Part 3

Kerran oli Mykkäs-Taavetti ampunut kuren ja kuivannut sen siivet leväälleen. Ystille sanottiin, että niillä sitä voisi lentää. Ysti nousi makasiinin katolle, ja ryhtyi koittamaan. Varmuuden vuoksi hän pari kolme kertaa koitti kuinka ne kannattavat ja lausui: "kyllä nämä tuntuu kannattavan" ja samassa juoksi makasiinin harjaa pitkin, mutta ei muistanutkaan siivillä humauttaa yhtään kertaa alas tullessaan ja putosi vähemmin sulavalla tavalla hiekalle niskalleen, missä alkoi surkeasti panna, että: "voi, voi".

Kähkösen puotiin tullessaan huomasi Ysti jänislankaa oven pielessä ja lausui, "tuossapa on huonoo jänislankoo. Se katkiaa miehen kaalassa". Puotipojat sanoivat: "annatko katkaista?" "No kun annatta par sikkaaria." - Sovittiin niin, että Ysti rupeaa tiskille selälleen ja lanka pannaan kaulan ympärille, ja toinen pojista vetää toiselta puolen tiskin, mutta jos liian tiukalle menee, niin Ysti ärjäsee, jolloin otetta helpotetaan. Pojat tiskistä ponnistaen vetävät niin paljon kuin jaksavat, mutta lanka ei katkea eikä Ysti ärjäse. - Onneksi sattuu kauppias tulemaan puotiin ja huomaa tilanteen. Hän sanoo pojille: "johan te miehen tapatte!" - Nyt vasta pojat huomaavat, että voihan se kyllä Ystikin kuolla. Samassa aletaan lankaa kiertää pois, mutta hätäpäissään kiertävät väärään suuntaan. - Kumminkin lanka katkesi, mutta Ysti paran jyhkeä ruumis ei nouse. Nyt aletaan hieroa ja pieksää rintaan ja hartioihin. Jopa alkaa puhaltaa ilmaa muhkeasta ruumiista kuin tulivuoresta, ja Ysti avaa silmänsä ja hieroo kaulaansa ja lausuu harvakseen ihmeissään: "mikähän siinä lienee ollu ku minen suanna eäneen."

Kun Ysti söi, niin ei piimä, särki ja leipä olleet omalla asiallaan, eikä siinä tarvittu pöytä veitsiä eikä kahveleita. Sären hän väänsi kaksin kerroin ja laittoi nurin niskoin taipaleelle ja ryyppäsi piimää päälle. - Kahvia hän ei myöskään pannut sivu suun. Harvoin sitä tuli liian paljon, mutta useimminkin päinvastoin. Kerran hän joi vedon perästä 40 kupin vetoisen pannulisen aivan yhteen menoon, mutta viimeisiä kupillisia juodessa ei tahtonut enää kuppi kädessä pysyä. — Tyhjäksi meni pannukin.

Ysti oli ammatiltaan - juoksupoika. Luultavasti ammattikuntansa muhkein. Hän toimitteli ihmisten, etupäässä kauppiaitten asioita, kuljetti heidän tavaroitaan. Haki ja vei teurastettavia härkiä, sikoja y.m. Kerrankin hän haki 70 paria rukkasia sisältävän säkin 35 km päästä talvella ja koko matkan hän kulki säkki hartioillaan. Jos talossa oli vanha kissa, vesikauhuinen tai vanha koira, niin Ysti ne toimitti isiensä luo. Kerran oli koiria kertynyt kokonaista 13 kpl, joilta olisi pitänyt kurja henki eroittaa eri taloksi. - Ysti oli nämä kuljettanut Pajuharjun riiheen telkien taa ja aikoi sitten lähteä puimaan "koirariihtä". Varmuuden vuoksi otti hän apulaisia, jotka vartioivat ovea, etteivät puitavat karkuun pääse. Ysti meni riiheen ja moksautti muutamaa koiraa vartaalla, mutta silloin nousikin sellainen rähäkkä ja melu, ettei Ysti parka arvannutkaan. Kaikki koirat hyökkäsivät Ystin päälle ja hän alkoi revityin vaattein juosta ympäri riihtä ja huutaa surkeasti oven takana: "aakaskoo sukkelaan ov', ne juuttaat syöp' minut!" Kun ovea raotettiin säntäsivät koirat reuhaten ovesta ulos ja perästä tuli Ysti housut revittynä, pitkät sääret verillä, surkean näköisenä, eikä yhdeltäkään koiralta saanut nahkaa, vielä vähemmin omistajilta tapporahoja.

Kerran lupasivat nuottamiehet Ystille sikaarin, jos nielee elävän kiiskin. Kiiski menikin alas odottamattoman helposti. Sitten arveltiin, että saiskohan kiisken menemään vastahakaan. Kun luvattiin kaksi sikaaria, niin Ysti nielasi kiisken vastahakaan, siis häntä edeltä ja purematta. Suuret vesikarpalot poskilla ja tavallista punakammat posket ilmaisivat, ettei se niin helposti käynytkään kuin oli luullut ja sillä kertaa ei hän useampia sikaaria ruvennut ansaitsemaan.

