Part 5

Nämä karkuun päässeet viimeiset mohikaanit veivät Raudun katastrofista ensimäisen viestin Raasuliin ja edelleen Pietariin asti, ja joka paikassa pitkin matkan vartta oli sen viestin vaikutus kerrassaan lamauttava. Niinpä Raasulista läksivät ryssät käpälämäkeen sen tiensä meikäläisten tuloa odottamatta ja unohtaen lähtökiireessään kaikki varastonsakin hävittämättä. Kun meidän joukot kaksi päivää Raudun valloituksen jälkeen marssivat Raasuliin, korjattiin sieltä runsas sotasaalis, josta mainittakoon 1,000 tykinpanosta, 8 kenttäkeittiötä, kaksi veturia, rautatievaunuja y.m. Kaksi kilometriä Raasulista etelään poltetun Sahajoen rautatiesillan luota saatiin vielä näiden lisäksi yksi veturi ja parisenkymmentä rautatievaunua.

Yhtä suurta hämmästystä herätti Raudussa kärsitty tappio Pietarissakin. Kaikki hyökkäysaikeet Rautuun päin kerrassaan raukesivat. Pietarin punaisiin lehtiin alkoi ilmestyä kirjoituksia, joissa Raudun pakolaiset kuvasivat kokemuksiaan vakuutellen, että Raudun rajalla oli valkoisilla vähintäin 15,000 miestä valmiina rynnistämään rajan yli punaista Pietaria kohti.

Se oli masentava tieto ja antoi tarpeeksi ajattelemisen aihetta. Äkkiä huomattiin, että aivan punaisen Pietarin nurkkajuurella kohotti uhkaavana päätään uusi mahti, vapaa Valkoinen Suomi, jonka olemassaolosta tähän saakka ei oltu tahdottu tietää mitään. Oli kyllä kuultu, että jossakin kaukana Keski- ja Pohjois-Suomessa oli valkoisia alueita, mutta kaikki olivat olleet vakuutettuja, että ennen pitkää nekin läikät hukkuisivat yli Suomenniemen leviävään punaiseen mereen. Nyt näyttivät kuitenkin odotukset rupeavan pahasti pettämään, punaisten päivät Suomessa ja sen mukana myöskin venäläisyyden päivät näyttivät olevan luetut.

Siinä Raudun voiton poliittinen ja moraalinen merkitys. Se oli ensimäinen kouraantuntuva opetus venäläisille, että Suomi lähtee kulkemaan omia teitään, on saanut tarpeensa itämaisesta komennosta ja rakentaa rajapyykkinsä selviksi. Maata hakemaan oli venäläiset sotilaat Rautuun viekoteltu. Taisteluun lähtiessä oli heille kuuleman mukaan luvattu, että Suomen vihattujen porvarien maat jaetaan punasotilaiden kesken sitä mukaa kuin maata ehditään vain vallata. — No, olivathan kyllä Rautuun jääneet saaneetkin maata — sen verran kuin ikuista untaan nukkuakseen tarvitsivat. — Mutta muun maansa pitivät suomalaiset itse, pahasti poltti näppinsä, jos meni heiltä sitä kärkkymään.

Epäilemättä tämä Raudussa annettu opetus oli omiaan jäähdyttämään ryssien taisteluhalua myöskin muilla Suomen rintamilla. Tähän saakka oli niille rintamille saatu aina lupauksin ja voitontoivein vapaaehtoisia houkutelluksi. Nyt ei niihin lupauksiin ja voitontoiveisiin enää kukaan uskonut, ja niinpä saivatkin Suomen kapinalliset nähdä apulähteidensä rupeavan vähitellen ehtymään.

Raudun voitto saatiin samana päivänä kuin Tampereen suuri voitto. Se oli ensimäinen kaunis ja suuri päivä Suomen vapaussodan historiassa. Juhlamielin sitä päivää vietetyinkin koko Valkoisessa Suomessa, vieläpä punaisten vallan alla huokailevassakin, sillä se päivä lupasi pian vapauden aamun valkenemisen koko maalle.

Tampereen voiton rinnalla jää Raudun voitto ehkä vaatimattomaan varjoon vapaussodan muistoja juhlittaessa. Mutta sillä on aina oma, aivan erikoinen merkityksensä, juuri tuo merkitys, jota edellä painostin.

