Part 4

Kun Uuden Alankomaan kuvernööri Peter Stuyvesant sai tietää Casimir-linnan tulleen ruotsalaisten käsiin, ryhtyi hän viipymättä sellaisiin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena oli Delawaren siirtokunnan valloittaminen. Vuosi 1654 käytettiin laivain varustamiseen tarpeelliseen hyökkäyskuntoon ja sotamiesten keräämiseen. Varustuksia koetettiin pitää salassa, ettei Ruotsista osattaisi lähettää sotaväkeä Delawareen. Kuvernööri Rising sai kuitenkin tietoonsa naapurinsa varustelut ja koetti puolestaan vahvistaa Uuden Ruotsin linnoituksia, toivoen pian saavansa lisäväkeä Ruotsista.

Syksyllä 1655 saapui Stuyvesant hyvin varustetulla laivastollaan Delawareen ja piiritti Kolminaisuuden linnan. Hänellä oli mukanaan noin 600 tahi 700 sotamiestä ja runsaasti ampumavaroja. Kolminaisuuden linnassa oli kapteeni Skuten komennettavana ainoastaan kaksikymmentä sotamiestä. Kuvernööri Rising koetti sinne lähettää pienen lisäjoukon, kymmenen miestä, mutta nämä joutuivat hollantilaisten vangeiksi. Linnan puolustajat huomasivat vastassa olevan ylivoiman niin suureksi, ettei ollut mitään mahdollisuutta menestykselliseen puolustukseen. Saatuaan kunnialliset ehdot antautuivat he aseitaan käyttämättä.

Voiton innossaan purjehtivat hollantilaiset Kristiinaan, jonka linnan he viipymättä piirittivät. Stuyvesant kehotti suosiolla antautumaan, koskapa vastustus vain tuottaisi omaisuuden ja ihmishenkien hukkaa hyödyttämättä ruotsalaisia. Syntyi muutamia päiviä kestävä neuvottelu näitten kahden siirtokunnan kuvernöörien kesken. Rising vetosi Ruotsin oikeuksiin siinä, että sen kauppayhtiö oli oston kautta hankkinut itselleen ja siirtokunnalleen oikeudet Delawaren jokilaaksoon. Näitten oikeuksien väkivaltainen anastaminen voi johtaa Ruotsin ja Hollannin valtakunnat keskenään sotaan, jota siirtokuntien tulisi välttää. Stuyvesant vaati vain antautumaan, ollenkaan välittämättä vetoamisista kansainvälisiin oikeuksiin. Kuitenkin hän lupasi kaikille Uuden Ruotsin asukkaille heidän yksityisomaisuutensa sekä linnan puolustusväelle suojeluksen ja hollantilaisilla laivoilla vapaan matkan Europaan. Sitäpaitsi saisi kuvernööri Rising viedä siirtokuntaa koskavat asiakirjat mukanaan Ruotsiin. Mutta Uuden Ruotsin kauppayhtiön omaisuus ja yleiset rakennukset lankeaisivat Hollannin kauppayhtiölle. Uudistiloillaan asuvat suomalaiset ja ruotsalaiset saisivat vuoden sisällä päättää haluaisivatko he, vannottuaan uskollisuudenvalan Hollannin hallitukselle, jäädä siirtokuntaan vai palata takaisin kotimaahansa. Niinikään vakuutettiin ruotsalaisille ja suomalaisille täydellinen uskon vapaus, johon sisältyi luterilaisen uskon säilyttäminen Augsburgin uskontunnustuksen mukaan y. m. Näitten ehtojen vakuudeksi laadittiin antautumisvälikirja, jonka allekirjoittivat molemmat kuvernöörit. Ilman kalvan kalsketta ja veren vuodatusta päättyi tämä valloitussota, ja Uuden Ruotsin siirtokunta laskettiin Hollannin kauppayhtiön hallinnon alle, Stuyvesantin ollessa itse korkeimpana käskynhaltijana.

Hollantilaisilla laivoilla kuljetettiin kuvernööri Rising, Kristiinan ja Kolminaisuuden linnojen puolustusväki ja linnanpalvelijat ensin Uuteen Amsterdamiin ja sieltä edelleen Europaan. Omasta pyynnöstään saivat siirtokuntaan jäädä kapteeni Sven Skute, luutnantti Gyllengren ja pastori Laurentius Lock. Uudisasukkaat jäivät melkein poikkeuksetta siirtokuntaan, haluamatta jättää rakkaiksi tulleita asutuksiaan.

[Kuva: WICCACON KIRKKO, rakennettu 1677; oli kolmas puolustustornin tapaan rakennettu kirkko siirtokunnassa.]

[Kuva: WICCACON ELI PHILADELPHIAN UUDEMPI KIRKKO, valmistui 1700; on nykyäänkin käyttökuntoinen. Tunnetaan nimellä “Gloria Dei kirkko”.]

Kun Uuden Ruotsin siirtokunta oli jo joutunut hollantilaisten valtaan, saapui vielä 1655 Ruotsista yksi siirtolaislaiva Delawareen, tuoden mukanaan toistasataa siirtolaista, joitten joukossa oli lähes sata Vermlannin suomalaista. Tämä laiva matkustajineen joutui luonnollisesti siirtokuntaa hallitsevien hollantilaisten vangiksi. Lähelläpä oli, ettei kaikkia heitä lähetetty takaisin Ruotsiin. Kuitenkin monien sovittelujen perästä sallittiin laivalla tulleitten varsinaisten siirtolaisten astua maihin Delawaressa ja asettua uudisviljelijöiksi maanmiestensä keskuuteen. Mutta retkikuntaan kuuluvat sotamiehet, laivan päälliköt y. m. lähetettiin takaisin Ruotsiin. Laiva lastineen vietiin Uuteen Amsterdamiin ja joutui Hollannin kauppayhtiön omaisuudeksi.

