Part 3

_Leena_ Mutta tiedätkö, kenen sielun sinä murhasit? — Et tietävän näy — — Miesparka ja raiska, nyt sen kuulet: Oman veljesi löit! Hoh — — jokos vapiset? Niin, se poika on sinun isäsi äpärä — — äpärä, ja sitä sinä tallaat. Vieläkös jatkat?

_Elias Kålk_ (painettuaan hatun päähänsä, polkaisten jalkaa). Ja vaikka tuot ympäri pitäjää Kålkin äpärät kaikki, nyt tieltä pois!

(Leena poistuu vasemmalle.)

(Elias Kålk syöksyy ovea kohti, muita kääntyy vielä katsomaan näyttämölle kuin Agnesta etsien. Sitten poistuu vasemmalle.)

Väliverho.

Kolmas näytös.

Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä. On helluntain aatto ja aamupäivä. Mutta köyhäinhuoneen tuvassa on valaistus koleata kuin kellarissa, sillä ikkuna-aukoista ja räppänästä tulee sisään vain pilvisen päivän valo. Kuitenkin: joskus kun aurinko pääsee paistamaan pilvien lomitse, valahtaa sisään täysi keväisen auringon tulva.

Vasemmalla pöydän luona, joka nyt on päittäin seinäpenkkiä vastassa, istuu meluava joukko: pöydän takana _Taneli Öhrn_ ja pitkin penkkiä muutama _teini_ ja _veijari_. Pöydällä on tinapullo, tuoppi ja muutamia tinaisia kannuja.

Peräseinän luona, aivan rangaistuskopin oven luona, kyyröttää jakkaralla _Ismael_, istuu liikahtamatta ja nojaa kuin nukkunut päätään kopin oveen.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

_II teini_ (joka istuu seinäpenkillä, kääntyy kannua nostaen I teinin puoleen humalaisen tavoin kangerrellen.) Kuulepas, sinä suupaltti Ruutpaltin poika, humautapas taas vähän löylyä sinne ylimmäiseen akanahuoneesees, jottas sillä kurin sitä ylenpalttista ruumenta ja törkyä siellä vähän kuivattaisit.

_I teini_ (loilottaen). He-he, viinapuuhun hirtettynä Korpin Jussi roikkuu, alas maahan mulkoilee ja tuuliss', pilviss' koikkuu — — he-heh — —

_II teini_ Minä olen suora — — ja selvä kuin talikynttilä, mutta Ruutpaltin poika on humalassa.

_I teini_ (loiskauttaa itsensä penkin yli seisaalleen). Tämä poika on kirkkaassa latinassa! Mutta Hazazelin nimeen: veljellemme Taneli Öhrnille, joka kumppaninsa viinapuunsa ja viikunapuunsa alle kutsunut on, nyt juodaan kunnian ja kiitoksen malja. (Nostaen kannua.) Heh, naturalia medica!

_Taneli Öhrn_ (kaikkien juotua). Ja nyt kannu kiinni nokkanne eestä, kiinni kuin taivahan portti. Ei yhtä naukkua enää. (Menee ja katsahtaa ikkuna-aukosta.) Käräjärahvasta alkaa vähitellen tulla. — — Viekää kannut ja pullot kamarin kaappiin. (Pari kolme seurasta kantaa pöydältä kannut ja pullot, vieden ne vasemmalle.) Mutta koettakaapas, juupelit, yhtä kannua varastaa. Senkin peevelit, koko ankkurin tullasitte viinaa Valpurin-yönä.

_I teini_ Äläst' poika! Se on maksettu komiasti. Kukas lauloi sen lystillisen veisun siitä kauhiasta pelsepuupin sapatista eli Paapelin papista ja Patseepasta — — häh?

_Taneli Öhrn_ (lyöden teiniä olalle). Sinä vekkuli kekkulin poika! Eihän siitä kaakinpuuhun panna. Mutta laulatapas sitä samaa laulua taas tuolla nurkkien takana käräjärahvaalle, se jotain tehdä taitaa.

_I teini_ Oikein, pojat! Menepäs, sinä Kekkoisen sälli, mene portaille vahtiin ja tuo sana, kun näet papin tai voudin tulevan. Ja silloin: me pojat takatietä rahvaan joukkoon ja kielet kannasta irti, jotta pappi muistaa Muusain poikia jalkapuulla uhanneensa. — Heh, mars, sinä paakarin sälli, tai naamallas on tälli!

(I veijari poistuu oikealle.)

_I teini_ (retkahtaa pöydän hio, jonne muutkin teinit jo ovat istuutuneet). Ja jos se mamsellin veli tähän pitäjään papiksi pääsee, niin antakoonkin meille kerjuukirjan, joka pätee, pätee Jerusalemista aina Peputsan kaupunkiin asti. Eik's niin, pojat? (Myöntymyksen rähinää teinien joukosta.)

_Taneli Öhrn_ (lähestyy Ismaelia). Mitäs tämä lillipoika? Älä sure, kyllä se äitimuori siellä kopissa kestää. Eikä ole vielä tuomiota loppuun luettu ja lukematta on vielä Taneli-herran kommervenkit. (Kääntyy teinien puoleen, kuohahtaen.) Ette taida, Hazazelin pienet pirut, tietääkään, miksi minä pappia vihaan?

