Part 2
_Liukku_. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin siinä siis pysymme.
_Remes_. Ja sen mukaan myös toimimmekin.
_Kupia_. Niin on tehtävä. Peräytymisestä ei nyt ole apua.
_Nyrhi_ (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta myöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme asiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!
_Liukku, Remes ja Kupia_. (Hyvästelyä), Lähdetään!
_Kupia_. Selvillähän ollaan nyt.
_Multiainen_. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni läksijäisissä.
_Nyrhi_. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla asiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi, Inka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)
_Helka_ (tulee tuvasta). Kaikkiko jo...?
_Nyrhi_ (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on tulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu nopeasti.)
_Helka_. Mitä Maunu tarkoitti?
_Multiainen_ (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö sittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!
_Helka_ (tullen poikansa luo). Miksi noin mietit? Mitä puhuit itseksesi, Inko?
_Multiainen_. Maunu ajoi tahtonsa voitolle — sittenkin.
_Helka_. Sittenkin!
_Riitta_ (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan). Voi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?
Esirippu.
Toinen näytös.
Iso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat; perällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa jyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja oluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä, jossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan lautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja Haataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen, kehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin haarikkoihin olutta tynnyristä.
Oven suussa ja eteisessä tungeskelee kuokkavieraita.
Toiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee eteisen peräseinän.
_Multiainen_. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa! — Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä seisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen tammikylky kellarista sijalle tuokaa!
_Liukku_. Onpa sitä juotu jos on syötykin.
_Vainikainen_. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on röystäyttänytkin.
_Tarkka_. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä vyöksi. (Naurua.)
_Multiainen_. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa unhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään ja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan saapuneet.
_Haataja_. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä pidetty, kuin nämä ovat.
_Haatajan emäntä_. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin Multiaisen Riitta on.
_1:nen kuokkavieras_ (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle). Terve, morsian! Terve, sulhanen!
Neitokainen nuorukainen, Kanamarja kaunokainen! Sulhokainen nuorukainen, Miehenkanta kaunokainen! Terve teille kummalleki, Onni aina ollaksenne, Iloa eleäksenne, Rauha, rakkaus talohon, Ikä pitkä ja ihana! Sitä teille toivotamme.
(Juo ja antaa haarikan kiertää.)
_Muut kuokkavieraat_ (säestäen). Sitä teille toivotamme!
_Nyrhi_ (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä! — Onni olkoon teidänkin osanne!
_2:nen kuokkavieras_ (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten malja! Toinen talon emännän!
"En minä puhu pukista, Sano en sarviraavahasta, Enkä laula lampahista, Kellokauloista kelota; Puhun putron keittäjästä, Ruokapuustani pumajan, Laulan ruoanlaittajasta, Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen Jumalan Emännästä tään talosen! Tämän ruoan laittamasta, Tämän pöydän täyttämästä, Liioilla lihamuruilla, Kaunehilla kakkaroilla. Kiitos kaunoisen Jumalan Emännästä tään talosen! Hyvin on tehnynnä emäntä, Kun ompi olutta pannut, Siit' on tehnyt sen paremmin, Kun on juomahan kututtu."
Ja vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä täällä naurahdusta.)
_Muut kuokkavieraat_. Kiitos kaunoisen Jumalan, Emännästä tään talosen!
_Helka_. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä kiittääkään.
_Multiainen_ (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän antajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon, rauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)
_Nyrhi_ (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella puolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin sortajamme ovat kukistetut..
_Riitta_ (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen pitojamme pilata.
_Multiainen_. Niin. Koettakaamme edes täksi päiväksi unhottaa vihollisemme.
_Tarkan emäntä_. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen sulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka tuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.
_Nyrhi_. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään kertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.
_Ääniä joukosta_. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on tapahtunut?
_Kupia_. Eipä mitään erinäistä. Tuo tavallinen juttu taaskin.
_Multiainen_. Perttikö Yrjänän pojasta?
_Kupia_. Siitä samasta.
_Nyrhi_. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan vielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.
_Multiainen_. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja käykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.
_Nyrhi_. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei. Kuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää mieli tekee kenenkään.
_Helka_. Minä pyydän: elä kiihdytä itseäsi, Maunu!
_Riitta_. Muutenkin on jo oluesta luontosi kiihdyksissä.
