Part 2

Fourierin lähtökohtana ei ole omaisuuden epätasaisuus — sen edellyttää hänen järjestelmänsäkin — eikä yleinen köyhäin kurjuus, kuten utopisteillä tavallisesti, vaan hän teroittaa pääasiallisesti tuotannon mahdotonta suuruutta ja siinä vallitsevaa anarkiaa, sekamelskaa, joka vaikuttaa että koko toivottu ihannemaailma on pirstoiksi särkynyt ja työn asema tuotannossa on kokonaan väärässä suhteessa. Ei hän liioin vetoa ihmisten tunteisiin, ei sääliväisyyteen eikä armeliaisuuden harjoittamiseen. Ihmisen omat aineelliset edut hän vetää esille, vaatii järjestystä yhteiskunnassa ja tuotannossa sopusointua, ei sentakia että siveellinen ja jumalallinen oikeus olisi sitä pyytämässä, vaan siksi että järjestys kaikille ihmisille tuottaa sen mitä nyt ei ole kellään ja että tämä oikeus on järjestyksen välttämätön seuraus. Jumala on maailman kaikkeuden luonut sopusointuiseksi, hän opettaa, ja tämän kaikkeuden eri yksityiskohtien välillä täytyy sentakia vallita sopusointuinen suhde; elävä ja kuollut (liikkumaton) luonto, ihminen, Jumala, maailma ja yleensä kaikkeus, universumi, on sopusoinnussa keskenään. Ja sama on laita ihmisten halujen ja taipumusten, niitäkään ei ole tukahuttamista varten luotu, vaan päinvastoin vapaata järkevätä käyttöä varten. Ihmisen intohimot, halut ja taipumukset eivät siis millään tavoin ole paheina yhteiskunnassa, kun vain yhteiskunnan olot ovat oikein järjestetyt. Ja yhteiskunnan tulee ensi kädessä taata jäsenilleen näiden intohimojen, halujen ja taipumusten vapaa tyydytys.

Mitkä sitten ovat ihmisen intohimot?

Tarkasti luokittelee Fourier ne, löytää ihmisestä kaksitoista eri intohimoa, jotka kolmeen eri osastoon jaettuina lajitellaan seuraavasti (Brisbane: Social Destiny of Man.):

Viisi tunneintohimoa:

Näkö Kuulo Haju Maku Tunto

Neljä mieltymysintohimoa:

Ystävyys Rakkaus Kunnianhimo Isällisyys

Kolme johtavaa intohimoa:

Kilpailu Vaihtelu Yhdistely

Ensimmäinen intohimojen osasto, jos niitä oikein käytetään, saavat aikaan ihmiskunnassa hienoutta, taideaistia, terveyttä, iloa ja elämänhalua. Toinen joukko jälleen jalostaa ihmisten keskinäisiä suhteita, luo sopusointua, tasapainoa rakentaa. Kolmas intohimojen osasto, Fourierin itsensä keksimä, on vaikuttavana tekijänä tuotannossa. Eri tuotantokuntain välinen kilpailu vaikuttaa oikein käytettynä mitä paraimpain tuotteiden syntymiseen, kiihoittaa parannuksien toimeenpanemiseen tuotannossa ja on keksimiskyvyn alituinen vaikutin ja ehtymätön lähde. Vaihtelu jälleen hävittää yksitoikkoisuuden joka nykyisessä työjärjestyksessä vallitsee ja tekee työn huvittavaksi, viehättäväksi, sellaiseksi jota kaipaa ja joka tuottaa tyydytystä. Yhdistelyn intohimo vihdoin täydentää työstä lähtevän nautinnon. Se merkitsee useammanlaisen halun tyydyttämistä yhdellä kertaa, esimerkiksi mieluisan toverin seurassa ihanan musiikin kuulemista ja ehkä vielä taiteen katselemista. Tuotantoon sovitettuna se on mieluisan työn suorittamista toverien seurassa joihin on sydämmellään kiintynyt.

Kun näiden intohimojen vapaa tyydytys taataan varmaksi, on tuloksena "Ryhmien" ja "Sarjojen" muodostuminen. Ryhmä on Brisbanen määritelmän mukaan "kolmen, seitsemän, kahdeksantoista tai useamman henkilön yhteys, jotka vapaasti ja omasta tahdostaan ovat liittyneet yhteen toteuttamaan jotakin tarkoitusta, joko ammatillista tai huvittavaa. Mutta tarkoin teoreettisesti määritellen me ymmärrämme Ryhmällä joukkoa joka on liittynyt yhteen maun yhtäläisyyden takia harjoittamaan jotakin teollisuuden, tieteen tai taiteen haaraa".

Täydelliseen Ryhmään kuuluu vähintäin seitsemän henkilöä, nämä jälleen muodostavat kolme alaryhmää, kolme henkeä keskustassa, kaksi kummallakin siivellä. Kunkin Ryhmän kaksi siipeä edustaa kahta vastakkaista äärimmäisyyttä makujen ja taipumusten suhteen, keskusta taas on tasapainon ylläpitäjänä näiden äärimmäisyyksien välillä.

