Part 4

Kotikii on silloin kirkas Sekä aurinkoene, Hapannoama, murnotuskaa Ei ies siin ou loene — Yks on toevo, usko, lempi, Niinku yks on sänky, Eikä myrskyt tunnu, vaekka Muuvvalla ne mänkyy.

Ja ku ympärille nousoo Pikku enkeleitä Jumaloemaa, rakastammaa Vanahempijjaa - Teitä, Niitä sekä isänmoata Rakastaissa aena Ellee lerotelkoo sitte Oekee onnekkaena!

Kaarlo Hemmo (Kaarlo Tiihonen).

_Soinis-Jussi_ (pankkiin tultuaan): Onkoon piärovast kotosalla?

_Pankkivirkailija_ (osottaen johtokunnan huoneeseen): Tuolla se sakastin puolella.

* * * * *

Tukkipomolta, jonka nimi on Boman, tiedustelee Sarkaharjun Taavetti: - Mitenkä kaavan sitä pittää palavella virmoo, jotta piäsöö oikein Puumanniks?

* * * * *

_Automyyjä_ (innokkaalle hevosen kasvattajalle): Myykää vain se oriinne pois ja ostakaa auto. Autoa ei tarvitse ainakaan joutilaana tallissa ruokkia.

_Isäntä_: Kyllähän se voorti kulukusa puolesta mänis, mut se hänen ties, miten sitä meijän varsantekijät suvahteis.

* * * * *

Ensi kerran autolla ajettuaan selvittää Tuusjärven ukkeli: - Soon sitte hurjoo männöö tuolla aatolla kulukiissa, ihan siinä partai juoksoo piklankana perässä.

* * * * *

_Vankilan pastori_: Mistäs rikoksesta te olette tänne joutunut?

_Vanki_: Söinpähän kerran uuvispuuron kanssa leipee.

* * * * *

_Isäntä_: Kyllä tuollaisella ruumiilla passois työtä tehä, eikä talosta talloon kuleksia ja tuvan penkillä pötkehtijä.

_Laiska-Lassi_: Voi hyvä isäntä, kun minä tekisinnii mielelläni työtä, jos sei veis niin paljo aikoo.

* * * * *

Rupesipa kerran Itämerellä ukko-Riekko vahtivuorolta päästyään syömään. Mutta samassa heilahtelee laiva pahan kerran paiskaten ukon kanssin lattialle istuilleen ja leivät, kala- ja voipunkat syliin, jolloin ukko murahtaa:

- Luulookkoon se nyt, että minä syön kaikki yhellä kertoo.

* * * * *

Kala-Taavetti saattelee herrasväkeä järven yli. Tuulee navakasti ja keskellä järveä alkavat kyydittävät kiljua:

- Vene kaatuu, kaatuu tuossa paikassa ja kohta ollaan järvessä.

_Kala-Taavetti_: No, kesäinen ves, ei siinä vilustu...

* * * * *

- Montako sullon hevosta nykyjään?

- Se ensimäinenpä se on vuan yksinlukkiin.

- No, eipä, eipä sitä juuri sen vähempee kehtoo isäntämies pitteekkää.

Oamupuhteella.

Kirj. O. Räisänen.

Akka herree, tuler roapii, lieteen pistää pannun, koapii pohjospuoltaa, haakottelloo, siristellen sihtoo kelloo, toata räekkee, naksuttajjoo: neljästä on hintiv vajjoo - —

Soap jo viimmenj jaahot pannuun. Vilikasoo ukko-Jannuun, joka vielä vettää unta, niinkuin muuhii tupa-kunta. Sikiöitä siellä teällä, lattialla, penkkiin peällä. Uunin kuppeella om piika, peite potkittuna poes, kul liika lämmin tullunna on tälle lihavalle ryllykälle - -.

