Part 1

language: Finnish

UNTUVAINEN

Nelinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

SELMA LAGERLÖF

Suomentanut

Helmi Krohn

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.

HENKILÖT:

Tehtaanisäntä Teodor Fristedt. Vuorineuvoksetar Fristedt, hänen äitinsä. Mauritz Fristedt, hänen veljenpoikansa. Anne-Marie Ehinger, Mauritzin morsian. Taloudenhoitajatar Frida. Pehtori Nyberg. Kuski Kalle. Puutarhuri Wilhelmsson. Kuninkaallinen sihteeri Kolmodin. Isännöitsijä Borgström. Elisabet Westling. Keittäjätär. Poika. Alustalaisia, Vieraita, Palvelijoita.

Tapahtumapaikka 1840-luvulla tehtaanisäntä Fristedtin Bohult-nimisessä talossa Värmlannissa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Tehtaanisäntä Fristedtin talo, Bohult pihanpuolelta.

Oikealla suuri valkeaksi maalattu rakennus ruotsalaiseen herraskartanotyyliin. Kaksi ulko-ovea, lähempi herrasväen huoneihin, kauempi keittiöön. Kummankin sisäänkäytävän edessä yksinkertainen, matala kuistisilta ilman katosta tai kaidetta. Köynnöskasveja seinällä. Perällä rivi korkearunkoisia tuoksupoppeleita, joiden lomitse avautuu näköala yli kauniin maiseman. Puutarhan pensasryhmien ja lehtojen lomitse näkyy varsin suuri järvi sekä siniset kunnaat järven toisella puolella. Järven toiselta rannalta siintää rautatehdas ja sen suuret rakennukset. Ajotie taloon kulkee poppelien välitse, ja sillä kohtaa, missä se tekee käänteen, rakennetaan parastaikaa kunniaporttia. Vasemmalla reunustaa pihaa matala kiviaita, jolla kasvaa tiheä, tasaiseksi leikattu sireeniaitaus. Keskellä aitaa on rautainen veräjäportti, joka johtaa takapihalle. Lähinnä katsojia kaareutuu aitaus puolikuun muotoiseksi lehtimajaksi, jossa on keinu. Lehtimajan sisus ei näy näyttämölle, ainoastaan katsomoon. Kauimpana vasemmassa nurkkauksessa taustalla on suuri ja kaunis puutarhapaviljonki.

Katettu pöytä neljälle hengelle on hiekkakentällä oikealla puolella, lähinnä katsojia. Pöydän ympärillä muutamia yksinkertaisia puutarhatuoleja. Keittiö-portaiden luona on suuri kivi, kalojen perkausta varten.

Tehtaanisäntä ja hänen väkensä rakentelevat kunniaporttia, josta tulee kevyt ja siro. Se on jo valmis, vain ylin koriste puuttuu. Keittäjätär perkaa parastaikaa tavattoman suuria lohta kivellä, keittiönportaiden vieressä. Tehtaanisäntä Fristedt, kookas, komea, mustapartainen mies, neljänkymmenen korvissa, astuu keittäjättären luo ja osoittaa lohta kepillään.

_Frida_ (tehtaanisännän palvelijatar, 50 vuotta, ulkomuodoltaan arvokas ja luottamusta herättävä, seisoo portailla ja vastustaa innokkaasti isäntää). Onko patruuna aivan villissä? Mehän tarvitsemme lohen juhla-illallisia varten huomenna!

_Keittäjätär_. Sitähän minäkin sanon! Tämän lohen Frida erikoisesti tilasi kalastajalta, sanon minä. Ei patruuna saa sitä hullutuksiaan varten.

_Patruuna Teodor_ (lempeällä, ylitsepuhuvalla äänellä). Saat sinä lohen takaisin Frida. Minä lainaan sen vain hetkeksi. Meillä ei ole mitään millä koristaisimme kunniaportin ylintä harjaa, ei sydämiä eikä kyyhkysiä, ja siksi me panemme tuon lohen paremman puutteessa. (Ukkosäänellä keittäjättärelle.) Jos sinä leikkaat tuon lohen kappaleiksi, niin Jumal'avita!

_Frida_. Eihän patruuna voi panna lohta kunniaportin päälle. Siitähän herra Mauritz saisi vasta naurun ja pilkan aihetta, kun hän saapuu.

_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellä). Rakas Frida, eikö hän ole kuullut ihmisten sanovan meistä Fristedt'eistä, että me olemme kuin lohia, jotka aina kulkevat vastavirtaa? Sen me olemme kaikki tehneet, paitsi veljeni pormestari Filipstadissa. Nyt veljenpoikanikin on alkanut näyttää, että hän tulee sukuunsa. Kun hän nyt tulee tänne, sanon minä hänelle: "Ennen sinä väistyit kaikkien ohi, nyt sinä olet kuin vastavirran lohi." (huutaa) Kalle!

