I.

Muuan alhaissäätyinen mies nimeltä Barré oli illalla myöhään houkutellut morsiamensa Boulognen metsään ja surmannut hänet siellä puukonpistoilla, koska oli kyllästynyt häneen ja armasteli toista.

Tyttö, ammatiltaan hedelmäin kaupustelija, oli huomattavan kauneutensa ja säädyllisen käytöksensä tähden yleisesti tunnettu kauniin Antoinetten nimellä. Senpä vuoksi koko Pariisi oli kuohuksissa Barrén rikoksesta; niin myös se pieni iltaseurue, jonka oli tapana kokoontua herttuatar d'Aiguillonin luo. Ei puhuttu muusta kuin Antoinette-raukan hirvittävästä murhasta.

Herttuatar syventyi mielellään siveysopillisiin mietiskelyihin. Niinpä hän nytkin selvitteli hartaan kaunopuheisesti, että ainoastaan häikäilemättömästi laiminlyömällä rahvaan opetusta ja uskonnollisuuden kehittämistä luotiin mahdollisuuksia sellaisille rikoksille, jotka pysyivät vieraina korkeampien, henkisesti kehittyneiden säätyluokkien kesken.

Kreivi de Saint-Hermine, joka muuten oli jokaisen seurapiirin elvyttävä jäsen, oli tänä iltana vaipunut syviin mietteisiin, ja hänen kasvojensa kalpeus ilmaisi, että jokin vastenmielinen tapaus oli järkyttänyt hänen mielensä tasapainoa. Nyt, kun herttuatar oli lopettanut siveellisen esitelmänsä, alkoi hän:

"Anteeksi, armollinen rouva! Barrén lukutaito on oivallinen, hänellä on kaunis käsiala, hän osaa laskea, jopa soittaa hyvin viuluakin; mitä hänen uskontoonsa tulee, ei hän ole milloinkaan eläissään nauttinut perjantaisin lihaa unssinkaan vertaa, säännöllisesti hän on käynyt messussa ja ripittänyt itsensä murhapäivän aamuna. Mitä voitte sanoa hänen sivistystään, hänen uskonnollisuuttaan vastaan?"

Herttuatar arveli, että kreivi tällä katkeralla huomautuksellaan tahtoi hänelle ja muille läsnäolijoille purkaa sietämätöntä pahantuulisuuttaan, joka tänään oli tyyten hävittänyt hänen rakastettavaisuutensa. Edellistä keskustelua jatkettiin, ja muuan nuori mies oli juuri aikeissa vielä kerran kuvata tarkoin Barrén jutun yksityiskohtia, kun kreivi de Saint Hermine kärsimättömästi nousi istumasta ja selitti kiivaasti, että hän poistuisi silmänräpäyksessä, jos ei lopeteta tätä keskustelua, koska se terävin kynsin repii hänen rinnassaan auki haavat, joiden tuskaa hän oli koettanut paeta edes muutamaksi hetkeksi ihmisten seurassa.

Nytpä kaikki ahdistivat häntä viipymättä kertomaan pahantuulensa syyn. Silloin hän sanoi:

"Se mikä minut tänään tekee ikäväksi ja sietämättömäksi, ei ole kärtyisyyttä; te ymmärrätte minut ja minun oikeutetun tuskani ja etten voi sietää keskustelua Barrén rikoksesta, kun ilmaisen, mikä järkyttää koko sisintä olemustani. Mies, jota kunnioitan suuresti, joka rykmentissäni aina osoittautui kunnolliseksi, urhoolliseksi, minua kohtaan erikoisen uskolliseksi, markiisi de la Pivardière, on kolme päivää sitten yöllä mitä julmimmalla tavalla murhattu omassa vuoteessaan."

"Taivas", huudahti herttuatar, "mikä uusi kauhistuttava rikos! Kuinka tämä on voinut tapahtua! Voi onnetonta markiisitar-raukkaa!"

Herttuattaren sanojen johdosta hetkeksi unohtui murhattu markiisi, säälittiin vain markiisitarta ja ylistettiin kilvan suloista, henkevää naista, jonka ankaraa hyveellisyyttä ja jaloa mielenlaatua oli pidetty esikuvallisena ja joka jo neiti Chauvelinina oli ollut Pariisin hienoimpien seurapiirien koristeena.

"Ja", jatkoi kreivi äänellä, joka ilmaisi mitä syvintä katkeruutta, "ja tämä henkevä, suloinen nainen, Pariisin parhaimpien seurapiirien koriste, tämä surmasi miehensä rippi-isänsä, kirotun Charostin avulla!"

Mykkinä, kauhun jäykistäminä tuijottivat kaikki kreiviin, joka kumarsi pyörtyvän herttuattaren edessä ja poistui salista.