Part 6

Mutta iltaisin minä olen pahemmassa kuin pulassa herra Eismanin kanssa. Tarkoitan, että iltaisin herra Eisman on vallan hermostuneena, koska joka kerta, kun hän sopii keskustelukokouksesta nappitehdasasiassa, tulee niille Viinin herroille aika lähteä kahvilaan istumaan. Tai sitten, joka kerta kun hän aikoo neuvotella nappitehdasasiasta, pistää joidenkuiden viiniläisten herrojen päähän lähteä retkeilylle eväät mukana, ja he vetävät jalkaansa polvihousut, jotka jättävät polvet paljaiksi, pistävät sulan hattuunsa ja tallustavat kaikki Tyroliin. Ja siitä tulee herra Eisman varsin alakuloiseksi. Mutta jos joku tulee alakuloiseksi, niin pitäisi minun tulla, sillä kun tyttö ei ole saanut viikkokauteen nukkua, niin tyttö ei voi torjua alakuloisuuden tunnetta.

Toukokuun 27 p:nä.

No, lopuksi minä näännyin, ja herra Spoffard sanoi, että hänen mielestään minunlaiseni hento tyttönen yritti liian paljon koettaessaan parantaa koko maailmaa, varsinkin kun piti aloittaa Dorothyn kaltaisesta tytöstä. Ja hän sanoi, että Viinissä oli kuuluisa tohtori nimeltä tohtori Froid, joka kykeni poistamaan kaikki vaivani, koska hän ei anna tytölle lääkkeitä, vaan haastelee hänet terveeksi psykoanalyysillä. Eilen hän siis vei minut tohtori Froidin luo. Ja tohtori Froidilla ja minulla oli vallan pitkä englanninkielinen keskustelu. Ja jokaisella kuuluu olevan niinsanottuja hillittyjä vaistoja, mikä merkitsee, että hän haluaa tehdä jotakin eikä sitä tee, vaan sensijaan uneksii siitä. Ja tohtori Froid kysyi minulta, mistä minä näen unta. Mutta minä sanoin hänelle, etten minä tosiaan nähnyt unta mistään. Tarkoitan, että käytän aivojani päivisin niin paljon, etteivät ne yöllä näy tekevän muuta kuin lepäävän. Ja tohtori Froidia ihmetytti kovin tyttö, joka ei näkynyt mistään uneksivan. Senjälkeen hän tiedusteli elämääni perin tarkoin. Tarkoitan, että hän on kovin myötätuntoisen simbaattinen ja näkyy osaavan lypsää tytöltä aika paljon. Tarkoitan, että kerroin hänelle asioita, joita en tosiaan piirtäisi edes päiväkirjaani. Ja hänessä herätti kovin, kovin suurta mielenkiintoa tyttö, joka aina näkyi tekevän kaikkea, mitä halusi. Ja sitten hän kysyi minulta, enkö tosiaan koskaan halunnut tehdä jotakin, mitä en tehnyt. Enkö esimerkiksi koskaan halunnut tehdä jotakin oikein rajua, esimerkiksi ampua jotakuta? Ja minä sanoin, että olin ampunut, mutta että luoti meni vain herra Jenningsin keuhkoon ja tuli heti jälleen ulos. Silloin tohtori Froid katsoi minuun kauan aikaa ja sanoi, ettei hän tosiaan pitänyt sitä mahdollisena. Sitten hän kutsui apulaisensa ja osoitti minua ja puhui apulaiselleen aika paljon Viinin kielellä. Ja sitten hänen apulaisensa katsoi minuun katsomistaan, ja minä näyn tosiaan olevan merkillinen potilas. Ja sitten tohtori Froid sanoi, että minun tarvitsisi vain kehittää joitakin hillittyjä vaistoja ja vähän nukkua.

Toukokuun 29 p:nä.

Asiat näkyvät tosiaan ihan jännittyvän. Sillä eilen oli sekä herra Spoffard että herra Eisman Bristolin hotellin eteisessä, ja minun täytyi olla olevinani kumpaakaan näkemättä. Tarkoitan, että on varsin helppoa olla olevinaan näkemättä yhtä herrasmiestä, mutta kovin vaikeaa on näyttää näkemättömältä, kun niitä on kaksi. Jotakin täytyy siis tosiaan pian tapahtua, tai muutoin minun täytyy myöntää, että tapahtuu asioita jotka eivät käy parhaaseen suuntaan.