Havahtuupa viimmenj ukkoe, haakotuttaa häntäe: hohhoe! Kämpii siitä lattialle katastaa jo pihasalle — koapii siinä kaenaloetaan, mulukuiloo kakaroetaan. Herättääpä ylös piijjan murahtaen piener riijan: - niinkuh hako siinä - makkoo, — kello viijettä jo hakkoo — koko päevee passoom muoata — — Piika ihan säekäht, toata, tormasj ylös, voatteet vetj peällesä ja aeva' hetj hävisj, männen navetalle. Ukkoe siitä pihasalle pistäätyy - näet nurkan taa — — Eiline' om poskessaa’ aeka mälli, sitä siirtää. — Keltaviiruh hankeem piirtää - —

Palloo toaisj jo tuppaan siitä, kylymä kun selekpiitä karmii. Akka kuppiij jo koataa kahvin, sannoo: no toassa kaete toata oes' — luirua - ka, hörppee, poes - — —

Hörppee. Kaevaa piippuvärkit, näköjäsä oekeen tärkit kapistukset. Kessujasa polttaa siinä istuissasa, eekä mietij justiim mittää — totta huokastahhii pittää — kerkiää tok vähemmälläe ohha aekoo päevemmälläe − — —

Piikae tulloo navetasta elikoeta ruokkimasta. Sannoo niinkuih hättäessäsä: - Torstikki on touhullansa.

- Sitäkö se pittiim myyvä härkä, sekä rahat syyvvä, — akka äkäsenä mannoo. Sylykäsöö ukko, sannoo: - Mikäs toassa nyt on hätä — jotta iham mannoot tätä. — Löyskäv Ville lupasj härkee silloinj ku' on tarve tärkee − − −

Piika lähtii siitä pija' tormuuttammaa Torstikkija - — —

Ehkä ensimmäisiä vääränrahantekijöitä maassamme olivat Talviainen ja Turpeinen. Ainakin he olivat maailman kaikkein huumorintajuisimpia väärentäjiä. Kun heidän piti kirjoittaa nimensä siihen kohtaan, mihin pankinjohtajatkin sen piirtävät, ei heidän mielestään Talviainen ja Turpeinen olleet kyllin hienoja nimiä. He koettivat saada nimiinsä hiukan ruotsalaista väritystä ja kirjoittivat: "Dalviainen ja Durbeinen." Mutta ei sillä hyvä. He painattivat seteleihin sitä paitsi seuraavan sutkauksen:

"Suomen pankki _ei_ maksa tästä setelistä kymmenen markkaa!"

Oikeastaan miehet eivät olleet muodollisesti syypäät rikokseen. Ensiksikin he käyttivät omia nimiään seteleissä, joten itsekullakin oli tilaisuus arvostella heidän lunastuskykyään miten tahtoi. Eivät siis väärentäneet kenenkään nimeä. Toiseksi: he suoraan lausuivat julki, ettei Suomen pankki niitä suinkaan lunasta. Olivatpahan vain savolaisia, leikillisiä sutkauttelijoita, jotka ottivat sutkauksistaan hyvän maksun, ehkä paremman kuin moni suuri kirjailija.

Suomen laki ei tajua huumoria. Mikäli tiedetään joutuivat Dalviainen ja Durbeinen tiilejä laskemaan Kakolaan tai muuhun yhtä epämukavaan vankilaan.

Valitus runo

ylitzen caiken tyhmyden / Ahdas-Mielisyden / ja Noituden harioituxen / quin Ihmisildä käytetän vielä Nyky-Päivinä. Suomenkielen siteitä

TATU PECKARISELDA cocon ja Pränttin pandu

Ah quinga cauhisdus / tusca / nöyrän Mielen valda / Tutkeisan Mailman meno nijn Yldä / quin aida. See päänäns pahutt ombi ia Synnin lica / Quin rabacoss rypeisän yx riedas Sica.

Nytt ylpiydest pullisdu Ihmis-Sucu aivan / Hee röyckiäst hallitt pyydä Maan ja Taivan Nytt Luonon laeist ia Laitoxist eij pijta cucan / Vaan väärisdät ia falskat ne tyhmän iärges mucan.

