Part 4

Hänen isänsä jatkoi piirtämistä, ja hänen kätensä vapisi kiihkosta. Hän jatkoi, kunnes oli piirtänyt tämän (SHUYA).

»Älä katsele muualle, Taffi», hän sanoi. »Koeta, voitko saada selville mitä tämä merkitsee Tegumain kielellä. Jos voit, niin me olemme keksineet Salaisuuden.»

»Käärme — seiväs — särjetty muna — toutaimenpyrstö ja toutaimensuu», sanoi Taffi. »Shu-ya. Pilvi-vesi (sade).»

Juuri silloin putosi pisara hänen kädelleen. Taivas oli mennyt pilveen.

»Hei, isä, sataa. Sitäkö aioit sanoa minulle?»

»Tietysti», sanoi hänen isänsä. »Ja minä puhuin sinulle siitä sanomatta sanaakaan, eikö niin?»

»Kyllä. Luulen, että olisin ymmärtänyt sen pian, mutta sadepisara sai minut aivan varmaksi. Nyt muistan sen aina. S h u-y a merkitsee sadetta, tai että sade on tulossa'. Mainiota, isä!» Hän hypähti pystyyn ja tanssi isänsä ympärillä. »Otaksutaan, että sinä olet lähtenyt ulos ennen minun heräämistäni ja piirtänyt _shu-ya_ nokeen seinälle, ja silloin minä tiedän, että sade on tulossa ja panen päähäni majavannahkaisen hilkan. Kylläpä äiti hämmästyy!»

Tegumai hyppäsi pystyyn ja tanssi. (Isätkin tekivät sellaista siihen aikaan.)

»Enemmän vielä! Enemmän vielä!» huusi hän. »Jospa minä tahtoisin kertoa, ettei sada kovasti ja että sinun on tultava luokseni joelle, niin mitä silloin piirrän? Sano se ensin Tegumain kielellä.»

»_Shu-ya-las, ya maru_. (Pilvivesi loppuu. Joki tule luokse.) _Kovin_ monta uutta ääntä! _Minä_ en ymmärrä, miten voit niitä piirtää.»

»Mutta minä voin — minä voin!» sanoi Tegumai. »Seuraa nyt mukana hetkinen, niin sitten lopetamme tältä päivältä. _Shu-ya_ on selvä, vai miten, mutta tämä _las_ tekee kiusaa. _La-la-la_!» ja hän heilutti hainhammastaan.

»Sen lopussa on käärme ja käärmeen edellä toutaimensuu — _as-as-as_. Puuttuu vain _la-la_», sanoi Taffi.

»Tiedän sen, mutta meidän on tehtävä _la-la_. Ja me olemme maailman ensimmäinen kansa, joka sitä on yrittänyt, Taffimai!»

»Hyvä juttu», sanoi Taffi haukotellen, sillä häntä rupesi väsyttämään. »Eikö _las_ merkitse katkaisemista tai lopettamista yhtä paljon kuin loppumista?»

»Kyllä», vastasi Tegumai. »_Yo-las_ merkitsee ettei äidin sammiossa ole vettä keittämistä varten — varsinkin silloin, kun minä olen menossa metsälle.»

»Ja _shi-las_ merkitsee, että sinun keihääsi on poikki. Jos olisin vain ajatellut sitä, sen sijaan että piirtelin typeriä majavankuvia Muukalaiselle!»

»_La! La La!_» lallatteli Tegumai heilutellen kulmat rypyssä piirrintään. »Oh, mikä kiusa!»

»Olisin piirtänyt _shi_-sanan hyvin helposti», jatkoi Taffi. »Sitten olisin piirtänyt keihääsi aivan poikkinaisena — näin!» Ja hän piirsi. (L).

»Siinäpä se», sanoi Tegumai. »Nyt on _la_ selvä. Se ei ole minkään muun merkin näköinen.» Ja hän piirsi näin (LAS).

»Nyt _ya_. Jaa niin, senhän me olemme jo tehneet. Sitten maru. Mum-mum-mum. Mum sulkee suun, eikö niin? Siis on piirrettävä suljettu suu tähän tapaan.» Ja hän piirsi. (M).

»Sitten avonainen toutaimensuu. Siitä tulee _ma-ma-ma_! Mutta mistä _r r r r r_-äänne, Taffi?

»Se kaikuu karkealta ja ratisevalta, aivan samalta kuin sinun hainhampaasi, kun se leikkaa lankkua kanoottia varten», sanoi Taffi.

»Sinä tarkoitat teräväpäistä tähän tapaan?» kysyi Tegumai. Ja hän piirsi (r).

»Juuri niin», vastasi Taffi. »Mutta me emme tarvitse kaikkia noita hampaita; kahta vain.»

—»Minä pistän vain yhden», sanoi Tegumai. »Jos tästä meidän leikistämme tulee sitä, mitä ajattelen, niin sen parempi jokaiselle, mitä helpommaksi ne teemme.» Ja hän piirsi.