Nyt tänään iltapäivällä Dorothyn ja minun oli tavattava kreivi Salm teellä kello neljältä, vaikkei sitä Viinissä nimitetä teeksi, vaan sen nimenä kuuluu olevan "jauzel", eikä Viinissä juoda teetä, vaan sensijaan kahvia. Tarkoitan, että on aivan kummallista nähdä kaikkien Viinin herrojen päättävän työnsä ja menevän jauzeliin tunti senjälkeen, kun ovat syöneet puolisensa. Mutta aika ei tosiaan näytä merkitsevän paljoa viiniläisille herroille, paitsi se aika, kun he lähtevät kahvilaan, minkä he kaikki näkyvät tietävän vaistomaisesti, tai he eivät tosiaan näy välittävän, vaikka erehtyvät ja menevät sinne liian varhainkin. Sillä herra Eisman sanoo, että kun olisi aika puhua nappiliikkeestä, niin heiltä näkyy loppuvan kaikki harrastus, kunnes herra Eisman hermostuu niin pahoin, että on huutamaisillaan.

Sitten me menimme Deimelsiin ja tapasimme kreivi Salmin. Mutta kun me nautimme jauzeliamme kreivi Salmin kanssa, näimme herra Spoffardin äidin tulevan sisälle saattajansa, neiti Chapmanin kanssa, ja neiti Chapman näkyi katselevan minua aika paljon ja juttelevan minusta herra Spoffardin äidille aika paljon. Siitä minä ihan hermostuin, sillä olisin tosiaan toivonut, ettemme olisi olleet kreivi Salmin seurassa. Tarkoitan, että on ollut varsin vaikeaa saada herra Spoffard uskomaan, että yritän parantaa Dorothya, mutta jos minun olisi uskoteltava hänelle, että yrittelen parantaa kreivi Salmiakin, niin hän kenties alkaisi ajatella, että melkein kaikella on rajansa. Ja herra Spoffardin äiti näkyi olevan kuuro, koska hän näemmä käyttää kuulotorvea, enkä minä tosiaan voinut olla kuulematta melko paljon sanoja, joita neiti Chapman käytti minusta, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista kuunnella ihmisten puheita. Ja neiti Chapman kuului kertovan herra Spoffardin äidille, että minä olin "naikkonen" ja että hänestä minä olin varsinaisena syynä siihen, että hänen poikansa oli niin alkanut laiminlyödä äitiään. Ja sitten herra Spoffardin äiti katsoi minuun ja katsoi minuun, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista tuijottaa ihmisiin. Ja neiti Chapman puhui puhumistaan herra Spoffardin äidille, ja minä kuulin hänen mainitsevan Willie Gwynnistä, ja minä luulen, että neiti Chapman on tiedustellut minusta ja luulen hänen tosiaan kuulleen jotakin niiltä ajoilta, jolloin Willie Gwynnin omaisilla oli vallan pitkä haastelu minun kanssani ja he taivuttivat minut kymmenestätuhannesta dollarista hylkäämään Willie Gwynnin naimatarjouksen. Siis minä tosiaan toivon, että herra Spoffard esittelisi minut äidilleen, ennenkuin mummo tulee ihan täyteen ennakkoluuloja. Sillä toinen asia näkyy pinoutuvan toisensa päälle, kunnes minä melkein alan olla hermostumaisillani, eikä minulle vielä ole ollut aikaa tehdä sitä, mitä tohtori Froid neuvoi tyttöä tekemään.

Täniltana minä siis aion kertoa herra Eismanille, että minun on mentävä aikaisin nukkumaan, jotta sitten voisin lähteä vallan pitkälle ajelulle herra Spoffardin kanssa luontoa ihailemaan. Ja ehkä hän sitten sanoo jotakin varmaa ja päättäväistä, sillä mikään ei tee herrasmiehiä niin päättäväisiksi kuin luonnon ihaileminen, kuutamossa.

Toukokuun 30 p:nä.

