Part 2

_Mauritz_. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme, Anne-Marie!

_Anne-Marie_ (ikävystyneesti). Niin, Mauritz, mehän puhuimme siitä jo matkalla.

_Mauritz_. Jos setä vain tahtoisi ottaa meidät siipiensä suojaan, niin onnemme olisi varma. Sinä tiedät, miten rikas hän on, Anne-Marie. Hän omistaa yksitoista sulattoa ja sitä paitsi tehtaita ja metsiä ja taloja ja kaivoksia. Mutta sedän mieliksi on kovin vaikea olla. Jollei hän ole tyytyväinen minun vaimooni, niin voi hän testamentissaan määrätä koko omaisuutensa muille.

_Frida_ (astuu heidän luokseen). Niin, ruoka on valmis, jos herrasväki tahtoo käydä illalliselle! Mauritz herra saa kai olla isännän sijaisena.

_Mauritz_. Kiitos, Frida! On tosiaankin suloista saada hiukan ruokaa. (Astuu ruokapöydän luo Anne-Marien kanssa.) Ja miten hyvältä ruoka maistuukaan ulkona! (Frida tarjoo leipää.) Kiitos, Frida! Mutta kyllä me tulemme yksin toimeen. Täällähän on kaikkea.

_Frida_. Kunhan Mauritz herra vain pitää huolta siitä, että morsian saa ruokaa? Ei suinkaan hän unohda tarjota, hänelle juustovanukasta?

_Mauritz_. Frida voi luottaa minuun. (Ystävällisesti ja tuttavallisesti.) Tahtoisin niin kernaasti puhua Anne-Marien kanssa pari sanaa ennenkuin setä palaa takaisin, Frida.

_Frida_. Hyväinen aika! Miten typerä minä olen. Kuinka en tullut ajatelleeksi, että hän tahtoo olla yksin morsiamensa kanssa!

_Anne-Marie_. Emme me tahdo ajaa Fridaa pois.

_Frida_. Ajaa pois... Ei, ei hän aja ketään pois! Mutta minulla on kylliksi puuhaa muutenkin, sen voin vakuuttaa, sillä meillähän on huomenna suuret pidot talossa.

_Mauritz_. Yleensä minä luulen, Anne-Marie, me voimme olla hyvin tyytyväiset tuloomme... Maistapa tätä maitoa, Anne-Marie! Tämmöistä et saa kaupungissa. Mutta huudahduksesi johdosta portailla äsken tahtoisin varoittaa sinua, ettet antaisi sedän huomata matkamme varsinaista tarkoitusta. Minusta ei ole lainkaan liikaa, jos hän auttaa minua. Päin vastoin olisi minusta hänelle suureksi eduksi, jos hän saisi apulaisekseen sellaisen miehen kuin minut. (Takapihalta kuuluu lehmänkellojen kilinää ja Anne-Marie kuuntelee vaistomaisesti.) Setä on todellakin kovin huolimaton...

_Anne-Marie_. Varmaankin lehmät tulevat kotiin, Mauritz! (Kohoaa pystyyn, hyvin huvitettuja.)

_Mauritz_ (välinpitämättömästi). Saat toisen kerran käydä lehmiä katsomassa, Anne-Marie. Niin, niinkuin jo sanoin, setä on kovin huolimaton. Ajattelehan, että hän voi seisoa Filipstadin torilla ja heittää kourallisen rahaa katupojille! Ja korttipelissä hän voi kadottaa tuhansia riikintaalereita ja heti sen jälkeen ottaa viimeiset setelit lompakostaan esille ja sytyttää niillä piippunsa. Sellainen mies tarvitsee jonkun läheisyydessään, joka voi puhua hänelle järkeä.

_Anne-Marie_. Miten sääli minun on sinua, Mauritz, — kun sinulla on sellainen setä.

