Part 5

»Intiaanit, mitä ne ovat, isä?» kysyi Maria, joka tarkkaavaisena oli kuunnellut isän puhetta.

»Intiaaneiksi, lapseni», vastasi isä, »nimitetään Ameriikan alkuasukkaita, jotka jo monta vuosisataa olivat asuneet tässä maanosassa, ennen kun eurooppalaiset ensi kerran laskivat siellä maihin. Perheitä, jotka asuvat yhdessä, ja joilla on omat elintapansa, nimitetään _heimoksi_.

»Mutta palataksemme jälleen aluksiin, on hyvin todennäköistä, että ensimmäiset oikeat veneet tehtiin paksuista puunrungoista, jotka koverrettiin ontoiksi, jotta ne helpommin saatiin kulkemaan veden päällä. Kentiesi niitä ensin työnnettiin eteenpäin seipäällä tai soudettiin syvemmässä vedessä käsillä taikka puunpalasilla. Mutta kun huomattiin, että tuuli ajoi edellään jotakin esinettä, joka oli pätkällään ja kellui veden päällä, niin onhan ajateltavissa, että tällä tavoin lopuksi juolahti jonkun päähän ajatus pingottaa kangas tai mitä oli saatavissa, sillä tavoin ottaakseen tuulta. Vielä tänä päivänä valmistavat monet kansat purjeensa palmikoiduista kaisloista, oljista tai niinistä. Täten syntyivät purjeet, ja sitten vähitellen paranneltiin sekä niitä että aluksia. Yksi korjasi sitä, toinen tätä, ja mitä toisten nähtiin tekevän ja havaittiin hyväksi, sitä jäljitettiin.

»Siten syntyi vähitellen suurempia veneitä, oikeita laivoja, joilla ihmiset kuitenkin harvoin tai eivät koskaan kulkeneet niin kauvas merelle, etteivät voineet nähdä maata, kunnes vihdoin onnistuttiin huomaamaan magneettineulan voima ja keksittiin se mitättömän näköinen, mutta tärkeä kapine, jota nimitetään _kompassiksi_.

»Nyt voivat merimiehet kulkea, minne tahtoivat; sillä he tiesivät aina, missä oli pohjoinen, siis myöskin etelä, itä ja länsi. Mutta kun ruvettiin rakentamaan isompia ja kauniimpia aluksia, annettiin niille myöskin oikea ruori, pystytettiin suuria mastoja, joihin purjeet kiinnitettiin, parannettiin niitä kaikin tavoin ja annettiin niille ennen kaikkea parempi muoto. Toisin sanoen, ne tehtiin etupäästä eli keulasta suipommiksi, jotta ne paremmin voisivat halkoa vettä ja sen kautta saisivat lisätyn vauhdin.

»Mutta nyt olen puhunut tarpeeksi aluksista, ja te tiedätte nyt, mitenkä ihmiset menettelevät päästäkseen suuren, aavan meren yli maanosasta toiseen.»

YHDEKSÄS LUKU.

MAAN ERI KANSAT.

Fritsin oli kohta alotettava jälleen koulunkäyntinsä, ja hänellä oli vielä jotakin tekemättä siitä, mikä oli ollut hänen kotityönänsä loma-aikana. Hän oli sen vuoksi toimessa suuren osan päivästä, mutta hänellä oli sentään aikaa silloin tällöin tarkkaavaisesti tutkia karttaa.

»Frits», sanoi Maria, joka kiiruhti hänen luokseen ja kuljettaen pikkusormeansa kartalla myöskin teki pitkiä matkoja maan ympäri, »nyt olen matkustanut Euroopasta Ameriikkaan, ja kun ulkona alkoi tulla kylmä, läksin lämpimiin maihin. Mutta sano, Frits, miksi on Afriikka musta ja Ameriikka punainen? Ei suinkaan Afriikassa aina ole pimeä? Kun aurinko aamulla nousee Afriikassa, täytyy kai sielläkin tulla valoisata, ja silloinhan ei maa enään ole musta.»

