Part 4

»Niin ku hä o rähkiny' kaffet tääll, on tainu viistoist kuppi juar, siin henen kiirus sitt o ollu», sano Hessu.

»No ruvekka juaman kaffettaki ny' sitt vaa, ett te lämppy», sano ämänt.

Nyy tule isänt sitt tuppa. Hää o maanu' koko puhte rauhas.

»Fiia, kaaras ny pojill pualkuppi», sanos isänt. »Jaa'a, juakka se punssis pia ny' sitt, ette ne rua jähr», ämänt sano sitt.

»Ääh», sano Mattiki, ja suu o nii väär, »kas tää tekke vaa hyvä tämmösell pakasell.»

»Sanokas muut», meinas Juss ja ryyppi kans.

»No mänkkä suuruksell sitt vaa», sano ämänt.

Hee ruppeva' sitt kaikk suuruksell.

»Tules nyy siält, Alma», huutta Matti.

Hee' syävä' kaikk vaa oikke hyväll halull ja Mari passa ny täll kerrall. Hän kantta totost kaikk rua, mitä siäll o, makkara ja lämmytykse. Sitt o uunis taas niit kaikki samoi ku ol joulaatton.

Ny o isänält sitt kaikk viina loppune. Ku väki pääsevä' syämäst, sano isänt, ett »ny veisata yks virs». Hää alotta se ja flika yhtyvä. Ku se virs o veisatt, nouseva' kaikk pööräst.

Sitt Alma katto kello ja see o vast kymmene.

»Voi voi, mikä täänkin peevä ny loppe, ku ny on kirkost jo tulttu ja muulasten tullan kell kahren paikoill vast.»

»Älä yhtikä murhet», sano ämänt, »kyll sull tyä reeras o. Pikkupoik onki ollu niin paholas koko huameltan, kunne ol ollu lait kiikuttaja.»

»Nii», sano Mari sitt, »kyll mää tiärä, mitä mää teen, ku mä saa astia' pestyks vaa.»

»Mitä sää sitt meina' pysty nosta?» meina Hessu.

»Ruppe vaikk sun kansas kannoi kiskoma», sanos Mari.

»Ja sitt mä paiska sun kans koht kanttui», sano Hessu sihe.

»Jaa, ei tänäp saa' sitt olleskan kylä menn, kyll tee' see sitt entiseltäs tiäräs», sano isänt.

»Jolle tykk joulporsas oll», sano Alma sihe.

»Nii ja ei simmott pruukat muutonka, ett joulpeevän kylä mennä», sano isänt.

»Se o sukkela, kunne teiti päre janot», sanos Mari.

»Ols tarvinu' tällä' suala niin pal ku sula ja jauhoi niin pal kun kastu», sanos Hilma sihe.

»Kyll mar siin ny vähä simmost on tehtykki», sanos Lempi.

Mari mene ja otta se sahtihaarukan taas ja o juavanas niin tavattomaste. Sitt hä viä se Hessun tykö ja sano:

»Jua ny, Hessu, hyvä sahti.»

»Aika jano mull onki», sano Hessu, »ku ne likokala oli niin peijakka sualassi.»

»Janottama muuki meina», sanos Juss.

Sitt juara ja juara jokane vaa vuarotuste niin kauva ett haarukk on tyhj. Mari o vähä viakas pistämän toist ämpärist. Ja Almaki o juanu jo pari kertta sitä. Nii hä sano:

»Mikä siin mahta oli, ett mää ole niinku mää olsin pyärpää?»

»No mää ole samalaine», sano Hessu.

Mari vilkase vähä ämänttä ja o nii viakka näköne. Mutt ämänt täristä salapitten päätäs Marin puall, ett hää ymmärtä hilja oll.

»No men' sä, Alma, sinn' kamari ny vaa, siäll kamarin tuapis o sahti.» Mutt sitt ne' siin tuvas ne juava nii, kaikki janotta vaa niin tavattomast. Lempi ja Hilma ei ol yhtikä viäl sahti maistanu. Heitill on kyll kans jano, mutt Lempi otta pläkkisen kannu ja mene kellarist tuama sahti itteläs ja Hilmall.