_Mauritz_. Et voi tosiaankaan arvata, millä tavalla hän käsittelee rahoja. Isäni lähetti minun mukanani muutamia Suursulaton osakkeita, jotka hän toivoo sedän ostavan häneltä. Isä pelkää niiden tuottavan tappiota, vaan setähän ei välitä mistään sellaisesta, hän ostaa ne varmaan. Meidän mielestämme on paljoa parempi, että sedän rahat tulevat siten meidän hyväksemme, kuin että hän tuhlaa niitä muille. Mutta, Anne-Marie, sinä et taida syödä yhtään mitään! Tässä on hanhenrintaa. Ja kananpaistia. Fridan keittotaito on suuressa maineessa täällä maalla.

_Anne-Marie_ (hajamielisesti). Kiitos, Mauritz. Mutta minkä kumman kalan he ovat ripustaneet kunniaportin päälle?

_Mauritz_. Se on tietenkin taas sedän mauttomuuksia. Se merkitsee luultavasti, että hän on iloinen lohi tai jotakin muuta sentapaista. Mutta palatakseni äskeiseen puheeseeni! Sinun pitää olla hyvin tahdikas sedän seurassa!

_Anne-Marie_. Ehkäpä hän sittenkin ymmärtää... Miksikä me muuten olisimme tulleet tänne?

_Mauritz_. Tulleet tänne! Niin hyvissä väleissä kuin setä ja minä olemme! Olisihan se suorastaan epäkohteliasta, jollen toisi hänelle morsiantani nähtäväksi. — Setä on romantikko pohjaltaan, tiedätkös, Anne-Marie. En epäile lainkaan, että hän, nähdessään, miten lämmin ja epäitsekäs rakkaus yhdistää meidät toisiimme, tulee niin liikutetuksi, että hän jonakin kauniina päivänä tarttuu meitä käsiin kiinni ja sanoo: "Mauritz, sinähän joka tapauksessa kerran perit minut! Mitä varten sinä siis lukisit lakitiedettä edelleen Upsalassa? Eikö ole paljoa parempi, että alusta alkaen antaudut tehdasalalle? Mitä arvelet siitä, jos ottaisit hoitaaksesi jonkun tehtaistani?" Tai ehkäpä hän kerrassaan lahjoittaa minulle jonkun tehtaan. Sehän ei merkitsisi hänelle suuria.

_Anne-Marie_. Se olisi aivan liian ihanaa, Mauritz.

_Mauritz_. Vai niin, arveletko sitä todellakin, Anne-Marie? Mutta siinä tapauksessa sinun täytyy myös koettaa auttaa minua.

_Anne-Marie_. Kunhan en vain pelkäisi häntä niin kauheasti!

_Mauritz_. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki menee päin seiniä.

_Anne-Marie_ (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan sanoa hänelle sanaakaan.

_Mauritz_. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan! Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla minä häntä kohtelen!

_Anne-Marie_. Mutta, Mauritz, ethän sinä voi vaatia, että minä...

_Mauritz_. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä, Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.

_Anne-Marie_ (itkien). Sanothan sinä itsekin, ettei hän voi pitää minusta!

_Mauritz_. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa hänet, jos vain tahdot.

_Anne-Marie_ (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain katsookin minuun!

_Mauritz_. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä. Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen silloin kun lähden täältä.

_Anne-Marie_ (levollisemmin). Minä tuotan sinulle vain onnettomuutta, Mauritz.

_Mauritz_ (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä). Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan juustovanukasta.

_Anne-Marie_. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin, ettei hän ole sinun kaltaisesi.

_Mauritz_. Miten niin, Anne-Marie?

_Anne-Marie_. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä, Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä sanoisit hänen sijassansa.

_Mauritz_ (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta...

_Anne-Marie_. Et suinkaan sinä suutu minuun, Mauritz?

_Mauritz_. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!... Keneksi sinä luulet minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut sinuun. (Suutelee häntä.)

_Anne-Marie_. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz! (Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun tähtesi!