Ysti oli taitava kulkemaan yhdellä tukilla. Kerran hän lähti vedon perästä kulkemaan Karvalinlahden yli yhdellä tukilla. Vetokaverit olivat salaa lyöneet haa’an puun päähän ja siihen sitoneet lujan narun. Kun Ysti pääsi keskelle lahtea, kiskaistiin nuorasta syrjään päin ja silloin Ystin mahtava rovi moiskahti järveen. Ysti meni uudelleen tukille mennen vähän matkaa eteenpäin ja sama temppu uudistui vielä pari kertaa. Ysti parka ei huomannut petosta, ihmetteli vaan, että mikä ihme siinä on, kun ei _nyt_ pysy tukin päällä ja muulloin on aina pysynyt ja - hävisi vedon.

Kirj. Alb. Sonninen.

SANASUTKAUS.

Kerrotaan, että kuopiolainen Tatu Nissinen kerran kohtasi tuttavan kadulla, joka näytti kovin masentuneelta. Tatu kysäsi häneltä:

- Mistä sinä noin alla päin maleksit?

- Tuolta tulen _rukkoushuoneesta_. Viittasi pankkiin, josta vekseli oli tullut ulos takaperin.

HULUKKOSEN RADIO.

Ihalainen kehuu naapurilleen Hulukkoselle radiolaitteitaan ja siitä sukeutuu sitten seuraava keskustelu:

_Ihalainen_: Ohan se nyt mullae tok ratijo.. kelepoohan sitä riähkee kuunnella.

_Hulukkonen_ (muhoillen, tarkoittaen akkaansa): Etkö luule mulla sitten oleva. Oekee onnii kovaeänine...

_Ihalainen_: He.. millonka sinä sen oot ottanna, kun ee oo mittää kuulunna.

_Hulukkonen_: Jonnii kerraha tuo reähkä tulj otetuks.

_Ihalainen_: Taetaa olla tos kuje? Itekkö laetot kuntoo?

_Hulukkonen_: No on siinä kujetta kerraksee... Ja itehän minä sitä aekanj kuluks kouhentelen.

_Ihalainen_: Taitaa kuuluva hyvästi muuttii ku Lahe asemat.

_Hulukkonen_: No ee siinä toeset asemat sua suuv vuoroo, ku se ruppee holoventammaa ja huutamaa.

_Ihalainen_: Syökö tuo mitev virtoo. Minur ratijon on hyvi näkysä virralle.

_Hulukkonen_: Jo tok kolome kertoo päevässä ottaa aeka lastin.

_Ihalainen_: (muhoillen) Jopa minä nyt sinur ratijos arvoon. Sinullo kaksjalakane ratijo. Voi häekköläene sun ratijotas.

_Hulukkonen_: Siinä sitä onnii ratijota, eekä lopu ohjelma eekä virta. Kyllä sen kans kuiluu aeka hupasesti, hehe.

* * * * *

Hämäläinen sanoo tulta valkeaksi. Savolaisella valkea aina merkitsee vain valkoista väriä.

Kysyy hämäläinen Kaavin savolaiselta:

- Anna valkeata piippuuni.

- Ei minulla muuta valakeeta oo kuin _paita_.

* * * * *

- Rahat tai henkii kiljasee kiertolainen syyshämärässä maantietä tallustelevalle vanhahkolle vaimolle.

- Voi hyvä ystävä kum mullei oo pennin pyörylätä ja henkennii haisoo niin pahalle.

* * * * *

Junassa kulkiessa pari Karttulan isäntää kehuu peltojensa voimaa ja väkevyyttä. Tuota rellestämistä ei malta enää muuan pielaveteläinen kuunnella, vaan älähtää:

- Elekee työ puhuva jonnii joutavia peltojenne voimasta. Enempi kun teijän pellossanne tuota lantatavaroo on meijän tuva lattijallae.

* * * * *

Pari savolaista on tilannut muutamassa Helsingin ravintolassa vasinkanliha-annokset. Kun niitä ei ala ilmestyä näkösälle, kysäsee toinen:

- Missee ne paistokset oikee viipyyvät, vai tokkoon se vasikka on ies syntynykkää, jota meijän pit tässä ruveta järsimää?

Palvelija, joka myös sattuu olemaan kotoisin tuolta Pielaveden puolelta: - Voi tok jos se oissii jo syntynnä, mikä hätä tässöiskaa, mut kun vasikan issäi on jo toista vuotta ollu karkuteillä.

Politiikasta.

Vuodelta 1908.

Lähes tieteellisenä varmuutena on näihin asti pidetty, että meidän maassamme olisi kaikkein enin - unta ja nälkää. Mutta jos tämän kansallisen rikkautemme runsaus onkin valtava ja tyhjentymättömältä näyttävä, täytyy meidän kuitenkin totuudessa pysyäksemme sanoa - niin haikealta kuin se monestakin voi tuntua - että se on enemmyys-arvostaan näinä aikoina painunut toiseen sijaan, ja etualan on anastanut — politiikka. Sitähän on nyt kaikkialla. Siitä saarnataan kirkoissa ja kokouksissa, puhutaan pappiloissa ja partureissa. Politiikka se määrää virkoihin niin senaattorin kuin urunpolkijankin. Se rakentaa ja rikkoo naimiskaupat. Se mittaa ihmisen viisauden ja tyhmyyden, taiteilijan kyvyn ja kauppiaan kätevyyden.