_Kuski Kalle_ (on touhunnut kunniaportin luona. Astuu esille lakki kourassa.) Mitä patruuna käskee?

_Patruuna Teodor_ (lempeästi). Otappa tämä lohi, pikku Kalle, ja aseta se kunniaportin harjalle! Kaikkein ylimmäksi, ymmärrätkö?

_Frida_. Jos tuo lohi turmeltuu, niin saa patruuna itse laittaa illallista.

_Patruuna Teodor_. Jollei Frida anna tuota lohta, niin tiedän minä jotakin parempaakin. Frida saa pukeutua valkoiseen yöpaitaan, ja sitten me leikkaamme siivet hanhi-ukolta ja kiinnitämme ne Fridan selkään ja annamme hänelle metsästystorven suuhun. Ja sitten Frida saa istua enkelinä tuolla ylhäällä ja puhaltaa torveen, kun kihlautuneet ajavat portin alitse. Frida saa nyt valita. (Ukkosäänellä) Minä puhun nyt täyttä totta.

_Frida_ (loukkaantuneena). Patruuna on ilkimys, sen minä sanon. Tänä iltana ei laiteta illallista patruunalle eikä hänen vierailleenkaan, minä tiedän. (Kiiruhtaa sisään ja lyö oven kiinni perässään.)

_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellä). Ota kala, pikku Kalle! (ärjyy) Niin, niin, ota se vaan!

_Kalle_ (kietoo nuoran kalan ympärille ja hissaa sen sitten työmiehille. Tätä tehdessään). Tahtoisin kysyä patruunalta erästä asiaa. Patruuna on sanonut, että meidän tulee alottaa eläköönhuudot heti kun kihlaantuneet saapuvat puutarhaan. Mutta jos hevoset pillastuvat, niin keskeytämmekö silloin?

_Patruuna Teodor_. Kallen ei tarvitse olla huolissaan. Eivät hevoset pillastu, kun vaunuissa istuu veljenpoikani Mauritz. Ne muuttuvat heti lauhkeiksi kuin lammas, kun ne vain näkevätkin hänet. (Lempeällä äänellä) Niin, tiedänhän minä, että Kalle on aina pitänyt hänestä, sillä hän on niin kohtelias ja hieno.

_Kalle_. Ollakseen niin nuori, täytyy myöntää, että hän on kovin järkevä ja tasainen.

_Patruuna Teodor_. Kalle ajattelee joka kerta kun hän näkee hänet, että tuollaista isäntää olisi hauska palvella. Ja kun Kalle näkee meidät yhdessä, toivoo hän, että tuo hupsu patruuna Teodor pian taittaisi niskansa tai kyllästyisi elämään, ja hirttäisi itsensä, jotta ylioppilas ja tuleva oikeusneuvos Mauritz Fristedt saisi periä hänet. Kalle soveltuisi erittäin hyvin Mauritzin alustalaiseksi.

_Kalle_. Patruunan kanssa on tänään aivan mahdoton puhua.

_Patruuna Teodor_. Kalle on ehkä pahoillaan siitä, että tuo hieno herra on kihlannut morsiamen vastoin äitinsä, rouva pormestarinnan tahtoa. Ehkä Kalle senvuoksi ei halua hurrata hänelle? Kalle ei hyväksy sitä, että Mauritz on kihlannut köyhän tytön Syrjäkadun varrelta. Hän ei huolisi leipurintytärtä emännäkseen.

_Kalle_. Niin, totta puhuakseni, kyllä minun mielestäni se, joka saa periä patruunan suuret rikkaudet, olisi voinut valita itselleen morsiamen isoisista taloista Pääkadun varrelta. Enpä usko, että patruunakaan on kovin tyytyväinen leipurinmamseliin.

_Patruuna Teodor_. Pitäisihän Kallen huomata, että olen tyytyväinen! Miksikä minä muuten pystyttäisin kunniaportin ja käskisin Kallen ja koko väkeni hurrata nuorelle parille? Ei, tyytyväinen minä olen siihen, että hieno veljenpoikani on kihlannut leipurimestari Ehingerin tyttären, muuta ei Kallen tarvitse luulla. Mutta jos Kalle arvelee, että toivoisin olevani viidenkymmenen peninkulman päässä täältä, niin oikeassa hän on. Niin, mitäpä se Kallen rauhaa häiritsisi, Kallehan on vanha, nainut mies, mutta minä olen vain vanhapoika raukka, ja minä tunnen kylmänväreitä selässäni ajatellessani, että Mauritz tuo tänne pienen, kainon mamselin. (Ukkosäänellä) Mitäs kummaa minä teen tuolla seitsemäntoistavuotiaalla tytöllä? Voiko Kalle sanoa sen minulle?