_Mauritz_. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie... Mutta sinä unohdat juustovanukkaan!

_Anne-Marie_. En jaksa enempää, Mauritz. (Katuu) Ei, syönpä sittenkin. (Juuri kun hän katsoo ylös ottaakseen eteensä juustovanukasta, kääntyy hänen huomionsa muualle.) Mitä nuo suuret rakennukset tuolla järven rannassa ovat, Mauritz?

_Mauritz_. Se on sedän tehdas, Laxå. Asiasta toiseen, Anne-Marie! Setä näyttää kovin mielellään tilojaan. Olen aivan varma siitä, että hän huomenna lähtee meidän kanssamme johonkin tehtaaseensa. Jos hän veisi meidät Laxåhon...

_Anne-Marie_ (joka on katsellut taustalla olevaa näköalaa). Miten kaunista siellä mahtaakaan olla, Mauritz!

_Mauritz_. "Kaunista!" Se ei ole kylliksi. Siellä on suurenmoista. Siellä ei ole tällaista tavallista herraskartanoa kuin täällä Bohultissa, vaan oikea linna. En käsitä, miksei setä itse asu siellä. Vanha isoäitini asuu siellä nyt yksin kylkirakennuksessa. No niin, jos setä vie sinut sinne, niin koeta hiukan innostua! Älä seiso ääneti sanomatta sanaakaan, niinkuin tullessasi tänne hetki sitten! (Pihanpuolelta kuuluu vaunujen ratinaa.) Kas niin! Luulenpa, että setä on jo palannut takaisin.

_Anne-Marie_ (nousee pelokkaana). Joko hän palasi! Anna minun mennä nukkumaan, Mauritz! Etkö tahtoisi sanoa hänelle, että olin väsynyt matkan jälkeen? Minä en kestä tätä, Mauritz.

_Mauritz_. Anne-Marie, sinä hämmästytät minua! Kaiken sen jälkeen, mitä olet luvannut minulle...

_Anne-Marie_. Minä en ole laisinkaan sinun arvoisesi, Mauritz, mutta olen kovin väsynyt. Minun on aivan mahdoton tavata häntä enää tänään. Sanoisin vain kaikkea sitä, mitä en saa sanoa. Minä...

(Hän näkee Teodor-sedän portilla vasemmalla, ja juoksee tiehensä. Mauritz heittää syrjään lautasliinansa ja ajaa häntä takaa. Kun hän asettuu tytön tielle, niin ettei hän voi päästä sisään taloon, juoksee Anne-Marie kunniaportin läpi puutarhaan.)

_Patruuna Teodor_ (tulee vasemmalta, taluttaen äitiään, vuorineuvoksetar Fristedtiä, joka on vanha nainen, vähintäin 70 vuoden vanha.) Vuorineuvoksetar suopi varmaan anteeksi, että pysähdyimme portin ulkopuolelle? Frida on sanonut, etten saa ajaa pihalle, kun me syömme ulkona, sillä ruoka tomuttuu, sanoo hän.

_Vuorineuvoksetar_ (käytös hyvin varma ja arvokas; voimakkaat kasvojen piirteet; vahva ja selkeä, mutta kuiva ääni. Liikkuu huomattavan vaikeasti ja vanhuudenheikkous vaimentaa koko hänen käytöstään). Se on aivan oikein poikani, aivan oikein. Hauska kuulla, että täällä on joku, jonka mielipiteitä sinä otat huomioon.

_Patruuna Teodor_. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret, tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on, niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.

_Vuorineuvoksetar_. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.

_Patruuna Teodor_. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.

_Vuorineuvoksetar_. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä. Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se on parasta sekä heille että minulle itselleni.

_Frida_ (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta, kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse, vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään illalla.

_Vuorineuvoksetar_. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään, Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera. Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella. Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.

_Frida_. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen, mutta emmekö saa tarjota illallista?

_Vuorineuvoksetar_. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä, Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö useamman kuin yhden kerran illallista?