Mitä oli haukkuminen ja tappeleminen ennenvanhaan! Paljasta maitovelliä! Politiikka sitävastoin on edelliseen hionut henkevyyden ja vihlovan terävyyden samoinkuin se tappeluunkin antaa rientoisan vauhdin. Ei mikään pullauutuus ilmesty, ellei sen luomistyöhön jollakin tavalla olisi koskettanut politiikan aina ojolla oleva sormi, puhumattakaan nimen antamisesta kissalle tai koiralle, joka toimitus on ehdottomasti politiikan kontrollin alainen. Kerrotaanpa erään kellahtavan perustuslaillisen, joka ennen politiikkabasillin ilmestymistä maahamme oli vierustoverikseen ottanut tavallisen suomalaisen maatiaisihmisen, kiihkeällä jännityksellä odottaneen avionsa kukoistuksen kuorestaan puhkeamista, nähdäkseen, osoittaisivatko tulokkaan ulkoiset tuntomerkit hänestä tulevan perustuslaillisen tai suomettarelaisen.

Annappa sitten maamme politiikasta ja siihen yhdistetyistä eri aatevirtauksista kuvaus! Ohhoh!

Mutta jos tekaistaisiin pieni asia, pieni perhenäytelmä. Jos Pohjanmaalla, Pukarin pitäjässä olisi suomalais-syntyinen Saara roidellut halolla "hurrisukuista" Aabrahamiaan niin rotevanlaisesti, että rytäkässä olisivat kintut katkenneet, niin emmeköhän kohta saisi lukea seuraavanlaisia selityksiä:

_U.S._ "- - - - - kansallisuusasiassamme. Teko on tietysti raaka eikä suinkaan esimerkiksi suositeltava suomalaisuuden voittoon viennissä. Kuitenkaan emme luule erehtyvämme, jos otaksumme tämänkin edellä kerrotun tapauksen johtuvan siitä luonnottomasta tilasta, joka meidän maassamme on vallinnut s.o. että kourallinen ruotsalaisia ylimyksiä ja rahapohatoita on sortonsa alla pitänyt suurilukuista suomalaista väestöä, jota se vielä tänäkin päivänä nuorsuomalaisten avulla tekee."

_N. Pressen_: "- - - - - ja ettei kenkään meistä germaaneista, jotka historiallisten tapausten kautta olemme joutuneet tähän raakalaismaahan, unohtaisi asuvansa barbaarien, vandaalien ja koirankuonolaisten seassa, siitä on tämä tapaus vereksin muistutus."

_Vaasa_: "- - - - - Tapaus kuvaa erinomaisesti meidän suomalaisten suhdetta ruotsalaisiin 'hurreihin'. Meitäkin, samoinkuin tuota vaimoa, ovat 'hurrit' kiusanneet ja orjuudessa pitäneet, mutta siitä kaikesta on koitunut oikeutettu kosto. Ja niinkuin tuo vaimo, nouskoot suomalaiset kostoon yli maan. Pois 'hurrit' rantakiviä myöten!

"Herää Suomi, valveudu leijona!"

_Hbl_: "- - - - - Jyrkkään eristäytymiseen hunneista ja mongooleista, siihen tämäkin tapaus meitä entistä kiivaammin kehoittaa; ero koko linjalla, se olkoon tunnussanamme. Älköön kukaan pitäkö heitä työssään. Pois kaikki samojeedilainen palvelusväki syöpäläisineen ruotsalaisten taloista. Kavaltaja on se nainen tai miesnuorikko tai leski, joka antautuu lemmenkauppoihin ostjakkien kanssa. Ainoastaan, jos on tilaisuus rahallisesti perinpohjin nuolaista, olkoon jonkunlainen yhteisyys sallittu."

_Työmies_: "Luut ruskaa, veri purskaa, - - - - - rääkkää sosialistia, sillä mikäli tiedämme, on mies meikäläisiä ja akka suomettarelainen. Mutta rääkätkööt, iskekööt hampaansa lihaamme ja imekööt vertamme, sitä pikemmin vain tulee se päivä, jolloin porvarien haiseva yhteiskunta luhistuu omaan mätäänsä."

_Hels. San._: "Niin jokapäiväiseen menoon kuin tuollaiset tapaukset kuuluvatkin, on siinä kuitenkin U.S:lle kyllin aihetta sivellä nuorsuomalaisia keltavärillä. Pettymystä myöskin tuntisimme, el Veivät ruotsalaiset lehdet sotkisi asiaan mongooleja ja germaaneja samoinkuin Työmies mätää porvarillista yhteiskuntaa."