Tämä toistasataa henkeä käsittävä siirtolaisjoukko lisäsi tuntuvasti siirtokunnan väkilukua. Kun sitäpaitsi näitten joukossa oli puolisen sataa naista, niin seurasi siitä, että alkoi muodostua koteja suomalaisten ja ruotsalaisten keskuuteen Amerikassa. Tämä väestö jäikin ainaiseksi asumaan Delawareen.

Vaikkakin edellä mainittua retkeä on pidettävä viimeisenä varsinaisena siirtolaisten matkana Ruotsista Delawareen, niin saapuipa sentään seuraavan parinkymmenen vuoden sisällä vielä muutamia pienempiä joukkoja taikka yksityisiä hollantilaisilla laivoilla Amerikaan. Kerrankin kokoontui Vermlannin suomalaisia toistasataa henkeä käsittävä joukko Hollantiin pyrkiäkseen Delawareen. Näitten johdosta syntyi kirjevaihto Hollannin ja Ruotsin hallitusten välillä. Suomalaiset määrättiin palaamaan takaisin omille laitumilleen. Moniaat seikat viittaavat kuitenkin siihen, että osa näistä suomalaisista pääsi hollantilaisilla laivoilla haluamaansa Amerikaan. Kapteeni Peter Lucassonin mukana saapui 1663 kolmekymmentäkaksi Vermlannin suomalaista Delawareen. Tämä lienee viimeinen siirtolaisjoukkue edellä mainittuun siirtokuntaan Ruotsista ja Suomesta. Kaikkiaan lienee saapunut eri retkikuntien laivoilla noin tuhannen ruotsalaista ja suomalaista Delawareen. Hollantilaisten hallinnon aikana laskettiin heitä olevan noin kuusisataa henkeä, joista asekuntoisia miehiä satakolmekymmentä. Tuhannesta siirtokuntaan saapuneesta palasi takaisin Ruotsiin nelisensataa henkeä, enimmäkseen sotilaita ja linnojen palvelusväkeä. Siirtokuntaan jääneestä väestöstä toisen puolen muodostivat suomalaiset, joita kaikkiaan saapui siihen aikaan Amerikaan kolmesataa henkeä, jotka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta jäivät ainaiseksi siirtokuntaan.

Delawaren siirtokunnan hallinnon järjestivät hollantilaiset siten, että varakuvernöörinä hoiti paikallisia asioita Jacob Alrich, asuen Kristiinassa. Mutta monet tärkeimmät asiat ratkaisi Uuden Alankomaan kuvernööri Stuyvesant itse. Ensi vuosinä epäilivätkin hollantilaiset niin ruotsalaisia kuin suomalaisiakin, peläten heidän indiaanein taikka englantilaisten kanssa liittoutuneina tekevän kapinan. Tähän pelkoon ei ollut vähääkään aihetta. Uudisasukkaat olivat rauhallisia. Ainoastaan siitä voitaisiin heitä syyttää, etteivät he kiirehtineet vannomaan uskollisuuden valaa Hollannin hallitukselle, mutta siihen taas oli syynä pitkät, vaikeat matkat ja hajanaiset olot.

Muutamassa vuodessa saavuttivat kuitenkin Delawaren uudisasukkaat hollantilaisten luottamuksen. Varsinkin komisarius Willem Beckman, joka Alrichin kuoleman jälkeen varakuvernöörinä hoiti siirtokuntaa, näyttää luottaneen heihin täydellisesti. Apulaisena ja kielenkääntäjänä oli hänellä suomalainen Anders Jörken (Yrjönpoika). Siviilihallintoa ja oikeusistuinta hoiti eräs Beckman kuvernööri Stuvesantin alavirkamiehenä. Paikallishallinnon halpoittamiseksi valittiin erinäisiin virkoihin ruotsalaisia ja suomalaisia, joista mainittakoon kapteeni Sven Skute, luutnantti Gyllengren, Peter Rambo, Peter Kock, Anders Dalbo ja Olof Stille. Veroina tuli suorittaa uudisasukasten noin kuusi guldenia henkilöä kohden.

Jo Printzin aikana ja myöhemmin rauhattomina aikoina muutti moniaita suomalaisia ja ruotsalaisia Marylandin puolelle, Elk Riverille ja Brandyvineen. Kun siirtokuntaan taas palautui rauhallisemmat ajat, niin muuttivat he takaisin Olof Stillen johtamina ja saivat uudistiloja Passayuong-puron varrelta. Marylandiin jäi kuitenkin muutamia suomalaisia: Johan Turunen, Marcus ja Johan Tomminen ja Abram niminen sotamies. Johan Tomminen oli taitava nikkari.

Siirtokunnassa tapahtui silloin tällöin asioita, jotka johtivat asianomaiset oikeuteen. Niinpä Altoonan oikeudessa syytettiin suomalaista Evert Hendricksonia siitä, että hän syyttä ja suotta oli hyökännyt rauhallisen ja hyvänsuovan Jyrisen (Urrinen) Kynin päälle ja pidellyt häntä pahasti. Oikeudessa jossa oli todistajana muun muassa suomalainen Andies Andiesson, kävi ilmi se, että syytetty Evert Hendrickson oli yleisesti paikkakunnalla tunnettu riitapukari ja rauhanhäiritsijä sekä kaikin puolin vastuksellinen ja yleistä häiriötä synnyttävä naapuri, joka saattoi mennä kenen taloon tahansa tappelua ja riitaa haastamaan. Evert Hendrickson tuomittiin sakkoon ja poistumaan paikkakunnalta. Maksettuaan sakkonsa muutti hän Crane Hookiin ja oli myöhemmin osallisena “pitkän suomalaisen” kapinahankkeessa.

