Part 7

Sitten Dorothy sanoi, miksemme toimeenpanisi kutsuja nyt, niin että voisit nyt tehdä depyyttisi ja antaa niiden kaikkien kuulla; sillä Dorothy näkyy ihan kuollakseen ikävöivän kutsuja. Ja se on tosiaan ensimmäinen järkevä ehdotus, minkä Dorothy on tehnyt, sillä minustakin pitäisi jokaisen tytön, joka on kihlautunut niin hienosta vanhasta perheestä lähteneelle herrasmiehelle kuin Henry on, tosiaankin depytienata. Ja minä käsken hänen heti tulla luokseni, jotta suunnittelisimme depyyttiäni, mutta me pitäisimme asian kovin, kovin salassa ja järjestäisimme depyytin huomenillaksi. Sillä jos Henry kuulisi minun depytienaavan, niin hän saapuisi Pennsylvaniasta ja pilaisi kutsut vallan kokonaan, sillä pilatakseen kutsut tarvitsee Henryn niihin vain saapua.

Dorothy tuli siis mukaani ja me suunnittelimme depyyttini. Ensin päätimme painattaa sirosti painettuja kutsukortteja, mutta kun niiden painattaminen aina vie jonkun verran aikaa, niin olisi tosiaan ollut hupsua niitä painattaa, koska kaikki herrasmiehet, jotka aioimme depyyttiini kutsua, olivat Pallokerhon jäseniä, joten voisin vain kyhätä tiedonannon depyytistäni ja antaa sen Willie Gwynnille ja käskeä Willie Gwynnin kiinnittää sen Pallokerhon ilmoitustaululle.

Ja Willie Gwynn naulasi sen kerhon taululle ja sitten hän kävi luonani kertomassa, ettei hän koskaan ollut nähnyt niin suurta innostusta hamasta Dempsey-Firpon kilpaotteluista asti, ja sanoi, että koko Pallokerho saapuisi miehissä. Sitten meidän oli suunniteltava, mitä tyttöjä kutsuisimme depyyttiini. Enhän minä näetten kai vielä tunne kaikkia susiteen naisia, koska tyttö ei tietenkään tapaa susiteen naisia ennenkuin hänen depyyttinsä on ollut, ja sitten kaikki hienonmaailman naiset tulevat depytienaajaa katsomaan. Mutta minä tunnen tositeossa kaikki susiteen miehet, koska oikeastaan kaikki seurapiirien miehet kuuluvat Pallokerhoon. Kun minulla siis on ollut Pallokerho depyytissäni, niin asettuakseni oikealle paikalleni seuraelämässä tarvitsee minun vain tavata heidän äitinsä ja sisarensa, kaikki heidän pikku ystävättärensä kun jo tositeossa muutenkin tunnen.

Mutta minusta aina tuntuu, että on ihanaa, kun on kosolti tyttöjäkin kutsuissa, jos tytöllä on kutsuissa kosolti herrasmiehiä, ja olisi vallan ihanaa saada kaikki Folliesin tytöt mukaan, mutta minä en tosiaan voisi niitä kuitenkaan kutsua, kun ne eivät kuulu minun seurapiiriini. Sitten ajattelin pääni ympäri ja tuumin, että vaikkei olisikaan etikepin mukaista kutsua heitä vieraiksi, niin olisi kyllä etikepin mukaista tilata heidät sinne seuruetta hauskuttamaan, ja sitten kun he olisivat esittäneet esitettävänsä, voisivat he yhtyä vieraisiin, mikä ei tosiaan olisi seurustelutapojen rikkomista.

Sitten soi puhelin, ja Dorothy meni vastaamaan, ja siellä kuului olleen Joe Sanguinetti, joka on Pallokerhon miltei virallinen viinanhankkija, ja Joe sanoi kuulleensa minun depyytistäni ja sanoi, että jos hän saisi tulla minun depyyttiini ja tuoda mukanaan kerhonsa, joka on Brooklynin Hopeasuihkukerho, niin hän hankkisi kaikki viinakset ja takaisi, että rommi lainehtisi ehtymättömän vuolaana virtana.

Ja Dorothy sanoi hänelle, että kyllä hän saisi tulla, ja hän laski puhelimen torven kädestään, ennenkuin kertoi minulle hänen ehdotuksestaan, ja minä vallan suutuin Dorothylle, koska Hopeasuihkukerhoa ei edes mainita seurapiirirekisterissä eikä sillä ole paikkaansa tytön depyytissä. Mutta Dorothy sanoi, että siihen aikaan, kun kutsuvieraat alkoivat heilua, täytyisi olla vallan nero voidakseen erottaa, kuka kuului Pallokerhoon, kuka Hopeasuihkukerhoon ja kuka Pythiaan ritareihin. Mutta tosiaan minä olin melkein pahoillani, että pyysin Dorothya auttamaan depyyttini suunnittelemisessa, paitsi että Dorothy kyllä on varsin hyvä olemassa kutsuissa, jos poliisit sattuisivat tulemaan sisälle, koska Dorothy aina osaa käsitellä poliiseja, enkä minä vielä ole tuntenut ainoatakaan poliisimiestä, joka ei olisi sokeasti rakastunut Dorothyyn. Ja sitten Dorothy soitti kaikkien sanomalehtien kaikille reporttereille ja kutsui heidät kaikki depyyttiini, jotta he voisivat nähdä sen omin silmin.

