Part 6

»No kun tee ny nii ole ollu viaras jo täsä kahren puale naapuris, nii eikös tee ny' kans kesk vuarostas heitti meill, ett vuaro viaras käyrä ja harvo hyvi syärä.»

»Ketä mee' sitt keskisisi?» sano Lempi.

»No näitte molemitte naapuritte flika ny vaa.»

»Nii no, tälletä simmoseks sitt», sano Lempi.

Mari räjäyttä sitt ett:

»Ei sunkkan täsä sitt viititäs paljast flikkajen kans kuvi vala.»

Sitt Hessu sano:

»Niin poikki valama ja Marist tehrän tinakauha.»

Nii ja simmoseks se ny' päätetä ett meill ny ruveta uurevuareaatton kuvi valama. Mutt Juss sano siilo viäl sihe ett:

»Muistaka see, ette tee mun pöksystän vaan knapei ota.»

»Onkos joskus sitt simmot teht?» sano isänt.

»No menne vuan tehtin simmott kunne tina mistä saattu, ja Mari ol ottanu joka ainovast pöksyst kaikk knapi' pois.»

»Katos rakkare», sanos isänt, »hää see mun tinatuappinki ol vissin kassa hakanu, kutte siit kukkan tiätäny' kuka see ol rikkonu.»

Mutte Mari puhu yhtikäs mittä, o vaa niinkö ei hän kuuliska mittä.

»Jaa mutt oikken tottaki vaa, mistäs tänä vuanaki vaan taas tina saara, ei ol yhtikäs mittä», sanos Lempi.

»Etteks te voi sitt kans huntera vähä etteskesi, ku menne vuannakin koko tinatuapp hakatti ja sulatetti nii jos sitt ol kenen tyä hyväs.»

Sitt Mari tuinase vähä Kustaavat ja sano ett:

»Ol ny vaa hilja.»

»No tohon tuhva joukko se tinakasa jätetti, kukas see sitt mahro korjat? Muistaks tee Matt?» sanos Lempi, »mihe se tost joutus?»

»Kysykä silt ku ain pruukka ruakottomatten kalu' korjat», sano Matt sitt. Isänt huutta sillo:

»Alma, tules tuppa vähä.» Alma tule sitt kamari ove rakko ja kyssy:

»Mikäs ny o sitt?»

»Korjasikkos sää se mennevuatisen tinakasa?»

»Juu, se o vintkamari laes, siäll vanhas kärikapas», sanos Alma.

»No hyvä o», sano Lempi sitt, »kyll se siält saara sitt kun tarvita.»

* * * * *

Ku se uurevuareaatto sitt tul, tuliva naapuri nuar väki molemilt pualilt, flika oli' keskety, mutt Mari ol pitäny hualt siit ett poja' kans oli' tullu' kesketyks. Alma ol tuanu jo tinakokkare' siält kärikapast ja Hessu hak uunin päält tinakauha ja nii ruvetti sitt kuvi valama.

Hessu valo ny ens Jussi nimell. Kun tina oi sulanu, nii hän kaas se rautasse vesikuppi. Mari pist koht ketes sinn vesikuppi ja huus:

»Voi voi, täsä o ämmäkkin kahren puale.»

»Ja ny valeta mull», sanos Mari.

»No orotas ny», sanos isänt, »orotetta ny ett faar kerkki, selitettä ens mitä se tiättä.»

»Senkin tööthutkar, ei sunkka hää sillon kerkk ku hänt tarvita», sanos Mari.

Mutt siin samas faar tule senttä.

»Tulkka istuma ny vaan tänn' toto viäre, teitill on tääll tyä jo orottamas», sanos isänt.

Faar istus tualill toto ette, pan lakis viäre ja sanos:

»Täytys otta laki mukka jos tarvita.»

Mari ott tinakokkare ja meinas sill faari nokka lyärä ja sanos:

»Selittäkkä toi ny vaa, ett mää saan kans vala.»

Faar otta kuvan kettesäs, kattele sitä ja kääntele joka pualell ja sitt hä sano ett:

»Mina ymmärä se simmoseks, ett Jussi all makka simmonen ku varasta henen pöksystäs knapi' pois ja näyttä vähä silt niinkö se pakkais varastama jotta muutaki», selittä faar, »ja mä neuvo su Juss ett sä kato' pärä vaa.»

»Jaaha, kyll mää ymmärä», sanos Juss.

Ny' tälletä uurestas tina sulama ja Hessu kaatta taas. Meinata ett keneläs ny valeta, mutt ku Mari o nii hätäne, nii meinata ett valeta henell ny. Mari antta sen kuva faarill sitt taas ja sano:

»Ett sanokan pia nyy.»