(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa. Frida poistuu keittiöntietä sisään.)

_Vuorineuvoksetar_. Kuka siellä huutaa?

_Patruuna Teodor_. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)

_Vuorineuvoksetar_. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.

_Patruuna Teodor_. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)

_Anne-Marie_. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua kiinni!

_Vuorineuvoksetar_ (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!

_Mauritz_ (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme! Meillä ei ollut aavistustakaan...

_Vuorineuvoksetar_. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä, että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?

_Anne-Marie_ (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti levolle!

_Vuorineuvoksetar_. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni. Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.

(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt portaita ylös ja he katoavat sisään.)

_Patruuna Teodor_. Olipa tuo aika vekkuli! Hän on saanut valtaansa yksin vuorineuvoksettarenkin! Ei häntä ole helppo pitää aisoissa, tiedätkö.

_Mauritz_. Ei kukaan voi vastustaa Anne-Marien viehätysvoimaa, setä. En tiedä tosiaankaan muuta kuin yhden ainoan ihmisen, jota hän ei ole täydellisesti kietonut sormiensa ympärille.

_Patruuna Teodor_. Et suinkaan tarkoittane minua, Mauritz? Sillä minä rakastuin häneen samassa hetkessä kun näin hänen ajavan kunniaportin alitse.

_Mauritz_. Minä tarkoitan itseäni, setä.

_Patruuna Teodor_. Sehän on hyvä tietää, sillä sittenhän me muut voimme turvautua sinuun, kun hän alkaa liiaksi meitä kurissa pitää. Mutta minun pitää ottaa selko, mitä aikomuksia hänellä on vuorineuvoksettaren suhteen. Antaako hän hänen mennä levolle, vai pakottaako hän häntä kuuntelemaan Filipstadin juorujuttuja. (Menee sisälle.)

_Anne-Marie_ (ikkunassa). Minä aioin kysyä, saanko todellakin mennä levolle?

_Mauritz_. Sinä puhut ikäänkuin olisin oikea tyranni! Olen sitäpaitsi muuttanut mieltäni, Anne-Marie. Luulen, että minulla nyt on sopiva tilaisuus puhua kaikessa rauhassa sedän kanssa ja taivuttaa hänet tarkoituksiani varten.

_Anne-Marie_. Kiitos, Mauritz!

_Mauritz_. Tai valvo vielä hetkinen, Anne-Marie, ja kuuntele kun juttelen sedän kanssa! Sinulle voi olla eduksi oppia, miten häntä on käsiteltävä.

_Patruuna Teodor_ (palaa takaisin). Ei, vuorineuvoksettarella ei ollut mitään hätää. (Astuu pöydän luo.) Niin, olettekohan te syöneet kaikki loppuun. Sillä kai te, herran nimessä, olette toki syöneet?

_Mauritz_. Kiitos, setä! Me söimme oikein hyvällä ruokahalulla. (Patruunan syödessä käy Mauritz mukavasti tuolille istumaan.) Sinulla on kovin ihanaa täällä maalla, setä. Mitä huvia on kaupungissa asumisesta? Sitä ei voi lainkaan tähän verrata. Tällainen ilma!

_Patruuna_. Filipstadissa on kai hyvin huono ilma. Kaksi katua ja kaksi toria. Siellä on kai niin ummehtunutta, ettette saa ainoatakaan raitista tuulenhenkäystä. (Syö hyvällä ruokahalulla seuraavan kohtauksen aikana.) Oletko tehnyt mitään hyödyllistä talven kuluessa, Mauritz?

_Mauritz_. En tahdo kerskata setä. Mutta Upsalassa todellakin väitetään, että minulla on harvinaisen hyvä juristinpää. Ja silloin kai on itsestään selvää, että olen pitänyt huolta luvuistani.

_Patruuna Teodor_. Ei ole siis ollut puhettakaan siitä, että olisit voinut tulla reputetuksi?