Hee Velhoin Osvijtall ylös-löysit glasi-putket / Nijll cuuda / Auringota muca läpitz tutkeit. Hee falskeill consteilans fangitzit Pitkäisen Blicxtin / Glasi-pottijn sen pistit / ja cutzut valox Electritzin.

Eij maasa mateleman enän Ihmis-parca tyty / Noituden toimituxin on heilä yx kijren hyty. Hee Aeroplani-Coucon sijvill räpisdät ilmass / Gans Turiain ja Yököin hee lendelet kilvass.

Heill Authomobijlit muca Bentzin-Voimall lijcku / Vaick vissist itz Beelzebub nijss pyörisä kijcku. See culkeisans pärisdä / ja ilkiän haisun lyckä sisäst. Å Ihminen / Se Bentzin käy ulgos Synnin Isäst.

Hee luulet cuulevans Taivan ilon maalisill corvill / Quin Rienaia heit skoiia Rathiio-Torvill. Hen Cinemathographeit seinill muca elävix teke / Eij quingan nijss Hengi löydy / sen vijsas näke.

Quin porsat hee Ravindotans nuuskit ja tongit. Cuulema jongilaist Vitaminij hee ruastans ongit Josco hee minkän löysit / en usco Minä sitä. On surket quin tyhmys viel nyky-Mailmass itä.

Näin turhuden / Synnin toimiss hee aigans huckat / Guin räknat ja tutkit ja Machinoidans ruckat. Taincaldaist meno hee cutzut _Kehityxex_ muca / Vaick tacaperin hee culget / sen havaitze ios cuca.

Tätäkän kirioidust hee tuskin ymmärdä mahdat / Quin iärgens siat heill pääsäns on lian ahtat. Opix ja oiennuxex heill quingin tämä tulcan. Nytt corvatan taca Murhell pistän Kynä-Sulcan.

Ku ratijovehkeitä syvämmualle laitettiin.

Ku tässä Savo heemojulukasussa hoastetaa vissii kaekista ihmeasijoista, niin eehä tuo taetas pahhoo tehä, jos muutamalla sanalla sannoo livvaattas tästäe asijasta, ku niitä ratijorakkineita alako ilimestyä tännehhii Savommuaha ja tännekkii Mäläklahe kylälle.

Se yritti olla kummdo aekoo... Siitä kun niät muutamissa paekossa pitivät iha ihtesä piäjuavelin - joka siihe syntii immeestä keekuttaa ja nytkyttää - keksintönä. Kyllähä tua miesväk paremmi käsitti, että nykyaeja viisaus ja se tekniikkaha tässä pelloo, mut akkojen järk tahto sakkeentuva siinä asijassa. Oljha nuita semmosijakkii akkoja varsinnii nuoremmissa, jotka muutamissa paekossa oekee ruihnasivat laettamaa ratijota, mutta semmoset vähä vanahemmapuoleiset akat eevät ymmärtännä tämä ratijom piälle kerrassaa mittää, tekivätpä sitten myöhemmi hankaluuttakii koko asijassa. Niinpä minunnii toespuoleisenj säksätti hirveesti ku kuul, että minä meenoon lähtee ratijota hakemaa kirkonkylästä. Panj kelevoto rahakukkaronniip piiloo, vua minä naaroo höksötim mokomalle ..hehe.. ja pistin ruuna aesoe ja ajjoo huilautin kirkonkyllää, ja oljpa tuota Mikko Tolose luona sev verra luottoo, että anto velaksii. Tiesihäm minä, että ku eukko soap kuulla yhe illa ratijota, nii antaa kukkaro jo iha lemmessä poekkee ja pittää muutennii hyvänä, iha kaalastapittäe...

Nii sitte toen ne ratijovehkeet ja voe taetamato, mite eokko älämens, ku rengit alako laitella antennimastoja pystyy. Olj sitä sillo yhenkerra iäntä Myhkyrimäellä, mut ratijo vua laetettiin paekollee, ja kohta alettii sitä sitten vinguttoo. Vinkuha se kelevoto ensi ku sijan porsasta oes aeja raassa vinguttanna ja se pist akannii vielä enemmä vihaks.

