Part 3

»Nii, seepä se o», sanos Lempi, »mutt Ruskja on pare hevonen kans.»

»Jaa, kyll siin kaks kova kokke», sano Kustaava, »meijän poik ja Jumal, ei tiär, kump meijä vanhemist hevosist on pare juaksema.»

»Niin kans, meinakos Kustaava kans tulla' kirkko?» sanos Lempi.

»Kyll mä sitt tule, jos Mari ja Hessu pois jäävä.»

»Mitä kissa' kirkos tekevä, pois siält koirakki ajeta», sanos Alma.

»Ja mill mä helkut sitt menisi, ei mull simmossi piaksujaka ol», sanos Mari, »ku mä ole noist suvipiaksuistaki jo tansanu flatkuttanu antura' pois.»

»Ooja, pojat», sano Hessu, »kyll siit toimen tulla, pan noi mu vanha filttitossun jalkkasas.»

»Nii oikken, papi saarn jäis keske, ku luulis karhun kirkkon tuleva.»

»Nii hän tavalisest pruukkaki saarnata, yhrest pojast vaa ja sitt kaikelaisist luantkappaleist, Peetlehemin talleist ja muist simmosist, kyll se karhki siin sitt samall mene. Ja jos sä uskos tai ei, Mari, nii sää oleskin kaikkie muitte näköne, mutte ihmise.»

»Nii ja Hessu taas ei ymmär enemmän papi saarnan pääll ku sika tuullmyllyn pääll», sanos Alma.

»Älkkä siin ny solkakko sitä ja tätä», sanos ämänt, »mutt laittaka ittes reera ny vaa, nee' ku menevä.»

»Nii‘ jos päätetä sitt simmott vaa», sanos Lempi, »ett Hilma ja Alma saava mennä Mäti rekke ja mää ja Kustaava mene Jussi rekke.»

Ny juakse Minne sihe sama sakki ja sano:

»Viäläk tä Mali olet täikupuli?»

»Mitä sull purakall o ny taas sanottava?» meina Mari.

»Nii se johtu siit», sano Alma, »ku täi on pyytäny joulpeevä elä. Ja ku mä täs jutteli Lempin kans, ett kun toi Mari ny korjasis pääs enne joulu, ette hää joulpeevän taas täit tapasis.

»Toll Almall o sentä vähä erinomaissi tiaroi; kosk täiki ny jutellu olis?»

»No sillo vaan, ku hevonen ja lammaski», sano Alma.

»Mitäs hevone sitt o jutellu?» sanos Matt. Hää ny jo melkke muutonki ymmärs hevosten kiält.

»No hevone sanos simmotti, ett 'ku mä olen kovi märk ja on kova pakane, nii älä jät muu tuule suuhu seisoma, mutt täll vaate mu selkkäsän.' Nii ja sitt hä sano toisest viäl: 'Ku o vastmaa ja o iso kuarm, nii älä lya mu sillo.'»

Matt tul nii surulise näköseks ja sanos:

»Mutt kyll sitä hyvi vähä muisteta.»

»No mitäs lammas sitt o sanonu?» sanos Mari.

»Niin, kyll lammas juttele viäläkki», sanos Hilma, »mää ole ittekkin kuullu. Ek sä kuullu äskönki Mari, ku mä kysysi lamppailt ett kukas teitist, lamppa, kippjä o, nii yks huus joukost ett 'mää'. Ja ku mää kysysi sitt, ett mikäs sull kippjä o, nii lammas huus 'pää'.»

»Mutt lammas huus siilon ku muukki luantkappale' puhusiva», sanos sihe Alma:

'Älä pes mu perjanta, Älä laht mu lauvanta, Älä käritt mu kesviikko'.

»Ja täi sanos simmotti, ett 'ann muu joulpeevä älä'. Nii eks sä ymmär nyy jo Mari?» sanos viäl Alma, »ette sä saa huamen täit tappa. Nii sitä se ol ku Minne tarkott, ku hä suu täikupuriks sano.»

* * * * *

Ny tule isänt tuppa ja sanos:

»Eikös tee nyy jo olkki men tuppan tuaman, kun kell o jo liki kuus?»