_Kalle_. Oi, kyllä patruuna siitä selviää.

_Patruuna Teodor_. Mitä varten Mauritz tuo hänet tänne? Luuleeko hän, että minulla on tapana ottaa vastaan naisvieraita? Hänestä on varmaankin tullut oikea Fristedt. Hän kulkee suoraan vastavirtaa. No, se muuten on minulle hyvin mieleen. (Astuu kunniaportin luo.) No, onko Wilhelmssonin puhe morsiamelle jo valmis?

_Puutarhuri Wilhelmsson_. Onpa sekin kysymys, patruuna!

_Patruuna Teodor_. Kuuleppas Kalle, niin sen pitää olla! Wilhelmssonin puhe on valmis. Toista se on kuin Kalle ja Frida. Mutta nähkääs, Wilhelmsson ei ole istunut kuskipukilla ja tullut kopeaksi, niinkuin Kalle eikä hän ole seisonut lieden ääressä ja tullut kiukkuiseksi niinkuin Frida, vaan hän on astunut kukkien parissa ja tullut ystävälliseksi ja lempeäksi mieleltään. Hän tietää, että morsian on otettava ystävällisin sanoin vastaan, kun hän tulee taloon. No, mitä Wilhelmsson aikoo sanoa hänelle?

_Wilhelmsson_. Niin, minä aioin sanoa jotain tähän suuntaan. (Kääntää selkänsä muille ja kuiskailee patruunan kanssa.)

_Patruuna Teodor_ (taputtaa Wilhelmssonia olkapäälle). Erinomaista, Wilhelmsson. Jollei morsian ole siihen tyytyväinen, niin saa hän palata suoraa tietä takaisin Filipstadiin. (Kääntyy toisen puoleen.) No, mitä Nybergille kuuluu? Saako pehtori heidät hurraamaan?

_Pehtori Nyberg_ (nuori mies, hiukan paremmin puettu kuin muut). Ei, tietääkö patruuna, asiat ovat niin huonosti, että kaikki pikku pojat ovat kadottaneet puhelahjansa.

_Patruuna Teodor_. Niinkö Nyberg arvelee? Kas tässä, Nyberg ottaa minun keppini ja heiluttaa sitä ilmassa kun he tulevat, niin saapa nähdä, että hurraus käy mainiosti!

_Poika_ (tulee hengästyneenä näyttämölle). He tulevat! He tulevat! He näkyvät jo kujan päässä!

_Patruuna Teodor_. Tuhat tulimmaista! (Pojalle.) Juokse sisään Fridan luo ja sano hänelle, että he tulevat! Tiedättekö nyt kaikki, mitä teidän pitää tehdä? Pehtori ottaa heidät eläköön huudolla vastaan puutarhan nurkkauksessa, Wilhelmsson seisoo kunniaportilla ja pitää puheensa. Kalle seisoo hiekkakäytävällä portaitten edessä ja avaa vaununoven ja auttaa morsiamen alas. Frida seisoo kukkakimppu kädessä rappusilla ja minä tässä ovella.

(Hänen sanoessaan näin on hän itse sekä kaikki muut paitsi Frida asettuneet paikoilleen.)

_Poika_. Frida käski sanoa, että patruuna saa itse ottaa vastaan vieraansa.

_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellään). Juokse heti sisään ja sano, että keittäjätär saa siistitä itsensä ja tulla ulos vastaanottamaan! Hän saa ojentaa kukkakimpun morsiamelle. Sillä täytyyhän sitä toki näkyä, että talossa on naisväkeäkin, (ärjyy) No, etkö ala jo laputtaa?

(Vaunujen jyrinää.)

_Nyberg_ (kurkistaa kunniaportista sisään). Kihlautuneet eivät vielä tulleet. Se oli vain isännöitsijä ja kuninkaallinen sihteeri.

_Patruuna Teodor_. Kas vaan! Mitä ihmettä? Heidänhän piti viipyä viikonpäivät poissa! (Hän astuu Borgströmiä ja Kolmodinia vastaan, jotka tulevat takaportista.) Miten kummassa te olette täällä? Ettekö te lähteneet toissapäivänä Filipstadiin?