»Tääll o sahti pual ämpäri viäl», huutta Mari.

»Juas sää sitä Hessus kans vaa, kosk tee' se simmoseks oles klotanne.»

»Nii eilä mää se jo tiäsi ett kalj tiättä huamen jotta», sano Kustaava.

»Nii, no sentähre es sää ol' sitä ollenka maistanukka.»

No sill kaljall o ny ollu' simmonen tiato, ett ny ova' sitt kaikk tavalises plenskas, kukk sitä ova juane. Ny ne miähe laskeva ittes pitkäks olkkitten pääll, ja Mari ja Kustava lehtevä' pualpeeväkarjall. Lempi ja Hilma kuariva' sitt peruni, niist laitetan protti, ja Alman täytty sitt vaan kiikutta' kamaris, ei hän pääs tänäpä ollenkan toiste joukko. Siäll hä ny istukin pöörä viäres, kiikutta jalalas, mutt kirjotta samall preivi kans. Mutt sitt kun kell o jo tommottin kolmen paikoill, nii Matt sano:

»Menes sää, Lempi, ny vähän kiikuttama, ett Alma päässe kans vähän toiste joukkon tuvan puall. Alma o saanukki jo preivis valmiks ja kirjotta päälkirjotust parhalas.»

»Näytäs mull», sanos Lempi, »kell sä ole' kirjottanu.»

»Ei, ei millän tavall, ei tää mu oma preivin ol.»

»Ai Alma souva jo, hän pruukka kaikill piikoill ja trenkeill kirjotta, ku he' kirjottava morsjamilles ja sulhasilles ja saa ain viis penni joka preivist palkakses.» Lempi ruppe nyy kiikuttama ja Alma saa menn. Lempi ruppe kans laulama, vaikke se nii laulu nyy juur tartt, mutt kyll se senttän paremi nukku, ku lauletan kans.

»Minun henttun on huanoksi tullut Ja mitäs hän nyt suree, Ku hää on kaikken kaunempi poika Ku Halikon kirkkon tule.»

»Ei hää miltä huanolt näyttäny», sanos Hilma hiljaksi.

Mutt Alma kuul se sentä, vaikka o jo tuvan puall, ja huutta:

»Ei päässy meijä ohittesan aamull sentä, vaikk piiskaki vinkus niinku ols piän porsas rees ollu.»

»Kuules, kuules tota kakara», sanos Hilma Lempit. »Em mää ymmär, kummonen toi flikk o, se o välist nii ihmismäine, mutt välist se on taas nii lapseline.»

Ny Kustaava ja Mari tulevat taas pihatost. Mari sano siin sitt:

»Jaa, ny ei meitill olekka juur mittä änä tänäp tekemist.»

»Koskas sää Mari kalaasis pirä», huutta Hessu siält permanolt olkkitte joukost, »kosk sää joullahjaks kaffett ja sokeri sais?»

»Äläs perhanat puhukka», sanos Mari, »nyy mull onki aikka poltta ne' kaffe.»

Sitt hän kiippe uunin päält prännäri ottama. OI vähä pimjä, ja ei hä näekkän, ku hä astu yhren trapun tyhjä ja sitt hän tule päistikka siält uunin päält alas. Prännär lenttä kuin kauvas Marin kerest.

»Jumalist, sano urkunist», huutta Mari sitt.

Isänt ravotta vähä kamari ove, mutt ku hä näkke, ett se oliki vaa Mari, nii ei hän puhu mittä, mutt vettä oven kiine jälle. Mari otta ny kaffetruuttis sänkylauralt, kaatta ne' prännärin kaikk.

»Älä niit py kaikki yhtaikka polt», sanos Kustaava.

»No kert vuares vaa joul o», sanos Mari, »ja senkiks mää nee' saanu ole. Huame mää kesken kaikk kylän poja' kaffell ja keitä simmost kaffett kun karhu jalkka.»

Hessu o latonu' puit ristin totton taas ett on samalaine valkkja ku joulaattonki, ja sitt Mari lyä prännäris sinn tulen keskell ja liikutta vähä sillon tällö. Mutt ei hää muistakkan katto ollenka. Sitt ruppe tulema niin paha käry. Mari ava prännäri ja siilo henen kaffes o menny' kaikk yhten kikkara.