_Nyrhi_. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme viettämään karkelossa Rännärin ympärillä.
_Kupia_. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista itsevaltiutta missään.
_Nyrhi_. Koiruutta, sano, ryöstöä ja rosvoamista.
_Kupia_. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron kantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.
_Nyrhi_. Uurasteli rauhallisissa kotiaskareissaan!
_Kupia_. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä kapiopalttinata kutoikin.
_Nyrhi_. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin, kuin vain kotikylässä.
_Kupia_. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin ympärillä.
_Nyrhi_. Kun vouti raato astui tupaan.
_Kupia_. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. "Onpas sinulla", sanoo, "oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun nyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat maar' minulle tuosta palasen vaivoistani?"
_Nyrhi_. Sen palaset kyllä tunnetaan.
_Kupia_. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden tulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi olutta juodakseen.
_Nyrhi_. Ketun myrkkyä sen olisi oitis saada pitänyt!
_Kupia_. Mitäs! Emäntä olutta kellarista hakemaan. Vaan...
_Nyrhi_. Kuulkaa nyt!
_Kupia_. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet poikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.
_Nyrhi_. Kuin oman tavaransa ainakin.
_Kupia_. Ja kun emäntä palaa...
_Nyrhi_. Ja vieraalle olutta tarjoo!...
_Kupia_. "Miehesi lurjus", siinä vouti hänelle ärjäisee, "ei ole sakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta", sanoo, "otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle vaivoistani sitä antaa suvainnut."
_Nyrhi_. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin saamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!
_Kupia_. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja polvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. "Elä tillitä", siihen vouti vain tiuskaisi, "ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset." Ja niine hyvineen ajoi tiehensä.
_Nyrhi_. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No, hyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten joukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai eikö halutakaan enää?
_Helka_. Sitä emäntä parkaa! Voi Herra Isä!
_Riitta_. Ja Eliina raukkaa!
_Liukku_. Löytyykö enää nimeä sille miehelle?!
_Multiainen_. Peto, peto, todenperään, eikä ihminen!
_Nyrhi_ Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai vieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään, kaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?
_Ääniä joukosta_. Loppu on siitä tehtävä.
_Nyrhi_. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on kotoisin.
_Muuan kuokkavieras_ (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa koko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?
_Nyrhi_. Siinäpä susi, missä soimataan!
_Riitta_. Voi Jumala sentään!
_Helka_. Herra Kiesus meitä turmiosta varjelkoon!
_Naisääniä_. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!
(Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)
_Multiainen_. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne! Tyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä me kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun neuvoni.
_Nyrhi_ (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat puukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä jo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos niiksi tulee.
_Toinen kuokkavieras_ (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin kirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo pihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)
_Nyrhi_ (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan nyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.
_Multiainen_. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin lähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat hetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)
(Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)
_Rännäri_. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat, näköjään, kuin kuninkaan linnassa.
_Multiainen_. Sisareni läksiäisiä vietämme, herra vouti.
_Rännäri_. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on, joka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden jakajaksi joutuu?
_Multiainen_. Tuossa, niinkuin näette, hän morsiamensa vieressä istuu.
_Rännäri_. Nyrhi? Vai niin?!
_Nyrhi_. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut, kysymättäkin.
_Rännäri_. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta olen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.
_Nyrhi_. Antaapa kuulua sitte, jos olette kuulumisia lähteneet tänne tuomaan.
_Rännäri_ (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha mielessä.
_Huotari_ (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. — (Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä nuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen sanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen itselleen ottaa.
(Liikettä ja kuisketta vieraiden joukossa.)
_Riitta_. Herra Isä! Elä vastaa, Maunu! Elä välitä loukkauksesta!
_Nyrhi_ (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei puulla päähän lyö.
_Huotari_. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain "tupa täynnä tuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja".
_Rännäri_ (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole otolliseen aikaan tulleet?
_Nyrhi_ (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä kysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!
(Joku tirskahtaa nauruun, vaan vaikenee yleiseen vakavaan äänettömyyteen.)
_Rännäri_ (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen). Minäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko Multiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa lisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa minut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä seuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.
_Nyrhi_. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa kutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat vetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin päässä sijaa.)
_Rännäri_ (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni, että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana pitoihin olenkin saapunut?