No, eilenillalla herra Spoffard ja minä olimme varsin pitkällä ajelulla puistossa, vaikkeivät ne Viinin kielellä sano sitä puistoksi, vaan "prateriksi". Ja sellainen prater on tosiaan jumalainen, koska se on ihan kuin Coney Island, mutta samalla sijaitsee metsässä ja on vallan täynnä puita, ja siellä on varsin pitkä ajotie henkilöitä varten, jotka ajelevat hevosen vetämillä vaunuilla. Ja minä huomasin, että neiti Chapman oli puhunut minua vastaan aika paljon. Ja hän näkyi tosiaan tiedustelleen minusta, ja minua vallan ihmetytti kuulla, mitä kaikkea neiti Chapman näkyi saaneen minusta selville, vaikkei hän ollut kuullut siitä, että herra Eisman minua kasvatteli. Ja sitten minun täytyi kertoa herra Spoffardille, etten minä ollut aina ollut niin kääntynyt eli herännyt kuin nyt, sillä maailma oli täynnä herroja, jotka olivat vain susia lammasvaatteissa ja aina valmiit vetämään meitä tyttöparkoja nenästä. Ja sitten minä itkinkin aika paljon. Ja minä kerroin hänelle, kuinka olin ollut vain pieni tyttönen Little Rockista silloin, kun ensi kertaa lähdin Little Rockista, ja nyt oli jo herra Spoffardillakin kyyneleet silmissä. Ja minä kerroin hänelle, että olin perin, perin hyvästä kodista, koska isä oli varsin nerokas ja oli kovin, kovin etevä alallaan, ja jokainen sanoi aina, että hän oli kovin nerokas. Sitten kerroin herra Spoffardille, että siihen aikaan kun lähdin Little Rockista luulin, että kaikkien herrasmiesten ainoana pyrkimyksenä oli suojella meitä tyttöjä, ja sitten kun huomasin, etteivät ne niin paljoa meitä halunneetkaan suojella, oli jo liian myöhäistä. Ja sitten minä itkin oikein viljalti. Ja minä kerroin, miten lopulta käännyin luettuani kaikki, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehdissä, ja että kun sitten näin hänet idän pikajunassa, tuntui minusta, ettei se voinut olla muuta kuin kohtalon sormen jälki. Ja sitten minä sanoin herra Spoffardille, että minusta tyttö oli tosiaan kaäntyneempi, jos hän tiesi, mitä merkitsi olla kääntymätön, kuin jos hän olisi kääntyneenä syntynyt eikä siis tositeossa edes tietäisi, mikä häntä vaivasi. Silloin herra Spoffard kumartui suutelemaan minua otsalle hyvin kunnioittavalla tavalla ja sanoi, että minä hänen mielestään muistutin paljon tyttöä, josta kerrotaan paljon raamatussa ja jonka nimi oli Magdan Leena. Ja sitten hän sanoi, että hän itsekin oli ollut kirkkokuoron jäsenenä, joten hänen ei suinkaan sopinut heittää ensimmäistä kiveä minunlaiseeni tyttöön.

Ja me ajelimme ympärinsä praterissa, kunnes oli aivan myöhäistä, sillä oli kuutamo, ja me juttelimme aika paljon siveellisyydestä, ja kaikki praterin orkesterit soittivat etäällä "Mamma rakastaa pappaa." Sillä "Mamma rakastaa pappaa" oli juuri ehtinyt Viiniin, ja ne kaikki näkyvät olevan hullaantuneita siihen kappaleeseen, vaikkei se Amerikassa enää niin uutta ole. Ja sitten hän vei minut kotiin hotelliin.

Ja kaikki kääntyy aina parhain päin. Sillä tänä aamuna herra Spoffard saapui luokseni sanoen haluavansa tutustuttaa minut äitiinsä. Silloin minä sanoin hänelle, että mielelläni söisin puolista hänen äitinsä kanssa kahdenkesken, koska voisimme pitää pienen kahdenkeskisen teetateetin, jos meitä olisi vain kaksi. Ja minä pyysin häntä tuomaan äitinsä meidän huoneeseemme, koska minusta tuntui siltä, että neiti Chapman ei voisi tulla meidän huoneeseemme kaikkea pilaamaan.

Ja kun hän toi äitinsä meidän saliimme, olin minä ottanut ylleni yksinkertaisen, vaatimattoman oranssinvärisen puvun, josta olin ratkonut pois kaikki pitsit ja koristukset, ja vetänyt käsiini parin mustia puolihansikkaita, joita Dorothy oli käyttänyt, ja jalassa minulla oli korottomat kengät. Ja kun herra Spoffard esitteli meidät töillemme, niin minä niiasin, sillä minusta on aina perin siroa, että tyttö niiailee aika paljon. Ja sitten hän jätti meidät kahden kesken, ja me rupattelimme yhdessä ja minä sanoin hänelle, etten oikein pitänyt kaikista niistä nykyajan tyttöriehakoista, koska minä olin saanut vanhanaikaisemman kasvatuksen. Sitten herra Spoffardin äiti kertoi minulle neiti Chapmanilta kuulleensa, etten minä ollut kovinkaan vanhanaikainen. Mutta minä sanoin hänelle, että olin niin vanhanaikainen, että aina hyvin hartaasti kunnioitin kaikkia minua vanhempia enkä tohtisi heille sanoa kaikkea, mitä heidän tuli tehdä, kuten esimerkiksi neiti Chapman kuului hänelle sanovan, mitä kaikkea hänen tulisi tehdä.