Faar otta kuvan kettesäs ja kattele sitä joka pualelt. Hä sano:

»Jaa, ei mina ny oikken tiär mutt näyttä silt, niinkö ei tää jouruis koska naimissi, mutt viis kakara sill näkky tulevas ja kaikk ova ryssän tekko. Ja näyttä silt niinko räkä roikkusis jokase nokast, ku o nii ruakotoine äit ette niit koskan pyhi.»

»Saa-», sano Mari ja plättä faari korvall nii ett faari lakk lenttä tiäs kuin kauvas.

»Ei tommone äij tiär mittä, se juttele vaa omastas.»

»Jaa'a, kylläpä laki tarppes ol», sanos faar, ott köppis ja ajo Mari ulos. Toise' kaikk naurava ja faariki naura nii ett hytkyttä. Sitt valeta Lempill ja faar selittä taas:

»Ei minäa ny oikken tiär, mutt näyttä silt, ku sinä ruppesis jättämä vanha sulhastas ja pare se näyttä olevanki, ei sill uskall preivikän kirjotta, ku hiire' käyvä' sen prakkalis.»

»No kiitos vaa», sano Lempi, »kyll se sinn' päi mene.»

Ny valeta Hilmall.

»No ei täsä ny ol' pal mittä muut selittämist», sano faar taas, »mutt se tosa nii selväst näkky, ett hää o ite' kuurentoist ja hene sulhases on kuurenkymmene.»

»No se o ny' kumminkin tosi», sanos Alma, »siilonkin ku hä oi kolme vuare, nii sanotti hene huutane: 'Oma mu Mattin, oma mu Mattin'.»

Ny valeta isänäll. Faar ruppe taas selittämä:

»Ei mina ny oikken tiär, mutt näyttä siit kun tohtor Poteljus ols teiti valla unhottanu, ku se alkujoulust kävi teitti nii ussen troppamas ja nyy ei tul änä oikken kattomanka.»

Isänt ymmärtä kans hyvi, mene ja keske tohtor Poteljuksen tuleman tuppa, see on kamaris vaa. Se tohtor tottele kans isänän käsky ja tule ja antta faarill ryypy. Isänt ol taas tehny' Salo reisu ja tehny uurestas tuttavutt tohtor Poteljuksen kans. Hessu vala ny ämänäll.

»Näyttä siit, ett teitti on tänäp joulun oikken palj nänäst veretty, mutt näyttä silt, ett teitin kans saa helpost simmost tehryks kans.»

Ämänt myänttä sihe:

»Taitta simmott ollakki.»

Ny valeta Hessull.

»Ei mina ny oikken tiär, näyttä silt, niinko sina olsis Tapaninpäevän telottanu jonkun kirjan kirkkoreisulas.»

Sitt Lempi muistaki, ett hää anno Hessull virskirjas, ku hän kirkko läks.

»Siunakko sentä», sano Hessu, »em mää olis uskonu, ett toi faar tiättä, ku mää pani sen povesan sen kirja, ja ku se vyä ol nii helpoll, nii se kirj ol päässy' puttoma.»

Ny valeta Matill.

»Ei mina ny oikke varmasten tiär», sanos faar taas, »näyttä silt, niinkon tallin krupus ols viis leippä ja kaks varikakku.»

Nii ei Matt ol sitt oikken tytyväine.

»Ei simmonen kuvavalamine oikke ränttäskä, ei se ol muut ku juhlan piikaks», sano hää.

Mutt isänt huamaki see ja mene kattoma, ja tosi o, siäll onki viis leippä ja kaks varikakku. Lopuks valeta sitt Almall.

»Ei mina ny oikken tiär, mutt tää muistutta paremi enkeli ku ihmist, se o yhre juappon pojankin pelastanu joulyän, vaikk se ol jo pirun poviprakkalis ja se poik on niin kovi Hessu näköne.»

Hessu fule sitt simmotti ikä vähä punaseks ja sano:

»Kyll mää se ny usko, ett faar ossa selittä.»

Almall anneta sitt taas se tinakappal säilö, ett hää se veisis sinn' kärikappa säilö.

Ny' piretä sitt simmonen piän loma-aik, kun kaikill o ollu nii syrämellinen tehtävä. Kaikk menevä' pöörä ympärs ja juava' kaffe ja kastava' korpui ja niit siirappipiparkakui. Ku Mariki siin sitt pistä piparkakui poskesas, nii faar kyssy:

»Kummones see miäs ol ku suu tul juattama joulyän, olik sill repp seljäs kans?»