Frits opetti kernaasti pikku sisartansa, milloin hän vaan siihen kykeni. Mutta tällä kertaa hän joutui suureen pulaan; sillä miksi oli yksi maa valkoinen, toinen punainen, kaksi maalattu mustaksi, yksi keltaiseksi, tämä oli jotakin, josta hän ei itsekään ollut selvillä. Lapset päättivät siis kysyä asiaa isältä heti kun hän tulisi kotiin illalla. Hän kyllä tulisi ja selittäisi asian heille.

Isä, joka suuresti iloitsi lasten innosta tarkoin harkita, mitä hän oli heille opettanut, oli heti valmis antamaan heille halutun selityksen. Kun hän illalla tavalliseen aikaan antoi lasten istuutua pöytään, alotti hän:

»Maanosien eri _värit_ ovat siis herättäneet ihmetystänne, vai kuinka, lapseni?»

»Niin, isä», vastasi Maria. »Frits ei voinut sanoa minulle, minkä vuoksi kaksi maata on maalattu mustaksi, toiset punaisiksi, keltaisiksi ja valkoisiksi, ja sen tähden tahdoimme pyytää isää selittämään asian meille.»

»Minusta on hyvin hauskaa, rakas lapsi», vastasi isä, »että te itse olette tulleet sitä ajatelleeksi. Ellette sitä olisi tehneet, olisin kuitenkin muistuttamatta selittänyt asian teille; sillä teidän täytyy olla selvillä siitä, kun vastedes tulemme tällä kartalla tekemään pitkiä matkoja yhdessä.

»Se ei ole ainoastaan sattuma, joka on määrännyt värien valinnan; sillä niillä on se määrätty tarkoitus, että ne heti osoittavat teille niiden _ihmisten värin_, jotka asuvat näissä maanosissa.»

»_Ihmisten värin_, isä!» huudahtivat molemmat lapset ihmeissään. »Onko siis olemassa keltaisia ja punaisia ihmisiä?»

»Ei keltaisia ja punaisia samalla kertaa», vastasi isä nauraen; »mutta on olemassa keltaisia ihmisiä, tai ainakin ihmisiä, joilla on kellahtava ihonväri, ja toisia, jotka ovat punaisia, tai pikemmin punaisenruskeita. Mustia ihmisiä olette kai itsekin joskus nähneet; ainakin tiedän, että markkinoilla tässä kaupungissa kerran kävi sellaisia.»

»Asuuko siis vain punaisia ihmisiä tuossa punaisessa maassa?» kysyi Maria.

»Nykyään, rakas lapsi», vastasi isä, »asuu myös monta valko-ihoista siellä, Pohjois-Ameriikassa esim. on paljon useampia valko-, kuin puna-ihoisia. Mutta alkuaan, ennen kun valko-ihoiset vielä olivat sinne saapuneet, oli koko maan väestönä, napamerestä aina etelänokkaan asti, _punaisia_ tai punaisenruskeita ihmisiä, joita me nimitämme _intiaaneiksi_.»

»Kun maa ensiksi löydettiin, s.o. kun muutamat rohkeat, valko-ihoiset miehet ensi kertaa laivoillansa purjehtivat yhtämittaa länteenpäin, kunnes jälleen havaitsivat maata, tapasivat he rannikoilla ja kauvempana sisämaassa ainoastaan tuollaisia punaisenruskeita intiaaneja.

»Muuten käytetään näistä intiaaneista useita eri nimityksiä. M.m. nimitetään heitä vielä tänä päivänä alkuasukkaiksi, toisella nimellä myös _villeiksi_, koska he suurimmaksi osaksi elivät kuin metsän pedot, elättivät itseänsä metsästyksellä ja kalastuksella, eivätkä vielä olleet omaksuneet sivistyneiden kansojen hienostuneempia tapoja.

»Tästä huolimatta omasivat nämä n.s. villit kuitenkin useita hyveitä. He olivat melkein aina vierasvaraisia luonteeltaan, toisin sanoen, he kestitsivät muukalaisia runsaasti, antoivat heille syömistä ja juomista ja sallivat heidän levätä taloissansa. Sen ohella he olivat avosydämisiä ja hyväntahtoisia, ja heillä oli myös omat määrätyt tapansa ja lakinsa.