Mutta puhtaasti sotilaallisena saavutuksenakin se oli sangen huomattava. Ensiksi se lopullisesti turvasi Karjalan rintaman aseman, poisti näihin saakka uhkaavana häilyneen sivustaiskun vaaran. Toiseksi se tasoitti tien valmiiksi Kiviniemestä Viipurin—Pietarin rataa kohti suuntautuvaa hyökkäystä varten, kun Viipurin kohtalon hetki oli joutunut. Ilman edelläkäyvää Raudun valloitusta ei hyökkäysmarssi Viipurin—Pietarin liikeyhteyden katkaisemiseksi olisi voinut tulla niin nopeana ja täydellisenä yllätyksenä kuin se sittemmin tuli. Toisin sanoen, Raudun voitto edisti osaltaan yleisen strategisen suunnitelman onnellista toteuttamista.

* * * * *

Raudun voittoa ei saatu ilmaiseksi. Se vaati raskaat uhrit kaikilta siinä mukana olleilta joukko-osastoilta, ehkä suhteellisesti raskaammat kuin yksikään toinen vapaussotamme mainehikkaista voitoista. Aivan tarkkoja numeroita mieshukasta on kyllä vaikea esittää, kun viimeisiinkin taisteluihin otti Karjalan I:sen rykmentin ja jääkärijoukkojen lisäksi osaa erinäisiä pienempiä joukko-osastoja, jotka oli vasta viime hetkessä tuotu rintamalle eivätkä oikeastaan kuuluneet vielä minkään joukko-osaston rulliin. Jommoisellakin varmuudella voi kuitenkin sanoa, että viimeisten suurten taistelujen aikana kaatuneina kärsitty mieshukka nousi noin 400 mieheen.

Tästä tuli VIII:nnen jääkäripataljoonan osalle 106 miestä, loput muiden, enimmäkseen Karjalan I:sen rykmentin joukkojen osalle. Mieshukan suhteellinen suuruus käy täysin selville vasta sitten, kun mainitsemme, että taistelussa mukana olleiden joukkojen lukumäärä korkeimmillaan ollessa, sittenkun jääkärit olivat saapuneet, nousi tuskin 2,000 mieheen.

Päällystöstään menettivät useat joukko-osastot parhaat miehensä. Ennemmin on jo mainittu pataljoonan päälliköiden Lindbergin ja Aschanin kaatuminen. Mutta näiden lisäksi meni monta muuta, joiden nimet liittyvät häviämättömästi Raudun sankarimuistoihin.

Kaatui lopuksi myös Raudun taistelujen uupumattomin ja ihailtu sankari, alusta alkaen mukana ollut Veikko Läheniemi. Kohtalo oli kuitenkin hänelle suopea. Hän sai elävin silmin nähdä Raudun loistavan voitonpäivän ja kaatui vasta noin viikkoa myöhemmin Kivennavan Kauksamolla, jonne saakka hän Karjalan I:sen rykmentin joukkojen etunenässä jo ennätti pataljoonilleen samota, ennenkuin yleinen hyökkäys Viipurin—Pietarin rautatietä vastaan alkoi.

Jääkärijoukoistakin kaatui sinä lyhyenä aikana, jonka ne ennättivät olla mukana, useita kyvykkäitä upseereja. Näistä mainittakoon kapteeni Koskenalho ja luutnantit Hakkila sekä Hakkarainen. Upseerien lisäksi kaatui vielä kymmenkunta kantajääkäriä.

Runsas oli siis tuonen sato. Mutta kaikki mukana olleet tajusivat, että Raudun taistelu oli taisteltava voittoon, ja niin annettiin sen vaatimat uhrit tinkimättä.

Ja kun ympäri laajan Karjalan maakunnan pitkillä veljeshaudoilla kohoavista muistomerkeistä luetaan usean nimen alta Raudun nimi, niin silloin muistetaan myös aina, että nuo sankarit kaatuivat kotimaansa kynnyksellä. Heidät oli lähetetty rajaa puolustamaan, ja he puolustivat sen pelastaen maakuntansa hävittävän vainolaisen jalkoihin joutumasta.

Se on nouseville polville velvoittava esimerkki uhraamaan kaikkensa kauniin Karjalan hyväksi.