Part 4

_Laukkus_ Pitäjän miehet ja vaimot menkööt kirkkoon, sillä meidän oikea kirkkoherramme on sakastissa sisarensa keralla. Vain käräjämiehet jäävät minun kanssani tänne, ja meille vain on tuleva vastuu siitä, mitä tapahtuu. Kun pahentaja on pois karkoitettu, annan kellotapuliin merkin ja jumalanpalvelus alkaa. Niinpä on parasta kunkin teistä lähteä kirkkoon. (Rahvas kuuluu poistuvan. Laukkus astuu portista ja kääntyy nojaamaan siihen. Käräjämiehet kokoontuvat hänen taaksensa.)

_Laukkus_ Ja luulenpa miehen lannistuneen, jos on itseensä mennyt ja tekojansa muistanut.

_I käräjämies_ Eipä taida sellainen nenä lähteä miehestä hevillä.

_Laukkus_ Jos ei hevillä, niin kovalla lähtee. Se on nyt yksin meitä vastaan, sillä vouti on luopunut papin asiaa ajamasta.

_I teini_ (juoksee kiireesti oikealta, kuiskaavalla äänellä). Ne tulevat, mäessä tulevat. (Teinit ja veijarit katoavat oikealle taka-alalle.)

_Laukkus_ (vääntää kirahtaen portin lukkoon ja ottaa avaimen käteensä). Pannaanpa portti lukkoon, niin ymmärtänee kääntyä takaisin. Jos ei, tulemme näkyville. (Katoaa vasemmalle, samoin käräjämiehet.)

KOLMAS KOHTAUS.

_Kålk_ ja _Agnes_ oikealta.

_Elias Kålk_ Miksi eivät vieläkään soita papinkelloja?

_Agnes_ (surumielisesti). Niitä eivät meille soita.

_Elias Kålk_ Mutta niiden soittaman pitää. (Äänessä ärtyvä ja syyttävä sävy.) Vai pelkäätkö kulkea rinnallani?

_Agnes_ Minne sinä menet, sinne minäkin tulen, vaikka kadotuksen pohjaan veisit minut. (Äkkiä irtautuen, kuin parahtaen.) Mutta heitä minut pois, sillä minä olen sinulle risti.

_Elias Kålk_ Sinä olet minulle koettelemus. Ja kun sinut alttarille kannan, silloin suo Herra minulle voiton.

_Agnes_ (katsellen ympärilleen, äänessä kammo). Miksi on näin hiljaista täällä? Ei ihmistä ketään — —

_Elias Kålk_ (synkän tarmokkaasti). He pelkäävät minua. Ne elukat — — ne lymyyvät ukkosen edellä, sillä he tuntevat minun saarnani tulon, sen myrskyn ja jylinän. Nyt on maahan nöyrryttävä! He tuntevat sen. Tule! (Astuu portille ja koettaa sitä turhaan avata. Palaa etualalle Agneksen luo; hiljaisella äänellä, mutta raivokkaasti.) Se oli sittenkin lukossa. (Suuttuen ilmiliekkiin, karjahtaen.) Mutta — — sen aueta täytyy! (Astuu taas portin luo, vihan vimmassa huutaen.) Esiin! Esiin te, jotka väijytte salassa!

NELJÄS KOHTAUS.

_Laukkus_ tulee vasemmalta käräjämiehet mukana.

_Laukkus_ (portin takaa avainta kohottaen). Takaisin sinä, joka häiritset helluntairauhaa!

_Elias Kålk_ Tuo avain tänne tai vastuusi on oleva ankara.

_Laukkus_ Tämä ei tästä kourasta lähde, sillä kirkko on pitäjän, ei sinun eikä kapituliherrain.

_Elias Kålk_ Avain tänne! (Syöksyy samalla vasemmalle kirkkoaidan yli.)

_Laukkus_ (jääden yhä portin taakse seisomaan, käräjämiehille). Miehet, heittäkää takaisin! (Käräjämiehet katoavat. Ja samassa alkaa kuulua ankaraa rytyä ja painiskelua. Agnes on heti kamppailun vasemmalla alettua siirtynyt pelästyneenä oikealle. Mutta silloin hyökkäävät teinit ja veijarit sekä oikealta että taka-alalta hänen kimppuunsa, raahaavat hänet nopeasti taka-alalle ja sitovat hänet nuoren koivun kylkeen kiinni.)

_Agnes_ Auttakaa, auttakaa!

_I teini_ (sidottuaan Agneksen). Risuja, pojat, risuja tänne! (Pari teiniä juoksee oikealle, tuoden pian sylyksen risuja.) Puntti ruutia rinnan päälle ja lähtöryyppy kurkkuun! Ja sitten, sinä herranterttu — — sitten tulisissa vaunuissa helvettiin.

(Elias Kålk tulee vasemmalta lyötynä ja hoiperrellen ja hänen perässään raivostuneet käräjämiehet. Teinit rientävät sulkemaan Kålkilta tien, ja tämä huomaa samassa Agneksen.)

_Elias Kålk_ (syöksyessään Agneksen luo). Agnes.