Sitt ämänt vilkase vähä Jussin puale, ei san' sentä mittä. Juss panepiippus muuri otall ja lehte ulos. Sitt Minne sano nii hätäsest:

»Mihet Jutt men?»

»Se men joulull ovi avama, ett se päässe tulema», sanos Alma.

»No tulkka ny' kaikk lapse' siält kamarin pualt tänn peräpenkill istuma», sano ämänt.

»Kaikk toise' kans, joka piik ja trenk», sanos Alma. »Voi, voi, mamm, saaks mä tuara' pikku veljen kans ensmäst joulutas vastaottama?» sano viäl Alma.

»No tua ny sitt», sanos taas ämänt. Alma nosta pikkuvelje vakust ylös ja sanos:

»Voi, voi, su piänt vaivast senttä, mutt sun kaltases muisto ny juur ruveta viättämä. Nähkäs, täsä o meijän perintruhtinas», sano hä Matill ja Hessull. »Mutt sitä mä toivosi, ett ku sää tään talo isänäks tules, ette sää tois viina jouluks.»

»Voi, voi, laittaka ny hyvä ristvalkkja totto», sano ämänt. »Hessu, Hessu sää oles tottunu' pino latoma.»

Hessu mene toton tykö ja vettä tuhvan kaikk levjäks ens alt. Sitt hä latto ristin klapei kumminkin pualentoist kyynärän korkkjalt ja tällä aika kasan tuahi joukko. No kylläpäs ny tul simmone valkkja, ett silaka' seinis paistuva.

Ny löi vanh taalalainen kell kuus. Niin porstost ruppe kuuluma simmost erinomast kolina. Lapse ova' kaikk nii hilja ett tuski henkittävä ja sanova hiljaksis toisiles:

»Ny se jo tule.»

Nii ovi aukentus seljäläs juur, ja Juss tule sisäll iso' turki' pääll ja nii suur olkikahl seljäs ett tahto oven pihtpiäle felis tulla. Hä seisatta ove suuhu ja huutta kovall äänell:

»Hyvä ehtot.»

»Jumal antako, Jumal antako», kuulu joka pualelt.

Juss purotta olkikahlo juur pöörä ette, nii ett tossatta. Sitt jokane juakseva olkikahlon tykö ja ruppeva avama se sirett.

»Olkka ny nätist», sano ämänt, »ette ne olje heti koht alkkusas sekau.» Mari mene päistikka olkkassa, nii ett nenä sattu permantto.

»Saa—.»

»No koitas kiro vaa just joulaatton», sano Lempi.

»Niin kyll, mutt kun toi Hessu pumppas muu päistikka, se o sitt niinku ukkosen tappama piruraato», huutta Mari siält olkkasast.

Ny o olje' kaunist levitetty, noin pualväli permantto vaa. Ei toto ette saa tällät, siält voi priisku' pian kipeni joukko.

Ny ruveta heittämä olkki katto. Juss otta ens pivon täynö olkki, paiska katto ja huutta »kaoroi». Kolm olkke jää roikkuman katto.

»No vähäpä jäi», meinas Juss, »mutte mull oi niin pal kylvyssäkä.»

Ny tekke taas saman tempu Hessu. Henell jää vaan kaks.

»Ei suli tul' koska olemanka muut kun kaks peruna», pilkkas Mari.

»No heitäs sää sitt, ett saara nähr, mitä sull tule», sano Hessu Marit.

No Mari heitt nii, ett hyppäs ittekin kortteli verra maast ja huus:

»Poikki.»

Mutt ei jääny yht ainuat. »Ny pilkk lankes oma nilkka», sanos Hessu, »jos sää olsis peruni huutanu, nii olsis nähty, ette sull' tul' koskan kahtakan peruna olema.»

»No Lempi, Lempi, heitäs sää kans», sanos ny Alma, »niin kyll mää tiärä, ett ainaki yks jää.»

Lempi heitt kans ja jäi yks pitk olk ja yks tähkpää.

»Kyll mää tiärä, mikä toi pitk olk o, mutte mää ymmär, mitä toi tähkpää tiättä?» meinas Hessu.

»Kyll mää ymmärä», meinas Mari, »se o se nuar patur, kun tunkke sihe väli niinkö sontjanen paskkassa.»