Ny Mari huutta taas: »Saa-», mutt toise' sanova: »Älä ny' taas kiro.» »Ei tommosist äijän käskyist piräs hualima, ku mää söi yhreksä silakka joulaatton ja ol niin kova jano ette mää ols kärinny erottama, vaikk olis papin poja ollu juattamas, mutt mä kiiti ett mä sai ite' tuaruks kaljämpäri sänky viäre.»

Ny' tule Kealast yks miäs juaste jalkka sisäll ja sano:

»Kaks miäst ja hevost ja vähä äkki varaholli.» Juss ja Matt lähtiväkkin koht vähän kiiruman kautt tällämä hevossi reera. Sihe jäävä' sitt pia see ehtose leiki. Faar lehte kans päräs menemä:

»Yks siin kun toinenki, sano täi löylys», sano hää mennesäs, ja sitt ne' toise viara juava'tees ja lähtevä' kans pian pois. Muu' tekevä' tavalise ehtoaskares ja ne' ku varahollis ova olle, ne' tuleva' takas niin pian ku ova' tehne se Vistan tai Sirkkula reisu.

* * * * *

Sitt huamelta varha, uurevuarenpeevän, tule faar taas takas jo ja sano ett:

»Kyll tee ny ole maanne, ni ett kylje homes o. Ku mina muistan, ku mina menne vuan viimesen kerra olin tääll, niin tee meni' sillo maat, ja ny' tänä vuan ku mina tulen tänn ensmäsen kerra, niin tee nouse ylös. Jaa ei minull ol ny aikka, minun täytty mennä kirkkon kuunteleman kui munt ihmist taas o syntyny meijän pitäjäs.» Sitt hä lehte menemä.

Nii isänt tule tuppa sitt ja sano:

»Jaa kyll munki sitt täytty kirkko menn, kosk faariki men.»

»Nii oikke», sano Matt sihe, »kyll teitill ny o pare syy mennä kirkkon, kosk siäll mainitan teijänkin piän miähe alkun.»

Matt läks ny' panema hevost ette, ja Lempi viä oikke suure fälly ja viäl simmosen korja rekivaattenkin kunne annettukka joulpeevän. Lempi lavittaki see sitt nii levjäks, ett tupsu melkke maat kahnava.

Nii isänt ja ämänt läksivä ny menemä ja Mari juakse sitt taas ja pyärittele itteäs pitkin permantto sikaämpär keres ja huutta ett:

»Heiputaralla, kun poja' tiäräsisi ny ett meijä väki' pois o.»

»Niinpä», meina Matt, »ett siin o su ainoa hunteerinkis vaa, ett kun tulis poikki. Ei se tul' koska miäle ett jos mä ottasin kirjan kettesän ja ruppesi lukema.»

»Nii mutt», sano Alma sihe, »kutte Mari oss kans yhtikäs lukke.»

»No tavasisis sitt», meina Matt taas.

»Kyll mull sitt aikka o, jos mä vanhaks piiaks jää, niinkö tee vanhaks pojaks», meina Mari Matti.

Ei Matt puhu sihe mittä, mutt ku otta kaapist vaa se suure virskirjas ja ruppe lukema uurevuarenpeevä evankeljumi.

»Jaa'a», sano Lempi, »ku meijä isänt ja ämänt o yhres kirkos, niin panna mee ny jokane neuvomm yhte ja laiteta oikken pitopualpeeväne.»

»Ei tee ossakka laitta korletei», sano Alma, »mutt mää ossa.»

»Jaa mutt kun toi kakar o ain siäll tätin tykö, nii siäll se ain tommossi erinomassi tiaroi saa», sano Lempi. »See tairasiki olla vähä lysti, jos mee' koitasinki, ku meill hyvä aikka o. Ol' sää Alma ikä olevanas kokki ja mee olemm koki apulaissi».

»Jaa mutt kukas ruppe kiikuttajaks», sano Alma.

»Niin kyll sä sen kiikuttaja saaski määrätä, ku me tyät tee», sanos Kustava.

»No Kustava ruppe ny sitt hakkama liha fiiniks, Lempi sipulei kuarima, Hilma saa piänentä' pippuri ja Mari hakka sitt kuivi korpui fiiniks. Sitt yks korttel oikke hyvä sakkja kerma kans».

No see kävi niinkon tuli ja leimaus, kun kaikk ne oli' tehty.

»No mitäs ny' tehrä, ny' kokk saa asja halttusas», sanos Kustava. Sitt Alma otta kruukkuse fari ja sekotta joka lai heijä aineitas.

»Niit paisteta sitt niinkon pannkakui vaa», sanos Alma.

