Part 3

MAUNU: Iltahuutoon soitetaan. Meidän täytyy erota nyt.

HANNI: Hyvästi nyt sitte, Maunu! (Heittäytyy hänen kaulaansa). Tulkoon mitä tahansa, sinua en jätä — koskaan!

MAUNU: Ole huoleti, Hanniseni! Tulee se, mikä tuleman pitää, ei muuta. Hyvästi siis, kunnes tavataan taas! (Puristaa Hännin kättä ja juoksee portista pihan kautta perälle).

HANNI (seisoo kotvan, pyyhkien kyyneleet silmistään): En tiedä, mennäkö vai jäädä? (Laulaa).

Laulu N:o 11.

Voi, tätä tuskaa tuimaa, Kuin tuli polttavin, Mun päätän' yhä huimaa, On aatos sekaisin.

Ja silmistäni vuotaa Vain karvaat kyyneleet, Maa allan' on kuin suota, Ja jalkan' eksyneet.

Voi, taivaan Herra, auta, Osoita mulle tie! Luo rauhakseni hauta Ja luokses minut vie!

PORTINVAHTI: Siihenkö sitä sitte suolapatsaaksi jäätiinkin vai?

HANNI: Eikö tässä edes seista saa?

PORTINVAHTI: Jos ei ole enää muuta tekemistä ja asiat jo ovat puhtaiksi puhutut, niin taitaisi olla parempi poistua.

HANNI: Sanohan! Panetteko te iltahuudon jälkeen täällä kasarmissa heti maata?

PORTINVAHTI: Vielä häntä kysyy! Ollaan sitä tarpeeksi väsyneitä päivän komennosta, ammoin kun aamulla varhain taas sama leikki alkaa. Vai tekisikö mieli kyyhkysten vielä kuherrella?

HANNI: Voi sitä toisilla ihmisillä olla vakavampaakin asiaa.

PORTINVAHTI: No, no, enhän minä tikulla silmään pistänyt. Rakastuneeltahan tuo on Maunu täällä näyttänyt. Saattaa olla, ettei unta silmiinsä saa ja vielä tuonne aidan taakse istuutuu hentustaan haaveilemaan.

HANNI (itsekseen): Todellakin. Ehkä jään vielä odottamaan. (Portinvahdille). Teilläpä ei näy muuta mielessäkään olevan. Hyvästi! (Poistuu nopeasti vasemmalle, mutta palaa jonkun ajan kuluttua peremmälle, piiloutuen kiven taakse).

PORTINVAHTI: Kas, kas! Siitä tulee kipakka muija. (Laulaa).

Laulu N:o 12.

Ei ole lystiä rakastunut olla, Oi, voi, rakastunut olla Tässä maailmassa; Niin sitä kävelee kaupungilla kollo, Oi, voi, kaupungilla kollo Hiukan hutikassa.

Onpa se lystiä naimisissa sitten, Oi, voi, naimisissa sitten, Sen mä teille takaan; Ei sitä olekaan mailla elävitten, Oi, voi, mailla elävitten, Kun on saanut akan!

Lystimpi vanhana poikana on kuolla, Oi, voi, piikana on kuolla Tästä maailmasta. Taivaassa tähtien tooooisella puolla Oi, voi, tooooisella puolla Naida voipi vasta.

TAVAST (tulee pihan-puolelta portille): Jokos se nainen meni pois?

PORTINVAHTI (kunniaa tehden): Aivan niin, herra kapteeni.

TAVAST: Eikä kukaan tästä kulkenut ulos?

PORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.

TAVAST (viitaten että asettuisi volnaksi): Hyvä on!

PORTINVAHTI (asettuu »volna» asentoon).

TAVAST (katsellen tietä pitkin oikealle): Mutta kukas se tuolta tuli? Pysähtyi aidan nurkkaan. Siihen hevosensa kiinni panee.

PORTINVAHTI (katsellen sinnepäin): Se on "Seiväspari", herra kapteeni.

TAVAST: Häh? Nimismies Segersparre?

PORTINVAHTI: Aivan niin, herra kapteeni.

TAVAST: Mitäs hänellä on täällä tekemistä tähän aikaan?

PORTINVAHTI: En voi tietää, herra kapteeni.

TAVAST: Tännepäin lähti tulemaan.

NIMISMIES (tulee nopeasti oikealta): Teellehe mine kapteen tappa! Hyve ilta, heirr kapten!

TAVAST: Iltaa, iltaa, herra nimismies! (Kättelyä). Minulleko asiaa?

NIMISMIES: Niin oikken. Täyty viel' nein myöhe heiritte.

TAVAST: Käykää sisään!

NIMISMIES: Teelle pyyde ensi pikku kysye. (Menevät näyttämön etualalle vasemmalle).

TAVAST: Niinkö on hätä? No?

NIMISMIES: Oleko se reservimies Maunu Varttiainen teelle, herr kapten?

TAVAST: Ell'ei neljännestunnin kuluessa ole karkuun lähtenyt, niin on hän komppamiassa. Entä sitte?

NIMISMIES: Ei on mikke pilkka, herr kapten. Virka poolest' ole tullu. Maunu Vartiainen fangitse ole tullu.

