Part 4

_Bolzau_ (kapsahtaa pelästyneenä ylös). Mi—mitä nyt? (Hakee kannua — huomaa Steinkirschin ja Ludmillan — lyö kätensä yhteen. Ludmilla erilleen Steinkirschistä — juoksee keskiovea kohden. Steinkirsch seisoo nuolen iskemänä paikallaan.) Niin vai — kaunis juttu! Hiivatin kannu!

Esirippu alas.

KOLMAS NÄYTÖS.

Santa huone kuin toisessakin näytöksessä.

1:NEN KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (istuu Bolzaun vieressä sohvalla). Nyt olen jo sanonut teille kaikki, herra kauppaneuvos. Minun asemani te tunnette ja minun rehellisyydestäni saatte olla vakuutettu.

_Bolzau_ (pörryttäen nolona tukkaansa). Niin — te olette kertonut kaikki, hyvä Steinkirsch.

_Steinkirsch_. Ja nyt odotan tuomiotani.

_Bolzau_ (nolona). Se ei ole niin sanalla sanottu. Minulla, näettekös, ei ole tällaisissa asioissa oikein täysi valta, — minulla on vaimo.

_Steinkirsch_. Niin todella — (Nousee ylös.) Minä menen puhumaan asiasta myös teidän rouvallenne, jos sallitte —

_Bolzau_ (nousee ylös ja pidättää Steinkirschiä). Ei — ei millään muotoa — siitähän vasta leikki syntyisi. (Sivulle.) Niin ovat nuo rakastuneet kuin jäniksen selässä. (Ääneen.) Minä otan itse tuon asian ajaakseni — teidän ei pidä puhua sanaakaan vaimolleni, ei edes antaa hänen mitään huomatakaan — hänellä on haukan silmät sellaisissa asioissa — a-hah!

_Steinkirsch_ (naivina). Sen olen jo huomannut, eipä hän heittänyt minua hetkeksikään silmistään —

_Bolzau_. Niin, näettekös —

_Steinkirsch_. Ja jos te ette olisi ollut niin hyvä ja nukkunut, niin —

_Bolzau_ (pitää kätensä hänen suullaan). Pst! Ei sanaakaan siitä — jos vainioni saisi sen kuulla —

_Steinkirsch_. Kaikessa tapauksessa sallikaa minun toki kiittää teitä siitä.

_Bolzau_. Hyvä — menkää nyt vaan ja elkää tulko naisten näkyviin.

_Steinkirsch_. Niinkuin käskette — minä käyskentelen sill'aikaa seuran puutarhassa.

_Bolzau_. Hyvä.

_Steinkirsch_. Mutta antakaa sitten hyvä tuomio. — Voikaa hyvin, herra kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvästi, hyvästi. — Tämähän vasta päivä on: hiiltyneet pyyt, päivällisunta ei, nyt vielä tuo rakastunut, josta Vilhelminani varmaankin tulistuu; sitten on vielä tuo Bertha hyvä ripitettävä hänen kyökinuuniasiassaan, aika nuhde pidettävä Schefflerille ja päälle päätteeksi on tänään vielä valiokunnan kokous! Mitenkä saankaan kaikki nuo asiat selville? Ja tämän ohessa on niin herttaisen hyvä istua huoletonna kaikessa mukavuudessa.

2:NEN KOHTAUS.

Bolzau, Ludmilla, sitten Bertha ja Vilhelmina.

_Ludmilla_ (tulee nopeasti keskiovesta). Nythän olet viimeinkin yksinäsi — oletko saanut olla rauhassa, setä kulta?

_Bolzau_. Niin — rauhassa muka. — (Uhkailee sormellaan) Sinä se rauhanrakentaja; saanpa minä sinun tähtesi tänään vielä aika ukkosen!

_Ludmilla_ (Lentää Bolzaun kaulaan). Armas setä kulta!

_Bolzau_. Niin — hm — suutelollahan se muka kaikki suoriaa! Sinä simasuu! Mutta tulehan nyt ja kerro, mitenkä tuo kaikki oikeastaan tapahtui. (Huomaa Berthan ja Vilhelminan astuvan sisään.) — Kerro minulle yksin! (Vilhelminalle.) Me menemme vähän kävelemään. (Bolzau ja Ludmilla pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Sinä, Bertha, näytät hyvin kalpealta — mikä sinua vaivaa?

_Bertha_. Ei minua vaivaa mikään, täti.

_Vilhelmina_. Sinulla on kentiesi ikävä taloasi ja miestäsi.

_Bertha_ (teeskentelemällä ja huoaten). Niin on, täti.

_Vilhelmina_ (kuiskaamalla). Älähän nyt tuosta ole niin pahoillasi — eihän kyökin uunia iankaikkisesti korjata.

_Bertha_ (syrjään). Minä raukka, kun en voi edes lievittää sydäntäni.

_Vilhelmina_ (katsottuaan ensin ympärilleen). Kuuleppas lapseni! Me olemme tässä kahden kesken, sinä olet myöskin vaimo ja meidän vaimojen tulee olla yksistä puolin.

_Bertha_. Niin tulee.