Sarja muodostuu eri ryhmistä, joita pitää vähintäin olla viisi, samalla tavalla kuin Ryhmä yksilöistä. Esimerkiksi Sarja, joka kasvattaa karjaa, jakaantuu niin moneen Ryhmään kuin sillä on karjalajeja, ja kukin Ryhmä jälleen jakaantuu niin moneen alaryhmään kuin sen kalalajissa on vaihtelevaisuuksia.

Lisäksi on vielä huomattava että Sarjoja ja Ryhmiä ei mikään johtaja eikä päällysmies muodosta, vaan jäsenet vapaasti valiten, eivätkä ne liioin ole mitään tarkoin rajoitettuja yhteyksiä, vaan itsekullakin yksilöllä on valta mielensä mukaan vaihtaa Ryhmiä ja Sarjoja.

Ennenkuin tätä yhteiskuntamuotoa voidaan toteuttaa käytännössä, täytyy vähintäin olla tiedossa noin 2,000 jäsentä liitossa. Tätä liittoa kutsutaan nimellä Falanksi, ja se on Fourierin järjestelmän varsinainen yhteiskunta. Pienempiin yksityiskohtiin asti kuvaa Fourier Falanksin toiminnan. Sen toimintapiiriin kuuluu noin kolmen neliömailin suuruinen maa-ala ja sen päärakennuksena on Palatsi. Tähän kuuluu kaksirivinen rakennus, noin 2,200 jalkaa pitkä ja kolmikerroksinen, ja Sarjain ja Ryhmäin tapaan on siinäkin niinikään keskus ja kaksi siipeä. Keskustassa harjoitetaan rauhallisia toimia, siellä on ruoka ja keskusteluhuoneet, kirjasto j.n.e. Toisessa siipirakennuksessa ovat ääntä pitävät työpajat ja toisessa hotelli kaikkine mukavuuksineen vieraita varten. Palatsia vastapäätä ovat varastohuoneet ja säilytysaitat y.m. ja välinen tori on paraadeja ja juhlallisuuksia varten. Palatsin sisällä kulkee komea käytävä josta portaat johtavat jokaiseen rakennuksen osaan. Palatsin asukkaat voivat pakkasta, pyryä tai muuta ulkoilman viheliäisyyttä tuntematta olla tämän käytävän kautta yhteydessä työpajojen, varastohuoneitten y.m. kanssa.

Palatsin takana ovat puutarhat ja pellot, järjestetyt kauneuden vaatimusten ja maaperän luonnon mukaan.

Mitään loiseläviä ei Falanksissa ole, ei palvelijoita, ei sotilaita, ei poliiseja, ei joutilaita. Naisten ei tarvitse alituisesti olla yksitoikkoisissa taloustoimissa, vaan toimivat eri aloilla jotka heille erityisesti sopivat. Työ tapahtuu osuustoiminnan perusteella ja Falanksien rikkaus ja hyvinvointi on sentakia tavaton. Otaksutaan että Falanksiin kuuluu 400 perhettä. Jos kukin perhe erikseen eläisi, vaatisi kukin itselleen eri kyökin ja keittoastiat, jokaisen 400 perheen emännän aika kuluisi tarkoin talousaskareissa ja tulokset kuitenkin olisivat huonot. Falanksissa keittäminen tapahtuu yhdessä suuressa keittiössä, ja kymmenen taitavata kokkia voi valmistaa paremman ruuan kunkin perheen maun mukaan. Samoin on kaikissa muissa toimissa laita; mitä paraimmat koneet ja muut apuneuvot kun ovat käytettävänä, tulee koko tuotanto olemaan pelkkää keveätä ja hauskaa ajan vietettä.

Lasten kasvatus on Falanksissa tärkeimmän huolenpidon keskuksena. Kaikki lapset saavat samallaisen kasvatuksen yhteisissä kouluissa ja kasvatuslaitoksissa. Ja kun kaikki ihmisen taipumukset ja halut katsotaan hyödyllisiksi, on opettajain päätehtävänä saada selville lapsissa nämä taipumukset, kehittää niitä ja johtaa ne oikealle tielle. Lasten luokittelu alkaa heti syntymisen jälkeen. Rintalapset ovat jaetut kolmeen luokkaan: rauhalliset eli hyvänluontoiset, levottomat eli äänekkäät ja hurjat eli hillitsemättömät. Kullekin näille luokille varataan eri huoneet. Lapsia hoitavat erityiset naiset joille on siihen taipumusta ja halua, mutta äidit saavat itse imettää lapsensa, jos haluavat.

Ijän mukaan lapset ovat jaetut seitsemään eri kuntaan ja kunkin kunnan kasvatus on sovitettu niiden taipumusten mukaan joita lapset eri ikäkausinaan osottavat. Kolmen vuotiaana jo lapsille annetaan keveitä ja mielyttäviä tehtäviä ja siten lasten taipumus leikkeihin jo aikaisin yhdistetään hyötyyn ja herätetään heissä halua teollisuuteen. Ja sitä mukaa kuin lapset henkisesti ja ruumiillisesti kehittyvät laajennetaan heidän toimintapiiriänsä. Tässä suhteessa ovat huomattavat pikku lasten ryhmät, joihin kuuluu 10—12 vuotiaita lapsia ja jotka toimittavat kaikellaisia likaisia töitä, kuten lian ja lannan korjaamista ja siivousta j.n.e. Tämä toimi on heille annettu siksi että sen ikäisillä lapsilla, kuten Fourier selittää, on merkittävä taipumus kaikkea likaa ja saastaa käsittelemään.

