Part 5

Siirtokunnassa oli kolme laajaa seurakunta-aluetta: Kristiina, Wiccaco ja Racoon. Näitä seurakuntia hoiti pastori Laurentius Lock, ensin yksinään, sittemmin hollantilaisen pastori Fabritiuksen kanssa. Sattumalta matkusteli sihen aikaan Amerikassa siirtokunnan entisen kuvernöörin sisarenpoika Anders Printz, käyden myöskin tervehtimässä maanmiehiään Delawaressa. Palattuaan takaisin Ruotsiin valitteli hän siirtokunnan hengellistä tilaa ystävälleen Göteborgin postimestarille Johan Thelinille. Tämä hurskas ja kansalaistensa henkistä puutetta säälivä mies kirjoitti asiasta Ruotsin silloiselle kuninkaalle.

Jonkun ajan kuluttua antoi kuningas postimestari Thelinille kehotuksen kirjoittaa Delawaren siirtokunnassa asuville ruotsalaisille ja suomalaisille, tiedustaen, kuinka monta opettajaa siellä tarvittaisiin, mitä uskonnollisia kirjoja ja kuinka paljo niitä tulisi lähettää. Viipymättä kirjoitti Thelin Amerikassa asuville maanmiehilleen kirjeen, joka saapui perille 1693. Siirtokunnassa syntyi yleinen riemu, ja asian johdosta pidetyt kokoukset muistuttivat juhlapäiviä. Samalla kun merkittiin perheissä tarvittavat kirjat, samalla laskettiin henkilölukukin ja tehtiin luettelo asukkaista.

Siirtokunnan tarpeet esitettiin pitkässä C. C. Springerin taidokkaasti laatimassa kirjeessä, joka oli päivätty 31 p. toukok. 1693. Luterilainen kirkko oli heille rakas, ja mielellään kokoontuivat he kirkkoihinsa ja perhehartaushetkiin, mutta opettajista oli puute. Sittenkuin siirtokunta oli menettänyt itsehallintonsa, oli heidän keskuuteensa jäänyt ainoastaan yksi kotimainen opettaja, pastori Laurentius Lock, joka kuolemaansa saakka 1688 oli hoitanut laajaa aluetta. Hänen jälkeensä oli heille kirkollista palvelusta tehnyt hollantilainen pastori Fabritius, joka myöskin nyt oli jo vanha ja sokea. Seurakuntain harras pyyntö olisi, että Ruotsista lähetettäisiin kaksi sellaista opettajaa, jotka saarnaamisen ja opettamisen ohella kykenisivät torjumaan heidän keskuuteensa leveneviä harhaoppeja. Seurakunnat sitoutuivat maksamaan opettajilleen palkan, mutta kyytikustannukset pyydettiin Ruotsin hallituksen suorittamaan. Edelleen lausuivat he toivomuksensa saada seuraavan määrän ruotsinkielisiä kirjoja: kaksitoista Raamattua, kolme saarnakirjaa, neljäkymmentäkaksi virsikirjaa, sata rukouskirjaa, kaksisataa aapista, kaksisataa katekismusta y. m. Suomenkielisiä kirjoja ei tarvitsisi lähettää, sillä kaikki osasivat ruotsia.

Kirjeen allekirjoittajina olivat seuraavat: Erick Cock, Peter Gunnarson Rambo, Michael Laickan (Laikkonen), Peter Cock, Carl Gustafsson, Arick Molica (Molikka), Sven Svansson, Anders Vieler, Anders Bonie, Otto Ernest Cock, Hans Laikan (Laikkonen), Casper Fisk, Anders Bengtsson, Lars Bure, Hans Georgen, Capt. Lars Cock, Gunnard Rambo, Israel Helm, Johan Hoppman, Bror Hinnike (Hinnikka), Morten Mortensson, Jerta Ferding, Jasper Walraven, Peter Johnsson, Johan Stille, Morten Mortensson jr., Hans Nilsson, Otto Thompson, Peter Matsson ja Carl C. Springer. Kirjettä lähetettiin kaksi kappaletta Ruotsiin, toinen englantilaisessa, toinen hollantilaisessa laivassa, ja saapuivat molemmat perille.

