Part 2

»Vai niin! sekö oli syy», vastasi isä. »Sinä olet kyllä oikeassa, lapseni; mutta saarien laita on vallan toisin. Näetkös, tyttöseni, samoin kuin mannermaalla on korkeita ja syviä paikkoja, vuoria ja laaksoja, samoin on merenkin laita. Älä luule, että meren pohja on tasainen kuin vadin pohja, päinvastoin. Siis ei meri myöskään ole yhtä syvää kaikkialta; monin paikoin on se hyvin syvää, vieläpä niin syvää, ett’ei vielä ole voitu syvyyttä niin tarkoin määrätä. Mutta monin paikoin on myös todellisia vuoria meressä; ja siellä, missä ne ovat niin korkeita, että pistäytyvät veden pinnan yläpuolelle, ne muodostavat _saaren_. Pienet saaret ovat siis vain niiden vuorien huippuja, jotka seisovat meren täyttämässä! syvyydessä. On olemassa aivan paljaita saaria, joissa on ainoastaan kiviä ja hiekkaa. Toisissa taas on hedelmällinen maaperä, jossa rehottaa runsas kasvullisuus. Monet saaret pistäytyvät niin korkealle merestä, että niissä itsessään Vuorostaan on vuoria ja laaksoja, ja ovat usein monen penikulman pituisia ja levyisiä. Tuonnempana, kun joskus tulen kuvailemaan maan eri osia, kerron samalla näistä saarista jotakin, joka varmaankin tulee teitä erittäin huvittamaan.»

Frits, joka koko ajan oli tarkkaavaisesti kuunnellut isää, samalla tarkastellen saaria, jotka olivat hajallaan kartalla, kysyi nyt:

»Eikö totta, isä, jos joku haluaa mennä saarille, niin täytyy hänen matkustaa veneellä?»

»Tietysti, koska ne ovat veden ympäröimät. Monet näistä saarista ovat niin kaukana meressä, ett’ei ihminen voisi koskaan uida sinne. Vaikkapa matkustaisit veneellä tai suuremmalla laivalla, tarvitsisit monta pitkää päivää ja viikkoa, ennenkun pääsisit perille.»

»Mutta katsokaas, isä, jos tahdon lähteä Euroopasta Aasiaan, ei minun tarvitse mennä veden yli; silloin saatan sangen mukavasti kulkea maitse.»

»Niin, poikani», vastasi isä, »sinä olet aivan oikeassa. Aasia ja Eurooppa, joita osaksi erottaa toisistaan vain korkea vuorijono eli vuoriketju, muodostavat yhteensä suuren mantereen eli, kuten myös sanotaan, mannermaan. Mutta jos katsot tarkoin karttaa, niin huomaat, että _Aasiasta_, tuosta _keltaisesta_ maasta, jonka näet, myöskin voit päästä _mustan_ maan vaaleaan osaan, eli toisin sanoen _Afriikkaan_, tarvitsematta kulkea veden yli.»

»Niin», huudahti Frits, »mutta siinähän on vain kapea maakaistale, tuskin niin leveä, kuin nuppineulan pää.

»Tällä kartalla, niin», sanoi isä nauraen; »mutta todellisuudessa on se sentään hiukkasen leveämpi. Mutta kapeana maakaistaleena se on ja pysyy kuitenkin aina, verrattuna niihin molempiin suuriin maanosiin, joita se yhdistää. Sellaista maakaistaletta nimitetään kannakseksi.» [Kannas, jota tässä tarkoitetaan, on Suetsin kannas, jonka poikki, kuten useimmat nuorista lukijoistamme varmaankin tietävät, on kanava kaivettu. _Suoment. muist_.]

»Tässä punaisessa maassa on kai myöskin kannas», sanoi Frits, asettaen sormensa kapeimman paikan päälle.

»Aivan oikein, lapseni», sanoi isä. »Tämäkin on kapea maakaistale, joka toisiinsa yhdistää kaksi hyvin suurta mannermaata, nimittäin _Ameriikan_ maanosan molemmat puoliskot — siis _kannas_. Mutta katsokaa lapseni, meressäkin näkyy samanlaisia paikkoja kuin, maa tässä muodostaa, nimittäin kaitoja vesikaistaleita, jos niin voin sanoa, jotka yhdistävät kaksi suurta vettä eli merta toisiinsa. Voitko näyttää sellaisen vesikaistaleen kartalta?»

Frits alkoi tarkkaavaisesti tutkia karttaa. Vihdoin osoitti hän erästä paikkaa ylinnä kartalla, Ameriikan vasemmalla puolella, missä kappale keltaista maata, Aasiaa, ja kappale punaista maata, Ameriikkaa, melkein törmäsivät yhteen.