_I teini_ Piruuttasi vihaat!

_Taneli Öhrn_ Vihaan sieluni tähden! (Istuutuu oikealle seinäpenkille.) Kun Kålkin herra vei minulta minun rakkaimpani, niinkuin nyt vei Kålkin pappi pojalta tuossa, silloin minäkin — kuin nyt poikanen tuossa — Getsemanessa makasin. (Hiljaisemmin.) Kunnes sitten — — minä puulla päähän lyöty, minä rääsy ja raiska, läksin maantietä pitkin, kylästä kylään ja Turkuun saakka — — oppipojaksi.

_I teini_ Ja siellä sinä olit silloinkin, kun tämä poika astui keltanokkain säätyyn! Ne taisivat sanoa sinua Renttu-Taneliksi, sillä alinomaa sinä katuvierillä humalassa nikottelit ja seiniä halasit. Ja tappelija! Sinä olit sällien puolella jehu.

_Taneli Öhrn_ Olin ja renttukin olin. Itseäni ryötin ja ryvetin, sillä pilattu oli elämä multa! Ja monessa maassa ja sakissa olin jo niellyt maailman lokaa. (Hetken vaitiolo.) Niin, olin Ranskojen maassakin vuosia elänyt. Ja siellä oli siihen aikaan salaseuraisia lahkolaisia, Luciferiaaneiksi niitä nimitettiin, sillä he manasivat pahoja henkiä ja heillä oli samankaltaiset salaiset menot kuin temppeliherroilla kerran linnoissansa. — Heihin minä liityin, sillä tahdoin löytää ihmekeinot tullakseni kostamaan Kålkin herralle. Ja heidän seremonioissansa olen minä ristiä polkenut ja tallannut, kaikki nurinpäin kääntänyt, mikä on pyhää, päästäkseni Luciferin suosioon. Minä olen varastanut öylätit ja kalkit ja ne kourassa istunut verellä täytetyn kuopan reunalla — — tehdäkseni sieluni hinnalla sopimuksen, kirjan tarkan ja kamalan — —

_I teini_ Pactum cum diabolo!

_Taneli Öhrn_ Niin — — mutta se paktumi jäi tekemättä, sillä saatanaa ei tullut. Ja siitä minä tiedän, että puhe noituudesta on munkkien valhe ja noitavainot — narrinpeliä kaikki. Pojan äiti on noituuteen viaton! (Nousee, liikehtii Ismaelin luo ja ikäänkuin merkillistä aarretta hellästi silitellen, kiihkomielisesti.) Ja tämä poika, tämä Ismael poika! Kaikkien edesmenneitten polvien synnit hän kantaa. Eikä hän suutansa avaa — —

_I teini_ Älä lallata, Taneli, poika kun poika!

_Taneli Öhrn_ (yhä intohimoisemmin). Mitä tiedätte te, tolvanat, kärsimyksestä siitä. Minä tiedän, mutta en häntä pelastanut pimeästä kopista, sillä minä tahdoin kuulla hänen raivosta itkevän kuin itkin minäkin kerran. Mutta hän! Hän rukoili, sylissä kauhun hän rukoili. Tuo poika kesti siinä, missä minä murruin. Hän on ihanin narri ja viisain hullu!

_I teini_ Ja Taneli-herra on pähkähullu ja juoppohullu! — — Mutta mitenkäs sinä sitten tulit kotopitäjääsi takaisin?

_Taneli Öhrn_ (istuutuu oikealle). Olin rääsynä lähtenyt täältä, tulin takaisin riekaleena. Ja nöyränä selkä. Tulin voudin kirjuriksikin ja jotain aioin — — kostoa kai. Mutta minun sieluni oli hervonnut, en kyennyt enää muuhun kuin yhä syvemmälle syntiin vajottamaan sen miehen sielun ja lopulta riemuitsemaan niistä omantunnon tuskista, jotka riepoittivat kuolinvuoteella Kålkin herraa. — Kuitenkin: ei ollut täysi sekään riemu, sillä en uskonut enää, en saatanaan, en Jumalaan, en tuonpuoleiseen tuomioon. Ja kun se hautaan pantiin, oli kuin olisin kuollut sen miehen mukana. Olin sielulta tyhjä — — (Ponnahtaa seisaalleen.) Silloin, silloin tuli Kålkin poika! Minä näin hänen silmiensä palavan kuin oli isänkin palanut. Hänen himonsa syttyi. Minä näin koko kohtaloni syntyvän uudestaan. Minä autoin häntä. Ja nyt, nyt olemme me jyrkänteellä kaikki! (Eteensä tuijottaen.) Jos Leena Pirjetantytär palaa ja hänen poikansa murtuu pois, silloin on helvetti tyhjä ja taivas ja minun sieluni tyhjyys kamalampi kadotusta. Silloin on elämä vääryyden voitto, ja minä olen narriuttani kärsinyt vääryyden tähden. Mutta: jos sortuu synnintekijä maahan, silloin on Jumala ja Jumalan laki, että isäin pahat teot pitää kostettaman kolmanteen ja neljänteen polveen. (Istuutuu penkille, hiljaa lisäten.) Silloin on minun tyhjä sieluni täyttyvä elämällä — —