TAVAST (hätkähtäen): Vangitsemaan Maunua?

NIMISMIES: Just niin, herr kapten. Mies on luullu tekke se suur varkkaus Lukkarilan taloss'.

TAVAST: Nyt te vuorostanne teette pilaa, herra nimismies. Maunu on tunnettu rehelliseksi mieheksi. Häntä ei ole koskaan mistään tihutyöstä epäilty.

NIMISMIES: Kaikk' ole mahdollist', herr kapten. Hente vasta todistus ole, kaks todistus, ja sitte vartte epeluulo alla pitte fangitse.

TAVAST (itsekseen): Olisiko siis se äskeinen kohtaus ollut sen asian kanssa yhteydessä?

NIMISMIES: Mine luul', herr kapten ei on oikkeus site vastustama.

TAVAST: Hyvä on. Minä kutsutan Maunun ensin puheelleni tänne.

SIMO KUOSMANEN (on sillä välin tullut pihan puolelle porttia).

TAVAST: Tuossa näkyy vääpelikin olevan. (Kuosmaselle). Kuosmanen tulee tänne!

KUOSMANEN (astuu Tavastin eteen kunniata tehden): Mitä käskette, herra kapteeni?

TAVAST: Kuosmanen käskee Maunu Vartiaisen tänne ynnä kaksi muuta reserviläistä hänen plutoonastaan.

KUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni!

TAVAST: Ja heti. Varmaankaan eivät ole vielä makuulla.

KUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni. (Menee reserviläisten rakennukseen).

TAVAST (kävellen edestakaisin): Tämä asia minua kummastuttaa, herra nimismies. En usko korviani. En käsitä, mikä olisi saanut Maunun semmoista rikosta tekemään. Puutetta ei hän kärsi kodissaan neiti Vartiaisen luona. Ja onhan hänellä oma, vaikka vaatimaton, toimensa kauppias Kakkisen puutavaraliikkeen konttorissa.

NIMISMIES: Kylle kaikk' tiede, herr kapten. Men Lukkarila isente vaati teme tehde. Isente ole vissi, ette Varttiainen varkkaus on tekke ja sitte vartte syylis pitte fangitse.

TAVAST: Ja mitä perusteita hänellä sitte on pitää poikaa varkaana?

NIMISMIES: Poikka kuulu hene flikka ole rakkastus.

-TAVAST: Niinkö?

NIMISMIES: Men flikka vanhempat ei tahdo, ette olla rakkastus.

TAVAST: No? Ja sitte?

NIMISMIES: Ja poikka tartte rahha, kun tartte tuumas toimes panemaks', kun flikka ja hen olle rakkastus.

TAVAST: Ja sen hän varasti tytön isältä karatakseen salaa kultansa kanssa, niinkö?

NIMISMIES: Just niin sanno Lukkarila isente.

TAVAST: Tavallaan romantillinen juoni, eikö niin?

NIMISMIES: Ja hyve mahdollis.

TAVAST: Otaksukaamme, että niin on. Silloin voi otaksua myöskin, että tyttö on rakastettunsa rikoskumppani ja että he yhdessä ovat tuon varkauden panneet toimeen.

NIMISMIES: Site flikka ise ei on syy luule. Hente vaste ei on todistus.

TAVAST: Vai ei ole? Mutta Maunua vastaan on?

NIMISMIES: Just niin, herr kapten.

TAVAST: No, siinä tapauksessa sanon: kaikkihan on mahdollista.

NIMISMIES: Kaikk' on mahdollis, herr kapten.

TAVAST: Tuossa mies on. Saammehan nyt kuulla, mitä hän itse sanoo.

KUOSMANEN, MAUNU JA KAKSI MUUTA RESERVILÄISTÄ (heidän jälessään tulevat).

TAVAST: Maunu Vartiainen, tule tänne! Te muut, jääkää odottamaan!

MAUNU (astuu, kunniata tehden, Tavastin eteen).

TAVAST: Olen kutsuttanut sinut tänne. Tässä nimismies on vaatinut virkansa puolesta Maunu Vartiaisen kuulusteltavakseen.

NIMISMIES (Maunulle): Niin, sille ole esi tullu paljo raskas syyt, ette te tekke se varkkaus Lukkarila taloss'. Teme varkkaus pitte selve saa ja sitte vartte minu pitte täitä fangitse.

TAVAST: Kuuletko, Maunu? Mitä vastaat siihen?

MAUNU: Olen jo odottanut tätä.

TAVAST: Niinkö?

NIMISMIES: Te sitte jo sano itte, ette ole tekke se varkkaus?

MAUNU: En.

NIMISMIES: Nyt te on jo kaks anta vastaus, men ne ole töine toise vastakkaise.

TAVAST: Niin, Maunu, en minäkään ymmärrä sinua

NIMISMIES: Mitte vartte te sitte sano, te ole varttonu teide fangitsemine?

MAUNU: Muuten vain — tulin sen sanoneeksi. Olin hermostunut. Tiesin, että jotakin oli minun syykseni pantava — tahallaan.

