Part 5

_Horn_. Syytetyt tuotakoot sisään!

_Fincke_ (sysää oven auki.) Nyrhi ja Multiainen tuotakoot sisään!

(Nyrhi ja Multiainen tuodaan.) (Pertti Yrjänänpoika Rännäri ja Arpiainen seuraavat.)

_Horn_. Oikeus on ottanut Maunu Nyrhin ja Inko Multiaisen asian lopullisesti harkittavakseen ja katsoo, että he kapinoitsijoina ovat mestattavat.

_Fincke_. Ja tämä tuomio pannaan täytäntöön viipymättä.

(Multiaisen pää painuu rinnalle.)

_Nyrhi_ (kohottaen päänsä). Ja te, te omat miehet tämän tuomion langetitte!!

_Lautakunta_ (istuu pää kumarassa, kuin tuomittuna kuolemaan, paikallaan).

_Fincke_. Viekää tuomitut pois! (Ovi avataan.)

_Arpiainen_ (ovella). Ette saa! Ette saa tunkeutua...!

_Riitta_ (pyrkien sisälle). Päästäkää! Minun pitää päästä. Minä tahdon... (Sisällä.) Maunu! Inko! Vapaat olette?! — —

_Nyrhi_. Kuolemaan, Riitta! Niin!

(Viedään pois Multiaisen kanssa.)

_Riitta_ (lautakunnalle). Raukat! — — Kirotut! — Ah! — (Vaipuu tunnotonna maahan oven suuhun.)

_Fincke_ (lautakunnalle). Teidän uppiniskaisuutenne annetaan teille tällä kertaa anteeksi. Viime hetkellä pelastitte omatkin päänne. (Poistuu nopeasti,astuen harppauksella pyörtyneen Riitan yli.)

_Horn_. Ja maanne rauhan. (Menee Rännärin ja Juh. N:pojan seuraamana.)

_Arpiainen_ (nostaa huovien avustamana Riitan ylös.)

_Lautamiehet_ (nousevat paikoiltaan).

_Kupia_ (kolkuttaen nyrkillä poveaan). Vaan emme kunniatamme!

Esirippu.

Viides näytös.

Sama paikka kuin kolmannessa näytöksessä. Kaksi huovia seisoo, tapparat kädessä, kunkin aitan ovea vartioimassa. Rakennusten ympärillä näkyy myös sotilaita liikuskelevan.

_Arpiainen_ (tunnustelee aitan ovien lukkoja). Reilassa ovat. (Huoveille.) Ja nyt pojat: pitäkää silmät selällään ja korvat horkallaan! Jos nuo saakelin korpit vain pääsevät pesästään lentoon, niin olette tekin päätä lyhemmät, niinkuin heidän kohta olla pitää. — Kauan ei teidän kuitenkaan tässä tarvitse vahtia pitää, sillä, kuulettehan tuolla pajan takana — tuolla noin: se näkyy tännekin kuistin rappusille — siellä, metsän rinteessä valmistetaan näille pajareille viimeistä vuodetta. Ja valmis sen olla pitää vielä ennenkuin päivä mailleen menee. Ja sitte: hjt! (huitaisee toisella kädellään kaulan kohdalta, niinkuin päätä poikki lyötäisiin), hjt! päät kiepsahtavat maahan ja miehet ovat tämän maailman markkinoilta poikessa. Huh sentään! Vähän pöyristää minuakin, sillä eipä, perhana vie, ole vielä tähän saakka tässä talossa näin verisiä käräjiä käyty. Mutta täytyypä taas mennä katsomaan, miten se työ siellä edistyy. (Rientää portin kautta ulos.)

_1:nen huovi_. Eipä tässä todellakaan pitkiä puheita pidetä.

_2:nen huovi_. Ei. Vastikään tuomio langetettiin ja siinä paikassa täytäntöön pannaan.

_1:nen huovi_. Tarmokas mies se käskynhaltija!

_2:nen huovi_. Kiivas ja säälimätön!

_3:mas huovi_. Hyvin kuninkaan asiaa ajaa.