Falanksin jäsenistöstä on seitsemän kahdeksatta osaa maanviljelijöitä ja teollisuustyön tekijöitä; loput ovat kapitalisteja, tiedemiehiä ja taiteilijoita. Falanksi nimittäin ei itse asiassa ole puhtaasti kommunistinen, vaan sen omaisuus on osakeyhtiön, vaikka jokaisella yhtiön jäsenellä ei tarvitse olla osaketta eikä jokaisen osakkeen omistajan tarvitse jäsenenä olla. Falanksin tileissä on kullakin jäsenellä konttonsa ja hänen palkkansa määrää neuvoskunta itsekunkin kyvyn ja työn luonteen mukaan. Kunkin vuoden lopussa kirjat päätetään ja voitto jaetaan seuraavasti:

Työlle viisi kahtatoista osaa. Kapitaalille neljä kahtatoista osaa. Nerolle ja kyvylle kolme kahtatoista osaa.

Tällainen voiton jako ei kuitenkaan synnytä mitään ristiriitaa; kullakin jäsenellä voi olla yksi tai useampia osia Falanksissa, hän voi tehdä työtä yhdessä tai useammassa Ryhmässä, kehittää erikoista taitoa yhdessä tai useammassa teollisuushaarassa ja siten saada osansa kustakin voiton jakoluokasta. Kapitalisti voi joko tyytyä pelkkään osinkoon taikka lisäksi tehdä työtä ja köyhä taas ansaitsee enemmän tai vähemmän aina ahkeruuden ja taidon mukaan. Kullakin on tilaisuus elää loisteliaasti tai ylellisesti, sillä kumpikin on Falanksissa edustettuna.

Tällainen on pääkohdissaan Fourierin rakentama ihanneyhteiskunta. Työn vapaaehtoinen valinta toiminnan vaihtelu tavan takaa, työtoverien valinta keskinäisen kiintymyksen mukaan, työn jako ja kilpailu eri Ryhmien ja Sarjojen välillä. — Siinä ne pylväät joille Fourier laski koko yhteiskunnallisen järjestyksen ja joista itsestään oli onni ja hyvinvointi seuraava. Niiden yhteydessä vielä oli teollisuus sellaisenaan saatava ulkopuolisesti niin loistokkaaksi ja komeaksi kuin mahdollista, ja keinotekoisina houkutuskeinoina hän vielä tärkeinä pitää kunnianimiä, ritarimerkkiä, virkapukuja j.n.e.

Fourierin luottamus tähän loistavaan mielikuvitusrakennukseen oli järkähtämätön. Elämänsä loppuun asti hän odotti miljoonamiestä hänelle rahoja tuomaan joilla toteuttaa aikeet. Hän oli varma siitä että tämä järjestelmä oli asteettain maailman voittava ja hävittävä nykyisen anarkian. Kun vain kerran yksi Falanksi oli perustettu, seuraisi toisia nopeasti, kunnes koko maailma olisi niitä täynnä. Matemaattisella tarkkuudella laski Fourier Falankseja maailmassa lopulta olevan ummelleen kaksi miljoonaa. Koko maailma oli muuttuva veljesliitoksi, jossa sivistys ja kieli oli oleva yhteistä. Konstantinopeli oli tuleva maailman pääkaupungiksi sekä _omniarkin_, maailman toimeenpanevan päämiehen, asuinsijaksi. Maailman hallituksessa tulisi paitsi omniarkia olemaan kolme augustusta, 12 caesarinaa, 48 keisarinnaa, 144 kaliifia, 576 sulttaania j.n.e.

Vielä on Fourierin järjestelmästä mainittava osa joka on rohkeimpia hänen mielikuvituksensa luomista. Hän selittää että samoinkuin ihmisellä on kullakin taivaankappaleellakin lapsuuden, kehityksen, surkastumisen ja kuoleman aikakausi. Taivaan kappaleen keskimääräinen ikä on 80,000 vuotta. Sen ajan kuluessa ihmissuku kulkee läpi 32 kehitysjakson. Nykyaikana on viides jakso, sivistyksen aikakausi, menossa. Kahdeksas jakso on oleva yleisen sopusoinnun ja onnen aika. Tämän jälkeen seuraa maapallolla aikakausi jolloin ilmanala kaikkialla muuttuu samallaiseksi; pedot häviävät ja uusia ihmisille hyödyllisiä eläimiä sikiytyy; valtamerien vedet saavat suloisen mehujuoman maun ja maailma on oleva täydellinen paratiisi.

Koko tämän yksityiskohtaisen järjestelmänsä Fourier piti ehdottomasti oikeana ja ainoana mahdollisena elämänsä loppuun asti. Kymmeniä rahapohatoita hän puhutteli, selvitteli heille järjestelmäänsä, mutta uskostaan hän ei vähääkään järkähtänyt, vaikka toivottu miljoonamies aina vain pysyi piilossa. Hän oli vakuutettu siitä että oli keksinyt "yhteiskunnan painovoiman", samoinkuin Newton oli keksinyt fysikaalisen painovoiman, ja hän piti keksintöänsä aivan yhtä hyvin tieteellisenä tuloksena kuin Newtonin keksintökin oli. Mutta unelmiensa toteutumista hän ei nähnyt, sillä vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen mietelmänsä etupäässä Amerikassa saivat alulle liikkeen joka kykeni kokeiluihin antautumaan.