_Riitta_ (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)
_Rännäri_. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä juon hänen lemmittynsä onneksi?
_Riitta_ (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!
_Nyrhi_ (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun lattialle. Yleinen hämmästys.)
_Helka_. Jumala!
_Riitta_. Maunu!
_Huotari_. Sepä julkea!
_Ääniä voudin seurueesta_. Se on jo liikaa!
_Rännäri_ (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen noin vain lattialle läikäyttää?
_Nyrhi_. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa arvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu Nyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)
_Rännäri_ (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa! — Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain haastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?
_Nyrhi_ (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä sinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi takana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan seuraamana).
_Multiainen_ (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä asiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.
_Rännäri_. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi ilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.
_Neljännesmies_. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies Inko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka verokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa kaksi.
_Multiainen_. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille vain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä hyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.
_Rännäri_. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia lukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä täytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei. Tämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.
_Multiainen_. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on. Sillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte meiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi vuodessa pidettävä.
_Ääniä joukosta_. Niin on! Niin on! Se on totta! Ei yhtään enempää!
_Ääniä voudin seurueesta_. Tämä on niskoittelua! Kapinata!
_Rännäri_. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo suorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?
_Multiainen_. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja olen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin enää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.
_Ääniä joukosta_. Oikein! Oikein!
_Rännäri_. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata kuningasta ja hallitusta vastaan.
_Helka_ (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa edes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi läksiäisjuhlaa!
_Rännäri_. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin täytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.
_Multiainen_. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen jo vastannut ja siinä pysyn.
_Helka_. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä suoritan, mitä on maksettava.
_Multiainen_. Äiti, mitä teetkään?!
_Helka_. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata rukiit. Tulkaa, tulkaa!
_Rännäri_. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan unhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden ainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut, sillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä muille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut, — minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen tuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä. (Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit minun mitoillani.
_Kymmenysmies_. Hyvä on, herra vouti. (Helka ja kymmenysmies menevät.)
_Rännäri_. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu, niinkuin on sanottu.
_Huotari_ (kuiskaa jotakin Rännärille). ... Nyrhi on poissa.
_Rännäri_. Se on totta. — Eipä haittaa, että kuitenkin lähden itse asiaa valvomaan ja katsomaan, mitä aitassa tehdään. Vaan minä palaan vielä. Täällä näkyy olevan muitakin, joilla on millä mitäkin veroja vielä suorittamatta. Tahdon periä saatavat rahassa nyt, niin ei minun ole pakko pitemmältä matkustaa. Samalla iskulla lyön, niinkuin sanotaan, useampia kärpäsiä. He—he! (Menee seurueineen.)
_Multiainen_. Nyt, hyvät naapurit ja vieraat, nyt se tässä nähdään omin silmin, nyt se kuullaan omin korvin.
_Liukku_. Mitenkä kärpäsiä lyödään!
_Haataja_. Sydämeni pakahtuu oikein!
_Tarkka_. Poveni jo paisuu vihasta!
_Multiainen_. Äitini, siskoni tähden kärsin vielä, vaikka jo teki mieli minunkin käsiksi käydä.
_Vainikainen_. Estettävä olisi vääryys kuitenkin.
_Remes_. Ei ole myöhäistä vieläkään.
_Kupia_. Nyt jos koskaan on oikea hetki. Juhlaakaan, perhepitoja ei hän pyhänä pidä.
_Liukku_. Oikea hetki on. Ja mies aivan käsissämme tässä.
_Remes_. Aivan kuin apajaan ajautunut.
_Kupia_. Ja siitä ei ole häntä päästettävä.
_Ääniä joukosta_. Ei päästetä! Ei päästetä!
_Kupia_. Siis lähdetään! Avuksi emännälle!
_Multiainen_. Odottakaa, hyvät ystävät! Malttakaa vielä kotvanen, miehet! Hän lupasi tulla takaisin. Annetaan tulla, niin saadaan nähdä, mitä se vielä tekee. Vielä on aikaa sittenkin.
_Kupia_. No, odotetaan sitte. Sinun on talosi, sinä täällä käskijänä.
_Remes_. Niinkuin tahdot, teemme.
_Vainikainen_. Yksissä miehin auttaa tahdomme.