Ja Dorothy sanoo, että hän aikoo pitää huolta, että depyyttini joutuu kaikkien sanomalehtien etupalstoille, vaikkapa sitten olisi tehtävä murha.

Kesäkuun 19 p:nä.

No niin, on kulunut kolme päivää siitä, kun depyyttikutsuni alkoivat, mutta lopuksi minä väsyin ja jätin vieraat viime yönä ja menin nukkumaan, koska minulta muutaman päivän kuluttua näkyy aina katoavan kaikki mielenkiinto kutsuihin; mutta Dorothyn harrastus sellaiseen ei koskaan katoa. Ja kun minä tänä aamuna heräsin, hyvästeli Dorothy parhaillaan muutamia vieraita. Tarkoitan, että Dorothylla näkyy olevan aika paljon elintarmoa, sillä seurueen viimeiset vieraat olivat vieraita, jotka me poimimme kokoon, kun seurue toissapäivänä meni Long Beachiin uimaan, ja nämä vieraat olivat tosiaan uusia, mutta Dorothy oli hyvin kestänyt seuranpidon alusta loppuun tarvitsematta ottaa edes turkkilaista kylpyä, niin kuin useimpain herrasmiesten täytyi tehdä. Minun depyyttini on siis todella ollut erikoinen, koska varsin monet niistä vieraista, jotka olivat meillä depyyttini lopulla, eivät olleet samoja vieraita, jotka olivat sitä aloittamassa, ja tytölle on tosiaan erikoislaatuista saada näin paljon erilaisia herrasmiehiä depyyttiinsä. Se on siis tosiaan ollut vallan suuri syksee, koska kaikki sanomalehdet ovat depyytistäni varsin laajalti kertoneet; ja minä tunsin itseni vallan ylpeäksi, kun näin _Daily Viewsin_ etusivun, jossa isokokoisilla otsikkokirjaimilla mainittiin: "LORELEIN DEBYYTILLÄ JYMYMENESTYS". ja _Zits' Weekly_ sanoi heti suoraan, että jos nämä kutsut tietävät minun tuloani susiteehen, niin he toivovat elävänsä ja näkevänsä, mitä merkillistä minä hommaankaan, sitten kun olen voittanut depytanttikainouteni ja asettunut oikealle paikalleni seuraelämässä.

Näin minä tosiaan sain aihetta pyytää Dorothylta anteeksi ja kiittää häntä siitä, että hän oli kutsunut Joe Sanguinettin depyyttiini, koska oli ihan ihmeellistä, kuinka hän kykeni hankkimaan kaikki kutsuissa tarvittavat väkijuomat, ja hän ylitti lupauksensakin. Tarkoitan, että hänen trokarinsa ajoivat laivarannasta autoilla suoraan asuntooni, ja ainoana vaikeutena hänellä oli, ettei hän voinut saada trokareita lähtemään seurasta, sitten kun ne olivat hankkineet liköörit. Ja lopulta syntyi kinailukin, kun Willie Gwynn väitti Joen trokarien haastaneen riitaa hänen kerhonsa jäsenten kanssa kieltämällä Pallokerhon poikia laulamasta mukana heidän kvardetissaan. Mutta Joen trokarit sanoivat, että Pallokerhon pojat halusivat laulaa lauluja, jotka eivät olleet säädyllisiä, siksi että he tahtoivat laulaa laulun "äidistä". Ja silloin kaikki alkoivat asettua puolelle tai toiselle, mutta Folliesin tytöt puolustivat kaikki Joen trokareita alusta pitäen, sillä me kaikki tytöt kuuntelimme heitä kuumat kyyneleet silmissä. Siitä tuli Pallokerho mustasukkaiseksi, ja väittely kehittyi asteesta asteelle, kunnes joku soitti sairasvaunuja. Ja sitten tulivat poliisit sisälle.