_Vilhelmina_. Minun ukollani ei näy vielä olevan oikeata halua mennä yhdistysjuhlaan — jos siis asia tulee puheeksi, niin kehoita sinä häntä vaan menemään —

_Bertha_. Menemään? Pitäisikö minun kehoittaa häntä menemään?

_Vilhelmina_. Niin kyllä.

_Bertha_. Ja minä kuu luulin sinun olevan päinvastoin iloissasi siitä, ettei hän mene sinne.

_Vilhelmina_. Päinvastoin soisin minä hänen menevän sinne.

_Bertha_. Tuota asiaa minä en ymmärrä.

_Vilhelmina_. Katsopas vaan — ensiksi on tuo juhla itsessänsä mitä viattomimpia huvituksia —

_Bertha_. Niin — mutta siellä juodaan —

_Vilhelmina_. Tosin hiukkasen — niin että miehet tulevat kotiin vähän iloisemmalla tuulella —

_Bertha_ (sivulle). Iloisemmalla tuulella! Ja sen hän sanoo niin levollisena.

_Vilhelmina_. Mutta seuraavana päivänä he ovat sitä hennommat — silloin on heillä hieman eleeginen mielenlaatu ja ovat myöntyväisemmät. Tätäpä tilaisuutta käytän minä aina omaksi edukseni— kun on jotakin perille ajettavana. Lyönpä vetoa, että ylihuomenna on minulla uudet vaunut.

_Bertha_. Sinun arvelusi mukaan tulee siis näitä huvituksia sallia?

_Vilhelmina_. Niin kyllä ja usko minua, etteivät nämä niitä pahimpia huveja ole. Tällaisissa tilapäissä voi kylläkin höllittää ohjaksia, vetääksensä niitä jälestäpäin taas tiukemmalle.

_Bertha_ (sivulle). Ja minä kun luulin tuon huvin rikokseksi.

_Vilhelmina_. Luultavastihan sinunkin miehesi lähtee sinne?

_Bertha_. Luultavasti — niin — kyllä hän puheli siitä.

_Vilhelmina_. Ole hyvä, sano hänelle, että hän ottaisi minunkin vaarini mukaansa.

_Bertha_. Hyvä. (Sivulle). Voi, kuinka minä tahtoisin nyt tavata Brunoa!

_Vilhelmina_. Mutta älä ole mitään tietävinäsi.

3:S KOHTAUS.

Samat. Bolzau ja Ludmilla (keskiovesta).

_Ludmilla_ (Bolzaulle). Sinä, setäkulta, olet minun ainoa turvani.

_Bolzau_. Pst! lapseni — tuossa on tätikultasi!

_Vilhelmina_. Etkö sinä jo mene pukeumaan juhlaan?

_Bolzau_. Eihän nyt vielä ole kiirettä, mamniaseni..

_Vilhelmina_ (Berthalle, joka menee Ludmillan kanssa puutarhaan). Älä jätä Ludmillaa yksin, kuuletko?

_Bertha_. Olkaa huoletta, täti! (Bertha ja Ludmilla menevät.)

_Vilhelmina_. Mene sinä vaan juhlaan, ukkoseni — en minä sinua estä. (Silittelee hänen poskipartaansa).

_Bolzau_. Sinähän olet oikein hyvä, Miinaseni! (Taputtelee Vilhelminan poskia.) Tuntuupa niin suloisen hyvältä, kun ollaan samaa mieltä.

_Vilhelmina_. Ainahan me sinun kanssasi samaa mieltä olemme —

_Bolzau_. Niin kyllä — niin — sen on — minulla on —

_Vilhelmina_. Mitä sinä nyt joriset?

_Bolzau_. Juuri siitä syystä, että me olemme aina samaa mieltä — niin minä tahtoisin sanoa sinulle erään asian, joka kalvaa minua jo aamusta alkaen.

_Vilhelmina_. Mikä asia se on?

_Bolzau_. Meillä oli puhe Ludmillasta — minä sanoin — voisipa sattua, että joku nuori kunnon mies —

_Vilhelmina_. Nuori mies ja kunnon mies ja hyvä mies — älä nyt puhu siitä sanaakaan enää. Mitä minä olen kerran päättänyt, sen minä olen päättänyt — minä varjelen Ludmillaa kaikesta pahasta, kunnes hänen isänsä tulee Amerikasta takaisin.

_Bolzau_. Mutta siihen voi mennä vielä vuosia.

_Vilhelmina_. Mitäs siitä —

_Bolzau_. Onkos sitten avioelämä sinun mielestäsi onnettomuus?

_Vilhelmina_. Ei ollenkaan — mutta eivät kaikki aviot ole kuitenkaan niin onnellisia kuin esimerkiksi Schefflerin ja Berthan.

_Bolzau_. Niin — esimerkiksi muka.

_Vilhelmina_. Heidän avionsa se vasta oikein esikuva on — he ovat nyt olleet jo melkein kaksi vuotta naimisissa, eikä vielä kertaakaan ole heidän välillään ollut epäsopua.

_Bolzau_. Sanoppas, mammaseni, oliko Berthalla tänne tullessaan kyyneleet silmissä?