»Tämä näyttää sellaiselta», sanoi Frits.

»Aivan oikein, poikani», vastasi isä ja nyökäytti myöntävästi päätään; »tuo kapea vesikaistale tuossa yhdistää kaksi isompaa merta toisiinsa ja sitä nimitetään _salmeksi_.»

»Miten hyvä lieneekään ajaa reessä merellä, silloin kun se on jäässä», Virkkoi äkisti Maria.

»Niinpä kyllä!» huudahti Frits, »sinne menen joskus koettelemaan uusia luistimiani. Saanko sen tehdä, isä?»

»Se ei käy päinsä, poikani», vastasi isä hymyillen. »Koko suurta merta ei näet muodosta sellainen vesi, jota meillä on täällä kotona lammikoissamme ja joessamme. Se on _suolaista_, ja suolavesi vain vaivoin jäätyy.»

»Suolaistako?» huudahti Frits hämmästyneenä; — »onko kaikki tuo sininen vesi kartalla suolaista?»

»On, kaikki tuo sininen vesi on suolaista», vahvisti isä. »Sitäpaitsi, poikani, ei tuollainen suuri vedenpinta ole yhtä hiljainen kuin meidän lammikkomme ja suomme, vaan pitävät sitä alituisessa liikkeessä eri Virrat ja tuuli, niin ett’ei se ollenkaan voi jäätyä. Sinä tiedät, että juokseva eli virtaava vesi, sanalla sanoen, liikkeitä oleva vesi, vain vaikeasti jäätyy.»

»Miksi se ei jäädy?» kysyi Maria.

»No, se on helppo selittää», vakuutti Frits. »Kun on kylmä talvella ja sinä juokset, niin ethän sinäkään jäädy, vai kuinka?»

»Niin, se on totta», vastasi Maria, »kun juoksen, niin en palellu; mutta kun olen paikoillani, niin tulee minun vilu.»

»Katsos!» sanoi isä. »Kun nyt meri ei koskaan ole hiljaa ja on sitäpaitsi suolainen, niin ei sekään jäädy.»

»Mutta mistä se johtuu, että meri on suolainen?» kysyi Frits; »eiväthän joet, jotka laskevat mereen, ole suolaisia. Onko siis meressä suolaa?»

»Rakas poikani», vastasi isä, »se on jotakin, mikä ei meillä ole niin aivan selvillä. Niin paljon on kuitenkin varmaa, että joet vievät mukanaan kaikenlaisia suoloja ja maata, jotka kasaantuvat mereen. Me nimitämme kuitenkin jokivettä suolattomaksi, verrattuna meriveteen, jolla on niin karvas, suolainen maku, ettei sitä laisinkaan voi juoda. Mutta monet sekä suuret että pienet kalat pitävät kuitenkin paljon merivedestä; ja ellei se olisi niin suolaista kuin se on, niin kaikki eläinten ja kasvien jäännökset meressä pian mätänisivät.»

»Mutta nyt on isän sanottava meille merien nimet», pyysi Frits. »Äiti on sanonut meille maanosien nimet, ja ne me osaamme nyt.»

»Kernaasti, lapseni», Vastasi isä. »Tätä suurta, sinistä vettä, joka on Euroopan ja Afriikan välillä toiselta puolen ja Ameriikan toiselta, nimitetään _Atlantin valtamereksi, Atlantin mereksi_ taikka jokapäiväisessä puheessa _Atlantiksi_. Tuo suuri meri Ameriikan toisella puolella on _Suuri valtameri_ eli _Tyyni meri_, ja tässä alhaalla, Afriikan oikealla puolella, Aasian alla, on _Intian meri_, siten nimitetty, koska suurella osalla Aasiaa on nimenä _Intia_. Nämä ovat suurimmat valtameret eli meret. Niitä paitsi on meillä vielä monta muuta, pienempää merta, esim. eräs, joka on Afriikan ja Euroopan Välillä, ja johon päästään Atlantin mereltä sellaisen salmen kautta, kuin äsken teille kuvailin. Ehkä sinä, Frits, voit näyttää kartalta, mitä merta minä tarkoitan.»

»Kyllä, isä», vastasi Frits ja osoitti noiden molempain maanosien välillä olevaa merta.

»Se oli oikein, poikani», vastasi isä. »Tätä merta nimitetään _Välimereksi_. Merta, johon sitten tulet, tuolla ylhäällä suurten saarien ja mannermaan välillä, nimitetään _Pohjanmereksi»_.

»Mutta eiväthän ne ole mitään oikeita meriä», sanoi Frits; »nehän näyttävät niin pieniltä, tuskin suuremmilta, kuin tavalliset salmet.»