»Mikä siin mahta olla, ku noi' piika ja trenki ova ain niin ruakottoma», meinas sihe Alma.

»Ei ne kaikk sentä samalaissi ol», sanos Lempi sitt.

»Ne vaan tommossi ova, ku o liia vähä hylli välilaes.» Ny sitt sano isänt ämänttä:

»Onkos suli siäll kaffe? Mee' teen täss ny' piänen punsi, ett aattost juhla' korkkjama.»

Sitt tälletä nii munt pualkuppi, kui munt miästäki o, ja viinpull kans pöyttä. Hessu koitta nii varppista, ett näkis, jos henen kuppis kans o vaan puolilas. Mutt sitt hää huamaki, ett onki yht kuppi vähemän ku heit miähi o. Hän katto flikkojen pööräll ja näkke, ett siäll o yks kuppi enemän ku flikoi o. Ja Alma häärä niinkö suavankeittäjä torttupussis kans. Sitt miähe ruppeva juaman punssi ja flika' saava kaffett ja tortui, niit ku Alma ol tätin tykkö tuanu. Hessu o vähä niinku nolo näkönen, ku hä jouttu sinn flikkajen pöyttä. Sitt hä huamaki, ett henen kaffetassis ympärs oi yks tortt enemän ku muill. Sitt hän kääntty Alman puale ja kyssy:

»Onkos tää ny sitä rukoukse herelmä.»

»Nii», sano Alma, »Hessu o vissin kiukkune vaan, kunne hän punssi saanu.»

Sitt ämänt viä yhren pualen kupi sinn miästen pööräll lissän taas ja vilkase Hessu, ett Hessu ymmärs ett hää saa sittekkin punsi. Ny Alma ruppe parkuma.

»Ol vai, veulo, oi», sano ämänt sihe, »ei sunka mää sitä suit kysy, kosk mää Hessull punsi anna.»

Isänt mene ny kamari ja tule siält takas jelle vähä ajan päräst. Sitt hää antta kaikill trenkeill kaulkaati ja pualikkan properaari, mutt Matt sai viäl lisäks yhren paketi ryssälehti. Hee' kiiti' sitt ja näyti' kovi ilosilt.

Sitt ämänt men taas kamari ja tul vähä ajan päräst takas ja toi piikoill pual naula kaffett ja sokeri ja sanos Marit samall:

»Muist sää, ette sää sitä kylän klossell taas juat.»

Ei oma flika' saane mittä.

»Jaa», sanos Alma, »ku mää vaa eres pääse, niin piikaks mää mene, ett piika' saava joullahjoiki, mutt ei oma flika' saa mittä.»

»Em mä sentän piikaks viit mennä», sanos Lempi, »tyttäre nimiki jo maksa enemän kun piika vuatinen palkk.»

Ny isänt tule taas kamarist ja o oikke suur virskirj ja munt piänemppä kirja felis. Pöörält korjata ny pois kaikk punsi ja kaffekupi ja viärä uuninpenkill. Mutt miähe ova' kaikk ny joo simmoses hianos hipperis, ku ova omast potustaki vähä noi salapitte maistellu. Mattiki otta kaapistas simmose suure virskirja, ei hää nääkkän piänest, ku hää o nii vanh joo. Ny ruveta veissama sitt joulvirssi. Hessu komppi kans sinn' päi ja sano:

»Mun täytty kans mennä Jumala palvelema.»

»Juapo jumalanpalvelus», räiskäse Mari.

»Nii ja huara vala, ne ei merkitt mittä», sano sihe Hessu taas.

Mutt ny alkata senttä ja omill flikoill, Lempill ja Hilmall, o nii erinomasen kaunis nuatt ja ne ossava' kans.

Sitt ku o veisattu' pari kolm virtt, nii sitt isänt huutta Almat: »Tules sää, Alma, kunne sää veisat oss, lukema evankeljumi.» Ei Alma tahr viitti mennä, ku hä o vähä vihane siit ku ne ova jo nii juaksis.

»No no, älä ällittel», sano isänt vähän kovall äänell. Sitt Alma mene ja lukke oikken kovall äänell joulpeeväse evankeljumi.