Fourierin järjestelmä käytännössä.

Fourierin innokkain ja tarmokkain opetuslapsi, Albert Brisbane, oli amerikalainen. Hän syntyi Bostonissa, N.Y. 1809.

Brisbane oli yläluokan lapsia, varakkaan maanomistajan ainoa poika. Hän sai hyvän kasvatuksen ja vartuttuaan läksi laajentamaan tietopiiriänsä Europaan, oleskellen varsinkin Berliinissä pitkät ajat, opiskellen ajan filosofisia virtauksia Hegelin koulukunnassa. Humaaniset harrastukset tempasivat hänetkin mukaansa, ja ennen pitkää hän oli Saint Simonin hartaita oppilaita ja apostoleita. Bazardin ja Enfantinin välisen kiistan aikana hän kuitenkin sen suunnan jätti, ja melkein samaan aikaan hän tutustui Fourierin mietelmiin. Ne saivat hänet aivan haltioihinsa. Hän löysi sen johtolangan jota oli kauan etsinyt. Inhimillinen työ, tähän asti jumalallisena rangaistuksena pidetty, olikin kunniata tuottavaa, ylevätä, jaloa! Sen kohottaminen oikeaan arvoonsa — siinä hänen elämänsä tehtävä jota turhaan oli pimeästä hapuillut!

Hän muutti Pariisiin jossa perin pohjin alkoi tutkia uuden mestarinsa oppia, mieltyen ja kiintyen siihen yhä enemmän. Pari vuotta ennen Fourierin kuolemaa hän palasi kotimaahansa ja alkoi uutta evankeliumia levittämään aluksi vain toveripiirissä, sitten laajemmalle ja vihdoin julkaisi pääteoksensa "ihmisen yhteiskunnallinen tarkoitus" (Social Destiny of Man) jonka teoksen julkaisemisesta fourieristinen liike, täynnä intoa, hehkua, uskoa ja varmuutta, sai alkunsa Yhdysvalloissa. Teos oli selitys Fourierin mietelmistä sekä niiden sovittamisesta käytäntöön Amerikassa.

Brisbane julkaisi teoksensa 1840, ja se sytytti fourieristisen profeettahengen toiseen, ehkä vaikuttavimmin toimineeseen apostoliin, nimellä Horace Greeley. Yhdessä nämä molemmat alkoivat julkaista viikkolehteä joka kuitenkin jo kahden kuukauden kuluttua kuoli. Mutta parin vuoden päästä, kun Greeley oli perustanut Tribune nimisen päivälehden ja saanut sen leviämään noin 20,000 painoksena, ryhdyttiin siinä säännöllisesti levittämään Fourierin oppeja. Joka numerossa oli siinä yksi palsta fourierismia, jota tällöin tunnettiin Association liikkeen nimellä. Noin vuoden ajan oli tämä Tribune fourierismin asianajajana. Sitten perustettiin liikkeelle kokonaan oma äänenkannattaja, "Phalanx" niminen, jota 1845 seurasi "Harbinger"; se painettiin jo kuuluisalla Brook Farmilla, josta oli muodostettu fouristinen falanksi.

Koko liike alkoi sangen otolliseen aikaan. Vuonna 1837 oli Amerikassakin teollisuuspula mitä vaikeinta laatua, työt olivat seisauksissa, kurjuus ylimmillään. Koko talous ja teollisuusjärjestelmä näytti olevan kukistumaisillaan, valtion ja yksityisten armeliaisuushommat eivät suuria aikaan saaneet ja ihmisissä, ajattelevissa ihmisissä vakaantui arvelu että yhteiskunnallisen talousjärjestelmän koneisto oli kihnaantunut rikki ja uutta tarvittiin. Tämä selittää puolestaan fourierismin, samoinkuin muidenkin radikaalisten uudistusliikkeiden menestyksen tänä aikana.

Fourierismin apostolit olivat aikansa innokkaimmat. Mestarin luja luottamus ihanteeseen oli vallannut opetuslapsetkin; innostuttavat ponnistukset, jotka eivät saaneet "levätä eikä peräytyä", tulivat luonteen omaisiksi näille apostoleille, voiton varmuus oli ihmeen vankka ja sekä henkiset että aineelliset uhraukset olivat tavattomat. Kolmikertainen lunastuslause — "ihmisten yhteys oikeassa yhteiskunnassa, ihmisten ja Jumalan yhteys oikeassa uskonnossa, ihmisten ja luonnon yhteys luovassa taiteessa ja teollisuudessa" — se levisi kautta koko maan ja satoja tuhansia ihmisiä liittyi liikkeen innostuneisiin riveihin. Vuonna 1844 näiden "Associationistein" yhteinen edustajakokous pidettiin New Yorkissa. Siellä perustettiin varsinainen fourieristinen liitto, "National Confederation of Associations", jonka äänenkannattajaksi hyväksyttiin "Phalanx" lehti ja 18-henkinen toimeenpaneva komitea valittiin liiton asioita ajamaan. Samalla siellä julistettiin Fourierin Falanksit yhteiskunnallisten epäkohtien yleisrohdoksi ja niiden perustamista pidettiin liiton tärkeimpänä tehtävänä.