»Nyt olemme saaneet sen», sanoi Tegumai seisoen yhdellä jalalla. »Piirränpä ne kaikki riviin niinkuin kalat vitsakseen.»

»Eikö olisi parempi pistää pieni tikku tai joku sellainen jokaisen sanan väliin, etteivät ne töykkisi toisiaan ja tunkeilisi niinkuin olisivat toutaimia?»

»Oh, jätän kyllä pienen kolon sitä varten», sanoi hänen isänsä. Ja hän oli niin innoissaan, että piirsi ne kaikki yhtä mittaa uudelle suurelle tuohenkappaleelle. (SHU YA LAS YA MARU)

»_Shu-ya-las ya-maru_», sanoi Taffi lukien äänne äänteeltä.

»Riittää tämän päivän osalta», sanoi Tegumai. »Näytät muuten olevan väsyksissä, Taffi. Älähän huoli, pienokaiseni. Pääsemme loppuun huomenna, ja sitten meitä muistetaan vielä vuosia senkin jälkeen kuin isoin puu, minkä näet, on hakattu polttopuuksi.»

Sitten he menivät kotiin, ja koko illan Tegumai istui tulen toisella puolen ja Taffi toisella piirrellen ya- ja yo- ja shu- ja shi-merkkejä nokeen seinälle ja hihittäen keskenään, kunnes rouva Teshumai Tewindrow sanoi:

»Totisesti, Tegumai, sinä olet vielä pahempi kuin Taffi.»

»Pyydän, älä välitä», sanoi Taffi. »Se on vain meidän salainen yllätyksemme, äiti rakas, ja me kerromme sinulle kaiken, kohta kun se on valmis; mutta ole ystävällinen, äläkä kysy sitä nyt tai muuten minun täytyy kertoa.»

Siispä hänen äitinsä huolellisesti vältti kysymästä, ja aikaiseen seuraavana aamuna Tegumai meni rannalle ajattelemaan uusia äänikuvia, ja noustessaan vuoteesta Taffi näki, että luolan ulkopuolella olevan suuren vesisammion kylkeen oli liidulla piirretty: _Ya-las_ (vesi on lopussa tai loppumassa).

»Mmm», sanoi Taffi. »Nämä kuvaäänet ovat pelkäksi kiusaksi! Sama kuin jos isä itse olisi tullut sanomaan, että äiti tarvitsee lisää keittovettä.»

Hän meni lähteelle asunnon taakse ja täytti sammion ämpärillä; sitten hän juoksi joelle ja veti isäänsä vasemmasta korvasta — siitä, josta hän sai vetää ollessaan kiltti.

»Tulehan nyt tähän, niin piirrämme loput äänikuvat», sanoi hänen isänsä, ja he saivat äärettömän jännittävän päivän, maittavan välipalan ja kaksi tanssileikkiä muun lomassa. Kun he tulivat T-kirjaimeen, niin Taffi sanoi, koska hänen nimensä samoin kuin isän ja äidinkin alkoi sillä, niin oli piirrettävä jonkunlainen perheryhmä käsi kädessä. Se oli mukava piirtää kerran tai kahdesti; mutta kun se oli piirrettävä kuusi tai kymmenen kertaa, niin Taffi ja Tegumai piirsivät sen hutiloivammin, kunnes T:stä oli lopuksi jäljellä vain pitkä laiha Tegumai, joka ojentaa käsiään pitääkseen Taffia ja Teshumaita.

Monet muista kuvista olivat aluksi liiankin viehättäviä, varsinkin ennen välipalaa; mutta kun niitä oli piirretty uudelleen ja uudelleen tuohenkappaleelle, niin ne muuttuivat yksinkertaisemmiksi ja helpommiksi, kunnes lopuksi Tegumaikin sanoi, ettei hän voinut huomata mitään virhettä niistä. He käänsivät sihisevän käärmeen toisin päin z-äännettä varten osoittaakseen, että se taakse päin kääntyneenä sihisi pehmeämmin ja vienommin; E:tä varten he piirsivät sivukuvan hypistelevistä sormista, koska se esiintyi kuvissa niin usein; ja B:tä varten he piirsivät Tegumain Heimon pyhän Majavan, joka Tegumain kielellä on Beshawar; ja koska N oli ruma nenä-äänne, piirsivät he sitä varten neniä, kunnes aivan väsyivät; ja he piirsivät ison hauen suun ahnetta _Ga_-ääntä varten; ja he piirsivät uudelleen hauen varustettuna takana seisovalla keihäällä kovaa, kiukkuista _Ka_-äännettä varten; ja he piirsivät kappaleen väärää Wagai-virtaa tuota viehättävää _Wa_-äännettä varten; ja niin poispäin ja niin poispäin ja niin edespäin, kunnes olivat piirtäneet kaikki ne äänikuvat, mitkä he halusivat, ja silloin oli aapinen valmis.