Postimestari Thelin lähetti siirtokunnasta saapuneen kirjeen viipymättä kuninkaalle ja Ruotsin hallitusneuvostolle. Kului kuitenkin pari vuotta, ennenkuin Delawaressa asuvien anomus otettiin käsiteltäväksi hallitusneuvostossa ja valtiopäivilläkin. Kaikkialla kannatettiin siirtolaisten avustamista opettajien ja tarpeellisten kirjojen hankkimisessa. Vieläpä ryhtyi hallitus sellaisiin toimenpiteisiin, että kirjat hankittaisiin osaksi valtion varoilla, osaksi lahjoina ja ne kaikki sittemmin jaettaisiin lahjaksi siirtokunnassa asuville perheille.

Upsalan arkkipiispa Svebelius velvoitettiin konsistorinsa avulla hankkimaan Delawareen kaksi sellaiseen toimeen sopivaa pappismiestä, joiden kyydin suorittaisi valtio, vieläpä heitä erityisemmin palkitseisikin sen lisäksi, mitä he tulisivat saamaan seurakunniltaan Amerikassa. Upsalan tuomiokapituli valitsi siirtolaispapeiksi Anders Rudmanin ja Erick Björkin, jotka kumpainenkin olivat lahjakkaita ja oppineita nuoria pappismiehiä. Hallitus vielä näitten lisäksi valitsi kolmannenkin opettajan, pastori Jonas Aurenin, jonka tuli matkustaa Delawareen ikäänkuin tarkastusmatkalle ja palata mahdollisimman pian takaisin esittelemään hallitukselle siirtokunnan sisäistä elämää ja mahdollisia tarpeita.

Matkalle läksivät kaikki kolme 1697, mukanaan runsas varasto kirjoja. Matka suoritettiin englantilaisilla laivoilla, ja saapuivat he samana vuonna Philadelphiaan. Saavuttuaan Amerikaan jakoivat he työnsä sillä tavalla, että pastori Björkin hoitoon tulivat Kristiinan sekä Crane Hookin seurakunnat ja saarnapaikat, pastori Rudmanin hoitoon Wiccacon eli Philadelphian seurakunta, Uplandin, Tinicumin ja Finlandin saarnapaikat sekä pastori Aurenin hoitoon syrjäalueet Elk-joella, Racoonissa, Molikkamäellä y. m. Hedelmällinen oli se työ, mitä nämä uskolliset opettajat, varsinkin Björk ja Rudman, tekivät Delawaren siirtokunnassa.

KRISTIINAN ELI WILMINGTONIN SEURAKUNTA

Kristiinan linnassa alettiin pitää säännöllisiä kirkonmenoja 1640. Kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin pieni kirkkokin, ensimäinen luterilainen kirkko Amerikassa. Pastori Torkillus saarnasi kirkossa kuolemaansa saakka 1643. Hänen jälkeensä opettivat iankaikkisen elämän totuuksia pastorit Christopher, Fluviander, Holz, Nertius ja Hjort, kukin viipyen Amerikassa vain vähemmän aikaa. Kuvernööri Printzin aikana hoiti Kristiinan seurakuntaa Campanius Holm kuusi vuotta erityisellä menestyksellä ja siunauksella. Hän opetteli indiaanein kieltäkin, selitti heillekin Jumalan sanaa ja käänsi Lutheruksen Vähän Katekismuksen heidän kielelleen. Usein olivat indiaanit läsnä linnan kirkossa pidettävissä Jumalan palveluksissa. He ensimältä ihmettelivät suuresti sitä seikkaa, että yksi mies puhui kaiken aikaa toisten kuunnellessa. Heidän mielestään olisi kaikkien pitänyt puhua ja touhuta.