Fourier itse ei luottanut Falanksiensa menestymiseen pienoiskoossa. Hänen matemaattisesti tarkkojen laskujensa mukaan piti jäseniä olla vähintäin 1,500 — 2,000 ja pääomaa noin miljoona frangia, ja kaikista pikkuyrityksistä hän vakavasti varotti opetuslapsiaan. Brisbane kuitenkin oli liiaksi malttamaton odotellakseen näin suuria edellytyksiä ja siksi hän tinki mestarin vaatimuksista suuren osan pois, päätellen että 400 henkeä riitti falanksin muodostamiseen.

"Helpoimmin saattaa Associationin muodostaa siten", hän opetti, "että kehoitetaan 400 henkeä liittymään yhteen ja kukin ottaa 1,000 doll. arvosta osakkeita, mikä muodostaa 400,000 doll. pääoman. Osakkeen omistajat saavat neljänneksen Associationin koko tuotannosta eli voitosta; jos he haluavat, voivat he saada varman 8 prosentin koron. Tuhannen dollarin sijoitus tuottaa 80 doll. vuotuista korkoa. Tällä summalla Associationin tulee taata henkilölle asunto ja elanto; ja se voidaan tehdä. Rakennus voidaan pystyttää 150,000 dollarilla ja korko siitä 10 prosentin mukaan on 15,000 doll. Kun tämä summa jaetaan 400 joka on henkilöitten luku, saadaan 37,50 doll. vuodessa kutakin henkilöä kohti vuokraa. Muutamiin asuntoihin kuuluisi useampia huoneita ja ne vuokrattaisiin 100 doll. tai vähemmällä, joten noin puolet huoneista voitaisiin vuokrata 20 doll. vuodessa. Henkilölle, joka haluaisi elää mitä halvimmilla menoilla, jäisi vuokran suorituksen jälkeen vielä 60 doll. Kun 'Association' itse viljelisi hedelmänsä, jyvänsä, kasviksensa, karjansa j.n.e. ja kun se säästäisi tavattomasti polttoaineissa, keittäjäin lukumäärässä ja kaikessa muussa, voisi se halvinta täysihoitoa antaa 60 doll. vuodessa. Siten 1,000 doll. sijoittanut henkilö saisi varmasti käytettäväkseen mukavan huoneen ja täysihoidon korollansa, ja säästäen eläisi ja saisi lisäksi kaiken mitä ikinä voi tuottaa työllään. Hän saisi elää sitäpaitsi komeassa kauniiden peltojen ja puutarhojen ympäröivässä rakennuksessa".

Tämän kaavan mukaan innostuttiin Amerikassa fourierismia toteuttamaan. Aate oli kiihkoisalla voimalla levinnyt huonon ajan kiusaamiin kansan joukkoihin, jotka pääasiana pitivät päästä niin pian kuin mahdollista vapaan kilpailun taistelusta pois Falanksien yhteiselantoon. Tämä halu se voitti kaikki edellytysten ja mahdollisuuksien järjellisen punnitsemisen, ja Brisbanenkin tingityt vaatimukset tuntuivat jo liian suurilta. Missä vain fourieristinen aate oli muutamiakin kokoon tuonut, siellä jo Falanksi suunniteltiin ja toteuttamiseen käsiksi käytiin. Useimmissa tapauksissa pääoma oli sangen pieni, toisissa sitä ei ollut ollenkaan, mutta falankseja syntyi kaikkialle aivan kuin lehtiä puuhun lämpimän kevätsateen jälkeen.

Luonnollisesti ei ensimmäisiäkään Fourierin tarkoituksia tällä neuvoin voitu toteuttaa. Falanksit sijoitettiin useimmissa tapauksissa perkaamattomiin erämaihin, maa kiinnitettiin mahdollisimman korkeasta ja jäsenet, joilla ei aavistustakaan ollut uutisviljelyksestä, antausivat maata perkaamaan, kyntämään ja kylvämään. Teollisuustuotanto jäi hurskaaksi toivomukseksi tulevaisuuden varalle. Innostusta riitti tavallisesti niin kauan kuin kiinnitysvelan ensimmäiset sitoumukset lankesivat maksettaviksi. Silloin Falanksi melkein säännöllisesti luovutti omaisuuden alkunsa kapitalististen velkojainsa huostaan.

Kaikille ei kuitenkaan käynyt yhtä huonosti. Muutamain onnistui toteuttaa fouristiset aatteet laajemmallekin.

Ensimmäisenä fourieristisista yritelmistä on mainittava Pohjois-Amerikan Falanksi, joka eli kokonaista 12 vuotta.

Se perustettiin syyskuussa 1843 jolloin Falanksia varten valitulle alueelle New Jerseyn valtiossa muutti muutamia perheitä New Yorkista ja Albanysta. Seuraavana vuonna oli vakituisia asukkaita jo satakunta.