_Borgström_ (pieni, kaljupäinen, suurivatsainen, puhuu hyvin nopeasti). Ei noista kaupunkilaisista ole mihinkään näin kesän aikaan. Kolmodin ei kestänyt siellä sen kauempaa. (Astuu enemmän etualalle ja katselee kunniaporttia.) Kylläpä tämä on helkkarinmoisen hienoa! Niin, kyllä minä tiedän, mistä on kysymys. Mehän tulemme suoraan Filipstadista. Kolmodin kertoi morsiamesta....

_Kolmodin_ (keskikokoinen, varsin hartiakas, peruukki päässä, huolellisesti puettu). Borgströmhän se tietysti kertoi.

_Patruuna Teodor_. Vai niin. Oliko Kolmodin tyytyväinen leipurinmamseliin?

_Borgström_. Minne ikänä me eilen kaupungissa tulimme ja kenen me vain tapasimme, niin kaikki puhuivat vain veljestäsi pormestarista ja hienosta pormestarinnasta, joka ei voinut sulattaa sitä, että Mauritz oli kihlannut leipurin tyttären Syrjäkadun varrelta. Kaupunki oli ikäänkuin jakaantunut kahteen leiriin. Syrjäkadun asukkaat pitivät Mauritzin puolta, ja Pääkadun asukkaat pormestarin puolta. Ja Kolmodin, hän tietenkin piti Syrjäkadun puolta.

_Patruuna Teodor_, ja sinä Pääkadun?

_Borgström_. Niin, sehän on luonnollista, että minä pidin Pääkadun puolta. Minä sanoin Kolmodinille, että tunnen Mauritzin hyvin, olenhan nähnyt hänet usein täällä Fristedtin luona Bohultissa, eikä köyhä tyttö hänelle sovi. Mutta silloin Kolmodin vastasi minulle, että tyttö kuuluu olevan suloinen ja hyvin kasvatettu. Ja kun hän kerran vain joutuu pois leipurinpuodista, niin ei hänessä taida näkyä jauhonpölyn jälkeäkään. Ja Kolmodinin mielestä Mauritz ansaitsee kaikkea kiitosta sen johdosta, ettei hän pidä lukua, vaikka tyttö onkin leipurin tytär ja hän itse hienon pormestarinnan poika. Ja leipurimestari Ehinger on kelpo mies, sanoo Kolmodin, ja hänen vaimonsa oli aikoinaan kaunotar, ja kaikki Filipstadissa olivat rakastuneet häneen, Bohultin Fristedt muiden muassa, sanoo hän. Ja onpa useampi kuin yksi katunut sitä, että hän taipui vanhempiensa tahtoon ja luopui hänestä, sanoo Kolmodin.

_Patruuna Teodor_ (kääntyen Kallen puoleen). Kuuleeko Kalle, mitä isännöitsijä, sanoo? Kalle oli äsken niin topakka. Kuuntelehan nyt tarkasti. (Kääntyen Borgströmin puoleen.) No, entäs sinä?

_Borgström_. Niin, sitten kaikki tiesivät, että Mauritz oli päättänyt tulla tänne näyttämään sinulle morsiantaan, sillä hän arveli, että sinä pitäisit hänen puoliaan niinpiankuin vain näkisit tytön. Ja se olikin viisainta hänen puoleltaan, arvelivat Filipstadin asukkaat, sillä jos sinä puhut hänen puolestaan, niin vanhemmat kyllä taipuvat. Ei kukaan luule, että he rikkovat välinsä miehen kanssa, joka omistaa yksitoista sulattoa. Mutta suurinta huolta kaupunkilaisille tuotti se seikka, miten hän lähtisi tänne morsiamensa kanssa. Pormestarinna ei tahtonut ruveta esiliinaksi, eikä Mauritz halunnut ottaa rouva Ehingeriä mukanaan. "Matkaahan on kuusi peninkulmaa", sanoivat he, "eikä vastakihlautuneen parin sovi yksin lähteä sitä ajamaan." Ja Pääkatu arveli, ettei se käynyt päinsä, mutta Syrjäkatu sanoi, että se kävisi hyvinkin laatuun. Ja Pääkatu sanoi, ettei itse matka ollut vaarallisin, vaan se, että sinä olit naimaton, ja talo oli poikamiehen. Ja minä pidin Pääkadun puolta, mutta Kolmodin oli Syrjäkadun puolella. Hän sanoi käyvänsä täällä joka päivä, ja että tänne saattoi kuka hyvänsä tulla, sanoi hän.

_Kolmodin_.. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa...