_Mauritz_. Tullakseen reputetuksi, setä, täytyy puuttua joko tietoja tai rohkeutta.

_Patruuna_. Niin, silloinhan on selvää, että jos sinä tulisit reputetuksi, niin johtuisi se tietojen puutteesta.

_Mauritz_. Tjaa. Joka tapauksessa kestää vielä kolme vuotta, ennenkuin voin suorittaa hovioikeustutkintoni. Ja kuninkaallisena sihteerinä saan sitten palvella monta vuotta palkattomana. Se on oikeastaan kirotun huono ura. Tuumin miltei jo vaihtaa alaa.

_Patruuna Teodor_. Vaihtaisitko sinä alaa?

_Mauritz_. Upsalassa arvellaan sen johdosta tietenkin, että se olisi suureksi vahingoksi virkamieskunnalle, mutta minun tekisi mieleni sittenkin antautua johonkin käytännölliseen työhön. Minähän olen kihloissa, ja se on ainoa keino voidakseni piakkoin päästä naimisiin. Eihän seitsemän, kahdeksan vuoden kihlausaika ole viekoitteleva.

_Patruuna Teodor_. Ei muillakaan aloilla ole niinkään helppo päästä niin pitkälle, että voisi mennä naimisiin. Ennenkuin minusta tuli tehtaanisäntä sain ensin vuoden aikaa olla hiilipoikana ja toisen juoksupoikana konttorin puolella, ja sitten minä olin pari kolme vuotta pehtorina. Sen jälkeen oli suoritettava vuori-opiston kurssi ja sitten sain odottaa hyvän aikaa, ennenkuin minulle tarjoutui isännöitsijän paikka. Enpä siis tiedä, voitko silläkään alalla tulla paljoa nopeammin valmiiksi. Mutta ehkäpä sinulla on jotakin muuta kiikarissa?

_Mauritz_. Me olemme keskustelleet hyvin vakavasti tästä asiasta, Anne-Marie ja minä. Hän on tietenkin kovin liikutettu minun rakkaudestani, koska hänen tähtensä olen valmis luopumaan virkamiesuralta. Mutta hän pelkää, että teen siinä väärin itseäni kohtaan. Ja niinpä me päätimme kysyä sinun neuvoasi tässä asiassa. Sinun mielipiteesi on tietenkin yhä edelleen se, ettei voi kelvata tehdasalalle, jollei ole alottanut aivan alusta alkaen?

_Patruuna Teodor_. Niin, olenhan sanonut sinulle —

_Mauritz_. Suo anteeksi, että keskeytän, setä! Sinä aiot muistuttaa minulle, että kauan sitten kehoitit minua valitsemaan sinun ammattisi, mutta etten silloin ollut siihen halukas. Myönnän kyllä, etten ollut erikoisen halukas työntämään hiilikärryjä kokonaisen vuoden ajan. Mutta asianlaita on nyt toinen. (Nousee ja astuu patruuna Teodorin luo.) Nyt minulla on rakas olento, jonka puolesta on tehtävä työtä. (Ojentaa kätensä.) Setä, sinä ehdotit kerran, että voisin oppia ammattia jollakin sinun tehtaistasi. Jos pysyt tässä tarjouksessasi, niin jään tänne. Minä alotan hiilipoikana tai konttoripoikana, tai minä ikänä sinä haluat.

_Patruuna Teodor_ (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin, mutta ei tartu ojennettuun käteen). Olipa se helkkarinmoinen tyttö!

_Mauritz_. Mitä sinä arvelet ehdotuksestani, setä?

_Patruuna Teodor_. Minä tuumin vain, miksikä sinä, rakas Mauritz, et yhtä kernaasti kääntynyt leipurimestari Ehingerin puoleen ja sanonut, että tahdoit tulla leipurinoppiin.

_Mauritz_ (punastuu harmista). Mitä setä tarkoittaa?

