Part 5

_Vilhelmina_. Rupeaapa jo todellakin arveluttamaan — mutta minä en suostu, en — Ludmilla!

_Ludmilla_ (lähenee). Mitä täti kulta?

_Vilhelmina_. Tiedäthän, lapsiparka, kuinka minä rakastan sinua — kuinka minä suojelen sinua!

_Ludmilla_. Tiedän täti!

_Vilhelmina_ (kiihkossaan). Mitä ikinäs minä teenkin, niin tapahtuu se kaikki sinun omaksi hyväksesi; sentähden älä pelkää lapseni! (Silittelee Ludmillan poskea.)

_Ludmilla_. Mutta te peloitatte minua, täti — mitä te nyt tahdottakaan tehdä?

_Vilhelmina_ (ottaen Lndmillaa kädestä). — Minun tulee suojella sinua — minä suljen sinut lukon taa —

_Ludmilla_. Mutta täti!

_Vilhelmina_. Se tapahtuu kaikki sinun omaksi hyväksesi (taluttelee Ludmillaa oikeanpuoliselle ovelle). Mene nyt tuohon huoneesen — minä suljen sinut —

_Ludmilla_. Mutta täti!

_Vilhelmina_. Mene nyt lapsirukka vaan, — mene (aukasee oven ja laskee Ludmillan huoneeseen).

_Ludmilla_. Niinkuin tahdot, täti!

_Vilhelmina_. (Sulkee oven Ludmillan jälestä, ottaa avaimen pois). Sillä lailla niin — ja nyt saadaan nähdä kuka on kukko linnassa.

_Bolzau_ (ovensuulla Schnakelle). Minä tulen heti paikalla. (Tulee näyttämölle, näkee Vilhelminan.) Mitä sinulla siinä on, mammaseni:'

_Vilhelmina_ (näyttää avainta). Katsos tätä — minä olen ryhtynyt toimiin, minäkin! Ludmilla on säilössä lukon takana —

_Bolzau_. Tuollako noin? Tiedätkö, Miinaseni, mitä sinä nyt olet tehnyt?

_Vilhelmina_. Tiedänpä kyllä.

_Bolzau_ Tiedä, tiedä — mutta minä pesen käteni ja sinä itse saat vastata asiastasi. Ja nyt minä saan mennä kokoukseen, koska sinä olet tehnyt kerran kaikki niin hyvästi.

_Vilhelmina_. Mene rauhassa — mene ihan rauhassa — kyllä minä jään vartioimaan.

_Bolzau_. Frans! (Syrjään.) Tästäpä vasta veikeätä tulee. — Minun frakkini, Frans. (Pois vasemmalle).

_Vilhelmina_. Voi — noita raukkoja miehiä — kun he näkevät toisenkin ryhtyvän toimiin, niin pianpa hellittävät — niinkuin tuo minunkin Simsonini. Mutta mitäpähän siitä tulisikaan, jollemme me vaimot olisi yhtä viisaita kuin vanhojakin.

15:TA KOHTAUS.

Vilhelmina. Hartwig.

_Hartwig_ (keskiovesta). Tuolla on täti — minä puhelen nyt hänen kanssaan. Armollinen rouva — onpa erittäin suotuisaa, että saan puhella teidän kanssanne yksin.

_Vilhelmina_ (ystävällisesti). Te olette aina yhtä hieno, herra Hartwig.

_Hartwig_. Teidän veljenne tytär on tehnyt minuun hirveän — sammumattoman vaikutuksen.

_Vilhelmina_ (säpsähtäen). Kuinka?

_Hartwig_. Sellaisen sammumattoman vaikutuksen, etten minä tiedä, voisinko elää enää hetkeäkään ilman häntä — olkaa armelias.

_Vilhelmina_. Mutta, herra Hartwig — tekö se sitten olette tuo nuori, kunnon mies, josta Bolzau yhä puhelee?

_Hartwig_. Onko hän puhellut nuoresta kunnon miehestä? — Niin - kyllä kai — tietysti minä se olen.

_Vilhelmina_ (tunteissaan). Siinä tapauksessa tulee minun teille, herra Hartwig, sanoa — etten minä suvaitse tuollaista leikkiä. Moinen mies, joka ei osaa pitää kieltänsä hampaiden takana, vaan jopa sydän on aina suussa — sellainen mies ei ole minun Ludmillalleni sovelias.

_Hartwig_. Ludmillalle? Suokaa anteeksi, minä en tarkoitakaan Ludmilla-neitiä.

_Vilhelmina_. Ettekö?

_Hartwig_. En, minä tarkoitan teidän toista veljenne tytärtä, Berthaa.

_Vilhelmina_. Berthaako? Ha, ha, ha. (Sivulle.) Sehän on somaa! (Ääneen.) Siinä tarkoituksessa tulee teidän kääntyä Schefflerin puoleen, siinä asiassa on hänellä enemmän valtaa kuin minulla. Tuollahan hän jo onkin.