Eehäm myö ensaluks osattu niitä annootia ja mukkulaattoria vissiinkää kytkee oekeella tavalla, koskapa pahhuus pit niim pahhoo elämee ja vuoroo sano jonnii sanannii, pistpä vällii vähä rysseekii. Monta iltooha sen mokoma kans män tuhratessa ja se lisäs akalle intoo. Kyllä siinä Myhkyrimmäk raeku ku uamusta iltaa paahas näetä nykyaeja vehkeetä ja hullutuksia, ja nii olj iha ku äkääntynyt kana, että ee tahtonne yöpuulleenkaa asettuva, vua mourus vielä sängystäännii. Eehä siihe sängy lähelle ollunna ietimistäkää minulla sillo, vua makkailinpa saanassa niin kaava, ku suatii vehkeet reelaa ja piästii eukom pahhoo tuulta sillä laahuttammaa.

Tämä kuntoon suant kest kuitennii nii kaava, että eukko rukka mänetti kokonaa malttisa.

- Siinä sen kans joka ilta puolee yöhö tuhrootte ja poltatte kallista öljyvä ilima-aekojaa ja päevällä ee tule töistä mittää, älämes ja ku toeset vielä alako suotta-aekojaa mokomata härnäilemmää, nii eekös kelevoto ottanna korentata ja hujjaattanna koko värkkiä nuri.

Pisthän tuo vähä vihaks, mut aattelin, että etpä toesta kertoo tie sitä, etkä aenakaa yletä antennia hujjaattoo lattiaa, on se siks korkeella. Kävin hakemassa uuve värki ja sepä alakokii kohta laaloo ja panna kaekinpuolim parastaa.

Jo eukkokii tukkes suusa ja seol hyväm merkki. Ku sitte pantii pyhäoamuna kirkkotoemitus kuulumaa, nii sillo jo euko syväala sulj kokonaa ratijota kohtaa. Siihe tulj muihe jookkoo istumaa ja ihmeessää näätti oleva. Kun siihe sattu muitae kylä eukkoja, nii kilivan siinä sitte kehuvat ja rijostivat ratijota, että ku ee tarvii ennee lähtee tästäpittäe kirkkoo kulukee rutkittammaa.

Eekö ollut eukko iha sillälaella asija?

He... oljha se...

Ja siitä se sitte läks alaku niihe laettamissee Mäläklahe kylälläkkii niinku muuvallakkii. Oljha sitä taenna olla samallaesta kähäkkätä muuvallae ee vua meellä, koskapaha Holopaise eukkokii olj nii tuskaantunna ens alussa siihe vinkumissee ja turisemissee, ku ee nekkää käenkiänteessä soanna vehettä kuntoo, että olj herja koatanna piimävellijä koko ratijoluatiko täätee ja äkässynnä, että siino ruokoo, että jaksat vielä kovemmi huutoo ..hehe..

Nii että mittee minum pit sannookkaa..

Nii siitä, että nyt tämä ratijolaetos on tullunna meille jo nii mieleeseks, että ee hennottas siitä erota millää. Enne minnäe hyvästä hevosestanj vaekka luopusi ku tästä ratijosta. Tämä ku on niät meelle moalaesille semmone sivistyslaetos, ettee sitä korvoo mikkää.

Soaha kuulla esitelmiä kaekista tärkeestä asijoesta ja sitte vällii mussiikkia - elekee naaroo, kyllä minä mussiikkia ymmärrän, vaekkoon vähä tolohon näköne - ja laaluva jos minkä sorttista. Entäs sitte, kun ee tarvihe pyhästä uamupäiveesä ilima-aekojaa istuva nököttee, vua ku suap ensim mahasa täätee ja ruokalevot piälle, nii siinä alakaa urut soeja höröttee iha korva juuressa. Tämä kirkkotoemitus tekköö oekee mukavoo, ku sua joka pyhä olla kotonaan kirkossa, eekä tarvii lähtee tuiskuu ja vessatteesee.