_Borgström_. Sen saat tehdä toisella kertaa, Kolmodin. Niin, mitenkä se olikaan? Niin, näes, tänä aamuna läksi Kolmodin aamulla tapansa mukaan ulos, ja minä jäin tietenkin nukkumaan. Ja juuri kun hän kävelee pitkin Syrjäkatua, avautuu leipurimestari Ehingerin portti ja Kolmodin näkee Mauritzin ajavan morsiamensa kera kadulle. Ja Kolmodin sanoi, ettei hän koskaan ollut nähnyt mokomaa hienoutta. Kaikkein ensiksi hänen silmänsä osui Mauritziin, joka istui siinä harmaa hattu päässä ja niin korkea ja jäykkä kaulus korvissa, että hän tuskin saattoi päätään kääntää, ja yllään oli hänellä vaaleat liivit ja solkihuivi kaulassa. Hän näytti jäykemmältä ja juhlallisemmalta kuin koskaan ennen, arveli Kolmodin. Hän oikein pöyhisteli, sanoi Kolmodin, mutta kaunis hän oli sittenkin, sillä kaunishan hän on, senhän me kaikki tiedämme. Kauan ei Kolmodin kuitenkaan malttanut katsella Mauritzia, sillä hänen vieressään istui pienen pieni nainen vaaleanpunainen silkkihattu päässä ja suuri kukkasellinen silkkihuivi hartioilla. Kädessä hänellä oli päivänvarjo, jota sopi kallistaa kyljelleen, eikä hän irroittanut katsettaan Mauritzista. Vanhemmat seisoivat portilla ja heiluttivat heille kyyneleet silmissä ja kaikissa ikkunoissa Syrjäkadun varrella istui vanhoja eukkoja, jotka laskivat silmälasinsa ikkunalaudalle ja katsoivat heidän jälkeensä ja ihmettelivät, mitenkä kaikki kävisi. Pari lasta ojensi heille kukkia, joka portilla seisoi oppipoikia ja sällejä, jotka näyttivät synkiltä ja alakuloisilta. He eivät sanoneet sanaakaan, kertoi Kolmodin, he tuijottivat vain eteensä. Mutta tyttö ajopeleissä ei huomannut ketään muuta kuin Mauritzin vieressään. Näin, sanoi Kolmodin, näin hän katseli häntä silmiin. Ja Kolmodin rakastui heti silmittömästi ja kiiruhti kestikievariin ja herätti minut ja sanoi, että meidän piti heti kiiruhtaa, jotta ennättäisimme Bohultiin ennen nuorta paria. "Mitä me siellä teemme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa Fristedtiä." — "Mistä me häntä varoittaisimme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa häntä, ettei hän vain katselisi tyttöä, kun tämä nostaa silmänsä Mauritziin, sillä jos hän sen tekee, niin antaa hän heille pari tehdasta häälahjaksi ennenkuin he ovat ennättäneet edes astua alas ajoneuvoista." — "Minä luulin, että sinä juuri halusitkin sitä", sanoin minä, "sinähän pidit Syrjäkadun puolta?" — "Sen minä teinkin niinkauankuin luulin, että kysymyksessä oli vain tavallinen, pieni leipurinmamseli", sanoi Kolmodin, "mutta tämä on vaarallista", sanoi hän, "meidän täytyy palata kotiin ja auttaa Fristedtiä, sillä muuten, hän kadottaa sekä Bohultin että Laxån." Ja minun täytyi ajaa täyttä laukkaa koko matka joutuaksemme ajoissa perille. Mutta nythän Kolmodin on saanut tahtonsa ja sinua on varoitettu.

_Kolmodin_.. Kas, eihän oikeastaan minun tarkoitukseni ollut...

_Patruuna Teodor_. Sehän on ikävä, Kolmodin, että tyttö on niin vaarallinen. En oikeastaan olisi osannut sitä odottaa Mauritzista.

_Nyberg_ (kunnia-portin luota.) Nyt he tulevat, patruuna! Se on aivan totta, nyt he tulevat!

_Borgström_. No, silloin me karkaamme, Kolmodin. Sillä nyt me olemme varoittaneet häntä, ja hän saa syyttää itseään. Hyvästi, Fristedt!

_Kolmodin_.. Hyvästi, Fristedt! Kunhan vain varasi pitäisit.

_Patruuna Teodor_. Tule huomenna uudestaan, Kolmodin, ja sinä myöskin, Borgström! Tulkaa uudestaan auttamaan minua, jotta morsian ei saa minua liiaksi heltymään! Hyvästi nyt vaan! (Hän palaa paikalleen portaille. Kuuluu äänekkäitä, innostuneita eläköönhuutoja. Fridakin asettuu määräpaikalleen.) Kylläpä he hurraavat, Kalle! Ei se taida riippua yksin kepistä. Kolmodin oli varmaankin oikeassa. (Kohoaa varpailleen nähdäkseen paremmin.) Mitäs helkkarissa? Tuohan on aivan hullua! Eihän sieltä tule kuin tavalliset rattaat! Wilhelmsson, he hurraavat häkkikärryille! Mitenkä hieno veljenpoika voi ajaa tavallisilla rattailla? Kiiruhda sanomaan, että erehdys on tapahtunut, Kalle!