_I teini_ (nousten). Ahaamen sano Kankaisten pappi. (Menee ja katsoo ikkuna-aukosta.) Ei näy tulevan käräjäherroja, mutta rahvasta nuhajaa nurkat täynnä. (Rähähtäen nauramaan.) Ja Kekkoisen poika tyttöparvessa nurkan takana — — virnuu poika ja liinannurkasta piiantumppua nykii — — hihih. Pojat, takatietä sakkiin ja kaikki kielet ja mielet pappia vastaan. (Teinit poistuvat vasemmalle.)

_Taneli Öhrn_ jää hetkeksi penkilleen tuijottamaan. Nousee sitten ja poistuu vasemmalle.

_Ismael_ (joka teinien mennessä on katsonut ympärilleen ja nyt jälleen Öhrnin jälkeen, vaipuu polvilleen rangaistuskopin oven eteen, valittaen). Äiti, äiti! Rukoile minun kanssani, äiti! (Kääntää, polvilleen jääden, kasvonsa näyttämöön päin.) Kuin talvella lintu olen sysätty viluun ja vaivaan. Tuolta tarjentelee pelko ja hätä, täältä kauhu ja pimeys. Tule, Jumala ja Pyhä Henki, tule hädän ahtaan alta auttajaksi. Sinun henkesi vuodatuksen päivä on läsnä. Mutta katso, me elämme kuitenkin pitkääperjantaita, olemme koko elinkautemme eläneet. Oi, tule ja auta meitä! Sytytä tuliset kielet, ja humahtakoon taivas, niin että rautaiset teljet ja kahleet meidän käsistämme pois kirpoavat. Synnytä ihme ja Helluntai, näytä kasvosi meille, anna pilvien pisaroida armoa meille. (Hetken vaitiolon jälkeen, suljetuin silmin, nopeasti hokien.) Ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki. (Avaa silmänsä, katsoo räppänää kohti, josta tulvahtaa koleaan huoneeseen täysi auringon valo, ponnahtaa seisaalleen, riemua täynnä.) Aurinko paistaa! Se on Jumalan merkki — — (Katsoo räppänästä taivaalle.) Noin näyttää hän kasvonsa meille ja loistaa armoa täynnä. (Tulee keskinäyttämölle.) Olen virvoitettu. (Valo räppänästä katoaa.)

TOINEN KOHTAUS.

_Agnes_ (tulee kiireisesti oikealta, lähestyy Ismaelia). Ismael.

_Ismael_ väistyy oikealle ja jää tuijottamaan valottomaan räppänäaukkoon.

_Agnes_ (tullen aivan lähelle Ismaelia, koskien tätä arasti olkaan). Tulin sinua lohduttamaan — —

_Ismael_ (värähtää, katsomatta Agnekseen). Älä koske minuun! (Menee kiireesti räppänän alle, kääntyy sieltä kuin tuomiten Agneksen puoleen.) Jumalan kasvot sinä peitit minulta!

_Agnes_ Meni aurinko pilveen — — siellä on pilvinen ilma.

_Ismael_ (kuin vapautuneena, tullen keskinäyttämölle, yhä katsomatta Agnekseen). Nyt tiedän — — minulle yksin ne paistavat tänne — — ja minun äidilleni, ei teistä kenellekään. Se _oli_ armon merkki.

_Agnes_ (parahtaen ). Isma, älä soimaa minua! Vain nöyrä olen hänelle — — niinkuin sydämeni sanoo. Voi, miksi te ette ole nöyriä hänelle! Nyt on hän ankara myrsky ja hänen kätensä rankaisee, kun ette itseänne nöyryyttäneet — — (Odottaa turhaan vastausta Ismaelilta.) Älä vaikene, Isma! Lupaa, että taivut anomaan armoa äitisi keralla. Sitä tahtoo hän vain. Ja silloin! Hän huomenna saarnaa anteeksiantoa hyvää. Oi, lupaa! — — (Tullen aivan lähelle ja lopulta innoissaan koskien Ismaelia olkaan.) Tiedätkös, hän on minulle päivät päästään kuin lempeä aamu, kun olen mieleltäni nöyrä — —

_Ismael_ (tuskaisesti, ääntänsä koroittaen). Älä koske minuun! Olet minulle vaiva.

_Agnes_ (joka on loitonnut taemmaksi, epätoivoissaan). Voi, mikä surkeuden valju sää!

KOLMAS KOHTAUS.

_Elias Kålk_ (tulee oikealta, lyhyesti). Agnes, mitä täällä teet? — Rahvaan naama on synkeätä kyräilyä täynnä. Mene oitis pappilaan takaisin.

_Agnes_ (pyytävästi). Tahtoisin olla lähempänä — — tähän naapuriin menisin, lukkarinlesken mökkiin.

