tuota! ja sulle Baumert tahtoisin sanoa sanan. Kun vanhat miehet alkavat loruilla kuin pienet lapset, niin seisoo saatana päällään pystyssä sulasta ilosta — ja kuulkaa te kaikki — meillä ei o' mitään tekemistä toistemme kanssa. Minun suostumuksellani ette o' täällä! Oikeuden ja omantunnon mukaan ei teillä o' täällä mitään tekemistä.

1:NEN KANKURI

Se joka ei o' meidän puolellamme, se on meitä vastaan.

JÄGER (karkeasti uhaten).

Sinä olet väärässä, ukko! Me emme o' mitään varkaita!

1:NEN KANKURI

Me näemme nälkää, siinä koko juttu!

JÄGER

Me tahdomme elää, siinä kaikki! Siksi olemme katkaisseet köyden, jossa roikuimme, ja se oli täydellisesti oikein! (Pudistaa nyrkkiään Hileelle). Jos vielä sanankaan sanot, niin saat tästä päin naamaas!

BÄCKER

Rauhoitu! Anna äijän olla! — Katsokaas Hilse setä — me ajattelemme näin: kernaammin kuolemme kuin alamme samallaisen elämän uudestaan.

HILSE

Olenhan minäkin kestäny seittemättäkymmentä vuotta.

BÄCKER

Samantekevä, mutta ny' täytyy tulla toinen peli — ja mitä emme saa hyvällä, sen otamme väkisin.

KAIKKI

Sen otamme väkisin!

HILSE

Väkisin? (Nauraa). Voitte yhtähyvin itte kaivaa hautanne ja paneutua sinne levolle. He kyllä kohta näyttävät teille kenen väkivalta on voimakkain. Odota vain, poika!

JÄGER

Sotilaitako tarkoitatte! Mekin olemme olleet sotilaita! Parista komppaniasta kyllä selviämme.

HILSE

Sillalla — niin! Mutta vaikka ajaisittekin kaksi tiehensä, niin tulee kymmenen sijaan.

ÄÄNIÄ ULKONA

Sotaväki tulee! Varokaa! (Äkkinäinen hiljaisuus. Kaukaa kuuluu torvi ja rumpu. Hiljaisuuden loputtua äkkinäinen, välitön huuto). No, saakeli! Pian käpälämäkeen!

BÄCKER

Kuka puhui paosta? Kuka?

JÄGER

Kuka pelkää muutamia pistimiä? Minä komennan teitä! Olen ollu sotaväessä — ja tunnen sen roskapelin.

HILSE

Millä aiot ampua — sormellasko?

BÄCKER

Anna ukon olla! Hän on vanhuuden höperö! Tuletko mukaan, Gottlieb?

HILSE

Sen, hän kyllä jättää tekemättä.

LUISE (tulee).

Älkää seiskö täällä ja kuluttako aikaa mokomien rukouskirja-sankarien kanssa. Tulkaa torille! Joutuun torille, Baumert! Majuri puhuttelee kansaa ja kehoittaa hajaantumaan. Ellette kiirehdi, niin on kaikki kadotettua.

JÄGER

Sulla on urhea mies, sulla!

LUISE

Minunko mieheni! Mulla ei o' mitään miestä! (Menee).

JÄGER

Eteenpäin se, joka ei tahdo olla lurjus, eläköön!

(Hyökkää ulos. Häntä seuraavat toiset eläköötä huutaen).

BÄCKER

Voi hyvin, Hilse setä! Kyllä tavataan!

HILSE

Sitä en usko! Viittä vuotta en minä enää elä. Etkä sinä ennen pääse vapaaksi.

BÄCKER (pysähtyy hämmästyneenä).

Mistä sitte — tarkoitatte?

HILSE

Kuritushuoneesta — miistä sitte muualta.

BÄCKER (hurjalla naurulla).

Siellä ainakaan ei kuole nälkään!

BAUMERT (on istunut jakkaralla veltossa mietiskelyssä, nousee).

