Part 6

_Aatteen vastustaja_ kokee vastustaa jonkin aatteen toteutumista. Aatteen vastustaja on esim, poika, joka kynsin hampain pitelee housujaan ja rimpuilee saadessaan selkäänsä.

_Aatteen uhri_ oli esim, se mustalaisen hevonen, joka kuoli, juurikuin oli oppinut syömättä elämään.

_Aatesankari_, esim. Nummisuutarin Esko.

_Aatelisääty_, ks. Museotavarat.

_Aavasaksa_ on vuori, jossa juhannusyönä joukko tyhjäntoimittajia töllistelee aurinkoa.

_Aavistus_ on hämäristä syistä herännyt luulo eli tunnelma, että joku määrätty asia on tapahtuva. Jos esim, nuori makasiinimies menee kauppaneuvoksen puheille ja ilmaisee jo kauvemmin aikaa viljelleensä sellaisia ajatuksia, että hän voisi niinkuin ottaa talon ainoan tyttären, ja kauppaneuvos potkaisee hänet eteisen permannolle, niin tällaisessa tapauksessa herää hänessä aavistus, että mahdollisesti kauppaneuvos käsitti hänet jossain suhteessa väärin. Joskus esiintyy aavistus selittämättömän voimakkaana. Jukolan Timossa, joka palasi Karkkulan vinttikamarista kolmipäiväiseltä ryyppyretkeltään, heräsi aavistus vaimonsa Venlan tarjoamista "voinsuolaisista" niin voimakkaana, ettei hän uskaltanut tupaan mennä, ennenkuin oli latonut pinosta suuren sylyyksen halkoja ottia tuota niinkuin lepykkeeksi. Saattaapa ihminen joskus aavistaa niinkin voimakkaasti, että se suorastaan toteutuu. Niinpä eräs poika, joka oli tervannut uudet molskihousunsa, aavisti, että hänen pohjoispäälleen tapahtuu jokin vahinko kotona. Ja niin kävikin: poika sai selkäänsä.

_Afriikka_ on maanosa, jonne europpalaiset levereeraavat viinaa, kiväärejä ja kristinuskoa, ja josta viedään muihin maihin timanttia, norsunluuta ja orjia.

_Afrodite_, rakkauden jumalatar, jonka takstuolit olivat niin kuivuneet, ettei ole osattu sanoa, oliko hän teeri vai matikka.

_Agamonoecia_, perhe, jossa on setämiehiä.

_Agent provocateur_ = provokaattori on eräs tärkeämpiä hammasrattaita valtiollisissa koneistoissa.

_Agentti_, asiamies, kärkkyjä, on eräs suurempaan heimoon kuuluva loiselävä. Voidakseen elää agenttina, pitää ihmisellä olla luontoperäinen hävittömyys, leuat yhtä paria ja venyvä, hyvin koulittu omatunto.

_Agglutineeraavat kielet_ = liitävät kielet, ks. Puhemiehet ja naimiskauppojen hierojat.

_Agio_ = keinottelu, ks. Ammattirosvot.

_Agitaattori_, ks. Akutaattori.

_Agronoomi_ on viattomuuden tilassa oleva maanviljelijä.

_Agraariasiat_, ks. Maatalouskysymykset.

_Agraarikomitea_, valtion, suurlakon jälkeen asettama komitea, joka vihdoinkin sai selville, että meidän maassamme on myös maataviljelevää väestöä.

_Agraaripuolue_ on puolue, joka on harrastavinaan maanviljelijäin etuja. Vaalin aikana ovat meidän valtiolliset puolueemme kaikki agraaripuolueita, eivätkä ne silloin rakasta niin lämpimän liikuttavasi ketään muita kuin itsellisiä ja loisia.

_Agrikola_, Mikko, meidän ensimmäinen lutherilainen piispamme ja suomalainen kirjallisuuden pappa, oli onkimiehen poika Pernajasta. Enemmän kuin kukaan kuolevainen on Agrikola poikiamme pieksättänyt. Hän näet teki ensimmäisen aapisen. Suurin ansio siitä, että karjalaisilla on niin sakea tukka ja hämäläisillä tuumaa paksu selkänahka, tulee Agrikolalle. Kiitokseksi hyvän opetuksen edestä ovat poikamme pystyttäneet Mikolle muistopatsaan Viipuriin.

_Ah_ on sana, jota käytetään silloin, kun tunnustetaan rakkautta. Ah sanaa käytetään joskus myös s-nan asemasta tai sen yhteydessä silloin, kun on kysymyksessä liikavarpaille polkeminen. Silloin on sanalla teräskirkas sointu.

_Ahaa!_ purkautuu puutarhan omistajalta tarttuessaan omenan varasta takajalkaan. Samoin sanoo sokea, kun saa kirpun kiinni.

_Ahab_ oli Israelin kuningas. Hänen aikanaan panivat israelinlapset Jehovan viralta, ottaen jumalakseen Baalin.

_Ahasveerus_, ks. Jerusalemin suutari.

_Ahava, Pekka_, kauppias, Kuusamossa, oli Vienan karjalaisten kantakirjalaisia.

_Ahdin_, köysi, jolla laivan raakapuuta käännetään ja jonka pätkällä kapteeni jouduttaa laivapojan kehittymistä merimieheksi.

_Ah, hah_, sanovat taas ne, jotka saavat kosiessa rukkaset. Muuten on ah, hah sanojen käytöllä useita poikkeuksia. Ah, hah! sanoi esim, ennen Aurenin akka, kun hänet laskettiin hautaan.