_4:s huovi_. Tosi kai se kertomus, minkä olen kuullut, hänestä lienee, että hän itse jo kolmenkolmatta vuoden vanhana on vankina istunut Kööpenhaminassa, missä oli erään miehen surmannut.

_1:nen huovi_. Mikäs siinä?!

_2:nen huovi_. Hyvin luonnollista.

_3:s huovi_. Karaistu sen miehen olla pitää, joka oikein tahtoo kuningastaan palvella.

_4:s huovi_. Niinpä niin. Vaan pitää sitä siltä olla rakkautta lähimmäistään ja omaa kansaansa kohtaan varsinkin.

_1:nen huovi_. Mikäs akka se tuolta tulla retustaa?

_Portilla vartioiva huovi_ (ulkopuolella). Kah, kah, Minnekä sinä?! Kelle on asiaa? Ei tänne lasketa. Mene tiehesi!

_Helgan ääni_ (samoin portin ulkopuolella). Minnekäkö? Tänne vain! Mikäs herra sinä sitte olet? Ha-ha-ha-ha! Taidatpa olla hovinarri? Sen olet näköinenkin!

_2:nen huovi_. Hassu taitaa olla? Hyi, minkä muotoinen!

_Helka_ (pääsee pihaan; hiukset hajallaan ja likaisissa ryysyissä). Arpiaisen luo minä tahdon. Sehän se tässä asuu. Kyllä minä sen tiedän. Vai ei tämä herra minua tunne? Vanha tuttuhan minä tässä talossa olen. Kah! Onpas täällä vieraita. Terveeks'! (Ojentaa kättä huoveille, jotka häntä eivät tervehdi.)

_1:nen huovi_ (ärjäisten). Pois! Tiehesi, akka!

_Helka_. Näetsen: ovatpas herrat ylpeiksi käyneet, kun eivät muorille enää kättäkään paiskaa. Haha-ha-ha!

_3:s huovi_ (kuiskaten muille). Pitää olla varoillaan. Ei sitä tiedä, mikä peijuoni hassun akan haahmossa tänne tunkeutuu.

_4:s huovi_. Parasta kyörätä pois se.

_1:nen huovi_. Tahi kutsua nimismies ottamaan hänet kiinni. (Huutaa huoville, joka vartioi portilla.) Risto! Kutsu nimismies tänne! Ottakaa kiinni hänet!

_Helka_. Häh? Minutko kiinni?

_Huovi_ (portilta, tulee ja tarttuu Helgan käsivarteen). Sanoinhan jo: et saa olla täällä. Mitä sinulla täällä on tekemistä?

_Helka_. Mitäkö? — Ai! Elä purista niin kovasti! — Omaisiani tulin tervehtimään. Niin juuri.

_Huovi_. Elä höpise! Mitä omaisia sinulla täällä on? Valehtelet. Ei sinulla mitään omaisia täällä ole.

_Helka_. On! Oma poikani täällä on. Ja se on suurempi herra, kuin itse Kustaa Eerikinpoika, kuningas, näetsen, kuningas, kuningas itse. Etkös sinä sitte Inko-kuninkaan äitiä tunne?

_Huovi_. Mitä? Multiaisenko olet...?

_Helka_. No, kah, niin, jopas sen viimeinkin älyät. Totta kai sinäkin jo sen Helgan Ingon tunnet? Multialan kuninkaan?

_Huovi_. Joka tuolla aitassa vankina istuu? Kyllä tunnen, — hyvinkin.

_Helka_. Vai vankina? Inkoko vankina? Hän, joka itse oli kuninkaan vieraana ja sitte pani kuninkaan valheista viralta?! Ha-ha-ha-ha-ha! Jopa sinä nyt horiset, senkin variksenpelätin. Vai vankina? Kuningas se vankina on, se entinen, Kustaa Eerikinpoika, ja Inko on nyt Suomen ja Lapveden kuningas. Ja sillä on puoli markkaa päivässä palkkaa ja kaksi karpiota kauroja vuorokaudessa. (Huovit nauravat.)