Ja vuosituhansien kuluttua ja hieroglyfien ja demoottisen ja niloottisen ja kryptiläisen ja kufulaisen ja doorilaisen ja joonilaisen ja riimukirjoituksen ja kaiken mahdollisen jälkeen (sillä Woonit ja Negukset ja Akhoondit ja Perintötapojen Säilyttäjät eivät milloinkaan jättäneet rauhaan hyvää asiaa, kun sattuivat sen näkemään) tuo vanha hieno helppo ymmärrettävä aapinen — A, B, C, D, E ja koko loppujono — pääsi taas puhtaassa muodossa esille kaikkien Rakkaitten opittavaksi, kun ovat ennättäneet tarpeelliseen ikään.

Mutta _minä_ muistan Tegumai Bopsulain ja Taffimai Metallumain ja Teshumai Tewindrowin, hänen äiti kultansa, ja nuo vanhat ajat. Ja niin tapahtui — juuri niin — kauan sitten — ison Wagai-virran rantamilla!

* * * * *

Ensimmäisiä tehtäviä, johon Tegumai Bopsulai ryhtyi sen jälkeen kuin hän ja Taffi olivat saaneet aapisten valmiiksi, oli taika-aakkos-kaulaketjun laittaminen kaikista kirjaimista; sitä oli tarkoitus säilyttää Tegumain temppelissä iankaikkisesti. Koko Tegumain Heimo toi kauneimmat helmensä ja kalleutensa, ja Taffi ja Tegumai kuluttivat kokonaista viisi vuotta kaulaketjun järjestelemiseen. Nauha oli tehty hienoimmasta ja vahvimmasta poronjänteestä, joka oli kiedottu ohueen kuparilankaan.

Jos aloitetaan yläpäästä, niin ensimmäinen helmi on vanhaa hopeata, joka kuului Tegumain Heimon ylipapille; sitten tulee kolme mustaa simpukkahelmeä; sitten savihelmi (sininen ja harmaa); sitten nystyräinen kultahelmi, saatu lahjaksi eräältä heimolta, joka puolestaan oli saanut sen Afrikasta (mutta oikeastaan se oli Intiasta peräisin): seuraava on pitkä sileäsivuinen afrikkalainen lasihelmi (Tegumain Heimon sotasaalista): sitten kaksi savihelmeä (valkoinen ja sininen), toinen pilkullinen, toinen pilkullinen ja viirullinen; sitten kolme jonkun verran särkynyttä meripihkahelmeä; sitten kolme savihelmeä (punaisia ja valkoisia), joista kaksi on pilkullista, ja iso keskimmäinen on koristettu ripsulaitaisella kangaspalasella. Sitten alkavat kirjaimet, ja jokaisen kirjaimen välissä on pieni vaaleahko savihelmi, johon kirjain on toistettu pienoiskoossa. Tässä ovat kirjaimet:

A on kaiverrettu hampaaseen — hirven torahampaaseen luullakseni.

B on Tegumain Pyhä Beshawar (Majava), joka on piirretty vanhalle norsunluukappaleelle.

C on helmiäisnäkinkenkä — sisäpuoli ulospäin.

D on varmaankin jonkinlainen simpukankuori — ulkopuoli ulospäin.

E on hopealangasta kierretty silmukka.

F on särkynyt, mutta jäljellä oleva on kappale uroshirven sarvea.

G on puukappaleelle maalattu mustalla. (G:tä seuraava helmi ei ole savea, vaan pieni näkinkenkä. En tiedä minkävuoksi.)

H on jonkinlainen suuri ruskea kauri-näkki.

I on pitkän, käsin hiotun simpukan sisäpuoli. (Sen hiominen vei Tegumailta kolme kuukautta.)

J on helmiäisestä tehty ongenkoukku.

L on hopeainen katkennut keihäs. (K:n pitäisi seurata J:tä tietenkin, mutta kaulaketju katkesi kerran ja se liitettiin uudelleen väärin.)

K on ohut luusirpale, joka on kaivettu ja kiilloitettu mustaksi.

M on piirretty himmeänharmaalle näkinkengälle.

N on palanen niin sanottua porfyyria, jolle on kaiverrettu nenä. (Tegumailta meni viisi kuukautta tuon kiven kiilloittamiseen.)

O on kappale osterinkuorta, jonka keskessä on reikä.

P ja Q puuttuvat. Ne katosivat kauan aikaa sitten eräässä suuressa sodassa, ja heimo korjasi kaulaketjun kalkkarokäärmeen kalistimilla, mutta P:tä ja Q:ta ei milloinkaan löydetty. Siitä syntyi Tegumain Heimon keskuuteen sananlasku: »Sinun pitää muistaa peesi ja kuusi!»

R on tietenkin hainhammas.

S on pieni hopeainen käärme.

T on pieni luunkappale, ruskeaksi ja kiiltäväksi kiilloitettuna.

U on taaskin simpukankuori.