»Niin, eivät ne ole niin suuria kuin suuret valtameret», vastasi isä, »mutta kuitenkin kaikitenkin kylliksi suuria, ansaitakseen meren nimen. Ja salmen kautta täytyy kulkea, päästäkseen niihin.»

»Mikä sen meren nimi on, joka on tuossa aivan Ameriikan yläpuolella?»

»Se on _Jäämeri_, ja siellä on niin kylmä, että suolainen merivesikin monta kertaa jäätyy. Mutta tämän selitän teille toisella kertaa. Olette tänään saaneet kuulla tarpeeksi ajattelemisen aihetta. Huomenna kyselen teiltä, että saan kuulla, muistatteko maanosien ja merien nimet.»

»Saammeko silloin kuulla enemmän Jäämerestä, isä?» kysyi Frits.

»Kernaasti, jos se teitä huvittaa. Kartan jätän paikoilleen, että voitte etsiä vielä muutamia kannaksia ja salmia.»

NELJÄS LUKU.

Iltapäivällä, kun molemmat sisarukset olivat lopettaneet kumpikin työnsä, tulivat he jälleen yhteen leikkimään. Mutta nyt he eivät rakentaneet merta, vaan Frits otti esille kartan ja teki tuoleista Afriikan ja Euroopan ja niiden molempien välille niin kapean salmen, että pikku Maria töin tuskin saattoi tunkeutua sen lävitse.

Maria tahtoi tehdä salmen leveämmäksi, koska, kuten hän sanoi, hänen täytyi kulkea edestakaisin siinä; mutta Frits väitti tätä vastaan, että jos hän tekisi sen leveämmäksi, ei se enään olisi mikään salmi.

Maria tahtoi nyt asettua Afriikkaan ja matkustaa nukkevaunuinensa tervehtimään Fritsiä. Mutta Frits väitti, ett’ei tämä käynyt laatuun, minkä vuoksi hän neuvoi Mariaa mieluummin asettumaan Aasiaan ja sieltä matkustamaan hänen luoksensa. Jos hän asuisi Afriikassa, niin olisi hänen pakko matkata meren yli, mikä ei käynyt laatuun, kosk’ei hänellä ollut venettä. Mutta jos hän sitä vastoin asuisi Aasiassa, niin voisi hän kulkea Eurooppaan nukkevaunuinensa.

Maria ymmärsi Fritsin olevan oikeassa; hän siirsi sen vuoksi paria tuolia, joiden tuli esittää Aasiaa. Mutta Frits ei sittenkään näkynyt olevan tyytyväinen.

»Sinähän rakennat Aasian väärälle puolelle», sanoi hän. »Aasia on _oikealla_, ja sen vuoksi täytyy sinun asettaa tuolisikin sinne.»

Mutta pikku Maria ei tahtonut myöntää olevansa väärässä.

»Jos käännyn noin», sanoi hän, »on Aasia _oikealla_, jos käännyn _näin_, on Aasia _vasemmalla_, voin siis rakentaa sen, mihin tahdon.»

»Mutta sinä et saa kääntyä ympäri», sanoi Frits. »Jos asetut tällä tavalla kartan eteen, niin on Aasia oikealla — ymmärrätkö sen?»

»Kyllä», vastasi Maria ja meni toiselle puolelle, »mutta jos asetun kartan eteen _tällä tavalla_, niin se on vasemmalla, ja nyt asetun minä tällä tavalla.»

»Niin, mutta silloin et voi lukea nimiä, mitkä ovat kartalla!» huudahti Frits.

»Sitä ei ole tarviskaan», vakuutti Maria, »minä osaan ne ulkoa. Tämä on Eurooppa, tuo Aasia, tuo Afriikka, tuo Austraalia ja tämä pitkä maa Ameriikka. Ja tässä meillä on salmi. Näetkö nyt, ett’ei minun tarvitse osata lukea nimiä?»

»Mikä teidän on, lapset?» kysyi isä, joka nyt astui sisään. »Miksi kiistelette?»

»Enkö minä ole oikeassa, isä», kiiruhti Frits kysymään, »kun sanon, että Aasia on meidän oikealla puolellamme?»

»Rakas lapsi», vastasi isä, »se riippuu aivan siitä, miten seisot.»

»Näetkö!» huudahti Maria ja taputti tyytyväisenä käsiään. »Siispä olen _minä_ oikeassa, ja voin rakentaa Aasian mihin tahdon.»

»Ei, tyttöseni», vastasi isä, »siinä suhteessa _et_ ole oikeassa. Näen, että olette saaneet täällä kaikki hujan hajan. Tarkoitus on, luullakseni, että tämä esittäisi eri maanosia?»