_Vilhelmina_. Oli kyllä — heidän kyökin uuninsa savusi.

_Bolzau_. Niin — oikein häkäsavua. Kuuleppas vaan — Scheffler oli taannoin täällä — hän oli hyvin nolon näköinen ja kertoi Berthan lähteneen Rosendorffiin veljensä luo. Hän ei tiennyt ollenkaan Berthan olevan täällä.

_Vilhelmina_. Onko se nyt mahdollista?

_Bolzau_. Onpa niinkin.

_Vilhelmina_. Bertha raiska on kaiketikin viaton.

_Bolzau_. Niin — kaiketikin.

_Vilhelmina_. Minä menen heti hänen puheilleen. (Aikoo mennä.)

_Bolzau_ (pidättäen häntä). Älä nyt — usko se huoli minulle, mammaseni — joka aviossahan sotia on — hyvässä vähän, huonossa enemmän — tähän saakka ovat nuo nuorikot eläneet rauhassa.

_Vilhelmina_. Jättää oman miehensä — niin pitkälle en ole minä vielä koskaan mennyt!

_Bolzau_. Vaarallista se ei olisi ollut — olisithan tullut takaisin — tuollaisista sotamanöövereistä ei pidä olla millänsäkään —

_Vilhelmina_. Katsoppas viisasta.

_Bolzau_. Mutta rauha on kuitenkin sotaa parempi. (Ottaa Vilhelminaa kädestä.) Miina kulta?

_Vilhelmina_. No?

_Bolzau_. Jos nyt kuitenkin sattuisi, että nuori, kunnon mies —

_Vilhelmina_ (Nopeasti erilleen Bolzausta, vähän äkäisesti). Jätä minut rauhaan tuosta sinun miehestäsi —

_Bolzau_. Mutta Miinaseni —

_Vilhelmina_. Tuo olisi mitä suurin onnettomuus ja minun suostumustani hän ei saa koskaan — kuuletkos Bolzau — ei koskaan — ei kuuna kullan valkeana — ei milloinkaan! Minä en huoli nuorta, kunnon miestä. (Pois vasemmalta.)

4:S KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (tulee nopeasti keskiovesta). Mitenkäs on nyt asian laita, herra kauppaneuvos?

_Bolzau_. Tuossa hän nyt on taas —

_Steinkirsch_. Saanko minä toivoa?

_Bolzau_. Toivokaa vaan, nuori ystäväni, toivokaa! —

_Steinkirsch_. Nytkös olen minä onnellinen —! (On syleilemässä Bolzauta.)

_Bolzau_. Mutta maltillisemmin, maltillisemmin —

Steinkirsch. Teidän rouvanne on siis jo antanut suostumuksensa?

_Bolzau_. Ei — ei vielä aivan —

_Steinkirsch_. No siten menen minä hänen luoksensa. (On menossa.)

_Bolzau_. Mielikarvauttako saamaan? Tehkää minulle mieliksi ja menkää taas kävelemään — malttia ystäväni — minä pyydän teitä. (Aikoo saattaa hänet ulos.)

_Steinkirsch_. Mutta tuolla valiokunnan kokouksessa on niin armottoman ikävä — he eivät tee siellä muuta kuin kiistävät.

_Bolzau_. Kiistäkää te toisten muassa — ajan ratoksi —

_Steinkirsch_. Voikaa sitten hyvin — vähäksi aikaa. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvästi, hyvästi! Siitähän vasta leikki syntyisi, jos minun vaimoni vielä tämän tietäisi. — Mutta mistä päästä sitä nyt alottaisi?

5:S KOHTAUS.

Bolzau. Hartwig. Brimborius.

_Hartwig_. Onkohan kuultukaan mokomaa — onkohan koskaan kuultu mokomaa —

_Brimborius_. Minä en käsitä syytä teidän raivoonne.

_Bolzau_. Mitä nyt, hyvät herrat?

_Brimborius_. Asia ei ole sen suurempi —

_Hartwig_ (keskeyttäen). Asia ei ole sen pienempi — herra kauppaneuvos — kuin —

_Brimborius_. Koko mylläkkä on vaan tenoorisoolosta —

_Hartwig_. Hyräilykuoron kanssa. Minä olin pyytänyt tuota numeroa ohjelmaan —

_Brimborius_. Ja se otettiinkin siihen —

_Hartwig_. Minä vakuutan kunniasanallani: se on erinomaisen hyvä kappale.

_Brimborius_. Mutta sallikaahan —

_Hartwig_. En — sallikaa te minun —

_Brimborius_. Mutta herra kauppaneuvos on puheenjohtaja —

_Hartwig_. Juuri siitä syystä, että herra kauppaneuvos on puheenjohtaja —

_Bolzau_. Mutta malttakaahan hyvät herrat, minä en käsitä mitä te oikein tarkoitatte. — Tehkää hyvin, puhukaa ensin toinen, toinen sitten. —

_Brimborius_. Herra Hartwig.

_Hartwig_. Sallikaapas — herra kauppaneuvos sanoi itse: ensin toinen, toinen sitten — antakaa siis te toisen ensin puhua —

_Brimborius_ (suuttuneena). Mutta tämähän on —

_Bolzau_.- Hiljaa, herra Brimborius.