»Mutta Ameriikan intiaaneista kerron toisella kertaa; minulla on vielä yhtä ja toista sanottavaa teille maapallon muista maista, minkä kernaasti tahtoisin ilmoittaa jo tänään. Nyt luullakseni ymmärrätte, miksi _Eurooppa_ on väriltään _valkoinen_.»

»Kyllä, isä», ehätti Frits vastaamaan, »se on siksi, että Euroopassa asuu _valko-ihoisia_ ihmisiä.»

»Niin, mutta minä en ole valko-ihoinen», väitti Maria, »sillä onhan minulla punaiset posket.»

»Niin, lapseni, ne sinulla kyllä on», vastasi isä nauraen, »mutta meidän ihonvärimme on kuitenkin pääasiallisesti valkoinen. Koko sinun pieni pääsi on muuten valkoinen, joskin posket ovat punaiset.»

»Entäs Afriikassa, isä, siellähän asuu ainoastaan mustia ihmisiä?» kysyi Frits.

»Ei», vastasi isä, »ei ainoastaan musta-ihoisia. Sen vuoksi näetkin, ett’ei maa kauttaaltansa ole yhtä musta, vaan yläosastaan paljon vaaleampi, kuin alhaalta. Alhaalla Afriikan eteläosassa ja myöskin maan keskiosassa asuu kuitenkin enimmäkseen tumma-ihoisia, s.o. mustanruskeita tai mustanharmaita ihmisiä, joita me tavallisesti nimitämme _neekereiksi_. Ylempänä, Afriikan pohjoisrannikkoa kohden, käy ihmisten ihonväri jo paljon vaaleammaksi, ja he ovat pikemmin ruskeita, kuin mustia.»

»Mutta Austraaliassa, onhan siellä vaan mustia ihmisiä, eikö totta, isä?» kysyi Maria.

»Totta kyllä, lapseni», vastasi isä. »Austraalian alkuasukkaat ovat aivan musta-ihoisia, vaikkakin he muutamissa suhteissa eroavat neekereistä, minkä seikan vast’edes selitän lähemmin.»

»Mutta _keltaisia_ ihmisiä, jotka asuvat Aasiassa, heitä tahtoisin hyvin mielelläni kerran nähdä!» huudahti pikku Maria. »Oi, miten hupaisilta he näyttänevätkään!»

»He eivät ole kaikki yhtä keltaisia, lapseni», selitti isä. »Aasiassa on paljon keltaisenruskeitakin ihmisiä, ja siellä, missä tämä maanosa yhtyy Eurooppaan, asuu aivan valkoisiakin ja hyvin kauniita ihmisiä. Mutta Aasian kansojen ihonväri on kuitenkin ylimalkaan kellahtava, ja sen vuoksi on maakin saanut tämän värin. Kohta kun nyt katsotte karttaan, tiedätte myös heti, minkä värisiä eri maanosain asukkaat ovat, mitä seikkaa ette varmaankaan sitten niin helposti unhoita.»

»Mutta minkä värisiä ovat sitten ne ihmiset, jotka asuvat saarilla?» kysyi Frits.

»Heidänkin värinsä näette jotensakin oikein merkityksi kartalle», vastasi isä, »vaikkakin tämä on jotakin, jota ei yhtä tarkasti voida määrätä. Useimmat saarien asukkaat Tyynessä Meressä ovat ruskeita; ainoastaan Austraalian läheisyydessä on muutamia saaria, joissa asuu mustia ihmisiä. Atlantin meren saarilla tavataan yleensä sama ihonväri, kuin niiden maiden asukkailla on, jotka ovat heitä lähinnä. Tämä on myöskin aivan luonnollista; sillä kuuluvathan he kuitenkin tavallaan näihin maihin, vaikka heitä erottaakin niistä suurempi tai pienempi vesialue.

»Sen vuoksi on myöskin selvä asia, että niillä saarilla, jotka ovat lähempänä Eurooppaa, asuu valkoihoisia ihmisiä.»

»Nämä saarten asukkaat ovat kai myöskin intiaaneja, eikö niin, isä?» kysyi Maria.