Sitten minä tilasin puolista ja ajattelin, että samppanja tekisi hänelle sen ohella varsin hyvää, minkävuoksi minä kysyin pitikö hän samppanjasta. Ja hän pitää tosiaan samppanjasta hyvin, hyvin paljon. Mutta neiti Chapmanista ei alkoholipitoisten juomain nauttiminen ole ihmiselle oikein sopivaa. Mutta minä sanoin hänelle, että minä olin kristillismielinen ja että me kristillismieliset kaikki näymme uskovan, ettei tosiaan voi olla mitään pahaa missään, niin kuinka sitten pienikokoinen pullo samppanjaa voisi haitata? Mutta rouva ei liene koskaan ennen katsellut asiaa siinä valossa, sillä hän sanoi, että myöskin neiti Chapman uskoi kristillismieliseen tieteeseen, mutta uskoi juomaksi sopivan pikemminkin veteen vivahtavat aineiden. Sitten me söimme puolista, ja hän alkoi tuntea olonsa varsin, varsin mukavaksi. Sitten minä tuumin, että olisi parasta tilata toinen pullo samppanjaa, sillä minä sanoin olevani niin harras kristillismielinen, etten uskonut kahdenkaan samppanjapullon mitään haittaavan. Tyhjensimme siis toisen pullon samppanjaa, ja hän innostui kovin kristillismielisyyteen, sillä hän sanoi todella uskovansa, että se oli parempi uskonto kuin brespyteeriläisyys. Ja sitten hän sanoi, että neiti Chapman koetti saada häntä käyttämään kristillismielisyyttä yhteen ja toiseen, mutta että neiti Chapmanilla ei näkynyt olevan niin laajaa otetta kristillisen tieteen uskonnosta kuin minulla.

Sitten minä sanoin, että neiti Chapman kai kadehtii hänen komeaa ulkonäköään. Ja hän myönsi sen olevan totta, koska neiti Chapman aina tahtoi häntä ostamaan hattuja, jotka olivat tehdyt mustista jouhista, koska jouhet eivät niin painavasti purista ihmisen aivoja. Silloin minä sanoin, että antaisin hänelle yhden hatuistani, jossa oli vallan isokokoisia ruusuja. Otin sen siis esille, muttemme saaneet mahtumaan sitä hänen päähänsä, koska hatut ovat aivan pieniä, kun hiukset leikataan polkkatukaksi. Sitten aioin ottaa sakset ja leikata hänen tukkansa, mutta sitten ajattelin, että olin jo tehnyt kylliksi hänen hyväkseen yhden päivän osalta.

Sitten Henryn äiti sanoi, että minä olin tosiaan kirkkain päivänsäde, mikä koskaan oli hänen elämäänsä valaissut. Ja kun Henry palasi noutamaan äitiään takaisin hänen omaan huoneeseensa ei rouva ollutkaan halukas lähtemään. Mutta kun hän oli saanut hänet raahatuksi pois, soitti hän minulle, oli aivan kiihtynyt ja sanoi haluavansa kysyä minulta jotakin, mikä oli kovin, kovin tärkeää. Ja minä lupasin tänä iltana tavata hänet.

Mutta nyt minun on tavattava herra Eisman, koska mielin tehdä jotakin, mikä tosiaan on kovin, kovin tärkeää ja on tehtävä heti kohta.

Toukokuun 31 p:nä.

No niin, minä ja Dorothy ja herra Eisman olemme junassa matkalla paikkaan, jonka nimi on Budapest. En siis ennen lähtöäni enää nähnyt Henryä, mutta minä jätin hänelle kirjeen, sillä minä ajattelin, että olisi vallan mainiota, jos hänen täytyisi kirjoittaa paperille, mitä aikoi minulta kysyä, sensijaan että hän minulta kysyisi; eikä hän voinut minulle kirjoittaa, jos olin samassa kaupungissa kuin hän. Sanoin siis hänelle kirjeessäni, että minun täytyi lähteä viiden minuutin päästä, koska huomasin, että Dorothy oli tulemaisillaan kovin kääntymättömäksi, ja jollen minä toimittaisi häntä pois, niin kaikki, mitä olin tehnyt hänen hyväkseen, menisi tosiaan hukkaan. Käskin hänen siis kirjoittaa paperille, mitä hänellä oli minulle sanottavaa, ja postittaa sen Ritzin hotelliin Budapestiin. Sillä minä näyn aina uskovan vanhaan totuuteen, että on parasta vaatia mustaa valkoiselle.