_Ahlberg, Axel_ oli aikanaan maamme etevin rakastaja. Siinä kahdenkymmenenkolmen vuoden nurkissa pihkautui hän ensi kerran erääseen Julia-nimiseen italialaistyttöön suomalaisen teatterin lavalla. Siitä saakka hän tuskin muuta teki kuin rakasteli. Väliin hän kyllä kuolikin, ei kuitenkaan luonnollisella tavalla, s.o. luojan taudin tappamana, vaan Axel-paralta henki hierottiin myrkyllä, puukolla tai hirttonuoralla. Mutta huolimatta siitä, että hänet kymmeniä, jopa satojakin kertoja niin pahoin pehmitettiin, että häntä tuskin voitiin liikutellakaan kuin lapiolla, liehui hän taas parin päivän perästä entistä norjemmin lemmen kiemailussa. Rakkaus-asioissa Axel ei ollut ranttu ruuvilleen enemmänkuin mustalaisen hevonen. Tänään hän voi seikkailla kuninkaan tyttären kanssa ja vannoa hänelle taivaan ja maan kautta rakastavansa ensimäistä ja viimeistä kertaa, mutta huomenna hän naurattelee taas paimentyttöä samoilla valeilla. Väliin hänellä oli heilana mammantyttö, väliin leski, olipa joskus toisen eukkokin. Axelilla oli kyllä hauska ammatti, hauskempi vielä kuin leipurisällillä tai olutkuskarilla, mutta joka pojan ei siltä pidä ruveta ensimäiseksi rakastajaksi, siihen tarvitaan jotain muutakin kuin avara sydän ja pusuhuulet.

_Ahlgren, Kust Riekko_, rengin poika, joka jätti kuollessaan 700,000 markkaa niinkuin ei mitään. Sitä ei tee moni papinkaan poika. Mutta lienee Kust Riekkokin eläissään molemmatkin kellot huikkinut. Omaisuutensa hän testamenttasi yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

_Ahlgrenin rahaston_ korkovaroilla hankittiin ennen Tampereen ympäristöpitäjien köyhemmille kansakoulu-oppilaille kenkiä, vaatteita ja taskukelloja.

_Ahlman, Ranssi, Vertinantti_, etevä kielimies. Hänellä oli kyllä vain yksi lihallinen kieli, mutta hän osasi käyttää sitä useampaankin "sorttiin". Hänen kirjallisista töistään mainittakoon "Ruotsalais-suomalainen sanakirja" ja "Ruotsinkielen alkeiskirja" eli "Alkeisjussi", kuten sitä koululaiset ennen nimittivät. "Alkeisjussin hautajaiset" oli ennen tavanmukainen kevätjuhla Jyväskylän seminaarin kolmasluokkalaisilla.

_Ahlström, Antti_, oli eräs maamme etevimpiä tukkimiehiä, tukinuittajana, metsänlukijana, mutta varsinkin rahojen yhteen kasaan kerääjänä. Suunnattoman omaisuutensa kanssa menetteli hän osin taitavasti osin tyhmästi. Edellisellä tavalla käytti hän ne rahat, jotka hän sijoitti liikelaitoksiin ja jakoi yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja jälkimäisellä ne, jotka hän antoi talollisille maksuksi metsistään. Talolliset ovat näet järjestään tuhrutelleet tukkirahansa konjakkiin, pullakahviin ja ulkolaiseen rihkamatavaraan.

_Ahlqvist, Aukusti_, tiedemies ja runoilija. Hänen syntyessään oli ihmisillä yleisesti ja Kuopion akoilla erikseen sellainen vakaumus, että nallikka tuli maailmaan ilman asiaa. Vasta kauan jälkeen päin tuli selville, että Aukustilla taisi sittenkin olla jonkun verran syytä tulla maailmaan. Hänen ja syntymisensä on muuten peräti hämärä historia vieläkin. Tietosanakirjassa ei mainita hänen äidistään sanaakaan, lieneekö ollut ollenkaan, ja ilman Kuopion akkoja tuskin hänelle olisi saatu isääkään. Mutta huolimatta Aukustin sekavasta esille astumisesta, ja aikalaistensa juorupuheista, paisui hänestä mies, josta oli paljon hyötyä ja kunniaa kansalleen. Mutta vaikka Aukustin oma maailmaan tulo oli jotenkin vapaamielinen ja hänen elämäntyönsä kauttaaltaan uusia uria aukova, osottautui hän siinä perin vanhoilliseksi, että hän kurikoi jotenkin homeisella nuijalla Aleksis Kiven radikaalit kirjallisuus-lapsukaiset henkihieveriksi. "Kapa ei muista tuoreena ollessaan", soveltuu siis häneenkin.

_Ahkeruus_ on mitta, jolla arvioidaan palvelijain henkiset lahjat.

_Ahmatti_ on sellainen, joka tuppaa syömään saaliinsa yhdellä kertaa.

_Ahlman, Pekka_. Ollessaan säätyvaltiopäivillä, oli hänen velvollisuutenaan tärkeiden asioiden esillä ollessa esittää vapaamielisten isänmaallinen kanta navetan ikkunasta katsottuna.