»Eivät, lapseni», vastasi isä. »Intiaaneiksi nimitämme ylipäänsä ainoastaan Ameriikan alkuasukkaita. Mutta on olemassa monta muuta villiä kansanheimoa, joilla on erilainen ihonväri, esim. osa Afriikan neekereistä ja Austraalian alkuasukkaista. Vast’edes saatte oppia tuntemaan useampia sellaisia villejä kansoja. Useat niistä elävät mitä hurjinta ja vaarallisinta elämää. Maissa, joissa he asuvat, on myös monta mitä kummallisinta puuta, kasvia ja villieläintä, josta kaikesta minulla on paljon kerrottavaa, mikä tulee teitä suuresti huvittamaan. Mutta jos nyt mainitsisin eri kansojen nimet, siten kuin ne ovat jakaantuneet yli maan, niin ette kuitenkaan voisi pitää niitä muistissanne, vaan saisitte ainoastaan epäselvän käsityksen siitä, minkä minä haluan tehdä teille niin selväksi kuin mahdollista. Sen vuoksi mieluummin lykkäämme asian, kunnes vuoron mukaan ja järjestyksessä tulemme eri maihin.»

»Mutta minkä vuoksi ovat ihmiset yhdessä maassa ruskeita, toisessa mustia ja meidän maassamme valkoisia?» kysyi Frits.

»Niin, lapseni», vastasi isä, »siihen kysymykseen on vaikea, ellei mahdoton vastata. Auringolla on tosin suuri vaikutus ihmisen ihonväriin; sillä kuten tiedätte, rusketutte tekin kelpo lailla, kun suvella oleskelette paljon ulkona. Mutta Ameriikassa ovat esim. ne ihmiset, jotka asuvat ylinnä pohjoisessa taikka alinna kylmässä etelässä, vielä ruskeampia kuin ne, jotka asuvat kääntöpiirien välillä ja lähellä päiväntasaajaa. Muistatte kaiketi, mitä tarkoitetaan kääntöpiireillä? — Sen vuoksi eivät oppineet, huolimatta kaikista tutkimuksista, olekaan vielä täydellisesti onnistuneet pääsemään selville tästä asiasta.»

»Isä sanoi kerran, että villit eri maissa elävät metsästyksellä ja kalastuksella», huomautti Frits, jota kovasti innostutti kaikki, mikä villin nimeä kantoi. »Millä ampuvat he sitten villieläimiä? Onko heillä samanlaisia ampumakiväärejä kuin meillä?»

»Ei; sellaisia ei heillä tosin ole», vastasi isä, »lukuunottamatta niitä paikkoja, missä on opittu tuntemaan valko-ihoisia ja saatu ampumakiväärejä heiltä. Villit käyttävät muuten erilaisia aseita, aivan yhtä erilaisia kuin he itse ovat toisiinsa verrattuina. Teidän on näet muistettava, ett’ei toinen villi ole toisen näköinen. Heillä ei ainoastaan ole erilainen ihonväri eri maissa, vaan myöskin erilaiset elintavat, erilaiset aseet, erilaiset elinkeinot, vieläpä aivan erilaiset kielet.»

»Mutta miten voivat he sitten ymmärtää toisiansa, kun joutuvat yhteen?» kysyi Maria.

»Heidän täytyy joko opetella toistensa kieltä, lapseni, taikka sitten koettaa tehdä sanottavansa ymmärrettäväksi _merkeillä_, s.o. kuvaavilla käsivarren ja käden liikkeillä, vaikk’eikaan tämä viimeksimainittu suinkaan ole helppoa. Mutta mitä tähän asiaan tulee, ei meidän ole tarvis lähteä niin kauvas; sillä täällä Euroopassakin on meillä koko joukko eri maita, joissa puhutaan melkein yhtä monta eri kieltä.

»Niinpä esimerkiksi asumme me täällä Suomessa; mutta te olette varmaankin kuulleet puhuttavan ruotsalaisista, norjalaisista, tanskalaisista, ranskalaisista, englantilaisista, saksalaisista, venäläisistä, espanjalaisista ja itaalialaisista. Kaikki nämä ovat naapurikansoja, kaikki asuvat ne Euroopassa, kaikilla niillä on valkoinen ihonväri, kuten meillä, kaikki ovat ne niinikään sivistyneitä, s.o. niillä on sama sivistys, järjestys, lait ja tavat, ja kuitenkin puhuvat ne aivan eri kieliä. Käydessään toistensa luona, eivät ne voi ymmärtää toisiansa, elleivät sitä ennen ole opetelleet toistensa kieltä.