»Niin, isä», vastasi Frits. »Tässä on Eurooppa, tuossa Afriikka ja tässä salmi, jonka kautta päästään Välimerelle. Maria tahtoi asettaa Aasian tähän; mutta silloinhan hän joutuisi Atlantin valtamerelle.»

»Nyt olet _sinä_ oikeassa, Frits», vastasi isä, »ja minua ilahuttaa, että sinulla oli ajatukset mukanasi.»

»No, mutta entäs jos käännyn näin?» sanoi itsepäinen Maria, joka nyt ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi Aasia ei voinut saada olla siinä, missä hän tahtoi sen olevan.

»Minun täytyy puuttua syvemmälti asiaan, jotta sen voisitte ymmärtää», sanoi isä. »Ottakaa sen vuoksi kaikkein ensinnä pois Eurooppa, Aasia ja Afriikka; sillä salmen läpi en nyt pääse, että saisin edes laskea hatun kädestäni. Saa nähdä ymmärrättekö, mitä minulla tänään on teille sanottavana.»

»Jääkö isä meidän luoksemme?» ehätti Frits kysymään.

»Vähäksi aikaa, korkeintaan tunniksi; sitten täytyy minun mennä pois. Mutta siirtäkää nyt maanosat takaisin nurkkaan, niin me koetamme, emmekö voi saada pikku Mariaamme ymmärtämään, että Aasian täytyy olla tuolla, eikä Atlantin valtameressä.»

Lapset siirsivät syrjään tuolit ja penkit niin nopeasti kuin voivat ja riensivät sitten paikoillensa. Isä työnsi pöydän ääreen tuolin, asetti esiin kartan ja sanoi:

»Katsokaa, rakkaat lapseni, vähäisessä huoneessa on kyllä helppo tietää, miten asia on, jos sanotaan: tuo tuoli on oikealla, peili vasemmalla, pöytä edessämme, sohva takanamme. Mutta jos nyt käännytään ympäri, on tuoli yht’äkkiä joutunut vasemmalle, peili oikealle, pöytä taaksemme ja sohva eteemme, aivan kuten kävi Aasian ja Euroopankin. Jos nyt tahdottaisiin kuvailla etäisiä seutuja, niin eihän milloinkaan voitaisi niin tarkoin tietää, miten olisi asetuttava, voidakseen ilmoittaa suunnan, toisin sanoen, voidakseen aivan varmasti sanoa: _tämä_ on vasen, _tämä_ oikea. Saadakseen kiinteän kohdan, on sen vuoksi otaksuttu määrättyjä _ilmansuuntia_, ja mitä nämä ovat, sen selitän teille nyt. Tiedätte, että aurinko joka aamu nousee määrätyllä paikalla, vai kuinka?»

»Kyllä, isä», vastasi Maria, »se nousee tuolla juuri tuolla, jonne näytän. Joka aamu, kun se nousee, paistaa se sisään näistä akkunoista, ja joka ilta, kun se laskee, keittiön akkunoista.»

»Hyvä! Siis, sitä paikkaa tai sitä _ilmansuuntaa_, josta se _nousee_, nimitetään _idäksi_. Se ilmansuunta taas, johon aurinko _laskee_, on nimeltään _länsi_. 'Nousee' ja 'laskee' sanomme me jokapäiväisessä elämässä ainoastaan sen vuoksi, että meistä näyttää siltä. Todellisuudessa ei aurinko liiku, vaan on liikkumattomana paikoillaan taivaankannella.»

»Pysyykö aurinko paikoillaan?» huudahti Frits ihmeissään. »Mutta näemmehän me, miten se ensin nousee yhä korkeammalle ja sitten vaipuu yhä syvemmälle, kunnes se vihdoin kokonaan katoo.»

»Niin, lapseni», vastasi isä, »siltä se tosiaankin meistä näyttää; ja monta, monta vuotta sitten, ennenkun ihmiset vielä tiesivät, että maa on pyöreä ja liikkuu, oli heillä juuri se mielipide, jonka äsken lausuit. Mutta nyt me tiedämme, että aurinko todellakin pysyy paikoillaan, ja että meistä ihmisistä ainoastaan näyttää siltä, kuin liikkuisi se. Mutta voidakseni paremmin selittää tämän teille, täytyy minun vielä kerran saada sinun kuttaperkkapallosi, Frits, ja kynttilä. Laskekaamme uutimet alas ja sytyttäkäämme kynttilä, niin voin paremmin selittää syyn, minkä vuoksi aurinko näyttää nousevan ja laskevan.»