_Ahneus_ on eräs elollisten luontokappalten parhaita hyveitä. Jos luoja tuon ominaisuuden ottaisi yht’äkkiä pois, seisahtuipa maailman meno jotenkin puoliltapäivin. Silloin lakkaisivat siat lihomasta, kanat munimasta, papit kantamasta voita ja jyviä, asianajajat ajamasta ihmisten asioita; henkivakuutusasiamiehissä kuivuisi lähimäisen rakkaus mitättömiin ja kauppiaissa samoin halu palvella yleisöä; pelastusarmeijalaiset lakkaisivat pelastamasta, parturit kaapimasta leukapieliä, tiedemiehet tutkimasta, lukkarit laulamasta j.n.e.

_Ahteri_ on se pää laivasta, joka on kulkiessa jälkimäisenä.

_Ah tii turakki!_ karjasee ryssä kun tapaa sopassa torakan.

_Ahti_ oli ennen vanhaan vesien herra. Hänellä oli komea kristallipalatsi syvimmällä meren pohjassa. Ahti oli mahdottoman rikas. Kaikki kalat ja muut vesi-moukeiset olivat hänen omiaan. Jos ihminen aikoi niistä murusenkin nipistää, piti hänen koreasti pyytää Ahdilta tai hänen akaltaan, Vellamolta. Sivutoimenaan harjoitti Ahti laajaa meriliikettä ja hyötyi siitäkin suunnattomasti. Mutta hänpä ei sekotellutkaan ahvieriansa millään "valtion avuilla kotimaisen laivaliikkeen elvyttämiseksi" eikä "uhrauksilla matkustajien mukavuutta silmällä pitäen" tai muilla nykyajan konsteilla. Liikkeensä hoiti hän kahden liike-elämän peruspykälän mukaan, jotka ovat oma ahneus ja toisten tyhmyys. Kun ihmiset tyhmyyksissään läksivät tuulella vesille, varautui Ahti jonkun salaisen karin kupeelle vahtiin. Kun laiva tuli lähettyville, johdatteli hän sen karille, jotta se meni tuhannen nuuskaksi. Asiat tälle pohjalle järjestettyään sujui loppu kuin itsestään. Yksinkertaisemmalla tavalla Ahti korjasi tavarat haltuunsa, sillä kauppatuttavilla oli silloin jotain muuta tekemistä, kun jaaritella "ahtaista oloista rahamarkkinoilla", "raaka-aineen vaikeasta saannista", "työvoiman kallistumisesta", "yhä lisääntyvästä kilpailusta" j.n.e. Kun ristinusko tuotiin maahamme, alkoi Ahdinkin valta ja mahti vähitellen raueta. Lopulta vaati Luoja pappien välityksellä äijän asetettavaksi vararikkotilaan. Luovutettuaan omaisuutensa häntä mahtavammalle ei ukkoparalla ollut muuta neuvoa kuin vetäytyä istukkaaksi salokulmille ja siellä hän taitaa vielä nytkin elää kitkutella. Mutta laivoja hän ei enää kykene kaatelemaan, tuskinpa ruuhtakaan. Jos nyt laiva hukkuu, tapahtuu se siitä syystä, että laivan omistajalla on pienen rahan puute tai sitten "iliman aikojaan", niinkuin Saimaan vesillä.

_Ahrain_, ase, jolla ennen tuulastettaissa kutkuteltiin hauvin niskapieliä. Sen jälkeen kun alettiin kaloja tappaa suurrysällä ja dynamiitilla, on ahrain jäänyt vanhan-aikaisena pois muodista. Nykyisin käytetään ahrainta vain kirveen ja puukon ohessa huvituskapineena maalaishäissä.

_Ahven_, kala, jonka pojat särjen ja kiiskin ohella oppivat ensin tuntemaan. Sen päähyve on ahneus, josta syystä se onkin onkimiehestä ihannekala. Luonteeltaan on ahven töykeä; ei liehittele ketään, eikä liioin salli itseään hyväiltävän. On jyrkkä perustuslaillinen ja pitää peräänantamatta kiinni oikeudestaan: ottaa onkeen silloin, kun tahtoo.

Ahven on päässyt jotenkin varoihinsa, sillä sen päässäkin on enemmän rasvaa kuin köyhän miehen aitassa. Ahven kutee silloin, kun on määhnässään.

_Aho, Juhani_, Suomen etevimpiä kirjailijoita. Hän syntyi Lapinlahden pappilan sänkykamarissa täysin lain ja evankeliumin mukaisessa järjestyksessä, joten aikalaistensa ei ole tarvinnut hänen syntymistään hävetä eikä jälkimaailman punastellen peitellä hänen vanhempiaan. Mullikkana ollessaan oli Aho pahimpia puskureita. Kaikkein kiivaimmin rynkytteli hän pappeja ja poroporvareita. Mutta antoipa hän joskus hiehoille ja kellokkaillekin aika tussosia, niin ritarillinen kuin hän pohjaltaan olikin. Aina hän kuitenkin sarviensa jälkiä silitteli villaisella. Sen jälkeen kun hänet yleisesti hyväksyttiin ja merkittiin kantakirjaan, hän esiintyi rauhan miehenä. Ahon kirjallinen työ on hyvin runsas. Lastuja hän veisteli lapiokaupalla. Paraimmat niistä ovat "Mullikka", "Hula" ja "Sasu Punanen". Romaaneista ovat suurimmat "Panu" ja "Kevät ja takatalvi" ja paraimmat "Rautatie", "Yksin" ja "Juha". Täyttäessään viisikymmentä vuotta sai Aho kauttaaltaan yksimielisen tunnustuksen kirjailijana ja suomenkielen kehittäjänä. Sanomalehdissä ja juhlapuheissa tehtiin Juhanin ruumiista, sielusta, mielestä, kielestä ja munaskuista läpileikkauksia tuhanteenkin eri suuntaan, ja useimmat tulivat lopuksi siihen tulokseen, että Aho on sisimmältä pohjaltaan ja perustukseltaan tunnelmarunoilija. Mutta kuinka kummallinen onkaan ihmisluonto! Juuri "Juhassaan" oli Aho oikeilla pohjillaan, antaen itsestään parasta, mitä hänessä oli. Mutta miten perin harvat nauttivat "Juhan" sinä herkullisena tunnelmatalkkunana, joksi Aho oli sen aikonut. Useat maiskuttelivat suutaan vakuutellen sen olevan aika hyvää, mutta että se olisi ollut vieläkin parempaa, jos tuossa talkkunassa olisi ollut paikallista puurotuntua tai viipaleita suomalaisen sonnin reidestä tai rusinoita j.n.e.