»Samoin on laita maan ja eri maanosien muiden kansain. Ne eroavat toisistaan sekä kielen, tapojen ja ihonvärin että myöskin kasvojen muodostuksen, s.o. ulkonäön suhteen; ja luonnollisesti on niillä myöskin erilaisia aseita. Monet niistä käyttävät jousta ja nuolia, toisilla on keihäitä eli peitsiä, joita ne heittelevät. Vielä käyttävät toiset linkoja, toiset ansoja; onpa intiaaneja, jotka ampuvat pieniä nuolia puhallusputkilla, tällä tavoin kaataakseen otuksen, minkä tarvitsevat toimeentuloansa varten, tai myöskin puolustautuakseen toisia, vihamielisiä kansoja vastaan, jotka haluavat ahdistaa heitä sodalla.»

»Tekevätkö ne meillekin pahaa, isä, jos menemme niiden luokse?»

»Monet heimot ovat sangen hyväntahtoisia ja ystävällisiä», vastasi isä, »ja elävät rauhassa eurooppalaisten kanssa. Mutta on myöskin olemassa useita, jotka eivät suvaitse eurooppalaisia, ja jotka niin paljon kuin mahdollista estävät valko-ihoisia tulemasta heidän luokseen. Näitä nimitetään vihamielisiksi heimoiksi, ja niiltä täytyy tarkoin varoa itsensä.»

»Mutta miksi sitten matkustavat valkoihoiset niiden luokse?» kysyi pikku Maria. »Koska ne ovat niin pahoja, niin tarvitsee heidän ainoastaan pysyä kotonaan; emme me tahdo olla niiden kanssa tekemisissä, kunhan ne vaan eivät tule meidän luoksemme.»

»Sen vuoksi emme me menekään niiden luo sotimaan», vastasi isä, »vaan ainoastaan käydäksemme kauppaa niiden kanssa.»

»Käydä kauppaa — mitä se on?»

»Sillä tarkoitetaan sitä, kun eri kansat tai ihmiset ylipäänsä toisiltansa rahalla ostavat tavaroita, joita tarvitsevat, eivätkä voi pitää varastossa, taikka sitten vaihettavat niitä itselleen toisilla tavaroilla. Viimeksimainittua nimitetään sen vuoksi erityisellä nimellä vaihtokaupaksi.

»Ottakaammepa esimerkki. Me tarvitsemme muun muassa kahvia, teetä, ryytejä, riisiä ja paljon sellaista, mitä ei meillä kasva. Sen vuoksi kulkevat aluksemme etäisiin maanosiin, joista voivat saada sellaisia tarpeita, ja antavat näiden maiden asukkaille joko rahoja taikka sitten vaatteita, karttuuneja, villatavaroita, veitsiä, peilejä tai muita kapineita, joita valko-ihoiset osaavat valmistaa.

»Paitsi näitä aluksia, jotka käyvät kauppaa, ja joita nimitetään kauppalaivoiksi, kulkee merellä vielä toisiakin, joilla osaksi on tehtävänä käydä vieraissa maissa ja kuljettaa kirjeitä meidän ja niiden välillä. Tiedätte kaiketi, kuinka säännöllisesti posti kulkee tässä maassa, ja kuinka sekä ihmiset että paketit ja kirjeet nopeasti pääsevät paikasta toiseen. Ne laivat, jotka äsken mainitsin, ovat merellä samaa, mitä posti maalla, ja sen vuoksi nimitetään niitä posti- tai pakettilaivoiksi. Ne tekevät säännölliset kulkuvuoronsa ja kulkevat edestakaisin niiden paikkojen välillä, joita varten ne ovat määrätyt.

»Samoin kuin maalla on poliiseja ja sotamiehiä, joiden tulee valvoa, ett’ei kukaan riko hyvää järjestystä vastaan, on merelläkin laivoja, joissa on kanuunoita ja sotamiehiä; nämä laivat purjehtivat edestakaisin eri merillä, suojellen kauppa- ja postilaivoja merirosvoilta, ja niitä nimitetään _sotalaivoiksi_.»

