Part 2

Liisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä välitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?

Kaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!

Tuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.

Liisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän, että juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!

(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)

Esirippu laskee.

Alli Trygg-Helenius.

Risumummo.

Tapaus koulumatkalla.

Henkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.

(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)

Risumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu samannimisen runon):

Risutaakkani alla nyt horjun Ei ainoat’ auttajaa. Vilukuolon tuskin torjun, Jopa nälkäkin ahdistaa.

Oli ennen auttelijoita, Oli poskeni ruskoiset, Ei silloin tarvinnut noita Käsivarteni valkoiset.

Nyt — ryppyinen vaimorukka Vene aaltojen murjoma, Sydän särkynyt — harmaa tukka, Ja autio maailma.

Oh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.

(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin, laulaen "Kansakoululaisten laulua koulumatkalla"):

Me kuljemme nuoruuden kukkiessa, Ja aamujen armaiden kastehessa; Me kuljemme syksyt ja talvetkin Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin. Käv’ pirtti ahtahaks Ja tiemme mieluisaks Ja kulkumme laulu saa uljahaks. Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie, Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.

Mummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet tämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset pesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne kulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.

Matti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai, lauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä! Ja kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu vaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada läksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät loistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein vaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: "mitenhän monta karamellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?" Pitäisi minun sentään osata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa päähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2. 2x2 = 4 j.n.e.

Elli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin väsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin isoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha mummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas sinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa auttaa?

Mummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi. Erkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa seurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan murtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät minulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja itkee.)

Matti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että valtiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.

Mummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me voisimme sen tehdä?

Elli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen _lain_, joka kieltää valmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole tippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia ilkeitä juomia.

Mummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? _Voisiko_ noin onnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?

Matti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme, että valtiopäivät olivat hyväksyneet _kieltolain_ maahamme.

Mummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän sanoi minulle: "Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan; sano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!" silloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat kiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen, kun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.

Elli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika rientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun kantaa risukimppuasi.

Mummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta liian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi täytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne luultavasti vie muuannepäin?

Matti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan tuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon kuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja eväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.

Elli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on nälkä?

Matti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).

Elli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei hän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa lähtiessä.

Mummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin pienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt murenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle. Hän teille palkitkoon, rakkaat lapset!

Elli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka! Lieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. — Nytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan jouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä sillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla saan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se oli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme myöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo? (Auttaa mummoa ylös.)

Matti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.) (Mennessä laulavat toisen säkeistön "Kansakoululaisten laulusta"):

Me maallemme oomme kuin aamuinen koi, Min ruskosta päivä viel' valjeta voi, Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo, Mi heelmien toivossa kukkia tuo.

Oi, oota kaunis maa, Sun laihos kasvantaa; Me joudumme taistojas taistelemaan Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan, Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!

R.M. & A.T.-H.

Joulutonttujen lahjat.

(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)

Henkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki, tonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).

Näiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat piilossa tonttujen teltassa.

(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja istuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä, jonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen, rykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):

Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?

Kaikki: Totta kai, totta kai!

Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!

Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin yhden lukukauden.

Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia lapsia opetuksessa. _Suulukko_ ei siis olisi heille vahingoksi. Vai mitä arvelette?

Kaikki: Niin, todellakin on _suulukko_ sangen sopiva. Tuttu saa suulukon.

(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa kimeällä äänellä.)

Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja lämpöisen talvipuvun.

Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.

Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta rasiastaan, aivastaa ja sanoo):

Kas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No! jatkakaa!

Rikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).

Tonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?

Rikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän kodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä pysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:) Pentti ei aina puhu totta.

(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina päätään).

Rikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on sellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on siinä heti suurilla kirjaimilla sana: "Valhe".

Tonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin pikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille varoitukseksi.

Tikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan asti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on päivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias. Usein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein hän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät tahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en vieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä arvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän koulussakin kiltti ja tarkkaavainen?

Tikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja tarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat hänestä hyvää ihmistä.

Tonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle käy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta. Kodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin kyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa hyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!

(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa niitä nenälleen).

Tonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää silmälaseja?

Nisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin silmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän tovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina pitävät itseään luokan etevimpina.

Tontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.

(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan hengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten hikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)

Tonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki kurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?

Lippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että me molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia, jotka olemme merkinneet syntipukiksemme.

Hippi: Ei toki _pelkkiä_ syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.

Tonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen tontun. Aina sinä näet mieluimmin _hyvät_ puolet. Mutta tietysti meidän on kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä hyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?

Kaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!

Tonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!

Lippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista mitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä kertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä milloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö on kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa koiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan auttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan suosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo jättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria ja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin tahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet pulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin niissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä huolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu, sensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he eivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan. N:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille tovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee hirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. "Sellaisesta jonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään. Ennemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin näkevät, että minä olen mies", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää jaksa.

Tonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.

Kaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin paljon pahaa.

Tonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten me rupeamme voimaan pahoin.

Hippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha hevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki aika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa takaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä itsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut yhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista eväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä suuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi kuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä hän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö. Aina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla valmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti läksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten vaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun toiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää hankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat kerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja leikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole enää mitään kerrottavaa.

Tonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä iloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista kilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä joukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?

Nisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä heti rankaise.

Nasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja jos he eivät _tee parannusta_, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten ensi jouluna tulee.

Toiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!

Tonttuisä: Ja entä kiltit lapset?

Nippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon heistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja kaunis.

Nappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään, niin että ne sujuvat kuin tanssi.

Tonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.

Tonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?

Tontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä tarvittaisi.

Tonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana yönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme joululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.

(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa valoisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)

(Oma sävel).

Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei Ei oo huolta, ei, ei, ei, Ja näin sitä mennään hyörähdellään, Pyörähdellään hiljalleen.

Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi, Eikä kukaan kieltää voi, Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään, Pyörähdellään hiljalleen.

Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo, Täytyy rientää kotiin jo, Ja näin sitä mennään hyörähdellään. Pyörähdellään kotiin päin.

Tonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut kääntyvät lapsiin päin):

Mutta vaikka tonttuja Ollaankin, niin lapsia Vieraiksemme pyydämme, Seuraks’ meille tulkaatte. Majamme on matala, Mutta kun on sopua, Niin on tilaa kylliksi. Pistetään siis marssiksi Ja lähdetäänpä joukolla Nyt syömään tonttuin namuja!

(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel: Arvon mekin ansaitsemme.)

Ystävinä mennään sitte, Vaikka ootte tonttuja. Kauniisti te hyppelitte. Laulukin oi' kaunista. Mutta kaikkein kauneintanne Annoitte te neuvoissanne. Lal la la j.n.e.

(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m. koristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia ja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel: Juokse porosein.)

Mekin lapsia Ollaan oikeita, Vaikka luultiinki Tonttu-ukoiksi. Hyvästi nyt vaan. Toiste tavataan!

Toivomme on se, Että saisitte joulun riemuisan, Oikein ihanan, Juhla verraton Joulust’ tulkohon!

Joulu-aattona.

Henkilöt: Joulupukki, Nisse ja Nasse.— tonttuja, Pekka, Eeva, Eero, Liisa, Lauri, Anna, Matti, Ville, Elli, Yrjö — koululapsia.

(Näyttämö kuvaa koulusalia, jonne lapset ovat kokoontuneet joulukuusen ympärille.)

Lapset (pyörivät piirissä kuusen ympärillä ja laulavat; sävel: "Tervehtii jo meitä — ").

Taas on joulu meillä, Juhla armahin. Lunta onpi teillä — Tuli sittenkin! Pimeyden poistaa Kuusi kaunoinen, Niinkuin tähdet loistaa Silmät pienoisten. Joulu, valon juhla, Ilon, riemun vaan, Kaikille se tuhlain jakaa lahjojaan!

Joulu-ukko kulta, Saavu sukkelaan! Saisikohan sulta Hieman makeaa? Vielä paljon muuta Sulla varmaan on. Kunhan pussis suuta Avaat verraton! Pekka ottais’ pyssyn, Eeva es’liinan, Matti talvimyssyn, Lauri lapikkaat!

(Kolkutusta kuuluu ovelta, lapset avaavat oven ja sisään astuu joulu-ukko. Tytöt niiaavat syvään, pojat kumartavat.)

Pukki: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, armas pikkuväki! Kauaksi kuulin heleän laulunne. Vai pukin pussia vuotetaan! Kukapa ei teitä tahtoisi ilahuttaa, jouluporsaat. Oh, oikein vanhoja silmiäni huikasee — en tiedä mitkä enemmän loistavat, kynttilätkö, vai teidän katseenne, pienet ystävät. No, kuinka teidän laitanne nyt on? Oletteko olleet kilttejä ja ahkeroita?

Eeva (niiaten): Koetettu ainakin on, pukkisetä.