Välitöikseen teki Aho hevosajoja ja suomenteli raamattua ja huvikseen onki lohia.

Mutta musiikkimies ei Aho ollut vähääkään. Tokko lienee eläissään muuta musiseerannut kuin yhden virren. Ja tuskinpa olisi sekään purkautunut ulos, elleivät Lampén'in pojat olisi ruvenneet reessä tappelemaan.

_Ahriman_, Zoroasterin uskonopin pahahenki. Olemukseltaan on se melkein samanlainen kuin meidän vihtahousu. On lakkaamattomassa riidassa hyveiden jumalan kanssa, ja kuten meilläkin, on niidenkin kesken ihminen ainaisena riitakappaleena; molemmat tahtovat saada ihmisen palvelijakseen. Ahriman ei, ikävä kyllä, ole lähettänyt meille valokuvaansa, mutta luultavasti ei se paljon eroa ulkomuodoltaankaan meidän vihtahoususta. Akkain ja lasten mielestä on se siis tuollainen lyhyillä mullikkasarvilla ja pukinsorkilla varustettu, pitkäkorvainen mies, joka asustaa ullakolla, hautausmaalla, leikkuuhuoneessa, murhapaikoilla j.n.e. Miehistä se lienee taas tuollainen pumaatalle tuoksuva epeli, jolla on paljon sanovat lantiot, pienet jalat, hoikat nilkat, pullakat pohkeet, kysyvä povi ja herkulliset huulet.

_Ahvenanmaan saaristo_ on Turun ja Tukholman välillä ja jotenkin sillä kohdalla, jossa Turun kautta ulkomaille valtion apurahoilla matkustavat agronoomit, insinöörit y.m. alkavat saada, "mielipiteitä" ja puhua "pienen tunnustuksen antamisesta erittäin lahjakkaille kyvyille". Ahvenanmaan saariston vedet ovat hyvin kalaisia ja kalat erittäin lihavia. Se johtuu siitä, että sekä Turusta että Tukholmasta lähtevillä matkustajilla on tapana saariston kohdalla "nylkeä pukki". Saariston asukkaat ovat ruotsalaisia. Kesäisin oleskelee siellä paljon suomalaisia oppimassa ruotsia ja muutenkin irtauttamassa suomalaista moukkaa itsestään, sillä heillä on vakaa aikomus käydä joskus sivistyneestä ihmisestä.

_Aidas_, halaistu, parin sylen pituinen puu, jolla Hämeessä kuritetaan hevosta. Toisen aidassa olevat aidakset ovat mainioita polttopuita, varsinkin loisista ja itsellisistä.

_Aidaskoitunut_, sana, jota käytetään määritellessä teoltaan ja väriltään vähemmän onnistunutta naamanahkaa.

_Aie_ eli _aikomus_ merkitsee tahtomista, jonka takana on selvä käsitys tahdotun teon seurauksista. Laadultaan ovat aikomukset perin kirjavia. Niitä on synnillisiä ja synnittömiä, puolueellisia ja puolueettomia, tärkeitä ja turhanpäiväisiä, akkamaisia ja miesmäisiä j.n.e. Mutta vieläkin vaihtelevampia kuin itse aikomukset ovat niiden toteuttamistavat. Samaan päämäärään voidaan pyrkiä tuhansilla eri tavoilla. Esim, aikomusta rikastua; kuinkahan monella eri tavalla sitäkin yritetään toteuttaa! Muutamat uneksivat hyviä talonkauppoja, toiset etsivät rikasta akkaa, useat uskovat rikastuvansa sikoja porsittamalla tai kanoja munittamalla. Onpa sellaisiakin houkkioita, jotka luulevat pääsevänsä pohatoiksi pelkällä suoravartisella työllä. Usein voi jo eleistä päättää, mikä aikomus lähimmäisellä on mielessä. Jos rintalapsi itkee, tietää äiti hyvin, että se haluaa saada suuhunsa erään määrätyn nappulan. Jos näkee kaksi poikaa kyyräilevän noin syrinkarin ja keskustelevan "sisaren sukista" tai "akkain kengistä", voi olla aivan varma, että siinä on vakaa aikomus koitella, kenen paidassa kaulus kestää. Kun taloon ilmaantuu joskus vanhempi mies jonkun mullikkapojan kanssa, molemmat sunnuntaivaljaissa, ja vanhempi mies alkaa puhua mullikkapojan suuresta talosta, hyvälypsyisistä lehmistä, villaisista lampaista ja komeista porsliiniastioista, jolla aikaa mullikkapoika kyhnii niskaansa, kohauttaa housujaan ja hypistelee kellonsa periä, ymmärtää talonväki hyvin, että mullikkapojalla on eukon tarvis. Tai jos häissä kohotaksen vanhemman puoleinen kansakoulunopettaja seisaalleen oikaisten liivinsä suoraksi ja kakistellen kuin ruoto olisi kurkkuun tarttunut, saa olla vakuutettu, että "hänellä on tällä ylevällä juhlahetkellä äsken avioliittoon yhdistettyjen vanhana opettajana muutama vakava sana julkituotava".