Delawaren siirtokunnan menetettyä itsehallintonsa siirtyivät opettajat kotimaahansa, paitsi Laurentius Lock, joka jäi yksinään hoitamaan hajalla asuvia uudisasukkaita, saarnaten Kristiinassa, Crane Hookissa, Racoonissa y. m. Neljäkymmentä vuotta eli kuolemaansa saakka 1688 oli hän maanmiestensä hengellisenä neuvojana.

Englantilaisten hallinnon aikana ja siirtokunnan muutenkin vaurastuttua kävi Kristiinan linna tarpeettomaksi, josta syystä se sai rappeutua. Linnan kirkkoakin kohtasi sama hävitys. Kristiinassa ja sen ympäristöllä asuvat suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kaupungin laitaan, Crane Hookiin, uuden kirkon 1667. Tätä kokoushuonetta käytettiin niin kauan kuin uusi kirkko rakennettiin Kristiinaan.

Pastori Björkin saavuttua Delawareen alkoi uusi ja hedelmällinen aika Kristiinan seurakunnalle. Ollen inokas ja lahjakas saarnamies, uskollinen ja uuttera Jumalan valtakunnan työntekijä, sai hän Herran tulen syttymään seurakunnassaan. Seurauksena oli se, että Crane Hookissa sijaitseva pieni kirkko kävi ahtaaksi. Itsestään seurasi kysymys uuden ja tilavamman kirkon rakentamisesta Kristiinan eli Wilmingtonin kaupunkiin. Vanhan linnan historiallisesti muistorikas alue valittiin uuden kirkon ja sen yhteyteen tarkoitetun hautausmaan paikaksi.

Rakennustyöhön ryhdyttiin 1698. Seurakunnalla ei ollut varsinaista rakennuskassaa kuin nimeksi. Varoja täytyi kerätä ja lainata. Auliisti seurakuntalaiset avustivatkin kirkkonsa rakentamisessa, toiset lahjotellen rahaa, toiset rakennustarpeita, toiset tehden päivätöitä ja toiset antaen ruoka- y. m. varoja. Valmiiksi tultuaan maksoi se kahdeksansataa Englannin puntaa. Se on rakennettu vaaleanharmaasta graniitista ja on kuuttakymmentä jalkaa pitkä, kolmeakymmentä jalkaa leveä ja kahtakymmentä jalkaa korkea. Sitä kaunistaa viisi goottilaista kaari-ikkunaa ja kolme kaariovea. Kirkon peräseinustalle laitettiin rautainen kaarikirjoitus, jossa on seuraavat sanat: “Si Deo Pro Nobis, Quis Contra Nos”. (Kun Herra on kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan).

Kolminaisuuden sunnuntaina 1699 vihittiin tämä kaunis Herran temppeli pyhään tarkoitukseensa, jolloin se nimitettiin “Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi”. Tilaisuuteen oli saapunut sellainen määrä suomalaisia ja ruotsalaisia kautta Delawaren ja Pennsylvanian, ettei koskaan ennen ollut heitä yhtaikaa nähty niin paljon koossa. Kirkon vihkimisen toimittivat pari vuotta sitten siirtokuntaan saapuneet pastorit: Rudman, Björk ja Aurén.