_Kansan Lehti_:"- - - - - Miksi sitten mies taipuu tuollaisen syöjättären kanssa yhdessä elämään? kysynee joku yksinkertainen. Siksi, että meillä on kirkko, joka kahlehtii ihmiset yhdessä elämään, vaikka toinen toisensa palasiksi repisivät. Meillä on rasvaisia pappeja, joiden tehtävänä on sokaista ihmisten järki, että ne taipuvat kirkon ikeen alle. Porvaritkin hyvin kirkon ikeen painon tuntevat, mutta ne kuitenkin sitä ylläpitävät. Viikon köyhälistöä nyljettyään, antaa pappi taas kaikki anteeksi ja lupaa, kun vaan kymmenyksen kiltisti heille suorittaa, pääsön taivaaseen. Siinä niksi, miksi porvarit kirkkoa suosivat. Mutta sosialistit sitä laitosta vihaavat ja entistä voimakkaammin karjasevat:

"Alas kirkko, vaikka olis s-a!"

_Kansakoulun Lehti_: "- - - - - eikä tapaus kuulukaan niihin asioihin, joita me harrastamme, mutta kun tuollaista sivistymättömyyttä ilmaantuu, panee se meidät surulla kysymään, koska vaikenee rusopuhtoinen päivä, jolloin tuollaisia tekoja saamme silmäillä vain historian lehdiltä? Koska leviää eteemme ne sivistyksen ikivihreät tasangot, joiden suloutta eivät mitkään epäsoinnut häiritse? Ja vastauksemmekin on siihen valmis. Vasta silloin, kun kaiken sivistymättömyyden pohjasyy on poistettu s.o. kun — kansakoulunopettajain palkat ovat korotetut."

_Aamul._: "- - - - - on selvästi tämän aikaansaanut sosialistien valama myrkky, sama väkihappo, jolla kunnioitus uskontoa ja kirkkoa kohtaan kansasta syövytetään, pyhät avioliiton siteet rikki ratkotaan ja koko historiallisesti kehittynyt yhteiskuntalaitos, esi-isien työn tulos, raadellaan."

_Sotahuuto_: "Kiitos oi Herran!

"Vihdoinkin on toteutunut kauvan vireillä ollut aije perustaa osasto Pukarin pitäjään. Hiljan siellä sattunut tapaus on sitä jouduttanut niin pitkälle, että luutnantti Baryton ja korpraali Kitara läksivät eilen sinne.

"Herran haltuun! Halleluja!"

_Vartija_: "- - - - - Antikristuksen valta paisuu; vaimo pieksänyt miehensä puolikuoliaaksi Pukarin pitäjässä. Mitä ennustavat tällaiset tapaukset, mihin viittaavat myös teot sellaiset, että käärme maalataan kirkon kattoon sille sijalle, jossa raamatun mukaan pitäisi olla pyhähenki kyyhkysen muodossa, ja alastomia poikia paikoille, josta rukoukseen polvistuneen uskovaisen korviin pitäisi kuulua enkelien siipien suhina. Mihin viittaa myös se, että kirkon ja teatterin välimaaksi jätetään vain 20 metriä? Niin - ne kaiketi viittaavat siihen, että viimeiset ajat ovat käsillä. Kristiveljet ja sisaret! Onko lampuissanne öljyä?"

_Velikulta_: "Kautta maan valitetaan nyt halkojen kallistumista, mutta kummakos se on, kun niitä Pukarin pitäjässäkin on ruvettu käyttämään välineenä perhesolmuja selvitellessä. Muuan muija kuuluu näet kopiloineen halolla herraansa ja lopuksi - rikkoneen sääriluut.

"Mikään uutuus asia ei ole, sillä aina maailman alusta on ollut avioliittoja, niissä sattuneita solmuja ja sykkyröitä sekä niiden selvityksiä. Tavallisimmin ovat solmut selvitetyt saivariston jauhamisella tai korvatillikoilla. Kun on kättä pitempää tarvittu, on käytetty luutia, kattiloita ja vähemmässä määrässä halkoja, puntareita ja kirveitä. Vallan tarpeetonta on meistä Pohjanmaalla halkoja käyttää, kun siellä muutenkin on puutavara vähissä ja kun Kokkolastakin niin helposti saa hyvää kotimaista tervanarua. Huonosti harkittua on meistä myöskin lyödä säärille niin, että ne katkeavat, syystä, että sääriä tarvitaan kulkuvälineenä joka päivä, ja vielä sitä tarpeettomampaa, kun kerran luonto on vartavasten kasvattanut nimenomaan erikoisen paikan sellaista toimitusta kuin selkäänantamista varten."

Juutas Puustinen.

Reissusälli oamiaene.