_Huovi_. Sinäpä se nyt siinä horiset! Täytyy käydä Arpiaisen emännälle sanomassa, että korjaavat tämän hullun täältä pois. (Aikoo mennä tupaan. Samassa tulevat häntä vastaan sieltä Riitta ja Kerttu.)

_Kerttu_ (taluttaa Riittaa). Mennään ulos, kultaseni, mennään. Siellä tuvassa on niin tukehduttavan vari. Vaan täällä on vilpoinen. Täällä selviää pääsi. (Laskee hänet istumaan portaitten alimmalle astimelle.) Kas noin. Istu tässä, niin virkistyt pian.

_Huovi_ (Kertulle). Emäntä! Tässä on muuan mielipuoli, jonka kanssa emme tiedä, mitä tehdä.

_Kerttu_. Kuka se on? En minä tunne. Mitä te häntä tänne tuotte?

_Helka_ (rähähtää yht'äkkiä nauruun). Hä-hä-hä-hä-hä! Vai ei se Kerttu emäntä enää Helkaa tunne...?

_Riitta_ (hypähtää, kuin salaman iskemänä, paikaltaan ja juoksee äitinsä luo, huudahtaen). Äiti! Äiti! (Vaipuu polvilleen äitinsä eteen ja syleilee hänen jalkojaan.)

_Kerttu_. Vai Helka se on? Voi Helka raukkaa! Vietävän paholainen, minkälaiseksi se onnettomuus onkaan rikkaan Multialan vanhan emännän tehnyt?!

_Helka_. Äiti?! Mikä äiti?! Pois, senkin rutkale! Tytärtä minulla ei ole mitään.

_Riitta_ (yhä polvillaan maassa). Miksi tulit tänne? Olisit kotona pysynyt. Ei sinulla ole täällä enää mitään tekemistä.

_Helka_. Vai ei minulla ole? Poikaani tulin tervehtimään. Hänhän laittoi minua hakemaan kymmenhankaisella veneellä. Suuri herra hän, näetsen, nyt on. Käskynhaltijahan ja kuningaskin kumartavat hänelle syvään, syvään, noinikään (kumartaa), ja polvillaankin hänen edessään maassa ryömivät. Ja minä olen, näetsen, kuninkaan äiti. Enkös ole, häh? Pois! Elä tule likelle!

_Riitta_ (nousten ylös, hellästi.) Elä puhu niin! Tule pois, tule! Minun kanssani, äiti! Minä olen Riitta, tyttäresi! Tunnethan minut?

_Helka_. Riitta?! Tyttäreni?! Ei, — ei! Ei minulla ole tytärtä — — enää. — — Oli kerran — — ennen, — — mutta se hukkui, — — upposi, hyppäsi syvään — — syvään — — mustaan kaivoon... (Nyyhkyttää ensin ja puhkeaa sitten hillitsemättömään itkuun.)

_Riitta_ (epätoivoisena). Äiti! Äiti! — Mitä minun on tehtävä?!

_Kerttu_. Viedään pois hänet tupaan. — Helka kulta, tule pois tupaan, tule! Mennään. Sinä olet väsynyt. Siellä saat levätä. Tule!

_Riitta_. Niin. Tule, äiti rakas, tule! (Saattavat Helkaa tuvan portaille.)

_Helka_ (hoksaa aitan ovia vartioitsevat huovit ja seisattuu yht'äkkiä). Mitä nuo tuossa seisovat? Mitä ne vartioitsevat? Ha-ha-ha-ha-ha! Rottia, rottia! Ne jahtaavat rottia, kuninkaan jauhorottia! No, tappakaa, tappakaa nyt sitte niin, että paukkuu! Ha-ha-ha-ha-ha! (Menee Kertun saattamana sisään.)

_Riitta_ (palaa nopeasti portailta takaisin ja jää kotvaksi tuijottamaan mietteissään aittaan päin).

_1:nen huovi_. Oikeinpa sanoi: rottia ovatkin!

_2:nen huovi_. Vaan eivät ne enää kauan nakertele.

_Riitta_ (itsekseen). He ovat siellä. Siinä heitä vielä vartioidaan. Mitenkä minä...? Miten voisinkaan vielä? Missä ovat kaikki miehemme? Ei ketään täällä. Huoveja vain joka taholla.