Toistasataa vuotta pysyi tämä kirkko Wilmingtonissa ja sen ympäristöllä asuvien luterilaisten rakkaana kokouspaikkana. Siihen rakenettiin myöhemmin tornikin, ja on se nykyäänkin sievimpiä kirkkoja Wilmingtonissa. Tällä ajalla, jolloin seurakunta pysyi luterilaisena, hoitivat sitä seuraavat, Ruotsista saapuneet papit: Erick Björk, Anders Hesselius, Samuel Hesselius, Johan Engberg, Petrus Tranberg, Israel Acrelius, Erick Unander, Andrew Borell ja Laurentius Girelius. Useimmat edellä mainituista opettajista palasivat takaisin kotimaahansa, muutamat hoitivat seurakuntaa kuolemaansa saakka. Girelius oli viimeinen luterilainen opettaja Kristiinan seurakunnassa ja hoiti sitä kaksikymmentäneljä vuotta eli kuolemaansa asti 1791. Hänen jälkeensä hoitivat seurakuntaa englantilaiset papit, ja kirkko ajanpitkään joutuikin episkopaalikirkkokunnan haltuun.

Kirkonkirjoissa tapaa runsaasti suomalaisia nimiä. Esimerkkeinä näistä mainittakoon muutamia vihityitä: Annikka Tossava ja Olof Monsson, Johan Senike (Sinnikka) ja Ingebor Tossava, pastori Samuel Hesselius ja Briita Leikon (Laikkonen), Francis Laiton (Laitinen) ja Sarah Ford, Jacob Kock ja Martta Rambo, Johan Grishead ja Sarah Halton (Halttonen), George Stanton ja Anna Tussey (Tossava), Willian Bryce ja Maria Mollican (Molikka). — Ehtoollisvieraina merkittiin 1713 muitten muassa olleen: Litien (Laitinen) vaimoineen, Henry Roiko ja Annikka Tossava. Hautausmaalla ovat säilyneet Tossavan ja Justisen (Juustisen) hautakivet.

WICCACON ELI PHILADELPHIAN SEURAKUNTA

Niinkuin edellä on jo kerrottu, asettui Schuylkill- ja Wiccaco-jokien välille, Delawaren rantamille ja näitten haarajokien varsille joukko suomalaisia ja ruotsalaisia uudisasukkaita kuvernööri Printzin aikana sikäläisten pienten linnojen: Uuden Korsholman, Uuden Vaasan ja Tornion turviin. Aikaa voittaen muodostui seudusta yksi siirtokunnan tärkeimpiä asutuskeskuksia. Sinne rakennettiin 1677 pieni, puolustustornia muistuttava kirkkokin. Kun sittemmin tälle asutukselle perustettiin Philadelphian kaupunki, sai Wiccacon kirkko keskeisen aseman. Sinne saapuivat uudisasukkaat läheltä ja kaukaa jumalanpalveluksiin. Samalla matkallaan etäisimmät ajoivat tärkeimmät kaupunkiasiansakin.

Pastori Rudmanin saavuttua Philadelphiaan ja hänen saarnattuaan Wiccacon vanhassa kirkossa muutamia kertoja alkoi se tuntua ahtaalta eikä muutenkaan enää voinut täyttää kasvaneen seurakunnan tarpeita. Syntyi kysymys uuden, tilavamman ja ajanmukaisemman kirkon rakentamisesta. Seurakunnalla oli rakennusrahastossa neljänsadan punnan säästö. Kirkon paikasta syntyi kuitenkin vakavia erimielisyyksiä, mitkä ehkäisivät rakentamista noin vuoden aikaa. Alempana jokivarrella asuvat seurakuntalaiset pyysivät uuden kirkon rakentamista Passayungiin, jossa seurakunnalla oli maata ja pappila. Kaupunkilaiset ja Schuylkillin varrella asuvat vaativat kirkon rakennettavaksi entisen kirkon viereen, siis vanhalle paikalle, sillä siellä se kaupungin kasvaessa tulisi olemaan aina edullisimmalla paikalla. Uplandin, Finlandin ja Racoonin asukkaat keräsivät viisikymmentäkolme nimeä, jotka tahtoivat uuden kirkon rakennettavaksi Tinicum-saarelle. Asian ratkaisemiseksi täytyi ryhtyä sovitteluun, ja pyydettiin kuvernööri Markhamia siinä antamaan arvokasta neuvoaan ja apuaan. Vihdoin päästiin yksimielisyyteen siitä, että kirkko rakennettaisiin entisen viereen, johon hankittaisiin yksi eekkeri lisää maata. Se saatiin lahjaksi Sven Svenssonilta.