Öäckerillä on oikein — vaikka lopettaisimme kahleissa ja hirsipuussa! Kuritushuoneessakin on paljo parempi kuin kotona. Siellä ruokitaan ihminen, ei o' mitään hätää! (Vitkaan ovea kohti). Voi hyvin, Gustaf! Jos mulle tapahtuu jotakin, — niin — on kai sulla pieni rukous minunkin varakseni! (Menee).

(Eteinen täyttyy uteliaista naapureista. Hilse alkaa työnsä. Gottlieb on ottanut kirveen nurkasta ja katselee sen terää. Molemmat ovat suuressa mielenjännityksessä. Vieraat vaikenevat. Ulkoa kuuluu väkijoukon kohisevaa melua).

MUORI HILSE

Sanohan ukkoseni, mitä on tekeillä, kun lattia niin tärisee? (Äänettömyys).

HILSE

Gottlieb!

GOTTLIEB

Mitä?

HILSE

Anna kirveen olla!

GOTTLIEB

Milläs puita pienennettäisiin?

MUORI HILSE

Tee niinkuin isä käskee!

(Yhteislaukaus kuuluu).

MUORI HILSE (lyyhistyy pelosta).

Sus siunatkoon! Ny taas käy ukkonen!

HILSÉ (nousee rukoilemaan).

Kuule, rakas! herra jumala taivaassa, varjele noita kankuriraukkoja, varjele mun veliparkojani!

(Äänettömyys).

HILSE (itsekseen).

Nyt vuotaa verta!

GOTTLIEB (Kun yhteislaukaus kuuluu, kohottaa hän kirveen voimakkaasti, kalpeana ja aivan hurjana sisällisestä liikutuksesta).

Vieläkös tätä vois kestää!

1:NEN KANKURI (huutaa eteisestä).

Setä Hilse, setä Hilse! Menkää pois akkunasta! Yksi kuula on lentäny akkunan läpi vintissä! Ihmisiä kaatuu — verta vuotaa.

2:NEN KANKURI

Ny rynnätään sotaväen kimppuun. Naiset mukana — Gottlieb! Tule katsomaan vaimoasi! Hän ryntää päin pistimiä kuin tanssiin!

1:NEN KANKURI

Tuolla kannetaan haavoitettuja!

(Kuuluu eläköön huutoja).

1:NEN KANKURI

Mistä he ovat saaneet kiviä?

2:NEN KANKURI

Repineet kadusta — ny saavat sotilaat — kas millainen kivisade!

(Ulkoa kuuluu kirkunaa ja parkunaa).

1:NEN KANKURI

Nyt he taas lataavat. Tulee kohta yhteislaukaus. Setä Hilse, pois akkunasta!

GOTTLIEB

Mitä? Olemmeko me hulluja koiria? Pitääkö meidän syödä ruutia ja lyijyä leivän sijasta? (Hilselle). Saavatko he ampua mun vaimoni? Se ei saa tapahtua! Pois tieltä! Ny minä tuen! (Hyökkää ulos).

HILSE

Gottlieb, Gottlieb!

MUORI HILSE

Missä on Gottlieb?

HILSE

Helvetissä.

1:NEN KANKURI

Pois akkunasta, setä Hilse!

HILSE

En mene! Vaikka tulsitte hulluiksi kaikki tyynni. (Muori Hilselle kasvavalla innolla). Tähän on mun taivaallinen isäni mun asettanut Eikö niin äiti? Tässä istumme ja teemme velvollisuutemme, vaikka mailman loppu tulis. (Alkaa puolata. Yhteislaukaus kuuluu. Hilse hypähtää ylös, mutta vaipuu istumaan ja putoaa sitten kasvoilleen pöydälle kuoliaana. Eteisestä hyökkäävät kankurit eläköötä huutaen ulos).

MUORI HILSE (kysyy taukoamatta).

Isä, isä, miten on sun laitas?

(Eläköönhuudot kuuluvat yhä käuvempaa).

MIELCHEN (tulee sisään kiireesti).

Taata, taata! Ny ajavat he sotaväkeä ulos kylästä — ja Dittrichin talo on hävitetty aivan kuin Dreiszigerinkin. Taata! (Pysähtyy peljästyneenä. Lähestyy varovaisesti kuollutta). Taata!?

ESIRIPPU