Entäs sitten kuv vällii soahaa kuulla mukavia juttuja ja tanssipelinnii lirraatosta. Sehä se on nuorev väe mielee, eevätkä sillo pakkoo kyllee juoksemaa ja jootavassa aekoosa ja voimijaa kuluttammaa. Ja jos sattuu olemaa oekee tanssinkitka nuorilla, nii soavatpa siinä pyörähteekkii mielesä hyvikkeeks, että oovat sitten virkumpia tuas työhönnii käämää.

Ja monta muuta hyvvee puoltaha tällä ratijolla on jokkaeselle, mut meelle mualaesille varsinnii. Ja tyytyväesijä on oltu ohjelmiinnii.

Joka niistä männöö kirjeellä taekka muute marisemmaa, on iha taetamatom pölöhö. Kun kerra viisaat ja oekeet immeeset on tyytyväesijä näehi ohjelmii, nii pitäs sillo joutavii oekkuilijoehe pittee suusa korreesti kiini, eekä tyhjee lööhästellä. Sitä mieltä myö ollaa siellä Mäläklahem puolla ja eekö liene samat mielet joka paekassa, näetä muutamia hoohakkeeta lukkuun ottamata, jotka on kun pahaset musikat, että kun on jo vehnästä nenän alla, nii pitäs vielä soaha sokerleepee.

Ohan tuota kuultu siellä Mäläklahem puolla semmostakkii, että tässä ratijohommassa pitäs muka ruveta mullistelemaa ja muuttelemmaa niät siihe suoattae, että valtijom pitäs muka ottoo koko tämä ratijohuusholli hotteellee.

Mut siihe sanom minä ja kaekki muuttii mualaeset, että siitä ee tule kerrassaa mittää. Kyllä sillä ukkovaltijorukalla on hikkee asti hiäreemistä muussae, että ee tarvihe ennee lissee laettoo pyyvyksiä sen niskaa. Sittehä täällä ee kuulla muuta kuv valtijollisiä asijoeta ja puoluvejuttuja, joita myö suahaa iha tarpeeks sanomalehistäkkii. Kyllä sillä valtijolla on työtä siinäe, ku koettaa suaha virkarenkijää pysymää paekollaa, ee siinä tarvii ennee ratijota vastuksina.

Hyvähä tämä ra ti jo pakana on. Kuv vua suavat hyvvee ohjelmoo ja sittev vällii aena oekee raelakoeta poloka hykääksiä.

V. K-nen (Veikko Korhonen).

Istua torjottaapa Hisko-suutari tupansa penkillä muutamana maanantai-aamuna kohmelon kutkeissa. Tulee "Sepeli"-koira tervehtimään isäntäänsä. Hisko silittää "Sepeliä" ja juttelee: - Miten hyvä koeralla on ollakkaa, kun sei juo viinoo, eikä tarvihe pittee kohmeloo.

_Emäntä_: Kylläpoes sullae jo aika ruveta koeraks..

* * * * *

Alkoivatpa Sonkajärven sepän perunat lähteä kävelemään kuopasta ilman lupaa. Jäipä seppä kerran vahtimaan nähdäkseen rosvon naamasta naamaan. Rosvo tulikin ja painautui perunakuoppaan ja seppä laskeutui kohta lyhty kädessä perästä. Voro hätkähtää, mutta seppä alkaa rauhoittaa:

- Kah! Naapurin Pekkahan se onnii ja minä kun luulin rosvon tiällä käävän perunaverolla.

Kun Pekka rupes säkkiään tyhjentämään, jutteli seppä edelleen totisena:

- Anna vuan olla perunat pussissaes tai pistä vaekka vähä lissee, jottei reissus ihan vätyksellee lörrää. Mut muista panna kuopan suu hyväst kiini lähtiissäs.

* * * * *

- Tuolla naapurissa oljvatte tappaneet sen mahottoman suuren sijan.