Savolaene tietä astu sälli, Kilometritehtaelija kuluki, Nälännäevettymältä se näytti, Kuluneelta sekä kuehtuneelta. Varsin ryysyset olj yllä voatteet: Paekon ihon paljaan vilikku pinta, Kurkistel myös varpaat kengistäkkii. Ihhaillaksee luontoo sekä ilimoo. Vastaa tulemaa ku sattu vanahus, Keppi käissä ukko kompuroeva, Tievustella alako sälli tältä: "Voesitteko laenaks antoo veistä, Että murkinoejja saesin einnee?" Kuppeeltasa ukko kopeloejje Tupestasa ojens puukkotyngän. Sukas vyöltää sälli remmin vettee Sekä uuvve reijjä kaevo siihe, Vinnate sen tiukkaa vyötäesillee, Suolet ettei voenna yhtää soejja — Ilimotella leivä ikävyyttä. Vei te antaissasa vanahukselle, Sälli sitten lausu tällälaella: "Kiitos laennasta. Nyt toas mun kelepoo Tietä myöte eespäe tallustella, Syyvvä ku saen tässä oamiaese". Alako sitte jällee astuksella, Renkkuvirttä hauskoo rallatella.

Kaarlo Hemmo.

Sanasutkauksia.

Shakespeare, maailman monipuolisin kirjailijanero, oli intohimoinen sanasutkauttaja. Tämä hänen niin usein esiintyvä leikillinen tapansa on hankkinut harmaita karvoja hänen teostensa kääntäjille. Sillä eihän sanasutkaus ole käännettävissä toiselle kielelle. Sanasutkaus riippuu yksinomaan jostakin leikillisestä sanan merkityksen tai äänen väärentämisestä.

* * * * *

Helsingissä Ison-Roopertin kadulla sijaitsi muinoin kolmannen luokan kahvila. Se oli siihen aikaan kuin ravintoloissa tarjoiltiin väkeviä. Emäntä oli ottanut uuden tarjoilijattaren, vasta Maaningalta kaupunkiin muuttaneen tytön. Tämä oli tielle tulematon suupaltti. Kun tarjoilu iltasilla loppui, kerääntyi emäntä ja palveluskunta tytön ympärille kuulemaan hänen sutkauksiaan ja letkauksiaan. Kaikesta oudosta minkä suuressa kaupungissa näki ja kuuli, oli hänellä leikki valmiina. Se häntä enin ihmetytti, että tytöt Espiksellä iltasilla "_aituuttivat_" tuntemattomia miehiä. Ei niin Maaningan kirkolla.

Tuli kerran humalainen mies kahvilaan. Istuutui pöytään ja komensi äreällä äänellä viinaa itselleen. Tyttö riuskasi vastaan:

- Ei teällä kellekään viinoo anneta.

- Mitäs teillä sitten tarjotaan?

- Ei kun kahvia.

- Minä en teidän sumpistanne huoli. Eikö teillä parempaa tavaraa ole?

- On _tietä_.

- Tietä, tietä, tietä, vatkutti humalainen. Minä en teidän kuravesistänne huoli.

Silloin maaninkalainen tyttö muka oli kimmastuvinaan ja huusi kovalla äänellä:

- No, jos ei _tie_ kelepoo, niin kelepoohan _katu_.

Samassa tyttö kiepsahti ovesta pellolle, vihelsi poliisin ja ja mies nakattiin kadulle.

Huhu kertoo, että mies tästä sukkeluudesta ihastui niin maaningattareen, että rupesi selvänä latkimaan sekä teensä että kahvinsa hänen kahvilassaan. Esiintyi aina selvänä, kosi ja vei maaningattaren vihille.

Käyttääkö aviovaimo miestään silloin tällöin kadulla siitä ei huhu enää virka sen enempää.

Kulin kerran laivassa Karjalankoskelta Kuopioon. Meitä oli joukko turisteja muilta seuduilta, joku ulkomaalainenkin. Muuten laiva täynnä rupattelevia alkuasukkaita.

Tultiin muutamaan laivalaituripahaseen, joka vanhuuttaan jo näytti tutisevan ja jota jokainen suuri aalto hieman heilutteli. Sellaisia on paljon Savon vesillä ja niihin laiva laskee täyttä kyytiä ollenkaan surkumatta sen heikkoa rakennetta. Mutta se vain kestää, sillä se ymmärtää kimmoavasti väistää ja matkustajat ovat myöskin tottuneet ylläpitämään tasapainoa odottaessaan laiturilla.

Sieltä tuli mökistä mies rallatellen ja lähestyen laiturille. Hän oli yöllä saapunut mökille ja aamutuimaansa ryypännyt joitakin puolikuppisia. Linnut puissa laulelivat ja mies hikkasi: "hih pihlaja ja muita puita lisäks". Jalat olivat niin ihmeen irti maasta ja punaset pieksut loistivat aamuauringon säteissä. Tuli sillalle ja teki nousuaan laivaan. Silloin kapteeni, joka kainosteli hienoja matkustajia, kurkotteli kaiteen yli ja lausuu arvokkaasti ja varmasti:

- Me emme voi ottaa teitä laivaan, te olette nauttinna.

Viimeinen sana sittenkin ilmaisi, että hän oli savolainen. Silloinpa mies kimmastui, hyppäsi kahenjalan ja huudahti:

- Minäkö humalassa! Haistak!

Hyvin hieno sana Savossa, aina ilman lisäyksiä ja aina k. lopussa. Tosinhan siinä vähän parfyymiä on, mutta hyvin epämääräistä, kun ei sanota mitä.

- Oon tok' jo aikoja sitten heittännä naattimiset hiiteen. Enhän minä ennee naati sen kun häthättään _kansalaisluottamusta_.