_Multiainen_. Yksissä miehin toimitaan, jahka aika tulee. Maltetaan vieläkin. Kärsitäänpähän vieläkin. Ei anneta syytä me.
_Nyrhi_ (syöksyy sisään). No, Inko, riennä äitisi luo aittaan pian, niin saat nähdä, minkälaisilla mitoilla Pertti vouti käräjäkapat mittauttaa. Kuninkaan leimaa niissä vain ei näy. Kaksikolmatta osaa rukiista tuomarin purnuun joutuu, yksi kolmannes hänen omaansa.
_Ääniä joukosta_. Nylkyri! Nylkyri!
_Multiainen_. Ja äiti antaa senkin tehdä?
_Nyrhi_. Vielä häntä kysyt? Kukas sen estää, ell'et sinä sitä tee?
_Ääniä joukosta_. Estä! Estä! Mene!
_Multiainen_. No! Menen sitte, — ell'ei se jo myöhäistä liene. (Menee.)
_Nyrhi_. Ja nyt seison tässä vielä minä ja kysyn: mitäs sanotte nyt?
_Ääniä joukosta_. Valmiit ollaan! Valmiit ollaan!
_Nyrhi_. Hyvä! Siis olkaakin valmiit ja varoillanne! Mutta antaa sen koiran ensin tulla tupaan takaisin, niinkuin hän uhkasi, ja ruveta saataviansa kiskomaan. Sillä aikaa lähtee osa miehistä ulos, varustautuu aseilla, ja kun minä viheltämällä merkin annan, niin on aika tullut. Eikä hituistakaan pidä hänen saada tällä kertaa talosta viedä. Kaikki mitä hän ryöstää, ryöstämme me takaisin. Omamme otamme takaisin. Eikö niin?
_Ääniä joukosta_. Sen teemme. Merkki vain!
_Haataja_. Tulkaa, miehet! Aseet käsiin valmiiksi! (Menee muutamien muiden seuraamana.)
_Helka_ (palaa itkien). Sitä rosvoa! Sitä varasta! Niin hän palkitsi minun hyvyyteni, minun anteliaisuuteni.
_Nyrhi_. Kas niin! Arvasinhan, ett'ei se siihen lopu. Mitäs hän vei?
_Riitta_ (juoksee kyyneleissä sisään). Maunu! Inko! Miehet hyvät! Kuulkaa! Kaikki hän vei, kaikki oravannahat, jotka oli säästetty, otti hän aitan orrelta ja antoi viedä rattailleen. Sillä lailla meidät nylki. "Rouvalleni", sanoi, "voit nämä läksiäisistäsi tuomisiksi lähettää. Ethän sinä kuitenkaan semmoisia nahkasia käytä."
_Nyrhi_. Ha-ha-ha-ha! Siinä sen nyt näitte. Ja te vielä läksitte sille vääryydellä vaatimiaan käräjäkappoja antamaan!
_Helka_. Minkäs sille voin?! Taivaan Isä!
_Nyrhi_. Ja kaikki vain kiltisti annoitte nylkeä itseänne? Entäs Inko?...
_Riitta_. Maunu! Mitä uskalsimme?! Sille tuli aseellisia avuksi!
_Nyrhi_. Aseellisia? Mitä? Mistä?
_Ääniä joukosta_. Vai on sillä niitä mukanaan?!
_Riitta_. Tuolla tien risteyksessä näkyvät olleen aluksi piilossa. Sitte yht'äkkiä ilmestyivät pihaan.
_Nyrhi_ (mietteissään). Vai ovat sillä lailla asiat?! — Missäs Inko on? Mitäs hän sanoi?
_Riitta_. Ei osannut mitään sanoa. Niin joutui ymmälle, kun sen näki.
_Helka_. Mitäs siinä kukaan voi?! Itkemään vain purskahdettiin ja miehet jäivät alla päin seisomaan.
_Nyrhi_. Nytpä ei auta itku ei miettiminen. — Nyt...
_Ääni oven suusta_. Jo tulee takaisin vouti.
(Rännäri, Huotari ja Multiainen ynnä osa Rännärin seuruetta ja vieraita palaavat.)