»Mutta mitenkä merellä voi olla rosvoja, isä?» kysyi Maria. »Mihin voivat he piiloutua?»

»Pahoja ihmisiä, rakas lapsi, on kaikkialla, kaikissa kansakunnissa, merellä yhtä hyvin kuin maalla. Mutta merellä he todellakaan eivät voi mennä piiloon, vaan täytyy heidän kulkea laivoilla samoin kuin niidenkin, joiden kimppuun he hyökkäävät. Mutta meri on hyvin iso; ja kun he näkevät sotalaivan tulevan, koettavat he purjehtia tiehensä niin pian kuin mahdollista.»

»Mutta ei suinkaan merellä ole mitään varastamista, isä?» kysyi Frits.

»Miksi ei? Kulkeehan merellä kauppalaivoja, joilla usein on erittäin arvokas lasti taikka sitten puhdasta rahaa, minkä merirosvot kernaasti tahtoisivat saada haltuunsa. Tuollaisilla pahoilla ihmisillä oli myös ennen tapana viedä neekerejä Afriikan rannikolta Ameriikkaan ja myydä niitä sinne orjiksi. Kun sotalaivat tapasivat tuollaisia laivoja, joissa oli onnettomia orjaparkoja, päästivät he nuo mustat ihmiset vapauteen ja rankaisivat niitä valko-ihoisia, jotka olivat menetelleet niin rikoksellisesti.»

»Mitä orjat ovat, isä?» kysyi Frits,

»Orjat ovat ihmisiä, joilta on riistetty Jumalan heille antama vapaus, ja joita muut ihmiset myyvät kuin eläimiä ja pakoittavat työhön.»

»Ne ovat kai olleet villejä, jotka siten ovat tehneet?» kysyi Frits.

»Eivät, lapseni. Villitkin kansat tosin joskus tekevät orjiksi muita ihmisiä, jotka he ovat sodassa vanginneet; mutta valitettavasti ovat valko-ihoiset, mitä tähän asiaan tulee, olleet villejä paljon pahemmat. Mutta nyt luulen olevan ajan mennä makuulle, ja Maria on jo istunut ylhäällä kauvemmin, kuin hänelle on hyödyllistä. Lasten tulee mennä aikaisin maata, niin että he jaksavat nousta ylös hyvissä ajoin aamulla sekä olla virkkuja ja reippaita.»

Näin sanoen isä otti kartan ja pani sen kirjoituspöytänsä laatikkoon. Frits ei koko yönä nähnyt unta muusta, kuin sotalaivoista, jotka ajoivat takaa merirosvoja.

KYMMENES LUKU.

MITKÄ OVAT KYLMÄT, MITKÄ LÄMPIMÄT MAAT MAAILMASSA?

Seuraava päivä oli sunnuntai. Koska sää ei näyttänyt erittäin lupaavalta, eivät vanhemmat olleet katsoneet voivansa lähteä aamupäivällä kävelemään ja ottaa lapsia mukaan, kuten muuten oli tapana.

Frits, jonka pää vielä oli täynnä sitä, mitä isä oli kertonut edellisenä päivänä, kulutti kuitenkin aikaansa miten parhaiten taisi. Suuri pöytä sai nyt kuvata valtamerta; tähän rakensi hän kirjoista maanosat, teki paperista suuria sotalaivoja, joilla hänen tinasotamiehensä purjehtivat, ja asetti eri maanosiin neekerien, intiaanien ja muiden villien sijasta mustia ja ruskeita papuja. Merirosvoistakaan ei ollut puutetta. Pähkinänkuorissaan kulkivat he Afriikan rannikolle ja ryöstivät mustia ihmisiä, jonka jälkeen sotalaivat alkoivat ajaa heitä takaa, saavuttivat heidät, heittivät pahat rosvot mereen ja veivät musta-ihoiset raukat takaisin kotiin, missä riemuitsevat omaiset ottivat heidät vastaan.

Jotta hän voisi rakentaa maanosat kunnollisesti, oli isän jälleen täytynyt antaa hänelle kartta; ja nyt tapahtui matkustaminen pääasiallisesti Afriikan ja Ameriikan välillä. Mutta eräs merirosvo purjehti myös Ameriikan eteläisen niemen ympäri saarien keskelle, ja sotalaivoilla oli hirveä työ, ennen kun vihdoin onnistuivat saamaan hänet vangiksi.