»Saa-»

»No koetas vaan taas kiro», sanos ämänt.

»Voi jusulait, tommott mu joullahjakaffen ny men. Ei noit ny enä syä' sikaka ilman kiljumat. Mitä mä niill pojill ny annan ku mä kerkisi niit muutampi jo keskemänki.»

»No, älä kesk ny änä enempä», sano Kustaava, »ja jos ne' tuleva', ku sää keskeny ole, kyll mää anna sull see verra lainaks.»

Mari kropist kaikk kaffes prännärist holkki ja sanos:

»Ny ne o juur ikä lamppan papeni.»

»Kaikk kylä siä' tulevakki Marill viaraks», sanos Hessu, »kosk hän kaffes holkkin kaas.»

»Pirä' sää ny vaan plottis kii», sanos Mari, »kyll muu muutenki ny jo harmitta.»

»Jaa'a sentä», sanos Alma, »ei hullui kynnet, ei kylvet, mutt niit kasva itteltäs.»

Ny Matt otta lyhtys, sytyttä lampu ja mene ehtotalli. Hää onki siäll käyny nii ahkerast koko päivä, hää on tahtonu' pyyttä ikä antteks hevosilt, ku hä aamull niin kovi ajo. Sitt isänt tule kamarist, tuppa ja sano:

»Eikös te siit ny jo maat rupp kerkkimä? Kyll täsä ny jo o valvottu' kaks yät perätyksi.»

Matt tule ny kans ehtotallist, tällä oven kiine, puhalta valkkja sammuksi ja sano:

»Ei nyt tarttekka valkkjat koko yässen pittä simmottin ku viimes yä.»

Sitt hän kiippe ylissänkky Jussi viäre. Juss onki ollu' siäll jo koko ehtopeevä.

* * * * *

Ny alkka Tapaninpeev. Isänt nousse ylös ja tule tuppa ja o aiva selkkjä, kunne ny pyhän voi' saara uutt viina. Nii hän päättele ett jos hää mene tänäpän kirkko ja Hessu ja Marin täytty tulla' kans.

»Mää ny viitisin kirkkon tull, nukusi mää sinn' kumminki», sano Mari.

»Ja em mää kans viitis simmost papi saarna kuuntel, nokipoja saarn on pal lystempä», sano Hessu.

Sitt Lempi ja Hilma ruppeva' kans vaatima heit niät. Koiteta Lempin palttot Mari yli, mutte see mahr ollenkan kiine.

»Mikäs tommosell paputynnärill sitt yll panna, ei sill mikkä mahr», sano Lempi.

»Koetas mun palttotan», sano Hilma. »No piänemp see viäl o», sano Lempi. »Mutt koetettas sitä mamma vanha pualpalttot, see o nii lyhy ja levjä, kyll sen piräs menemä.»

No se men kans ja Mari ol reeras. Sitt ruveta Hessut kaasettama. Lempi muista koht ett Matin paltto o henell juur mukava, ku hee ova joksikki yht pitkä. Se mene kans, mene paljon kahren kerro erest. Mutt mitäs siit, ei tälletä napei yhtikäs kii, mutt otetan pappa suur villavyä ja veretän keskelt kii ja sitt laitetti viäl iso ruuskin takapuall.

Sitt huureta Almat tuleman kattoma, ett kui fiinet kirkkoväkke ny o. Alma lyä kässiäs yhte ja huutta ett:

»Mari o juur niinkö Salo lammasämm.»

»No kummones mää sitt ole?» sano Hessu.

»No sää oles niinkon kesmäst sortti kerjäläisäijä», sano Alma.

»Kyll tee oles ny juur hyvä», sano ämänt, »lähtekä menemä ny vaa.»

Isänt jättiki sentä sitt menos ja meinas:

»Antta heiti ny mennä' kahrestas tää kert.»

No hee menivä' sitt. Lempi ott suure fälly ja vei ne rekke ja turvas heitti, niinkö Mari tek eile, likist fälly' kahren puale alas.

»No menkkä ny, mutt muistaka, ette tee' Tapani kottin tua», sano Hilma.