_Huovi_ (portilla). Tuollapa taitaa nimismies jo tulla.

_3:s huovi_. Lava lienee siis valmis?

_Riitta_. Ei hetkeäkään hukata! (Portilla.) Ketä tuolla tulee? Tännekö tulevat? (Lähtee juoksemaan pois.)

_1:nen huovi_. Mikäs kiire sille tuli?

_2:nen huovi_. Mikä lienee johtunut mieleen. Tokkopahan oli viisas sekään?!

_3:s huovi_. Mikä siellä on, Risto? Näkyykö mitä?

_Huovi_ (portilla). Kansaa tulla lappaa, minkä ennättää, kaikennäköistä.

_4:s huovi_. Joko tulevat?

_1:nen huovi_. Mestausta katsomaan varmaan?

_2:nen huovi_. Mitäs muuta lystiä täällä enää heillä olisi?!

_Arpiainen_ (palaa kiireesti). Jumalan kiitos! Nyt on kaikki valmista. Eikä muuta kuin loppusuoritukseen käsiksi. Mutta kylläpäs sieltä uteliaita tulee! Vaan missäs harakat joll'ei sian tappajaisissa?! Kai se on käskynhaltijakin toimeen valmis. Täytyy käydä ilmoittamassa.

_3:s huovi_. Parasta on. Ei sitä tiedä, mitä noilla moukilla taas voi olla mielessä.

_Arpiainen_. Häh? Joko luulet...?

_3:s huovi_. Tänne tuli äsken muuan akka. Hulluko lie vai siksi vain tekeytyy. Eipä tiedä, mitä ne hankkii.

_Arpiainen_. Mikä? Mitä sanot? Missä?

_3:s huovi_. Tuolla on tuvassa. Ja toinen, joka taisi olla sen Nyrhin vaimo ja sitä akkaa äidikseen nimitti, lähti juuri aika hamppua täältä pois juoksemaan.

_Arpiainen_. Sekös se juoksi? No, nyt on piru taaskin pellolla. (Alkaa kuulua etäistä ääntä ja melua.)

_Huovi_ (portilta). Kuulkaahan, mitä ääntä ne pitävät!

_Arpiainen_ (kuuntelee). Totta saamari! Jo ovat helvetin portit selkosen Selällään. (Juoksee kuistin kautta sisään.)

_Huovi_ (portilta). Nyt on oltava varuillamme. Parasta, että annan varoitusmerkin ja miehet kerätään asemilleen. (Antaa varoitusmerkin, joka uudistuu vartiomiehestä toiseen, loitoten yhä kauemmas.)

_1:nen huovi_. Ei ole leikki kaukana.

_2:nen huovi_. Sitähän tässä aavistettiin, että vielä jotakin tulla pitäisi.

_3:s huovi_. Eikä syyttä sotaväkeä tänne näin paljoa kerätty.

_4:s huovi_. Totta totisesti! Kun on kansaa kaikilta maan ääriltä!

(On alkanut vähitellen hämärtää. Täysi kuu kohoaa kalpeana aittojen takaa. Kansan kohina lähenee.)

_Fincke_ (tulee kiireesti rappusille Arpiaisen ja Juh. N:pojan seuraamana). Vai tulevat tänne?! No, tulkoot! Minä olen valmis heitä vastaan ottamaan. Käskyt ovat siltä varalta jo edeltäpäin tarkkaan annetut. — Siis on mestauslava valmis?

_Arpiainen_. On, herra käskynhaltija. Ja pyövelitkin paikoillaan.

_Fincke_. Ja pitkin kujaa seisoo huoveja portilta lavalle asti. Sen näen kyllä.

_Arpiainen_. Vankka vartiosto, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Ei hätää mitään. — Ja lavan näen minä täältä hyvin. Kun minulle sieltä annetaan merkki, että päät ovat pölkyllä, niin annan täältä vastamerkin ja asia on lopussa. (Melu yhä kasvaa.) Miehet! Elkää estäkö! Antakaa heidän tulla vain! Kyllä ajallaan osaamme heidät kurissa pitää.