Sitten Dorothy tapansa mukaan voitti puolelleen kaikki poliisit. Ja kaikilla poliiseilla näkyi olevan määräys tuomari Schultzmeyeriltä, siltä kuuluisalta tuomarilta, joka tuomitsee kaikki kieltolakirikokset, että milloin hyvänsä he tunkeutuvat kekkereihin, joista lupaa tulla hauskat kekkerit, on heidän soitettava hänelle, olkoon mikä aika päivästä tai yöstä tahansa, sillä tuomari Schultzmeyer rakastaa kovin kekkereitä. Poliisit soittivat siis tuomari Schultzmeyerille, ja hän riensi niin rutosti, että ehti paikalle ennenkuin oli kotoaankaan lähtenyt. Ja kutsujen illatsun aikana sekä Joe Sanguinetti että tuomari Schultzmeyer rakastuivat silmittömästi Dorothyyn. Sattuipa Joelle ja tuomarille pikku riitakin, ja tuomari sanoi Joelle, että jos hänen tavaransa olisi juotavaksi kelpaavaa, niin hän vetoaisi lakiin ja ottaisi sen takavarikkoon, mutta kun hänen plutkunsa ei ollut sen arvoista, että vatsaansa kunnioittava herrasmies viitsisi sen takavarikoida, niin hän ei alentunut ottamaan sitä takavarikkoon. Sitten kello yhdeksän tienoissa aamulla täytyi tuomari Schultzmeyerin lähteä keinuista lakitupaan tuomitsemaan kaikki rikolliset, jotka rikkovat kaikki lakipykälät. Hänen täytyi siis jättää Dorothy ja Joe kahden kesken, ja hän oli siitä kovin, kovin kiukuissaan. Ja minä tosiaan ihan surkuttelin jokaista, ken sattui tuomari Schultzmeyerin tutkittavaksi sinä aamuna, sillä hän antoi jokaiselle kieltolainrikkojalle yhdeksänkymmentä päivää vankeutta ja palasi seuraan kello kahdeltatoista. Ja sitten hän viipyi joukossamme siihen asti, kun kaikki mentiin Long Beachiin uimaan toissapäivänä, jolloin hän näkyi menettävän tajuntansa, minkävuoksi jätimme hänet erääseen Garden Cityn sairaalaan.

Depyyttini oli siis tosiaan seurustelukauden suurin syksee, sillä juuri samana iltana oli Willie Gwynnin sisarella tanssiaiset Gwynnien maatilalla Long Islandissa, ja Willie Gwynn sanoi, että kaikki New Yorkin nuoret herrasmiehet loistivat poissaolollaan hänen sisarensa kutsuista, koska ne kaikki olivat minun kutsuissani. Näyttää siis siltä, että minusta tosiaan tulisi mainio emäntä, jos vain voisin taivuttaa itseni siihen, että minusta tulisi rouva Henry Spoffard nuorempi.

No, Henry soitti tänä aamuna ja Henry sanoi, että hän oli vihdoinkin saanut isänsä uskomaan, että minun oli turvallista hänet tavata, ja Henry tuli tänä iltana minua noutamaan, jotta lähtisin hänen omaistensa puheille ja katsomaan hänen kuuluisaa, vanhaa, historjallista taloaan Pennsylvaniassa. Ja sitten hän kyseli depyyttikutsuistani, joista jotkut Philadelphian lehdet lienevät maininneet. Mutta minä sanoin hänelle, että depyyttiäni ei oltu paljoakaan suunniteltu, vaan että se oli pikemminkin hetkellinen mielijohde, enkä minä ollut hennonnut soittaa hänelle ja niin äkkipikaa riistää häntä isänsä luota sellaiseen aikaan, kun kerran oli kysymys vain seurusteluseikoista.

Nyt minä siis valmistaudun matkustamaan Henryn omaisten luo, ja tuntuu kuin koko tulevaisuuteni riippuisi siitä. Sillä jollen minä voi sietää Henryn omaisia paremmin kuin Henryä itseään, niin koko asia luultavasti loppuu lakituvassa.

Kesäkuun 21 p:nä.

Jaha, minä olen nyt viettämässä loppuviikkoa Henryn omaisten luona hänen vanhassa perhekartanossaan Philadelphian ulkopuolella, ja minä alan tuumia, että maailmassa sittenkin on muutakin tavoiteltavaa kuin perhe. Ja minä alan tuumia, että perhe-elämä kuuluu vain sellaisille, jotka voivat sitä sietää. Niinpä ne näkyvät täällä Henryn kotona nousevan kovin varhain. Tarkoitan, ettei tosiaan ole niinkään hullua nousta varhain, jos on jotakin minkä vuoksi nousee varhain; mutta kun tyttö nousee varhain eikä ole mitään syytä, miksi nousee, alkaa se tosiaan tuntua järjettömältä.

