Part 6

Perhosen vaimo katsoi Balkisiin ja näki Suunnattoman Suloisen Kuningattaren silmien loistavan kuin metsälampien tähtikirkkaana yönä ja se piristi rohkeuttaan molemmilla siivillään ja virkkoi:

»Oi, kuningatar, ollos rakastettava iankaikkisesti. Sinä tiedät millaisia miehet ovat.»

Ja kuningatar Balkis, Seeban Viisas Balkis, pisti käden suulleen piiloittaakseen hymyään ja sanoi: »Pikku sisko, minä kyllä tiedän.»

»He ärtyvät kaikesta», sanoi Perhosen vaimo leyhytellen nopeasti siipiään, »mutta meidän täytyy tehdä heille mieliksi. Ne eivät tarkoita puoliakaan siitä, mitä sanovat. Jos miestäni miellyttää uskoa, että minä uskon, että hän voi hävittää Suleiman-bin-Daoudin palatsin polkaisemalla jalkaansa, niin se on minusta yhdentekevää. Hän on kaiken unohtanut jo huomenna.»

»Pikku sisko», virkkoi Balkis, »olet aivan oikeassa; mutta jos hän vielä rupeaa kerskailemaan, niin tartu hänen sanaansa. Vaadi häntä polkaisemaan ja katso mitä tapahtuu. _Me_ tiedämme mitä miesväki on, eikö totta? Hän saa suuren häpeän.»

Taas lensi Perhosen vaimo miehensä luo, ja viiden minuutin kuluttua ne torailivat pahemmin kuin milloinkaan ennen.

»Muista!» sanoi Perhonen. »Muista mitä voin tehdä, jos polkaisen jalkaani!»

»En usko hituistakaan sinun jutuistasi», vastasi Perhosen vaimo. »Minusta olisi sangen hauskaa nähdä. Koetahan polkaista.»

»Lupasin Suleiman-bin-Daoudille, etten niin tekisi», sanoi Perhonen, »enkä voi rikkoa lupaustani.»

»Ei syntyisi mitään, vaikka koettaisit», väitti vaimo. »Et kykenisi taivuttamaan edes ruohonkortta polkemisellasi. Uskallan vaatia sinua polkaisemaan», sanoi se. »Polkaise! Polkaise! Polkaise!»

Suleiman-bin-Daoud, joka istui kamferttipuun alla, kuuli jokaisen sanan, ja hän nauroi enemmän kuin milloinkaan ennen koko elämänsä aikana. Hän unohti kaikki kuningattarensa, hän unohti Eläimen, joka oli tullut merestä, hän unohti kerskailunsa seuraukset. Hän nauroi iloisesti. Balkis, joka seisoi puun takana hymyili, koska hänen sydämensä rakastettu oli niin iloinen.

Pian Perhonen, hyvin hikisenä ja pöyhkeilevänä lepatteli takaisin kamferttipuun varjoon ja sanoi Suleimanille:

»Hän vaatii minua polkaisemaan! Hän tahtoo nähdä mitä tapahtuu, oi Suleiman-bin-Daoud! Tiedän, etten voi sitä tehdä, ja nyt hän ei milloinkaan enää usko sanaakaan minun puheistani. Hän nauraa minua koko ikänsä.»

»Ei, pikku veli», sanoi Suleiman-bin-Daoud, »hän ei naura sinua enää milloinkaan», ja hän kiersi sormusta sormessaan — vain pikku Perhosen vuoksi, ei kerskaillakseen — ja katso! neljä valtavaa henkeä nousi maan sisästä!

»Orjat», sanoi Suleiman-bin-Daoud, »kun tämä herrasmies sormellani» (siinä tuo julkea Perhonen näet istui yhä) »polkaisee vasenta etujalkaansa, niin viekää minun palatsini ja nämä puutarhat hirvittävällä ryminällä kadoksiin. Kun hän polkaisee uudelleen, niin tuokaa kaikki huolellisesti paikoilleen.»

»No, pikku veli», sanoi hän, »mene takaisin vaimosi luo ja polkaise niin kuin mielesi tekee.»

Pois lensi Perhonen vaimonsa luo, joka yhä huusi: »En pelkää! En pelkää! Polkaise! Polkaisepas! Polkaise!» Balkis näki neljän suunnattoman hengen kumartuvan puutarhan neljään nurkkaan, ja hän taputti hiljaa käsiään ja sanoi: »Vihdoinkin Suleiman-bin-Daoud tekee Perhosen takia sen, minkä hänen jo aikoja sitten olisi pitänyt tehdä itsensä tähden; kylläpä nuo riitaiset kuningattaret pelästyvät!»