Olikin varsin helppo saada herra Eisman lähtemään Viinistä, koska hän eilen kävi katsomassa nappitehdasta, mutta kaikki nappitehtaan väki kuului olleen työstä poissa jonkun pyhimyksen syntymäpäivää juhlimassa. Näyttää siis siltä, että kun jollakulla pyhimyksellä on syntymäpäivä, keskeyttävät he kaikki työnsä, voidakseen juhlia sen syntymäpäivää. Sitten herra Eisman vilkaisi heidän kalenteriinsa ja huomasi, että aina joku pyhimys on syntynyt jokseenkin jokaisena vuoden viikkona. Ja niin hän päätti, että Ameriikka on hänelle kyllin hyvä.

Mutta Henry ei voi seurata minua Budapestiin koska hänen äitinsä on tohtori Froidin käsittelyn alaisena, ja hän kuuluu olevan paljoa vaikeampi potilas kuin minä lienen ollut. Tarkoitan, että tohtori Froid joutuu varsin tiukalle, koska rouva kai ei voi muistaa, mikä on unta ja mitä hänelle todella on tapahtunut. Ja sitten rouva kertoo hänelle kaikki, ja tohtorin täytyy käyttää arvostelukykyään. Tarkoitan, että kun herra Spoffardin äiti kertoo hänelle, että kovin kovin muhkea nuori herrasmies yritti liehakoida häntä Viidennellä Avenuella, niin tohtori käyttää arvostelukykyään.

Pian siis olemme jälleen Ritzin hotellissa, ja minun täytyy sanoa, että käy varsin hauskaksi löytää Ritzin hotelli ihan Keskuseuroopan keskeltä.

Kesäkuun 1 p:nä.

No, eilen saapui Henryn kirje, ja siinä sanotaan mustalla valkoiselle piirrettynä, etteivät hän eikä hänen äitinsä ole koskaan tavannut minunlaistani tyttöä ja että hän haluaisi naida minut. Sitten minä vein Henryn kirjeen valokuvaajalle ja teetin siitä aika monta valokuvajäljennöstä, koska tyttö voisi hukata Henryn kirjeen eikä hänellä silloin olisi mitään jäljellä hänestä muistuttamassa. Mutta Dorothy sanoo, että on parasta pitää kiinni Henryn omasta kirjeestä, koskeivät valokuvat hänen mielestään tosiaankaan sitä oikein vastaa.

Ja tänä iltapäivänä minä sain sähkösanoman Henryltä, ja sähkösanoma sanoo, että Henryn isä on kovin, kovin sairaana New Yorkissa, joten heidän on heti lähdettävä New Yorkiin; ja hänen sydämensä on murtunut, kun hän ei saa nähdä minua jälleen, mutta hän pyytää minua lähettämään hänelle vastaukseni sähköteitse, jotta hänen sielunsa saa lepoa hänen paluumatkallaan New Yorkiin. Minä siis lähetin hänelle sähkösanoman, suostuen hänen kosintaansa. Ja tänä iltana minä sain toisen sähkösanoman ja Henry sanoo, että hän ja hänen äitinsä ovat kovin, kovin onnellisia, ja Henryn äiti voi enää tuskin sietää neiti Chapmania, ja Henry sanoi toivovansa, että pian päättäisin palata New Yorkiin pitämään hänen äidillensä seuraa aika paljon, sillä hänen mielestään minä voin kasvattaa Dorothya sittenkin paremmin New Yorkissa, siellä kun on kieltolaki eikä kukaan voi saada tippaakaan maistaakseen.

Ja nyt minun on siis päätettävä, haluanko lopultakin todella mennä naimisiin Henryn kanssa. Sillä minä tiedän liian paljon mennäkseni naimisiin kenenkään Henryn kaltaisen herrasmiehen kanssa, ensin harkitsematta asiaa. Sillä Henry on sellainen herrasmies, joka hermostuttaa tyttöä aika paljon, ja kun herrasmiehellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin hermostuttaa tyttöä, niin tosiaan näkyy olevan rajansa melkein kaikella. Kun herrasmiehellä, näettekös te, on joku toimi, niin herrasmies on toimistossaan, mutta kun hänen ainoana toimenaan on tähyillä muiden ihmisten hommia, niin hän saattaa tulla tuoksahtaa kotiin ja lähteä kotoa ihan milloin hyvänsä. Eikä tyttö silloin tosiaan voisi sanoa, että hänen aikansa on hänen omansa. Ja jollei Henry kävisi alati ovissa, niin hänen äitinsä niitä avaisi ja sulkisi alinomaa, koska hän näkyy luulevan, että minä olen ihan pelkkää päivänpaistetta. Näin ollen on tässä vaikea ongelma, ja minä taidan olla pahemmassa kuin pulassa. Sillä saattaisihan tosiaan olla parempi, että Henry sattuisi päättämään, ettei hän menisikään naimisiin, vaan muuntaisi mielensä ja hylkäisi tytön, jolloin olisi oikeus ja kohtuus, että tyttö antaisi hänelle haasteen aviolupauksen rikkomisesta.