»Ei ol' peikko, mee aja niät», huutta Mari. Isänt katto kuisti ovest, suu o vähä naurus kans.

Flika menevä' tuppa ja meinava, ett laiteta ny' sitt taas pualpeeväne reera siks ku ne' tuleva.

»Nii, rusinsoppa kumminki, siit se tykkä niin kamalast», sano ämänt. »Kuin pal se mahro eilenkä niit kuivi rusinoi syärä.»

»Nii ja kuin pal mahro aja' prakkalisas», sanos Kustaava.

Lempi tuinas ny vähä Kustaavat:

»Ett te viiti hänt ny juur henen kirkoajalas ruvet haukkuma.»

Isäntäki lukke ny kamarisas isosest virskirjast, ja Mattiki otta kans kaapistas simmose suure virskirja, mene pöörän taa istuma ja ruppe lukema. Ny' kuulu kamarist isänä veisuäänt. Samas isänt ravotta vähän kamari ove ja huutta:

»Tulkkas, flika, vähän tänn, nii veisata joku virs.»

»Veisakka yksi ny vaa, meijän täytty laitta ruakka, em mee' kerk», sano Lempi.

Se kirkoaik mene siin ny' simmotti jo. Kustaava katto ulos uuniakkonast ja sano:

»Joo ne raaro' tuleva.»

Sitt Matt lehte taas kiirusten talli ja viä taas sitä sama mallasjuama.

Siin samas ava Mari tuva ove selkseljäläs ja huutta:

»Tervessi saunast.»

»Vai saunast», huutta Juss ylissänkyst.

»Niin kyll, äm mää sitä muistanu, ku jalakkin paleltuva niin pirust.»

»Jaa'a riisus pian pois», sanos Lempi, »sull ovakki ne vanha' kroppaune jalas.»

Mari riissu kans, istu tualill ja tällä jalkas totto.

Isänt tule sitt kans tuppa, o vähä suu naurus ja kyssy:

»No Mari, mitäs kirkos saarnatti?»

»Em mä simmost muist», sanos Mari, »mutt puhus see jotta siit vanhast Teffanistaki, siit kun tonn Vaskjoll kual menne vuan yhten pirtti.» Sitt kaikk ruppeva' taas naurama.

Ny tule Hessu sisäll.

»No Hessu», sanos isänt, »ku sää tois Tapanin kotti, vaikke pitänykkä.»

»Nii mitäs, em mää tota vanha koni juaksema saanu, ja toi piru kesk sitt kaikk rekke, viäl Lokkaliinin pojakki, ett meitti ol jo seittemä henkke lopultas yhres rees.»

»Oo», sanos isänt, »ett sitt teitti oliki jo täys kuarm, ett sanota, ett seittemä henkke ja hevosvaate, nii on täys kuarm.»

Ny Hessu ruppe povitaskustas kaivaman preivei ulos ja niit tule viis sitt, kaks Lempill, kaks Hilmall ja Almall yks. Isänt kyssy Hessult:

»Panikkos sä raha kans kirkonkukkaro?»

»Em mää rahojan senttä simmossen pussi rupp tällämä, vaikk mull oliski.»

Ny ruveta sitt pualpeeväsell. Mari tavalisest ain keske »syämä», mutt ämänt sano ett »sioi syämän kesketä, mutt ihmissi ruall.»

Rua ol laitettu sitt ninko ennenki, ett jotta erilaisemppa keitosruakka vaa ol lisätty.

* * * * *

Ny' porstos kolise ja joku tule tuppa. Siält tul naapurin trenk ja sanos ett:

»Mää tulin teitti keskemä meill, ku meijä väki men pois, ei nee' tul koti ennenku huame.»

»Menikös Kalle kans?» sanos Alma ja samalas hää ol vähä ikän kattovanas sinn Lempin päi.

»Ei hää sentä menny, mutte henest tartt mittä välittä, hää on täsä ikä meijän kans yksis konsteis. Kyll mee nyy saara jyllätä niin pal ku me tahrota. Kalle jyllä ite' kans miäleläs.»

»Ketäs sitt oikke on kesketty?» sanos Mari.