_Aihe_ on niin paljon kuin syy eli vaikutin, josta jokin teko aiheutuu. Jos esim, virkamies siistii itsensä, panee "padan valtiksi" ja menee ylimpänsä puheille, esiintyen selkä vääränä, oikein ajattelevana kansalaisena, jolla on niin ja niin paljon avuja, niin aiheutuu tuollainen menettely siitä, että hänen kanssahakijansa johonkin virkaan ovat häntä etevämpiä ja ansiokkaampia. Aiheista puhutaan paljon myös taiteilijoiden keskuudessa. Tositaiteilijat ovat huolissaan siitä, että heillä on niin paljon aiheita, etteivät he niitä ehdi toteuttaa, vaikka saisivat kolmenkin ihmis-ijän ajan työskennellä. Tusinataiteilijat surevat taas sitä, etteivät he löydä aihetta, jossa he voisivat kykynsä täydessä loistossa esittää.

_Aika_ on jotain, jota emme voi nähdä, kuulla, tuntea, haistaa tai maistaa, vaikka olemmekin sen kanssa yhteydessä lakkaamatta, yötä päivää. Aika voi olla pitkä ja lyhyt, mutta ei paksu eikä korkea. Samoin on aika kallis, helppo, raskas, huono ja hyvä, mutta ei makea, hapan eikä lihava. Aika on pitkä esim, silloin, kun anoppi on vieraisilla, eikä sen lähdöstä näytä tulevan tuon taivaallisempaa. Pitkä on aika myös siitä, joka odottaa palkan korotusta, helluaan kadun kulmassa tai viinan hakumiestä. Rikkaiden sukulaisten elinaika on myös melkein poikkeuksetta liian pitkä. Sitävastoin on aika lyhyt esim, siitä, jolla on vekseli pankissa tai eukko matkoilla. Koululaisista ovat lupapäivät hyvin lyhyviä samoin rengeistä pyhäpäivät ja mustalaisista markkinat. Lyhyviä ovat myös postitoimistojen ja pankkien aukioloajat ja sakkotunnit klupeissa. Aika on huono kauppiaasta silloin, kun rojutavara ei mene hyvin kaupaksi, ja maalaisesta silloin, kun perunat maksavat 30 markkaa hehto. Kun ihmiset maksavat velkansa ja veronsa ryöstämättä, on asianajajilla ja nimismiehillä huono aika. Aika on kriitillinen silloin, kun suurvaltojen kesken tulee kinaa jonkun maan rosvoamisesta. Kireä on aika talonhuijareista silloin kun muutama "liikekumppani" on jonkun vähemmän onnistuneen kaupan johdosta lähetetty "Säkkijärvelle sukulaisiinsa" ja toisia yhtiötovereita röykytetään kilstuvassa. Kun sattuu vesikesiä, hallavuosia tai rutto raivoo tai sota riehuu, sanotaan olevan raskaat ajat. Joskus voi aika heittäytyä kevytmieliseksi vieläpä riettaaksikin. Sellainen on aika esim, rovastin mielestä silloin, kun seurakunnan keskuudessa ilmaantuu lehtolapsia yli kohtuullisen määrän tai kun juodaan ja tapellaan tavallista ravakammin. Jos rouva sattuu tulemaan keittiöön silloin, kun palvelijan sulhanen on parast'aikaa sukimassa kupuunsa herkkupaloja, tapahtuu rouvan tulo vallan sopimattomaan aikaan. Rikkaan appiukon kuolema taas ei koskaan tapahdu sopimattomaan aikaan, enemmän kun lihavan sivutoimen saaminenkaan.

_Aikamuoto_ on asia, jonka uskotaan uppoavan kansakouluoppilaan päähän ja myös siellä pysyvän. Tavallisen järjen mukaan kuuluisi asia tiedemiesten työpiiriin.

_Aikamies_, koiraspuolinen ihminen, jonka nenän alle ilmestyneestä lisäkasvusta ei yleisesti enää ole eri mieltä onko se karvaa vai untuvaa. Ennen aikamieheksi pääsemistään nimitetään koiraspuolista ihmistä nulikaksi, lopiksi j.n.e. Aikamiehellä on kaikenlaisia oikeuksia, jotka puuttuvat nulikalta. Aikamies saa polttaa tupakkaa muuallakin kuin nurkan juuressa ja käymälöissä ja mälliä hän saa pitää poskessaan vaikka kirkossa pelkäämättä selkäsaunaa. Aikamies sai ennen viinaa viinakaupasta ja hänellä on oikeus juoda itsensä humalaan ja pitää humalan jälkeen kohmelo. Nykyisin ovat nämä oikeudet jonkun verran eräänkaltaisella lailla rajoitettu. Aikamiehellä on vapaus pyydystää luvallisilla keinoilla itselleen heila, vaihtaa niitä mielensä mukaan, kunnes tapaa mieleisensä. Aikamies saa myös lähteä kävelylle mielensä mukaan ja tulla kotiin, koska haluttaa. Poikkeuksen alaisia ovat kuitenkin sellaiset miehet, joilla on housut takaperin s.o. tohvelisankarit.