_Elias Kålk_ (levottoman kiireisesti). Niin — — sinne voit mennä. Mutta kiiruusti — — vouti on jo tulossa, käräjät alkavat. (Saattaa viimeisiä sanoja sanoessaan Agnesta ovelle.)

(Agnes poistuu oikealle.)

_Elias Kålk_ (Ismaelille). Miksi seisot, poika, täällä?

_Ismael_ (katsoen yhä katsomoon). Seison odottamassa Jumalan tuomiota.

_Elias Kålk_ (raivostuen, jalkaa polkien). Älä raivostuta minua! (Osoittaa vasemmalle ovea.) Mene tuonne ja tule kun käsketään.

(Ismael poistuu vasemmalle.)

(Riivattu jyskäyttää samassa koppinsa ovea pari kertaa raivokkaasti.)

(Elias Kålk astuu vasemmalle etualalle, jää tuijottamaan, pöytään päin seisoen selin.)

NELJÄS KOHTAUS.

(Taneli Öhrn vasemmalta, käsissä kirjurin välineitä, jotka asettaa pöydälle alapäähän.)

(Riivattu jyskäyttää jälleen Öhrnin tullessa.)

_Taneli Öhrn_ He-heh — — sitä Jere-poikaa, sekin on juhlatuulella tänään

_Elias Kålk_ Se piti kytkettämän, kaularaudalla lyötämän seinään kiinni. Miksi ei niin ole tehty?

_Taneli Öhrn_ Katsokaas, se sepän rakkari on kirkkoväärtin töissä. Se takoo kirkkoaitaan uutta portinlukkoa ja avainta ankaran suurta. Ei ole ollut aikaa — —

_Elias Kålk_ (ärtyneesti). Riittää!

VIIDES KOHTAUS.

_Vänrikki Seidenberg_ oikealta.

_Seidenberg_ (Öhrnille, asteessaan Kålkia kohti). Käske lautamiehet sisään. (Kålkille.) Nyt on tuomio tarmolla lyötävä lukkoon. Rahvas rehentelee. Ja kirkkoväärti on uhannut nousta langettavaa tuomiota vastaan. Jos muut käräjämiehet kulkevat sen vanhan jäärän perässä ja jos syytetty ei nytkään tunnusta, silloin sinun on astuttava jyrkästi esiin, kirkon kaikella arvovallalla.

_Elias Kålk_ Tiedän tehtäväni. Kuitenkin: en tule vaatimaan kuolemalla rankaisemista.

_Seidenberg_ Rangaistuksen määrään nähden tee tahtosi mukaan. Mutta syytetty on rangaistukseen langetettava varoitukseksi niille, jotka napisevat kirkkoa ja kruununmiehiä vastaan. Ilman sitä on esivallan arvo mennyttä tässä pitäjässä. — Maarian kuvan repiminen oli tyhmä teko, se ärsytti kaikki.

_Elias Kålk_ Se oli oikea teko!

KUUDES KOHTAUS.

_Taneli Öhrn_ tulee takaisin oikealla ja siirtyy vasemmalle. Hänen jäljessänsä kirkkoväärti _Laukkus_ sekä viisi muuta käräjämiestä, jotka istuutuvat oikeanpuoliselle penkille. Auki jätetystä ovesta näkyy käräjärahvasta.

_Seidenberg_ Äsh — — tyhmä teko ei ole oikea teko. Tämä kansa on kömpelö karhu, mutta ärsytettynä kamala. (Katsahtaa käräjämiehiin päin.) On aika alkaa. (Istuutuu pöydän päähän.)

(Elias Kålk istuutuu voudin oikealle puolelle.)

_Seidenberg_ Syytetty asetettakoon oikeuden eteen.

_Taneli Öhrn_ avaa rangaistuskopin oven, päästää sieltä Leenan ja antaa, tultuaan pöydän luo, eräitä papereita Seidenbergille.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

_Leena_ tulee kopista, astuu keskinäyttämölle. Kohinaa ja levottomuutta oven suussa rahvaan joukossa.