_Patruuna Teodor_. Olisihan sekin hyvä ala. Ja ehkäpä hän tulisi niin liikutetuksi, että heti paikalla antaisi koko liikkeensä sinun haltuusi.

_Mauritz_. Mitä — mitä setä tarkoittaa — — —

_Patruuna Teodor_ (jyrisevällä äänellä). Minä tarkoitan, että ymmärrän kyllä, että sinä koetat liehakoida minua ja minä ymmärrän, että sinä olet yhtä suuri lurjus kuin aina olet ollut. Tässä minä odotan, että sinä pyytäisit apua, jotta voisit mennä naimisiin, mutta sen sijaan sinä teeskentelet minulle ja väität, että tahdot aloittaa hiilipoikana. Mutta se on kaikki vaan turhaa lörpötystä ja teeskentelyä! Et hetkeäkään ole tosissasi sitä aikonut. Sinä tahdot vain kaunistella sanojasi, jotta minä ihastuisin sinuun ja antaisin sinulle heti paikalla yhden tehtaistani.

_Mauritz_. Mitä setä tarkoittaa? Mitä?

_Patruuna Teodor_ (nousee pöydästä). En suinkaan minä ole niin tyhmä, etten ymmärtäisi sinun tarkoitustasi. Mutta mitä sinä tarkoitat sillä, että olet pelottanut morsiantasi siinä määrin, että hän lähtee karkuun niinpian kuin hän vain näkee minut? Ei hän pelännyt Fridaa eikä vuorineuvoksetartakaan, mutta minulle hän ei uskalla sanoa sanaakaan. Mitä sinä olet kertonut hänelle minusta?

_Mauritz_. No, mutta setä! Mitä...

_Patruuna_ (astuu edestakaisin). Miksikä sinä tulet tänne yksin tuon nuoren tytön kanssa? Etkö luule minun tietävän, että jos sinun äitisi oli liian ylpeä seuratakseen teidän mukananne, niin olit sinä liian ylpeä ottaaksesi anoppisi mukanasi? Sinä et tahtonut ajaa tätä matkaa kunnon ihmisen kanssa, siksi että hän oli naimisissa leipurin kanssa. Ja sellainen tahtoo ruveta hiilipojaksi! Tuollainen ylpeänhullu kuin sinä!

_Mauritz_ (peräytyen askeleen). Teodor setä... mitä...

_Patruuna Teodor_ (pysähtyy hänen eteensä näyttäen uhkaavalta, tarttuu häntä rinnuksiin kiinni ja ravistelee häntä). Tekisi mieleni antaa sinulle selkään! Mikä tyhmä keksintö se oli, että laittauduit koko päiväksi yksin morsiamesi kanssa maantielle? Niin, tiedänhän sen kyllä, ettet sinä ole vaarallinen! Mutta ihmisten kielet ovat vaarallisia, eikä mies jätä niiden valtaan sitä, jota hän rakastaa. Sen voisit painaa mieleesi! Ja oletko unohtanut, että minä olen vanhapoika ja että taloni on vanhanpojan talo? Mitenkä me olisimme tulleet toimeen, jollei vuorineuvoksetar olisi suostunut tulemaan tänne? (Ravistelee häntä uudestaan, ja päästää hänet sitten irti. Mauritz on kadottanut tasapainonsa, mutta portaat estävät häntä kaatumasta ja hän käy niille istumaan.) Ja millaiset ajopelit sinä olit hankkinut? Mitään sen vanhanaikaisempaa ei suinkaan koko kaupungissa ollut saatavissa. Ettäs annoitkin tuon lapsen ajaa sellaisissa rämppäkärryissä kuusi peninkulmaa! Ja narrasit minut, patruuna Fristedtin hurraamaan häkkikärryille!

_Mauritz_. Mitä minä voin...

_Patruuna Teodor_. Niin, saat kernaasti seisoa täällä kaiken yötä ja tuumia, mitä voisit vastata minulle. Kernaasti saat kyllä. Hyvää yötä! Hiilipoika! Ei, kuulehan, sillä kertaa sinä teit sittenkin väärät laskut! (Poistuu sisään.)