_Wilhelmsson_ (katsoo alas tielle). Ei se ole erehdys, patruuna. — Tuo pikku tyttö, joka istuu herra Mauritzin vieressä, on niin hieno, ettei se voi olla kukaan muu kuin morsian.

_Patruuna Teodor_. Jos he ajavat kieseissä, niin ei heillä ole ketään mukanaan! Saattepa nähdä, että he tulevat tänne kahden, ilman minkäänlaista naisseuraa. Totta totisesti, enpä ymmärrä Mauritzia lainkaan!

(Tiellä liikkuu suuri joukko ihmisiä, jotka heiluttavat hattujaan ja hurraavat. Heidän jäljessään tulevat Mauritz ja Anne-Marie pienen, lihavan, ruskean hevosen vetäminä viheriäisissä kieseissä, joiden istuinta ympäröivät sorvatut säylät. He ovat puettuina 40-luvun pukuihin. Mauritzin kasvot ovat kauniit ja säännölliset ja hänellä on polisongit. Anne-Marie on hento ja pieni, suloinen, seitsemäntoista-vuotias. Voi huomata, miten pelokas hän on. Hän pitelee kouristuksentapaisesti kiesien laidasta kiinni. Hän ei katso ihmisiin, vaan lakkaamatta Mauritziin. Mauritz nostaa vähä väliä hattuaan. Sillä välin hän silmää moittivasti Anne-Mariehin. Kun hän huomaa Wilhelmssonin, joka seisoo portilla ja kumartaa, pysäyttää hän hevosen. Eläköön huudot vaikenevat.)

_Wilhelmsson_ (kovalla äänellä). Patruuna Fristedt lausuu tervetuloa, yhtyen siihen me toivotamme suloa, iloa ja menestystä kihlatuille enkeleille, suokoon Herra siunauksen runsaan teille.

_Nyberg_ (heiluttaa keppiään ja, väki hurraa).

_Patruuna Teodor_ (seisoo portailla varjostaen kädellään silmiään). Kylläpä se Mauritz on löytänyt oikein helkkarinmoisen pienen peikon!

_Mauritz_. Kiitos, Wilhelmsson! (Hiljaa Anne-Marielle) Tervehdi toki väkeä, Anne-Marie! (taas Wilhelmssonille.) Kiitos vielä kerran, Wilhelmsson. (Ajaa enemmän etualalle.)

_Patruuna Teodor_. Totta totisesti, oikea pieni peikko!

(Kiiruhtaa portaita alas, työntää Kallen syrjään ja seisoo itse kiesien vieressä, kun ne pysähtyvät, auttaakseen Anne-Marien alas.)

_Mauritz_. Hyvää päivää, Teodor setä! (Töytää Anne-Marieta kyynärpäällä.) Tämä on Teodor setä, Anne-Marie.

_Patruuna Teodor_ (nostaa Anne-Marien alas kieseistä. Päästyään maahan niiaa Anne-Marie syvään, mutta patruuna Teodor syleilee ja suutelee häntä. Anne-Marie vilkaisee Mauritziin, ja patruuna kiroilee.) Helkkarissa ... (Päästää hänet irti ja kiiruhtaa portaille.)

_Mauritz_ (antaa ohjakset kuskille, mutta kääntyy samalla Anne-Marien puoleen). Älä turhaan ujostele! On kai minun Sedälläni oikeus suudella morsiantani!

_Patruuna Teodor_ (on hypännyt ylimmälle portaalle, missä Frida seisoo jäykkänä ja kopeana kukkakimppu kädessä, ja ottaa kukat häneltä). Tässä on sinulle tervetuliaiskukkia, Anne-Marie. (Antaa hänelle kukkakimpun.) Niin, minun olisi kai pitänyt sanoa sinulle jotakin kaunista, mutta en tiedä, millaista nuoret tytöt haluavat. Minä olen vain tuollainen vanhapoika, katsos. (Ottaa Anne-Marien laukun ja päivänvarjon esille kieseistä.) Vai niin, nämä ovat sinun tavaroitasi. No, kyllä me selviämme vielä kaikesta, siitä voit olla huoleti. — Kalle saa irroittaa matkalaukut ja tuoda ne sisään!

(Kalle ajaa hevosen vasemmalle.)

_Anne-Marie_ (katsoo Mauritzin jälkeen, joka tervehtii väkeä ja kohteliaasti antaa kättä huomatuimmille. Hyvin ujosti, tuskin kuuluvasti). Kiitos, patruuna Teodor!