Rauhantuomari Israel Helmin niskaan niinikään hyökkäsi lakituvassa Oele Oelsen niminen uudisasukas, repien vaatteita, mutta ei saanut aikaan ruumiillista vahinkoa. Hänet tietysti tuomittiin heti raskaaseen rahasakkoon. Suuren perheen isänä ja vähävaraisena miehenä sai hän myöhemmin sakkonsa anteeksi.

Suomalaisten joukossa löytyi eräs perhe, joka eli alinomaisessa epäsovussa ja riidassa. Kaiken lisäksi rääkkäsi mies vaimoaan, antoi aikatavasta selkäänkin ja lopuksi ajoi pois kotoaan. Oikeudessa esiintyi miestä vastaan muitakin raskauttavia asioita, muun muassa siveysrikoksia, josta syystä vaimolle annettiin avioero ja puolet yhteisestä omaisuudesta. Tämä 1661 myönnetty avioero oli ensimäinen laatuaan Delawaressa.

Pastori Laurentius Lock joutui ikävyyksiin, vieläpä tekemisiin oikeuden kanssakin. Hänen vaimonsa karkasi Jacob Joughin kanssa, ja he menivät asumaan joen toiselle puolelle suomalaisen Andries Hendricksenin uudistaloon. Mutta kun heidän olonsa tuli siellä tunnetuksi, pakenivat he Virginiaan ja sieltäkin kauemmaksi Uuteen Englantiin. Pastori Lock, saadakseen lapsilleen hoitajan, meni uusiin naimisiin, ennenkuin oli saanut laillista eroa entisestä vaimostaan. Kun hän sitäpaitsi vielä vihki erään parikunnan ilman asianomaiselta oikeudelta hankittua vihkilupaa, niin joutui hän syytteeseen ja tuomittiin sakkoon. Israel Helm koetti selittää oikeudessa, että Ruotsissa ja Suomessa juuri papit antoivat vihkiluvan ja vihkivät parikunnat. Pastori vetosi asiansa kuvernööri Stuyvesantiin selittäen siirtolaispapin vaikeuksia hänen hoitaessaan hajanaisia seurakuntia sekä että hän suuren perheen isänä oli kykenemätön maksamaan sakkoaan, jonka vuoksi hän pyysi sitä anteeksi. Kuvernöörin kirje komisarius Beckmanille määrää sakon annettavaksi anteeksi ja pastorin vapautettavaksi kaikista syytöksistä.

Hollantilaisten hallitus Delawaressa tuli lyhytaikaiseksi, kestäen vain yhdeksän vuotta. Tapausten kulku saattoi Amerikassa asuvat ruotsalaiset ja suomalaiset Englannin hallituksen alle.

ENGLANTILAISET VALLOITTAVAT UUDEN ALANKOMAAN

Englannin nouseva kauppa- ja maailmanvalta, jolla oli laajoja alueita ja kukoistavat siirtokunnat Pohjois-Amerikassa, oivalsi hollantilaisten hallussa olevan Hudson-virran ja sen sataman tärkeyden kauppaan ja puolustukseen nähden. Englantilaisille siirtokunnille oli epäturvallista, kun siinä välillä oli Hollannin siirtokunta, joka liittoutuneena indiaanein taikka ranskalaisten kanssa saattoi asettaa Uuden Englannin siirtokunnat alttiiksi hyökkäykselle ja valloitukselle. Nämä seikat aiheuttivat sen, että Englanti päätti valloittaa hollantilaiset alusmaat Pohjois-Amerikassa.

Yorkin herttua James, Englannin kuninkaan Kaarlo II:n veli, saapui 1664 vahvalla laivastolla Amerikaan ja ankkuroi Long Islandin rannikolle, Uuden Alankomaan siirtokunnan etuvarustusten luokse. Hän ryhtyi piirittämään Uutta Amsterdamia, Amerikassa olevaa Hollannin hallituksen keskustaa. Kuvernööri Stuyvesantilla sattui tällä kertaa olemaan vain kaksisataa sotamiestä käytettävänä siirtokuntansa puolustamiseen ja hyvin rajoitettu määrä ampumatarpeita. Englantilaisten ylivoima oli ainakin kymmenkertainen. Yorkin herttua niin ollen kehoitti suosiolla antautumaan, luvaten hollantilaisille suojeluksen ja yksityisomaisuuden turvan. Hollannin kauppayhtiön omaisuus ja yleiset rakennukset lankeaisivat voittajalle. Stuyvesant joutui nyt aivan samaan asemaan, kuin hän itse oli pakoittanut Uuden Ruotsin komentajan Risingin alistumaan, nimittäin antautumaan vasten tahtoaan ja jättämään siirtokuntansa vieraan vallan haltuun. Aseellinen puolustus näet oli aivan turhaa, jota paitsi Uuden Alankomaan asukkaat peläten omaisuutensa tuhoamista vastustivat aseelliseen vastarintaan ryhtymistä ja vaativat Stuyvesantia antautumaan. Siihen hän suostuikin, ja niin päättyi tämäkin valloitussota verta vuodattamatta. Englannin haltuun tulivat täten Uuden Alankomaan siirtokunta Hudson-virran varrella ja Uuden Ruotsin siirtola Delawaressa.

Englantilaiset valloitettuaan Uuden Alankomaan ja sen satamapaikan Uuden Amsterdamin, muuttivat tämän nimen valloittajan Yorkin herttuan kunniaksi New Yorkiksi. Useat muutkin paikat saivat englantilaisia nimiä: Kristiinasta tehtiin Altoona, Uplandista Chester, Finlandista Marcus Hook j. n. e.