»No ny o Minne vuar», sano Lempi. Sitt Minne nostetan tualill, henell on korj aneliininpunanen klännink yll ja Minne punastu ittekki iha samafäriseks, kun klännink o. Ny Minne sano:

Enkeli taivan lautui näin: Mikt hämmättyitte täikähtäin, Mä tuulen ilon ilmoitan Maan kantoille nyt tulevan.

Ny viärän kirjap pois sitt.

»Jaa, kello o nyy kahreksa jo, eikös ny ruvet jo ehtolisell?» sano ämänt.

»Niin, kyll mar se simmone o», sano Lempi, »kun täytty nii aikasi nousta ylös.

»Em me viäl sentä maat men, em me ol viäl nahkakan kiärtäne», sanos Hessu.

»Kyll simmossi sitt viäl kerkki tekemä», sanos Hilma, »ei joulaatton viäl simmossi pruukat tehr».

»Jaa, mutt ruvetas me, Mari, kannoi kiskoma», sanos Hessu taas.

»Ei mittä», räiskäs Lempi.

Mutt Hessu, ku o jo tavalise juaksis vaa, hää o Jussilt saanu ain salapitten kans, sano:

»Ei, mutt tules, Mari, vaa, nii mää pane su menemän kanttui ja karvanen pual pääll.»

Nyy ruveta sitt sentän tällämä ruakka jo pööräll, kello on pual yhreksän paikoill. Oteta hyllylt posliintalreki alas ja viätti ne ja leipäkori ja se koristettu sallatt, etikkpull, voitalrekk, lihatalrekk ja juustotalrekk pööräll. Sitt avatti uuni ovi. Siält kannetti juuriskpuuro, uunsallatti, kriiskryynloora, ku ol rusinoi joukos, ja pannkakku.

»Hessu, lissäs puit, kosk valkkja ruppe nii vähenemä», sano ämänt ny, ja Hessu laittoki samalaisen korkkjan pinon ku ennenki. Lempi otta viäl parast fatti likokaloi ja tua niit kans pööräll.

»Mihis sä, Alma, ne' sualsalssari' tälläsi, ku sä sitä sallatti koriti?» kysys Lempi.

»Ne o hyllkaapis ja pippuri kans», sanos Alma, »kyll määki ne viä.»

»Kyll tää puuroki jo hyvä o», sano Hilma, ku hän kriiskryynpuuro siin paras keitti, kun kraakus ol.

»Nii, ruvekka ny sitt vaa ehtolisell», sanos ämänt, »mää menen tota last nukuttama.»

Ny ruveta syämä. Kaikk istuva' pööräympärs. Miähe istusi' kaikk taka ja piikat trenkkie viäres. Oma flika istusi' kaikk rinnatuste. Isäntäkin tul ny tuppa syämä, vaikk hän tavalisest söi kamaris. Henell ol pikar keres ja valkone viinpottu. Hää loikatt vähä silmiläs pöörä ympärs, jos hää olsis nähny, misä se viinaviholine istus, ja sanos:

»Kyll mar meijä Almaki ny otta ruakaryypy, ett vattaki lakka vaivamast.» Mutt Alma sano sihe:

»Onpa täsä karvoi pippurei, niit mull o ennenki annettu, ku mu vattatan o vaivanu.»

Ny istus isänt toisell pual trenkkie viäre. Sitt hä rupes kaatama siit pullostas Matill ens ja sitt Jussill.

»Jaa, ei Hessutaka saa' senttä vesikorvaks jättä.»

»No antaka Marill ny kans vähä», sano Juss, »ku hene silmäs niin kovin kiiluva', ku miäl tekke.»

Isänt kaas pikarin täyne ja sano:

»Hee' saava' se yhtesest juara, Mari ja Kustaava.»

»Ei mää riivatust hual», sanos Kustaava, »äskö just hyvä kaffett joi ja em mää hyvä suutan viit haaskat.»

»Jos mää maista vähä», meinas Mari.

Ja ku Mari nost pikari huuliles, nii ei hää huamanukkan ku Hessu nost pikarin kumolas ja sanos:

»Ei karvas lapsen paha tee.»

Ja sitt se men kaikk Marin kasvoill ja klänninkill, ja Mari rupes kyäkkämä ja sanos taas »saa — », ja Hessu sanos vähä ajan takka —tan».