Rakennustyöhön ryhdyttiin 1699, ja valmistui kirkko verrattain pian. Kooltaan on se saman kokoinen kuin Kristiinankin uusi kirkko, mutta rakennusaineena käytettiin tiiliä. Tavallaan tämä on myöskin ristikirkko, jota kaunistaa tasasuhtaisen korkea torni. Ensimäisenä kolminaisuuden sunnuntaina 1700 vihittiin tämä siirtokunnan kaunein kirkko pyhään tarkoitukseensa ja sai nimekseen “Gloria Dei kirkko”.

Toistasataa vuotta säilyi tämä kirkko luterilaisten rakkaana kokouspaikkana Philadelphiassa. Tällä ajalla hoitivat seurakuntaa seuraavat Ruotsista tulleet papit: Anders Rudman, Jonas Lindeman, Gabriel Falk, Johan Nylander, Gabriel Nesman, Olof Parlin, Carl Wrangel, Anders Cores, Matias Hultzen ja Michael Collin, joka kuoli 1831 ja oli viimeinen luterilainen opettaja Wiccacon seurakunnassa. Hänen jälkeensä hoitivat seurakuntaa jonkun aikaa episkopaalipapit, ja seurauksena oli se, että niin seurakunta kuin kirkkokin joutuivat mainitun kirkkokunnan huostaan.

Gloria Dei kirkko eli “Old Swedish Church”, joksi sitä myöskin kutsutaan, luetaan nykyään Philadelphian kaupungin vanhimpien ja muistorikkaimpien rakennusten joukkoon. Kirkko on kaikin puolin hyvässä kunnossa ja siinä pidetään säännöllisiä jumalanpalveluksia.

PIENEMMÄT SEURAKUNNAT JA KIRKOT

_Racoonin seurakunta_ sijaitsi New Jerseyn valtion puolella, Delawaren itärannalla, jossa asui paljon suomalaisia ja ruotsalaisia. Nämä kävivät ensimältä joko Kristiinan taikka Wiccacon kirkoissa. Kumpaankin oli näet suunnilleen yhtä pitkä matka. Mutta 1704 rakensivat he itselleen kirkon ja erkanivat virallisesti Wiccacon seurakuntapiiristä. Sen jälkeen oli Racoonissa omat opettajansa: Abram Lindenius, Petrus Trunberg, Anders Windrufva, Jonas Sandin, Eric Unander, Johan Lidenius, Jonas Wecksel ja Nicholas Collin. Hoitipa Racoonin seurakuntaa suomalainenkin, Turun yliopiston professori Pietari Kalm, joka tieteellisellä matkallaan Amerikassa pysähtyi maanmiestensä keskuuteen vuoden ajaksi. Hän on tavallaan ensimäinen suomalainen seurakunnan opettaja Amerikassa.

Racoonin seurakunta ja kirkko joutui yhdeksännellätoista vuosisadalla englantilaisen episkopaalikirkon haltuun. Vanha kirkko purettiin ja tilalle rakennettiin uusi, komea temppeli.

_Tinicumin_ seurakunta sijaitsi samannimisellä saarella, yhdeksän mailia Philadelphiasta. Sinne rakennettiin siirtokunnan toinen kirkko 1646. Tätä käytettiin vuoteen 1700, jolloin Wiccacon kirkko valmistui.

_Pennsneckissä_, lähellä Salemia, oli myöskin saarnapaikka. Sinne rakennettiin kirkko 1717, ja kävivät sielä kirkonmenoja pitämässä milloin Wiccacon, milloin Racoonin papit.