Niinpä me eilen nousimme kaikki varhain, ja silloin minä tapasinkin kaikki Henryn omaiset sillä Henry ja minä olimme biilanneet Pennsylvaniaan, ja jokainen oli meidän saapuessamme makuulla, kun kello oli jo yli yhdeksän. Aamulla siis Henryn äiti tuli huoneeseeni herättääkseen minut ajoissa suurukselle, koska Henryn äiti on minuun kovin, kovin mielistynyt, ja hän haluaa aina jäljitellä kaikkia pukujani ja tarkastaa aina mielellään kaikki kapineeni, nähdäkseen mitä minulla on. Ja hän löysi laatikollisen liköörikonfekteja, jotka ovat täynnä liköörejä, ja hän ihastui tosiaan kovin. Vihdoin sainkin pukeutuneeksi, ja hän heitti tyhjän laatikon pois ja minä autoin hänet portaita alas ruokasaliin.

Ja Henry odotteli ruokasalissa sisarensa kanssa, ja silloin minä hänen sisarensa tapasinkin. Eikä Henryn sisar kuulu koskaan olleen oma itsensä sodan puhkeamisen jälkeen, sillä hän ei koskaan käyttänyt kovaa kaulusta ja kravattia ennenkuin ajoi sairasvaunuja sodassa, ja nyt he eivät voi saada häntä niitä riisumaan. Sillä aselevosta asti näkyy Henryn sisar tuumivan, että säännölliset naisten vaatteet merkitsevät naisistumista. Niinpä ei Henryn sisar näy ajattelevan mitään muuta kuin hevosia ja automööpelejä, ja jollei hän ole autovajassa, niin ainoa muu paikka, missä hän on onnellinen, on talli. Tarkoitan, että hän tosiaan kiinnittää varsin vähän huomiota omaisiinsa ja näkyy kiinnittävän vähemmän huomiota Henryyn kuin kukaan muu, koska hän on saanut päähänsä, ettei Henryn äly ole varsin miehuullista. Ja sitten me kaikki odottelimme Henryn isän saapumista, jotta hän lukisi ääneensä raamattua ennen aamiaista.

Sitten tapahtui jotakin, mikä oli tosiaan ihme, sillä Henryn isä kuuluu tositeossa eläneen rullatuolissa kuukausimääriä ja hänen miehisen sairaanhoitajansa täytyi kiikuttaa häntä siinä tuolissa jos jonnekin. Niinpä hänen sairaanhoitajansa toi hänet rullatuolissa ruokasaliin, ja silloin Henry sanoi: "Isä, tästä tytöstä tulee sinun pieni miniäsi", ja Henryn isä katsoi minuun tarkasti, nousi pois rullatuolistaan ja käveli! Silloin kaikki kummastuivat vallan suuresti, mutta Henry ei kummastunut niin kovin, sillä Henry tuntee isänsä kuin kirjan. Ja sitten he kaikki koettivat tyynnyttää hänen isäänsä, ja isä yritti lukea raamatusta, mutta hän tuskin saattoi kohdistaa ajatuksensa raamattuun ja tuskin syödä palaakaan, sillä kun herrasmies on niin heikko kuin Henryn isä, ei hän voi vilkua tyttöä toisella silmällään ja toisella silmällään katsella kermalla sekoitettua puurolautastaan tekemättä jotakin kommellusta. Ja niin tuli Henry lopulta aivan alakuloiseksi ja sanoi isälleen, että hänen täytyisi palata huoneeseensa, jottei sattuisi uutta taudinkohtausta. Ja sitten se miehinen hoitaja kärräsi hänet hänen huoneeseensa, ja se oli tosiaan liikuttavaa, sillä ukko itki kuin pieni lapsi. Sitten minä aloin ajatella, mitä Dorothy oli minulle neuvonut Henryn isän suhteen, ja minä tulin tosiaan ajatelleeksi, että jos Henryn isä vain voisi päästä kaikilta rauhaan ja olla hetkisen ominpäin, niin ehkei Dorothyn neuvo sittenkään olisi hullumpi.

Ja aamiaisen jälkeen me kaikki valmistausimme menemään kirkkoon, mutta Henryn sisar ei käy kirkossa, koska Henryn sisar aina haluaa viettää jokaisen sunnuntain autovajassa hajoittamalla heidän maataloustöissä käyttämänsä kuorma-Fordin osiinsa ja panemalla sen jälleen kokoon. Ja Henry sanoo, että se mitä sota vaikutti sellaiseen tyttöön kuin hänen sisareensa, on tosiaan pahempaa kuin sota itse.

Sitten Henry ja hänen äitinsä ja minä menimme kaikki kirkkoon, ja palattuamme kirkosta kotiin me söimme puolista, ja puolinen näkyi oikeastaan olevan samaa kuin aamiainen, paitsi ettei Henryn isä voinut tulla puoliselle, koska hän minut tavattuaan sai niin ankaran kuumeen, että heidän täytyi lähettää noutamaan lääkäriä.

