II.

Läks kulkemahan kunnia, ja ilon immet leikin löi, pään laakerein ne seppelöi, mut kylmä, kylmä on kunnia.

Niin vierelläni vaimon näin, hän kuiskas: etsit kunniaa, et siitä suurta rauhaa saa, sillä kylmä, kylmä on kunnia.

Ma huusin hälle huoliain: oi, vaimo, vastaa, minne viet, sä joku murheen muisto liet, kuin kalma kylmä on kunnia!

Ja vaimo vastas värjyen: ma oon se rakkaus, min sait, mut hylkäsit, kun muuta hait, käy kanssas nyt kylmä kunnia!

Oi, viivy, vaimo, rakkaus, nyt vasta, vasta tunnen sun, kun kunniakin hylkäs mun, sillä kylmä, kylmä on kunnia.

Hän häipyi hiljaa hämäriin, nyt etsin häntä päivin, öin, ja surkastunein seppelvöin käy kauas kylmä kunnia.