ENGLANNIN HALLITUKSEN JÄRJESTELY DELAWARESSA

Syyskuulla 1664 purjehti englantilainen kapteeni Edward Carr, Delawaren varakuvernööriksi nimitettynä, saattamaan ruotsalaisten ja suomalaisten tietoon siirtokunnan tästä lähtien kuuluvan Englannin hallituksen alle sekä vaatimaan asukkailta uutta uskollisuudenvalaa. Delawaren väestölle ilmoitettiin, ettei siirtokunnan paikallisessa hallituksessa tulisi erityisempiä muutoksia tapahtumaan. Asukkaat saisivat säilyttää uskontonsa, kielensä, kansallisuutensa, tapansa, omaisuutensa ja nauttia yleensä samanlaisia oikeuksia, kuin naapurina asuvat Virginian siirtokunnan asukkaat nauttivat. Kuuden kuukauden kuluessa tuli asukasten vannoa Englannin hallitukselle uskollisuudenvala.

Uskollisuuden valan olivat suomalaiset ja ruotsalaiset valmiit tekemään uudelle hallitukselle, niin ettei siinä erityisempiä vaikeuksia syntynyt viranomaisille, paitsi viivytyksiä, sillä uudisasukkaat ovat tällaisissa asioissa hitaita, eikä heillä aina ole tilaisuuttakaan saapua oikeuspaikalle. Mutta sitten annettiin määräys maitten omistuskirjain uudistamisesta. Joilla oli kiinnityskirjat, niiden tuli vaihtaa ne englanninkielisiin ja merkitä oikeuskirjoihin. Niiden, joilta kokonaan puuttui kirjallista oikeutta maihinsa, täytyi siinä tapauksessa todistaa asuneensa maitaan määrätyn ajan, saadakseen itselleen laillisen omistusoikeuden. Tämä asia synnytti muutamia vaikeuksia ja ikävyyksiä, varsinkin sivukylissä. Alettiin levittää huhua, että uudisasukkailta anastettaisiin maat ja asutukset. Tällainen epäluulo oli aivan aiheeton, sillä hallitus päinvastoin tahtoi kiinnityskirjain antamisen kautta ainaiseksi taata uudisasukkaitten oikeudet heidän maihinsa ja merkitä ne lakivoipaisessa järjestyksessä kirjoihinsa.

_Pitkän suomalaisen kapinanhanke._ Eräs Marcus Jacobus, joka kehui olevansa Königsmarkin kreivin poika Ruotsista, alkoi levitellä valheita ja epäluottoa herättäviä puheita Englannin hallitusta vastaan. Hän sai kumppanikseen varakkaan suomalaisen uudisasukkaan Marcus Collmannin, joka osasi myöskin indiaanein kieltä. Yhdessä he kiertelivät suomalaisten, ruotsalaisten ja hollantilaisten luona Uplandissa, Finlandissa ja Crane Hookissa kehotellen uudisasukkaita kapinaan Englannin hallitusta vastaan, missä hommassa heitä tulisivat auttamaan indiaanit. Asia tuli englantilaisten viranomaisten tietoon ja kumpainenkin mies määrättiin vangittavaksi. Marcus Jacobus, jota ensimäisessä syytöskirjeessä kutsutaan “pitkäksi ruotsalaiseksi”, mutta myöhemmin “pitkäksi suomalaiseksi”, saatiin kiinni ja asetettiin syytteeseen. Marcus Collman pakeni indiaanein keskuuteen.

Oikeudessa, jota käytiin lokakuulla 1669, tuomittiin “pitkä suomalainen” sopimattomista ja valheellisista puheistaan hallitusta vastaan sekä kansan kiihoittamisesta kärsimään ensin raipparangaistus ja sen jälkeen lähetettäväksi Barbadossaarelle Englannin vankilasiirtolaan. Talvella kärsi hän raipparangaistuksensa ja lähetettiin senjälkeen Barbadokseen.

Uudisasukkaatkin saivat kärsiä tästä luullusta kapinahankkeesta, vaikka eivät he olleetkaan taipuneet kapinoimiseen. Kuitenkin jonkinlaista osallisuutta lienee tässä vaaralliselta näyttävässä asiassa ollut heillä, koskapa aina viiteenkymmeneen henkeen nouseva joukko suomalaisia, ruotsalaisia ja hollantilaisia sakotettiin, toisia lievemmin, toisia aina tuhanteen guldeniin saakka. Kapinahankkeen toinen päähenkilö Marcus Collman säästyi kokonaan kaikista rangaistuksista, sillä hänen saavuttuaan muutaman vuoden perästä takaisin kotiinsa, oli asia unohtunut, taikka englantilaiset olivat havainneet tämän asian olleen ei läheskään niin vaarallista ja pelättävää laatua, kuin se ensimältä oli näyttänyt.

SUOMALAISET JA RUOTSALAISET LUOTTOTOIMISSA

Siirtokunnan sisäisen hallinnon kehittyessä saavuttivat Delawaren vanhimmat siirtolaiset ajan pitkään täydellisen luottamuksen. Uplandin oikeudessa, joka kuninkaan käskystä ja nimessä pidettiin 1676, nimitettiin siviilihallintoa varten jonkinlainen lautakunta, jossa esimiehenä tuli olemaan varakuvernööri Edward Carr ja hallituksen edustajana kapteeni Johan Collier sekä jäseninä Peter Alrich, Otto Ernest Cock, Peter Rambo, Israel Helme, Peter Kock (Kukko), Lesse Andrie ja Oele Svenn.