Mutta minä luulen tosiaan, että tapahtukoon mitä tahansa, niin Dorothyn ja minun on parasta palata New Yorkiin. Katsotaanhan siis, haluaako herra Eisman lähettää meidät kotiin. Tarkoitan, etten tosiaan luule herra Eismanin vastustavan kotiinpalaamistamme, sillä jos hän niin tekee, niin minä alan taas käydä ostoksilla, ja silloin hän aina näkyy tulevan järkiinsä. Mutta koko paluumatkalla New Yorkiin on minun yritettävä tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Sillä emmehän me tytöt sille mitään mahda, että tytöllä on ihanteita, ja joskus minun sydämeni näkyy liikkuvan romantiilisissa asioissa, ja juolahtanee joskus mieleeni, että jossakin maailman loukossa ehkä on herrasmies, joka näyttää kreivi Salmin näköiseltä ja jolla sitäpaitsi on rahaa. Ja kun tytön sydän kääntyy moisiin romantiilisiin asioihin, niin ei tytön sydän tosiaan näy tietävän, mennäkö naimisiin Henryn kanssa vai eikö.

ÄLY ON TOSIAAN KAIKKI KAIKESSA

Kesäkuun 14 p:nä.

No, Dorothy ja minä saavuimme New Yorkiin eilen, koska herra Eisman lopulta päätti lähettää meidät kotiin, sillä hän sanoi, että koko nappiliike ei riittäisi minua kauemmin Euroopassa kasvattamaan. Siis me erosimme herra Eismanista Budapestissa, koska herra Eismanin oli matkustettava Berliiniin katsomaan kaikkia Berliinissä asuvia nälkää näkeviä sukulaisiaan, jotka sodasta asti eivät ole tehneet muuta kuin nähneet nälkää. Ja hän kirjoitti minulle juuri ennenkuin höyrylaivamme lähti purjehtimaan ja sanoi etsineensä esille kaikki nälistyneet sukulaisensa ja tarkastelleensa niitä tarkoin, ja hän oli päättänyt olla tuomatta niitä Ameriikkaan, koska hänen nälkää näkevien sukulaistensa joukossa ei ollut ainoatakaan, joka olisi voinut matkustaa rautatiepiletillä tarvitsematta suorittaa lisämaksua ylipainosta.

Dorothy ja minä astuimme siis laivaan, ja koko laivamatkalla minun oli harkittava, tahdoinko tosiaan mennä naimisiin kuuluisan Henry H. Spoffardin kanssa vai enkö, sillä hän odotteli minun saapumistani New Yorkiin ja oli niin levoton, että tuskin saattoi odottaa minun saapumistani New Yorkiin. Mutta minä en ole turhaa tuhlannut kaikkea aikaani Henryyn, vaikken suostuisikaan hänen vaimokseen, sillä minulla on Henryltä muutamia kirjeitä, jotka olisivat kovin, kovin mukavia omistaa, jollen Henrystä huolisi. Ja Dorothy näkyy olevan minun kanssani aika paljon yhtä mieltä, koska Dorothy sanoo, että ainoa suhde, jossa hän tahtoisi Henryyn olla, olisi olla hänen leskensä kahdeksantoistavuotiaana.

Laivaan tultuani minä sitten päätin, etten viitsisi vaivautua herrasmiehiä tapaamaan, sillä mitäpä hyötyä olisi tavata herrasmiehiä, kun laivalla ei ole mitään muuta tehtävää kuin käydä ostoksilla pienessä puodissa, missä ei ole myytävänä mitään viittä dollaria kalliimpaa? Ja jos tapaisinkin jonkun herrasmiehen laivassa, niin hän tahtoisi saattaa minut laivasta, ja silloin törmäisimme yhteen Henryn kanssa. Mutta sitten kuulin, että laivalla oli herrasmies, joka oli suuri irrallisten timanttien kauppias Amsterdam-nimisestä kaupungista. Tein siis tuttavuutta sen herrasmiehen kanssa, ja me seurustelimme toistemme kanssa aika paljon, mutta illalla ennen maihin astumistamme jouduimme vallan riitaan, joten minä en viitsinyt häneen edes vilkaistakaan lähtiessäni laivaportaille, vaan pistin irralliset timantit käsilaukkuuni, jotta minun ei tarvinnut niitä tullissa ilmoittaa.