_Hartwig_. Minun tenoorisooloni oli jo pantu ohjelmaan, kun äkkiä musiikkitirehtöri Paukensegen, Polyhymnian jäsen, esittää sen sijaan tuollaista »valtiopäivämiesten marssia». — Minun tenoorisooloni pyyhitään pois ja sen sijaan otetaan tuo marssi, jonka mokoma Polyhymnia —

_Brimborius_. Minä olen Polyhymnian jäsen. — »Valtiopäivämiesten marssi» on oikein oivallinen, symfoonillinen — ja eräissä paikoissa voi lauaista tykkiäkin —

_Hartwig_. Mutta se kestää ainakin tunninajan —

_Brimborius_. Ja parissa paikassa, niinkuin esimerkiksi siinä, missä valtiopäivämiehet astuvat senaatin rappuja ylös, voi sytyttää myös bengaalivalkeita —

_Hartwig_. Ettehän te hyväksy tuota numeroa, herra kauppaneuvos, ettehän?

_Brimborius_. Ettehän herra Bolzau mieline suinkaan loukata Polyhymniaa?

_Hartwig_. Sanokaa: jaa!

_Brimborius_. Vanha ystäväni, sanokaa: ei!

_Hartwig_. Konkordian nimessä —

_Brimborius_. Kieltäkää —!

_Bolzau_. Mutta hyvät herrat, jättäkää asia edes valiokunnan ratkaistavaksi — siellä me tuumimme rauhallisesti kaikki yhdessä — nyt minä en voi sanoa en sitä, enkä tätä. (Sivulle.) »Tule rauha suloinen.»

_Brimborius_. Hyvä, minä suostun siihen.

_Hartwig_. Saas nähdä kumpiko voittaa, mutta se tulee minun sanoa, että Konkordia —

_Bolzau_ (ottaa Hartwigia kädestä). Konkordia merkitsee yksimielisyyttä — »sopua» —

_Hartwig_. Niin — mutta me emme huoli sovusta tuon huonon marssin tähden.

_Brimborius_. Herra Hartwig —

_Hartwig_. Suokaa anteeksi, minä tarkoitin: me emme huoli huonoa sopua marssin tähden.

_Brimborius_. Se on jotakin toista, se!

_Bolzau_. Asia on siis selvä (kättelee molempia). Näiden kanssahan tekeminen oli! (Pyyhkii hikeä otsastaan.)

6:S KOHTAUS.

Samat. Schnake.

_Schnake_ (Oven suulla. Fransille). Päästäkää minut vaan sisälle, Frans — herra kauppaneuvos ei pane sitä pahakseen — minulla on hyvin tärkeitä asioita — Hyvää iltaa, armolliset herrat!

_Bolzau_. Mitä asioita sinulla on, Schnake?

_Schnake_. Valiokunta on jo kokoontunut ja pyytää teitä tulemaan —

_Bolzau_. Nytkö jo?

_Schnake_. Niin — nyt jo, herra kauppaneuvos, sillä näkyypä meidän juhlataivaallamme tummia pilviä?

_Brimborius_. Vai niin — se on kaiketikin Konkordia —

_Hartwig_. Se on Polyhymnia —

_Schnake_. Minä olen nyt juossut jo varpaani käsnille hakiessa uutta soittokuntaa — kun entinen kieltäytyi — mutta eihän tyhjästä mitään tule. Näin kauniilla ilmalla on nyt joka paikassa konsertteja, — ja vaikka katsotte meidän päivälehteenkin, niin siinäkin on koko viime sivu täynnä: »Konsertteja» — konsertteja — konsertteja — konsertteja — konsertteja.

_Hartwig_ (suuttuneena). Konsertteja — kurahtelee tuo yhä —

_Schnake_. Yksi soittokunta näyttäisi vähän köyhältä; aterian aikana olisi tarpeen ainakin kaksi, jotka soittaisivat vuorotellen. Sen lisäksi on myös harpun soittaja sairastunut.

_Bolzau_. Se on paha, se.

_Schnake_. Erinomaisen paha, herra kauppaneuvos. Meidän tirehtöörimme Paukensegenin sepittämässä valtiopäivämiesten marssissa on harppu ihan välttämätön — sen sanoi tirehtööri minulle itse — ja koko kaupungissa ei ole ketään muuta, joka osaisi soittaa harppua —

_Hartwig_. Sen kappaleen saa heittää pois.

_Schnake_. Silloinpa ampuu tirehtööri itsensä, tahi hän hirttää itsensä tai heittäytyy veteen — tiedättehän, herra kauppaneuvos, mitä lajia nuo sävelniekat ovat — jos he ovat onnistuneet saamaan jotakin mustaa paperille — niin kas, silloin ei saa heitä pyyhkimään siitä edes yhtä pistettäkään pois.

_Bolzau_. Mutta enhän minä osaa soittaa harppua — se on jo liian paljon vaadittu, se.

