Part 4

Näytäntö alkoi täydelle huoneelle. Antispiritisti teki temppuja, joista ei pirukaan olisi saanut tolkkua. Hän veti nenäliinoja sieraimistaan, löysi risti-sotamiehen erään alhaalla salissa istuvan vanhan vaimoihmisen taskusta, laittoi pöydän kulkemaan lattiaa pitkin, pöydänjalkain koskettamatta lattiaan. Loppujen lopuksi herra tirehtööri muuttui henkiolennoksi ja katosi lattian alle luukun kautta. Yleisö oli haltioissaan ja osoitti suosiotaan tömistyttäen jalkojaan vimmatusti. Nyt oli eläinten vuoro. Herra tirehtööri kuljetti ne itse yksitellen lavalle ja minun piti kertoa niiden ominaisuuksista ja elämäntavoista.

Olin heti selvillä siitä, etten keinoilla millään saavuttaisi sellaista menestystä kuin herra tirehtööri oli saavuttanut. Mutta minä toivoin kuitenkin, että vakavasti ajatteleva osa yleisöä loisi huomiota minun esityksiini. En pettynytkään tässä toivossani.

Kun kilpikonna oli kuvattu, niin oli minulla ainoastaan maaeläimiä kuvattavinani, ja minä otin nyt lähtökohdakseni Noakin, joka vei mukanaan arkkiin parin kaikkia niitä eläimiä, jotka eivät saattaneet elää vedessä. Mutta esittely sujui kankeanlaisesti, en saanut lennokkaisuutta kuvauksiini ja yleisön mieliala oli penseä. Soopeli ja näätä eivät saaneet yleisön tunnustusta ansioittensa mukaan, vaikkakin minä kerroin kuinka monta näitten eläinten kallisarvoisia nahkoja Saban kuningattarella oli puvussaan käydessään Salomonin luona. Tunsin nyt kuitenkin asian alkavan sujua paremmin. Raamatullinen aihe ja nuo kaksi ryyppyä innostuttivat minua, puheeseeni tuli lisää värejä ja kauneutta, jätin paperit ja puhuin vapaasti ja kun lopetin, niin kuului salista useita hyvähuutoja ja kaikki taputtivat käsiään.

— Tuolla esiripun takana on ryyppy valmiina, kuiskasi herra tirehtööri minulle.

Poistuin lavalta ja löysin ryypyn. Viinapullo oli ryyppylasin vieressä. Istahdin hetkeksi.

Sillä välin kuljetti herra tirehtööri uuden eläimen lavalle ja odotteli minua. Kaasin itselleni vielä uuden ryypyn ja istahdin jälleen. Odotteleminen oli kai tuntunut liian ikävältä herra tirehtööristä, hän rupesi itse selittelemään puhuen tuota mahdotonta sekakieltään ja kuulin kauhukseni, että nyt oli juuri hyena esiteltävänä ja että herra tirehtööri kaiken muun lisäksi sanoi hyenaa vahingossa mäyräksi. Silloin valtasi minut suuttumus, astuin näyttämölle, otin herra tirehtööriä käsivarresta vein hänet syrjään ja rupesin sitten itse puhumaan. Hyena oli näytännön päävaltti, minun oli pantava parastani, jos mieli pelastaa se. Yleisö olikin minulle myötätuntoinen heti näyttämölle astuttuani ja talutettuani herra tirehtöörin syrjään. Haukuin herra tirehtöörin pahanpäiväiseksi, sanoin, ettei hän ollut milloinkaan eläissään nähnyt hyenaa ja aloin sitten kuvailla tuon villin eläimen hirvittävän julmia elämäntapoja. Ryypyt vaikuttivat, innostukseni ja lennokkaisuuteni kohosivat huimaavaan korkeuteen. Kuulin itse, että sanani kävivät yhä verisemmiksi ja voimakkaammiksi sillä välin kuin hyena herra tirehtöörin jalkain juuressa räpytteli kärsivällisesti pieniä silmiään. Pitäkää sitä tarkoin silmällä! huusin minä herra tirehtöörille. Se väijyy, se himoitsee minun suoliani! Ottakaa pistooli esille siltä varalta, että se riistäytyy irti.