Tullissa Henry odottelikin minua, sillä hän oli tullut Pennsylvaniasta minua tapaamaan, koska heidän maatilansa on Pennsylvaniassa ja Henryn isä on kovin, kovin sairaana Pennsylvaniassa, joten Henryn täytyy pysyä siellä jokseenkin kaiken aikansa. Ja kaikki reportterit olivat tullissa, ja he kaikki olivat kuulleet Henryn ja minun kihlauksestamme ja halusivat tietää, mitä minä olin ollut ennenkuin menin kihloihin Henryn kanssa. Silloin minä sanoin heille, etten ollut muuta kuin seurapiirityttö Little Rockista Arkansasista. Ja sitten minä ihan suutuin Dorothyyn, sillä kun muuan reporttereista kysyi Dorothylta milloin minä tein debyyttini eli ensi kertaa esiinnyin Little Rockin seurapiireissä, niin Dorothy sanoi, että minä depytienasin Little Rockin vuosimarkkinoilla ja karnevaalissa viisitoistavuotiaana. Tarkoitan, ettei Dorothy koskaan laiminlyö tilaisuutta olla epähieno, silloinkaan kun haastelee sellaisille kirjaimellisille herroille kuin reportterit.

Sitten Henry vei minut huoneistooni Roll-Royce-autollaan, ja sinne saapuessamme hän halusi antaa minulle kihlasormukseni, ja ihan minun sydämeni alkoi pamppailla. Sitten hän sanoi, että hän oli käynyt Cartierilla ja tarkastanut kaikki kihlasormukset, mutta niitä kaikkia katseltuaan päättänyt, etteivät ne olleet puoliksikaan kyllin hyviä minulle. Sitten hän otti kotelon taskustaan, ja minä kävin ihan uteliaaksi. Ja Henry sanoi, että hän katsellessaan kaikkia niitä isoilla timanteilla koristettuja sormuksia tosiaan tunsi, ettei niissä ollut mitään tunnetta, joten hän sensijaan tahtoi antaa minulle luokkasormuksensa Amherstin opistosta. Sitten minä katsoin häneen ja katsoin häneen, mutta minä kykenin hillitsemään itseni niin täydellisesti, etten sanonut mitään pelin sillä asteella, vaan sanoin, että hän oli tosiaan kovin herttainen ollessaan niin täynnä tunnetta.

Sitten Henry sanoi, että hänen oli palattava Pennsylvaniaan puhumaan isälleen meidän naimahommistamme, koska hänen isälleen on tosiaan tullut sydämen asiaksi, ettemme menisi naimisiin. Ja sitten minä sanoin Henrylle, että jos minä kohtaisin hänen isänsä, niin kenties minä voittaisin hänet puolelleni, koska minä aina näyn voittavan herrasmiehet puolelleni. Mutta Henry sanoo, että siinäpä se pulma juuri onkin, sillä joku tyttönen voittaa alati hänen isänsä puolelleen, niin että he tuskin uskaltavat päästää häntä näkyvistään ja tuskin uskaltavat sallia hänen yksinään mennä kirkkoonkaan. Sillä kun hän viimeksi meni yksinään kirkkoon, niin joku tyttö voitti hänet kadunkulmassa puolelleen, ja hän palasi kotiin kaikki taskurahat hukattuina, eivätkä he voineet uskoa häntä, kun hän sanoi panneensa ne kolehtilautaselle, koskei hän viimeksi kuluneina viitenäkymmenenä vuonna ole koskaan pannut kolehtiin kymmentä senttiä enempää.

Todellinen syy, miksi ei Henryn isä sallisi Henryn naida minua, näkyy siis olevan, että isä sanoo Henryn aina huvittelevan mielin määrin, ja joka kerta kun Henryn isä haluaa vähän itsekin huvitella, estää Henry hänet aina eikä salli hänen edes sairastaa hospitaalissa, jossa hän voisi hieman omin päin huvitella, vaan pitää hänet kotona, jossa hänellä täytyy olla Henryn hänelle valitsema sairaanhoitajatar ja sekin mies. Kaikki hänen vastaväitöksensä näkyvät siis johtuvan pelkästä kostonhalusta. Mutta Henry sanoo, että hänen vastaväitöksensä eivät voi jatkua enää varsin pitkälti, sillä onhan hän jo lähes yhdeksänkymmenvuotias, ja luonto kyllä hakee velkansa ulos ennemmin tai myöhemmin.