_Schnake_. Mutta te voitte keksiä jonkun keinon, herra kauppaneuvos, jolla saataisiin asiat taas säntillensä? Te ette usko, kuinka nuo herrat Konkordian jäsenet —

_Hartwig_. Mitä nuo herrat Konkordian jäsenet?

_Schnake_. Hyvä herra Hartwig, tulkaa mitä pikimmin valiokunnan kokoukseen — te puhutte niin juurta jaksain ja kovasti —

_Hartwig_. Vai veisaat sinä taaskin tuota viisuasi — maltappas — minä olen sinulle vielä entisestäkin velkaa —

_Schnake_. Mutta sallikaahan —

_Hartwig_. Minä en salli sinun ikinäs mitään. Sinun tulee tietää olevan vallan sopimatonta lörpötellä niin hirveän paljon, etteivät toiset saa edes suunvuoroakaan —

_Schnake_. Mutta —

_Hartwig_. Ja kaikkein vähimmän on se sinulle sovelias —

_Schnake_. Tuolla valiokunnan kokouksessa —

_Hartwig_. Kokouksessa on toinen asia — siellä on jokaisella äänivalta ja jokainen saapi puhua —

_Schnake_ (yhä koettaen saada suunvuoroa). Ei, ei — siellä kokouksessa —

_Hartwig_. Kuinka sinä uskallat vastustaa minua, joka tiedän nämä asiat sinua paremmin. Kaikissa järjestetyissä kokouksissa on yksi puheenjohtaja ja kaikki muut puhuvat sen mukaan, kun he saavat äänenvuoroa.

_Schnake_. Ei — siellä he puhuvat kaikki yhtaikaa — ja huutavat, etteivät he tahdo teidän tenoorisooloanne.

_Hartwig_. Se on julman suuri loukkaus — erittäinkin kun minä tahdon tehdä heille sen kunnian ja kaunistaa juhlaa minun tenoorisoolollani.

_Schnake_. Mutta —

_Hartwig_. Joka narri voi kuorossa laulaa, mutta jos joukossa on joku, jolle luonto on lahjoittanut erinomaisen hyvän äänen, mikä tekee hänet taideniekaksi, niin tulee sellaista miestä pitää arvossa ja antaa hänelle se kunnia, mikä hänelle tulee — sanokaa se herroille jäsenille —

_Schnake_. Polyhymnia —

_Hartwig_. Viis minä Polyhymniasta, minä olen Konkordian jäsen. Ymmärrättekö sen, Schnake?

_Schnake_. Mutta Euterpe —

_Hartwig_. Mene järveen. Euterpe on myös osa laulukunnasta ja sen tulee mukautua enemmistön mukaan ja enemmistö on minun puolellani, sillä se rakastaa kaunista. Mene siis Schnake ja sano, että minä laulan kaikissa tapauksissa minun tenoorisooloni, enkä huoli koko maailman koukuista niin mitään —ja se on nyt sanottu se. Eikä siinä ole enää mitään inttailemista, eikä sinulla ole tähän mitään sanomista — mene vaan ja toimita minun asiani — (On ahdistanut Schnaken ihan oven suuhun) — mene — mene — mene!

_Schnake_ (koomillisella epätoivolla). Nöyrin palvelijanne, hyvät herrat. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_ (voitonvarmana). Kas tällä lailla lörppöjä ajetaan, hyvät herrat! (Bolzau ja Brimborius, jotka ovat kaiken aikaa osoittaneet viitteillään ja käytöksellään kummastusta moisesta jaarituksesta, ovat lopulta tulleet ihan oven suuhun.)

_Brimborius_. Kamala leikki!

_Bolzau_ (Luoden silmäyksen Hartwigiin). Varvastetaan, Brimborius — muuten käy ohrasesti! (Brimboriuksen kanssa pois oikealle.)

_Hartwig_. Ja nuo herrat kokouksessa eivät salli minunlaiseni neron pitää edes juhlapuhettakaan — käsittämätöntä!

7:S KOHTAUS.

Hartwig. Scheffler.

_Scheffler_ (katsoo keskiovesta). Onko setäni täällä?

_Hartwig_. Ka — Scheffler — minulla on sinulle sana sanottavana. (Lähenee Scheffleriä.)

_Scheffler_. Kaiketi juhlapuheen johdosta taas (Aikoo mennä.)

_Hartwig_ (tarttuu Scheffleriin ja raastaen hänet näyttämölle). Ei — tällä kertaa on minulla ihan yksityinen asia.

_Scheffler_. Mutta laskehan toki irti —

_Hartwig_. Kuuleppas ystäväni — tässä talossa on pikku ihana veljentytär.

_Scheffler_. Niin on.

_Hartwig_. Minä tunnustan sinulle, että hän on tehnyt minuun oikein erinomaisen vaikutuksen.

_Scheffler_. Sehän ei ole sinunmoisellesi mitään uutta, se sellainen!

_Hartwig_. Mutta minun arveluni mukaan olen minäkin tehnyt mahtavan vaikutuksen häneen.

_Scheffler_. Vai niin, (puoleksi syrjään) no sehän olisi jotain uutta, se.

_Hartwig_. Minulla on oikein vakaa aikomus — älähän naura — oikein vakaa aikomus — oikein totta.