Kaikenlaisiin paikallisiin luottamustoimiin valittiin niinikään Uuden Ruotsin vanhimpia asukkaita, niinkuin esimerkiksi rauhantuomareiksi New Castlen piiriin Hans Block ja Johan Molikka (Mulilla), Delawaren jokialueelle Peter Rambo, Laes (Lassi) Andries, Wolle (Valee) Swaine ja Israel Helme. Tiekomisareiksi nimitettiin Peter Yokehane (Jokinen) Andrew Rambo ja Erick Mollika (Molikka).

Englannin hallitus noudatti oikeuden ja kristillisyyden periaatteita, ja uudisasukkaat yleensä tunsivat itsensä verrattain onnellisiksi sellaisen hallituksen turvissa. Aikakautta kuvaavaa on seuraava julistus, jonka hallitus antoi Uplandin oikeudessa 1682. Siinä muun muassa sanotaan: “Olkoon kaikille tiettävä, että uskonnon pilkkaaminen ja vainoominen on kokonaan ankarasti kielletty ja että hallituksen luottamustoimiin ei oteta pilkkaajaa eikä sellaista, joka kieltää Jeesuksen Kristuksen. Jumalan pilkkaaminen rangaistaan. Sunnuntai on vietettävä lepopäivänä. Vanhoja tulee kunnioittaa. Väkijuomain myynti indiaaneille on ankarasti kielletty. Samoin kielletään miekkailut, kaksintaistelut, nyrkki- ja kukkotappelut, kortinpeluu, arpomiset, lotterit y. m. sellaiset. Rauhanhäiritseminen, siveetön puhe ja kielenkäyttö sakon uhalla kielletään.”

Niinikään suositteli hallitus maanviljelyksen edistämistä Delawaressa, tarjoten uudisasukkaille lisää maita erittäin edullisilla ehdoilla. Seurauksena olikin, että melkein kaikki silloiset suomalaiset ja ruotsalaiset ottivat itselleen hyvinkin suuret alat maita turvatakseen lastensa aseman siirtokunnassa.

PHILADELPHIAN KAUPUNGIN PERUSTAMINEN

Delawaren jokilaaksoon perustettiin 1682 suuri kveekarien siirtokunta, josta myöhemmin kehittyi Pennsylvanian laaja valtio. William Penn, tämän siirtokunnan perustaja, oli englantilaisen amiraalin poika, joka jo nuorella iällään kääntyi tähän veljellisyyttä ja rauhaa rakastavaan kveekarien lahkokuntaan. Kun heitä Englannissa vainottiin, halusivat he muuttaa Amerikaan. William Penn, jolle Englannin hallitus hänen isä vainajansa ansioista oli melkoisesti velkaa, sai sen korvaukseksi laajat maa-alueet Amerikasta Delaware-joen länsipuolelta kveekarien siirtokunnan perustamista varten. William Penn joukkoineen astui maihin ensin New Castlessa, jossa kutsuttiin oikeustalolle alkuperäiset uudisasukkaat ruotsalaiset ja suomalaiset ja heille luettiin hallituksen kirje ja esitettiin uutten tulokkaitten siirtokunta-aie. Siitä purjehti joukko Uplandiin, jossa taas pidettiin edellämainitun tapainen kokous. Suomalaiset ja ruotsalaiset saivat pitää maansa ja omaisuutensa, mutta hallinnollisesti tulivat he tästä lähtien kuulumaan kveekarien siirtokunnan yhteyteen. Kveekarien siirtokunta kasvoi tavattoman nopeasti, sillä vuoden kuluessa toi 23 laivaa heitä Englannista Pennsylvaniaan.

Ensimäisenä toimena William Pennillä oli Philadelphian kaupungin perustaminen. Hän valitsi sille sopivan aseman Delaware- ja Wiccaco-jokien yhtymäpaikasta, joka maa-alue kuului Svenn eli Svanson nimisille veljeksille, joilta osto- ja vaihtokaupalla hankittiin omistusoikeus tulevalle siirtokunnan kauppakeskukselle. Se paikka, mihin ensimäiset kadut mitattiin, tunnettiin nimellä “Sauno” (sauna), joka nyt muutettiin veljellistä rakkautta merkitseväksi nimeksi: Philadelphia. Tämän kaupungin itäpuolella oli suomalaisten ja ruotsalaisten rakentama Wiccacon kirkko, joka kaupungin kasvettua jäi sen sisään. Ympäristöllä asui suomalaisia ja ruotsalaisia maanviljelijöitä siellä täällä, ja heidän sekaansa tuli sittemmin englantilaisia. Philadelphia kasvoi niinikään siihen aikaan tavattoman joutuin. Ensi vuonna jo rakennettiin kahdeksankymmentä taloa. Kaupunki olikin kauan aikaa suurin Pohjois-Amerikassa.

Uuden siirtokunnan kuvernööri William Penn, jonka hallintoon joutui suurin osa entistä Uuden Ruotsin siirtolaa, oli ihmisystävällinen ja tunnollinen asioissaan ja saavutti alustalaistensa jakamattoman rakkauden. Suomalaisia ja ruotsalaisia kohteli hän kunnioitettavasti, osoitti heille huomattavaa luottamusta ja käytti heitä palveluksessaan erinäisissä toimissa. Kapteeni Lasse Cock, joka osasi useita kieliä, pysyi kuvernöörin kielenkääntäjänä koko elämänsä ajan. Kun paikallisen hallinnon järjestämistä varten pidettiin Philadelphiassa maakuntakokous, oli siellä englantilaisten edustajain rinnalla suomalaisia ja ruotsalaisiakin: Erick Mollika (Molikka), Wallis Svensson, Gunnar Rambo, Mauritz Stille ja Johan Cock.