»Kaikk vaa nuare ihmise ja Kalle muistutt, ett sää kumminkin tule, ett suust saaran taas simmone hovinarri. Ja Iittar varott sitt niin kovi, ett Alma kumminkin tule, ett hää o hene luvannu opetta himmeli tekemä.»

»Mutt see mää kiällän koht», sanos ämänt, »ett Almat em mää pääst. Koto mä henen tartte lasten kans.»

Siilo Mari nappa ne' kroppane' piaksus jelle ja tällä ne jalkkasas vähä jouttu ja lehte viämä sioill ruakka ja lamppaill kans. Kustaava huusholla sitt isos pihatos.

Ny ruppe sitt vähä jo hämärtämä. Kaikk laittava ittes vähä fiinemäks. Sitt Alma sano taas:

»Kyll Marill ja Hessull siit on kovi mukava, kutte heitill ol muut ku noi yhre vaatte, ei ol' koska muuttamisest vaiva.»

Ny he lähtevä' kaikk menemä oikken troikas. Mutt Alma ja Matt jäävä' kotti nuarist väkkeist. Ny' keritä sitt naapurin talo. Siäll o sitt iso sumpp-pann keitetty jo reeran kaffett. Kaikk menevä' pöörä viäre ja viärä se iso kaffepann keskell pöyttä ja juara sitt kaffett niin pal vaan ku halutta. Jokanen kaatava vaa vuaros jälkke siit pannust. Sitä pannu kututankin tavalisest »mustaks Kaisaks», sitä varten ku see o niin paksus noes. Mutt sitt korjatan kaikk kupi' pois pöörält ja viärän kaffepann kraakku ja ruveta funterama, mitä leikki täs ny ensmäseks alotettais.

»Funterakka ny jokane, mikä ols mukavemppa», meina Kalle.

Mutt ei kukkan puhu mittä ja ei siit tahrot ens mittä alkku saara. Sitt sano naapuri Mari:

»Ruveta ny' sitt vaikk kannoi kiskoma.»

»Ol vai», sano Lempi hiljakse, »se o nii julm, ei sitä ruvet ollenka, se o nii julm.»

Sitt porsto kolise niin tavattomaste.

»No jok ny joulämmi tule tänäp-ehto, ei niit enne ol' pruukannu tämmöttin tull», sanos Kaapo, se naapuri isomp trenk.

Sitt ovi aukentu ja tule niin taitamatone laum, taitta parikymment ol, flikoi ja poikki sekasi. Mutt ei ne ol' pal mittä vaatetettu, oli vaa omis vaattesas ja peitte' silmill vaa. Ne oli Jokikausta flikoi ja poikki, ja nee oli' kuulle ett Juhanilt ol väki pois. Pia ne oti' kaikk peitte' pois silmiltäs ja sitt ruvetti yhtesse leikihomma. Ens reknatti nummeroissi ja sitt ruvetti huutelema. Niit tuliki sitt viistoist pari. Mari ol jääny ilman pari ja henest tehtin panttie ottaja. Ja pia henell oliki pantei koko syly täys. Sitt meinatti ett otetan taas joku toine leikk, mutt ens täytty panti lunasta.

»No kukas ruppe tuamariks?» sano Mari.

»Tälletä see pikkane flikk», huutta yks joukost niist Jokikaustan pojist, »see o nii viakas tuamittema.»

»Ei sitä olekkan tääll nyy», sanos Kalle, »mutt jos mää täss ruppe sitt.» Ja nii suastuttinki.

No hän tuamitt ensmäse hirssi vetämä, toise vareksi amppuma, kolmane huutaman korstenist sulhases nime, neljänen pikki paskall, viirenen karhu koinima, kuurene harakka hyppämä, seittemäne ja kahreksane viikon peivi reknama, 9:ne, 10:ne, 11:stane ja 12:stanne rakkaure alttari pykämä, ja 13:ne istuma Aaprahamintualill, 14:nen kattoma aurinkko, kuut ja kahtoist tähte, 15:nen kattoma veite ja kaffelin tanssamist ja nii etteskesi.