16:TA KOHTAUS.

Samat. Scheffler sitten Bertha. S _Hartwig_. Suokaa anteeksi — kah Scheffler, kunnon ystäväni — vai tässä sinä nyt oletkin — kuuleppas, tapasitko hänet?

_Scheffler_. Tapasin.

_Hartwig_. Entäs puhuitko hänen kanssansa?

Scheffler. Puhelin.

_Hartwig_. Entäs — kerroithan hänelle minun tunteistani?

_Scheffler_. Kerroin.

_Hartwig_. Entäs hän — mitä hän noin niinkuin arveli — rakastaako hän minua?

_Scheffler_. Ei.

_Hartwig_. Ah, älä veli kulta laske leikkiä!

_Scheffler_. Hän puhui minulle sinun tekemästäsi tunnustuksesta ja kertoi minulle kaikki tyyni.

_Hartwig_. No — ja mitä hän sanoi?

_Scheffler_. Hän sanoi sinun puhuneen hyvin surkeasti hänen miehensä vaimosta.

_Hartwig_. Kuinka? Hänen miehensä vaimostako?

_Scheffler_. Niin juuri, hänen miehensä vaimosta.

_Hartwig_. Hänen miehensä — vaimosta. No — onko hänellä sitten mies?

_Scheffler_. On kyllä — sillä hän on minun vaimoni — kysy vaikka häneltä itseltään!

_Hartwig_. Ah — ah!

_Bertha_. No, herra Hartwig, näyttääkö Scheffler teistä vieläkin niin surullisen kalpealta? Minusta nähden on hän nyt yhtä iloinen kuin ennenkin. (Puhelee Schefflerin kanssa.)

_Hartwig_ (nuolen iskemänä). Tällainen hölmöliini en ole vielä tässä maailmassa ollut.

_Vilhelmina_. Mikä teitä vaivaa?

_Hartwig_. Suonenveto, armollinen rouva.

_Scheffler_ (ojentaa Hartwigille kätensä). Kiitos, Hartwig, sinulla on samanlainen maku kuin minullakin.

17:TA KOHTAUS.

Samat. Schnake. Bolzau.

_Bolzau_ (frakissa, hattu kädessä, vasemmalta). Olenpa nyt viimeinkin jo näin pitkällä.

_Schnake_. Herra kauppaneuvos. (Tulee aika vauhtia esille.) Eikö herra tohtori Steinkirsch ole täällä? Hyvät herrat — missä tohtori Steinkirsch on? Minä haen tohtori Steinkirschiä kuin silmäneulaa — jollei hän tule heti paikalla, niin menee Polyhymnia pois. Majaileehan tohtori Steinkirsch teidän luonanne, herra kauppaneuvos?

_Bolzau_. Majailee kyllä. Mutta minun rouvani sulkee tänään kaikki tyyni lukon taa, hän on sulkenut myös tohtori Steinkirschinkin.

_Schnake_. Kuinka, armollinen rouva?

_Vilhelmina_. Jätä leikkisi toistaiseksi, Bolzau, minä en ole nyt sillä tuulella —

_Bolzau_. Minä en puhukaan leikkiä, vaan ihan totisia tosia. Sinä olet sulkenut nuoren kunnon miehen lukon taa, tuonne noin!

_Schnake_ (epätoivossa). Mitä tästä nyt tulee? {Pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Niinkö luulet? (Astuu oikeanpuolisen oven luo.) Ludmilla — oletko siellä?

_Luomilla_ (huoneesta). Olen, täti!

_Vilhelmina_. Kuuletko nyt — siellä on Ludmilla.

_Bolzau_. No — sällihän minunkin — (astuu oikeanpuolisen oven luo.) Kuinka voitte, herra Steinkirsch?

_Steinkirsch_ (huoneesta, hieman kovasti). Vallan hyvin, herra Bolzau.

_Vilhelmina_ (peräytyy pelästyneenä). Mitä se on?

_Bolzau_. Kuulitko nyt, mammaseni? Laskehan toki nuori kunnon mies ulos.

_Vilhelmina_. Sinä peto — tämä on minulle surmaksi! (Vaipuu istuimelle, antaa Bolzaulle avaimen.)

_Bolzau_ (aukaisee oven). Mutta mitäs se on, Ludmilla? — nuori mies, hä!

_Luomilla_. Minä en ole syypää, setä!

_Steinkirsch_. Enkä minäkään, herra Bolzau.

_Bolzau_. Mitä minä nyt teen teille?

_Vilhelmina_. Emme me vielä lopussa ole, emme.

_Steinkirsch_. Armollinen rouva!

_Luomilla_. Täti kulta!

_Vilhelmina_. Hyvä sitten, kyllä minä suostun, mutta yhdellä ehdolla - —

_Kaikki_. Aha!

_Vilhelmina_. Huomenna minä matkustan Ludmillan kanssa Lyypekkiin, sieltä hän saa lähteä Amerikaan pyytämään lupaa isältänsä.