_Aikaihminen_ eli _aik'immeinen_. Ellei ihmisen nenän alla kahteenkymmeneen ikävuoteen päästessä näyttäydy mitään lisäkasvua, katsotaan lopullisesti selvinneeksi, että hän on heikompaa sukupuolta ja häntä aletaan nimittää aikaihmiseksi. Kuten aikamiehelläkin, on aikaihmiselläkin kaikenlaisia etuoikeuksia. Aikaihminen saa esim, määrätä hameensa pituuden, hänellä on oikeus polttaa hiuksensa kippuraan kuumalla raudalla ja kun hiukset murenevat, saa hän käyttää pässin villoja täytteenä hiuslaitteessaan. Sitävastoin ei aikaihminen saa kunniansa menettämisen uhalla viettää öitään kapakassa, ei näyttäytyä juovuksissa, ei ottaa jotain miestä "kiinni" kadulla j.n.e. Aikaihminen ei myös pääse papiksi, ei lukkariksi, ei tuomariksi, eipä edes lautamieheksikään. Tämä johtuu siitä, että aikamiehet vakuuttavat luojan sanoneen aikaihmisillä olevan heikomman järjen juoksun kuin aikamiehillä. Tähän puheeseen nojaten ovat aikamiehet pidättäneet itselleen yksinomaisen oikeuden päästä lihavimpiin virkoihin ja muutenkin muokanneet maailman mieleisekseen sekä alistaneet aikaihmisen orjakseen. Todellisuudessa on aikamies edellä aikaihmisestä vain siinä, että hän on ruumiinvoimiltaan väkevämpi ja sielultaan sisukkaampi sekä heti valmis vahvistamaan puheensa ja tekonsa järkevyyden - nyrkillään. Tätä käsitystä tukee se joskus havaittava ilmiö, että milloin vaan perheessä on vaimo miestään väkevämpi ja sisukkaampi, on asioita ohjaava järkikin vaimon eikä miehen päässä.

_Aiheeton_ on teko, joka on johtunut joko perin mitättömästä tai laadultaan koomin kuin huonoista vaikuttimista. Aiheettoman vastakohta on aiheellinen. Jos tutkitaan ihmisten tekojen aiheellisuutta ja aiheettomuutta suurpiirteisesti, nimitetään sitä tieteelliseksi työksi, mutta pienin piirtein liikuskellessa nimitetään sitä rollimyllyn pyörittämiseksi. Henkilöitä, jotka tutkivat esillä olevien valtiollisten tekojen aiheellisuutta ja samalla itsekin ottavat samallaiseen työhön osaa nimitetään politiikoiksi. Mutta jolleivat he itse ota työhön osaa, ovat he vaan politikoitsevia kansalaisia. Jälkimäisiä on hyvin paljon ja ne ovat poikkeuksetta viisaampia kuin, politiikot.

_Aikakauppa_, tavaroiden myyminen ja lupaaminen toimittaa ne määrätyn ajan kuluessa. Suurimpia humoristia aikakaupoissa ovat suutarit ja räätälit, sillä ne eivät edes valevihjaksi valmista tilausta määrätyn ajan kuluessa.

_Aikakauslehti_, säännöllisesti ilmestyvä lehti, joka ilmestyy harvemmin ja johon kirjoittajat pitävät selostamiaan asioita tavallista tärkeämpinä. Laadultaan ne ovat joko hengellisiä tai maallisia. Molempia kuolta keikahtaa tuon tuostakin ja taas perustetaan uusia. Uusi hengellinen aikakauslehti saa useinkin alkunsa siitä, että on löydetty joku ennen tuntematon oikopolku taivaaseen, joka polku on valtion kartteeraamaa valtaväylää hauskempi tai suorempi. Maalliset aikakauslehdet taas palvelevat jotain aatesuuntaa tai ammattia. Jos eroitamme pois kupparit, akutaattorit ja taskuvarkaat, on jotenkin kaikilla muilla ammattilaisilla oma äänenkannattajansa.

_Aikakautinen lisäkasvu_, asia, josta vain metsäherrat ovat selvillä. Koiraspuolisen ihmisen päälaella ja leukapielissä ilmenevästä aikakautisesta lisäkasvusta ovat taas paraiten perillä parturit.

_Aika maha_ ks. Ihramaha eli talivatsa.

_Aikataulu_ on järjestyslista, jonka mukaan junien ja laivojen pitäisi tulla ja lähteä. Aikatauluihin ei kuitenkaan ole oikein luottamista, sillä junat ja laivat tulevat ja lähtevät vain jotakuinkin niihin aikoihin, mitkä taulukkoihin on merkitty. Ainoa, joka ehdottomasti pitää paikkansa, on sisävesiemme talvi-aikataulu. Junien aikatauluja tekevät henkilöt, joilla matkustavan yleisön mielestä on jonkun verran eräänkaltaista ymmärrystä käsittää vuodenaikoja, päiviä ja tunteja, mutta joilla, ei ole kaukaisin takaan aavistusta siitä, milloin minkin matkustajan paraiten sopisi lähteä matkalle. Tästä onkin seurannut paljon nurinaa, eikä se lopu ennenkuin aikataulujen laatijat ovat kehittyneet sille asteelle, että he jo aikataulua tehdessään arvaavat, milloin ihmiset saavat vekseliasiansa järjestetyiksi, koska selviävät humalastaan ja muutoinkin ovat valmiita taipaleelle.