_Seidenberg_ (osaksi paperista lukien). Kruunun vaivainen Leena Pirjetantytär, joka on oikeuden eteen asetettu, syytettynä vikapääksi eriseuraisuuteen ja noituuteen, kuulkoot vielä kerran mitä todistajain kautta on ilmikäynyt. — Kylän vaimot ovat yhtäpitävästi kertoneet, että viime Kiirastorstai-iltana hämärissä on syytetyn ikkuna-aukosta nähty siniliekkinen soihtu, samankalttainen kummallinen virvaliekki, jollaisilla oppineet Jumalan miehet kertovat noitain Kyöpelinvuorella ylistävän pimeyden ruhtinasta ja pilkkaavan Kristuksen piinaa. Lisäksi: kaksi vuotta sitten pääsiäisaikaan on kylässä nähty, kuinka syytetty pimeän tullen on kulkenut poikansa Ismaelin kanssa Kirovuorta kohti, jossa rumain henkien tiedetään asuntoansa pitävän. Silloin olivat ympäri kylää harakat kamalasti nauraneet ja varikset maata laahaten lentäneet. Mutta musta koira oli kulkenut heidän edellänsä, ja syytetyn kasvot olivat olleet kuin petolinnun eli vampyyrin, josta kirjoissa luetaan. Tällä mainitulla helvetinkoiralla oli syytetty poikineen ratsastanut Hornaan viettämään saatanan sapattia, jossa seljittäin rinkiä tanssitaan, ristiä poljetaan ja alttarin sakramentti häväistään. Tämän todistaa se, että kenkään ei nähnyt syytetyn palaavan, mutta kuitenkin hän ja hänen poikansa olivat kotona aamun valjetessa. Ja samaa todistaa sekin, että syytetty on itse sielunpaimenen, tämän pitäjän kirkkoherran edessä, unohtaen hengellisen alamaisuutensa ja luottaen auttajansa pahanhengen voimaan, häväissyt imettäisin sanoin Herran Pyhää ehtoollista, öylättiä ja kalkkia, näin tehden itsensä syypääksi samaan rienaukseen kuin noitain sapatissakin tapahtuvan tietään. Niinmuodoin: syytetty on Hornan hengelle vihkinyt myös poikansa Ismaelin, jonka hän samoin, saatanan tahtoa totellen, on jo synnyttämisen hetkellä noitunut vaivaiseksi, mutta jota ei voida mistään syyttää nuoruutensa tähden. Ja vielä: Pojan kokonaan langettaakseen pois oikeasta uskosta on syytetty häntä vienyt öisin lähteitten reunalle pakanuutta ja noituutta harjoittamaan, ja on lähteitten luona odoteltu rumien henkien tulemista. Onpa pojalta löydetty noitakivi, eriskummainen, vaaleanharmaa, jonka syytetty on hankkinut hänelle merkiksi helvetin kuninkaan suosiosta. — Siis vielä kerran: Käsken sinua, Leena Pirjetantytär, vastaamaan, tunnustatko itsesi syypääksi näihin tekoihin, ja vannotan sinua kaikessa totuutta peittelemättä puhumaan. Vastaa.

_Leena_ Niin totta kuin toivon autuasta kuolemaa, olen viaton kaikkeen siihen, mitä minusta on väärin todistettu.

_Seidenberg_ Väitätkö siis kirkkoherra Kålkin väärin todistaneen, mitä on kuullut omin korvin?

_Leena_ Kirkkoherra on väärin ymmärtänyt minun sanani. Olen sanonut sylkeväni siihen kalkkiin ja öylättiin, jolla vihitään nuoret tytöt huoruuteen, sillä se ehtoollinen ei ole Jumalasta, vaan juuri sitä pahanhengen palvelusta.

_I teini_ (loilottaa lähellä ovea). Paapelin pappi ja Patseepa! (Hetken melua.)

_Seidenberg_ Täällä älköön häirittäkö julkisen oikeuden istuntoa! Jahtivouti pitäköön siellä parempaa huolta järjestyksestä. (Istuutuu, Leenalle.) Siis: kiellätkö yhä sen kaiken, mistä naapurisi sinua syyttävät?

_Leena_ (katkerasti). Kiellän. Meidän kurjuutemme syyttää heitä, siksi he pelkäävät meitä ja kohtelevat vihalla. Niin, siitä on syntynyt tämä parjaus katala.

_Seidenberg_ Tämä on kovakorvaisuutta ja paatumusta! Se on raskauttava sinun tuomiotasi, jonka langettamiseksi vain käräjämiesten on vielä ajatuksensa julkilausuttava.

_Laukkus_ (nousee). On kyllä nähty meidänkin pitäjässä, että saatanan valta on suuri, mutta se on tähän asti riehunut juuri niissä virkaherroissa, jotka kiskovat veroja väärällä punnuksella ja mitalla, ja jotka viettelevät tyttäriämme synnin tekoon. Nyt tahdotaan riivata tätä yhteistäkin kansaa, riivata isoilla ja pienillä piruilla. Mutta tämä ei käy kontoon. Minä ja muutkin tässä istuvat käräjämiehet seisomme sen kaltaista menoa vastaan. (Myöntymyksen sorinaa käräjämiesten joukosta.) Ja ilman tätä: minun on ihmeteltävä, miksi ei tuoda kuultavaksi syytetyn poikaa, jonka on väitetty joutuneen myöskin noituuden uhriksi.

_Seidenberg_ Käräjämies Laukkuksen pitäisi tietämän vanha lain ja kansan käsitys, että veri on vettä sakeampaa, ja ettei siis pojan puhe syytetyn puolestakaan voi vaikuttaa oikeuden päätökseen.

_Laukkus_ Tämä tietään kyllä, mutta se ei estä poikaa kuulemasta, jollei kenkään täällä pelkää viattoman pojan puhetta. Vaadimme syytetyn poikaa heti kuultavaksi.

(_Seidenberg_ nyökkää Öhrnille, joka lähtee vasemmalle. Seuraa jännittävä odotus, jonka kuluessa Seidenberg ja Kålk keskustelevat hiljaa keskenään, samoin käräjämiehet.)

(Leena siirtyy taemmalle ja katsoo odottavana oveen.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

_Ismael_ tulee vasemmalta _Öhrnin_ seuraamana.