W on kiemurainen kappale helmiäistä, joka löydettiin suuren helmisimpukan sisältä ja sahattiin hiekkaan ja veteen upotetulla langalla. Taffilta vei puolitoista kuukautta sen kiilloittaminen ja reikien poraaminen.

X on hopealangasta, jonka keskestä yhdistää hiomaton granaattikivi. (Taffi löysi granaattikiven.)

Y on norsunluulle piirretty toutaimenpyrstö.

Z on kellonmuotoinen agaattikivi, jossa on Z:n muotoisia juomuja. Z-käärmeen he tekivät kaivertamalla tuon pehmeän kiven erästä juovaa ja hieromalla siihen punaista hiekkaa ja mehiläisvahaa. Juuri kellon suussa näet savihelmen, jossa Z-kirjain toistuu.

Siihen ne kirjaimet loppuvat. Ä:tä ja Ö:tä ei Tegumain kielessä ollut. Eräs toinen heimo keksi ne vasta paljon myöhemmin.

Kaulaketjun seuraava helmi on pieni pyöreä vihertävä kuparimalmikappale; seuraava on hiomaton turkoosikappale; sitten hiomaton kultapala (niin sanottua vesikultaa); seuraava on melonin muotoinen savipallo (valkoinen ja viheriäpilkkuinen). Sitten tulee neljä litteätä norsunluukappaletta, jotka pilkkuineen muistuttavat dominonappuloita; sitten tulee kolme kovin särkynyttä kivihelmeä; sitten kaksi pehmeätä ruostesyrjäistä rautakappaletta (luultavasti taikakapineita, koska ne ovat niin kuluneen näköisiä); ja lopuksi hyvin vanha afrikkalainen helmi, joka näyttää lasiselta — sininen, punainen, valkoinen, musta ja keltainen. Sitten tulee silmukka, joka kiinnitetään toisessa päässä olevaan suureen hopeanappiin, ja siinä kaikki.

KRAPU, JOKA PITI MERTA LEIKKINÄÄN.

Kauan sitten, jo ennen etäisiä aikoja, oi Rakkaani, tuli Varsinaisen Alun aika; se tapahtui niinä päivinä, jolloin Vanhin Loitsija järjesteli kaikki asiat kuntoon. Ensin hän järjesteli Maan, ja sitten hän järjesteli Meren, ja sitten hän kutsui kaikki eläimet leikkimään. Ja eläimet sanoivat:

»Oi Vanhin Loitsija, mitä meidän on leikittävä?»

Ja hän vastasi:

»Näytän teille kohta.»

Hän otti Norsun — Koko-Maailman-Norsun — ja sanoi:

»Leiki Norsuna olemista», ja Koko-Maailman-Norsu leikki.

Hän otti Majavan — Koko-Maailman-Majavan ja sanoi:

»Leiki Majavana olemista», ja Koko-Maailman-Majava leikki.

Hän otti Lehmän — Koko-Maailman-Lehmän — ja sanoi:

»Leiki Lehmänä olemista», ja Koko-Maailman-Lehmä leikki.

Hän otti Kilpikonnan — Koko-Maailman-Kilpikonnan — ja sanoi:

»Leiki Kilpikonnana olemista», ja Koko-Maailman-Kilpikonna leikki.

Toinen toisensa jälkeen hän otti kaikki nelijalkaiset ja linnut ja kalat ja sanoi kullekin, mitä oli leikittävä.

Mutta illansuussa, kun ihmiset ja eläimet käyvät rauhattomiksi ja väsyneiksi, tuli paikalle Mies (Omine pienine tyttärineenkö?) — Niin, omine pienine rakkaine tyttärineen, joka istui hänen olkapäällään; ja Mies sanoi:

»Mikä leikki tämä on, Vanhin Loitsija?»

Ja Vanhin Loitsija vastasi:

»Hoi, Aatamin Poika, tämä on Varsinaisen Alun leikki, mutta sinä olet liian viisas tähän leikkiin.»

Ja mies tervehti ja sanoi:

»Niin, olen liian viisas tähän leikkiin, mutta laita niin, että kaikki eläimet ovat minulle alamaisia.»

No niin, heidän keskustellessaan Krapu Pau Amma, joka juuri odotti vuoroaan, hypähti sivuun ja pujahti mereen sanoen itsekseen:

»Tahdon leikkiä omaa leikkiäni syvällä vedessä enkä milloinkaan tahdo totella tätä Aatamin Poikaa.»

Kukaan muu ei nähnyt sen poistuvan kuin pikku tytär, joka nojautui miehen olkapään ylitse. Ja leikki jatkui, kunnes kaikki eläimet olivat saaneet ohjeensa; sitten Vanhin Loitsija pyyhkäisi tomun käsistään ja läksi kiertämään maailmaa katsoakseen, miten eläimet leikkivät.

Hän meni Pohjoiseen, oi Rakkaani, ja hän tapasi Koko-Maailman-Norsun kaivamasta torahampaillaan ja polkemasta jaloillaan hurmaavaa uutta puhdasta maata, joka oli järjestetty sitä varten.