Kulkiessaan alueellaan tarkastamassa lääniään tutustui William Penn yhä enemmän noihin varhaisimpiin siirtolaisiin. Hän ihaili heidän ahkeruuttaan ja ihmetteli heidän lapsirikkauttaan, sillä hän tapasi kaikissa suomalais- ja ruotsalaisperheissä tuvan täydeltä kauniita, sinisilmäisiä, vaaleatukkaisia poikia ja tyttäriä. “Kauniimpia ja älykkäämpiä lapsia ei löydä mistään”, hän kirjoittaa. Lieneekö sitten totta, mitä eräs niiden aikain kuvaaja kertoo, että eräässä talossa samana yönä emäntä olisi saanut kaksoset, läävässä lehmälle syntynyt kaksi vasikkaa ja lampaalle kaksi karitsaa.

Englantilaisten tulo Delawareen ja Philadelphian kaupungin perustaminen suomalaisten ja ruotsalaisten asukkaiden keskuuteen vaikutti sen, että näitten kielet alkoivat hävitä. Ainoastaan etäisimmillä seuduilla: Kristiinassa, Uplandissa, Finlandissa ja Racoonissa säilyivät vielä pohjolan kansain kielet ja tavat jonkun aikaa.

SUOMALAISET JA RUOTSALAISET ASUTUKSET SEKÄ NIIDEN VÄKILUKU

Viidenkymmenen vuoden kuluttua siitä, kun ensimäiset siirtolaiset saapuivat pohjolasta Delawareen, oli heitä levinnyt toistasataa mailia pitkälle ja noin puoltasataa mailia leveälle alueelle molemmin puolin leveän Delawaren jokivartta ja siihen juoksevien pienempien purojen varsille. Tärkeimmät näistä asutuksista olivat seuraavat:

_Kristiina_, nykyinen Wilmingtonin kaupunki, siirtokunnan vanhin ja kauan aikaa tärkein asutuskeskus. Sinne rakennettu linna on hävinnyt, mutta sen tilalla on 1699 rakennettu kaunis kivikirkko. Kirkonkirjoissa ja hautapatsaissa tapaa suomalaisnimiä: Tossawa, Molikka, Laikkonen, Rambo, Sinnikka, Laitinen, Lohi y. m.

_Crane Hook_, toista mailia Kristiinasta, maanviljelyskeskus. Sinne rakennettiin kirkko 1667, jota käytettiin, kunnes Kristiinan uusi kirkko valmistui. Kiviraunio osottaa nykyään vanhan kirkon paikkaa. Suomalaisia asui siellä: Bertti, Aksel, Ericke, Matt, Simon, Evert, joitten kaikkein nimeen on liitetty “ffin”. Näistä ovat sittemmin muodostuneet nimet Erickson, Mattson y. m.

_Lapland_, lähellä Kristiinaa, on siitä merkillinen, että se on säilyttänyt tähän saakka nimensä, monien muitten alkuperäisten nimien muuttuessa englantilaisiksi. Nimestä päättäen on siellä asunut joku lappalaisniminen tai Lapista kotoisin oleva uudisasukas.

_New Castle_, Kristiinasta etelään, jossa oli aikoinaan Kolminaisuuden linna. Siellä asuivat Lassi Olson, Henry Halso, Tossavan leski poikineen, suomalainen Clement ja Lassi Peterson y. m.

_Upland_, nykyinen Chesterin kaupunki, sijaitsee Wilmingtonin ja Philadelphian keskivälillä, oli siirtokunnan vanhimpia ja tärkeimpiä asutuksia. Tuonnempana oli siellä oikeuspaikkakin ja hallinnollinen keskusta. Suomalaisnimisiä: Urrinen, Lausa y. m. Uplandissa asui myöskin hollantilaisia.

_Finland_, nykyinen Marcus Hook, lähellä Uplandia, kauniilla paikalla Delawaren varrella, oli suomalaisen asutuksen tärkeimpiä keskuksia. Siellä vaikutti kauan aikaa pastori Laurentius Lock, ja siellä kuoli siirtokunnan johtomies Otto Ernest Cock 1698. Varhaisimpia asukkaita: Olli Rause eli Rasi, Johan Hulke, H. Lausa, Kello-Olli ja Suutari- Olli, Olli Toersen y. m.

_Ammasland_, jonka nimi johtuu sanasta amma = lapsenamma. Paikka on lähellä Finlandia, ja asui siellä sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Vaikea on aina nimistäkään päättää, kumpaanko kansallisuuteen kuuluivat: Olla Sloube, Juno Stoleop, Barttell, Matias Mathiesson, Martin Martinsson.

_Tinicum_, Uplandin kohdalla saarella. Siellä asui melkoinen joukko uudisasukkaita, jotka sinne laittoivat asuntonsa Göteborg-linnan turviin. Siellä oli Printzin kartano ja kirkko. Nykyään kuuluu saari Philadelphian kaupungille, ja on siellä sairaaloita y. m. yleisiä rakennuksia.

Nykyisen Philadelphian kaupungin alueella ja lähistöllä oli siirtokunnan kolmas laaja asutuskeskus, jonne suomalaiset ja ruotsalaiset uudisasukkaat asettuivat Vaasan, Korsholman ja Tornion linnojen turviin. Tämän alueen tärkeimmät paikat olivat:

_Wiccaco_, Delawaren rannalla, sai ensimäiset asukkaat 1643. Sinne rakennettiin pieni kirkkokin 1677 ja myöhemmin kaunis tiilikirkko. Alue kuuluu nykyään Philadelphian kaupunkiin. Ensimäisiä asukkaita: Fredrik Halttonen, Johan Rambo, Sven Swensson, Kokko ja Juustinen.