_Aine_ on ollut pahimpia riitakapuloita tiedemiesten keskuudessa. Jo vanhoista ajoista on aineesta kiistetty, että onko se mitään, vai eikö, ja jos aine on jotain, niin mitä se sitten on? Ainetta on myllätty ja jyllätty, punnittu ja mitattu, käsitetty ja ymmärretty, ja kun ymmärrys on loppunut, niin usko on alkanut. Niinpä sitten onkin muodostunut monta eri uskoa aineesta. Ahtaammassa merkityksessä käsitetään aineella jotain "kouraan tuntuvaa", josta tai johon jotain toista ainetta yhdistämällä voidaan jotain tehdä. Niinpä jos esim, jauhot, vesi, hiiva, halot ja vaimoihminen sopivalla tavalla yhdistetään, on tuloksena - leipä. Samoin, jos parkittu lehmän vuota, kyläsuutari, piki, naskali, rihma ja sianharjas yhdistetään, muodostuu yhdistelmästä lapikkaat ei pieksut. Aina ei aineyhdistelmistä muodostu olemukseltaan niin valmista kuin leipä ja lapikkaat. Niinpä jos yhdistää omenan kahteen poikaan, niin tulee siitä vain tappelu. Väliin supistuu tulos vieläkin vähempään. Faraon unessa näkemät laihat lehmät nielivät lihavia lehmiä kuin purasnuijia eikä karva tullut sen kiiltävämmäksi, lieneekö edes märehtimään pannut.

Aineita voi yhdistellä, paitsi toisiin aineisiin, myös pelkkiin järkikäsitteisiin. Jos esim, mies yhdistetään johonkin virkaan, on tuloksena virkamies. Sama on seurauksena silloinkin, kun miehen asemasta käytetään naista, nainen muuttuu virkamieheksi, kuitenkaan kadottamatta sukupuolisia ominaisuuksiaan. Joskus muuttuu aine tai aineröykkiö vallan toiseksi aivan itsestään. Niinpä voi viskaali muuttua kuvernementin sihteeriksi, lautamies herrastuomariksi, maanviljelijä kunnallisneuvokseksi, jukopää hovineuvokseksi, ilman mitään sekotuksia.

_Aineellinen_ on olento, jonka pääharrastuksena ovat aineelliset asiat. Aineellisen vastakohta on henkinen. Aineellinen on esim, sika, jonka henkinen harrastuspiiri on verrattain suppea. Aineelliseksi voi myös helposti muuttua talonomistaja kaupungissa, koroillaan eläjä ja syytinkiläinen.

_Ainekirjoitus_ on pahimpia loukkauskiviä ylioppilastutkinnossa syystä, että siinä on hankalampi "luntata" kuin muissa aineissa. Ainekirjoituksessa ei käsitellä ainoastaan kouraantuntuvia aineita, vaan yleisesti sommitellaan äidinkielellä kirjoitelmia mitä kulloinkin mieleen johtuu. Ainekirjoituksen opetus aljetaan jo kiertokoulussa ja sitten sitä jatkuu läpi kaikkien koulujen paitsi rippikoulun. Luoja itse on kyllä lähestynyt ihmisiä kirjallisesti, tehnyt kirjalliset sopimukset y.m., mutta ihmisten kanssa ei hän ryhdy kirjeenvaihtoon. Vihtahousu on sitä vastoin tehnyt ihmisten kanssa molemmin puoliset sopimukset kirjallisesti. Varsinkin silloin, kun joku ennenvanhaan äkkiä rikastui, tiedettin hänen myyneen sielunsa vihtahousulle "urkkomissa" ja kirjoittaneen kauppakirjan omalla verellään. Nykyisin käyttää vihtahousukin jo valmiiksi painetuita kaavakkeita, sen kun tökkää vaan nimensä alle.

_Aineen korjaus_ eli "pukitus" on opettajista kaikkein kuitimpia tehtäviä.

_Ainevihko_, vihko, johon ainekirjoitus kirjoitetaan. Alemmilla luokilla on oppilailla tapana käyttää ainevihkoa myös nenäliinanaan.

_Aineen jäsennys_ tarkoittaa sitä, kun opettaja purustaa kirjoitettavan aineen määrättyihin märepaloihin ja nielettää ne oppilailla. Uudemman opetusmenettelyn mukaan annetaan oppilaille vain asia, josta saa itse kukin kirjoittaa aineen kykynsä mukaan. Kun oppilaille näin menetellen annetaan tilaisuus itse pureksia ruokansa, otaksutaan henkisten hampaiden paremmin karkenevan.