_Upper Merion_ sijaitsee Philadelphian luoteisosassa. Se oli siihen aikaan vielä suomalais-ruotsalainen maanviljelysseutu. Pastori Wrangelin aikana 1763 rakennettiin sinne vähäinen kirkkokin. Entisen kirkon tilalle on sittemmin rakennettu upea episkopaalikirkko.

_Kingsing_, niinikään Philadelphian laitaosia, kuului Wiccacon seurakuntapiiriin, mutta sinnekin rakennettiin oma kokoushuone 1766. Tämä oli ruotsalaisten ja suomalaisten kymmenes ja viimeinen kirkko siirtokunnassa. Se säilyi luterilaisena kirkkona vuoteen 1831, jolloin sekin joutui episkopaalein haltuun.

LUTERILAISEN KIRKON KOHTALO SIIRTOKUNNASSA

Niinkuin edellä olemme huomanneet, joutuivat kaikki siirtokunnan luterilaiset seurakunnat yksi toisensa jälkeen englantilaisen episkopaalikirkon hoitoon, josta oli myöskin seurauksena se, että kirkotkin tulivat sanotun kirkkokunnan omaisuudeksi. Tähän oli monia syitä. Seitsemännentoista vuosisadan lopulla muutti Delawareen, Pennsylvaniaan ja New Jerseyhin sellainen määrä englantilaisia uudisasukkaita, ettei vähälukuinen pohjolan väestö kyennyt heidän kanssaan kilpailemaan kansallisuutensa ja kielensä säilyttämisessä. Englannin kieli yleistyi kaikkialla. Nuori polvi unohti äidinkielensä, ja kirkonmenojen pitämistä vaadittiin englannin kielellä. Kauan taisteli luterilainen kirkko itsensä säilyttämiseksi, ja parhaansa tekivät siinä suhteessa Ruotsista kutsutut papitkin. Mutta sittemmin lakattiin kutsumasta opettajia Ruotsista ja seurakuntia hoitamaan pyydettiin episkopaalipappeja. Kirkonmenojen yhtäläisyys on näillä kirkkokunnilla suuri, joka seikka tavallaan myöskin vaikutti siihen, että siirtokunnan luterilainen väestö ajanpitkään muuttui episkopaaliseksi.

LASTENOPETUS JA KOULUT

Harvat Delawareen muuttaneista suomalaisista ja ruotsalaisista osasivat lukea, kirjoitustaidosta puhumattakaan. Lukutaito nimittäin yleistyi Ruotsissa ja Suomessa vasta vähän sen jälkeen, kuin nämä varhaisimmat siirtolaiset muuttivat Amerikaan. Delawaren seurakuntain papit alkoivat opettaa uudisasukkaita lukemaan, varsinkin nuorempaa väkeä. Ripillepääsemisen ehdoksi asetettiin lukutaito ja Lutheruksen Vähän Katekismuksen ulkoa osaaminen. Tätä sääntöä ei voitu kuitenkaan noudattaa kuin osittaisesti. Kirkonmenojen ohella kuulusteltiin lasten lukutaitoa ja annettiin kotiläksyjä. Vanhemmalle väestölle pidettiin katekismussaarnoja ja kyseltiin heidänkin käsitystään ja tietojaan uskonopissa. Jotkut papit pitivät “vanhanmaan” tapaan lukusiakin eli kinkereitä.