»Soh», sanos Lempi, ja tuinas kyynäspäälläs Marit kylkke.

Alkatti ny sitt taas rauhalisest syämä. Ku ol syäryks saattu, menivä miähe ehtotalli, flika' korjasi' pois pöörält astia ja rupesi niit pesemä. Ku he' sai astia hyllyll ja kaikk reera, menivä' piika' sänkkysäs ja trenkit taas sinn ylisänkkysäs, oma flika ja isänt ja ämänt oman kamarisas. Sitt ol rauha kaikill. Mutt Hessu kroosas permanoll olkkitten pääll. Isänt sano sitt viäl Lempill:

»Paisk ny vaikke muut ku rekivaate Hessun pääll, ette hän kylmet ittiäs siin kylmäs permanos.»

Mutt sitt ol kaks pari fällyi, ku ol vintist alas tuattu lämppymä kirkkomeno vaste. Lempi sanos:

»Ku mee voisin käänttä' toi Hessun tos, ett mee' saisi yhre fälly ali ja toise' pääll, nii sitt hää makkasis niinkun kuninkas joulun.»

»Kyll mee' se saara», sanos Mari ja tul nii ett töpsätt siält sänkystäs alas.

No sitt lavitettin toinen pari fällyi ens lavjaks permanoll ja ruvettin koittama Hessut kiirittä' sihe. Kolm flikka sitt kiärsi, Hilma kans, mutt Hessu ol niin kovi juaksis, ette hää muut sanonu' ku »äh» vaa, ku he hene sihen kiärsi. Sitt lavitettiin toinen pari fällyi sihen pääll. Alma kurkkas kamari ove ravost, — hää ol jo pairalas — ja huus ett: »Älkkä päät vaan peittäkä, sitt se tukau.»

»Jaa, nii onki», sanos Lempi ja vet vähä pään päält fällyi pois. Sitt ol reeras, mutt Alma huus viäl:

»Älkkä sammuttakka valkkjoi, joulyän pruukata antta valkkjan pala' koko yä lampus.»

»No ol' sää vai, takkjane, kyll me' see muutonkin tiärä», sanos sihe Lempi.

Ny menivä' kaikk maat ja sitt tul hiljane meno.

* * * * *

Kell lyä kolm. O joulaamu. Flikakki härävä' simmosse erinomasse ähkinässe ja rähkinässe. Kustaava nosta vähä päätäs ylös tyynyst ja ruppe kuuntelema ja ruppe vähän kammottelema. Hän tuinase Marit vähän kylkke:

»Kuules, Mari, mahtaks täsä talos kummitella, ku sanota, ett joulyän sitt kumminkin kummittele, jos kummittele?»

Mutt Mari sano, ett »ol vai, Hessu see o.»

»Ei see Hessu ol, tualt permanost see rähkin kuulu, ett Hessu makka uunin pääll», sano Kustaava sihe.

»Huuras vaa Hessu nime, niin kyll se vasta.»

»Huutako susi, äm mää uskall. Mutt huur' sää.»

Mari tiuskase siilo:

»Hessu-hassu Halikost.»

»Voi, voi, misä mää ny ole?» vasta Hessu, »mää pelkkä niin kovi. Keskekä ny Alma rukolema mun pualestan, ett mää pääsen pois täält pörön päsäst.»

Ny Alma kuule sen kamari ja tule pairalas kuuntelema ove ravost.

»Herra siunakko meit ja varjelkkomeit», huutta Hessu

»Mikä suu ny vaiva», sano Alma, »oleks sä kippjäks tullu?»

»Em mää kippjä ol, mutt mää pelkkä niin kovin tääll pörön päsäs, ku sää ain sanosi ett ku viina jua, nii jouttu pörön pässä.» Alma vättä toise fälly' pois päält.

»Voi, voi senttä, oleks sää enkel?» sano Hessu sillon, ku Alma o siin valkonen pait yll ja piän hämär lampp vaa valase.

»Nous ylös vaa, ette sää siin hour, fällyi nää ova' ku ehtoll sun pääläs tälletti, ette sää palel.»

Sitt Hessu härä vähä selvemäks ja ymmärtä ette hää olekka missän porojen päsäs, vaa fällyje seas.