Silloin Perhonen polkaisi. Henget nykäisivät äkkiä palatsin ja puutarhat tuhannen penikulmaa ilmaan; syntyi kauhistuttava ryminä ja kaikki muuttui mustaksi kuin muste. Perhosen vaimo lepatteli pimeydessä huutaen: »Oi, olen jo kiltti! Kadun puhettani! Vie vain puutarha takaisin, rakas mieheni, niin minä en milloinkaan väitä sinua vastaan.»

Perhonen oli melkein yhtä pelästynyt kuin vaimonsakin, ja Suleiman-bin-Daoud nauroi nim, ettei hän muutamiin minuutteihin saanut henkeä tarpeeksi kuiskatakseen perhoselle: »Polkaise uudelleen, pikku veli. Oi maailman suurin loihtija. Anna palatsini takaisin.»

»Niin, anna hänen palatsinsa takaisin», sanoi Perhosen vaimo, joka yhä lenteli pimeydessä kuin koi. »Anna hänen palatsinsa takaisin, ja päästä meidät näistä hirveistä taikatempuistasi.»

»Hyvä, rakkaani», sanoi Perhonen niin karskisti kuin osasi, »näet nyt mihin nalkutuksesi on vienyt. Tietenkin minusta on aivan yhdentekevää — minä olen tottunut tällaisiin asioihin — mutta osoittaakseni suosiotani sinulle ja Suleiman-bin-Daoudille tahdon laittaa asiat paikoilleen.»

Sitten hän polkaisi vielä kerran; siinä silmänräpäyksessä henget laskivat kolahduksenkaan kuulumatta palatsin ja puutarhat paikoilleen. Aurinko paistoi tummanvihreiden appelsiinilehtien läpi, suihkulähteet solisivat vaaleanpunaisten egyptinliljojen keskellä, linnut jatkoivat laulamistaan, ja Perhosen vaimo asettui paikoilleen kamferttipuun alle räpytellen siipiään ja huohottaen:

»Oi, olen kiltti! Olen kiltti!»

Suleiman-bin-Daoud saattoi tuskin puhua naurultansa. Hän nojautui puuta vastaan aivan uupuneena ja nikotellen, ja hän heristi sormeaan Perhoselle ja virkkoi: »Oi suuri taikuri, mitä minua hyödyttää saada palatsiani takaisin, jos tapat minut nauruun?»

Samassa syntyi hirvittävä meteli, sillä nuo kaikki yhdeksänsataayhdeksänkymmentä yhdeksän kuningatarta juoksivat palatsista huutaen ja kiljuen ja kutsuen pikkulapsiaan. He syöksyivät isoja marmoriportaita pitkin suihkulähteen luo, sata aina rinnakkain, ja viisas Balkis meni ylhäisesti heitä vastaan sanoen:

»Mikä hätänä, kuningattaret!»

He seisoivat marmoriportailla sata aina rinnakkain ja huusivat:

»Mikäkö meillä on hätänä? Olimme kaikessa rauhassa kultaisessa palatsissamme, niinkuin tapamme on, kun palatsi äkkiä katosi, ja me jäimme istumaan tiheään ja meluisaan pimeyteen; ja kävi kova ryminä, ja henget ja maahiset liikkuivat pimeydessä! _Se_ on meillä hätänä, oi ylin kuningatar ja me olemme äärimmäisen hätäytyneitä tästä hädästä, sillä se oli kova hätä, erilainen kuin mikään hätä minkä olemme tunteneet.»

Silloin Balkis, suunnattoman suloinen kuningatar — Suleiman-bin-Daoudin kaikkein rakkain — Seeban ja Sabian ja Eteläisen Kuvavirran Kuningatar — hallitsijatar Zinnin erämaasta Zimbabwen kaupunkeihin — Balkis, melkein yhtä viisas kuin maailman viisain Suleiman-bin-Daoud itsekin, sanoi:

»Oi kuningattaret, ei tämä ole mitään! Eräs Perhonen on tuskastunut vaimoonsa, koska tämä riiteli hänen kanssaan, ja meidän herraamme Suleiman-bin-Daoudia on huvittanut opettaa tuolle torailijalle hiljaa-puhumista ja nöyryyttä, sillä niitä pidetään hyveinä Perhosten vaimojen keskuudessa.»