_Mauritz_ (nousee pystyyn, aikoo kiiruhtaa jälessä, katuu, suoristaa selkänsä entiseen arvokkuuteensa, astuu puutarhaan päin).

_Anne-Marie_ (ikkunassa katsoo hänen jälkeensä, kovin huolestuneena. Heittää lentomuiskun siihen suuntaan, jonne Mauritz on kadonnut, pudistaa nyrkkiään uhkaavasti patruunan jälkeen.)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama näyttämö kuin edellisessä näytöksessä. Kunniaportti on poistettu, niin että kaunis näköala pääsee paremmin oikeuksiinsa. Patruuna Teodor ja vuorineuvoksetar istuvat pöydän ääressä oikealla ja syövät aamiaista. Kumpainenkin on parhaalla aamutuulellaan.

_Patruuna Teodor_. Oli oikein hauska kerrankin taas syödä aamiaista vuorineuvoksettaren kanssa. Minusta olisi kaikkein viisainta, jos vuorineuvoksetar jättäisi oman onnensa huomaan tuon pienen mökin, jonka hän on rakennuttanut itselleen Laxåssa ja muuttaisi tänne minun luokseni.

_Vuorineuvoksetar_. Sinä tunnet minun periaatteeni, poikani. Sinä tiedät, etten koskaan tahdo asua saman katon alla kuin miniäni.

_Patruuna Teodor_. Sen minä kylläkin tiedän. Sen minä kylläkin tiedän. Mutta juuri siksi olisi minusta niin sopivaa, että vuorineuvoksetar muuttaisi minun luokseni. Sillä naimatonhan minä olen yhä, ja minä olen täyttänyt jo neljäkymmentäkaksi vuotta, niin etteipä juuri näytä siltä, kuin miniästä tarvitsisi olla pelkoa. — Mutta hyvänen aika! Onko täällä pöydässä sellaista ruokaa, jota vuorineuvoksetar voi syödä? Tokkopa tämä paistettu ankerias on soveliasta?

_Vuorineuvoksetar_. Ei koko maailmassa mikään ole minulle niin turmiollista kuin paistettu ankerias.

_Patruuna Teodor_. Ja sittenkin vuorineuvoksetar syö toisen palan toisensa jälkeen!

_Vuorineuvoksetar_. Minä pidän hyvänäni katarrini, Teodor, tuollaisen ankeriaan vuoksi. Kyllä minä tiedän mitä minä teen, poikani.

_Patruuna Teodor_ (nauraa täyttä kurkkua). Vuorineuvoksetar on numero yksi joka tapauksessa. Jos voisin löytää sellaisen naisen kuin vuorineuvoksetar on, niin menisin heti paikalla naimisiin. Mutta sellaista ei nykyään ole olemassa enää. (Ottaa juustoa ja leikkaa palasen.) Kyllä vuorineuvoksetar voi huoleti muuttaa tänne.

_Vuorineuvoksetar_. Sinä menet naimisiin, Teodor. Sinä tiedät, minä olen aina sanonut, sinä olet niitä miehiä, jotka menevät naimisiin.

_Patruuna Teodor_. Niin, tiedän kyllä, mutta miten herran nimessä voi vuorineuvoksetar...

_Vuorineuvoksetar_. Minä tiedän minkä minä tiedän. Se, joka leikkaa juustoa tuolla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee emännän talossaan. Pojanpoikani Mauritz sitä vastoin....

_Patruuna Teodor_. Niin, mitä vuorineuvoksetar arvelee Mauritzista? Eikö hän ole hankkinut itselleen soman morsiamen?