_I teini_ (juosten joukkoineen Kålkin perässä, käräjämiehille:) Tänne, miehet! (Teinit ja käräjämiehet muodostavat raivokkaan ryhmän Kålkin ja Agneksen ympärille, niin että näistä ei paljoa näy. Teinit taempana, jotta niistäkin tuskin muuta näkyy kuin huitovat käsivarret. Käräjämiehet edessä.)

_I teini_ Lyökää pappi maahan! (Koko joukon nyrkit nousevat iskuun.) Lyökää, lyökää, jotta pienet pirut ympäri sinkoo!

_Elias Kålk_ kaatuu nyrkkien alla maahan.

_Agnes_ (näkymättömissä). Kristuksen tähden, he surmaavat hänet!

_Laukkus_ (portin luota). Miehet, malttakaa! Mitä tehtävä on, sen kohta sanon.

_I teini_ No sitten lauletaan! Pojat, arkkiveisusta toinen värssy! Kuulepas, sinä Patseepa, tätä. (Teinit laulavat kuorossa, räikeästi ja rähisevästi.)

Ja siell' oli luiden liikunto, kähinä, oli liekkien räiske ja tulikiven sähinä. Ja hornan kalliot kaikui ja jyski, kun helvetin kuningas kavioillansa ryski. Mut pienet pirut ne nurkassa yski. Ja helvetin polskaa synnin vuorella nyt tanssivat Paapelin pappi ja Patseepa.

VIIDES KOHTAUS.

_Taneli Öhrn_ ja _Ismael_ äitiänsä taluttaen tulevat laulun aikana oikealta. Pysähtyvät.

_Taneli Öhrn_ (laulun loputtua). Mikä on tämä meteli? (Miesten ryhmä tulee lähemmäksi ja hajoaa siten, että tulee näkyviin sidottu Agnes ja kivelle lyyhistyneenä Kålk.)

_I teini_ (Ismaelille). Tuomitse antikristus ja noita! (Myöntymyksen sorinaa teinien ja käräjämiesten joukosta.) Katso, siellä se makaa, joka piinasi sinua, ja haaskana roikkuu se kavala nainen — —

_Agnes_ (kuin kaukaa pyytäen). Ismael!

_Ismael_ (vavahtaa, siirtyy vasemmalle etualalle). Jumalani, mitä tahtovat he minulta. (Voimakas auringonvalo alkaa ja lisääntyy vasemmalla tulvien. Miesten joukko vetäytyy taemmaksi, joten Kålk ja Agnes peittyvät näkyvistä.)

_Taneli Öhrn_ (haltioituen). Tuli toinen ihme. Ensi kerran, nyt ensi kerran on muuttunut maailma tämä. Heikko on mahtavampi mahtavaa — — ja viaton tuomitsee! (Toisiin kääntyen.) Hän yksin voi tuomita oikein, hän tuomitkoon.

_Laukkus_ (portin luota). Ismael, sido tai päästä, olet vastuusta vapaa sen olen yksin ottava harteilleni.

_Ismael_ (läheten äitiään). Äiti, mitä on minun tehtävä nyt?

_Leena_ (katkerasti). Ruoskikoot heitä, kyllä ovat muillekin tuskia tuoneet — —

_Ismael_ (etääntyy erilleen). Ei, ei! Mikä olen minä tuomitsemaan. On kirkkoon kiire, menemme Pyhälle ehtoolliselle — —. (Ottaa äitiään kädestä ja aikoo portille, mutta pysähtyy ja jää katsomaan kohti kirkasta auringon juovaa.)

_Laukkus_ (tulee portista Ismaelin luo). Ismael, kuule mitä puhun sinulle vielä. Kun tulit, kamppailin itseni kanssa, sillä en tietänyt mitä oli tehtävä. He löivät papin maahan, mutta kielsin surmaamasta, en kestänyt sitä. Tosin pappi ja nainen ovat häväisseet tämän seurakunnan, ja senkaltaisesta rienauksesta, mitä Kolkin poika on täällä harjoittanut, ovat seurakunnat pappinsa tapattaneetkin. Ja minun oikeuteni laki sanoo, että he ovat vikapäät rangaistukseen. Mutta mikä tässä on meidän kaikkien sielulle hyväksi, sitä olen itseltäni kysellyt turhaan. Minun vanha sydämeni on käynyt heikoksi, enkä löydä oikeata vaakaa. Mutta sinä, Ismael-poika, sinä olet lähellä Jumalaa. Niinpä sinä, sinä punnitse ja mittaa, sinä nouda meille oikea neuvo.

_Ismael_ (kuin pyhää näkyä katsoen). Näen auringosta sen — — näen sen, että yksi vain on tuomio oleva. (Oikealle miesten puoleen kääntyen.) Hakekaa lähteestä vettä ja virvoittakaa lyötyä miestä.

(II teini rientää oikealle ja palaa nopeasti lakillaan vettä tuoden.)