Sitten iltapäivällä Henry meni rukouskokoukseen, ja minä jäin yksinäni Henryn äidin seuraan, jotta voisimme levätä jaksaaksemme sitten illallisen jälkeen mennä kirkkoon. Ja Henryn äidin mielestä minä olen pelkkää kirkasta päivänpaistetta, eikä hän juuri tahdo päästää minua näkyvistäänkään, koskei hän surmillaan olisi yksinään. Sillä kun hän on yksinään, näkyvät hänen aivonsa tuskin ollenkaan toimivan. Ja hän koettelee mielellään kaikkia minun hattujani ja kertoo, kuinka kaikki kuoron nuorukaiset tuskin voivat irroittaa silmiään hänestä. Ja tietenkin täytyy tytön olla hänen kanssaan yhtä mieltä, mutta käy varsin vaikeaksi olla henkilön kanssa yhtä mieltä, kun sitä täytyy olla kuulotorven läpi, sillä väkisinkin käy siinä ääni käheäksi ennemmin tai myöhemmin.

Ja illallinen osoittautui olevan oikeastaan samaa kuin puolinen, sillä erotuksella vain, että kaikki uutuuden viehätys kai oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Sitten minä sanoinkin Henrylle, että minulla oli liian paljon pään kivetystä lähteäkseni jälleen kirkkoon, joten Henry ja hänen äitinsä lähtivät kirkkoon ja minä jäin huoneeseeni, istuen mietiskelemään, ja tein sen johtopäätöksen, että elämä on tosiaan liian lyhyt vietettäväksi perheylpeydessä, vaikka heillä olisikin aika paljon rahaa. Paras tuuma minulla siis on harkita, millä keinoin saisin Henryn päättämään olla minua naimatta, ja sitten ottaisin vain, mitä voin saada, ja olisin tyytyväinen.

Kesäkuun 22 p:nä.

Niin, eilen minä pakotin Henryn saattamaan minut junalle Philadelphiassa ja käskin hänen jäädä Philadelphiaan ollakseen lähellä isäänsä, jos hänen isälleen niinkuin sattuisi taas taudinkohtaus. Ja istuessani loistovaunussani junassa minä päätin, että oli aika päästä Henrystä eroon, maksoi mitä maksoi. Ja minä tulin siihen johtopäätökseen, että se, mikä kaikkein enimmin suututti ja hermostutti herrasmiehiä, oli ostoksilla käynti. Sillä itse herra Eismankin, joka tositeossa on kuin syntynyt tyttöjen kanssa ostoksilla juoksutettavaksi ja kyllä tietää, mitä se tietää, joutuu usein kovin alakuloiseksi kaikista minun ostoksistani. Minä päätin siis palata New Yorkiin ja käydä myymälöissä ostamassa oikein aika runsaasti Henryn laskuun, sillä onhan meidän kihlauksemme julkaistu kaikissa sanomalehdissä ja Henryn luotto on minun luottoani.

Ja kun minä tätä kaikkea harkitsin, niin kuului koputus salonkivaununi ovelle, ja minä käskin hänen tulla sisälle vain, ja siellä oli herrasmies, joka sanoi katselleensa minua New Yorkissa aika paljon ja oli aina halunnut tulla minulle esitellyksi, koska meillä oli aika paljon yhteisiä ystäviä. Ja sitten hän antoi minulle käyntikorttinsa, ja kortilla oli hänen nimensä, ja se oli herra Gilbertson Montrose, ja hänen ammattinaan oli filminkirjoittajan ammatti. Ja sitten minä pyysin häntä istumaan ja meillä oli kirjallinen keskustelu.

Ja sitten minusta todella tuntui, että eilinen päivä oli käännekohta minun elämässäni, sillä vihdoinkin minä olen tavannut herrasmiehen, joka ei ole ainoastaan taiteilija, vaan jolla lisäksi on älyä. Tarkoitan, että hän on senlaatuinen herrasmies, että tyttö voisi istua hänen jalkojensa juuressa päiväkausia perätysten ja melkein aina oppia yhtä ja toista. Sillä kun kaikki ympäri käy, ei ole mitään, mikä niin kirpaisisi tyttöä kuin herrasmiehen aivot, varsinkin senjälkeen kun tyttö on viettänyt loppuviikon Henryn kanssa. Ja herra Montrose puhui puhumistaan koko matkan ajalla New Yorkiin asti, ja minä istuin ja kuuntelin vain. Ja herra Montrosen mielestä Shakespear on hyvin suuri näytelmäkirjailija ja hänestä on Hamlet vallan kuuluisa murhenäytelmä, ja mitä romaaneihin tulee, niin hänen mielestään melkein jokaisen pitäisi lukea Dickensiä. Ja kun me jouduimme runouden alalle, niin hän lausui "Dan McGrewin murhan" niin nasevasti, että melkein saattoi kuulla luodin vinkuvan.