_Seidenberg_ Ismael, sinun on nyt kerrottava omantuntosi ja oikeuden edessä, millä keinoin on sinun äitisi vietellyt sinua pahuutta ja pahoja henkiä palvelemaan.

_Ismael_ (kirkkaasti). Joka päivä, joka hengenvedollansa on äiti minut siunannut Jumalan nimeen.

_Seidenberg_ Mitäs varten sitten olet äidiltäsi saanut sen noitakiven, jonka hospitaalin edesseisoja on sinun kätköstäsi löytänyt?

_Ismael_ Sen ihmekiven — — sen sain Agnekselta, kun kerran — — kauan sitten — istuimme lähteen luona kokkoa katselemassa. (Sorinaa käräjämiesten ja rahvaan puolelta.)

_Seidenberg_ Mitä muuta olet lähteellä tehnyt?

_Ismael_ Join Agneksen kädestä vettä — — sain siitä — silloin — — voimaa ja virvoitusta.

_Laukkus_ Se letukkahan se näkyykin olevan tässä noita ja viettelijä. Me vaadimme jyrkästi, että Leena Pirjetantytär on oitis syyttömänä vapauteen päästettävä.

_Elias Kålk_ (nousten, kaikuvalla äänellä). Minä vaadin Jumalan tuomiota! (Ympäri hämmästyneitä ilmeitä ja ihmetystä.)

(Riivattu jyskäyttää oveen pari kertaa.)

_Elias Kålk_ Tämän pitäjän rahvas, vieläpä sen johtajat, ovat öykkärin tavoin asettuneet minua vastaan, kun olen laumani tahtonut erhetyksistä puhdistaa ja varjella — —

_Laukkus_ (keskeyttäen). Joka puhdistaa, hän älköön itse riehuko synnissä petona.

_Ääni_ (oven suusta). Oikein, oikein! (Melua.)

(_Seidenberg_ nousee, jolloin melu nopeasti lakkaa.)

_Elias Kålk_ Jumalan tuomio todistakoon teitä kaikkia ja syytettyjä vastaan.

_Laukkus_ Ja mikä on tämä tuomio?

_Elias Kålk_ Syytetty vietäköön rannalle, sidottakoon ja heitettäköön veteen. Jos oitis uppoaa, on syytön. Jos ei, on syyllinen ja noita, sillä puhdas vesi ei pidä saastaista sisällänsä. (Istuutuu.)

_Leena_ (on edellisen repliikin aikana horjahtanut Ismaelin tuettavaksi, tälle). Olen heikoksi tullut, en kestä sitä!

_Laukkus_ Sellainen teko on ihmisen rääkkäämistä. Se on sairaalle vaimolle kuoleman tuomio, vaan ei Jumalan todistus.

_Elias Kålk_ Se on vanha tapa, sen pitäisi tapojen patriarkalle kelvata.

_Laukkus_ Lie muualla tapa, ei meillä. Emmekä hyväksy sitä.

(Riivattu jyskäyttää jälleen. Syntyy täysi hiljaisuus. Kaikkien kasvoilla neuvoton ilme.)

_Ismael_ (jonka katse on ollut kiintyneenä kopin oveen, Leenalle). Nyt tiedän! (Irtautuu äidistään.) Sen lähetti Jumala. Älä pelkää, nyt tiedän — — (Astuu esille, intomielisesti.) Antakaa minun se tehdä! Minä noudan totuuden ilmi! (Kaikki katsovat Ismaelia ihmeissään.) Minä astun riivatun koppiin, ja jos olen noidasta syntynyt poika, hän minut maahan lyököön ja tallatkoon. Tämä sallikaa!

_Taneli Öhrn_ (ponnahtaa ylös, haltioituneena). Sallikaa!

_I teini_ (joka on tunkeutunut ovesta näkyville, huijaa korkealla äänellä). Se sallitaan! Pojat, sallitaan.

_Äänet_ (oven luota). Se sallitaan — — sallitaan!

_Laukkus_ (nousee ja vaatii hiljaisuutta; Ismaelille). Tahdotko tämän vapaasta tahdostasi tehdä?

_Ismael_ Tahdon. Ja siihen on oikeus minulla! Sillä koko elämäni olen minä kärsinyt siitä sanasta, joka on katkerampi kuolemata. Jos takaisin tulen ilman virhettä ja vikaa, on Jumala tahtonut meidät sen alta vapahtaa. (Räppänästä alkaa aurinko paistaa tulvien takaa päin Ismaelia kohti.)

_Laukkus_ Oikein puhuttu, poika. Ja niin on se oleva. (Kålkille ja Seidenbergille.) Kirkolla ja esivallalla ei voi olla mitään tätä käräjämiesten ja käräjärahvaan tahtoa vastaan.

_Elias Kålk_ (hetken vaitiolon jälkeen, katkonaisesti ja synkästi). Syytetyn ruumiillisen raihnauden tähden myönnyn siihen. (Jälleen hetken vaitiolo.)

_Seidenberg_ (Öhrnille). Avatkaa ovi.

(Taneli Öhrn lähtee käskyä täyttämään.)