Meidän välityksellä mies laskettiin laivaan, sillä eihän tuollaisia sukkeluuksia joka mies laskettele. Englantilainen Shakespearekin hymähti haudassaan. Ei hänkään kykene sitä omalle kielelleen kääntämään.

Pienet poikasetkin Savossa harjoittavat sanansutkauksia. Iinalammen talossa Rantasalmella oli muinoin majatalo. Siellä oli kyytipoika, joka oli kuulu liukkaista vastauksistaan. Kerran otti eräs vanha rouva, joka oli hyvin huono suomenkielessä, kyydin majatalosta ja poika pantiin ajamaan. Sattui olemaan korskuva ori majatalossa ja se pantiin aisoihin. Ori hirnui ja peppuroi, peruutti rekeä ja korskui. Päästiin vihdoinkin liikkeelle. Silloin rouva kysäisi parhaimmalla suomenkielellään pojalta:

- Onko tema hevonen eksy? (Tarkoitti: äksy).

Poika katsahti rouvaan ja virnisteli ja sanoi:

- Eihän tuo nyt hitto vie _eksyne_ keskeltä maantietä.

Metsässähän sitä eksyy, jos eksyäkseen, mutta kuka sitä nyt vallanmaantieltä eksyy, tuumaili muka poika.

Professori Theodor Homén, Savolaisen osakunnan inspehtori, oli huono suomalainen vaikka Pieksämäellä syntynyt. Laivan seistessä eräässä laiturissa halonoton takia kauemman aikaa, lähti professori hieman jaloittelemaan. Tapasi maantiellä lapsenlikan, joka kantoi lasta sylissään. Tyttö oli savolaiseen tapaan punakka ja pullakka, niin että professori päätti häntä puhutella. Asian aluksi hän kysäsi tytöltä lapsen sukupuolta:

- Onko tuo _yks_ poika? (Ruotsalainen sanoo näin: yks poika).

Tyttö katsoo kauan professoriin, hymähtää hieman ja sanoo:

- _Yks_ on.

Lukemattomat ovat ne ruotsalaisten ja muukalaisten nimien väännökset, jotka kansa lausumisen helpottamiseksi, ovat sepittäneet. Tässä muutama esimerkki:

Saxbäck ja Göös = Kapsäkki ja Kiessit Gyllenbögel = Kylänpyöveli Kammarjunkare = Tupalurjus Orbinsky = Piiska Sprengtporten = Römpätti.

Eräässä kylässä oli kaksi Bernhard nimistä poikaa. Toista sanottiin: Pienhaartti ja toista Suurhaartti.

Fischkuchen eli Fischkucken, saksalainen sana, joka merkitsee kalakakku eli kalaleivos, on muuttunut Savossa sanaksi _kalakukko_.

Tällaisia sanasutkauksia on loppumattomiin.

Pieni lapsikin saattaa sutkauttaa ehkäpä vasten parempaa tahtoaan.

Eräs täti Helsingissä kysyi pieneltä rantasalmelaiselta kerran:

- Matkustatko suvella Rantasalmelle?

- Suellako, kysyi poika. En suella, en suella, hevosella, hevosella.

- Lännessä ja etelässä kesä on suvi, joka taipuu muutamissa muodoissa jokseenkin kuin susi.

Ernst Lampén.

* * * * *

_Alapetti_ (Joosepille, jonka on yhyttänyt kokemassa omaa rysäänsä): Etköö oo nuapur nyt erreyksessä, kuv viet kalat minun pyyvyksestänj?

_Jooseppi_: Enkä oo.. nua kalatpa tuassa ovat erreyksessä männeet sun pyyvyksees, vaekka oovat minun kalojan.

* * * * *

_Tuariainen_ (Jauhiaiselle) Sinäkö kuulut hierova erroo akastasj?

_Jauhiainen_. Niinhän minnoon hieronna, mut eehä tuosta taho valamista ruveta syntymää.

_Tuariainen_: No mikä siinä on hankoomassa, ettee seleviä?

_Jauhiainen_: No ku sitä torroo piisoo aena, että ee ennätä toene eekä toene lähtemää.

* * * * *

Kaksi ylioppilasta, toinen Yrjö Kiljander ja toinen sittemmin Heinäveden rovasti Mielonen, ajoivat kyydillä Helsingistä Kuopioon. Kiljander oli hyvin hermostunut ja riiteli Mieloselle siitä, että hän sinutteli kyytimiehiä. Se ei muka sopinut sivistyneelle miehelle. Hän piti pitkät saarnat tästä majataloissa, joissa kaikki rekikunnat ylioppilaita aterioivat yhdessä.

Sattuipa kerran niin, että Kiljanderin ja Mielosen kyytipoika kaatoi reen ja Kiljander kupsahti syvään hankeen. Kiljander vimmastui ja haukkui kyytipojan pahanpäiväisesti. Vihapäissään sinutteli poikaa.

Kun sitten majatalossa kaikki ylioppilaat yhdessä aterioivat, sanoi Mielonen hienotunteisesti:

- No, _yhtypä_ se Yrjökin kerran _veljeensä_.