Pukki (nipistäen Eevaa poskesta): Vai niin, typykkä, jos kerran olette koettaneet olla kilttejä, on joulupukki teihin tyytyväinen. Mutta ennenkuin jaan lahjani, tekee minun mieleni kysyä teiltä, tahdotteko te myöskin ensi vuonna koettaa olla oikein kilttejä ja tottelevaisia.

Kaikki: Kyllä, kyllä, hyvä joulupukki, kyllä me tahdomme koettaa.

Joulupukki: Mutta rakkaat voileivänpopsijat ja rasavillit, tietäkää, että minä olen utelias ukko. Tahtoisin kernaasti vielä myös tietää, mitä te toivotte tulevaisuudelta. Onko joku teistä ajatellut sitä?

Matti: Kyllä, monta kertaa, rakas joulupukki.

Eeva: Pukki kulta, me leikimme aina kotona "Mitä sinä toivot" tai "Millaista on, kun me tulemme suuriksi".

Joulupukki: No, nyt minä istun tähän teidän keskellenne ja te saatte ruveta kertomaan. (Kaikki lapset kokoontuvat pukin ympäri. Ei kukaan käännä selkäänsä katsojiin päin tai asetu ukon eteen.) Sinä pikku Eeva saat ensin kertoa, mitä sinä aijot tehdä.

Eeva (arasti): Mutta ethän naura, jos sen sanon.

Joulupukki (silittäen hänen päätään): Sano, sano, pikku tyttöseni!

Eeva: Oi, pidän niin paljon nukeista ja tiedän, kuinka sanomattoman ikävää on, kun ei ole omaa nukkea. Perustan suuren nukketehtaan ja jaan sitten joka joulu nukkeja kaikille köyhille pikku tytöille.

Joulupukki: Olet vielä hyvin, hyvin pieni, Eevaseni, mutta sinulla on hyvä sydän ja voit sen kautta suuria aikaansaada.

Eeva (niiaten): ja sitten — sitten — Joulupukki (kehottaen): Mitä sitten?

Eeva: Tahtoisin tulla yhtä hyväksi kuin äiti. Et usko, kuinka hyvä hän on.

Joulupukki: Nyt ainakin uskon, Eeva.

Eero (vakavana): Minä toimitan maattomille maata, niin että ei kenenkään tarvitse kontuaan jättää, vaan että oman tuvan voi omalle palstalle rakentaa. Silloin paljon kurjuutta ja kyyneliä säästyy.

Joulupukki: Mitä sinä tiedät kurjuudesta ja kyynelistä, pikku mies?

Eero: Isän täytyi lähteä torpastaan viime syksynä — nyt asumme Anttilan saunassa.

Joulupukki: Me toivomme että uusi aika on koittava, se sinulle voimaa kärsimään antaa, kunnes käsivartesi on voimakkaaksi kasvanut.

Liisa: Sanoit, että uusi aika koittaa — silloinhan tytötkin saavat vapaasti toimia?

Joulupukki: Kaikki, kaikki naiset ja miehet yhteisvoimin yhteistyöhön kodin ja isänmaan hyväksi.

Liisa: Sitten kun Eero on toimittanut maattomille maata, kuljen minä mökistä mökkiin, torpasta torppaan ja koetan opettaa ihmisiä rakastamaan kotikontuansa, etteivät he sitä jätä, vaan kaikki voimansa sen edestä uhraavat.

Anna: Ota minut mukaasi, Liisa, kulkemaan mökistä mökkiin, kodista kotiin. Minä järjestystä ja puhtautta opetan. Siisti, kaunis ympäristö tekee mielen iloiseksi ja virkeäksi, ja ilo ja sopusointu asuvat kotoisen kurkihirren alla.

Joulupukki: Pidän teistä, tytöt, mutta älkää väsykö kesken.

Lauri: Minä olen Toivonliiton poika ja olen oppinut, että Suomen suurin kirous ovat väkijuomat. Sitten vasta voidaan ryhtyä parannuspuuhiin, kun ne ovat poissa. Minä raittiudelle elämäntyöni uhraan.

Elli: Nälkä vie meiltä sielun ja ruumiin voimat. Minä perustan suuren, suuren keittiön, jossa kaikki köyhät saavat ruokaa eikä kenenkään lapsen tarvitse lähteä kerjuulle, vaan jokainen pienokainen saa olla isän ja äidin luona ja huolettomana viettää lapsuutensa päivät.

Matti (vanhin joukosta): Kouluja me ennen kaikkea tarvitsemme. Vasta kun tietämättömyys kansastamme katoaa, koittaa Suomelle onnen päivä. Minä joka kylään kouluja perustan.