_Kingsessa_, Philadelphian luoteispuolella. Siinä asuivat Maria Johlum lapsineen, Manns Justice (Juustinen), Anders Kukko, Maunu Rambo y. m.

_Kaliohook_, niinikään maanviljelysseutu, jossa asuivat Israel Morten, Fredrik ja Anders Laikkonen, Anders Culin y. m.

_Pennspeck_, Philadelphian laitaosassa, maanviljelysseutu, jossa asuivat Maria Lejcon (Laikkonen l. Leikkonen), Benjami, Johan ja Jacob Bure (Pori?) y. m.

_Malzang_, jossa asuivat Johan Sinnikka, Johan Jesse sekä Rambon, Juustisen ja Stillen sukuun kuuluvia uudisasukkaita.

_Racoon Creek_, New Jerseyn puolella, Uplandin ja Finlandin kohdalla, Delawaren itärantamalla, oli siirtokunnan neljäs tärkein ja laajin asutuskeskus. Siellä oli laajat laitumet ja hyvät kalavedet ja senpä tähden sinne kasvoikin suuri suomalaiskylä. Ensi aikoina ei suomalaisilla ollut järjestettyä seurakuntaa, vaan kävivät he milloin Kristiinan, milloin Tinicumin kirkossa. Pastori Laurentius Lock asui heidän keskuudessaan jonkun aikaa. Sittemmin 1707 rakennettiin sinne pieni kirkkokin, ja alueesta muodostui seurakunta. Racoonin vanhemmista asukkaista mainittakoon: Israel Helmi, Peter Rambo, Peter Jokinen, William Urrinen, Matias Matiasson, Väänänen ja Kamppi. Paikkakuntaa kutsuttiin myöskin “jokialueeksi”. Nyttemmin tunnetaan se nimellä Swedesborough.

[Kuva: KOLMINAISUUDEN KIRKKO. Kristiinassa eli Wilmingtonissa, rakennettu 1699. Uudistettiin nykyiseen asuunsa 1802.]

_Mollica Hill_, lähellä Racoonia, sai nimensä Erick Molikasta, joka Racoonista siirtyi sinne uudisasukkaaksi. Tämä suomalainen korvenperkaaja kuoli 1693, elettyään sata vuotta. Häneltä jäi suuri perhe ja laajat viljelykset. Tämä paikkakunta on säilyttänyt näihin saakka alkuperäisen nimensä.

Muutamista muista siirtokunnan pienemmistä asutuksista mainittakoon _Witka Cossa_, Svanson veljesten asunto, _Maticum_, jossa oli Lockin ja Alrichin syrjämaat, _Dear Point_, suomalaisten Sinnikan, Breven ja Andersin talot, _Kivikisse_, jossa asuivat Elisabeth Dalbo, Lassi Collman, Otto Francis y. m. sekä _Finn Point_, nähtävästi lauttauspaikka Delawaren rannalla, lähellä Philadelphiaa. Marylandin puolella olivat _Elk River_ ja _Brandyvine_, jossa asuivat Johan Turunen, Tommisen veljekset ja Abram niminen vanha sotamies perheineen.

Vuonna 1693 laskettiin nämä hajalla asuvat suomalaiset ja ruotsalaiset viimeinen kerta. Heillä oli silloin vielä sellainen keskinäinen yhteys, että tällainen väkiluvun laskeminen erityisesti juuri heidän keskuudessaan kävi mahdolliseksi. Heitä oli silloin 188 perhettä, yhteensä 942 henkeä. Perhekunnittain laadittu lista lähetettiin Ruotsin hallitukselle saman kirjeen mukana, jossa siirtolaiset pyysivät itselleen opettajia ja tarpeellisia kirjoja. Tämä nimiluettelo on erittäin arvokas ja ansaitsee tulla julkaistuksi tässäkin.