NIMISMIES: Nyt te anta kiertä selitte. Mine ei siihe tyydyttä. Asia neytte hyvi epeilyalas. Herr kapten siis salli, mine otta Maunu Vartiainen mukka?

HANNI (syöksee kiven takaa esille): Ei, herra kapteeni, ei! (Seuraavat kolme vuorosanaa lausutaan melkein samalla kertaa).

MAUNU: Sinäkö täällä Hanni?

TAVAST: Tekö taaskin täällä?

NIMISMIES: Mitte te teell' tekke?

HANNI: Se ei ole totta, herra kapteeni, ei ole totta, herra nimismies; hän ei ole syyllinen. Minä tiedän sen. Minä vakuutan sen. Te ette saa häntä vangita!

MAUNU: Miksi jäit tänne, Hanni?

TAVAST: Tämä sama tyttö kävi täällä noin puoli tuntia sitte, herra nimismies.

NIMISMIES: Jassoo! Ja te jo puhele teell' Maunu Vartiainen kanss'?

TAVAST: Niin teki — minun luvallani. En aavistanut mitään tällaista.

NIMISMIES: Teme sitte selitte asia. Sitte vartte syyllis esken sanoki, hen jo vartto ittes fangitsemine.

HANNI: Mutta hän _ei ole_ syyllinen, herra nimismies.

NIMISMIES: Elke sekkoitu viel' asia, mine pyyde!

MAUNU: Älä sekaannu asiaan, Hanni, minäkin pyydän.

NIMISMIES: Nyt tule, mine nekke, minu pakko viel' teittie kuulustell' isen rahha takki.

TAVAST: Tämä on siis...?

NIMISMIES: Niin, Lukkarila isente flikka ja teme poikka — kuinka mine sano? — rakkastutettu.

HANNI: Niin olen. Ja vaikka kuolemaan viekää minut Maunun kanssa! Jos hän on syyllinen, niin silloin olen minäkin.

MAUNU: Hanni! Hanni! Miksi jäitkään tänne?!

NIMISMIES: Vartto, vartto, viel' koolema!

TAVAST: Miten on tämä juttu sitten oikein käsitettävä? En ymmärrä siitä enää mitään.

NIMISMIES: Asia, herr kapten, alkka nyt tosia keyme viel enemp' mutkuinen teme flikka tenne tulo tehde. Mine otta hen mukka. Minull' ole teell' mukka kaks apulaine.

TAVAST: Herra nimismies! Maunu on täällä sotilaspalveluksessa. Hän siis on minun komentoni alla määrätyt viikkonsa. Minä hänet pidän vartioituna, kunnes hän täältä vapaaksi pääsee. Sitte vasta luovutan hänet teille.

NIMISMIES: Hyve, hyve, herr kapten. Mine voi siihe suostu. Men kuulustell' hen minu teydy saa teell' ja jo hoomen.

TAVAST: Luonnollisesti.

NIMISMIES: Ja, sitte asia voi jo pikka tull' esill' kerejill', joka teell' pikka tull' pityks!

MAUNU (Hännille): Juuri sitä toivonkin.

HANNI (Maunulle): Ja silloin saamme nähdä...

NIMISMIES: Mine sitte pyyde, herr kapten, anta hen viede koppi.

TAVAST: Kuosmanen! Maunu Vartiainen on vietävä arestihuoneesen, sotilaspuku riisuttava hänen päältään ja kaksi miestä asetettava häntä vartioimaan. Raportista annan huomenna tarkemmat määräykset.

KUOSMANEN (on tullut Tavastin eteen ja kun tämä on sanottavansa sanonut, viittaa hän kahdelle muille reserviläiselle, että tulevat seuraamaan häntä): Tulkaa!

HANNI (heittäytyy Maunun kaulaan): Hyvästi, hyvästi, Maunu!

MAUNU: Hyvästi, Hanni! Voi hyvin, kunnes tavataan!

TAVAST: Kas niin! lähtekää!

KUOSMANEN (komentaa, asettuen edelle).

MAUNU (seuraa kahden reserviläisen välissä).

(Tällä välin on syntynyt liikettä komppaniiassa, miehiä on juossut katsomaan, mitä on tekeillä, mennyt takaisin ja taas tullut. Yleistä liikettä ja uteliaisuutta pihan perällä).

NIMISMIES (Hännille): Ja te, hyve flikka, mine nyt viede minu kanss' mukka pois.

HANNI: En vastusta, vaan päinvastoin pyydänkin sitä, herra nimismies.

NIMISMIES: Te ihka, ihka peinturha ittes sekkoituttu tehe juttu.

HANNI: Se on minun asiani, herra nimismies. Ja oikeus minulla oli myöskin ruveta syytöntä puolustamaan.

NIMISMIES: No, no, me sitte saa nehde.

TAVAST (Hannille): Joka tapauksessa kauniisti tehty, siitä ei pääse mihinkään. Se tunnustus on minun teille jäähyväisiksi annettava. Olen nähnyt paljon tänä iltana ja paljon siitä saanut tietää, jota en tähän saakka ole tietänyt. Vanhan sotilaan sydämelle se on tehnyt hyvää. (Puristaa Hännin kättä). Menkää nyt sitte jo kokonaan! Hyvästi! (Kääntyy poispäin).

