IV.

Tämä paikka on kuollut, linnut tätä paikkaa pakenee, ja kukkaset kuolee, varjo joka hetki tummenee —

Tämä paikka on kuollut, tässä on murhattu rakkaus — Te, ihmiset, kuulkaa, yksi on minulla toivomus:

Kun kuolen ma kerran, pian, sitä toivon enää vain — niin hautani tänne tahdon minä lähelle rakkauttain.

KUIN KUOLINPAARIEN LAKANAT

Kuin kuolinpaarien lakanat niin olivat kasvosi valkeat ja liikkumattomat.

Kuin kuolinpaarien vierellä minä istuin kädet ristissä ja tahdoin itkeä —

Vaan silmät kuivina tuijotin sua suuressa tuskassa silmihin ja kauhusta vapisin.

Miks ovat kasvosi kalpeat ja silmäs kuolonsairahat — jos vielä rakastat?

MUSTA TAUTI

Mun sydäntäni musta tauti syö: sun silmissäsi vieraat silmät nään. On kuollut rakkautes minuhun. Ma kivistävään epätoivoon jään.

Sa kuulet sanani ja kuitenkin jo tuokiossa kaiken unohdat. Tai ehkä kuunnellut et ollenkaan, — minussa toista jo kai rakastat.

Sa vanhaa lemmittyäs jotakin tai uutta muistat, — mua enää et. Tai rakkautta vain sa rakastat, vain lemmen nautinnosta suutelet.

Mun sydäntäni musta tauti syö, mua tuska katsoo silmin verisin, ja epätoivo lankee ylleni: sinua itseäs ma rakastin.

PIMEÄ MERI

Minä olen pimeä meri, kylmä ja yksin ihan. Lyö rannoilla musta veri epäluulon ja vihan.

Olen ulapan pitkän ja aavan pian jääksi hyytyvä vesi. Löi rintaani mustan haavan sinun julma rakkautesi.

YSTÄVILLE

Te menkää luotani kaikki pois, te, joita rakastan! On niinkuin kätenne kuolleet ois, kun niitä puserran.

En silmäinne kalvossa katsetta nää, kun luotte ne minuhun. Epäluulon tappava käärmeenpää on tunkenut sieluuni mun.

Te menkää luotani kaikki pois! Minut vaikka kirotkaa. Minun helpompi etäällä teistä ois taas — teitä rakastaa.

KUOLLUT SYDÄN

Meren laulua syvästi onnekasta, jota kuulin aina ma korvissani, olen lakannut kokonaan kuulemasta. — Meren kuva on sumennut sielustani.

Olen polttanut tuhkaksi herkimpäni: Kuvat, äänet kirkkaat on himmenneitä. Kivitaakkana kuollutta sydäntäni nyt kuljetan pimeitä, pitkiä teitä.

Voi enää vain unessa kipeässä meri joskus laulaa mun korvissani — Minä itkuuni herään ja pimeässä kuin mieletön parahdan vuoteellani.

SA LIIAN MYÖHÄÄN TULIT TAKAISIN —

En ole tyttö, jota rakastit. Vuossata siitä vierinyt jo lie, kun hänest' erkanit.

Sa liian myöhään tulit takaisin — Miks katsot noin kuin tuntisit sa minut kuitenkin?

Ma olen vieras. Miksi katsot noin? Hän kuollut on, ja muistolleen ma ammoin rauhan soin.

Ma olen vieras, hänet tunsin vaan ja tiedän: anteeks antoi hän myös sulle kuollessaan.

Käy jälleen seutuun, josta tulitkin. Ei kukaan löydä hänen haudalleen — Sa liian myöhään tulit takaisin.

SYVYYDESTÄ

LAIVA

Musta laiva vettä joluu. Lintu huutaa ulapalla. Laivan yllä pitkät pilvet, syksyn raskas vesi alla.

Joku tulee — Joku lähtee — Laiva, kohtaloita kannat. Kohoo veden kahtapuolta murheen pitkät kaislarannat.

Joku muistaa, joku itkee — Kaikki rannat jäivät taaksi. Hiljaa joluu ulapalle kohtaloiden musta haaksi.

Aukee aamu laivan eteen: Laivan lasiruudut kiiltää. Joku itkee, joku toivoo — Oudot linnut vettä viiltää.

KAUPUNKI