Ja Dorothy sanoo, että olenpa minä aika hupsu tuhlatessani aikaani Henryyn, vaikka voisin järjestää niin, että tapaisin Henryn isän, jolloin koko asia olisi vatvottu valmiiksi muutamassa kuukaudessa ja minä omistaisin tositeossa koko Pennsylvanian valtion. Mutta minä en luule, että minun tulisi noudattaa Dorothyn neuvoa, koska Henryn isää vartioidaan kuin haukkaa, ja Henry itse on hänen valtuutettu asiamiehensä, joten ei sellaisesta tosiaan mitään hyvää koituisi. Ja miksi minä sittenkään kuuntelisin Dorothyn kaltaisen tytön neuvoa, koska hän matkusteltuaan kautta Euroopan ei tuonut kotiin muuta kuin kultaisen rannerenkaan!

Vietettyään illan luonani täytyi Henryn palata Pennsylvaniaan ollakseen siellä torstaina aamulla, koska hän kuuluu seuraan, jonka ainoana tehtävänä on sensuroida kaikki filminäytelmät. He näetten leikkaavat filmirullista kaikki palat, joissa on vaarallisia asioita, joita ihmiset eivät saisi katsella. Sitten he sommittelevat ne vaaralliset kohdat yhteen ja antavat niiden juosta kankaalla moneen monituiseen kertaan. Siksipä olisi tosiaan varsin vaikeaa raahata Henry pois tuollaisesta torstaiaamun kokouksesta, ja hän jaksaa tuskin odottaa toisesta torstaiaamusta toiseen. Sillä hän ei tosiaan näy nauttivan mistään niin paljoa kuin filmikuvain sensuroimisesta, ja sitten kun filmi kerran on karsittu, ei se enää herätä hänessä mitään mielenkiintoa.

Sitten Henryn lähdettyä juttelin pitkän aikaa Lulun kanssa, joka on minun palvelijattareni ja oli matkoilla ollessani kotimiehenä huoneistossani. Ja Lulu on tosiaan sitä mieltä, että minun pitäisi sittenkin mennä naimisiin herra Spoffardin kanssa, koska Lulu sanoo tutkineensa herra Spoffardia kaiken aikaa, kun purki matkalaukkujani, ja Lulu sanoo olevansa varma, että milloin vain minusta tuntuisi, että minun pitäisi ravistaa herra Spoffard irti liepeistäni, niin voisin panna hänet lattialle istumaan ja antaa hänelle tukun moraalille vaarallisia ranskalaisia postikortteja sensuroitavaksi, jolloin voisin viipyä poissa kuinka kauan vain haluttaisi.

Ja Henry aikoo järjestää, että tulen joskus Pennsylvaniaan viikon loppua viettämään ja tapaamaan kaikki hänen omaisensa. Mutta jos Henryn koko perhe on yhtä reformeerattu kuin Henry näkyy olevan, niin kyllä siitä minunkin laiselleni tytölle tulee aika kova koettelemus.

Kesäkuun 15 p:nä.

Eilen aamulla oli aikamoinen tulikoe minunlaiselleni hienostuneelle tytölle, kun kaikki sanomalehdet kertoivat minun ja Henryn menneen kihloihin toistemme kanssa, mutta kaikki näkyivät jättäneen mainitsematta, että olin hienoston tyttö, paitsi eräs sanomalehti, ja se oli juuri se, joka kertasi Dorothyn sanat, että olin depytienannut karnevaalimarkkinoilla. Kävin siis Ritzissä Dorothya tapaamassa ja sanoin Dorothylle, että hänenlaisensa tytön tulisi pitää suunsa kiinni reportterien aikana.

Ja varsin monet reportterit kuuluivat soitelleen Dorothylle, mutta Dorothy sanoi, ettei hän tosiaan sanonut mitään kellekään heistä, paitsi eräälle reportterille, jonka kysymykseen, minkälaista rahaa minä käytin, hän oli vastannut minun käyttävän nappeja. Mutta Dorothyn ei tosiaan olisi tullut mitään sellaista lausua, koska varsin monet ihmiset näkyvät tietävän, että herra Eisman kasvattaa minua, ja hänet tunnetaan kautta Chicagon nappikuningas Gus Eismanin nimellä, joten yksi asia voisi vihjaista toiseen, kunnes ihmisten ajatukset ehkä alkaisivat jotakin arvella.

Mutta Dorothy sanoi, ettei hän maininnut mitään enempää minun depytienaamisestani Little Rockissa, koska Dorothy toki tietää, etten minä Little Rockissa mitään depyyttiä tehnyt, koska juuri silloin, kun olisi ollut aika tehdä depyyttini, herratuttavani herra Jennings ammuttiin ja sitten kun oikeusjuttu oli lopussa ja valamiehistö oli yksimielisesti minut vapauttanut, olin tosiaan liian väsynyt depytienatakseni.