Silloin eräs Egyptiläinen kuningatar — faaraon tytär — sanoi hänelle:

»Meidän palatsiamme ei ole voitu reväistä juurineen niin kuin sipulia niin pienen hyönteisen takia. Ei! Suleiman-bin-Daoud on varmasti kuollut ja se, minkä kuulimme oli maanjäristys ja auringonpimennys.»

Silloin Balkis nyökkäsi tuolle nenäkkäälle kuningattarelle ja muille:

»Tulkaa katsomaan.»

He tulivat alas pitkin marmoriportaita sata aina rinnakkain, ja kamferttipuun alla uupuneena naurusta näkivät he Maailman Viisaimman Kuninkaan Suleiman-bin-Daoudin keinuttelevan perhosta kummallakin kädellään ja he kuulivat hänen sanovan:

»Oi ilmassa leijailevan veljeni vaimo, muista tämän jälkeen mukautua kaikessa miehesi tahtoon, muuten voit ärsyttää häntä polkaisemaan uudelleen; sillä hän on sanonut, että hän on tottunut tähän taikaan, ja hän on erittäin suuri noita — sellainen, joka varastaa kokonaisen palatsin Suleiman-bin-Daoudilta itseltään. Menkää rauhaan, pikku väki!» Ja hän suuteli niiden siipiä, ja ne lensivät pois.

Sitten kaikki kuningattaret paitsi Balkis — Suunnattoman Suloinen ja Loistava Balkis, joka seisoi hymyillen syrjässä — heittäytyivät kasvoilleen ja sanoivat:

»Jos nämä asiat ovat tehdyt vain senvuoksi, että Perhonen oli riitaantunut vaimonsa kanssa, niin mitä tapahtuisikaan meille, jotka olemme kiusanneet kuningastamme huutamisella ja torailemisella kaiket päivät.»

Sitten he verhosivat hunnuilla päänsä ja panivat kädet suulleen ja sipsuttivat takaisin palatsiin aivan hiirenhiljaisina.

Silloin Balkis — Suunnattoman Suloinen ja Ylhäinen Balkis, meni punaisten liljojen läpi kamferttipuun siimekseen ja laski kätensä Suleiman-bin-Daoudin hartioille ja sanoi:

»Oi herrani ja sieluni aarre, iloitse, sillä olemme antaneet Egyptin ja Abessmian ja Persian ja Intian ja Kiinan kuningattarille suuren ja muistettavan opetuksen.»

Ja Suleiman-bin-Daoud, joka yhä katseli auringon valossa kisailevia perhosia sanoi: »Oi valtiattareni ja autuuteni jalokivi, milloin se on tapahtunut? Minä olen näet leikitellyt erään perhosen kanssa aina puutarhaan tulostani asti.» Ja hän kertoi Balkisille mitä oli tehnyt.

Balkis — hellä ja rakastettava Balkis — vastasi:

»Oi herrani ja elämäni hallitsija, olin piilossa kamferttipuun takana ja näin kaiken. Minä juuri sanoin perhosen vaimolle, että hän vaatisi miestään polkaisemaan, koska toivoin, että herrani huvikseen tekisi jonkun suuren taian ja että kuningattaret näkisivät sen ja pelästyisivät.»

Ja hän kertoi mitä kuningattaret olivat sanoneet ja nähneet, ja ajatelleet. Silloin Suleiman-bin-Daoud nousi istuimeltaan kamferttipuun alta, ojensi käsivartensa, iloitsi ja sanoi:

»Oi valtiattareni ja päivieni sulostuttaja, tiedä, että jos olisin tehnyt taian kuningattariani vastaan vain ylpeydestä tai suuttumuksesta, niinkuin valmistin tuon aterian kaikille eläimille niin varmasti olisin saanut häpeää. Mutta sinun viisautesi avulla minä tein taian leikillä ja pikku Perhosen vuoksi ja katso! Se on myöskin vapauttanut minut kiusallisten vaimojeni kiusoista! Kerro, oi sydämeni sydän, kuinka tulit niin viisaaksi?»

Ja kuningatar Balkis, suloinen ja korkea, katsoi Suleiman-bin-Daoudm silmiin ja pani päänsä hiukan kallelleen niinkuin Perhonen ja vastasi: »Ensiksikin, oi herrani, koska minä rakastan sinua; ja toiseksi, oi herrani, koska minä tiedän mitä naisväki on.»

Sitten he menivät palatsiin ja elivät onnellisina.

Eikö Balkis ollutkin älykäs?