Lastenkouluja myöskin pidettiin silloin tällöin siirtokunnassa, joissa opetettiin ruotsin kieltä ja uskontoa. Nämä koulut olivat kuitenkin vain tilapäisiä, muutamia kuukausia, korkeintaan vuoden kestäviä kiertokouluja. Ensimäisenä koulunopettajana mainitaan Evert Pietersson, joka piti 1658 Uplandissa koulua, missä kävi kaksikymmentäviisi oppilasta. Hän piti myöskin raamatunselityksiä Finlandissa ja Uplandissa, mutta kieltäytyi rupeamasta papiksi. Hänen jälkeensä pitivät lastenkoulua Hans Stolt ja Lenmayer. Taitavana opettajana mainitaan 1713 siirtokuntaan saapunut Skaran kymnaasin oppilas Arvid Hernborn, joka piti koulua kahtena vuotena, palaten sen jälkeen takaisin Ruotsiin. Sittemmin löytyy kirjoissa seuraavien lastenopettajain nimet: Sven Colsberg, Olof Melander ja Johan Göding. Etevin näistä opettajista lienee ollut Göteborgista kotoisin oleva, Lundin yliopistossa opiskellut Nicholas Forsberg, joka piti koulua 1750. Viimeinen Ruotsista tullut opettaja oli Joachim Reinicke (Reinikka), nimestä päättäen suomalainen. Hän niinikään oli saanut verrattain hyvän koulukasvatuksen ja vaikutti myöhemmin herrnhutilaisen veljeskunnan saarnamiehenä Racoonissa ja Molikkamäellä asuvien suomalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa.

SUOMALAINEN TIEDEMIES JA AMERIKAN MATKAILIJA PIETARI KALM

Turun yliopiston luonnontieteiden professori Pietari Kalm matkusteli tieteellisellä tutkimusretkellään Pohjois-Amerikassa vuosina 1748—1751. Hänen tutkimuksensa kohdistuivat etupäässä Amerikan ilmastoon, maanlaatuun, kasvistoon ja eläinkuntaan. Vuoden verran asui hän maanmiestensä keskuudessa Delawaressa ja Pennsylvaniassa ja kuvailee matkakirjeissään siirtokunnan tilaa kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilla.

Pietari Kalm oli Närpiön kirkkoherran poika, syntynyt 1716. Tultuaan yhdeksäntoistavuotiaana ylioppilaaksi Turun akatemiaan alkoi hän opiskella luonnontieteitä. Hänen lahjakkuutensa ja huomattava etevyytensä niissä aineissa, joita hän harrasti, herätti yliopiston rehtorin erityistä huomiota, josta syystä hän esitti tämän nuoren tiedemiehen tieteitä suosivalle kreivi Bjelkelle, jonka arvokasta apua tämä sai sittemmin jatkuvasti nauttia.

Ylioppilaana ollessaan teki Kalm jo laajoja tutkimusmatkoja, ensin omassa maassaan: Savossa, Karjalassa ja Pohjanmaalla, sitten Ruotsissa. Hän alkoi erityisemmin tutkia kasvitiedettä kuuluisan tiedemiehen Carl von Linnén johdolla. Hänet nimitettiin tiedeseuran jäseneksi, vaikkei hän vielä ollut päättänytkään yliopistollisia lukujaan. Ystävänsä kreivi Bjelken kanssa suoritti hän vaikean tutkimusmatkan Venäjälle, edeten Aasian rajalle saakka. Senjälkeen seurasi matka Englantiin. Suoritettuaan asianomaiset tutkinnot yliopistossa nimitettiin hänet dosentiksi ja 1747 professoriksi Turun yliopistoon.

Upsalan, Turun ja Lundin yliopistojen, Ruotsin tiedeseuran ja Ruotsin hallituksen yhteisvaroilla läksi tohtori Kalm laajimmalle tutkimusmatkalleen Pohjois-Amerikaan. Englannissa sai hän menomatkallaan osakseen ansaittua huomiota ja arvokasta apuakin. Hänen saavuttuaan Philadelphiaan ottivat hänen sikäläiset maanmiehensä hänet vastaan mitä suurimmalla huomaavaisuudella, jota hän sai osakseen myöskin Pennsylvanian valtion viranomaisilta. Täältä teki hän matkoja kaikkialle Pohjois-Amerikan rantamille aina Canadaan saakka sekä sisämaahan Niagaran putoukselle asti.