Sitt alkata uus leikk. Ruveta ny' sitt vaikk ämmä vaihtama. Jokane hakke sitt pari itteläs ja mont kertta sattuki nii, ett o simmossi parei, joit ei tullakka vaihettama. Kalle lähte kysymä ensmäselt parilt:

»Annetaks yht trappi vaste?»

»Ei», vastas se.

Sitt hä mene toisen parin tykö ja kyssy samall tavall. Sitä hän tekke sitt jokasell, ei kukka vaihr yht trappi vaste. Sitä tehrä sitt nii etteskesi ja noin kymmenen trappi o sitt tavalisest viimene sako, mutt paljo siin o sentä vaihetuskaupoi tehty ennenku se kymmenen trappin kerkki. Mutt muu' taas ku o miälestäs hyvä ämmä saanu, antava hakata' ketes iha verinahall, ennenku vaahettava.

Tää leikk jätetän taas ja ruveta sormust ketkemä. Se o simmost sitt, ett kaikk istuva' penkeill ympärs permanto. Yks otta sitt sormukse ja sano:

»Ketke sormust, pirä visust, se o nii makkja nisust.»

Sitt hä jättä se sormukse jolla niist salapitte. Silt viimeselt hän kyssy:

»Sanos kellän sormus o.»

Sitt arvata ain vuaro jälkke ett lopult sattu tulema se, kenell sormus o. Ny menevä' sormuksen ketkejä ja sormukse arvaja ulos. Ne' tuleva' takas koht taas ja sanova' tullesas:

»Tullan tullan.»

Sitt koko väki huutta melkkjäst yhtaikka:

»Mistäst tulla?» — »Naimast ja naittamast.» — »No mitäs siäll sitt naitetti?» — »Rikkai, rakkai, rahalissi, talonpoikki tavalissi.» — »Ja mistäs raja' keevä?»

Sitt naittaja nosta ketes pysty ja näyttä ett: »Tualt, tualt, mutt tota ilma se kaikken parho antta.»

Sitt koko väki ruppe huutama, niin palj ku suust ulos mahtu, kaikke sen paikkakunnan poikkaje nimei. Mutt ei sill kerrall meinattu ollenka arva, kun toine ol vanh Vilkk, se ol joskus ollu' talonpoik, mutt ny' se ol simmone vanh äijä retk vaa, ja toine ol Katavan-Kaisu, se ol kans enne ollu' talontytär, vaikk se nyy ol simmonen kuppar.

»Nii», sanosiva' sitt kaikk, »ei simmossi vanhoi äijän kenkui viit arvatakka, pankka oikke nätei flikoi ja poikki», ja simmotti sitä sitt jatketti niin kauvan ku sitä lai leikki taas viititä.

»Ei, mutt ruvetas lesti kuljettama», huutta taas yks joukost.

»Jaa'a, tuas, Kaapo, lestis, eikös siäll ol' ku sää pruukka' saappajas lestitä», huutta yks joukost.

Kaikk istuva ny' permantto, niit o ny noin kolmenkymmenen paikkeill flikoi ja poikki, nätei ja julmi, suuri ja pikkussi. Sitt lest ruppe juaksema ja kiiottaja päräs, mutt lest kulkke siält jalkkatte alate, ja sitä täytty ain sillon tällö vähän kolista' kans, ett tiättä misä paikkakunnill se kullonkin kulkke. Siin näkky sitt hyvi, jos siin o jolla simmone ett se tykkä, siäll päi se luule lesti sitt ain oleva. Mutt ei sitä lesti saara ny' kii ollenka, nee ova' kaikk nii yksmiälissi ja päätetänki ette viititäkkän tätä enemä.

Sitt jokane nouseva' siält pahnoist ylös. Mutt voi ku ne ova ny röhnässi, kaikk fiinemä flikakki ova' kun porssa' pesäsäs, mutt poja' puhristava' sitt vähä nuukama jälkke, mutt välist sattus nii ett vaikk olttin puhristavanas nii otetti olktukk ja lykätti see flika niskast alas simmosell ku esimerkiks Marill.