Hindrich Anderson 5 Johan Anderson 7 Johan Anderson 9 Johan Anderson 5 Johan Arian 6 Joram Bagman 3 Anders Benston 9 Bengt Bengston 2 Anders Bonde 11 Johan Bonde 1 Sven Bonde 5 Lars Bure 8 William Cabb 6 Christian Classon 7 Jacob Classon 6 Jacob Clemsson 1 Eric Cock 9 Gabriel Cock 7 Johan Cock 7 Kapt. Lasse Cock 11 Mons Cock 8 Otto Ernest Cock 5 Hindrich Collman 1 Conrard Constantine 6 Johan von Cullen 5 Otto Dahlbo 7 Peter Dahlbo 9 Hinric Danielsson 5 Thomas Dennis 6 Anders Didrickson 1 Olle Dirickson 7 Staphan Ekhorn 5 Erick Ericsson 1 Göran Ericsson 1 Matte Ericsson 3 Hindrich Faske 5 Casper Fisk 10 Mathias de Foff 6 Anders Frende 4 Nils Frendes 7 Olle Fransson 7 Eric Gästerberg 7 Nills Gästenberg 3 Eric Göransson 2 Brita Göstfsson 6 Hans Göstafsson 8 Jons Göstfsson 7 Mons Göstafsson 2 Johan Grantrum 3 Lars Halling 1 Mons Hallton 9 Israel Helm 5 Johan Hindersson Jr. 3 Anders Hindricksson 4 David Hindricksson 7 Jacob Hindricksson 5 Johan Hindricksson 6 Johan Hindricksson 5 Matts Holsten 7 Anders Hoppman 9 Anders Hoppman 7 Frederic Hoppman 7 John Hoppman 7 Nicholas Hoppman 5 Hindrick Ivarsson 9 Hindrick Jacob 1 Matts Jacob 1 Hindrick Jacobson 4 Peter Jaccom 9 Lars Johansson 6 Simon Johansson 10 Anders Jonsson 4 Didrich Johnsson 5 Jons Jonsson 2 Mons Jonsson 3 Nils Jonsson 6 Thomas Jonsson 1 Christiern Jöransson 1 Christiern Jöransson 1 Hans Jöransson 11 Joran Joransson 1 Lasse Kempe 6 Morten Knutsson 6 Olle Kuckow 6 Hans Kyn's wid. 5 Jonas Kyn 8 Matts Kyn 3 Frederic König 6 Nils Laican 5 Hindrich Larsson 6 Lars Larsson 7 Lars Larsson 1 Anders Lock 1 Mons Lock 1 Antonij Long 3 Robert Longhorn 4 And. Persson Longoker 7 Hans Lucasson 1 Peter Lucasson 1 Peter Lucasson 1 Johan Matsson 11 Nils Matsson 3 Christopher Meyer 7 Paul Mink 5 Eric Molica 8 Johan Monsson 5 Morten Mortensson Jr. 11 Morten Mortensson se. 3 Matts Mortensson 4 Michael Nilsson 4 Anders Nilsson 4 Michael Nilsson 11 Hans Olsson 5 Johan Ommerson 5 Lorentz Ostersson 2 Hindrich Parchon 4 Bengt Paulsson 5 Göstaf Paulsson 6 Olle Paulsson 9 Peter Paulsson 5 Lars Pehrsson 6 Olle Pehrsson 6 Brita Petersson 5 Carl Petersson 7 Hans Petersson 5 Hans Petersson 7 Lars Petersson 1 Paul Petersson 3 Peter Petersson 3 Peter Stake l. Petersson 3 Reiner Petersson 3 Anders Rambo 9 Gunnar Rambo 6 Johan Rambo 6 Peter Rambo jr. 6 Peter Rambo se. 2 Matts Repott 3 Nils Repott 3 Olle Resse 5 Anders Robertsson 3 Paul Sahlung 3 Isaac Savoy 7 Johan Schrage 6 Johan Skute 4 Anders Seneca 5 Broor Seneca 7 Jonas Skagge's wid. 6 Johan Skrika 1 Matts Skrika 3 Hindrich Slobey 2 Carl Springer 5 Mons Staake 1 Chiertin Stalcop 3 Johan Stalcop 6 Peter Stalcop 6 Israel Stark 1 Matts Stark 3 Adam Stedman 8 Asmund Stedman 5 Benjamin Stedman 7 Lucas Stedham 7 Lyloff Stedham 9 Johan Stille 8 Jonas Stilman 4 Johan Stilman 5 Peter Stilman 4 Olle Stobey 3 Gunnar Svensson 5 Johan Svensson 9 William Talley 7 Elia Tay 4 Christiern Thomo's Olle Thompsson 9 wid. 6 Olle Thorsson 4 Hindrich Tossa 5 Johan Tossa 4 Lars Tossa 1 Matts Tossa 1 Cornelius van der Weer 7 William van der Weer 7 Jacob van der Werr 3 William van der Werr 1 Jesper Wallraven 7 Jonas Walraven 1 Anders Weinon 4 Anders Wihler 4

Siirtokunnan väestön suomalainen kansanaines muodosti ainakin puolet koko väkiluvusta, vaikka suomalaisia nimiä esiintyy harvassa. On otettava huomioon, että suomalaiset käyttivät varsin yleisesti ruotsalaisia nimiä tullessaan Delawareen. Sellaisia uudisasukkaita, joilla oli pitkät ja vaikeat suomalaisnimet, alettiin kutsua ristimänimillä: Anders, Erick, Hendrick j. n. e. Näistä johtuivat heidän lapsilleen nimet Andersson, Erickson, Hindrickson j. n. e.

Näytteeksi suomalaisten nimien muunnoksista, jotka esiintyvät edellä mainitussa listassa ja muuallakin mainittakoon:

Halttonen—Hallton—Halton—Holton.

Helmi—Helme—Helm.

Jokinen—Yokehane—Jockin—Joccum.

Juustinen—Justinsen—Justisen—Justice.

Kamppi—Kampe—Kempe—Kemp.

Kokko—Kooko—Kock.

Kukko—Kuckow—Kock—Cock—Cox.

Laikkonen—Laickan—Loikan—Laican.

Leikkonen—Leikon—Lejcon—Leicon.

Laitinen—Laiton—Litien.

Lohi—Lohe—Loe.

Molikka—Mollika—Mollica (Molica).

Parkkonen—Parchon.

Rasi eli Resse—Rause—Rees—Roos.

Ripartti—Reportt.

Sinnikka—Sinicka—Senike.

Tomminen—Tommison—Thompson.

Tossava—Tossa—Tussey.

Turunen—Turner.

Urrinen—Yurien—Arien.

Wainonen—Weinon.

Wäänänen—Waneeman.

IV. LUTERILAINEN KIRKKO JA YHTEYS RUOTSIN KANSSA

NEUVOTTELUT PAPPIEN LÄHETTÄMISESTÄ RUOTSISTA

Delawaren siirtokunnan jouduttua ensin hollantilaisten ja sittemmin englantilaisten hallintoon katkesi valtiollinen ja kansallinen yhteys emämaan Ruotsin kanssa. Suomalaisten ja ruotsalaisten sekä kansallinen että henkinen asema näytti toivottomalta, mutta luterilainen kirkko rakensi sillan, jonka kautta henkinen yhteys säilyi siirtokunnan ja kotimaan välillä parisen vuosisataa.