Asuessaan maanmiestensä keskuudessa Philadelphiassa ja Racoonissa meni Kalm naimisiin pari vuotta leskenä olleen pastorska Sandinin kanssa. Tämä seikka saattoi hänet viipymään siirtokunnassa noin vuoden ajan. Tapahtuipa vielä niinkin, että Racoonin seurakuntalaiset pyysivät professori Kalmia pitämänä heille jumalanpalveluksia ja tekemään muutakin kirkollista palvelusta, siksi kun Ruotsista saapuisi uusi opettaja. Hän noudatti ystävällistä pyyntöä ja saarnaili vuoden ajan sikäläisille suomalaisille ja ruotsalaisille.

Tällä ajalla tutustui hän siirtokunnan elämään perinpohjin ja antaa heistä arvokkaita tietoja ja kuvauksia kirjoittamassaan matkakertomuksessa. Niinpä tapasi hän muutamia vanhuksia, joitten isät olivat saapuneet siirtokuntaan sata vuotta aikaisemmin. Tällaisia vanhuksia mainitsee hän yhdeksänkymmenenyhden vuotiaan Nils Gustavessen, vähän nuoremmat Aeke Helmin, Maunu Keenin, Sven Lockin y. m. Peter Rambon vanhassa kodissa oli hän yötä. Philadelphiassa vieraili hän kauppias Petr Cockin varakkaassa talossa ja pastori Hesseliuksen luona.

Suomalaisten ja ruotsalaisten kertoo hän säilyttäneen monessa suhteessa alkuperäiset tapansa, vieläpä kielensäkin, varsinkin Racoonissa, Uplandissa ja Finlandissa. Savupirtit olivat hävinneet ja tilalla oli yksinkertaiset vaatimattomat asuintuvat. Takkavalkean taikka pärevalon ääressä tekivät miehet käsitöitään ja naiset kutomuksiaan. Kotiteollisuus oli yleinen. Tavat olivat yksinkertaiset ja vaatimukset vähäiset. Ahkeruus ja säästäväisyys oli saattanut suomalaiset ja ruotsalaiset hyviin aineellisiin varoihin.

Pietari Kalm perheineen palasi v. 1651 Englannin kautta takaisin Ruotsiin ja Suomeen ja jatkoi vuosikausia hedelmällistä työtään tieteen palveluksessa ja nuorison kasvatukssesa. Pari vuotta myöhemmin painettiin Tukholmassa Kalmin tutkimusmatkojen tuloksena kaksiniteinen teos: “En Resa Till Norra America”. Sama teos käännettiin englannin kielelle joku vuosi myöhemmin ja painettiin Londonissa. Että teoksella on vieläkin tieteellinen arvo, todistaa se seikka, että sanotusta englantilaisesta teoksesta on nyttemmin otettu uusi painos McMillanin kustannuksella. Useimmissa Amerikan suurimmissa kirjastoissa tapaa mainitun teoksen.

LOPPULAUSE

Ne suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka 17:nnellä vuosisadalla saapuivat Amerikaan, ovat nykyään sulautuneet yhteen englantilaisten ja hollantilaisten kanssa, niin ettei enää huomaa kansallisia eroavaisuuksia ollenkaan. He ovat Delawaren, Pennsylvanian ja New Jerseyn valtioita raivanneet asutukselle ja laskeneet varhaisimman sivistyksen perustukset kristilliselle pohjalle. Wilmingtonin, Chesterin ja Philadelphian kaupunkien nimiluetteloissa tapaa paljon vanhoista suomalaisnimistä johtuneita, nykyisiä sukunimiä: Rambo, Molica, Tussey, Senice, Laicon, Helm, Parchon y. m.

Viitteet:

[1] HUOM! Ei nuijasodan surkeankuuluisa Suomen maan käskynhaltija Suitian Klaus Fleming, vaan Louhisaaren sukuhaaraan kuuluva Klaus Laurinpoika Fleming, valtiomies ja amiraali, synt. Louhisaaressa v. 1592.