Alkuperäistä pääomaa oli tällä Falanksilla 8,000 doll. Sillä lähdettiin alkuun. Aluksi rakennettiin väliaikainen asuinrakennus, mutta se sangen pian vaihdettiin kolmikerroksiseen Palatsiin, jossa oli keskus ja toinen siipi, kumpikin 150 jalan pituiset. Monenlaisiin teollisuushommiin käytiin käsiksi heti alusta pitäen, muun muassa pienen puron varteen rakennettiin mylly, mutta pääelinkeinona oli kuitenkin maaviljelys. Noin 70 eekkeriä käsittävä kaksinainen hedelmätarha oli erinomaisessa kunnossa ja yleensä muutkin pellot ja niityt kelpasivat esimerkiksi naapureille. Falanksin omaisuuden arvo kasvoikin sentakia vuosi vuodelta. Jo 1844 se arvioitiin 28,000 doll. ja 1852 oli se noin 80,000 doll.

Falanksin asukkaiden enemmistö oli sivistynyttä hienostoa, mutta siitä huolimatta luistivat työt hyvin, varsinkin alkuaikoina. Ne järjestettiin melkein heti Ryhmä- ja Sarjajaon perusteelle ja palkka määrättiin työn mukaan. Raskaasta ja vastenmielisestä työstä maksettiin korkein palkka, hauskasta ja kevyestä alin. Tiilen tekijät esimerkiksi saivat 10 senttiä tunnilta, maatyön tekijät 8 senttiä, lääkäri sai vain 6 ¼ senttiä tunnilta. Paitsi noita säännöllisiä palkkoja maksettiin vielä ylimääräisesti erikoiskyvyistä sekä Falanksin asian johtamisesta. Niinpä esim. rakennusryhmän päällikkö, jonka tuli määrätä, suunnitella ja johtaa työt omalla työalallaan, sai tavallisen palkkansa lisäksi 5 senttiä tunnilta korvaukseksi johtokyvystään.

Jäsenillä oli täysi oikeus itse valita työnsä ja määrätä oma työaikansa. Heidän työnsä merkittiin heidän tililleen ja kerran kuukaudessa oli yleinen maksupäivä. Kunkin vuoden lopussa jaettiin sitten varsinaiset voitto-osingot. Työn osuus nousi tällöin noin 13 doll. ja kapitaalin noin 5% sijoitetusta kapitaalista.

Suuria eivät yhteiskunnan jäsenten tulot näinmuodoin olleet, mutta elantokin oli jotenkin helppoa. Palatsissa maksoi kaikilla mukavuuksilla varustettu huone vain 12 doll. Vuodessa. Ruokaa sai tilauksen mukaan. Kahvi maksoi ½ senttiä kuppi, voi ½ senttiä, liha 2 senttiä j.n.e. Kunkin jäsenen tuli maksaa tämän lisäksi 36 ½ senttiä viikossa ruokailuhuoneen käyttämisestä. Kukin jäsen piti mukanaan kirjan johon ruuan tarjoojat merkitsivät kunkin ruoka-annoksen, ja kuukausitilissä ne tasattiin.

Elämä Falanksissa oli siellä kävijäin kertomusten mukaan erittäin hauskaa. Kun päivän työt olivat suoritetut, vietettiin iltaa lukemalla, soitolla ja tanssilla. Asukkaat olivat kaikki "maailmallista" väkeä, itsensä kiduttamista varten ei sitä oltu perustettu, ja kaikin neuvoin koetettiin elämä muodostaa niin onnelliseksi kuin mahdollista. Kaikesta huolimatta oli onni ja hauskuus kuitenkin vain pintapuolista laatua. Se tarvitsi voimassa pysyäkseen koko joukon ulkopuolista osanottoa ja kannatusta. Ensi vuosina sitä olikin paljon tarjolla, kun fourierismin ystäviä tavan takaa kävi Falanksissa vierailulla ja mukanaan toi sitä innostuttavaa tuulahdusta mitä liike ulkomaailmassa silloin vielä nautti. Mutta fourieristiset kokeilut muualla kukistuivat vähitellen, innostus ja usko liikkeen parantavaan voimaan laimentui yhä enemmän, ja kun Pohjois-Amerikan Falanksikaan ei kyennyt aineellisia etuja parantamaan erityisemmässä määrässä, alkoi jäsenistössä vähitellen itää kaipaus takaisin vapaan kilpailun taisteluun ja niihin aineellisiin mahdollisuuksiin mitä vapaa kilpailu kullekin yksilölle antoi, joskin vain harvoille onnistumiseen asti. Tämä kaipaus alkoi ensiksi synnyttää hallintoriitoja, sitten jo napinaa liian vähäisten ansioitten johdosta, ja joskaan ei yleisesti puhuttu Falanksin hajoittamisesta, kyti se ajatus kuitenkin jo enemmistön mielissä. Syyskuussa 1854 paloi Falanksin mylly joka oli tullut maksamaan noin 12,000, doll. ja se tapaus vihdoin tuotti ilmoille nämä ajatukset. Vaikka uuden myllyn rakennusrahat auliisti tarjottiin Falanksin ulkopuolelta lainaksi, esitti joku kuitenkin että myllyä ei rakennettaisi, vaan hajoitettaisiin koko yhteys. Esitys tehtiin aivan äkkiä; sittenkään se ei herättänyt mitään hämmästystä, vaan ryhdyttiin esityksestä äänestämään. Ja ulkopuolisten suureksi ällistykseksi taukosi Pohjois-Amerikan Falanksi täten toiminnastaan. Sen omaisuus myytiin pakkohuutokaupalla ja osakkeen omistajat saivat 66 senttiä dollarista.