Ny' kaatta naapuri vanhemp piik Leena viini' pikareis, mutt hä o vähä funterinki vallas ett mahtaks hene viinis piisata' ku ne jokikaustalaise' tuliva ikä vähä keskemätt. Mutt hää muistaki ett kellaris on pualamevett, ja hä mene ja tällä sitä joukko. No ny on kaikk hyvi. Kaikill tule ryypp ja viäl jääki vähän potun pohjall. Ny' koolata nii mahrottomasten taas. »Kool ja kippis», huutava' poja, ku he lyävä' pikaritas flikkajen pikarin kylkke.

Ny' päätetti simmotti ett ruvetankin paisti syämä. »Juu ja naapuri Mari paistiks, siin o jotta syämist.» Siin samas sirota nestuukk Mari silmill ja väänetä olist simmone sire ikä olkkahlotte ympärs pruukatan tällä. Mari panna istuman keskell permantto pikkasell tualill ja se olksuti kette. Mari ruppe koht huiskima sen kans ympärilles niin kamalast, mutt toise huutava:

»No no, ei saa kärvässi huiski.» Sitt jokanen koukkiva Marit, pääst ja jalvoist ja joka paikast, ja huureta ain välill:

»No no, Mari, ei saa kärvässi huiski.» Mari suuttu, ku ruppe jo niin kippjält tuntuman ku ain vaan koukita, eikä hää saa yhtikäs sattuma. Mutt hää huava sentän taas ja meina, ett huava vareski vasttuule. Mutt siin samas o joku vatolas permanos ja otta tuali jalast kiine, vättä tuali Mari alt pois ja Mari mene selk seljäläs olkkitte joukko. Joku huutta joukost:

»Mari o niinkoh kimalaine, siippe harrelas.»

Sitt Mari temppa kaikell voimall olksutis kans ja saaki sattuma yhren poja saapasvartte. Mari vettä nestuuki vähä äkki pois silmilt ja huutta:

»Kuka se ol, kuka se ol, ku sattus?»

»No mää se oli», sanos naapurin Kalle.

Mari paiska hiuksias pois silmilt ja häppe vähä.

»Voi, voi, teek se olekki, ku mää luuli sitä meijä Hessuks, ku se alvari simmotti hiuksist nipist.»

Sitt Kalle mene istuman tualill, sitto se sama nestuuki silmiläs ja ny alkka sama touhu, jokanen koukkiva' Kallet niin palj kun kerkkivä. Mari palmikoitte hiuksias ja sano: »Soh, ny mää menen kans ja syä vuorostan, kyll muu ny jo syätti luihi' saakk.»

Mutt ku hä ensmäsen kerran koukase nii' »flat» sano olksire hene seljäsäs. Kalle siappa kans yht viakkast pois sitte silmiltäs ja huutta:

»Kuka se ol, kuka se ol?» vaikk hä sen kyll hyvi arvas.

»Nii mää se oli», sanos Mari, »mutte mää vaa sihe änä men.» Ja sitt päätettinkin kaikk yksis neuvois ette tätä änä taas viititäkkä.

* * * * *

Juhani-faar ol täll aikka tullu' Kesktalo ja kysyny:

»Misäs teijä nuar väki kaikk o?»

»No ek tee ollenkan tiäräkkä», sanos ämänt sihe, »ett teijän talost väki pois ova, ja siäll onki ny aika viti. Siäll meijä nuar väki ova jo olle' koko ehtopuale joka myntt.»

»Voi voi», meina faar, »sitt minun täyttyki mennä niit peljättämä.»

»Voi voi, menkkäs vaa», sanos ämänt, »jottan peljätyst nee julma' tarttisikkin, kun koko juhlpeevä siäll taas melskava.»

Faar läks ja men töpött kotti vähä vikkeläst; sitt hän tule takas taas jälle ja o Lokkaliinin piän poik felisäs. Nyt tälletä sill Lokkaliinin pojall Mäti lakk ja paltto yli. Juhani-faar otta hene olkpääles istuma ja pittä jalvoist kii, ja poik pittä faarin pääst. Sitt hää lähte menemä. Mutt sillo hä muistaki:

»Jaa-a, laki felin kans», ja otta sen katavaoksasen keppis.

No nyy ruppe naapurin porstova koliseman taas. Kaikk seisattava leikkis ja ruppeva' kuuntelema. Mutt ei siält mittä sisäll tul' kun kolise vaa niin taitamattomast.