HANNI: Kiitos ja hyvästi, herra kapteeni! Kohdelkaa Maunuani leppeästi!

NIMISMIES (ojentaa kättä Tavastille): Hyvesti, herr kapten! Hoomen tule jelle.

TAVAST (kättelee nimismiestä): Sanoin jo äsken: kuulusteluun tulkaa milloin tahansa! (Menee nopeasti portista pihaan ja perälle).

NIMISMIES (Hannille): Tulkaa! Nyt jo ole mööhe. Mitte teide pappa ja mamma sanno?!

HANNI (syrjään): Hyvä, että hekin saavat tämän tietää, (Rientää oikealle).

NIMISMIES (seuraa hänen jälessään).

PORTINVAHTI (katsottuaan kotvan heidän jälkeensä): Olipa tämä ilta. En tiedä koskaan tämmöistä täällä ennen tapahtuneen.

(On alkanut vähitellen hämärtää ja reserviläisiä tulee puoleksi yöpuvussa, hiipien yli aidan, toinen toisensa perästä portille. Kuuluu kysymyksiä: "Mitä on tapahtunut." "Onko Maunu vangittu?" "Mitä hän on tehnyt" "Onko varastanut?" "Epäiltykö varkaudesta?" sekä vastauksia: "Se ei ole totta"! "Se ei ole mahdollista", "Sitä en usko", "Maunu parka").

RESERVILÄISET (laulavat masennetuin mielin puolikovaan).

Laulu n:o 13.

Ken onnettomaks luotu on, Se aina säälimättä Vain kokea saa kohtalon Tylyä, kovaa kättä.

Sen elon polku noustava On suurin kärsimyksin Ja kuorman — henki joustava Vain kantaa jaksaa yksin.

Mut määrän kun hän saavuttaa Pyrintöjensä sitten, Niin vihdoin hänkin palkan saa Häpeäks pilkkaajitten.

(Sen jälkeen menevät reserviläiset alla päin hiljakseen pois).

_Esirippu_.

Kolmas näytös.

Lukkarilan talon iso väentupa. Perällä ovi ja oikeassa perä-nurkassa suuri uuni, jonka päälle pääsee sen takana olevia astimia myöten. Kummassakin sivuseinässä on keskellä ikkuna ja seinustoilla lavitsat. Oikealla puolella, etualalla, on pitkä ruokapöytä ja sen edessä pöydän pituinen rahi. Työkaluja ja vaatekappaleita riippuu peränpuoleisilla seinillä. — Lattiassa on luukku sen alla olevaan kellariin.

JULJAANA (istuu lavitsalla, uunin ja seinän nurkkauksessa, helmassaan riepu, josta ottaa rahoja, lukee ja hypistelee niitä, vilkaisten vähän väliä ovellepäin, ja hyräilee hilpeästi itsekseen).

Laulu N:o 14.

Kilisee ja kalisee ja sydän hytkähtelee; Hätäkös on vaivaisenkaan näitten kanssa elää?

Kihisee ja kahisee ja onpas seteleitä; Nyt ei tartte köyhän lapsen käydä mieron teitä.

Rikkaaksi ja rakkaaksi on vanha Jaana tullut; Sit' ei tiedä, millä lailla, herrat eikä hullut.

Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää Eikä täältä lähtemästä kukaan voine estää. OLLI (on sillä välin Juljaanan huomaamatta putkahtanut tupaan, kurkistanut kotvasen uunin nurkan takaa ja, nähtyään Juljaanan rahoja käsittelevän, juossut uunille, josta, mahallaan loikoen, pää aivan Juljaanan kohdalla, katselee alas): Ai, miten paljon rahaa!

JULJAANA (kirkaisee ja kääräisee helmaansa rahansa). Ai, Jumala siunatkoon! Kuka siellä? Auttakaa!

OLLI (joka ensin on painanut päänsä alas, kohotakse): Onpahan vain muudan mitätön poika, josta Juljaanan ei tarvitse pikkaistakaan välittää.

JULJAANA: Hintikkalanko Olli, häh?

OLLI: Olli, Olli, joka tänne lens' kuin pölli.

JULJAANA: Tule alas sieltä, senkin könttyrä, että saan sulle selkään antaa!

OLLI: Vai selkään? Sitte en tule, en.

JULJAANA (ottaa hiilihangon): Jos et tule, niin hiilihangolla heitän sinua.

OLLI: Heitä pikemmin pois hiilihankosi ja katso, etteivät rahasi pitkin maailmaa tipu!

JULJAANA: Pidätkö jo suusi niistä rahoista! (Heittää pois hiilihangon).

OLLI: Enkä pidä ennenkuin minullekin osan annat.

JULJAANA: Pidätkö sitte suusi, jos saat suutarin markan?

OLLI: Annatko varmaan?

JULJAANA: Varmaan annan. (Istuutuu ja aukoo kääryään).

OLLI (ojentaa kätensä uunilta): No, anna tänne sitte!