_Arpiainen_. Ne ovat ulkolaisia enimmäkseen, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Niinpä näkyy puvuistakin. — Tulkaa, tulkaa vain! (Piha alkaa täyttyä kansasta, josta loput jää seisomaan aidan taakse ja kaikkiin aukkoihin rakennusten väliin.) — Arvaan, että olette kuulleet kuninkaan käskynhaltijan olevan täällä? Olette tulleet minua puhuttelemaan?

_Ääni_ (joukosta). Ja kuulemaan ja näkemään, mitä täällä tehdään.

_Muita ääniä sieltä täältä_. Niin juuri. — Yhtä kansaa ollaan. — Ja maata. — Ja sama asia. — Yhteinen kaikille. — —

_Fincke_. Sen saatte kyllä kohta sekä kuulla että nähdä. Olette tulleetkin ihan parhaaseen aikaan. — Mutta sitä ennen tahdon puhua teille muutaman sanan. Näen, että olette kovin hyvän neuvon tarpeessa. Te olette tyytymättömiä, tekin, siellä kotiseudullanne?

_Ääniä_. Niin ollaan. — Luonnollisesti.

_Fincke_. Te ette tule toimeen? Liika vähän on teillä elääksenne?

_Ääniä_. Eiköpähän. — Se on totta. — Niin onkin.

_Fincke_. Ihmisellä on aina liika vähän. Mutta minäpä hankin teille paremman toimeentulon. Tuolla Savon ja Hämeen pohjoisäärillä on rikkaita erämaita kosolta. Siirtyköön sinne, kellä ei kotonaan ole kyllin hyvä olla. Siellä on tilaa ja siellä varaa. On maata viljelijälle, on vettä kalamiehelle, on korpea metsästäjälle. Ja se, joka sinne muuttaa, saa verovapauden kolmeksi vuodeksi ja suojelusta venäläisiä vastaan. Miettikääpä tätä, miehet! Siinä on teille aihetta aprikoida. Toivon, etten ole teille turhaan puhunut. (Mutinaa kansan joukossa.)

Kuulkaa vielä! Ell'ei se teitä rauhoita, niin olkoon menneeksi! Saatte nähdä sen, mitä sanoitte tulleenne näkemään. Saatte nähdä, mitä siitä seuraa, jos teette niin, kuin ei ole tehtävä. — Nimismies! Huovit! Kapinoitsijat vietäköön kärsimään heille tuomittua rangaistusta! (Aitan ovet avataan. Nyrhi ja Multiainen tuodaan esille.) Kansa, tehkää tilaa! Tie auki!

_Ääniä_ (aidan takaa). Vangit irti! Laskekaa vangit! Ei saa viedä mestattaviksi! Se oli laiton tuomio. (Lapveteläisiä syöksyy pihaan, tunkee tieltään ulkolaisia ja koettaa päästä Nyrhiin ja Multiaiseen käsiksi.)

_Liukku_. Käykää päälle miehet!

_Fincke_. Huovit! Ottakaa kiinni! Estäkää! Ajakaa pois! (Huovit estävät ja tunkevat kansaa pois pihasta.)

(Huutoa ja hälinää.)

_Remes_. Vapaaksi miehemme!

_Fincke_. Viekää vangit heti lavalle!

_Kupia_. Pelastakaamme kunniamme.

_Fincke_. Johtajat kiinni! — Vangit pois!

_Riitta_ (aidan takana). Maunu! Inko! Vapaiksi! Vapaiksi!

_Nyrhi_. Se oli Riitan ääni!

_Multiainen_. Siskoni armas!

(Piha tyhjenee vähin erin, Nyrhi ja Multiainen viedään, huovien keskellä, mestauslavalle.)

_Fincke_. Nyt, heti mestaus täytäntöön!

_Nyrhin ääni_. Hyvästi, Riitta! Jumala palkitkoon sinua! Joskus vielä sittenkin suomalaiset sortajansa voittavat. Ell'ei ennen niin satojen vuosien perästä. (Melu loittonee.)