- Vai nii - kukkaa tuosta hengen otti?

- Ei kuulu kelevannee kellekkää - ilimaan oljvatte vuan piästäneet.

* * * * *

Korven Mikko Lienalleen: Tules pitelemmää tuan ruuna jalakoo, jotta suan kengän kiini isketyksi.

- Mut jos se potkasoo...?

- No, riäkäsemällähän siitä piäset.

KINKERILLÄ.

_Rovasti_: (ajellen perästä parempaan elämään pääsyn vaikeutta) Voiko kukaan sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle tässä maailmassa?

Kun ei vastausta ala keltään irrota, rupeaa hän heruttelemaan Niskalan Iisakkia, joka, vaikka olikin tunnettu sutkauttelija, ei ollut vieras paremmillekaan asioille. - No, Iisakki, onhan sinun suupielissäsi ennen tuulta puheen juureksi piisannut, vai joko löi tuo kysymys aivan ölleröksi. Etkö osaa sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle?

_Iisakki_: (jota ei ahdisteleminen oikein miellyttänyt) Kirnun nuoleminen, kun ei mahu piä eikä yletä kiel.

_Rovasti_: Ja niin saisit vaan vesi suussa kirnuun katsella, ellet älyäisi vanteita irti kopsautella.

Niin sai sitten rovasti hyvän aiheen alun puhua Iisakille kuten muillekin synnin vanteista ja taivaallisista herkuista. Ja toimituksen loputtua niin rovasti kuin kinkeriväki tunsi päässeensä entistään läheisempiin suhteisiin.

* * * * *

- Siinolj tuas naala ruumiskirstuis, tuumi savolaissälli tarjottuaan ryypyn kaverilleen.

- Niinpä iske yksintein toinennii, kerran kun on vasara käessäsi tuumi kaveri.

* * * * *

Sakari on poikineen Kumpulassa korjaamassa nuottaa. Kun poika ihmettelee, ettei heille annettukaan päiväkahvia kun yks kuppi kummallekin, jorauttaa Sakari:

- Kaiketi on toinen kuppi särkynnä.

* * * * *

_Jolla paljon on, sille enempi annetaan._

_Joro_ (suuren lumituiskun jälkeen): Tais sitä tuota lunta tulla siellä teijännii kylässä?

_Jere_: Eihän sitä sitäkää kaikille yhenverran anneta, vuan jollon isot mua-alat, se suap enemp ja pienpalstaset vähemp.

* * * * *

Ihatsunlahteen tulee reisusälli ja pyytää ruokaa maksua vastaan. Syötyään tiedustelee hän maksun määrää. Kun hän pitää hintaa liian kalliina, arvelee isäntä puolestaan:

- Jos piet hintoo kalliina, nii alota uuvestaan.

* * * * *

- Tuosta pojasta mies tulee, arveli lääkäri, kun hän leikkasi kolmivuotiasta naskalia ja poika horroksissa lauleli:

- Mittä minä taitin tellaiten heilan, jolloit tuhantia tatkutta. Viit minä hänen lemmettäin, ei te kaavan kettä kumminkaan.

* * * * *

_Syytä "jiävätä"_.

_Tuomari_: Onko vastaajalla mitään syytä jäävätä todistaja-Oikarista?

_Vastaaja_ (silmäillen Oikarisen puolen metrin pituisia takapassaria): Mikä toista ja tuollainen on, jolla kulukiissa takapuol muata viistää.

* * * * *

Ystävä, jolta Pettäin Lassi, vanhapoika kohmelossa elämätään surkeillen ja vaivojaan valitellen kärttää päänparannusta:

- Kyllä soon nyt Lassi sillä lailla, että ellet sinä tie kiännettä elämääs ja ota eukkoo, nii sulle ei kunnian kukko laala.

_Lassi_ (oltuaan hetkisen aatoksissaan): Voishan se olla hyväks sekkii, mut misteepähän sen eukon nyt tähän tuskaan tempoo...