»_Kun_?» sanoi Koko-Maailman-Norsu; se on: »Onko oikein?»

»_Payah kun_», vastasi Vanhin Loitsija; se on: »Aivan oikein.» Ja hän hengähti suurille kallionkärjille ja multakummuille, jotka Koko-Maailman-Norsu oli kasannut, ja ne muuttuivat suuriksi Himalajan Vuoriksi, jotka voit nähdä kartastasi.

Hän meni Itään ja tapasi Koko-Maailman-Lehmän laitumelta, joka oli järjestetty sitä varten, ja se nuolaisi koko metsän kerrallaan ja nielaisi sen ja istuutui märehtimään.

»_Kun_?» sanoi Koko-Maailman-Lehmä.

»_Payah kun_», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän henkäisi niille paljaille läiskille, jotka se oli syönyt, ja niille paikoille, johon se oli asettunut makuulle; edellisistä tuli suuri Intian erämaa ja jälkimmäisestä Saharan erämaa, jotka voit nähdä kartastasi.

Hän meni Länteen, ja tapasi Koko-Maailman-Majavan rakentamasta majavapatoa isojen jokien suihin, jotka olivat järjestetyt sitä varten.

»_Kun_?» kysyi Koko-Maailman-Majava.

»_Payah kun_», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän henkäisi kaatopuille ja seisovalle vedelle, ja niistä tuli Floridan ruohonevat, jotka voit nähdä kartastasi.

Sitten hän meni Etelään ja tapasi Koko-Maailman-Kilpikonnan räpyläjaloillaan kaapimasta hiekkaa, joka oli järjestetty sitä varten, ja hiekka ja kallionlohkareet kiisivät ilman läpi ja putosivat kauas mereen.

»_Kun_?» kysyi Koko-Maailman-Kilpikonna.

»_Payah kun_», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän hengähti hiekalle ja kallioille, jotka olivat vierineet mereen, ja niistä tulivat koko maailman ihanimmat saaret Borneo, Celebes, Sumatra, Jaava ja muut Malaijien saariston saaret, jotka voit tarkemmin katsoa kartastostasi.

Ennen pitkää Vanhin Loitsija tapasi Miehen Perak-joen rannoilta ja sanoi:

»Hei, Aatamin poika, ovatko kaikki eläimet alamaisia sinulle?»

»Ovat», vastasi Mies.

»Onko koko maa sinulle alamainen?»

»On», vastasi Mies.

»Onko koko meri sinulle alamainen?»

»Ei», sanoi Mies. »Kerran päivällä ja kerran yöllä meri nousee Perak-joelle ja ajaa makeanveden metsään, niin että taloni kastuu; kerran päivällä ja kerran yöllä se virtaa jokea alas ja vetää kaiken veden jäljessään, niin ettei jää muuta kuin mutaa jäljelle ja kanoottini jää kuivalle maalle. Oletko sinä käskenyt sen leikkiä sellaista leikkiä?»

»En», sanoi Vanhin Loitsija. »Se on uusi ja ikävä leikki.»

»Katso!» sanoi Mies, ja hänen puhuessaan kohosi meri Perak-joen suusta päin ajaen jokea taaksepäin, kunnes se peitti penikulmittain synkkiä metsiä ja tulvi yli Miehen talon.

»Tämä on väärin. Lykkää kanoottisi vesille, niin menemme etsimään sitä, joka pitää merta leikkinään», sanoi Vanhin Loitsija.

He nousivat kanoottiin, ja pikku tytär tuli heidän mukaansa; ja Mies otti _krisinsä_ — käyrän, aaltomaisen puukon, jonka terä loisti kuin liekki — ja he meloivat pitkin Perak-jokea. Sitten meri rupesi vetäytymään taaksepäin, ja kanootti ajautui Perak-joen suusta ohi Selangorin, ohi Malakan, ohi Singaporen aina Bintangin saarelle aivan kuin sitä olisi langasta vedetty.

Silloin Vanhin Loitsija nousi seisomaan ja huusi:

»Hei, nelijalkaiset, linnut ja kalat, jotka otin käsieni väliin Varsinaisessa Alussa ja opetin leikkimään kunkin omaa leikkiään! Kuka teistä pitää merta leikkinään?»

Silloin kaikki nelijalkaiset, linnut ja kalat sanoivat yhteen ääneen:

»Vanhin Loitsija, me leikimme sitä leikkiä, jonka sinä opetit meille — me ja meidän lapsenlapsemme. Mutta kukaan meistä ei leiki merellä.»

Silloin Kuu nousi suurena ja täyteläisenä meren yli, ja Vanhin Loitsija sanoi kyssäselkäiselle vanhukselle, joka istuu Kuussa kehräten ongen siimaa, jolla hän jonakin päivänä toivoo saavansa maailman kiinni:

»Hei, Kuun Kalastaja! Sinäkö leikit merellä?»