»Uijee», sano joku joukost taas, »mikä simmone onka? Ei ny änä joulämmikän piräs tuleman kun kell o jo kahreksa. Mutt kukas uskalta mennä ove aukasema ja kattoma mikä siäll o.»

»Kyll mää mene», huus Mari ja men ja potkas ove selkseljäläs. Mutt samas hää huamas siäll porsto nurkas simmosen kakspäise suure äijän, ku huus siält nurkast:

»Hos poti pomiloi, uuni luuta ja koriloi». Sitt se läks köpöttämän tuppan päi, mutt ei mahtunukkan kun toinen pää ott kiine.

»Siunakko senttä», huus Mari, »ny siält tule oikken kakspäinen piru.» Ny se huavas toisen kerra sisäll ja väärist vähä ittiäs, ja sitt se mahtus tuvan puall. Mutt sitt jokanen tuns, ett se ol faar, ku hän tul valkosemppan paikka ja ku henell ol se »laki» felis.

»Onk suus miäst vastust?» sanos yks miäs joukost.

»Tairakkos tapell?» sanos se kakspäinen piru. Sitt tul poikki usseamppa siält pöörän takka sihen piru etupuall seisoma. Yks tarttus sihe lakin kiine ja kysys ett:

»Mikä tää o?»

»Tämä o meijä laki», sanos faar.

»Mitä tämmöne laki sitt ikä määrä?»

Faar nosta keppiäs ylös ja sano:

»Kyll tämä laki on munt väärä asja oikkjaks tehny.»

»No olik seeki oikken kun te' ton piika seljä siniseks hakkasi?»

»Ol oikken, ku hän kävi yäkaure omeni varkkais.»

»Olik seeki oikken kun te' talo mullikalt selkruaron poikk hakkasi?»

»Ol oikken, ku hää hyppäs airast ylitte mun perunmaahasan.»

»No kyll se taitta oikja laki ollakki», huutta yks joukost taas. Sitt yks huus siält toisten takka, simmonen kutte faar tuntenukka:

»Olik see kans oikken ku tee oma ämmän hakkasi, nii ett see rupes ontuma?»

»Ol oikken, ku hää meinas pettä mun, niinku Eeva enne Aatami.» »Mimmotti sitt?» huus jo ussemppa äänt.

»Sillo ain ku hä noitumas ol ja ku hä noituma läks, toi hän kirnu muu viäresän maat.»

»No sä korkkja laki ja oikeus, mee'pyyrä ett sää jäisi'tänn meiti asjotamm tuamittema.»

Sitt hee riisuva faarilt pois vaatte, ja faar men penkill istuma.

Ny ruppeva Jokikausta flika ja poja valmistelema ittetäs poislähtö. Sitt faar kyssy Kaapolt:

»Eikös sinu ol ny' kova ikävä, ku sinu Lottas on pois menny?»

»Ei mull mittä erityissi Lottai ol», meina Kaapo sihe sitt.

»Kyll mar sinä silt sentä ole' preivei saanu», sano faar taas.

Ei Kaapo ol mittän kuulevanas faari juttu.

»Nii mutt mitäs sinä nii myähä joulpeeväehton naapuri meni? Ja minä näin ku Alma anno sull preivi, kyll se ain Lottalt tul.»

»Älkkä nyy», huus Leena, se talo vanhemp piik, »viäläkös Kaapoll ja sill viimevuotisen Lottall o simmost kukkelikuu?»

Leena tul niin kovi uteljaks ja sanos:

»Ku saisis sen preivi lukke.»

»Kyll faar ny' taas on tullu väärä luulo, ei Kaapoll mittän preivi tullu, mutt pikemi oi se simmott, ett jos meijä Alma kirjott henen pualestas», meinas Lempi.

»Tarttis katto henen kaappisas», sanos Matti ja silmä loikati' Kaapon kaapin puale.

Niin Kaapo men vähä viakkast ja ott avamen pois.

»Jaa mutt», sanos Leena, »ny' se näkky, ett siäll kaapis on preivi, jos se o sitt tullu' tai jos hää aiko se lähettä.»