_Patruuna Teodor_. Sanotko sinä patruuna! Sano setä, ymmärrätkö. Tulehan nyt tänne! (Kun Anne-Marie pysähtyy ja katsoo Mauritzin jälkeen, ärjyy hän). Tule tänne!

(Patruuna työntää syrjään Fridan, joka seisoo portailla jäykkänä kuin puunukke, ja astuu ennen Anne-Marieta sisään.)

_Anne-Marie_ (pysähtyy kynnykselle). Teodor setä, enkö saa ensin tervehtiä Fridaa?

_Patruuna Teodor_ (palaa takaisin portaille).

_Anne-Marie_ (astuu Fridan luo). Minä arvaan, että tämä on Frida, joka on hoitanut niin monta vuotta sedän taloutta. Mauritz on kertonut niin paljon Fridasta.

_Patruuna Teodor_. Varo sinä Fridaa tänään. Etkö huomaa, ettei hän tahdo edes katsoa sinuun.

_Anne-Marie_. Sen minä kyllä tiedän, Teodor setä. Mauritz kertoi minulle tiellä, että Frida ihailee häntä niin suuresti, että hän varmaankin on pahoillansa, jollei Mauritz tee oikein edullista naimiskauppaa. Siksi halusin nyt heti sanoa Fridalle, että olen kovin pahoillani, kun en ole mikään edullinen naimiskauppa.

_Patruuna Teodor_. Sepä hyvä, että olet valmistunut edeltäpäin, sillä tiedä, Frida sanoi, ettei hän halua valmistaa sinulle ruokaa, vaan me saamme luultavasti nähdä nälkää niinkauankuin sinä olet täällä.

_Anne-Marie_. Frida ymmärtää kai, etten minä omasta mielestänikään kelpaa sellaiselle miehelle kuin Mauritz on.

_Patruuna Teodor_. Turhaa sinun on koettaa mielistellä Fridaa. Hän on käynyt niin hirveän ylpeäksi saadessaan palvella niin korkeaa herraa kuin minua, ja siksi hänen on aivan mahdoton tyytyä siihen, että sinä olet kasvanut leipurinpuodissa.

_Frida_ (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa). Ilkimys hän on, se on varma! Kyllä patruuna tietää, kelle minä olen suuttunut, en ainakaan tälle pienelle jumalanenkelille. (Pudistaa lämpimästi Anne-Marien kättä.) Kyllä hän saa ruokaa niinkauankuin minä tässä talossa olen, joskin täällä on eräs, joka pitelee niin pahoin jumalanviljaa, että lopulta sekä hän että minä joudumme kerjäämään.

_Patruuna Teodor_. Ehkäpä sinä nyt haluat mennä huoneeseesi? (Kun Anne-Marie katsoo jälleen Mauritziin.) Emme me syö sinua suuhumme, Frida ja minä. Kyllä Mauritz saa sinut eheänä takaisin.

_Mauritz_ (tulee juosten portaille). Salliiko setä minun sanoa pari sanaa väelle?

_Patruuna Teodor_. Puhu sinä heille, Mauritz! Sitten kai pidät hiukan huolta morsiamestasi, sillä minun täytyy lähteä hetkeksi pois täältä. Kalle, laitappa vaunut kuntoon, sillä me lähdemme ajelemaan (ukkosäänellä.) Heti paikalla, kuuletko, Kalle! Sinä et saa jäädä kuuntelemaan puhetta!

(Kuski poistuu.)

_Mauritz_ (pitää puhetta). En voi sanoin selittää, miten liikutettu olen siitä vastaanotosta, jonka te olette valmistaneet minulle ja morsiamelleni.

_Nyberg_ (heiluttaa keppiä). Eläköön morsian!

(Heikkoja eläköönhuutoja väen parista.)

_Patruuna Teodor_. Anna keppi tänne, Nyberg! Siinä ei ole oikeaa vauhtia. (Heiluttaa keppiä.) Eläköön morsian!

(Väki huutaa innolla.)

_Mauritz_. Kun toin hänet setäni ja hyväntekijäni, patruuna Fristedtin luo...

_Nyberg_. Eläköön patruuna!

_Patruuna Teodor_. Uskallapas yrittää, Nyberg, kun sinulla ei ole keppiä! Jatka vain sinä, Mauritz! Patruuna Teodorille ei kannata hurrata.

_Mauritz_. Silloin minä tiesin, että löytäisin täällä uskollisia ja urhoollisia sydämiä, jotka ymmärtäisivät sen askeleen, jonka nyt olen ottanut. En koskaan tule unohtamaan teidän vilpitöntä ystävyyttänne, ja jos vastoinkäymiset tai huolet kohtaisivat teitä, niin että olisitte ystävän tai tuen tarpeessa, niin tietäkää, että minä aina tahdon olla teidän ystävänne ja tukenne!