Sittenkun uutimet oli laskettu alas, niin että huoneeseen tuli melkein pimeä, ja sytytetty kynttilä, sanoi isä:

»Seuratkaa nyt tarkoin, lapseni. Tämä kynttilä esittää aurinkoa, kuttaperkkapallo maata. Kuten selvästi näette, voi aurinko luoda valoansa ainoastaan maapallon toiseen puoliskoon. Toinen puolisko on pimeässä. Sillä osalla, johon aurinko paistaa, on _päivä_, toisella _yö_, ja tässä, ylt’ympäri pallon reunaa eli saumaa, missä valo ja pimeys osuvat yhteen, vallitsee _hämärä_.

»Ajatelkaa nyt, että meillä täällä ylhäällä vielä on pimeä, se on, että meillä on yö. Nyt alan hitaasti kääntää palloa, pitäen sen yläosaa valoa kohden, kuten maan liikunto on. Katsokaa, nyt lankeaa jo pieni osa valosta siihen paikkaan, jossa me asumme; saamme siis _hämärän_, tai kuten tässä voimme suuremmalla syyllä sanoa, _päivänkoiton_. Jos nyt katsomme suoraan yli maan siihen suuntaan, missä aurinko on, niin voimme nähdä valon, se on tässä auringon. Tämä on aivan samanlaista, kuin koska aurinko, kuten me sanomme, _nousee_ aamuisin. Meidän ei silloin tarvitse silmätä ylöspäin, vaan katsoa suoraan yli maan, _horisonttia_ kohden.»

»Mikä on _horisontti_, isä?» kiiruhti Frits kysymään.

»Horisontti, lapseni», vastasi isä, »on meidän _näköpiirimme_, s.o. se vähäinen pinta meidän maastamme, jonka siltä paikalta, missä seisomme, voimme nähdä ylt'ympärillä. Jos seisomme tasangolla, on se siis etäisin kohta, minkä voimme havaita joka suunnalla. Kun maa on _pyöreä_ ja siis laskeutuu kaikkialla säännöllisesti, niin muodostaa myöskin tämä horisontti tasaisen, pyöreän piirin meidän ympärillemme, ja tätä me nimitämme _näköpiiriksi_. Horisontti eli näköpiiri on siis se paikka, missä taivas ja maa näyttävät yhtyvän.»

»Voinko nähdä horisontin, jos avaan tämän akkunan?» kysyi Maria.

»Et, lapseni», vastasi isä, »sitä et voi siitä syystä, että vastapäätä olevat talot kaihtavat näköalaa. Horisontti on aina suoraan edessäpäin, linjassa silmiesi kanssa. Jos sinun täytyy katsoa _ylöspäin_ tai _alaspäin_, talon, vuoren yli tai alas laaksoon, ei tämä milloinkaan voi olla horisontti. Jos siis ajattelette, että me asumme tässä ja katsomme horisonttia kohden, niin täytyy auringon tulla näkyviin juuri tuolta. Mutta mitä enemmän käännän palloa, sitä kauvemmaksi horisontista lankeaa valo; sillä horisontti on aina lähellä maan pintaa. Katsos, nyt on meillä jo täysi päivä tässä paikassa, jossa asumme, ja meistä näyttää, kuin olisi aurinko noussut jo hyvän matkaa taivaanlaella. Mutta todellisuudessa se on vaan maa, joka on pyörähtänyt ympäri ja me sen mukana.»

»Mutta mistä se johtuu», kysyi Frits, »ett’ei tunneta, kuinka maa pyörii ympäri? Jos _minä_ pyörin ympäri, juoksen tai ajan, niin tunnenhan heti liikkuvani.»

»Se johtuu siitä, lapseni», vastasi isä, »että sinä näet ympärilläsi muita esineitä, jotka pysyvät paikoillaan, eivätkä liiku. Mutta kohta kun kaikki, mitä näet, liikkuu eteenpäin vieden sinut mukanansa ja niin, että sama välimatka säilyy, niin et voi enään nähdä, että sinä itse liikut. Jos joku matkustaa veneessä joella, niin näkee hän liikkuvansa eteenpäin, syystä että rannat pysyvät paikoillaan ja hän kulkee niiden ohi. Mutta ken matkustaa laivassa merellä, missä ei enään nähdä maata, hän ei myöskään voi nähdä, liikkuuko laiva vai ei. Sen vuoksi, kun katselemme ainoastaan maahan, emme luule liikkuvamme, mikä riippuu siitä, että kaikki ympärillä olevat esineet myös liikkuvat. Mutta jos katsomme kohti _aurinkoa_, josta aivan varmaan tiedämme, että se pysyy paikoillaan, niin huomaamme helposti, että maa ehdottomasti liikkuu ja me sen mukana.