_Ismael_ (kirkkoväärtille). Vain yksi on tuomio. Minut, joka olen koko elämäni kärsimysten paareilla maannut, minut nosti keskeltä hätää ihmeellinen armo ja poisti kaiken hädän. Minulla ei voi olla muuta kuin yksi tuomio ja totuus. (Kaikille.) Tahdotteko sen täyttää? (Myöntymyksen sorinaa.) Minä olen saanut peljätä ikäni kaiken, mutta taivaallinen voima nosti minut eilen rauhaan ja pelottomuuteen. Armon kautta on minulla tämä rauha. — Muistakaa: Minä olen ollut piinattu ihmiselämän rumuuden tähden: eilen ensi kerran oli ikuinen kauneus läsnä. Se yksin on sielujen pelastus. — Ja katsokaa! Olen taluttamassa äitiäni Herran armopöytään, jonka ääressä hänen sydämensä katkeruus on kyyneleinä vuotava pois. Kuinka olisi minulla muuta kuin yksi tuomio ja totuus? Se on se sama, joka kirkasti hetkeksi riivatunkin sielun: se on armo ja rauha. (KäräjämiehiIle ja teineille.) Siirtykää pois! Minä tahdon nostaa, kenet olette lyöneet maahan. (Käräjämiehet ja teinit siirtyvät syrjään, teinit taka-alalle, josta he yksitellen kokonaan katoavat.)

_Ismael_ (Kålkille). Tule, veljeni, sinuun ei kenkään koske.

(_Elias Kålk_ tulee syvästi mietteissään oikealle etualalle, josta Öhrn ja Leena siirtyvät keskemmälle ja vähitellen vasemmalle.)

KUUDES KOHTAUS.

_Geila_ (tulee vasemmalta portista, lähestyy Laukkasta). En voinut jäädä sinne. Mitä on tapahtunut? (Keskustelevat.)

_Ismael_ Ja minä tahdon Agneksen päästää! (Menee Agneksen luo, päästää tämän siteistä ja johtaa esiin.)

_Taneli Öhrn_ (puoliksi itsekseen, puoliksi Leenalle). Tämä on kurjan elämäni ensimmäinen kevät.

_Leena_ Ja katkeruuden kouran hän kirvoitti pois minun sydämeni ympäriltä. (Ismaelille, tämän tullessa; käsiään ojentaen.) Poikani, sinä vuodatit lievityksen palsamin minun sydämeeni jälleen.

_Ismael_ (iloisesti). Se syntyi, äiti, uudestaan ja sen mukana koko meidän elämämme. Koko maailma muuttuu sydämien kautta!

_Elias Kålk_ (puoliksi itsekseen, mutta paikoitellen Ismaelille ja kaikille tarkoittaen). Veljeni, sinun henkesi on minun henkeäni korkeampi. Nyt ymmärrän: en tehnyt siinä väärin, että tahdoin puhdistaa tämän seurakunnan, en siinä, että Jumalalta riemua rukoilin. Siinä synnin tein, että loukkasin viattomuutta, loukkasin sinua. — Nyt tiedän, miten on minun syntini tuomittava. Sen itse teen! Lähden papiksi Karjalan erämaihin. Siellä minut puhdistakoon yksinäisyys ja korpi — — ja kärsimys — — siitä, että sinä, Agnes, olet — — luotani poissa.

_Agnes_ (kauhistuneena ). En tahdo jäädä tänne! Täällä on vastassa häpeä — —

_Elias Kålk_ Odota pääsinpäivää. Kun on täytetty omassatunnossani laki: kärsimyksestä kärsimys, kun olen rakkautemme kirkastanut, silloin sinut Herra antaa ilman murhetta minulle. Sinut haen ja sinne kauaksi vien — —

_Agnes_ Nyt minut vie! Ennemmin kadotus kuin sinusta ero.

_Elias Kålk_ Ero ja yksinäisen ikävä on tarpeen meille molemmille.

_Geila_ (tulee Agneksen luo). Agnes, suostu siihen. Ei kenkään ole sinua täällä sormella osoittava. Minä tahdon sinua suojella. — Minunkin sieluni rukoili kerran väärin: se kuivui ja kuoli. Mutta nyt, nyt herää se jälleen! Usko minua, tahdon hyvää. Tule minun luokseni, pappilaan. Ja nyt, tule kerallani kirkkoon. (Vetää lievästi vastustelevan Agneksen vasemmalle porttia kohti.)

_Elias Kålk_ (Agnekselle, joka taistelee yhä tuskan ja nöyrtymyksen välillä). Niin, lähde, Agnes. Pääsinpäivä on tuleva.

_Laukkus_ (viitaten vasemmalle tapuliin päin). Jumalanpalvelus alkaa!

_Elias Kålk_ Hyvästi, Agnes, ja kaikille rauha. (Viittaa Agnekselle viipyvin katsein hyvästiksi ja poistuu oikealle.)

_Geila_ Lähtekäämme, Agnes. (Johtaa Agnesta porttia kohti.)

_Ismael_ (etualalla, yksin). Ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki. (Väliverhon hitaasti sulkeutuessa kaikki kääntyvät porttia kohti, ja kuuluu pari kirkonkellon kumahdusta.)

Väliverho.