* * * * *

Onko tänne perästätulevia! huusi Kinkuvan Kusti, kun kaivoon putosi.

KERVISEN KOIRA.

Kervisen talo on maantien varrella Savossa. Tunnemme sen kutakuinkin. Vielä paremmin tunnemme Kervisen koiran.

Se on - tai oikeammin oli - pahimpia räyskiä mikä ikänä on valtamaantien varrella räkyttänyt ohikulkijoita ja hätyyttänyt polkupyöräilijöitä. Ja kun siitä valitettiin ukko Kerviselle, niin ukko tietysti puolusti sitä, vieläpä ylpeilikin siitä, että hänellä oli sellainen koira. Taivaan isä on, rangaistakseen ohikulkijoita heidän synneistään, asettanut semmoisia Kervisiä juuri maantien varteen asumaan.

Kervisen koira väijyi ohikulkijoita, maaten portinpielessä taikka saunan nurkan takana, mistä sitten kamalasti rähisten hyökkäsi esiin. Hevosella ajajia se haukkui turvallisen välimatkan takaa, sillä ajajalla saattoi olla piiska, jonka kipeätä siimaa Kervisen koira useammankin kerran oli joutunut maistamaan opikseen vaikkakaan ei huvikseen. Jalankulkijoita täytyi myöskin varoa, sillä ellei niillä ollut keppiä, niin olivat ne kovin kähveliä koppaamaan kiven ja paiskaamaan sillä.

Mutta turvattoman pyöräilijän kimppuun se hyökkäsi kuin peto, koittaen käydä hampainkin kiinni housunlahkeeseen tai hameenliepeeseen. Nykyajan pyöräilijätyttöjen hameenhelmaan se tietysti ei ylettynyt - se ei ymmärtänyt niillä hametta olevankaan - mutta se koitti puraista suoraan nilkkaan.

Ja Kervistä se vain nauratti. Sen täytistäkö ne lakkaamatta rahtautuvatkin edes takaisin tietä pitkin hänen talonsa ohi!

Raivokkaimmin haukkui Kervisen koira autoja.

Se haukkui niitä henkensä uhalla. Se vihasi niitä rajattomasti eritoten siitä syystä, ettei voinut niitä säikyttää eikä puraista, ja että sen piti varoa jäämästä niiden häikäilemättömien pyörien alle, kun ne ylimielisesti ja ylpeästi suhahtivat Kervisen talon ohi. Tietysti vihasi ukko Kervinenkin autoja, joille ei hänen koiransakaan pystynyt häiriötä tekemään.

Mutta jollei Kervisen koira autoille muuta voinutkaan, niin kyllä se niitä ainakin haukkui, haukkui koko keuhkojensa ja kitansa voimalla, juosten vimmastuneena perästä kunnes oli menehtyä.

Kerran tapahtui sille kuitenkin aivan odottamaton sutkaus:

Tiet olivat kuravellillä.

Kauppias Hämäläisen auto tuli hyvää vauhtia kaupungista päin.

Kun se oli päässyt Kervisen kaivonvintin kohdalle hyökkäsi tunnettu koira täysin voimin sitä vastaan.

Koira pysähtyi ikenet irvissä ja karvat pörhössä tien viereen ja avasi kitansa, päästääkseen sieltä sapekkaimman sadatustulvansa.

Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ei nyt eikä koskaan. Kervisen koira vaikeni, vaikeni kuin muuri.

Samassa silmänräpäyksessä auton vasen etupyörä näet löi hirmuisen kura-annoksen juuri päin Kervisen koiran kuonoa.

Kervisen koira oli hetken aikaa aivan sokaistu. Sen silmät, korvat ja sieraimet olivat täynnä lokaa. Ja mikä pahempi, se oli tukehtumaisillaan. Sen suu oli niin täynnä rapaa, että henkeä salpasi.

Kervisen koira yski, päristeli, sylki ja kakisteli. On omituista nähdä koiran sylkevän, ja sitä juuri ohi kulkeva Hirvolan renki, jota Kervisen koira vanhastaan vihasi kaikesta mielestään ja kielestään, nauroi kauheasti.

Tämä nauru se lopullisesti murti Kervisen koiran sydämen. Kun se oli tullut vähän tolkuilleen, loi koira Hirvolan hohottavaan renkiin sanoin selittämättömän vihan, häpeän ja epätoivon katseen ja hiipi saunan taakse.

Sen erän perästä ei sitä olisi enää tuntenut samaksi koiraksi. Se luihuili levottomana milloin missäkin ja pysytteli poissa maantieltä.

Vihdoin se, niinkuin sanotaan, otti ja kuoli, suruksi ja kaipaukseksi Kerviselle, joka epäili myrkytystä.

Turha epäluulo! Kuoleman syynä oli murtunut sydän. Silläkin oli näet sittenkin ollut sydän.

Tiitus (Ilmari Kivinen).

Letkauksia.