Joulupukki: Sinä Pekka olet niin miettiväisen näköinen, mitä sinä aijot tehdä?

Pekka (isompi poika): Äiti aina sanoo siellä kotona, että kansamme onni riippuu siitä että se tuntee Jumalan ja seuraa Hänen tahtoansa. Minä aijon papiksi ja koetan auttaa kansaani siinä suhteessa.

Joulupukki: Oikein teet, nuori ystävä; ja nyt, pikku Ville, on sinun vuoroosi.

Ville (hyvin pieni poika): Rakas joulupukki — älkää suuttuko, mutta minä lyhennän kaikkien pikku poikien läksyt, että he vähän enemmän ennättävät juosta ulkona.

Joulupukki (taputtaen Villeä päähän): Sinä pieni piimäsuu, et ainakaan näytä siltä, että läksyt sinua olisivat rasittaneet! (Iloisesti.) Olette kaikki hyviä lapsia ja uskon varmasti, että yhdessä voimme tehdä paljon hyvää Suomelle. (Taputtaen käsiään.) Hoi, veitikat, Nisse ja Nasse, missä viivytte? Pikkuväki on ollut kilttiä koko vuoden ja aikoo vast'edeskin olla. Nyt avataan pussin suu ja saa nähdä eikö sieltä löydy yhtä ja toista makeaa ja hauskaa. (Lapset supisevat iloisesti keskenään. Nisse ja Nasse, kaksi tonttua, tulevat ja laulavat:)

Terve teille, lapset, Vanhat tuttavat, Pienet valkohapset, Äidin porsahat! Kylmä ompi siellä, Lumi peittää maan — Tontut ilomieliä Tänne tallustaa. Täällä lämpiävät Vanhat sydämmet. Terve kerran vielä, Lapsi-kultaset!

(Joulupukki puuhaa pussin kanssa. Tontut kantavat omenakoria ympäri tarjoten jokaiselle.)

Nisse: Katsokaa, pienet, kuinka kauniita punaisia omenoita! Aivan kuin teidän poskenne, omenanjyrsijät!

Nasse: Ne ovatkin kasvaneet Tonttulan joulupuun oksilla ja pienin ja kaunein joulunhengettäristä poimi ne ja lähetti teille.

Eeva: Rakkaat tontut, antakaa minulle kaikkein suurin ja kaunein omena.

Nisse (katsoen Eevaa silmiin): Mitä — oletko sinä, pikku typykkä, jo noin itsekäs? Minun täytyy varmaankin antaa sinulle kaikkein pienin.

Eeva (arasti, niiaten): Veisin sen sairaalle veikolleni, tonttu-setä. Hän ei saa ollenkaan nähdä joulukuusta tänä vuonna.

Nisse: Vai niin onkin asianlaita. Sitten annan sinulle kaksi omenaa. (Eeva kiittää.)

(Yrjö on koko ajan seisonut erillään muista. Tonttu vetää hänet esiin ja vie pukin luo.)

Nasse: Kuka tämä on, joka ei näytä ollenkaan iloiselta?

Pukki (ottaen Yrjöä kiinni olkapäästä): Kuka sinä todella olet? En ole huomannut sinua ollenkaan koko iltana. Tulitko nyt vasta?

Yrjö: Olen kyllä ollut täällä alusta asti. Mutta — mutta — en ole koettanutkaan olla kiltti. Olen monasti ollut laiska ja tottelematon ja sain niin huonon todistuksen, että äiti itki kauvan aikaa. Enhän nyt voi olla iloinen. Kuusen kynttiläthän ovat vain hyviä varten. Oi, pukki-setä, anna minun lähteä täältä pois!

Pukki: Sinusta koituu vielä kunnon mies, joulu on sovinnon ja hyvien päätöksien juhla. Katso, kuinka kuusen kynttilät tuikkivat kirkkaasti ikäänkuin tahtoen rohkaista sinua vast'edes olemaan hyvä. Joka avomielisesti pahat tekonsa tunnustaa, hän saa täydellä sydämellä ottaa osaa jouluiloon. Iloitse siis, poikaseni, meidän kanssamme. Jouluilo, kuusi, makeiset — kaikki on myös sinua varten. — Tämä on ollut ihmeellinen jouluilta. Luulen, että pienet ystäväni sen kauan muistavat. Vakavuus ja ilo ovat käyneet käsi kädessä. Mutta kuusen ympäri piiriä pyörimään joka mies — sitten Nisse ja Nasse saavat jakaa kullekin käärönsä. (Kaikki käyvät piiriin kuusen ympärille ja laulavat, sävel: "Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan":)

Oi, laulaos lapsi, kun laulaa sä saat — Nyt lumi se peittävi metsät ja maat -— Vaan yö kun on kylmin ja pisin, niin tuo Se armahan joulun taas pienoisten luo.

ja kuusi on kaunis ja kirkas — ja vie Se aatteemme tähtiin — ei suruja lie. Oi, kaunis on lapsuus ja jouluinen yö — Ja kohta se alkaa se elämän työ!