Isoma flika, Lempi ja Hilma, nouseva ny' kans ylös. Hessu istu vaan permanoll. Henell on kova hiki pääs ja hiuksekki ova valla märjä.

Lempi tällä ny' kaffepannun kraakku ja laitta valkkja all. Kaikk toisekki nouseva ny ylös ja ruppeva valmistama, mutt Hessu kraappi vaan päätäs. Hänt harmitta ja nauratta, mimmottin tää yä o menny.

Almali o nii hauska, henell on punanen klennink yll, hän tule Hessun tykö, naura nii ja sano ett:

»Piti, piti, simmost sää siit ny' sais, ku sä rupesi viina juama. Siäll pörön päsäs sä saisi viäläki oll, jolle se valkone enkel ols tullu ja pelastanu' suu.»

»Sää se olis», sano Hessu.

Hää ol jo lakanu' pelkkämäst, kun kaikk väki oli ylhäll.

»Kui' se mää olsi ollu, näes sä, ett mull on punanen klännink yli ja sill ol valkone?»

»Jätä Hessu sihe ny vaa hikolema», sano Matt sillo, »meijän täytty jo lehte' kirkko, hevose ova jo porstua eres. Ja hevose ova, niinku ne' tiäräsi, ett ny o joul, nee' seisova vaan kahrell jalall.»

Ny tuppava' kaikk sitt vaa, nee' ku eilen pääti, ett he' kirkko menevä, ittes fällyje all rekke, ja Mari likistel fällyi alas kahren puale rekke. Ny nee menevä, nii ett lumi ryäppy.

Mari tule sisäll ja lukitte kaikk ove' päräsäs, hän pelkkä kans vähän kummituksi. Sitt ämänt kyssy Marilt:

»Joks ne läksi?»

»Jo ne meni nii ett hännä oikkjan oli.»

Hessu o jo kömpinyt toton kivell istuma.

»Mitä sä siin ny istu?» sanos Mari.

»Ja mutt mun pään o niin kippjä», sanos Hessu.

»Hessu tarttis taas piäne mouku, niin kyll pää selkkisis», sanos Mari.

»Älä juttel' simmost», sano Hessu, »äm mää jua' simmost änä ikän.»

Sitt tule pikku Minne kans kamarist, kupp keres ja sano:

»Mää tua Hettull toppi.»

»Mitäs siin o?» sano Hessu simmosell surkkjall äänell.

»Ei tää viina ol, tätä o miktuula ja hokmannin toppi tekati.»

Hessu ott ja ryyppäs sitt. Minne sano Marit:

»Ruppet ny jo kyntteli tytyttämä.»

Mari hak sitt se laatikon ku flika oli' tälläny oortninki niin pal, ett joka akkonall tällättin kaks. Hää ott ne' kyntteljala' sitt ku henell ol neuvottu, kummott ne kuulusi ja tälläs salin peräkamarin kumppaskin kaks, sali itte' kahreksa, porstuakamarin kaks, tupakamarin kaks ja tuppan kahreksan kolmhaarast.

Ny sano Mari:

»Ny o niinkon taiva ilos ja pää penki all, mutt oliki simmonen puhe, ett see ku joulaamun jää pois kirkost, see saa juara' kaffett niin pal ku halutta.

»No jua ny vaa, laps kult», sanos ämänt, »niin pal kun pannust tule, ja kun pannust loppu, pist uutt kiahuma.»

Mari nappa pannusankast kii, viä sen pööräll ja mene ite viäre istuma ja ruppe rähkimä ja sano:

»Ny mull o yhtaikka joul ja päässjäne. Em mä ol ikä viäl tämmöses paikka palvell, ett mä olsin kaffett tarppeks saanu», meinas Mari.

»Mamm ketk tun kolppu kant tyämä ja antama Hettull kant», sanos sillo Minne.

»Em mää jois kaffett, vaikk kaffe jois muu», sanos Hessu.

»Ek tä punttikan titt änä jua?» sano Minne.

»E-e», sano Hessu ja viipotta päätäs.