»En», sanoi Kalastaja, »minä kehrään lankaa, jolla jonakin päivänä otan maailman kiinni, mutta minä en leiki merellä.» Ja hän jatkoi lankansa kehräämistä.

Onpa Kuussa myöskin Rotta, joka aina puree poikki vanhan Kalastajan langan, kohta kun se on valmis, ja Vanhin Loitsija sanoi sille:

»Hei, Kuun Rotta! Sinäkö leikit merellä?»

Ja Rotta vastasi:

»Minulla on liian kiire purressani lankaa, jota vanha Kalastaja kehrää. Minä en leiki merellä.» Ja se jatkoi langan puremista.

Silloin pikku tytär ojensi pienen pehmeän, ruskean käsivartensa, joka oli koristettu valkoisista raakunkuorista tehdyllä rannerenkaalla, ja sanoi:

»Oi Vanhin Loitsija! Kun isäni puheli sinun kanssasi Varsinaisen Alun aikana, ja minä kumarruin hänen olkansa ylitse, ja kaikki eläimet opettelivat leikkiään, meni eräs eläin kavalasti mereen, ennen kuin sinä olit opettanut sille sen leikin.»

Ja Vanha Loitsija sanoi:

»Miten viisaita ovat pikkulapset, jotka näkevät ja osaavat olla vaiti! Miltä se eläin näytti?»

Ja pikku tytär sanoi:

»Se oli pyöreä ja se oli litteä, ja sen silmät olivat varsien päässä, ja se kulki sivuttain, ja sen selkä oli vahvan kilven peittämä.»

Ja vanha Loitsija sanoi:

»Miten viisaita ovat pikkulapset, jotka puhuvat totta! Nyt tiedän minne Pau Amma on mennyt. Anna airo minulle!»

Sitten hän otti airon; mutta airoa ei tarvittu, sillä vesi juoksi edelleenkin ohi kaikkien saarien, kunnes he tulivat paikalle, jota nimitettiin Pusat Tasekiksi — Meren sydämeksi — missä on suuri luola, joka johtaa maailman sydämeen, ja siinä luolassa kasvaa Ihmeellinen puu, Pauh Janggi, joka kasvaa taikakaksoispähkinöitä. Silloin Vanhin Loitsija pisti käsivartensa olkapäätä myöten syvään lämpimään veteen ja Ihmepuun juurien alla hän kosketti Krapu Pau Amman leveätä selkää. Ja Pau Amma sukelsi kosketuksen tuntiessaan syvemmälle, ja meri nousi niinkuin vesi nousee pesumaljassa, kun pistät kätesi siihen.

»Ahaa!» sanoi Vanhin Loitsija. »Nyt tiedän kuka on pitänyt merta leikkinään.»

Ja hän huusi:

»Mitä sinä teet, Pau Amma?»

Ja Pau Amma vastasi syvältä alhaalta:

»Kerran päivällä ja kerran yöllä menen hakemaan ruokaa. Kerran päivällä ja kerran yöllä palaan takaisin. Jätä minut rauhaan.»

Silloin Vanhin loitsija sanoi:

»Kuule, Pau Amma. Kun sinä lähdet luolastasi, niin meren vedet juoksevat Pusat Tasekiin ja kaikkien saarien kaikki rannat tulevat kuiviksi ja pikkukalat kuolevat ja Raja Moyang Kaban, norsujen kuningas, saa jalkansa mutaisiksi. Kun sinä menet takaisin ja istuudut Pusat Tasekiin, niin meren vedet nousevat ja puolet pikkusaarista hukkuvat ja Miehen talo joutuu veden valtaan ja Raja Abdullah, krokodiilien kuningas, saa suunsa täyteen suolaista vettä.»

Silloin Pau Amma, joka istui syvällä alhaalla, nauroi ja sanoi:

»Enpä tietänytkään, että olin niin tärkeä. Tästä lähtien lähden ulos seitsemän kertaa päivässä, ja vedet eivät milloinkaan saa olla rauhassa.»

Ja Vanhin Loitsija sanoi:

»En voi antaa sinulle sitä leikkiä, joka oli tarkoitettu sinua varten, Pau Amma, koska sinä livahdit minulta pakoon Varsinaisen Alun aikana; mutta ellet pelkää, niin tule ylös keskustelemaan siitä.»

»En pelkää», sanoi Pau Amma, ja se nousi meren pinnalle kuunvaloon. Maailmassa ei ollut ketään niin suurta kuin Pau Amma — sillä se oli kaikkien Krapujen Kuningaskrapu. Ei tavallinen Krapu vaan Kuningaskrapu. Sen mahdottoman kilven toinen kylki kosketti Sarawakin rannikkoa, toinen kosketti Pahangin rannikkoa, ja se oli korkeampi kuin kolmen tulivuoren savu! Noustessaan ihmepuun oksien läpi se raastoi irti erään noita suuria kaksoispähkinöitä — taikavoimaa sisältäviä kaksisydämisiä pähkinöitä, jotka tekevät ihmisen nuoreksi — ja pikku tytär näki sen kelluvan kanotin vieressä ja otti sen käteensä ja rupesi kaivelemaan sen pehmeätä sydäntä pienillä kultaisilla saksillaan.