Herra tirehtööri oli varmaan itsekin hermostunut, hän veti hyenaa narusta lähemmäksi itseään — nuora katkesi ja eläin pujahti hänen jalkainsa väliin. Salista kuului naisten ja lasten kirkunaa ja puolet yleisöstä nousi seisaalleen. Mielten jännitys oli suuri tällä hetkellä. Sitten hyena juosta sipsutti luotamme, meni näyttämön poikki ja katosi omaan pieneen koppiinsa. Herra tirehtööri paiskasi kopin oven kiinni sen jälkeen.

Meiltä pääsi kaikilta helpoituksen huokaus ja minä lopetin esitelmäni muutamin sanoin. Tällä kertaa olimme selviytyneet onnellisesti vaarasta, sanoin minä, ja jo tänä iltana hankittaisiin pedolle vahvat rautakahleet. Sitten minä kumarsin ja poistuin.

Silloin alkoivat suosionosoitukset kuulua, ne kävivät kerrassaan myrskyisiksi ja huudettiin puhujaa — — puhujaa.

Astuin uudestaan lavalle ja kumarsin jälleen. Menestykseni oli todellakin erinomainen. Saliin viimeiseksi jäänyt taputti käsiään aina ovelle saakka.

Herra tirehtööri oli tyytyväinen. Hän kiitti minua vilpittömästi avustuksestani. Hän saisi aivan varmaan täyden huoneen vielä monta kertaa.

Kun olin kotiinmenossa niin odotti minua ulko-ovella muuan mies. Se oli pääsylippujenmyyjäni puistopaviljongista. Hän oli ollut näytännössä ja oli ylen ihastunut. Hän ylisti minun puhujalahjojani juhlallisin sanoin. Minun ei pitänyt millään ehdolla jättää sikseen esitelmääni puistopaviljongissa, nyt kun ihmiset tunsivat minut pystyväksi mieheksi, oli aika toistamiseen ilmoittaa esitelmän pitämisestä. Sopisi esimerkiksi lausua puhe hyenasta kerran vielä, etenkin jos ottaisin itse eläimen mukaani.

Mutta herra tirehtööri, tuo hävytön mies ei mielinyt seuraavana päivänä maksaa minulle rahojani. Ellen kirjallisesti sitoutuisi esiintymään vielä seuraavana iltana, niin hän antaisi asian mennä oikeuteen, sanoi hän. Senkin huijari, senkin konna! Sovimme kuitenkin asiasta käräjöimättä: hänen piti maksaa minulle viisi kruunua. Hän oli jo ennen antanut minulle kolme kruunua, yhteensä sain siis häneltä kahdeksan kruunua ja ne riittivät minulle matkarahoiksi Kristianiaan. Mutta kirjoittamani puheen hän tahtoi pitää. Me keskustelimme kauvan tästä kohdasta, sillä minä en olisi kernaasti antanut hänelle puhettani raiskattavaksi, häväistäväksi. Mutta olihan puhe taas toisaalta hänen omaisuuttaan, jonka hän oli rehellisesti hankkinut ja maksanut. Myönnyin vihdoin. Hänen mielestään oli tuo tekeleeni niin erinomaisen arvokas.

— Sellaista puhetta en ole kuullut milloinkaan ennen, sanoi hän. Muistan sen eilen liikuttaneen minua syvemmin kuin mikään saarna.

— Siinä sen nyt näette, vastasin minä. Sellainen tenho on kirjallisuudella mieliin!

Nämä olivat viimeiset sanani hänelle. Lähdin päiväjunalla Kristianiaan.