* * * * *

Ny ämänt tule tuppa ja sano:

»Jaa, ny, Mari, meill tulekin kiiru jo. Pia nee' tuleva' siält kirkost kotti eik meill oi mittä reeras. Vaikke meijän tarttekkan keittä muut kun likokaloi ja rusinsoppa, ku noit ehtossi loorei jäi niin pal, nii mitäs mee niit hukkan tällä. Otas sä toi iso pläkkinen kann, men' kellari ja lask se sahti joksikkin täynö. Laiteta vähä salapitte simmost kiljuva kalja.»

Mari mene ja funtera mennesäs:

»Mitäs piru simmone mahta oll?»

Sitt hän tule takas, laske kannun pööräll. Ämänäll o rommpott keres ja hään kaatta joksikkin pual tuappi siit sihen kalja joukko. Sitt hää sano Marit:

»Älä vaa san' kenellekkä, o nii lysti, ku nee' tuleva juaksis, nii ette ittekkän tiär.»

»Mitä mää sitä sitt sano», meina Mari.

»Ny' sun tarttis, Mari, mennä vähän pihatto ja paiska lehmill kuiva ruakka ja viä ne' kaura' kans lamppaill ku sää eilen tois. Mutt uskalaks sä?»

»Niin, kyll mää vähän pelkkä, mutt kun toi Hessuki ny taas tommone o. Mutt kyll mää sentä mene, taitta pääki vähä friskau, kun päässe ulos.»

»Sanos muut kun tosi», sanos ämänt ja nii hä läks.

Mutt siilo ämänt muist taas ja huus pärä:

»Älä vaa millän tappa korj pihatta, ei joulpeevän saa pihatto korjat.»

»Mikätte?» huutta Mari.

»Men ny vaa, kyll mä sano sitt, ku sää takas tule», huutta ämänt.

Nii nyy Mari tule takas, henell o sikaämpär keres, heittä sen porstonurkkan tullesas:

»Jasso sääkös siält tuleski simmosen kohinan kans, mää meinasi, ett mikä siält pit tulema. Mahroks sää ny vaa muista antta' kaikill ruakka, kyll mar sää siäll ny nii hopsotteli, ett kyll mää luule, ett sää pelkäsi' kovi.»

»Nii, mää peljästysi niin kovin, ku mun pit ruveta' pihatto korjama ja mää muisti mitä tee oli' sanone ja luut kaatus kans siin samas. Mää paiskasi lappjo nurkka ja jäti sill palkall koko korjamise. Mutt mikä konst siin sitt oikke o, ette joulpeevän saa' pihatto korjat?»,

»No se o simmost paavin konsti», meinas ämänt, »ett jos joulpeevän pihaton korja, nii vaska' kualeva ain sitä myären, ku ne' tuleva, koko vuaren päräs.»

»Vai simmone seekin taas ol», meinas Mari.

»Sitt ämänt vilkase vähä akkonast ulos ja sano:

»Jaa'a, siäll ruppeki jo vähä peev koittama, pia ne' tuleva' kans siält kirkost.»

»Ei ne viäl sentän tul», sano Mari sitt, »mutt ruveta sentä vaa ny jo ruakka laittama, vast aik sit hiire haukotel', kun pää on kati hamppais. Mutt voi sentä, em mä ol' tota kaffettanika viäl kaikki juanu, joi vast viis kuppi.»

»No jua, jua, laps kult, pia ny vaa, oikken tarppekses», meinas ämänt...

»Ääh», meina Mari, »kyll mä ny olen kaffe miälteostan päässy.»

»No hyvä vaa, nyy ruveta sitt tällämä noit sian krottmakkaroi paistuma. Nost, Mari, pööräsiivu nyy vaa ylös molemilt pualilt ja rupp kantaman kontturist kakui pööräll.»

Ny Mari tule sitt ja hä o latonu' kakui käsivarreles kumminkin kymmenen päälestyste. Mutt ennenku hän kärkki pualväliskän tuppa, niin kaku ruppeva yks toises pärän puttoman pois ja kiirivä' pöörä all.

»Pööräll nee' keskettin tuama, ei pöörä all», huutta Hessu.

»Pirä' sää suus kii.»

»Ei, mutt men' sää, Hessu, Marin kans ja ottaka se pitkyltäinen kori ja tuakka sen kans.»

»No siunakko», huutta Mari, »syäränk ne' kaikk nyt tänäpän, kyll niit taitta kumminkin kakssata kakku olla.»