Ja sitten minä pyysin herra Montrosea kertomaan minulle itsestään. Ja herra Montrose kuului olevan paluumatkalla Washingtonista, jossa hän oli käynyt tapaamassa Bulgarian lähettilästä nähdäkseen, halusiko Bulgaria rahoittaa filmin, jonka hän on kirjoittanut suuresta historjallisesta aiheesta ja joka koskettelee Dolly Madisonin sukupuolielämää. Ja herra Montrose kuuluu tavanneen aika paljon bulgarialaisia bulgarialaisessa ravintolassa Lexington Avenuella, ja siitä hän sai aiheen yrittää hommata rahoja Bulgariasta. Sillä herra Montrose sanoi, että hän voisi panna filminsä täyteen Bulgarian propagandaa, ja hän sanoi Bulgarian lähettiläälle, että joka kerta, kun hän totesi, kuinka vähän Ameriikan filmit tiesivät Bulgariasta, alkoi hänen selkäpiitään karmia.

Silloin minä sanoin herra Montroselle, että tunsin itseni kovin, kovin köykäiseksi jutellessani hänenlaisensa herrasmiehen kanssa, joka tiesi niin paljon Bulgariasta, sillä minä en tosiaankaan tiennyt Bulgariasta muuta kuin että Bulgarian lehmistä lypsettiin joghurtia, joka on vatsalle erikoisen terveellistä piimää. Mutta herra Montrose sanoi, ettei Bulgarian lähettilään mielestä Dolly Madisonissa kai ollut paljoakaan nykyistä Bulgariaa koskevaa, mikä herra Montrosen mielestä johtui siitä, ettei lähettiläs oikeastaan ymmärtänyt mitään drammatiigasta. Sillä herra Montrose sanoi voivansa sommitella filminsä niin, että Dolly Madisonilla olisi bulgarialainenkin rakastaja, joka halusi hänet naida. Ja sitten Dolly Madison alkaisi aprikoida, minkälaisia hänen lastenlastenlastenlapsensa olisivat, jos hän ottaisi bulgarialaisen, ja sitten hän istuisi miettimään ja näkisi näyssä Bulgarian vuodelta 1928. Ja sitten herra Montrose pistäytyisi Bulgariassa valokuvaamassa sen näyn. Mutta Bulgarian lähettiläs kohautti olkapäitään koko asialle, mutta hän antoi herra Montroselle vallan ison pullon bulgarialaista kansallisjuomaa. Ja Bulgarian kansallisjuoma muistuttaa väriltään enimmin vettä, eikä se vallan väkevältä maistukaan, mutta viittä minuuttia myöhemmin alkaa todeta erehdyksensä. Ja minä tuumin itsekseni, että jos erehdykseni toteaminen saisi minut unohtamaan, mitä Pennsylvaniassa sain kokea, niin velvollisuuteni itseäni kohtaan tosiaankin oli sen avulla unohtaa kaikki. Maistoimme siis vieläkin.

Ja sitten herra Montrose kertoi minulle, että hänen oli kovin vaikea päästä eteenpäin eläväinkuvain alalla, koska kaikki hänen filminsä ovat ihmisten tajunnan yläpuolella. Sillä kun herra Montrose kirjoittaa sukupuolikysymyksistä, on hänen filminsä täynnä sykologiaa. Mutta kun joku muu kirjoittaa siitä, vilisee kankaalla vain läpikuultavia yöpukuja, ja koristeellisia kylpyammeita. Ja herra Montrose sanoo, että elävilläkuvilla ei ole mitään tulevaisuutta ennenkuin elävätkuvat ovat selventäneet sukupuoliaiheensa ja käsittävät, että viisikolmattavuotiaalla naisella voi olla ihan yhtä monta sukupuoliongelmaa kuin kuusitoistavuotiaalla tyttöheilakalla. Sillä herra Montrose haluaa kirjoittaa maailmannaisista eikä salli, että maailmannaisia esittämään päästetään pienikokoiset viisitoistavuotiaat tyttöset, jotka eivät elämästä tiedä mitään eivätkä ole edes olleet ojennuslaitoksessa.

Ja niin me molemmat saavuimme New Yorkiin ennenkuin aavistimmekaan. Ja minä tulin ajatelleeksi, kuinka sama matka Henryn kanssa hänen autossaan oli tuntunut vuorokauden pituiselta, ja niin tulin ajatelleeksi, etteivät rahat sittenkään olleet kaikki kaikessa, koska lopultakin vain äly merkitsee jotakin. Ja sitten herra Montrose saattoi minut kotiin, ja me aiomme syödä puolista yhdessä Promrosen teehuoneessa jotakuinkin joka päivä ja yhä jatkaa kirjallisia keskustelujamme.