_Vuorineuvoksetar_. Se nuori ihminen, joka on tullut tänne Mauritzin seurassa, on hyvin miellyttävä. Minä miellyin häneen jo ensi hetkestä, ja minä aion sanoa hänelle, että hän saa nimittää minua tädiksi. Mutta tuo nuori ihminen ei joudu koskaan minun pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

_Patruuna Teodor_. Mitä ihmettä vuorineuvoksetar sanoo? Olisihan tyttöä sentään kovin sääli!

_Vuorineuvoksetar_. Pojanpoikani Mauritz ei mene koskaan naimisiin. Se, joka osaa leikata haurainta kermajuustoa ainoankaan sirun menemättä hukkaan, ei hanki koskaan itselleen vaimoa. Minä kirjoitin siitä jo tänään miniälleni, pormestarinnalle, jotta hän ei turhaan huolehtisi. Minä sanoin hänelle, että hän voi olla aivan levollinen. Tuo nuori ihminen menee jonkun leipurimestarin kanssa naimisiin samoinkuin hänen äitinsäkin. Hän ei joudu pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti äitiinsä, ikäänkuin hän aikoisi vastata hänelle jyrkästi. Muita sitten hän kohottaa olkapäitään ja sanoo hyväntahtoisesti). Pormestarinna rauhoittuu varmaankin täydellisesti saadessaan tuon kirjeen.

_Vuorineuvoksetar_. Sitä ei voi koskaan tietää, poikani. Miniäni ei ole mikään lahjakas henkilö.

_Patruuna Teodor_. Ei, siinäpä juuri onkin ero hänen ja vuorineuvoksettaren välillä. Sen vuoksi ei koskaan voi oikein suuttuakaan vuorineuvoksettareen! (Anne-Marielle, joka samassa ilmestyy ovelle.) No kas, siinähän sinä vihdoinkin olet! Tulehan nyt tänne saamaan kuppi kahvia! Saat suoda anteeksi, että olemme jo alottaneet, mutta käsitäthän sen, että vuorineuvoksetar, joka on ollut ylhäällä kello viideltä, tarvitsi hiukan ruokaa, kun kello alkoi käydä kymmentä.

_Vuorineuvoksetar_. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme, kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.

_Patruuna Teodor_ (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!

_Anne-Marie_ (levottomasti). Joko Mauritz on syönyt?

_Patruuna Teodor_. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin menevän metsästämään.

_Vuorineuvoksetar_. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani tietää mitä eläimiä...

_Anne-Marie_ (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä... ei Mauritz sanonut mitään.

_Patruuna Teodor_. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.

_Vuorineuvoksetar_. Ei hän voi pyytää jäniksiä, eikä lintujakaan.

_Anne-Marie_. Minä tahtoisin mennä omaan huoneeseeni, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.

_Vuorineuvoksetar_. Sen tarinan minä tunnen alusta loppuun. Mutta en minä tule siitä sen viisaammaksi..

_Patruuna Teodor_. Mutta vuorineuvoksetar muistaa varmaankin, että Pentti-laamanni oli nainut köyhän tytön, jota sanottiin kauniiksi Sigridiksi, kysymättä lupaa veljeltään Birger Jarlilta. Ja että Birger Jarl kokosi miehensä ja läksi Pentin kartanoon ja ettei hän ollut ystävällisellä mielellä perille tullessansa. (Kääntyen Anne-Marien puoleen.) Mutta tiedätkö, mitä Pentti-laamanni silloin teki?

_Anne-Marie_. En, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Sinä et osaa sitä tietenkään arvata.

_Anne-Marie_. En, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Hän läksi metsästämään. (Ilkeämielisellä ilmeellä.) Ja kauniin Sigridin hän jätti kotiin, jotta hän ottaisi vastaan jaarlin ja hänen pahantuulensa. (Osaaottavasti.) Niin, tiedätkö, ei Sigridin ollut niinkään helppo mennä Pentin setää, ei, minä tarkoitan veljeä vastaan ja lepyttää hänet jälleen.

_Anne-Marie_ (alkaa ymmärtää hänen tarkoitustaan). Teodor setä!