Fourieristisista kokeiluista kuuluisin oli Brook Farm niminen noin 200 eekkeriä sisältävä maatila Bostonin lähistöllä. Alkuperäisesti se ei ollut mikään fourieristinen Falanksi, vaan erään joukkokunnan koti, joka joukkokunta tunnettiin nimellä "Transcendental Club", se on "Yläilmalaisten Yhdistys". Tähän yhdistykseen kuului joukko innottelevia haaveilijoita jotka tavan takaa kokoontuivat toistensa koteihin pohtimaan "kaikkia mahdollisia ja mahdottomia probleemeja filosofian, politiikan ja uskonnon aloilta", kuten Hillquit sanoo. Haaveilujensa takia heitä pilkallisesti ruvettiin sanomaan "yläilmalaisiksi", ja he sen omaksuivat kunnianimenä, sillä he uskoivat, "oikeuden järjestykseen joka on ulkonaisten aistimien ulottuvaisuuspiirin yläpuolella". Yhdistys julkaisi "The Dial" nimistä aikakauslehteäkin, jossa terävästi kirjoiteltuja artikkeleita ilmestyi ihmisolemuksen ja elämän tarkoituksesta ja suhteesta maailman kaikkeuteen.

Tämä piiri pysyi kauan aikaa omien mietelmäinsä ja ajatelmainsa kehyksissä pyrkimättäkään varsinaisesti fourieristisen liikkeen yhteyteen. Vuonna 1840 George Ripley, yhdistyksen varsinainen sielu, rupesi puuhaamaan erinäistä siirtolaa "yläilmalaisille". Keväällä 1841 valittiin ylläoleva maatila sellaiseksi siirtolaksi ja sen nimeksi pantiin "Brook Farm, maanviljelys ja kasvatuslaitos", ja sen tarkoitusta selitettiin perustuslakien johdannossa seuraavaan tapaan:

"Voimakkaammin edistää inhimillisen sivistyksen suuria tarkoituksia, muodostaa elämän ulkonaiset olosuhteet viisauden ja puhtauden perusteella, istuttaa oikeuden ja rakkauden periaatteet yhteiskuntajärjestöömme jumalallisen sallimuksen lakien kanssa sopusoinnussa, perustaa veljellisen yhteistoiminnan järjestelmä itsekkään kilpailujärjestelmän tilalle" j.n.e.

Itse peruslaissa määrättiin että siirtolan omaisuus oli oleva osakeyhtiöllä jonka osakkeitten nimellisarvo oli 100 doll. Kullekin jäsenelle taattiin työtä kunkin kykyjen ja halun mukaan. Kaikesta työstä oli oleva yhtäläinen korvaus, kapitaalille myönnettiin 5 % korko, työpäivä korkeintaan 10-tuntinen, alle kymmenen ja yli 70 ikävuoden oleville vapaa toimeentulo, samoinkuin kaikille sairaille ja työhön kykenemättömille. Kasvatus, lääkärinapu ja kirjasten ja kylpylaitosten käyttö taattiin jokaiselle vapaaksi.

Siirtolan hallinto oli oleva neljän kolmihenkisen komitean käsissä, jotka edustivat yleistä hallintoa, maanviljelyshallintoa, kasvatushallintoa ja raha-asiain hallintoa.

Koululaitos oli siirtolasta tärkein. Se oli neliosastoinen: pikkulasten koulu alle kuusivuotiaille, alkeiskoulu 6-vuotiaille, valmistava koulu korkeampia tutkimusaloja tavoitteleville ja 6-vuotinen kurssi yliopistoon aikoville.

Brook Farm oli siis vakaasti taipuvainen fourierismiin, vaikka sen perustajat eivät pitäneetkään itseänsä fourieristeina. Ajan henkisten rientojen sieluna kaikkialla oli Brisbanen loihtima yhteiskunnallinen uudistusliike eivätkä "yläilmalaisetkaan" voineet sen vaikutuksista päästä. Siirtolan jäsenistö, vaikka olikin harvalukuinen taisteli monenlaisia vaikeuksia vastaan sangen urhoollisesti. He osasivat säilyttää pitkän aikaa ihanteellisen innostuksensa asiansa suuruuteen ja oikeuteen ja heillä oli ulkopuolella runsaasti ystäviä. Kristillinen uskonto oli korkeassa arvossa, mutta mitään ahdasta lahkolaisuutta ei ilmennyt heidän joukossaan. Itse Ripley oli pappismies, ja hänkin käsitti kristillisyyden käytännöllisesti, yhteisteollisuus oli keskinäistä auttamista kuorman kantamisessa. Fourieristinen liike oli kuitenkin siksi voimakas että kaikki yhteiskunnalliset parannusyritelmät kohdistuivat siihen liikkeeseen, eikä "yläilmallisten" onnistunut mainittavassa määrässä kartuttaa jäsenistönsä lukua. Kolmen vuoden kuluttua oli Brook Farmin asukasluku vielä sadan alapuolella. Tämä seikka se pääasiassa lienee vaikuttanut että "kaikki havainnot olivat osottaneet totuudeksi Fourierin käytännöllisen järjestelmän" ja että Brook Farmin johtajat 1844 julistivat siirtolansa fourieristiseksi Falanksiksi. Fourierin järjestelmä otettiin käytäntöön, hallinto muodostettiin uudelleen ja Ryhmät ja Sarjat alkoivat työskennellä makujen ja keskinäisen myötätuntoisuuden perusteella.