»No», sanoi Loitsija, »teehän Loitsu, Pau Amma ja näytä, että tosiaankin olet tärkeä.»

Pau Amma pyöritteli silmiään ja heilutteli jalkojaan, mutta ei voinut muuta kuin nostattaa merta, sillä vaikka se oli Kuningaskrapu, niin se ei kuitenkaan ollut muuta kuin Krapu, ja Vanhin Loitsija nauroi.

»Etpä loppujen lopuksi olekaan ylen tärkeä, Pau Amma», sanoi hän. »Annahan minun yrittää», ja hän teki Loihdun vasemmalla kädellään — juuri vasemman kätensä pikkusormella — ja katso, Rakkaani, Pau Amman kova sinisenvihreänmusta kilpi putosi niin kuin kuori putoaa kookospähkinästä, ja Pau Amma oli muuttunut pehmeäksi — yhtä pehmeäksi kuin ne pienet kravut, joita joskus löydät rannalta, Rakkaani.

»Oletpa totisesti ylen tärkeä», sanoi Vanhin Loitsija. »Pyydänkö tätä Miestä viiltämään sinua _krisillään_? Lähetänkö Raja Moyang Kabanin, norsujen kuninkaan, paloittelemaan sinut torahampaillaan? Vai kutsunko Raja Abdullahin, krokodiilien kuninkaan, puremaan sinua?»

Silloin Pau Amma sanoi:

»Minä häpeän! Anna takaisin kova kilpeni ja anna minun mennä takaisin Pusat Tasekiin, niin en nostata merta hakeakseni ruokaa kuin kerran päivällä ja kerran yöllä.»

Ja Vanha Loitsija sanoi:

»Ei, Pau Amma, minä _en_ anna sinun kilpeäsi takaisin, sillä sinä kasvat suuremmaksi ja ylpistyt ja vahvistut ja ehkäpä unohdat lupauksesi ja tahdot vielä kerran pitää merta leikkinäsi.»

Silloin Pau Amma sanoi:

»Mitä minun on tehtävä? Olen niin iso, että voin vain piiloutua Pusat Tasekiin ja jos minnekään muualle menen näin pehmeänä, niin hait ja valaat syövät minut. Ja jos menen näin pehmeänä Pusat Tasekiin, niin vaikka olisinkin turvassa, en milloinkaan voisi lähteä ruokaa hakemaan ja niin kuolisin nälkään.» Sitten se heilutteli jalkojaan ja voivotteli.

»Kuuntele, Pau Amma», sanoi Vanhin Loitsija. »En voi antaa sinulle sitä leikkiä, joka oli tarkoitettu sinua varten, koska sinä livahdit minulta pakoon Varsinaisen Alun aikana; mutta jos haluat, niin voin tehdä jokaisen kiven ja jokaisen kolon ja jokaisen meriruohotukun kaikissa merissä turvalliseksi Pusat Tasekiksi sinulle ja sinun lapsillesi iankaikkisiksi ajoiksi.»

Silloin Pau Amma sanoi:

»Hyvä on, mutta en valitse vielä. Katsohan, tässä on mies, joka puheli kanssasi Varsinaisen Alun aikana. Jos hän ei olisi kiinnittänyt sinun tarkkaavaisuuttasi, niin minä en olisi väsynyt odotukseen ja juossut pois ja kaikki tämä ei olisi tapahtunut. Mitä hän tekee minun hyväkseni?»

Ja Mies sanoi:

»Jos haluat, niin minä teen Loihdun, joka tekee sekä syvän veden että kuivan maan sinun ja lastesi kodiksi — niin että voit piiloutua sekä maalle että mereen.»

Ja Pau Amina sanoi:

»En valitse vielä. Katso, tässä on tyttö, joka näki minun karkaavan Varsinaisen Alun aikana. Jos hän olisi puhunut siitä, niin Vanhin Loitsija olisi kutsunut minut takaisin, eikä kaikki tämä olisi tapahtunut. Mitä hän tekee minun hyväkseni?»

Ja pikku tytär sanoi:

»Tämä pähkinä, jota syön, maistuu hyvältä. Jos tahdot, niin teen Loihdun ja annan sinulle tämän saksiparin, hyvin terävän ja kovan, niin että sinä ja sinun lapsesi voitte tällä tavoin syödä kookospähkinöitä kaiket päivät, kun nousette merestä maalle. Sinä voit myöskin kaivaa Pusat Tasekin itsellesi näillä saksilla, kun kiveä tai koloa ei ole lähistöllä; ja kun maa on liian kovaa, voit näiden samojen saksien avulla nousta puuhun.»