* * * * *

Leppävirtalainen kehuu hevostaan: - Ja siinon sitten otus, jottei oo jokkaisen turvelon tallissa. Kato sen rintoo, eikö se oo kun ryövärillä ja silimäile sen reisijä, eikö ne oo kun joulumakkarat. Ja jos ajat, niin joka jouh soip erj iänellä.

* * * * *

_Eukko_ (tulee sianporsaita talosta ostamaan): Onko nämä nyt sitä äkkiviäree lyhytkärsärotuva?

_Isäntä_: No nii äkkiviärän lyhyttä, jotta pittää lusjkalla syöttee, kun ohta yltää altaan pohjaan ennen kärsän-piätä.

* * * * *

Lassilassa on välikäräjät ja käräjäherrat pitävät muutamana yönä talon halkaisevaa remua asuntopuolellaan.

_Emäntä_ (heräten kesken makeinta untaan): Herra jee! Mikä metelj ja huuto tuolla herrain puolella oikeen on?

_Isäntä_ (kääntää kylkeään ja vetäisee nahkasten lievettä korvuksilleen): Soon vuan sitä lainhuutoo.

* * * * *

- Vieläkö se Villiina ossoes - Jos niinku yritettäsj -?

- Voe voe - toata nyt toammosta kuj jenkkoo - pyh! Minusta tok' lähtöö, ku' oekeeh heruttelloo, vaekka ihteesä vinteriskoo!

* * * * *

Turun puolen mies Kuopion ajurille: Tieräks' mist' sais potin viinaa?

_Ajuri_: Mistees minä sellaisija tietäsin, mutt - istukeehan tuonne rekkeen, jos tuolla ruunalla ois jottain kiikarissaan!

* * * * *

Ville oli lähdössä laskiaisajelulle, mutta aikoikin jäädä pois, kun ei ollut daamia. Joku kehoitti häntä ottamaan pitkän Eveliinan, johon Ville lausui:

Enpä arvannu ottoo takarekkee.

* * * * *

_Hämäläinen souvaripoika_: (tarkastellen kaverinsa pukeutumispuuhia) Eikö sinulla Iikka ole paitaakaan päälläsi?

_Savolais-Iisakki_: Mittee sitä paijalla kerran kun on simpsetti kaulassa.

* * * * *

_Valokuvaajalla._

- Nyt vähän aikaa hiljaa - hymyilkää kauniisti - vielä enemmän. Vetäkää alahuulenne kijnni ylähuuleen, isäntä!

- Sepä ku' ee mää − − −.

- Kuinka niin?

- Kun toa mälli tulj hintiv verral liijan suur' - -.

* * * * *

_Vihillä._

_Rovasti_: "- - - Ken ei jaksa itseänsä hillitä, niin naikoon, sillä — - -"

_Sulhasmies Lipponen_: Rovast voal lukkoo raahassa loppuu' ast' - ee tässä nii hättee oo...

* * * * *

_Mikäs siinä._

- Yhä sinä vaan sairastat − − −?

- Mikäpä toassa lie sairastaessa, jos vuan toassae terveyvessä pyssyy — —.

* * * * *

_Varmuuden vuoksi._

- Tuota... sitähäm minä läksiv varmuuvev vuoks' tievustammaa kirkherralta, jotta oeskoon siellä kirkonkirjassa minun kontollanj vielä sev verran tyhjee paekkoo, jotta voesj yhe’ immeisealum merkitä, jos näet sattuu tässä vielä ilmestymään...?

- Kyllähän niitä aina kirjoihin sopii - mutta mitäpäs Hilarus nyt enää sellaisia hommia - vanha mies. Pois jo sais jättää nuorempien asiaksi...

- Niihhän sem puusta kahtoin luulis... voaj jottaehan sitä joutessaan näpeksii... minä ku' oon ne muut talon hommat jo jättännäe - — —

* * * * *

_Sairaus._

- Mitenkäs se Alapreetti jaksaa?