»Maa tarvitsee täsmälleen kaksikymmentä neljä tuntia pyörähtääkseen kerran ympäri, ja siitä syntyy päivä ja yö. Puolet ajasta on päivää, jolloin meillä on valoisa. Jos nyt käännän palloa vielä enemmän ympäri, niin laskee aurinko meidän _taaksemme_, ja me saamme hämärän. Kun meidän horisonttimme on kääntynyt niin, ett’emme enään voi nähdä aurinkoa, silloin vallitsee yö. Me saamme nyt olla pimeässä, kunnes uudelleen tulemme päivänkoittoon, ja tulee päivä. Ja siten tapahtuu kaiken vuotta samalla tapaa ja on kaikkina aikoina tapahtunut, niin kauvan kun ihmisiä on ollut maan päällä.»

»Mutta minä arvelen kuitenkin, että pitäisihän sen voida tuntea, kuinka maa pyörii ympäri», sanoi Frits.

»Jos huomenna on kaunis ilma, niin pääsette äidin ja minun kera liikkumaan tuolle suurelle lammelle, jolloin toivon paremmin voivani selittää, mitä tänään olen teille ilmoittanut. Mutta päästäkäämme nyt taas päivänvaloa sisälle ja sammuttakaamme kynttilä, niin saatte kuulla vähän enemmän ilmansuunnista.»

Kohta kun oli päästy järjestykseen, kysyi Maria isältä vieläkin kerran, mikä sen paikan nimi on, josta aurinko nousee.

»Se paikka, lapseni», vastasi isä, »josta aurinko _nousee_, on nimeltään _itä_, ja siis kaikki, mikä on tällä suunnalla, on idässä, idän puolella eli itään päin. Se paikka, mihin aurinko _laskee_, on nimeltään _länsi_, ja tällä suunnalla kaikki on lännessä, lännen puolella eli länteen päin. Jott’ette vieläkin kerran joutuisi riitaan siitä, missä Aasia on, tahdon lisätä, että kaikki kartat kokonaisista maanosista tai yksityisistä maista tehdään siten, että itä on _oikealla_, länsi _vasemmalla_, kun teillä on kartta edessänne niin, että voitte lukea, mitä siihen on kirjoitettu. Nyt ehkä Maria voi sanoa minulle, miten Aasia sijaitsee Eurooppaan nähden?»

»Kyllä, isä mutta odottakaahan, ensin täytyy minun saada kartta eteeni kas noin. Tässä on Eurooppa, tuossa Euroopan oikealla puolella Aasia, siis on Aasia Euroopan itäpuolella, eikö totta, isä?»

»Aivan oikein, lapseni, Aasia on Euroopan itäpuolella. Ehkä Frits nyt voi sanoa, mikä on Euroopan länsipuolella?»

»Atlantin valtameri.»

»Oikein, lapseni, nyt ymmärrätte sen asian. Mutta me olemme tähän asti puhuneet ainoastaan _kahdesta_ ilmansuunnasta, nimittäin siitä, joka on oikealla ja siitä, joka on vasemmalla. Vielä on jäljellä kaksi ilmansuuntaa, nimittäin yksi ylhäällä ja yksi alhaalla kartalla; minä sanon teille niiden nimet, niin saan vastedes selittää, mitenkä nekin löydetään. Ylöspäin kartalla oleva ilmansuunta on nimeltään _pohjoinen_, alaspäin oleva _etelä_. Jos siis asetutte niin, että nouseva aurinko on oikealla puolellanne, mikä silloin on _edessänne_?»

»Pohjoinen!» sanoi Frits.

»Oikein; entäs takananne?»

»Etelä!»

»Entäs vasemmalla puolellanne?»

»Länsi!»

»Aivan oikein. Nyt luulen, että ymmärrätte sen seikan. Mutta olen tullut viipyneeksi täällä kauvemmin kuin aikomus oli, ja minun täytyy nyt lähteä toimittamaan muutamia asioita. Illalla, sitten kun olemme juoneet teetä, selitän teille myöskin nuo molemmat ilmansuunnat, pohjoisen ja etelän, niin voitte sitten hyvin saada selkoa kartasta.»

Näin sanoen isä läksi ja jätti lapset yksin.

VIIDES LUKU.

POHJOINEN JA ETELÄ, TALVI JA SUVI.

Sitten kun oli juotu teetä illalla, saattoivat lapset töin tuskin malttaa mieltänsä, kunnes tee oli korjattu pöydältä, he kun tahtoivat, että isä alkaisi kertoa heille lisää.