_Rännäri_ (kopeana ja voiton varmana). Kas niin! Niinkuin näette, ei tämä ole leikinasia lainkaan. Vaan, niinkuin sanoin, Multiainen, jääköön asia tällä erää sikseen. Verosi pidän suoritettuna ja sovitettuna nyt, myös sen ankaran loukkauksen, jonka alaiseksi niin pahasti talossasi tänään olen joutunut. Jääköön tuo kaikki läksiäisjuomain ja siitä syntyneen ajattelemattomuuden laskuun. Vaan en voi kuitenkaan samalla olla varoittamatta sinua ja muitakin: elkää antautuko ilkeämielisten yllyttäjäin petkutettaviksi! Teidän voi käydä hullusti kaikkien! — (Hilpeän lohduttavasti, vaan hieman ivallisella äänensävyllä Helkan ja Riitan puoleen.) No, no, lapseni! Elkää nyt joutavia enää itkekö ja turhaan olko huolissanne. Sanoinhan, ett'en ole vihainen enää. Ja nyt voimme kaikki olla iloisia jälleen! Iloisia ja tyytyväisiä kummaltakin puolen! Jatkakaa siis pitojanne vaan, elkääkä antako minun teitä häiritä! Sitä paitsi voin minäkin teidän iloihinne ottaa osaa. Onhan täällä tilaa minun ja minunkin miesteni huvitella. Vaan ell'ette tahdo, niin lähdemme, mutta sitä ennen ovat asiamme suoritettavat. Nähkääs: virka ennen kaikkia! Se on valtakunnan virkamiehen ja kuninkaan palvelijan mielilause. Siis... (Istuutuu mahtavasti pöydän ääreen.) Kirjurihan löytää luettelosta, ketkä ne täällä olevista ovat, joilla on syntejä niskoillaan. — Niin, niin! Yksi tie, kaksi asiaa, sanoo suomalainen sananlasku. Vaan tässäpä saanen nyt useampiakin samalla kertaa kuitatuiksi. No niin! Kuka siellä ensimäisenä korelee?
_Huotari_. Hannu Paavalinpoika Vainikainen.
_Rännäri_. Aivan niin. Muistan. Hannu Paavalinpoika...
_Huotari_. Ei ole heiniään ajoissa tuonut.
_Rännäri_. Niin juuri. Ja sakkoja kai lisäksi?
_Nyrhi_ (hiipii lavitsalle voudin taakse istumaan).
_Huotari_. Hannu Paavalinpoika, astu esille!
_Vainikainen_. Tässä olen. Mutta onkohan tässä nyt sopiva tilaisuus...?
_Huotari_. Elä mutise! Se ei kuulu sinuun. Toimita asiasi, kun vaaditaan.
_Rännäri_. Niin. Ja vastaa teostasi!
_Vainikainen_. Mitäpä siinä on vastattava?
_Rännäri_. Miksi et ole tähän saakka maksanut?
_Vainikainen_. En ole kyennyt. Heiniä ei ole ollut, kuin kotitarpeeksi, ja omia elukoitani en voi jättää kuolemaan.
_Rännäri_. Suorita siis nyt heinäsi rahassa!
_Vainikainen_. En osannut aavistaa, että täällä tultaisiin niitä minulta vaatimaan enkä siis ole ottanut massia mukaani.
_Huotari_. Elä tee verukkeita, mies!
_Rännäri_. Rahat pöytään! Maksa! Minkä voit.
_Vainikainen_ (kaivaa taskustaan esiin rahan). Siinä on sitte. (Paiskaa rahan pöydälle.)
_Rännäri_. Mitä? Puoliko markkaa?
_Vainikainen_. Teen, niinkuin käskitte. Maksan, minkä voin.
_Nyrhi_ (pyyhkäisee rahan pöydältä lattialle). Et sitäkään saa enää. Ja itse saat mennä samaa tietää. (Survaisee samalla Rännärin lavitsan päästä kumoon lattialle.) He-he-he. Tuossa se Pertti vouti nyt on maassa kellellään ja minä istun pöydän päässä omalla paikallani hänen sijallaan. Ja nyt tulee tästä ilveestä loppu. Kauan ollaan kärsitty, vaan nyt ei jakseta enää. Veroja et ota meiltä enää puolta markkaakaan. Annatpa kohta nekin takaisin, jotka jo ryöstänyt olet (Yleinen hämminki.)
_Rännäri_ (kiepsahtaa pystyyn). Sitokaa hänet, miehet! Hän raivoaa. Hän ei tiedä enää, mitä tekeekään.