(Esirippu.)

Laurin ja Liisan seikkailut.

Yksinäytöksinen satunäyteimä leikkineen ja lauluineen.

Henkilöt: Lauri, torpanpoika, 9 vuotias. Liisa, hänen sisarensa, 7 vuotias. Päivänsilmä, saloseudun hyvä hengetär. Pikku, Lippo, Teppo, Tippi, Pukki, Hippi y.m. tonttuja. Vähintäin kaksi noitaa.

ENSIMÄINEN KUVAELMA.

Metsä, muutamia kiviä, joilla lapset voivat istua.

(Lauri ja Liisa tulevat oikealta. Lauri kulkee edellä ja pitää Liisaa kädestä.)

Liisa: En jaksa enää… Olen niin väsynyt.

Lauri: Niin olen minäkin…

Liisa: Istukaamme jonnekin…

Lauri: On jo niin myöhäistä…

Liisa: Mutta minä en jaksa enää, jalkojanikin särkee.

Lauri: Meidän kai täytyy sitten levähtää.

Liisa: Ainoastaan pieni hetkinen. Katso, tuossa koivun alla on hyvä paikka! (Menevät koivun luo ja Liisa on istumaisillaan kivelle.)

Lauri: Ei, istu sinä, Liisa, tuohon mättäälle, siinä sinun on parempi; minä istun kivelle.

(He istuutuvat. Puitten välistä kurkistelee tonttuja, jotka uteliaina katselevat lapsia.)

Liisa: Lauri! Eikö sinulla ole mitään taskuissasi?

Lauri: Mitä sitten?

Liisa: Jotakin syötävää; leivänpalanen taikka korpunmureno?

Lauri: Ei minulla ole mitään. Minun on itsenikin hirveä nälkä. Jospa tuolla kukkulan luona kasvaisi marjoja!

Liisa (huolestuneena): Ei, älä lähde luotani, älä jätä minua!

Lauri: Janokin minun on.

Liisa: Niin minunkin. Miksi lähdimmekin niin kauaksi kotoa…

Lauri: Kyllä siinä tyhmästi teimme.

(Lapset painautuvat lähemmäksi toisiaan, Liisa laskee Laurin polvelle kätensä, johon Lauri tarttuu.)

Lauri ja Liisa laulavat: (sävel "Kukkuu kukkuu".)

Metsähän synkkään eksyneet oomme. Ilta jo meidät kiinni saa — Ei näy tietä, potkua, Joka meidät johtaisi kotia.

Metsä on suuri ja synkkä ja kolkko, Kannot ja pensahat peljättää. Yksin ja heikkona laulamme vaan, Äänemme kauas ei kuulukkaan!

(Lapset nukkuvat.)

TOINEN KUVAELMA.

(Edelliset. Tontut hiipivät näyttämölle toinen toisensa jälkeen.)

Pukki (hiljaa): Lippo!

Hippi (viitaten kädellään): Teppo!

Lippo: Nyt he vaikenivat!

Teppo: Minä luulen, että he ovat nukkuneet!

Pukki ja Hippi: Menkäämme katsomaan heitä!

Pikku (hiipii muiden edellä ja katselee Lauria ja Liisaa): Hiljaa, hiljaa! He nukkuvat toden totta. Silmät ovat painuneet kiinni ja hengitys on syvä ja tasainen. — Siinä ovat Lauri ja Liisa kaukaa torpasta.

Lippo (ihmeissään): Oikeita ihmislapsiako! Kaikki tontut (paitsi Pikku): Sellaisia emme ole koskaan ennen nähneet!

Teppo: He ovat niin herttaisen näköisiä.

Lippo (kumartuu Laurin yli): Voi, katsokaa, kuinka hänellä on pienet, valkoiset kädet!

Pukki (varovasti koskettaen Liisan pukua): Kuinka sukkelat vaatteet heillä on päällään!

Hippi (Pikulle): Miksi eivät he ennemmin ole tulleet tänne?

Pikku: Heidän kotinsa on kaukana täältä, eivätkä he saa lähteä yksin metsään.

Teppo ja Hippi: Tiedätkö sinä jotakin heistä, Pikku?