_Aineenvaihdoksella_ ymmärretään sitä, kun elollinen olento muuttaa erinäisiä aineita oman olemuksensa rakennustarpeiksi samalla hyljäten ehtimiseen ne kudososat, jotka ovat kuluneet kelvottomiksi. Niitä aineita, joita elolliset olennot käyttävät, sanotaan ravinto-aineiksi. Kasvit saavat ravintonsa maasta ja ilmasta, eläimet syövät taas kasvia ja toisia eläimiä. Aineenvaihdos ei ole yhtä vilkas samanlaisillakaan luontokappaleilla. Ihmisistä on vilkkain vaihdos lapsilla ja kulkureilla. Siinä syy, minkätähden kulkureilla on aina nälkä ja minkätähden lapset varnuavat lakkaamatta kakkua. Kun eläin ahtaa sisäänsä ravinto-aineita enemmän kuin hän tarvitsee, muuttuu liha-aines rasvaksi ja kasautuu erityisiin paikkoihin. Sialla on rasvamakasiini levinnyt ympäri ruumiin. Ihminen on taas vuokrannut liikarasvalleen säilytyspaikan vatsalta. Sellaisia ihmisiä, jotka harrastavat rasvan kartuttamista laajaperäisemmin, haukkuvat laihat talivatsoiksi, itra- ja mätimahoiksi.

_Aino_, Joukahaisen sisar, joka ennen juoksi järveen, kun meni vaimoksi Väinämöiselle, ikälopulle ukonkupekselle. Aino-runo on Kalevalan kauneimpia. Se on antanut aihetta moneen taideluomaan. Eräs niistä Gallén-Kallelan maalaama Aino-taulu herätti aikoinaan kovan jupakan. Taiteilija oli maalannut Aino-neidon alastomaksi ja sekös rikkoi vatsan monelta. Useimmat kirkuivat, että taulu on roviolla poltettava ja sen sijakin Ateneumin seinällä kataiteltava, muutoin luoja rankaisee hallavuosilla, ruttotaudeilla j.n.e. Maltillisimmat eivät tahtoneet hävittää taideteosta, mutta esittivät, että eräs paikka Ainossa on peitettävä viikunan lehdellä, ikäänkuin ihmiset eivät sen alle olisi kurkistelleet, kuten eräs irvihammas viikunanlehtimielisille huomautti.

_Ainoa vekseli_ eli solovekseli, ei merkitse sitä, että henkilöllä, joka sen on hyväksynyt, on vaan yksi vekseli pankissa hautumassa, vaan sitä, että vekseliä on laadittu vain yksi kappale. Vekselit ovat joko vääriä tai oikeita. Vääränä pidetään sellaista vekseliä, johon on pistetty nimiä asianomaisilta lupaa kysymättä. Väärät vekselit ovat varmimpia arvopapereita, sillä verrattain harvoissa tapauksissa ne lasketaan menemään protestiin. Oikeita vekseleitä on useamman laatuisia, kuten maisterivekseleitä, apuvekseleitä, lankkuvekseleitä, talonkauppa-vekseleitä j.n.e. Viimeksimainituita käyttävät talonhuijarit ja niiden arvo on hyvin vaihteleva.

_Ala-arvoinen_, aine tai asia, jonka hyvät ominaisuudet eivät kohoa yleisesti hyväksyttyyn määrään. Ala-arvoinen maito on sellaista, johon on lirautettu vettä tavallista runsaammin. Laissa on tarkkaan määrätty, miten paljon prosenteissa määrättynä maidon pitää sisältää ravinto-aineita ennenkuin sitä saa julkisesti kaupata. Jos vettä on kolautettu liiemmalta saa sakkoa niin, että rapisee. Ala-arvoinen paperi esim, osakekirja, jolla ei ole muuta kuin korean paperin arvo. Rahamiehillä ja romukauppiailla on sellaisia papereita kaikkein runsaimmin.

_Airollinen_, soutaja. Sisävesillä käytetään tavallisesti soutajana naista, sillä kansalla on sellainen luulo, että jos nainen on perässä, niin kalavedet pilautuvat.

_Airot_, veneen soutuvehkeet.

_Airut_ oli ennenvanhaan ylhäisen henkilön juoksupoika.

Nykyään nimitetään airueiksi juhlien ohjaajia. Niiksi valitaan tavallisesti paikkakunnan koreimpia poikia.

_Aisankannattaja_, aviomies, jolla on "housut takaperin" jalassa. Aisankannattaja on myös jokin vähäpätöinen henkilö jotain työtä tehtäessä ja asiaa ajettaessa.

_Aisanpätkä_, eräs käytännöllisempiä tappeluaseita.

_Aisat_, ajoneuvojen vedinpuut. Parhaat reen aisat saadaan toisen maalla kasvavasta pihlajasta.

_Aistillinen puku_, naisen puku, jossa naiselliset sulot paljastuvat tavallista enemmän miesten ihaltavaksi.

_Aistilliset liikkeet_, ks. Kansainväliset kintunvilkiittajat.

_Aistinhairahdus_ on havaintoerehdys. Ne ovat todellisia ja teennäisiä. Jälkimäiseen ryhmään kuuluvia on esim, jos henkilö ei näe halpa-arvoisempaa kadulla tai muulla yleisellä paikalla. Hyvin paljon tapahtuu aistinhairahduksia sanomalehdissä. Pitkät polemiikit eli riitakirjoitukset rakentuvat pääasiallisesti aistinhairahduksille; vastustaja on tappelutoverinsa kirjoituksessa joko nähnyt jonkun kohdan väärin tai käsittänyt sen päinvastoin kuin olisi pitänyt j.n.e. Useissa tapauksissa ei riiteleviltä aistinhairahdukset loppuisi, ellei toimitus auttaisi asiaa oikealle tolalle sitomalla kummankin riitelijän "viimeisen sanasen" yhteen nippuun ja pistäisi sen - paperikoppaan. Paperikopassa tapahtuu enää verrattain harvoin enemmän näkö- kuin ymmärryshäiriöitäkään.