_Scheffler_. No, onhan sinulla puheenlahjaa — puhele hänen kanssaan —

_Hartwig_. Minä olen jo puhellut.

_Scheffler_ (vähän hämmästyneenä). Puhellut?

_Hartwig_. Ja vielä enemmänkin kuin puhellut — minä olen ollut polvillani hänen edessään.

_Scheffler_. Oikeinko totta?

_Hartwig_. Oikein totta.

_Scheffler_. Ja mitä hän sanoi?

_Hartwig_. Hm — hän oli tietysti hyvin kaino — niinkuin naiset ylipäänsä näyttävät, ikäänkuin he eivät sellaisista asioista tietäisi tään taivaallista — hän puhui jotakin miettimisestä — tiedäthän itsekin millaiset nuo tyttölapset ovat.

_Scheffler_ (osan ottamalla). No — entäs sitten?

_Hartwig_. Minä en ole häntä sen koommin nähnyt — ensin olin valiokunnan kokouksessa ja nyt en näe häntä missään.

_Scheffler_ (sivulle). Merkillistä.

_Hartwig_. Kuuleppas, ystäväni, sinä olet täällä kuin kotonasi — hae — löydä hänet — anna hänen ymmärtää, ettei hänen suinkaan minun tähteni tarvitse pelailla.

_Scheffler_. Ja sinä olit todellakin polvillasi hänen edessään?

_Hartwig_. Vakuutan kunniasanallani, että olin — tuossa noin — olin minä — noin hyvin juhlallisesti — tässä oli hän — Oikeastaan me olemme jo puhuneet kaikki asiat selville — kauppa on niinkuin tehty — mutta noin näön vuoksi vaan puhu hänelle minun puolestani — kuuletko?

_Scheffler_ (sivulle). Olisiko Ludmilla? Käsittämätöntä.

_Hartwig_. Teethän minulle sen hyvän työn, teethän?

_Scheffler_. Kernaasti — pelkästi uteliaisuudesta jo —

_Hartwig_. Kentiesi me tapaamme hänet puutarhassa. (Molemmat pois keskiovesta).

8:S KOHTAUS.

Bolzau. Brimborius.

_Bolzau_ (oikealta katsahtaen ympärilleen). Hyvä juttu — hän on poissa.

_Brimborius_. Älkää jättäkö minua vain yksin Bolzau!

_Bolzau_. En, en — menkää vaan edeltäpäin.

_Brimborius_. Tietäkääpäs — meillä on vielä viiniäkin maistettavana ja päätettävänä mitä lajia otetaan — Hochheimeria vai Liebfrauenmilchiä.

_Bolzau_. Kyllähän me vielä ennätämme. (On saattamassa häntä ulos.)

_Brimborius_. Niin — ja sitten on vielä maljain esitys jaettavana — (seisahtuu). Niitä on kaksi, jotka tahtovat esittää maljan isänmaalle — kolme maljaa laulutaiteelle, viisi vieraille ja kokonaista puoli tusinaa, jotka ovat pyytäneet esittää maljan naisille. — Asia on teidän ratkaistavana.

_Bolzau_ (melkein työntäen hänet ulos). Niin — niin — minä tulen jälestä.

_Brimborius_. Mutta pian, hyvä ystäväni! (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Onpa sitä mylläkkää noiden lauluveljien kanssa! Soita harppua — maista viinit — ja sen ohessa on ihan tuhannesti omiakin asioita. Aluksi pitää saada tuo Schefflerin ja Berthan asia selville — he voivat sitten ruveta minun liittolaisikseni.

9:S KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (keskiovella, aralla äänellä). Herra kauppaneuvos saanko luvan kysyä

_Bolzau_. Mies parka, — kärsimystä — hakekaahan ensin Scheffler.

_Steinkirsch_. Hänen sijaansa tahdotaan määrätä toinen juhlapuhuja.

_Bolzau_. Juuri sentähden tahtoisinkin tavata häntä, mutta nyt paikalla.

_Steinkirsch_. Niinkuin käskette. (Pois.)

10:S KOHTAUS.

Bolzau. Bertha.

_Bertha_ (vasemmalta). Levottomuuteni enenee enenemistään — kun minä voisin edes keventää sydäntäni.

_Bolzau_. Kah — Bertha — tuletpa kuin kutsuttu — selitäppäs minulle tuo arvoitus, mitä yhteyttä on nimihistorialla sen seikan kanssa, että sinun miehesi on lähtenyt äskettäin Rosendorffiin.

_Bertha_. Rosendorffiin?

_Bolzau_. Hän oli sattumalta kuullut, että sinun veljelläsi on tänään pidot — luullakseni husaariupseereille — ja meni tapaamaan sinua siellä!

_Bertha_ (pelästyneenä). Herranen aika.

_Bolzau_. Mutta ethän sinä ole tästä puhunut minulle mitään.

_Bertha_ (hämillään). "En — minä olin sen kokonaan unohtanut.