Sitten minun täytyi tuumia, kuinka pääsisin eroon Henrystä, samalla kuitenkaan tekemättä mitään, mikä jälkeenpäin tuottaisi minulle ikävyyksiä. Lähetin siis hakemaan Dorothya, sillä vaikkei Dorothy olekaan varsin visu puijaamaan rahoja herrasmieheltä, on hän toki varsin kekseliäs ja nokkela pääsemään sellaisesta eroon.

Ja sitten Dorothy kysyi ensiksi, miksen minä ottanut tilaisuudesta vaaria, sillä hän arveli, että jos Henry olisi minut nainut, niin hän olisi tehnyt itsemurhan kaksi viikkoa myöhemmin. Mutta minä kerroin hänelle suunnitelmastani tehdä aika paljon ostoksia ja minä sanoin hänelle, että aioin kutsua Henryn ja järjestää niin, etten olisi kotona silloin, kun hän saapuisi, mutta että Dorothy voisi olla ottamassa hänet vastaan, antautua hänen kanssaan juttusille ja kertoa hänelle kaikista ostoksistani ja kuinka tuhlaavainen minä näyin olevan, mistä johtuisi, että hän minut naituaan joutuisi köyhäintaloon ennen vuoden loppua.

Ja Dorothy käski minun jäähyväisiksi vielä kerran silmäillä Henryä ja sitten jättää hänet hänen haltuunsa, sillä ensi kerralla minä näkisin hänet lakituvassa ja silloin minä hänet tuskin tuntisin, koska Dorothy hänet niin säikäyttäisi, että saattaisi koko hänen muotonsakin muuttua. Minä päätin siis jättää hänet Dorothyn käsiin ja toivoa parasta.

Heinäkuu 10 p:nä.

Hohhoh, viime kuu oli tosiaan kuin päiväkirja itsessään, ja minä olen alkanut käsittää olevani niitä tyttöjä, joille jotakin tapahtuu. Ja minun täytyy sittenkin myöntää, että elämä on tosiaan ihmeellistä. Sillä ihan viime kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon, että tytön pää melkein menee pyörälle.

Tarkoitan ensiksikin, että menin jalokivikauppaan ostoksille ja ostin hurmaavan nelitahkoisen smaragdin ja pitkän rihman helmiä Henryn laskuun. Sitten soitin Henrylle kaukolinjan puhelimella ja sanoin hänelle, että halusin nähdä häntä aika paljon, ja hän oli kovin, kovin mielissään ja lupasi heti saapua New Yorkiin. Ja sitten minä pyysin Dorothya tulemaan kotiini ollakseen siellä Henryn saapuessa ja näyttämään Henrylle, mitä olin hänen laskuunsa ostellut, ja kertomaan hänelle, kuinka tuhlaavainen minä näytin olevan. Ja kuinka minä näyin tulevan vain hupsua hupsummaksi. Ja minä annoin Dorothylle valtuuden mennä niin pitkälle kuin halusi, kunhan hän ei vain vihjaise mitään kunnialleni käypää. Sillä mitä tahrattomammalta minun maineeni näyttäisi, sitä paremmin saattaisi asia lopuksi päättyä. Ja Henry oli täsmällisesti talossa kahtakymmentä minuuttia yli yhden, ja minä käskin Lulun laittaa puolista hänelle ja Dorothylle ja käskin Dorothyn sanoa hänelle, että minä olin mennyt katsomaan Venäjän kruununkalleuksia, joita joku venäläinen suuriruhtinatar kaupitteli Ritzissä.

Ja sitten minä menin Primrosen teehuoneeseen syömään puolista herra Montrosen kanssa, koska herra Montrose kernaasti kertoo minulle kaikista suunnitelmistaan ja sanoo, että minä hänen mielestään paljon muistutan tyttöä, jonka nimi oli matami Recamier ja jolle intellektentit herrasmiehet tavallisesti kertoivat kaikki suunnitelmansa, silloinkin kun Ranskan vallankumous riehui heidän ympärillään.

Ja herra Montrose ja minä söimme herkullisen puolisen, vaikken minä herra Montrosen seurassa koskaan pane merkille, mitä syön, sillä herra Montrosen jutellessa tyttö vain kuuntelee molemmilla korvillaan. Mutta kaiken aikaa minä kuunnellessani ajattelin Dorothya ja tuskittelin, että hän ehkä kertoisi Henrylle jotakin, mikä ei olisi minulle vallan edullista jälkeenpäin. Ja vihdoin herra Montrosekin näkyi sen huomaavan ja sanoi: "Mikä sinua vaivaa, tyttöseni? Maksaisinpa pennin ajatuksistasi."