»No ei kaikki sentä syär, mutt katos, joulpeevän o simmonen tapa, ett jokasell anneta nii munt kakku, kui munt lai o leevottu.»

Sitt ämänt mene ite' sinn' pöörän tykö ja latto kolm lai kakku päälistyksi, varikakk tälletä ens all, sitt kalttjane ja nisunen kaikken pääll ja sitt leikata juusto neljän kappalesse ja tälletä yks kappaljoka kakkukasan pääll.

»No kui' pal tätä voit sitt tälletä?» huutta Mari ja nosta voipytyst oikke aika jöhkäle.

»Kyll mä tällä sitä voit, es sä sitä arv. Men' sää ja täll toho haarukkan kalja. Taikkei sitä kalja nyt tälletäkkä, em mää muistanukka, täll' sitä kiljuva kalja, kyll sää ymmäräs.»

»Mutt muistakan kyssy, mitä kalj tänäpän tiättä», huus Hessu, »ku Kustavaki sanos eile, ett kyll kaljaki huame jottan tiättä.»

»Kyll see kysymätäkin tiäretä», sanos sihe ämänt.

Ny Mari kantta kaikk rua' pööräll vaa, kaikki niit samoi ku oi aattoehtonki. Mutt lisäks viäl niit makkaroi ja sitt keitetä vähä lämmytyst kans.

Ämänt sanoski Marill:

»Mari, tälläs ny' kastrull totto ja kalja pualelas ja sitt sä ota makkja maito kooli ja vispas niit ostetui jauhoi siihen kortteli verra. Ku sitt toi kalj ruppe kiahuma, niin täll' se sinn joukko, mutt liikut hyvi uskoste, ette se kart.»

»Mitä sää siäll totos oikken kans mahras sutata?» sanos Hessu Marit.

»Mää keitä heruvellinki», sanos Mari.

»Mitä simmone o?»

»Tämmöst pruukata ain keittä' simmosill ämmill, ku ova' pikkassi saane.»

»Voi, voi kauhista oikken teijä juttus, ku o joulpuhre ja tee juttele nii erinomassi», sanos ämänt.

Ämänt sanos: »Nyy mä olin kuulevanas, niinkö olis reki krohissu.»

Samas ruppe porsto paukkuma ja Alma kupparpitte tulla ensmäsen sisäll, saal on pääs nii, ette näy' pal muut ku nänä.

»Ooho», sano Hessu, »ny su nokkas on kylmettyny.»

»Linnul nokk o ja mull o nänä», tiuskase Alma ja mene kamarisas. Sitt Mari kurkka vähä uuniakkonast:

»Siunakkon, ku hevose ova niinkö uijutetu ja suitteva niinkö miilu-uuni. Ei noitten kans nyy vaa ol' Tapani kottin tuattu.»

Hessu nappa kaks ämpäri kessisäs, hää o niihi laittanu mallasjuama oortninki hevossi varten, ku Matt on keskeny antta hevosill, ette ne' saa' pääntautti, ku ne ova' kovi märjäks ajettu, ja men ulos. Nyt tuleva' kaikk toise' sitt ja sanova:

»Tervessi kirkost.»

»No kiitoksi vaa», sanos Mari, »kukas teitist Tapanin toi?»

»Em mää vaan tiär», sanos Hilma, »kosk mee tulin kaikkitte ohi.»

Lempi ja Hilma tällävä ny kaffekupi' pööräll ja ruveta juaman kaffe.

»Mun keten o niin kopalos, mahtaks mun keresän kaffekupi' pyssykkä», sanos Hilma.

»No kyll mä tällä sitt», sano Mari kiirusas ja vättä kaapi ove auk ja siin samas siält putto yks kaffekupp ja tass ja menevä' tuhaneks kappaleks.

»Kas simmotti vaa», meinas Lempi, »jos mennä vuan ols simmottin paukkun, niin tänä vuan olsis hää jo.»

»Olipas sunkin ketes yht kopalos, vaikk sää tääll kuuman praasu viäres oles koko aamu ollu», sanos Hilma kans.

»Niin piru, ku mä tälläsi niit kans niin pal päälestyste, mull o ollu' tääll niin kiiru kans.»