II.

TUHLAAJAPOIKA.

Taas luokses, koti, maailmalta palaa niin monin tuskan muistoin katkerin sun poikas tuhlaajana takaisin, kuin mierolainen hiiviskellen salaa.

Hän vielä kerran tuta rauhaas halaa näin tunnoin autuain ja ihanin, kun tuomet puhkee yössä kukkihin ja tähdet kevättaivahilla palaa.

Mun syöntäin poltti liekit syntien. Mua soimaa kaikki muistot lapsuuden, kun vaiti seison piha-aidan eessä.

Ah, yli kattoin, yli puistikon ja kaivonvintin rauhan onni on. Ma hiljaa poispäin käännyn silmät veessä.

LAINEET.

Ei kukaan kysy, kukaan muista meitä, me oomme kuohu valtamerten vaan, me oomme kulkuun lakkaamattomaan ah, iäks tuomituita, hävinneitä.

On määrä loitos autioita teitä — Me emme sinne saavu milloinkaan. Me katoamme hautaan harmajaan ja rukoilemme: unho, lapses peitä!

Mut toiset tulee meidän jälkehen. Ja katso: päästä vuotten tuhanten ne kerran saapuu toivojemme rantaan.

Ne kerran saapuu jälkeen unhon, yön ja toivottoman taistelun ja työn, ja viime laine kuolee kultasantaan.

HAUDOILTA.

1

Valkeat ristit.

Valkeat ristit vihreillä kummuilla, kasteessa terät nuorilla ummuilla.

Täällä arkiset aatokset hukkuvat. Täällä isien henget nukkuvat,

jotka on meille elämän antaneet, ennen meitä murheita kantaneet,

jotka nyt kauan on rauhassa maannehet, joitten on taistelut voittohon laannehet.

Hautoja siunaten tuuli haviskoon. Pyhää hartautta sieluni vaviskoon.

2

Laulaja taivaan portilla.

Olen kuolleen laulajan sielu — tulen kaukaa päältä maan, ei mulla onnea ollut, oli ihana kaipaus vaan.

Olen katsonut silmäni sokeiks unelmaini kirkkauteen, en onnea pyydä, mut unet suo nähdä mun uudelleen.

3

Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot.

Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset — he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset.

He kaikista on yksin eloon jääneet, he itkeneet on paljon kyyneleitä, nyt surunsa jo ovat ammoin laanneet, nyt pyhä, kirkas rauha varjoo heitä.

He tulee mustissansa joka ilta ja vapisevin käsin portin avaa ja käyvät hiljaksensa hautain keskeen ja muistokirjoitukset lasten tavaa.

Ja uudestaan ja yhä uudestansa he muistelevat läpi elämänsä. He niitä, jotka nyt jo ovat täällä, on kerran sylkytelleet sylissänsä.

On kaikki hyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset sekä lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset.

4

Päivännousu kultaa kirkkomaan.

Päivännousu kultaa kirkkomaan, linnut havahtuvat unestaan, katso, aamukaste haudoilla jo kiiltää.

Päivän hymyyn ummut aukeaa, niinkuin vasta olis luotu maa, katso, aamukaste haudoilla jo kiiltää,

niinkuin kuolo olis uni vaan, elämä ei päättyis milloinkaan. Katso, aamukaste haudoilla jo kiiltää.

Riemulla käy kohti kuolemaas, kuolemasta nousee elo taas. Katso, aamukaste haudoilla jo kiiltää.