Sitten minä kerroin hänelle kaikki. Ja hän näkyi miettivän aika paljon ja sitten hän sanoi: "On tosiaan kovin ikävää, että herra Spoffardin perhe-elämä tuskastuttaa sinua, sillä herra Spoffard olisi ihanteellinen mies minun filmieni kustantajaksi." Ja sitten herra Montrose sanoi, että hän alunpitäen oli ajatellut, kuinka ihanteellista olisi, että minä esittäisin Dolly Madisonia. Sitten minä aloin miettiä ja sanoin herra Montroselle, että toivoin saavani vallan ison rahasumman myöhemmin ja kustantaisin sen itse. Mutta herra Montrose vastasi, että se olisi liian myöhään, koska kaikki eläväinkuvain yhtiöt sitä nyt tavottelivat ja se melkein hetikohta siepattaisiin.

Tällöin minä melkein säikähdin, sillä äkkiä juolahti mieleeni, että jos ottaisin Henryn ja samalla työskentelisin elävissäkuvissa, niin ei Henryn seuraelämä olisi niin hirveää. Sillä jos tytöllä olisi niin paljon puuhaa, ei tosiaan merkitsisi vallan paljoa, vaikka hänen täytyisikin sietää Henryä silloin, kun hänellä ei ollut puuhaa. Mutta sitten minä muistin, millä asioilla Dorothy oli, ja sanoin herra Montroselle, että pelkäsin olevan jo liian myöhäistä. Riensin siis puhelimeen ja soitin kotiin Dorothylle ja kysyin, mitä hän oli Henrylle sanonut. Ja Dorothy sanoi näyttäneensä hänelle sen nelitahkoisen smaragdin ja kertoneensa hänelle minun ostaneeni sen pikku leluksi vihreään pukuuni, mutta että kun olin saanut siihen pukuun tahran, aioin antaa sekä puvun että smaragdin Lululle. Ja sitten hän sanoi näyttäneensä helmet ja sanoi, että minä ne ostettuani kaduin, etten ostanut vaaleanpunaisia, valkoiset kun olivat niin perin tavallisia, joten minä olin käskenyt Lulun purkaa ne ja ommella aamunuttuuni. Ja sitten hän oli sanonut hänelle olleensa vähän pahoillaan, että olin mennyt ostamaan venäläisiä kruununkalleuksia, koska hän aavisteli niiden tietävän onnettomuutta, mutta että minä olin hänelle sanonut, että jos ne sellaisiksi osoittautuisivat, niin voisinhan minä jonakuna iltana, kun uusi kuu oli noussut taivaalle, mennä nakkaamaan ne vasemman olkani yli Hudson-virtaan, mikä kyllä kirot poistaisi.

Ja sitten hän sanoi Henryn alkaneen käydä levottomaksi. Sitten hän kertoi sanoneensa hänelle olevansa iloinen, että minä kerrankin jouduin naimisiin, koska minulla oli sellainen kova onni, että aina kun menin kihloihin, näkyi minun kihlatulleni jotakin tapahtuvan. Silloin Henry kysyi, mitä esimerkiksi. Ja Dorothy sanoi, että pari niistä oli mielisairaalassa, yksi oli velkaantuneena ampunut itsensä ja lopuista piti pakko-työsiirtola huolta. Ja Henry kysyi, kuinka heille nyt niin oli käynyt, ja Dorothy selitti, että se vain johtui minun tuhlaavaisuudestani, ja sanoi ihmettelevänsä, ettei Spoffard ollut siitä koskaan kuullut, sillä minunhan tarvitsi syödä vain puolista Ritzissä jonkun kuuluisan pörssimiehen kanssa, jotta seuraavana päivänä tapahtuisi romahdus. Ja hän sanoi, ettei hän suinkaan tahtonut mitään vihjaista, mutta että minä olin syönyt päivällistä erään kovin, kovin mahtavan saksalaisen kanssa, kun seuraavana päivänä Saksan markat muuttuivat makulatuuriksi.

Siitä kaikesta minä melkein vimmastuin ja käskin Dorothyn pysyttää Henryn talossa, kunnes minä tulisin sinne selittämään. Sitten minä jäin puhelimeen sillä välin, kun Dorothy meni katsomaan, odottaisiko Henry. Ja Dorothy tuli minuutin päästä takaisin ja sanoi, että vierashuone oli tyhjä, mutta että jos rientäisin Broadwaylle, niin epäilemättä näkisin tomupilven Pennsylvanian aseman puolella, ja siellä huristaisi Henry.

Sitten minä palasin herra Montrosen luo ja sanoin, että minun täytyi tavoittaa Henry Pennsylvanian asemalta, maksoi mitä maksoi. Ja jos joku sanoisi, että me lähdimme Primrosen teehuoneesta kiireellisesti, niin se olisi vallan lievää kieltä. Niin me menimme Pennsylvania asemalle ja hädin tuskin minä ehdin Philadephian junaan, jättäen herra Montrosen junan viereen levottomana kynsiänsä pureskelemaan. Mutta minä huusin hänelle, että hän menisi hotelliinsa, ja lupasin soittaa hänelle tulokset, heti kun juna olisi saapunut perille.