- Huono on. Ee se ennee jaksa hoastellakkaa. Pyysin, jotta sanoppas pöytä. Ee se kun kahto voa'. Sitte pyysin, jotta sanoppas kello. Ee toaiskaan muuta kun kahto voa'. Vieläe pyysin, jotta sanoppas putelj, — niin sillonj kysy, jotta: "onkoon siinä putelissa ennee mittää -?"

* * * * *

_Syvimmässä Savossa._

- Sulta se akka kuolj

- Niin tek. Kylymilleenj jäe sänky - -.

- Meenootko ottoo uuvven?

- No eehän sitä Himankaa' - kun siihen rutjaan kerkis tottua — —

- Niij - ja on se niin sypäkkätä, ku’ on akka - -.

- Joo - ja paremmin se toa vanaha immeine tarkenoo, ku' on nahkasissa tuplalämmin.

- Joo! —

* * * * *

_Laivarannassa Iisalmella._

_Täkkimies_, irroitettuaan laivan puhelinlangan laivan lähtiessä: - Nyt ne toais noa tiplomaattiset välit katkes' - -.

* * * * *

_Oekee koera._

- Ostootev vallesmanni yhen kerra' oekee koera!

- Onko sillä jokin sukupuu?

- Jottako onko jokkii erityinen puu? Ee ee! Siitä tämä justiisa onnii hyvä, jotta se sihhoataa - oljpa mikä puu hyvvääsä - - -.

* * * * *

_Viisastelevia sutkauksia._

Suonenjoen poika siinä 18 v. iässä oli kupsahtanut jäihin. Peppuroi siinä tuntikaupoilla. Huusi kuin halvattu. Tuli viimein apumiehiä. Nostivat pojan lujalle jäälle. Poika värisi jäällä vaatteet jo hilseissä. Ei virkkanut mitään, tuijotti vain eteensä. Miehet kysyivät:

- Mitä se poika siinä aprikoi?

- Sitä tässä mietin, että unohtupa se kerran tyttö mielestä.

* * * * *

Ukko Pöllänen on tullut Helsinkiin tytärtänsä katsomaan. Matkalla hän on tullut sairaaksi, ja menee kaupunkiin tultuaan lääkäriin.

- Milläs kohtaa se kipu alkoi tuntumaan? —

- No,- siellä se muistooksenj - Selämpeähäm peästessä - — —

* * * * *

Veipä torppari kerran vesikesän viljoja pappilaan. Rovasti kourii jyviä ja arvelee, että kovin pehmeitä nämä ovat, johon torppari jorauttaa:

Pehmeenpuoleisiapa nuo alakaavat olla errään papin suarnattii.

* * * * *

Sattuipa pastori sairasmatkoillaan kulkemaan Sivulan töllin ohi ja nähdessään Matin hääräävän pihasalla, alkaa rivakasti tiedustella sen voinaulan kohtaloa, joka murikka on vielä pappilaan tuomatta. Matti koittaa selitellä, että ainoasta lehmästä ei heru papille asti tuumalla millään, kun lehmä on vielä miltei maho.

_Pastori_: Kyllä papin osa pitää herua vaikka hännästä.

_Matti_: Kiertäkee sitte hännästä!

* * * * *

Juokseepa mies asemalle, mutta juna ennättää lähteä juuri nenän edestä. Kuivaillen hikeä päivittelee mies:

- Voi sen ryökäs kuitennii, kun vähä myöhästyn.

_Irvake_: Oljpa onni, ettet enempee myöhästynyt.

Rautatielaitoksemme.

Vuodelta 1908.

Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?

Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.

Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annapa ollakaan! Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautatietä. Asia punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden puntarissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta oli kuin olikin - rautatie.

Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta, ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän valiokuntaan on ollut varma.

Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ole ollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi rautatie.

Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu valmiiksi.

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo luonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja, ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat ainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina vihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan ratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin! Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta. Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, — mutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan nuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me kuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset ja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja jälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on, kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin, virkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi näet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim, siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu, sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle virkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu, että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.