Frits oli näet karttojen ylä- ja alapäässä havainnut kaksi pientä puoliympyrää, joihin oli kirjoitettu »Pohjoisnapa» ja »Etelänapa»; ja hän halusi nyt kernaasti tietää, mitä tämä oikeastaan merkitsi.

»Kaiken tämän saatte tietää tänä iltana, lapset», sanoi isä, kun pöytä vihdoinkin oli korjattu, äiti ottanut esille sukankutimensa ja Frits asettanut esille kartan, jota hän jo kauvan oli pitänyt kädessään. »Mutta silloin tarvitsen ennen kaikkea sinun pallosi, joka nyt kerta kaikkiansa saa esittää maapalloa.

»Nähkääs, lapset, tänä iltana saa lamppu esittää aurinkoa, ja minä annan nyt maan jälleen pyöriä ympäri. Selitin teille iltapäivällä, millä tavoin me saamme _valomme_ auringosta, ja sen asian te nyt ymmärrätte — vai kuinka? Sen lisäksi mainitsin, että päivä ja yö syntyvät sen vuoksi, että maa täsmälleen kahdessakymmenessä neljässä tunnissa pyörii kerran ympäri, lännestä itään. Mutta me emme saa ainoastaan _valoa_ auringosta, me saamme myöskin _lämpöä_ siitä. Sen, että auringon paistaessa on lämpöisempi kuin sen ollessa paistamatta, tiedämme jo, samoin kuin senkin, että keskikesällä, jolloin aurinko on hyvin korkealla, voi täällä meilläkin tulla aika _lämmin_. Syyn tähän tahdon myöskin selittää teille, vaikka teidän on paljon vaikeampi käsittää tätä, kuin päivän ja yön syntymistä. Kuunnelkaa sen vuoksi tarkoin, mitä sanon.

»Sinä, Frits, näytit minulle äsken pohjoisnavan ja etelänavan. Tehkäämme siis ylös ja alas tähän maapalloomme pieni merkki musteella. Toinen näistä mustista pisteistä kuvaa pohjoisnapaa, toinen etelänapaa. Maan keskustan ympäri vedämme viivan, samanlaisen kuin tällä kartalla näkemänne. Minä tarkoitan sitä viivaa, joka kulkee maapallon keskustan ympäri; mitä se merkitsee, sen selitän sitten. Tämän viivan ylä- ja alapuolella vedän nyt kaksi pisteillä merkittyä viivaa, joiden kaltaisia voitte nähdä kartastakin. Eurooppa, se maanosa, jossa me asumme, on tässä, melkein viivan ja pohjoisnavan keskivälissä; maalatkaammepa nyt siihen paikkaan, missä Eurooppa on, vielä pienoinen piiri.

»Kas noin, nyt on meidän maapallomme valmis ja me voimme heti alkaa. Lamppu olkoon siis aurinkonamme, kuten kynttiläkin oli aikaisemmin tänään. Niinkuin olen sanonut teille, lapset, pyörii maa itsensä eli akselinsa ympäri. Jos voisimme ajatella suuren kepin pistetyksi maan läpi, toisesta navasta toiseen, niin pyörisi maa tämän ympäri, samoin kuin pyörä pyörii akselinsa tai sen läpi pistetyn kepin ympäri.

»Mutta maa ei pyöri ainoastaan akselinsa ympäri, se kulkee samalla myöskin ympäri auringon, johon se tarvitsee kokonaisen vuoden. Voitko sanoa minulle, Frits, montako kertaa maan täytyy pyöriä oman akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri?»

Frits istui hetkisen ja mietti, mutta ei onnistunut keksimään vastausta.

»En, isä», vastasi hän, »sitä en osaa sanoa.»

»Kyllä vaan, poikani, ajattelehan. Montako päivää on vuodessa?»

»Kolmesataa kuusikymmentä viisi», vastasi Frits.

»Katsohan. Siis, yhtä monta päivää kuin on vuodessa, yhtä monta kertaa täytyy maan pyöriä akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri. Mutta tässä pyörähdyksessä on maa alati vinossa, pohjoisnapa ylös- ja etelänapa alaspäin, melkein niin kuin te kirjoittaessanne asetatte kirjaimet paperille. Nuo molemmat navat eivät siis koskaan käänny kokonaan aurinkoa kohden; ja samalla kun teidän täytyy ajatella mielessänne, että maa yhtämittaa kiertää akselinsa ympäri — siis sen kepin ympäri, joka voisi olla pistetty maan läpi navasta napaan — kiitää se samalla kertaa huimaavaa vauhtia eteenpäin, kiertää 365 päivässä auringon ympäri ja päättää tällä tavoin vuoden.»