_Patruuna Teodor_ (itsekseen). Kas tuota venkaletta!

_Nyberg_. Eläköön Mauritz herra!

_Patruuna Teodor_. Eikö hän voi pysyä nahassaan, Nyberg! Niin, hurratkaa te Mauritzille niin paljon kuin mielenne tekee.

(Voimakkaita eläköön huutoja, mutta patruuna ei heiluta keppiään.)

_Mauritz_ (nostaa hattuaan). Kiitos, lapseni!

_Anne-Marie_ (joka on seisonut portailla Fridan vieressä). Oi, Frida, miten hyvin se hänelle sopii! En ole koskaan nähnyt Mauritzia tuollaisena!

_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti Anne-Marien puoleen). Sinä arvelet, että hän sopisi hyvin tehtaan — isännäksi?

_Anne-Marie_ (punastuu, kovin hämillään). Niin...! ei... Minä... (Kiiruhtaa Mauritzin luo) Mauritz!

_Patruuna Teodor_. Kultaseni! Minähän olen luvannut, etten syö sinua suuhuni, niin ettei sinun tarvitse tuolla tavalla lähteä karkuun. Niin, nyt te saatte olla kuin kotonanne täällä sillä välin. Parasta, että syötte illallista, sillä en tiedä, milloin minä joudun takaisin. Tänään teidän täytyy hyvissä ajoin panna maata, jotta lepäätte matkan jälkeen ja olette huomenna hyvissä voimissa, sillä silloin täällä on tanssiaiset. (Väelle.) Jos te nyt olette väsyneet kaiken tämän hurraamisen jälkeen, niin lähtekää Nybergin kanssa väentupaan saamaan jotain virkistystä kurkuillenne! (Vieraille.) Niin, hyvästi nyt siksi aikaa! Sanokaa Fridalle, jos tarvitsette jotakin!

(Poistuu vasemmalle. Väki poistuu samalle suunnalle. Heti sen jälkeen kuuluu miten vaunut vierivät pois.)

_Anne-Marie_ (laskee kätensä Mauritzin olkapäille). Oi, Mauritz, miten kaunista se oli! En olisi koskaan uskonut, että hankkisit minulle tällaisen vastaanoton.

_Mauritz_. Olen kovin mielissäni, Anne-Marie, että nämät kelpo ihmiset olivat kerääntyneet tänne vastaanottamaan minua. Sinä saat siten jonkinmoisen aavistuksen siitä, millaisia miehiä me Fristedtit oikeastaan olemme. Mutta asiasta toiseen!... No niin, siitä voin puhua sitten, kun olemme kahden. Nyt minun pitää mennä tervehtimään Fridaa. Hyvää päivää, Frida! Täällä on ollut niin monta, joita on pitänyt kädestä tervehtiä, etten ennemmin ole ennättänyt Fridan luo. Mitä kuuluu, Frida?

_Frida_. Eihän minusta ole enää mihinkään, herra Mauritz. Mutta kelpaan kai minä vielä juoksemaan keittiön ja aitan väliä.

_Mauritz_. Mitä Frida luulee, että setä Teodor... (Kääntyy Anne-Marien puoleen.) Se on totta! Sinun kai pitää päästä huoneeseesi, jotta voisit riisua hatun ja huivin yltäsi. Mene ylös portaita ensin ja sitten ensimäiseen huoneeseen vasemmalle! Hän saa kai asua sinisessä vierashuoneessa, vai mitä, Frida?

_Frida_. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli Anne-Marielle.

_Mauritz_. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän arvelevan?

_Frida_. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.

_Mauritz_. Kiitos neuvosta, Frida! Ja muuten on täällä kaikki ennallaan?

_Frida_. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten levolle.

_Anne-Marie_ (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla nyt alas?

_Mauritz_. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin hyvin tärkeää sanottavana sinulle.

_Anne-Marie_. Tulen heti, Mauritz.

(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)

_Mauritz_ (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi. Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä sinulle.

_Anne-Marie_. Miten kaunista oli kuulla sinun puhuvan, Mauritz!

_Mauritz_. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta sinun mieleesi, Anne-Marie.

_Anne-Marie_. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"

_Mauritz_. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.

_Anne-Marie_ (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz, miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.

_Mauritz_. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.

_Anne-Marie_. Miten niin, Mauritz?

_Mauritz_. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.

_Anne-Marie_ (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt kärsiä minun tähteni, Mauritz!