_Bolzau_. Niin vai — mutta kun Scheffler tulee nyt perille ja rupeaa etsimään sinua — kyselemään sinusta — ja sinua ei ole siellä kuultu eikä nähty — niin mitähän ihmiset siitä ajattelevat? He nauravat hänelle — pilkkaavat häntä — hän tulistuu.

_Bertha_ (teeskentelemättä, pelästyneenä). Sinä säikytät minua kuoliaaksi — hän on todellakin hyvin tulinen!

_Bolzau_. Ja leikki voi loppua hyvinkin kamalasti, lapsiparka.

_Bertha_ (tunteiden voittamana). Setä kulta, minä olen onneton!

_Bolzau_. Mutta —

_Bertha_ (itkien). Minä olen kelvoton vaimo!

_Bolzau_ (iloisemmin syrjään). Aha!

_Bertha_. Minä karkasin hänen luotaan —

_Bolzau_. Onko se mahdollista?

_Bertha_. On setä kulta, — minä pyysin häntä pysymään juhlasta pois — hän ei suostunut.

_Bolzau_. Ahaa — ja siitä tuli kina.

_Bertha_. Niin —

_Bolzau_. Ja sitten oltiin itsepäisiä ja tulisia —

_Bertha_. Niin!

_Bolzau_. Viimein meni tuo itsepäinen talosta pois —

_Bertha_. Niin.

_Bolzau_. Ja kertoi vanhalle sedälleen tarinan kyökinuunista, joka savusi —

_Bertha_. Niin.

_Bolzau_. Kauniita juttuja — he, he!

_Bertha_. Setä kulta, auta minua — minä tunnen olevani väärässä — neuvo minulle — mitä nyt tulee tehdä.

_Bolzau_. Jos minä tietäisin —

_Bertha_. Kyllähän sinä, setä kulta, tiedät.

_Bolzau_. Hm — sellaista se on — lähde sitten heti Rosendorffiin, sinä tapaat hänet ehkä tiellä.

_Bertha_. Hyvä — Oi, setä — kun minä läksin hänen luotaan pois, niin tykytti sydämeni — että oli karskahtaa ja nyt, kun minun tulee lähteä taas hänen luokseen, niin sykkii se yhtä kovasti.

_Bolzau_ (innokkaasti kehotellen). Joudu nyt vaan matkalle — minä käsken valjastaa parhaimmat juoksijani. (On lähdössä keskiovesta, mutta kääntyy ovesta.) Tuolla tulee taas tuo Steinkirsch. (Huutaen) Bertha!

_Bertha_ (on aikonut mennä vasemmalle, kääntyy).

_Bolzau_. Tuolla tulee muuan mies, joka tahtoo minua puhutella — minulla ei ole nyt aikaa — sano hänelle, että hän menisi minun huoneeseeni — lukisi — kirjoittaisi — tekisi mitä hyvänsä — kunnes minä hänet kutsutan — sano se hänelle! (Pois nopeasti keskiovesta, sieltä vasemmalle)

_Bertha_. Hyvä!

11:TA KOHTAUS.

Bertha. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (keskiovesta). Herra kauppaneuvos — ah rouva Scheffler —

_Bertha_ (pyyhkien kyyneleitänsä). Tuolla on minun setäni kirjoituspöytä! (Osoittaa oikeanpuoleiselle ovelle).

_Steinkirsch_ (ottaa hämmästyneenä askeleen taaksepäin, sivulle). Aamulla se oli hänen miehensä, nyt on se hänen setänsä kirjoituspöytä!

_Bertha_. Kirjoituspöytä on tuossa huoneessa.

_Steinkirsch_. Aina vaan tuo kirjoituspöytä. Enpä todellakaan käsitä, mitä hän sillä tarkoittanee.

_Bertha_. Setä käski teidän mennä tuonne huoneesen — lukemaan — kirjoittamaan — tekemään niitä hyvänsä, kunnes hän kutsuu teitä — tuolla on sedän kirjoituspöytä. (Pois vasemmalle.)

_Steinkirsch_. Hänen sanoistaan ei tule hullua viisaammaksi — pitäneehän sinne yhtähyvin mennä, koska kerran kauppaneuvos on niin käskenyt. (Pois oikealle.)

12:TA KOHTAUS.

Bolzau. Scheffler.

_Bolzau_. Kummallista, että sinä eräissä asioissa maltat mieltäsi —

_Scheffler_. Kuinka niin?

_Bolzau_. Niin vaan — esimerkiksi silloin, kun tietää oman vaimonsa olevan jossakin hyvässä seurassa.

_Scheffler_. Minun vaimoniko?

_Bolzau_. Sanoithan taannoin minulle hänen lähteneen Rosendorffiin.

_Scheffler_. Niin.

_Bolzau_. Tiedäthän, että siellä majailee kokonainen rykmentti husaareja.

_Scheffler_. Niin — ja —

_Bolzau_. Tänä iltana pitää sinun lankosi husaariupseereille komeat kemut — tietysti herroja vaan — luulenpa siellä olevan oikein hauskaa.

_Scheffler_ (kiihoittuneena). Onko se totta, setä?

_Bolzau_. No — no — mitäpä siitä —

_Scheffler_. Mutta minun Berthani ihan yksin pelkkien miesten — husaarien — joukossa!