Ja Pau Amma sanoi:

»En valitse vielä, sillä näin pehmeätä kuin minä eivät nämä lahjat voi auttaa. Anna takaisin kilpeni, oi Vanhin Loitsija, niin sitten leikin sinun leikkiäsi.»

Ja Vanhin Loitsija sanoi:

»Annan sen takaisin, Pau Amma, yhdeksitoista kuukaudeksi vuodessa; mutta jokaisen vuoden kahdenneksitoista kuukaudeksi sinä muutut pehmeäksi jälleen, jotta sinä ja sinun lapsesi muistaisitte minun loihtutaitoni ja olisitte nöyriä. Minä näen, Pau Amma, että jos sinä voit liikkua veden alla ja maalla, niin sinä tulet pöyhkeäksi; ja jos sinä voit kiivetä puihin ja särkeä pähkinöitä ja kaivaa koloja saksillasi, niin sinä tulet ahnaaksi, Pau Amma.»

Silloin Pau Amma mietti hiukan ja sanoi:

»Olen tehnyt valintani. Otan kaikki nuo lahjat vastaan.»

Silloin Vanhin Loitsija teki Loihdun oikealla kädellään, kaikilla oikean kätensä viidellä sormella, ja katso, Rakkaani, Pau Amma pieneni, pieneni, pieneni, kunnes lopulta vain pieni vihreä krapu ui kanootin sivulla huutaen pienen pikkaraisella äänellä:

»Anna sakset tänne!» Ja tyttö nosti sen pienelle ruskealle kämmenelleen ja asetti sen kanootin pohjalle ja antoi sille saksensa, ja se heilutteli niitä pienissä käsivarsissaan ja availi niitä ja sulki niitä ja naksutteli niitä ja sanoi:

»Voin syödä pähkinöitä. Voin murtaa näkinkenkiä. Voin kaivaa koloja. Voin kiivetä puihin. Voin hengittää kuivaa ilmaa ja voin löytää Pusat Tasekin jokaisen kiven alta. En tiennytkään, että olin niin etevä. _Kun_?»

»_Payah kun_», sanoi Vanha Loitsija, ja hän nauroi ja antoi sille siunauksensa; ja pikku Pau Amma hypähti kanootin laidan yli veteen; ja se oli niin pikkarainen, että se saattoi piiloutua maalla kuivan lehden varjoon tai meren pohjalla kuolleen näkinkengän alle.

»Onko hyvin?» kysyi Vanhin Loitsija.

»Kyllä», sanoi Mies. »Mutta nyt meidän on mentävä takaisin Perakille, ja sinne on rasittava matka meloa. Jos olisimme odottaneet, kunnes Pau Amma olisi mennyt takaisin Pusat Tasekiin, niin vesi olisi itsestään vienyt meidät kotiin.»

»Sinä olet laiska», sanoi Vanhin Loitsija. »Sinunkin lapsesi tulevat laiskoiksi. Heistä tulee maailman laiskin kansa. Heitä tullaan nimittämään Malaiskoiksi — laiskaksi kansaksi», ja hän ojensi sormensa Kuuta kohden ja sanoi: »Oi Kalastaja, tässä on mies, joka on liian laiska soutaakseen kotiin. Vedä hänen kanoottinsa kotiin langallasi, Kalastaja.»

»Ei», sanoi Mies. »Jos minusta tulee laiska koko iäkseni, niin anna meren tehdä minulle työtä kaksi kertaa päivässä iankaikkisesti. Se säästää melomista.»

Ja Vanhin Loitsija nauroi ja sanoi:

»_Payah kun_.»

Ja Kuun Rotta lakkasi puremasta lankaa; ja Kalastaja laski lankaansa, kunnes se kosketti merta, ja veti koko syvän meren eteenpäin ohi Bintangin, ohi Singaporen, ohi Malakan, ohi Selangorin, kunnes kanootti suhahti takaisin Perak-joen suusta sisään.

»_Kun_?» kysyi Kuun Kalastaja.

»_Payah kun_», vastasi Vanhin Loitsija. »Pidä vain huolta meren vetämisestä kahdesti päivässä ja kahdesti yössä, niin että tämän laiskan kalastajan ei tarvitse meloa. Mutta varo, ettet vedä liian kovaa, muuten teen sinulle Loihdun niinkuin Pau Ämmälle.»

Sitten he meloivat pitkin Perak-jokea ja menivät nukkumaan, rakkaani.

Kuulehan nyt tarkasti!

Siitä päivin on Kuu vetänyt merta ylös ja alas ja saanut aikaan sen, jota me nimitämme vuorovedeksi. Joskus Kalastaja vetää liian kovaa, ja silloin on tulvavuoksen aika, ja joskus hän vetää liian hiljaa, ja silloin on matalan vuoksen aika; mutta melkein aina hän on huolellinen, sillä hän pelkää Vanhinta Loitsijaa.

Miehestä ja hänen pikku tyttärestään syntyi kansa, jota vieläkin nimitetään malaiskoiksi, mutta useammin kuitenkin malaijeiksi.