JULJAANA: Vai sinne? Alas on sinun tultava, senkin...

OLLI: Kun et vain lyö?

JULJAANA: Enkä lyö, en.

OLLI: No. (Tulee alas ja ottaa vuoroonsa hiilihangon lattialta käteensä): Tässä olen nyt.

JULJAANA: Ketäs tänne kyytiin tulit?

OLLI: Kahta ihmistä. — Annatko, vai?

JULJAANA: Istu tuohon viereeni! — Ketä toit tänne, sano?!

OLLI (istuutuu): Hintikkalan väkeä vain, ketäs muuta. Kun menet pellolle, niin saat nähdä .— Annatko jo häh?

JULJAANA (ottaa esille viisi penniä): Tuossa saat! Enempää ei liikene köyhän antaa.

OLLI (sysää rahan luotaan): Senkin itara kääkkä! Suutarin markan lupasit, nyt vain viisi penniä annat. Vaan en huoli sinulta penniäkään.

JULJAANA: Kun et huoli, niin ole ilman. Kelpaavat ne pennit köyhälle itselleenkin.

OLLI: Eipä tiedä, mistä noin paljon rahaa olet saanutkaan. Ehkä vielä toisen omaa pitelet.

JULJAANA: Sus siunatkoon, mitä se rietas haastaa! En koskaan ole vielä toisen omaa nykäissytkään.

OLLI: Ehkäpä sitte tiedät, kuka on nykäissyt, koska täältä niin paljon kuuluu viedyn.

JULJAANA: Tiedänpä tietääkseni, vaan en sitä sinulle sano.

OLLI: Eikä tarvitsekaan. Vaan oikeudessa saat sen vielä valalla tunnustaa, mistä olet rahat saanut.

JULJAANA: Valallako? Oikeudessa?

OLLI: Niin juuri.

JULJAANA: Nämäkö rahat?

OLLI: Juuri ne.

JULJAANA (käärii nopeasti rahansa kokoon): Laitatko siitä luusi pellolle niinkuin jo olisivat!

OLLI: Kas, kas! Jopa tuli hätä!

JULJAANA: Hätä? Kyllä minä sinulle hädän näytän.

(Yrittää ottaa Ollilta hangon).

OLLI (viskaa samassa hangon maahan ja juoksee ovelle, josta hän taas pujahtaa ulos samassa kun siitä sisään astuvat HILDA VARTIAINEN ja TANELI).

TANELI: Täällähän Juljaana on. Neiti Vartiainen voi nyt häneltä itseltäänkin siitä asiasta kysellä.

HILDA (vanhanpuoleinen, surullisen näköinen nainen, jonka silmät näyttävät itkettyneiltä; kädessä hänellä on nenäliina, jolla pyyhkii aina välistä kasvojaan): Niin, niin! Hyvää päivää, Juljaana! (Kättelyä) Minun täytyi itsenikin tulla kuulemaan Juljaanalta, mitä Juljaana tietää siitä minun kasvattipoikani Maunun täällä käynnistä.

JULJAANA: Vai siitä te? Mitäpä minä siitä muuta tiedän, kuin mitä jo vallesmannillekin kerroin.

TANELI (käskevästi ja samalla merkitsevästi): Juljaanan pitää puhua suoraan niinkuin asia on, ei kierrellen eikä kaarrellen.

JULJAANA (hätkähtäen): Suoraan? Kah, suoraanhan minä, niinkuin isäntä käskee. Mitäpä minä toisella viisiä...

HILDA: Niin että Juljaana siis todellakin olisi nähnyt Maunun käyneen talossa?

JULJAANA: Mitenkä minä sen voisin kieltää, kun täällä silloin kotimiehenä olin? Eikähän täällä ketään muita näkynyt käyneen.

HILDA: Mutta olihan voinut käydä Juljaanan näkemättä. Eihän Juljaana koko aikaa viinimarjapensaikon puolella istunut.

JULJAANA: En istunutkaan. En minä toki niin huono talon vartia ollut. Ympäri taloa köntystelin vähä väliä. Tietää se isäntä hyvinkin, mikä ihminen minä olen.

TANELI: Niin, luotettava ihminenhän Juljaana aina on ollut.

JULJAANA: Enkä mikään heilakka olekaan. Ja voihan se sukkela varas, saatikka jos talon jo entuudestaan tuntee, ihan toisen silmienkin edestä vaikka lasista sisälle mennä.

HILDA: Niin että Juljaana sitte Jumalan edessä ja kaksi sormea raamatun päällä voi vannoa minun Maunuani siitä teosta epäilevänsä?

JULJAANA: On se jo vanhalle, rehelliselle ihmiselle loukkaavaa, ettei vähemmällä uskota, vaan jos sitäkin vaaditaan, niin... (Tanelin puoleen). Isäntäpä tuon määrännee, että minut vielä oikeuteen viedään.

TANELI: Minuun ei tarvitse vedota. Juljaanan on vastattava itse puolestaan.

JULJAANA (hätääntyen). No, kyllä, tietenkin, arvattavasti; enhän minä isäntää sotke siihen.