Letkaukset ovat pistosanoja, enemmän tai vähemmän hyväntuulisia. Naiset osaavat letkauttaa purevammin, niinkuin narttukoiratkin ovat julmempia toisilleen, miehet taas letkauttelevat enemmän ojentaakseen toista kuin häntä loukatakseen. Savolainen akkahan on maailman paras kertoja - mahdollisesti ryssän maatushkaa lukuunottamatta - mutta ei hänkään valitse humoristisia aiheita. Mies se sutkauksia latelee, nainen on vain se lipevä kertoja. Savon akka varmasti voittaa kaikki sisarensa ainakin siinä, että hän puhuu niin koreaa kieltä. Hän syytämällä syytää suustaan runollisia kaunistuksia, niinkuin alku- ja loppusointuja kaikkein arkipäiväisiimpiinkin asioihin. Niinkuin Miina Möykky Rantasalmella, joka tapasi- pienen näpistelijän pensaaseen piiloutuneena. Hän tarttui poikaa niskasta kiinni ja mörisi matalalla alttoäänellään: "käy känkkyrä käräjiini". Taikka se vanha akka Varkaudesta, nimeltään Ursin ja syntyjään Afleck, joka näin korealla lauseella pyysi almua: "raottakeepa hyvä herra armonne ovvee ja pistäkee penni vanhan vaivasen kohmettuneeseen kopraan." Mikä alkusointujen helinä, mikä loistava vertaus armon oven raottamisesta! Seuraa miehen letkaus:

Pekka Kansanen, mahtava pomo Leppävirroilta oli Savonlinnassa kylpemässä. Samoihin aikoihin hoiti terveyttään kylpylässä Ilmajoen provasti Heickel. Heickel oli pitkä, lihava mies niinkuin Kansanenkin. Tulivat joka päivä vastatusten kylpylän käytävillä. Kansasta vaivasi uteliaisuus saadakseen tietää, kuka tuo outo vastaantulija oli. Eräänä päivänä hän rohkaisi mielensä, seisautti rovastin ja kysäsi:

- Suapko luvan kysästä, mistee kaukoo se vieras on kotosin?

- Minä olen Ilmajoelta.

- Kettee sieltä?

- Minä olen Ilmajoen provasti.

- Vai rovast, vai rovast. Sitähän minnäi tuolle Antille sanoin, että rovast se on, kun sillä on niin suur maha.

Heickel oli kuuluisa sanavalmiudestaan ja tokaisi vastaan:

- Oletteko tekin provasti, kun teillä on noin suuri maha?

- Enhän minä mikä rovasti ou, muuten oun vuan _laiska mies_.

Ernst Lampén.

Onnentoevotusraketti häehe.

Sotaurroot peästyväsä Tappeluje makkuu, Rauha-aekanae myös lähtöö Kamppaeluje hakkuu: Jos ei muuta, niin ne ryhtyy Rakkavuuve sottaa, Syvämmiä vallotelle Ihan täyttä totta

Eivätkä ne silloin liiku Miekkae, pyssye kansa: Silimäelykset, valssit, polokat Ouvat asseinansa — Lopuks impyve ne sitte Sylliisä voan koppoo, Niinku kuularueskulla ne Saukkosia loppoo.

Ja jos hätähuuvoks impi Suuta tahtoo aukoo, Suukkosruesku estää sen ku Ampuu se ja laukoo — Sitte nielöö kumpasennii Lemmenvirrannielut: Kahe siinä yheks muuttuu Syvämmet ja sielut.

Samallaene tapahtunna Tässäkii on tiisa: Ratsumestärj uljas valtas Neiti Anna-Liisan: Monin kiertoliikkei keäräs Tytö lemmentaekaa, Sotasoalii voettamalla Syvän rauhan aekaa.

Eikä sitä seälittännä Aenuvata kukkoo Talon ottoo, siskoseta Jättee veikkorukkoo... Mut on johosta tään tempun Kaekki ilomieli: Siunavuksi onnitelle Syvämmi ja kieli.

Niinku myös on oltavakkii, Laen ku käsky suurin – Rakkavuus - on yhistännä Kaks toas yhtee juuri: Kuenka onkaa onnellista Sekä suurenmoesta Olla ite rakastettu, Rakastoo myös toesta.

Teijjä vastavihittyje Onnel ei ou meäree! Voan jos lissee toevottaa, ei Sekkää liene veäree: Sikspä raketin nyt lasken Onnentoevotukse: Onni Teille suurimpasa Avatkoompa ukse.

Lemminkäene Kyllikkisä Otti ryöstämällä Ja olj lähtö kiireine ja Ja mänö kova halla. Mut tää herra ratsumestärj Ajakoo voan hiljoo, Varotelle kulettakkoo Pientä valakoliljoo.

Uutee kottii huonekuriks Nimessä ei missää Ratsupiiskoo soaha ottoo, Eikä tuuvva sissää! Luuta toas jos asseeks sattuu, Lyyvä luutapuolla: Luut ei säry, eikä myöskää Hoavoo synny tuolla.

Paras keino kuetennii on Käyttö suukkorueskun, Hellä sylleely ja lämmin Antamine mueskun: Ku voan aena toene toestaa Syyttää suuvvelmilla, Elo niin on herttaesta ku On se keijusilla.