_Leena_ (tarttuen hädässä Ismaeliin). Älä lähde, älä lähde, Ismael, se on raivohullu ja kamala.

_Ismael_ (on kääntyessään äitinsä puoleen äkännyt räppänästä auringonvalon, iloisena). Katso, tuolla Jumalan kasvot on jälleen! — Koko elämäni peljännyt olen — — nyt ei pelkoa mitään! Nyt on armo ja rauha — — (Lähtee puoliksi avattua ovea kohti, hokien:) Armo ja rauha — — armo ja rauha-(Astuu koppiin, jonka oven Öhrn lyö kiinni. Pitkä vaitiolo ja täysi hiljaisuus. Käräjämiehet ja Kålk ovat nousseet ja kuuntelevat jännittyneinä.)

_Seidenberg_ (Kålkin taas istuutuessa, jännityksestä kumealla äänellä). Avatkaa — — luukku.

(Taneli Öhrn avaa sen hitaasti. Jälleen vaitiolo ja hiljaisuus.)

_Riivattu_ (korkealla ja väräjävällä äänellä). Armo ja rauha! (Vaitiolo.) Ja taivaan kristallikruunu on sinulla päässä!

_Ismael_ Sinulle armo ja rauha — —

_Riivattu_ (vaitiolon jälkeen yhä korkeammalla äänellä). Tuhatvuotiset synnit on poissa! (Jälleen vaitiolo.)

_Ismael_ (avaa oven ja astuu esiin jääden seisomaan aurinkojuovan kohdalle; kuin lapsellisesti ihmetellen) Hän polvistui ja otti siunauksen minulta — —

_Taneli Öhrn_ (kuin ilmestystä katsoen). Jumala on ja Jumalan laki. — Pappi tuomitsi väärin!

_Ääniä_ (ensin käräjämiesten ja sitten kuin lyhyenä kaikuna rahvaan joukosta). Väärin — — väärin!

_Elias Kålk_ (nousee, kääntyy katsomoa kohti, itsekseen). Jumalani — — tämä ei ole totta. Sinun tahdostasi en voinut erehtyä. (Muiden puoleen kääntyen.) Tämä ei ole totta! Kuka tahansa voi sinne mennä. Sen näytän teille! ( Syöksyessään kohti koppia.) Avatkaa!

(Taneli Öhrn avaa oven ja — Kålkin mentyä — lyö sen sekä luukun lujasti kiinni. Hetken vaitiolo. Sitten alkaa kuulua kumea melske: jysähdyksiä seinään, jymähdyksiä lattiaan ja raivokkaan kamppailun tuoksinaa. Kunnes äkkiä ovi sinkoaa auki ja kuuluu kamala karjahdus.)

(Elias Kålk syöstään runneltuna esiin, käy hoiperrellen pari askelta ja kaatuu keskinäyttämölle maahan.)

_Taneli Öhrn_ on heti lyönyt oven takaisin kiinni ja teljet eteen. Hetken kammo ja vaitiolo.

_Seidenberg_ (poistuessaan kiireisesti oikealle). Syytetty on vapaa.

(Käräjämiehet poistuvat samoin, Laukkus viimeisenä.)

_Seidenberg_ (ulkona). Käräjärahvaan on hajottava. Syytetty on vapaa!

_I teini_ (läheltä ovea). Pojat, tulkaa tänne. (Kurkaten ja tullen sisään, mutta ovenpuolelle jääden.) Pappi on matkalla helvettiin! Ja lähtövirsi, nyt se laulettiin! (Teinit, ryhmänä ovesta näkyen, laulavat kuorossa räikein äänin.)

Ja kun alkoi se pelsepuupin sapatti, hän Kyöpelin kissoja kauhiast' tapatti. Ne patahan heitti ja niitä näitä myös sisiliskon ja sammakon päitä, näät Kyöpeliin oli tulossa häitä. — Tuli vieraita luudanvarrella, vuohella, mut ensinnä Paapelin pappi ja Patseepa.

_Elias Kålk_ (makaa maassa vavahdellen, alkaa laulun kuuluessa nousta ja katselee harhaillen ympärilleen, kunnes ponnahtaa pystyyn loppusäettä laulettaessa ja hyökkää ovelle). Te teette saatanan minusta! Ulos, ulos! (Teinit pakenevat, mutta jatkavat ulkona loppusäkeiden laulamista, joka kuitenkin kuuluu nopeasti loittonevan. Kålk horjuu takaisin, lysähtää pöydän viereen penkille.)

KYMMENES KOHTAUS.

_Agnes_ (oikealta, rientäessään Kålkia kohti). Ne sulkivat tien, en päässyt sisään! (Polvistuen, kuin hakien Kålkin maahan tuijottavaa katsetta.) Mitä ovat he sinulle tehneet?

_Elias Kålk_ He tekivät saatanan minusta ja pakenivat pois — —

_Agnes_ Mutta minä ole luonasi alati.

_Elias Kålk_ (painaa Agneksen pään ohimoitansa vastaan). Tunnusta näitä ohimoita! Ne lyövät häpeästä. — — Minun aivoni valuvat pois! Ja päässä on helvetin tyhjyys — —.