TANELI (hermostuneesti): Juljaana todenperään välistä jo sotkeekin.

HILDA: En tahdo sittekään vielä Maunustani sitä uskoa. Mutta oikeudessapa se sitte nähdään. Jumala kyllä aina tuo salat julki ja jokainen saa ansaitun rangaistuksensa.

JULJAANA: Niin, neiti kulta, kun pitikin sen onnettomuuden vielä minun ollessa kotimiehenä tässä sattua.

TANELI (Hildalle): Eipä siltä sen enempää näy tolkkua saatavan. Parasta on odottaa vain asian virallista menoa.

HILDA: Niin. Lähdetään sitte pois, isäntä! Enhän minä kuitenkaan voine toivoa, että isäntä on syytettä ajamatta.

TANELI: Kuinka, neiti hyvä, minä siitä voisin luopua? Säälihän minun kovin on teitä, mutta rikos kuin rikos. Väärinhän olisi se jättää. Eikä sitä siedä asianhaarat muutkaan, ei aineelliset eivätkä siveelliset.

HILDA (mennessään): En olisi odottanut tätä vielä saavani eläessäni kokea. (Menee).

TANELI (seuraa häntä).

JULJAANA (jääden yksin keskelle lattiaa): Heh-heh-heh-heh-heh! Sitä kettua! Niin on rehellistä miestä kuin suinkin! (Helistelee rahojaan). Kunpa ei vain lopulta sittekin hullusti kävisi. En tiedä, minne nämä piilottaisin, kun se poikakin sattui nämä näkemään. (Aukaisee lattialuukun ja kuuntelee ovellepäin). Pistänpähän tänne piiloon, niin eivät voi sanoa niiden minun olevan, jos löytävätkin. (Katoaa kotvaksi lattian alle, mutta nousee taas.) Kun eivät vain rotat söisi niitä seteleitä! Parempi olisi ollut, jos olisivat kaikki olleet semmoisia rahoja, ettei niihin hammas pysty eivätkä mätäne. (Laskee luukun kiinni). Jokos sieltä taaskin joku tulee? (Kuuntelee). Menenpähän uunille vähän pitkäkseni.

(Ennenkuin hän ehtii sinne mennä tulevat sisään Sakari ja Olli.)

SAKARI: Päivää, Juljaana!

JULJAANA: Päivää, päivää! Hintikkalan nuori isäntähän se on. Käykää istumaan! Tässä olin juuri vähän pellolle menossa.

SAKARI: Älkää menkö! Minulla olisi vähän asiaakin Juljaanalle.

JULJAANA: Kohta, kohta tulen takaisin.

OLLI (asettuen ovelle): Minäpä en päästä.

JULJAANA: Kas, taaskinsa sitä poikaa! Niinkuin minä mikä pahantekijä olisin. Mitä nyt sitte? (Kääntyy takaisin tupaan). Mitä isäntä tahtoo minulta?

SAKARI: Tahdon vain yhden asian tietää: mistä Juljaana on niin paljon rahoja saanut?

JULJAANA: Herra siunaa! Mitä rahoja? Ei minulla mitään rahoja ole.

OLLI: Vai ei ole? Mitäs ne olivat, joita minä sinun äsken lukevan näin?

JULJAANA: Äsken? Mitä äsken? Mitä se poika hourii? Ei minulla mitään rahoja ole. Etsikää vaikka joka paikka! (Puistelee helmojaan). Näetsen, kun ei helähdäkään.

OLLI: Se on jo ehtinyt piiloon panna.

JULJAANA: Valehtelee. Älkää uskoko!

OLLI (topakasti): Enkä valehtele, turkanen vie.

SAKARI: Minä uskon sinua, Olli. (Juljaanalle). Kuulkaa nyt, Juljaana! Joko te olette varastanut ne rahat...

JULJAANA: En, Jumal'auta, ole mitään varastanut.

SAKARI: Tahi sitte muulla keinoin olette ne saanut.

JULJAANA: En ole, kun ei mitään minulla ole. Ottakaa ja etsikää!

SAKARI: Olkoot nyt etsimättä, mutta ehkäpä nekin vielä ilmi tulevat. Nyt on jo tarpeeksi saatu selkoa, että vähän tolalla ollaan.

JULJAANA: Vaan minut saatte olla siihen sekoittamatta. En tiedä enkä tunne asiasta enempää, kuin mitä vallesmannille olen kertonut.

SAKARI: Hyvä on! Menkää nyt sitte, Juljaana, minne äsken ai'oitte! Teitä ei enää tarvita.

JULJAANA: Menen, menen. Enhän minä teille tiellä tahdo olla (Kömpii ulos).

OLLI (avaa hänelle oven). Mokomakin väkäleuka!

SAKARI: Nyt, Olli, olet jo saanut paljon aikaan. Sinun neuvostasi tänne tultiinkin. Oletpa sinä teräväsilmäinen, kun ensimäisenä sanoit, että täältäpäin se langanpää juoksemaan lähtee.

OLLI: En koskaan ole Maunua varkaaksi luullut, isäntä, en koskaan.