Tämä askel saattoi Brook Farmin koko fourieristisen liikkeen keskukseksi. Liikkeen äänenkannattaja "Harbinger" muutettiin siirtolaan ja sieltä käsin alettiin varsinainen lähetystyö ulkopuolelle. Ja siirtolan aineelliset asiat näyttivät varmoin askelin yhä paranevan; väkiluku lisääntyi, alinomaa tuli uusia jäsenhakemuksia, teollisuusyrityksiä laajennettiin ja ruvettiin rakentamaan suurta palatsia. Fourieristinen liike näytti Brook Farmissa jo todistavan maailmalle mestarin erehtymättömän laskutaidon sekä niiden epäilysten tehottomuuden jotka väittivät että korkeakirjallinen sivistys ei pysty ylläpitämään raakaa työtä vaativaa siirtolaa. Toivo asui ja eli Brook Farmilla.

Mutta sittenkin se oli pintapuolista, hiekalle rakennettua.

Myrskyssä se ei kestänyt.

Komea rakenteilla oleva Palatsi syttyi eräänä kevätiltana 1846 tuleen ja siinä paloi myös 7,000 dollarin arvon mukana Brook Farmin valheellisesti vakava perus. Myötäkäymisen päivinä oli into laimennut, kapitalismin vapaa kilpailu houkutteli alituisesti yksilöllisillä pettävillä mahdollisuuksillaan. Hiukan toista vuotta koettivat innokkaimmat vielä ponnistella, mutta turhaan. Vastoinkäymiset olivat vieneet uskon yhteisonnen mahdollisuuteen ja seuraavan vuoden syksynä riutunut Falanksi menetti kaiken merkityksensä Kirkollinen orpokoti on nyt paikalla opettamassa kaiken maallisen turhuutta pienokaisten maallista tietoa janooville sieluille.

Fourieristisista kokeiluista on kolmannella sijalla vielä mainittava Cerescon siirtola eli Wisconsinin Falanksi. Se ansaitsee mainitsemista etupäässä sentakia että siellä käytännöllisyys otettiin pääasiaksi ja jätettiin filosofiset mietiskelyt sikseen.

Wisconsinin Falanksi perustettiin 1844 Fond du Lac kauntissa. Parisen kymmentä Fourierin aatteisiin innostunutta miestä läksi sanotun vuoden keväällä Wisconsinin sydänmaille jossa he ostivat ison maapalasen käteisellä rahalla ja perustivat Ceresco nimisen siirtolan. He laativat itsellensä tarkat säännöt ja laillistivat Wisconsinin Falanksin nimisenä yhdyskuntana. Kun koko paikkakunnalla ei paljon muita ollut kuin fourieristeja, saivat he käytettäväkseen paikkakunnan valtiolliset ja kunnalliset oikeudet joita he myös ymmärsivät hyväksensä käyttää. Kolme vanhinta jäsentään he valitsivat rauhantuomareiksi, kolme jäsentään he lähettivät valtion senaattiin ja yksi heikäläisistä kerran pyrki valtion kuvernööriksikin silloisen "Free Soil" puolueen vaalilistalla, mutta joutui tappiolle.

Työssään he olivat uutteria ja kohottivat siirtolansa omaisuutta siten melkoisesti. Sarja- ja Ryhmäjärjestelmää he eivät noudattaneet, mutta pysyivät muuten tuotannon tulosten jaossa niin lähellä kuin suinkin Fourierin ajatuksia. Keskimääräinen palkka oli 6 — 7 senttiä tunnilta ja asunto ja ruoka y.m. tarpeet maksoivat 60—70 senttiä viikolta. Jäseniä yhdyskuntaansa valitessaan he pitivät silmällä hakijan varallisuutta ja ruumiillista kykeneväisyyttä. Aineellinen menestys Falanksilla sentakia olikin koko hyvä, mutta henkinen ei kehumista kestä. Kirjastoa ei heillä ollut eikä mitään muutakaan henkisten tarpeitten tyydyttämistä varteen otettu.

Keskinäiset riidat ja innostuksen puute Wisconsinin Falanksinkin lopulta sortivat. Yhdyskuntaan muodostui kaksi puoluetta; toinen, hiukan vanhempi, vaati yhteiselantoa, toinen taas yksityistä. Yhteiselannon kannattajat olivat kaiken aikaa voitolla, mutta yksityiselannon puoltajat eivät enemmistön tahtoon taipuneet. Lopulta sitten päätettiin palata takaisin maailmaan, ja jonkinlaista tyytyväisyyttä lie kokeilijoille tuottanut se seikka että kun yhdyskunnan omaisuus myytiin huomattiin että osakkeen omistajat saivat takaisin pääomansa ja vielä kahdeksan prosentin koronkin. Wisconsinin Falanksi yksin fourierististen kokeilujen joukossa osottaa aineellista voittoa.