Part 5

KALLE. Hyvä! Se on kuin minun suustani. Lue vaan!

SIINA (Jatkaa.) »Tierätkös, minäkin olen täällä tullu suureks ihmiseks.» (Siina pyyhkii silmiään ja lukee vapisevalla äänellä edelleen.) »Minä en enää mellastele enkä ryyppää. Eikä täällä anneta, vaikka ryyppäisikin. Minulla on yks hyvä kaveri, Kekäläisen Ville, jonka kanssa me ollaan tehty hyviä ahväärejä. Me ollaan kierretty kaupungista kaupunkiin ja painiskeltu Ameriikan mestaruutesta. —»

SANTERI. Vai niin. Osasiko se painiakin?

SIINA. Osasi, veikkoset! Joka päivähän se tapella meuskasi. (Lukee.) »Me ollaan vuoronperään mestareita ja ihmiset maksavat nähräkseen meittiä. Tällä tavalla me ollaan tienattu kumpikin kaksikymmentä tuhatta tollaria —»

KALLE (Hypähtää katsomaan kirjettä.) Dollaria! Onko siinä niin? — Totisesti kaksikymmentä tuhatta dollaria. Paljonko se tekee Suomen rahassa?

SANTERI. Dollari on viisi markkaa. — — Jumaliste! Juuri satatuhatta markkaa. Nykyään paljon enemmänkin.

KALLE. Hitto vieköön! Satatuhatta! Voiko se olla mahdollista?

NIMISMIES. Kyllä se tekee ainakin satatuhatta. Herrojapas nyt onni potkii! (Myöskin toiset ihmettelevät.)

KALLE (Hyppelehtii ilosta ja kumartelee.) Nyt, hyvät naiset ja herrat! Mimillä on kunnia pyytää teitä häihimme, jotka ovat niin pian kuin mahdollista.

SANTERI (Maijun kanssa käsikoukussa.) Eikä niistä tulekaan mitkään nurkkahäät.

KALLE. Hyvä herrasväki. (Ottaa tanssiaskeleita ja laulaa.) Näin me tanssimme tral-la-la! Onko ihminen mikään rahjus! Du ju spiik inglis, Santeri?

SANTERI. Veri vell!

KALLE. Häämatka tehdään Ameriikkaan. Ja samalla haetaan perinnöt. — Niin, Siina, lueppas loppuun se taivaallinen kirje! (Istuutuu Siinan viereen kietoen kätensä tämän vyötäröille.)

SIINA. Niin, niin. Mihinkä se jäikään? Tuohon. (Lukee.) »Nyt minä meinaan tulla takaisin rakkaaseen Isänmaahan ja ostaa siellä jonkin talon. Kyllähän nyt on vähän vaarallinen kulkea kun sielä teillä on niin kamalat ajat.» — Sitten hän on sotkenut muutaman rivin niin mustaksi, ettei niistä saa mitään selvää.

KALLE. Ahaa! Sotasensuuri. — No, jätä se väliin vaan.

SIINA (Lukee.) »Mutta minä olen pannu kaikki rahani varmaan talteen. —»

KALLE. Mikä erinomainen viisaus! Suorastaan liikenero. Taivas hänet palkitkoon! Lue vaan!

SIINA (Jatkaa.) »Joka setelin minä olen ommellu liivieni vuorin ja päällisen väliin —» (NIMISMIES ja JANNE purskahtavat nauramaan; KALLE kivettyy.)

NIMISMIES. Totta totisesti liikenero!

KALLE. Hyvät ihmiset!... Minä olen sairas... Minun päätäni huimaa... Antakaa minulle jotakin lääkettä... Auttakaa!

SIINA (Tarjoo hänelle viinalasia.) Tässä olisi, tässä olisi...

KALLE (Iskee lasin maahan.) Hiiteen viina! (Menee horjuen nimismiehen luo.) Herra nimismies, kuinka se olikaan, pelastuiko siitä laivasta kukaan?

NIMISMIES (Lukee sanomalehteä) En tiedä, pelastuiko. Mutta kyllä tässä sanotaan, että muutamat matkustajat hyppäsivät alusvaatteissaan mereen.

KALLE. Niin. Mutta eikö kellään ollut edes liivejä päällään?

NIMISMIES. Ei tässä puhuta liiveistä mitään. Mutta sen sijaan sanotaan, että lähellä risteili muudan saksalainen torpeedovene. Siis, jos lankonne onkin pelastunut, niin hän saa olla sotavankina rauhaan asti. (SANTERI eroaa Maijusta.)

KALLE. Jumalan kiitos! Onhan sentään mahdollisuus olemassa...

NIMISMIES. Niin, pitäkää te vaan häänne rauhassa.

KALLE. Kyllä ne nyt täytyy lykätä sodan loppuun. Nyt on n huonot ajat. (SIINA ja MAIJU rupeavat itkemään.) Mutta kuitenkin, herra nimismies, teidänkin mielestänne on siis olemassa mahdollisuus, että mies on pelastunut.

NIMISMIES. On tietysti.

KALLE. Liiveineen päivineen?

NIMISMIES. Niin. Ja onpa vielä toinenkin mahdollisuus —

KALLE (Äkisti.) Mikä? Mikä niin?

NIMISMIES. Että vaikka mies on hukkunut, niin — liivit ovat pelastuneet.

KALLE (Epätietoisena.) Niin...

ESIRIPPU.