SAKARI: Eipä muutkaan. Mutta nyt on siihen langan päähän kiinni päästävä. Käypä pyytämässä talon tytär tänne puheelleni.

OLLI: Hanni? Paikalla. (Avaa oven). Täällähän hän tuleekin.

SAKARI: Ole sitte vahdissa pellolla sen ajan, kun häntä kahden kesken puhuttelen.

OLLI: Paikalla tuon sanan, jos joku tulee. (Hannille ovessa). Täällä teitä juuri kaivataan (Menee).

HANNI (tulee). Mitä teet täällä, Sakari?

SAKARI: Tulehan tänne, Hanni! Kummia ajatuksia alkaa jo päässäni pyöriä. Ei ole sattuma vain näitä asioita sotkenut, on siinä syrjäinenkin ollut juoniaan punomassa.

HANNI: Sitä samaa olen minäkin alunpitäen aavistanut, Sakari. Selvä nyt olisi vain asiasta saatava niin pian kuin suinkin — Maunun tähden varsinkin.

SAKARI: Ja meidän kaikkien lopulta. Hyvä, että sinun syyksesi tuon varomattoman käyntisi kautta Alavan kasarmilla ei mitään semmoista tullut, että olisi sinuakin pitänyt lukon takana pitää. Näin voit sinäkin olla mukana asiaa auttamassa, näytettyäsi vanhemmillesi, ettet rakkaudestasi hellitä vähääkään.

HANNI: Sen he kyllä nyt tietävät paremmin vielä kuin ennen.

SAKARI: Ja sittenkin tahtovat sinua tällä keinoin Maunusta erottaa. Totta sanoit Hanni: selvä on saatava asiasta ja pian. Eikä vain teidän kahden, vaan myöskin minun ja Riikan tähden, kun kerran asiamme ovat näin yhteen kietoutuneet. Tulkoonpa nyt sitte ilmi mitkä juonet ja petokset tahansa.

HANNI: Tulkoon, Sakari! Oikeuden ja rehellisyyden täytyy vihdoin päästä voitolle.

SAKARI: Ja vääryys saakoon ansaitun rangaistuksensa, ylpeys pahan palkkansa, vaikka sydäntäkin vihloisi niiden tähden, joita se kohtaa.

HANNI: Mitä aiot tehdä sitte nyt, Sakari?

SAKARI: Ottaa selon, eikö tämä teidän vanha Juljaananne ole keltään lahjaa saanut — koskapa ei häntä varkaaksi epäillä — ja pakotettu todistamaan Maunua vastaan.

HANNI: Tee se, Sakari, tee!

SAKARI: Sillä rahoja oli Olli hänellä sattumalta äsken paljonkin nähnyt.

HANNI: Ihanko totta, Sakari?

SAKARI: Vaikka tuo vanha ruoja, kun häntä ahdistelemaan tulin, ei sitä myöntänyt. Kaipa oli jo ehtinyt ne taas piiloon pistää.

HANNI: No, olisi se sitte ilo meille, Sakari, jos asia näin ilmi tulisi ja Maunun syyttömyys tulisi todistetuksi.

SAKARI: Surunsekaista iloa, Hanni. Voi maailman surkeutta ja viheliäisyyttä! (Laulavat yhdessä).

Laulu n:o 15.

Jo alkaa päivä koittaa Ja poistaa pimeyden, Ja oikeus nyt voittaa Vääryyden valheisen.

Totuuden hengen palo Kun sielussamme on, Se elon parhain valo, Jos matk' on rauhaton.

Kun intohimot erii Sydämest' ihmisen, Maan rehellisyys perii, On voitto silloin sen.

OLLI (raottaen ovea). Emännät tulevat molemmat.

SAKARI: Tulehan tänne, Olli!

OLLI (tullen Sakarin eteen): Hevonenko valjaisiin?

SAKARI: Ei vielä. Vaan valjaisiin ovat pantavat silmät, korvat ja mitä muuta tarvitaan. Juljaanan tekoja on ajettava takaa.

HANNI: Niin, Olli, ja oikein valppaasti.

OLLI (ilosta hyppien paikallaan): Sen minä teen. Kuulkaas, isäntä, mitä minä ajattelin! Minä otan ja riisun siltä väkäleuvalta vaatteet päältä. Sillä on varmaankin ne rahat jossakin vuorin välissä, jossakin salataskussa, piilossa.

SAKARI: Tuskinpa. Kyllä se niitä muualla pitää, etteivät hukkuisi.

HANNI: Niin että Olli ne todenperään hänellä näki?

OLLI: Omin silmin näin. Vanhassa kirjavassa rääsyssä niitä pitää: — seteleitä, hopea- ja vaskirahoja. — (Yhtäkkiä). Ai, nyt minä arvaan, nyt minä tiedän. Minä sen väkäleuvan tuon tänne. (Juoksee ulos).

HANNI: Sekös on vikkelä ja vilkas poika!

EEVASTIINA ja ALIINA (tulevat).

EEVASTIINA: Täällähän ne nuoret ovat!

ALIINA: Ja kahden kesken!

EEVASTIINA: Niin, oikein on hauska teitä nyt katsella.