_Luomilla_. Jos se on ainoana ehtona, täti, niin minun ei tarvitse mennä sinne ollenkaan. Noin puoli vuotta sitten lähetti isäni minulle kirjeen häiden varalta.

_Vilhelmina_. Mutta miksikä et sitä ennen sanonut, lapseni?

_Luomilla_. Eihän tähän saakka ole vielä ollut häistä ajatustakaan. Mutta minusta oli tuo kirje niin tärkeä, että kannoin sen aina povellani siltä varalta. (Ojentaen kirjettä.) Tässä se on —

_Vilhelmina_. Annapas tänne!

_Bolzau_. Salli, mammaseni. (Ottaa kirjeen.) Minä luen sen äänessä. {Lukee.) »Ylipäänsä ei ole miehiä juuri kehuminen.»

_Vilhelmina_ (sivulle). Viisas mies tuo minun veljeni.

_Bolzau_ (lukee). »Sen ohessa ovat kuitenkin naiset niin heikkoa sukua, etteivät he voi elää ilman miesten tukea.» (Puhuu erittäinkin Vilhelminalle.) Suuri ihmistuntija tuo sinun veljesi!

_Hartwig_ ja _Scheffler_ (yht'aikaa). Aivan oikein!

_Bolzau_ (lukee). »Tuleepa sinunkin hetkesi, lapsi.» (Puhuu.) Se on jo tullut! (Lukee.) »Tutki tarkoin mies, jota rakastat — sillä silloin kun miehet ovat rakastuneet, osaavat he parhaiten peittää vikojansa.»

_Vilhelmina_. Hänellä on oikein.

_Bertha_. Aivan oikein.

_Ludmilla_. Niin minäkin luulen.

_Bolzau_. »Silloin he näyttävät paljoa paremmilta kuin todella ovatkaan.»

_Kaikki naiset_. Aivan oikein!

_Bolzau_. »Ihan niinkuin vaimoväkikin on häiden edellä oikeata kyyhkyssukua, kissan kynnet sisään vedettynä.» (Puhuu.) Hänellä on oikein.

_Hartwig_ ja _Scheffer_. Aivan oikein.

_Bolzau_ (lukee vähän pikemmin, ettei kävisi pitkäpiimäiseksi). »Oma sydämmes on paras opas asiassa, mutta kaikessa tapauksessa kysy sedältäsi Bolzauilta neuvoa.» (Puhuu.) Aha! (Lukee.) »Minun sisareni, niinkuin naiset yleensä, menee tässä asiassa kenties liiallisuudesta toiseen.»

_Vilhelmina_ (keskeyttämällä). Jätä se — lue tästä näin —

_Bolzau_ (sukkelaan). Hm — hm — Minun sisareni — hm — hm — hm (Lukee.) Jos Bolzau antaa suostumuksensa, niin annan minä sinulle jo edeltäpäin isällisen siunaukseni.»

_Vilhelmina_. Ja minä kun vielä varjelin tuota tyttöä.

_Bolzau_. Asianhaarat ovat siis nämät: Ludmilla rakastaa, nuori kunnon mies on tässä näin, minä sanon »suostun». — No, Miinaseni. (Sydämmellisesti ottaen Vilhelminaa kädestä) Me suostumme molemmat, niinhän?

_Vilhelmina_. No, hyvä sitten — lapseni!

_Ludmilla_. Täti kulta — armas setä!

(Liike näyttelijäin joukossa. — Toivotus.)

18:TA KOHTAUS.

Edelliset, Schnake, sitten Brimborius.

_Schnake_ (keskiovesta; epätoivossa). Ei tule mitään. Siitä ei tule mitään, hyvät herrat.

_Kaikki_. Mistä ei tule mitään?

_Brimborius_. Yhdistysjuhlasta ei tule mitään.

_Kaikki_. Kuinka?

_Schnake_. Miksikä te ette tulleet? Kinasta nousi riita — riidasta tappelu. Konkordia meni pois, Polyhymnia meni pois, yhteinen laulukunta hajosi ja yhdistysjuhlasta ei tule mitään.

_Kaikki_. Ah!

_Schnake_. Yhdistysjuhlasta ei tule mitään — kaikki valot ja kynttilätkin sammutettiin.

_Bolzau_. No sytyttäkää sitten kynttilät ja liekit täällä. Täällä perheen keskuudessa me vietämme (Berthalle ja Schefflerille) näiden yhdistysjuhlaa ja — (Ludmillalle ja Steinkirschille) näiden yhdistysjuhlaa.

_Hartwig_. Ja minä saan siis tänään vielä pitää puhetta. (Alkaa pathoksella.) Kunnioitettavat naiset ja herrat. - — Tänään on —

_Kaikki_ (ympäröiden Hartwigia sulkeakseen hänen suutaan). — Yhdistysjuhla.

Esirippu alas.