(Muutamia miehiä voudin seurueesta hyppää pöydän yli, ottaakseen Nyrhin kiinni.)
_Nyrhi_. Vai sitoa minut?! (Luikahtaa samalla pöydän alitse keskilattialle, siepaten mennessään lavitsan alta kirveen käteensä.) Tulkaa vain! Sillä mitalla, jolla sinä mittaat, pitää sinullekin mitattaman. (Kohottaa kirveen molemmin käsin päänsä yli.)
_Riitta_ (juoksee väliin). Kiesus varjele! — Maunu! — Mitä teet?!
(Voudin miehet saavat takaapäin kirveen Nyrhin käsistä ja pitelevät häntä kiinni, vetäen häntä ovelle.)
_Rännäri_. No, Multiainen! Näistä pidoista talossasi pitää kuninkaan sittenkin saada tieto. (Aikoo mennä.)
_Nyrhi_ (viheltää pitkään ja kimakasti; ulkoa syöksyy aseellisia miehiä tupaan). Nyt kiinni nylkijöihimme! — Päästäkää minut! — Vapauttakaa roistojen käsistä! — Voutiin, voutiin käykää kiinni!
(Yleinen huuto ja melu. Taistelu vetäytyy ulos pihalle. Tupa tyhjenee niin, että sinne jää vain Helka, Riitta ja muutamia vaimoihmisiä.)
_Riitta_ (ovella). Auttakaa, miehet! Hyvät ystävät, auttakaa! Nyt ne vievät hänet. Surmaavat. Auttakaa, Jumalan tähden!
_Helka_ (vaipuu kauhistuneena polvilleen penkin viereen). Oi, pyhä Isä taivainen! Neitsyt Maaria, pyhä Pietari ja kaikki vanhurskaat pyhimykset! Auttakaa, auttakaa meitä vaivaisia syntisiä! Nyt ne surmaavat Ingon ja Maunun. Ja voudin tappavat. Mikä tästä tulee?! Kaikki kuolemme. Kaikki ollaan hukassa! Auta sinä, Ukko yli-Jumala!
"Ukko julkinen Jumala, Taatto taivon valtioija, Ole puolla poikiesi, Aina lastesi apuna! Varjele vakainen Luoja, Kaitse kaunoinen Jumala, Ett'ei poika pois tulisi, Emon lapsi lankeaisi Luojan luomalta luvulta, Jumalan sukeamalta. Pane enkelit etehen, Toiset enkelit taakse, Kupehelle kummallenki Miehen päätä päästämähän, Henkeä lunastamahan, Ettei pää pahoin menisi, Hyvä tukka turmeltuisi, Hienot hiutuisi hivukset."
_Riitta_. Rukoile, äiti! Rukoile vielä! Voi taivaan Isä! Mikä tästä tulee?! Mikä tästä tulee?!
(Muutamat naiset ovat vetäytyneet soppeen ja itkevät. Toiset kävelevät levottomina milloin ikkunalle, milloin ovelle.)
_Muuan nainen_ (juoksee sisään). Herran Kiesus! Ettekö kuulleet? Mikä kamala huuto!
_Riitta_. Mikä on?
_Nainen_. Nyt ne tappoivat!
_Riitta_. Kenen? Kenen?
_Nainen_. Mikä huutaa voutia, mikä Nyrhiä, mikä Multiaista.
_Riitta_ (kirkaisten). Jumala! Jumala! (Juoksee ulos.)
_Helka_ (pidellen molemmin käsin päätään). Pelasta Isä, pelasta meitä kaikkia syntisiä! Auta meitä! Anna anteeksi kaikki meidän pahat tekomme! Herra armahda meitä! Ah! (Kyykistyy lattialle ja menee tainnoksiin.)
_Tarkan emäntä_. Pyörtyi, pyörtyi! Auttamaan tulkaa!
_Haatajan emäntä_. Lavitsalle! Nostetaan! (Nostavat Helkan lavitsalle.)
_Nainen_. Heikko pää! Ei kestänyt!
_Haatajan emäntä_. Vettä pirskoittakaa kasvoihin.
_Nainen_. Ei. Käsiä ylhäällä pitäkää, — kohta tointuu.
_Tarkan emäntä_. Levätä antakaa rauhassa, se on paras. Kuka näitä kauhuja kestääkään?! — Noin. Johan se liikahti.