_Fincke_ (tähystelee portailta mestauslavalle päin).

_Horn_ (ilmestyy hänen viereensä). Kas niin! Kaikki hyvin?!

_Fincke_. Tuolla! Jo pääsivät perille. — —

_Horn_. Toinen vielä vastarintaa tekee. —

_Fincke_. Se on Nyrhi. Noin.

_Horn_. Jo saivat maahan.

_Fincke_. Jo ovat pitkällään — — ja päät pölkyllä. (Kuuluu torven toitotuksia. Fincke nostaa kätensä ja huiskauttaa sen alas. Taas räikeitä torventoitauksia.) Se on siis tehty nyt! (Istuutuu kuistin penkille. Kaikki on kotvan aikaa hiljaa. Sitte alkaa kuulua äänekästä puhelua.)

_Horn_. Ken siellä tuodaan?

(Huovit tuovat Fincken eteen Liukun, Remeksen ja Kupian.)

_Eräs huovi_. Tässä. Nämä saimme kiinni, herra käskynhaltija.

_Horn_. Lautamiehiämme!

_Fincke_. Tekin! Te, jotka kuninkaan puheilla myöskin olette olleet! Kaikki ansaitsisitte te saman tuomion, kuin minkä Nyrhi ja Multiainen saivat, — saman kuoleman tuolla. Niin. Sillä siellä ovat heidän päänsä jo maassa. Menkää katsomaan! (Miehet peittävät huoaten kasvonsa käsiinsä.) Myöhäistä on heitä nyt enää kenenkään koettaa vapauttaa. Varoittavaksi esimerkiksi kaikille, ettei enää mitään rauhattomuuksia täällä eikä muuallakaan maassa tapahtuisi, ovat heidän päänsä pudonneet. Ja koska toivon nyt, ettei kukaan tästä lähin enää täällä heidän polkuansa kulkemaan käy, niin vapautan minä teidät. — Päästäkää irti heidät, huovit! — —

_Juh. N:poika_ (joka myöskin on temmellyksessä ollut mukana ja kansaa takaa ajamassa, palaa portin kautta). Herra käskynhaltija! Sitä naista, joka täällä kansan joukossa nähtiin yllyttäjänä, ei saatu kiinni. Häntä kyllä takaa ajettiin, mutta hän hyppäsi kaivoon ja hukkui.

_Liukku, Remes ja Kupia_. Riittakin — kuollut!!

_Juh. N:poika_. Arvasimme oikein. Se oli Nyrhin vaimo.

(Taivaalla näkyy tulipalon heijastusta.)

_Helka_ (joka yleisen metelin aikana on pujahtanut ulos tuvasta, ilmestyy tuvan katolle.) Ha-ha-ha-haaa! (Osoittaa perälle.) Katsokaa!!

_Fincke_. Kuka se on?

_Arpiainen_ (joka samassa tulee portista). Helka! — — Multialan mielipuoli, vanha emäntä!

_Helka_. Katsokaa, katsokaa tuonne nyt!

_Fincke_. Mikä heijastus tuolla taivaalla?

_Arpiainen_. Se on tulipalon loimu.

_Helka_. Poroksipa palaa nyt Multiaisen tyhjä talo. Ha-ha-ha-ha-ha!

_Horn_. Hän sen on sytyttänyt varmaan.

_Fincke_. Ottakaa alas hänet katolta.

(Arpiainen lähtee nousemaan tikapuille, mutta samassa Helka putoaa katolta rakennuksen taakse.)

_Helka_. Ha-ha-ha — — (nauru keskeytyy).

_Fincke_. Putosiko?

_Horn_. Vai lienee heittäytynyt.

_Fincke_. Kuoliko hänkin?

_Arpiainen_ (joka on juossut katsomaan, palaa). Hengetön on.

_Horn_. Surkea oli sen suvun surma!

_Fincke_. Tyhjiksi jäivät heidän tilansa sittenkin. Ja rälssitiloiksi muuttuvat nyt. — Voinemme siis jo kirjoittaa kuninkaalle, että Lapveden meteli on onnellisesti päättynyt.

Esirippu.