ALIINA: Kun Jumala suo, niin ehkä tästä asiasta vielä hyvä tulee.

SAKARI: Toivottavasti siitä nyt hyvä tulee.

ALIINA (hykertäen käsiään): Kuuletko, Eevastiina, mitä Sakari sanoo?

EEVASTIINA (samoin): Kuulin, Aliina, kuulin. No, ja Hanni? Mitäs Hanni siihen sanoo?

HANNI: En muuta kuin, että saadaanhan nyt vielä nähdä.

EEVASTIINA: No, no, hyvähän se jo on sekin. On se jo hauska nähdä, että tämänkin verran jo olette järkiinne tulleet.

ALIINA: Ja olette asioista viisastuneet ja näette millä tolalla kaikki on.

SAKARI: On se jo vähän joutavaa puhetta tuo kaikki.

ALIINA (ällistyen): Mitä Sakari sanoo?

EEVASTIINA: Kuinka sinä nyt noin vastaat, Sakari?

SAKARI: Kyllä minä aivan toista tarkoitin äsken sanoessani, että toivottavasti tästä asiasta vielä hyvä tulee.

EEVASTIINA: En ymmärrä sinua nyt Sakari.

SAKARI: Ette nyt, mutta ehkä kohta vielä tulette ymmärtämään.

EEVASTIINA: Mitä sillä tarkoitat?

ALIINA: Niin, asiathan ovat paljon muuttuneet, Sakari.

SAKARI: Niin, totta perin, ovatkin.

ALIINA: Tarkoitan Maunun jutun tähden. Hannimmehan täytyy pakostakin kaikki entiset houreensa mielestään heittää.

HANNI: Ei koskaan, äiti. Pakostakin asiat vieläkin muuttuvat, sen saatte te nähdä.

ALIINA: Tätäkö minun täällä nyt kuuleman pitikin?

EEVASTIINA: Oikein korviani alkaa kuumentaa. Omilta lapsiltaan kun tuommoista puhetta kuulla saa.

ALIINA: Taivaan isä, miten uppiniskaiseksi ja kovakorvaiseksi onkaan nykyajan sukupolvi käynyt! Yhdessä täällä lapsemme juonittelevat vanhempiansa vastaan.

SAKARI: Mekö sitä juonittelemme, kun meidän kohtalomme toiset oman mielensä mukaan määrätä tahtovat? Sitä ajatuksen juoksua minä en ymmärrä, vaikka jo täysi-ikäinen olenkin.

EEVASTIINA: Tuo puheesi vaatii jo vakavan vastauksen minun puolestani, Sakari.

SAKARI: Olen valmis kuulemaan sitä, äiti.

EEVASTIINA: Tähän saakka olen minä vielä asiat Hintikkalassa määrännyt. Ei siis ole yhdentekevä minulle, kenen sinä talooni tahdot emännäksi tuoda. Se, joka sinulla on mielessä, ei ole minulle mieleen eikä siis emäntänäsi talooni tule.

SAKARI: Vai ei?

EEVASTIINA: Vaadit sen sinulle sanomaan ja nyt sen sanoin. Sanonpa vieläkin, jotta asia olisi loppuun asti selvästi puhuttu, että Riikka ensi köyristä ei tule enää talossani palvelijanakaan olemaan.

SAKARI: Onko sekin jo päätetty?

EEVASTIINA: On. Tee nyt sinäkin sitte päätöksesi ja valitse se, joka sinun valittava on!

ALIINA: Niin, Sakari, hyvä! Niin, Hanni lapseni! Olkaa järkevät! Tehkää niinkuin vanhempanne toivovat ja tahtovat! Älkää meille enää suurempaa surua tuottako!

SAKARI: On tässä jo tarpeeksi. Hanni vastatkoon omasta puolestaan, minä vastaan omastani. — Saatte, äiti, nyt sitte ensi köyristä eteenkinpäin asiat Hintikkalassa määrätä yksin. Silloin lähden sieltä minäkin. (Poistuu nopeasti).

EEVASTIINA (huutaen epätoivossaan): Sakari, Sakari!

ALIINA: Hanni! Etkö sinä edes yritäkään mitään tehdä? Et sovittaa tahdo? Et sano mitään?

HANNI: Mitäpä minä sanoisin? Olihan siinä vastausta jos kuinka mones kerta jo minunkin puolestani. Niin että voisitte minutkin vihdoin rauhaan jättää, äiti.

ALIINA: Äiti? Parasta olisi, ettet sitte lapsenikaan olisi, kun mielesi vain on kiinni semmoisessa hylyssä, kuin mikä tuo Maunu näkyy olevan.

HANNI (huudahtaen vihasta): Äiti, äiti! Mitä te sanotte? Millä oikeudella syytöntä kivitätte?

EEVASTIINA: Taivaan isä, siunaa ja varjele!

ALIINA: Ihan minä tukehdun. Tule, Eevastiina, tule!

EEVASTIINA: Mennään, mennään! (Poistuu Aliinan perässä, kauhistuneena vilkaisten jälkeensä).

HANNI (vaipuu istumaan rahille, pää käden varaan ja laulaa).