»Mutta minä en ymmärrä», sanoi Frits, »kuinka voidaan tietää, että se vuodessa tekee täsmälleen yhden kierroksen.»

»Sen tiedämme vuodenajoista ja päivänseisauksesta», vastasi isä. »Minä koetan selittää asian teille; mutta silloin täytyy teidän olla hyvin tarkkaavaiset. Katsokaas, lapseni, maa pysyy aina samassa vinossa asennossa, jossa pidän tätä palloa, se on, pohjoisnapa melkein suoraan ylöspäin ja etelänapa suoraan alaspäin. Samalla kun se yht’aikaa pyörii ympäri, on siis se osa maasta, jonka ympäri olen vetänyt viivan, ja jota nimitetään _ekvaattoriksi_ eli _päiväntasaajaksi_, päivisin aina kääntyneenä kohden aurinkoa sillä tavalla, että tämän säteet lankeavat melkein kohtisuoraan siihen, jota vastoin ne kulkevat paljoa vinommin napoihin päin. Mutta kuten tiedätte, eivät auringonsäteet ole läheskään yhtä lämpimät langetessaan vinosti maahan, kuin keskipäivällä, jolloin aurinko näyttää olevan ylinnä taivaalla. Niillä seuduilla, joissa aurinko paistaa täyteläisnä, siis suoraan alas, onkin sen vuoksi hyvin kuuma, ja molempien napojen seuduilla, missä säteet saattavat vain vinosti langeta alas, hyvin kylmä. Jos maan laita olisi nyt niin, että pohjoisnapa ja etelänapa olisivat suoraan ylhäällä ja alhaalla, se on toisin sanoen, että se keppi, jonka ajattelemme vedetyksi maan läpi, olisi kohtisuorassa asennossa, niin eivät ainoastaan navat, vaan myöskin maan keskustan ympärillä oleva viiva, pysyisivät samassa suunnassa ja tosin päivä ja yö syntyisivät maan pyöriessä itsensä ympäri, mutta mitään lämpömäärän muutosta ei tapahtuisi, eivätkä siis myöskään vuodenajat vaihtuisi.

»Niillä ihmisillä, jotka asuvat viivan läheisyydessä, olisi siis, koska auringonsäteiden aina täytyisi suoraan langeta siihen, ikuinen suvi, niillä taas, jotka asuvat napojen luona, ikuinen talvi, niin ett’ei mikään voisi kasvaa, eikä siis myöskään yksikään ihminen asua siellä. Mutta siten ei ole laita; sillä koska maa on jonkun verran vinossa asennossa, seuraa siitä, jos hitaasti käännän palloa, joka kuvaa maata, aurinkonsa ympäri, että pohjoisnapa noin puolet siitä ajasta, jonka maa tarvitsee kulkeaksensa auringon ympäri — siis puoli vuotta — on enemmän kääntyneenä aurinkoa kohden. Silloin meillä, jotka asumme lähempänä pohjoisnapaa, on suvi.

»Maapallon toisella puoliskolla — missä etelänapa kääntyy enemmän aurinkoa kohden — vallitsee talvi, silloin kun meillä on suvi. Mutta kauvimpana pohjoisessa eivät auringonsäteet milloinkaan lankea kohtisuoraan; ja jos tarkoin katselette karttaa, huomaatte pisteillä merkityn, mutkaisen viivan, jonka myös olen vetänyt tähän palloon. Tähän, näihin pisteisiin saakka, mutta ei kauvemmaksi, lankeavat auringonsäteet kohtisuorasti maahan; sitten se, kuten näyttää, kääntyy takaisin, ja sen vuoksi nimitetäänkin näitä pisteitä _kääntöpiireiksi_.»

»Mitä tarkoitetaan kohtisuoralla isä?» kysyi Maria.

»Kohtisuoraksi, lapseni», vastasi isä, »nimitetään viivaa, joka, jos ajattelen sen pidennetyksi, kohtaisi maapallon keskipisteen. Jos sidot raskaan esineen nuoraan ja pidät sitä niin, että se heiluu ilmassa, niin on tämä esine suoraan alaspäin, ja nuora tulee sen kautta kohtisuoraan suuntaan. Vaakasuora eli horisontillinen on sitävastoin viiva, joka, samoinkuin ympärillämme oleva näköpiiri, on saman suuntainen kuin tyyni vedenpinta.

»Mutta palatakseni nyt maahan ja sen asentoon, niin on tällä vaihdoksella, tällä auringon näennäisellä vaelluksella edestakaisin molempain kääntöpiirien välillä, vielä toinenkin vaikutus, joka teidän nyt täytyy oppia tuntemaan. Siitä on näet seurauksena, että meillä päivät ovat pitemmät suvella, kuin talvella.