_Agnes_ (suudellen Kålkin kasvoja). Minä suutelen — — suutelen, kunnes sun otsasi kirkastuu — —

_Elias Kålk_ (painaa Agneksen rintaansa vasten). Lähemmäksi — — tule lähemmäksi! (Vaitiolo.) Ja ihanan itsesi voima mun vuodata rintani lävitse. Sen tunnen taas: Olet ihme ja terveys minulle — — (Nousee voimakkaana.) Olet sallittu mulle. Ja juuri siksi olen voittava kuitenkin.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

_Laukkus_ (oikealta). Lie tarpeen tulla sekin sanomaan, että meillä on nyt uusi seurakunnan paimen. Kirkkoherran poika on ollut tykönäni jo pari päivää ja saarnaa kirkossa huomenna, helluntaina, jolloin tunnustamme hänet oikeaksi kirkkoherraksemme. Elias Kålkin on parasta lähteä tästä pitäjästä.

_Elias Kålk_ Huomenna, helluntaina, minä aioin evankeliumia saarnata teille. Mutta nyt! Se on oleva tuomiopäivä, tulella ja hengellä olen minä kurittava teidät. Ja te! Varokaa nousemasta tuomiokapitulia vastaan — — Minä tulen ja virkani hoidan.

_Laukkus_ Sopii tulla, mutta meillä on tapana kirkon aidan yli heittää hyljätty pappi.

_Elias Kålk_ (voittoisasti). Tiedättekö, että siitä teosta voidaan tuomita kuolemaan.

_Laukkus_ Ja kuitenkin heitetään. (Poistuu oikealle.)

_Elias Kålk_ Ja minä saarnaan kuitenkin.

Väliverho.

Neljäs näytös.

Kirkkoaidan portinedusta. Matala, sammaltunut kiviaita kulkee vasemmalta etualalta lähtien näyttämön vasenta puolta, joten vasemman taka-alan nurkkaus on jo kirkon piiriä. Oikealta etualalta taas kulkee tie kirkkomäkeä ylös. Tien kohdalla on muurissa kulmaus ja tässä portti, kohtisuorasti katsomoon. Kirkkoaidan ja tien takana on metsää: ylempänä heleätä koivikkoa, alempana petäjäistä ja synkempää. Koko näyttämö viettää jyrkänpuoleisesti oikeata etualaa kohti. On synkästi pilvinen helluntaiaamu.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(I teini seisoo portin pylväskivellä ja puhuu, nuoranpätkää käsissään heiluttain, vasemmalle päin kääntyneenä kirkkorahvaalle, josta muutama mies näkyy aidan takaa. Muut teinit ja veijarit ovat oikealla taka-alalla, mikä kivellä istumassa mikä loikoilemassa.)

_I teini_ (rahvaan sorinan vaiettua). Ja vieläkin kuulkaa, sillä tämä poika se taluttaa taitaa, jos tarpeen lie laviata tietä tai kaitaa. Minä se vasta olen saarnaniekka, kieli on mulla kuin hengenmiekka ja — — kourassa ojennusnuora. (Rähisevää naurua vasemmalla.) Ja juur' tällä nuoralla hirtetään nyt Paapelin pappi ja Patseepa — —

_II teini_ Apulaisen liperit taitaa tienata Ruutpaltin poika.

_I teini_ Ettekö ole kuulleet, miten hän eilen itsestänsä huusi: minä olen saatana, minä olen antikristus! Niin hän huusi. Ja nyt te kyselette itse tykönänne: Mitä merkitsee tämä kauhia huuto? Te kysytte, ettekä ymmärrä. Mutta minä sanon sen teille. Kontrahti! Kontrahtikirjan on tehnyt pappi Luciferuksen kanssa. Ja tämä merkitsee: Pappi aikoo murhata kuninkaan, polttaa kristityt roviolla ja jokikisen sielun tästä pitäjästä — niin, jok'ainoan, lukkarin sielusta loiseen saakka — hän aikoo langettaa pahan hengen uskoon ja helvettiin. Tämän hän on luvannut siinä kamalassa kirjassa ja saanut siltä vanhalta kehnolta rikkautta ja valtaa ja Kyöpelin vuorelta noidista hekumallisimman, sen, jonka kanssa hän nyt pahennusta herättää. Ja yhdessä he — — niin pappi kuin noita — ovat kiusatun Ismaelin ytimistä keitelleet lemmenjuomaa ja noitasalvaa ja pyhää poikaa pimeässä kopissa piinanneet — kuten tämä marttyyri on itse unessa huutanut julki monet kerrat.

TOINEN KOHTAUS.

_Laukkus_ tulee oikealta.

_I teini_ (jatkaa ). Turhaanko teki tämä David ja Daniel — turhaanko teki hän suuren ihmeen? Ei! Vaan siksi, että noita pitää roviolla poltettaman ja Koljatti lyötämän maahan.— — (Rahvas meluaa.)

_Laukkus_ (menee portin luo). Lopeta, poika, äläkä kirkonmenoa häiritse.

(I teini hyppää alas ja menee oikealle.)