Riitta ja Multiainen (palaavat).
_Riitta_. Äiti! Äiti!
_Multiainen_. Missä on äiti?
_Riitta_ (heittäytyy polvilleen äitinsä eteen). Tainnoksissa! Äiti! Toinnu! Maunu elää, —on pelastettu. Ja tässä on veli.
_Multiainen_. Niin, rauhoitu! Kaikki olemme hengissä.
_Helka_ (tointuen). Poikani! — — Poikani! — — Elätte! — — Kaikkiko?
_Multiainen_. Toivottavasti kaikki meidän miehemme. Maunu kun saatiin irti, niin silloin alkoi toinen mylläkkä. Hänen johdollaan kävivät kaikki tuimaan otteluun voudin ja hänen joukkonsa kanssa. Jos oli voimaa sillä puolella, niin ei puuttunut uljuutta meidän taholta.
_Vainikainen_ (ja muutamia muita miehiä palaa). Kas niin! Jo on taistelu lopussa ja miehet paluulla.
_Helka_ (nousten istualleen). Entäs vouti? Elääkö vai...?
_Vainikainen_. Eiköpä lie käpristynyt. Pahoin kuuluu aidan seipäällä päähän kolautetun.
_Riitta_. Kuka se löi?
_Vainikainen_. Kukapa sen siinä rytäkässä eroitti. Löipä kuka tahansa!
_Helka_. Niin, niin. Ja nyt meidät hukka perii, kuolipa vouti tai jäi eloon.
_Liukku_ (ja muutamia muita miehiä tulee). Tässä tullaan pitoihin pidoista.
_Multiainen_. Ja ehjinä, Jumalan kiitos?
_Liukku_. Ehjinä. Ja ehjinä kai vastakin vielä pysytään. Sillä tuskin Rännäri nyt ensi hädässä veron kannolle yrittää.
_Muuan mies_. Käpälämäkeen pötkivät joka kynsi.
_Toinen mies_. Kuka vain kynnelle kykeni.
(Remes, Tarkka, Haataja ja vielä muita miehiä palaa, kantaen takaisin ryöstettyjä nahkoja.)
_Remes_. Ja mekin tässä vihdoin ollaan.
_Tarkka_. Ollaan ja tullaan — talon omat tavarat voittosaaliinamme.
_Haataja_ (pyörähyttäen emäntäänsä, joka on juossut hänen kaulaansa). Ja omat muorikultamme taas kaulassamme keikkuvat!
_Nyrhi_ (ja hänen mukanaan palaavat kaikki muutkin).
_Riitta_ (ovella odotettuaan). Maunu! Maunu!
_Multiainen_. Terve mieheen! Terve, kaikki!
_Nyrhi_ (ottaen Riitan kainaloonsa). Terve, omani! Terve, omaiseni! Terve, vierahat kaikki! Ja kiitos, kunnia työstänne! Tällaisia läksiäisiä ei liene näillä mailla ennen vietetty. Vaan jos oli alussa mielemme masennuksissa, niin voimmepa nyt sen sijaan rauhassa iloita ja pitojamme pitkittää. Sillä poissa on verivihollisemme nyt, — ainakin toistaiseksi.
_Helka_. Henkiin siis vouti jäi? Niinkö?
_Nyrhi_. Näkyvät saaneen pelastetuksi.
_Helka_. Onni, ett'ei siinä ainakaan miestappoa tapahtunut.
_Nyrhi_. Eipä ole ilon syytä. Voittoamme vain se onni vähentää.
_Multiainen_. Kuninkaalle tietysti nyt tiedon saattaa, niinkuin uhkasi.
_Nyrhi_. Saattakoon! Niinpä saapi kuningas kuulla, että oikean asian eteen taistellaan. Ja voitto on oleva meidän.
Esirippu.
Kolmas näytös.
Arpiaisen talon pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus, jonka yhteydessä peränurkassa tupa: asuinhuoneisiin rappuset katoksineen likempänä etualaa, tupaan taas portaat aivan nurkkauksessa perällä. Oikealla kaksi koivua ja aita porttineen keskellä. Perällä rinnakkain kaksi aittaa, kapea sola välissä. Syksy. Aamu.
Katri ja Kirsti (istuvat aitan astimella, kynien lintuja).
_Katri_ (laulaa):