Siit tul sitt niit mitä pitiki, niit korletei. Mutt ei he sitt senttä mittä muit erikoissi ruakki laittane' ku mitä joulupyhinäki ol.

* * * * *

»Tämmösis joulaikasis askareis on tää aik menny», pruukas Marku ämänt sano, »ette tyä ol mittä haavoi saanu», ja simmotti samall tavall see mene ain Lopjasse' saakk. Joulämmi tul melkke joka ehto suuris ja pienis joukois, tansasi vähän permanoll ja läksi' pois. Jos joku sattus heit menemä vähän kajoma, niin kyll see joulämm vaan koht köppins kans löi, ei see surku tullu, nii ett kiitt ett pois pääs.

Tämmöst se ol tää loppujoul ku alkujoulki. Nuare' kävivä' toinen toistes tykö vuaro jälkke, ja isänä ja ämänä' kävi' kans toinen toises tykö siilon ku simmott pasas. Sitt tule Loppjaspyhä, ja se o simmonen ku muukkin pyhä, see mene kirkkon kun tahto ja se mene kylän kun tahto, see jua viina ku ol, se ol ilman kunne ollu.

Loppjase jelkkenen peev se o viäl ikä simmone joulun pualvelje, ja se nimi o hiivaknuutt. Siilo ei ol oikke viäl alotettu niit torellissi töitten teoi. Mutt jokane ottava luuran kettesäs ja ruppeva sitä muju permanoll kassan käväsemä, ja sitt ne viätti sikalätti. Sen pit sitt hyvä onne antama sioill. Nii ja rahklakk o vähä simmone samalaine, mutt viälki huanomp. Tynnäreist kuristetta viimese' sahtintilka ja syärän kaikk kakunkanna' ku joulaikan on kokounnu ja kuristetta viinpulloist kans kaikk viimeset tilka' pois, ja tohtor Poteljus muutta pois paikkakunnilt, niinkö Juhani-faar pruukas sano.

Sitt tule tyhtapp. Isänt sano simmott:

»Jaa, joul o ny' sitt menny ja ei ol änä muut kun tyhtapp ja jolle' tee usk mu sanatan, niin kattokan tänäpän ku ruppe hämärtämä, nii sitt tule viimisen kerra jouläiji.»

»No ämmi ne' tähä saakk ova olle», sano Hessu.

»Jaa mutt nyy ne muuttuva äijiks.»

Ja ku sitt tul hämärä aik, niin porsto rupesikin taas kolisema simmott ette ollu viäl ennen kolissun ja ku ovi aukentus, tul siält elefantt ensmäseks sisäll ja tömist ja hakkas nokallas permanto. Sitt tul simmonen ku ol kakstoist kuivanu vihta kaulas, simmost ku ol jo pirti akkonast ulos paiskattu, ja simmonen ku ol nuarittu munt kertta ympärs ja siin killus sitt kaikelaissi tynnärin tapei ja hanoi. Sitt simmonen ku ol tyhji lekkerei ja leilei seljäs ja simmonen ku ol tyhji potui prakkaleis, joka prakkalis ol pottu. Ja sitt rupes tulema simmost kirjava joukko, niinkon pussi suust ja niit ol sitt niin palj ett meijä suur tupa ol niin täynn ku seisoma mahtus. Sitt ku nee oli' siin tarppeks seikaloinu ja vihrelly' toinen toissias ja kilistelly ja kalistellu niit tyhji kamssujas, läksi ne' taas ulos menemä samas järjestykses, ku ne' tuliva, elefantt erell taas. Ku ne oliva lehteny, niin tupa ol niinkö sikalätt, munelt äijält oli' parra heltiny ja munt tynnärintappi ja hana löyretti siält kuivaneitte vihralehtie joukost. Sitt piikoill ol kova juaksemine, heitin täytys kaikk hakke ympärs paikkakuntta ja sovitell, ett mikä mihenkin tynnäri ja hana sopis.

Isänt ol siin kohinas kans tuppan tullu ja hää sanosiki, sitt ku ne tyhtapi jouläijä oli lähtene:

»Nii, joul o ny' sitt taas ollu ja menny ja pare onki ett tule oikke härkviikko vasta. Ei tämmöst kohina ny änä kauveman kestäsis.»

Ja kyll se simmotti oliki, ett simmose vakavamma' toivosi joulust loppu sen tavattoman touhu ja tohinan tähren ku sillo ol, mutt taas nuare ja vilkasluantosemma oli vähä harmisas ja sanosikki:

»Kyll joul viäl liki o, mutt se o vaa vähän pahall puall».