_Bolzau_. Husaarit ovat sävyisätä väkeä — sävyisiä ja hiljaisia — erittäinkin sodassa — ja myös sellaisia sydämen taisteluissa.

_Scheffler_. Setä!

_Bolzau_. Sinun Berthasi on kelpo eukko — saat olla ihan rauhassa.

_Scheffler_. Niin saankin.

_Bolzau_. Tosin tulee jälestäpäin pieniä puheita — pahoja kieliä on, näet, kaikkialla — mutta mitäs niistä!

_Scheffler_. Niin — mutta — (sivulle). Bertha oli suutuksissaan — jos hän kiusallaan antaa noiden husaarien viekastella? (Ääneen.) Setä hoi — minä lähden Rosendorffiin.

_Bolzau_. Kuinka — tänäänkö?

_Scheffler_. Heti paikalla.

_Bolzau_. Vaan entäs valiokunnan kokous?

_Scheffler_. Viis siitä.

_Bolzau_. Maltahan toki siksi, kunnes kokous loppuu — lähdetään sitten yhdessä.

_Scheffler_. Sinun pistoolisi otetaan mukaamme —

_Bolzau_. Niin ja pyssy myös — mutta tiedätkös mitä — laitetaanpas sentään varalta sinne sana — sitä parempihan, mitä pikemmin hän kääntyy.

_Scheffler_. Sitä parempi —

_Bolzau_. Hän voi tulla vaikka meille vastaan. Istuhan tuonne — mutta kirjoita nyt hyvin jyrkästi, ettei hän pitäisi sitä minään leikkinä.

_Scheffler_. Niin — niin. (On istahtanut ja kirjoittaa.)

_Bolzau_ (itsekseen). Nyt luulen ma, on kumpikin jo tarpeeksi kypsä.

13:TA KOHTAUS.

Samat ja Bertha.

_Bertha_ (vasemmalla, hattu kädessä). Minä olen valmis, setä!

_Bolzau_. Niin vai! (Asettuu niin että peittää Schefflerin.)

_Bertha_. Onko hevonen jo valjaissa?

_Bolzau_ (väistyen syrjään). Niin — eiköhän liene —

_Scheffler_. Tuo ääni! (hypähtää ylös.) Bertha!

_Bertha_. Bruno! (Scheffler ja Bertha nopeasti toisensa luo; syleily.)

_Bolzau_. Se on täytetty, se! Mutta mitähän tuo lienee kirjoittanut? (Ottaa Schefflerin kirjoittaman kirjeen.) Ja tämä on hänen mielestänsä jyrkkää: »Aina armas Berthaseni!»

_Scheffler_. Niin — se sinä olet.

_Bertha_. Voitko antaa minulle anteeksi, Bruno?

_Scheffler_. Kaikki tyyni, kultaseni! (syleily.)

_Bolzau_. Älkää, lapsi pahat, minua kainostelko —

_Bertha_. Minun tulee sinulle sanoa — minulla on niin paljon sinulle sanomista — minä olen kovin itsepäinen.

_Scheffler_. Eikö mitä, Bertha kulta. (Taluttaa Berthan pois.)

_Steinkirsch_ (aukasee oikeanpuolisen oven). Herra kauppaneuvos, saisinko minä kysyä —

_Bolzau_. Pst! Te saisitte odottaa, hyvä herra. (Sulkee oven kiinni.)

14:TA KOHTAUS.

Bolzau. Vilhelmina ja Ludmilla.

_Vilhelmina_ (keskiovesta). Scheffler ja Bertha käsi kädessä — mikä se on?

_Bolzau_. Yhdistysjuhla, mammaseni — ja se on minun toimeen saamani, se.

_Vilhelmina_ (astuen lähemmäksi). Ludmilla — pysy paikallasi — äläkä mene mihinkään!

_Ludmilla_ (jääpi oven suulle — katsoo puutarhaan).

_Bolzau_. Tahtoisinpa minä viettää tänään vielä toistakin yhdistysjuhlaa, eukkoseni — minulla ei ole nyt paljon aikaa — niin kuuleppas Miinaseni (syleilee Vilhelminaa) minä olen jo löytänyt Ludmillalle nuoren kunnon miehen, ja, suoraan sanoen, minä olen jo luvannutkin hänelle Ludmillan.

_Vilhelmina_. Kuinka?

_Bolzau_. Hän tulee piakkoin tänne — ja mikä on jo kerran tehty, sitä ei enää tekemättömäksi tee. — Ja ethän sinä tee minua naurunalaiseksi.

_Vilhelmina_. Katsopas vaan — mutta nyt ryhdyn minäkin toimiin.

_Schnake_ (näyttämön takana). Herra kauppaneuvos, herra kauppaneuvos!

_Ludmilla_. Siellä on Schnake, setä kulta!

_Bolzau_ (harmissaan). Mikä se nyt hänetkin tänne lennättää? (Menee keskiovesta, niin että seuraavan kohtauksen aikana näkee Bolzaun ja Schnaken puhelevan oven suussa; Schnake tekee vilkkaita käsiviittauksia.)