Frits oli eteläisessä jäämeressä huomannut tuon punaisen maan, joka näyttää hyvin pitkältä, suurelta saarelta. Hän antoi parin laivansa laskea maihin; mutta kun hän ei tietänyt, keitä asui saarella ja miltä siellä näytti, niin juoksi hän isän luo, joka istui lukien viereisessä huoneessa, ja pyysi häntä sanomaan, mikä maa se on ja asuuko siellä kilttejä ihmisiä.

Maria, joka uskollisesti avusti veljeään leikissä, oli myös tullut huoneeseen, saadakseen kuulla hiukkasen tuosta ihmeellisestä maasta.

»Tuolla alhaalla oleva punainen maa», sanoi isä, »joka on niin lähellä etelänapaa, on kentiesi saari; se on seikka, josta ei vielä olla aivan selvillä. No, sano, Frits, luuletko, että tuossa maassa on hyvin lämmin, vaiko hyvin kylmä?»

»Varmaankin hyvin kylmä, isä», vastasi Frits; »sillä sehän on niin alhaalla päiväntasaajasta, ja isä on kertonut, että molempien napojen luona on hyvin kylmä.»

»Aivan oikein, poikani. Tähän asti siellä ei olekaan tavattu mitään muuta, kuin jäävuoria, jotapaitsi on päästy varmuuteen siitä, että jään alla monin paikoin on kiinteätä maata. Tuolla alhaalla oleva punainen kaistale ei sen vuoksi merkitse mitään muuta, kuin että sillä paikalla, johon se ulettuu, otaksutaan olevan maata, ja ett’ei siellä voida päästä eteenpäin. Mutta ihmisiä ei siellä näytä olevan; eivätkä he voisikaan kestää siellä vallitsevaa kovaa pakkasta.»

»Mutta miksi menevät laivat sinne, kun siellä on niin kylmä?» kysyi Frits. »Eiväthän ne voi mitään ostaa sieltä, eikä suinkaan siellä mitään merirosvojakaan ole.»

»Ei, poikani», vastasi isä; »siinä kyllä olet oikeassa. Mutta näetkös, on tapana silloin tällöin lähettää sotalaiva kaukaisiin seutuihin lähemmin tutkimaan vielä jotensakin tuntemattomia maita, toisin sanoen on tapana lähettää laivoja löytöretkille. Nämä laivat purjehtivat silloin kaikkiin sellaisiin paikkoihin, missä ei kukaan muu ole ollut ennen heitä, ottavat selon siitä, missä asemassa eri maat ovat, keitä ihmisiä niissä asuu, minkälaisia eläimiä, puita ja kasveja niissä on. Kun merenkulkijat sitten tulevat kotiin, merkitsevät he tämän karttoihin ja kertovat kirjoissa, mitä ovat nähneet ja löytäneet.»

»Oi, miten oivallista!» huudahti Frits; »kuinka kernaasti tahtoisinkaan kerran lähteä mukaan!»

»Niin, kyllähän laivat tekevät sekä ihanoita että pitkiä matkoja», sanoi isä. »Monta eri kansaa ja maata saavat he niillä nähdä; mutta sittenpä täytyykin heidän usein kulkea merta monta pitkää vuotta, saavat taistella useata ankaraa myrskyä vastaan, kohdata monia vaaroja ja kestää monta vaivaa ja vastusta.»

»Mutta kun villit lähtevät tuollaiseen kylmään maahan, isä, niin pukevat he kaiketi vaatteet ylleen?» kysyi Maria; »muutenhan heitä viluttaisi vallan hirveästi.»

»Villit eivät sinne lähde», vastasi isä, »ainakin vain hyvin harvoin, ja silloin aina eurooppalaisissa laivoissa, joissa heillä kyllä on lämpimät vaatteet yllään. Villit, etenkin sellaiset, jotka asuvat lämpimässä ilmanalassa, eivät matkustelekaan juuri paljon, vaan pysyvät melkein aina niissä maissa, jotka Jumala on heille asuinpaikoiksi osoittanut. Ne, jotka aina lapsuudesta pitäin ovat asuneet hyvin kylmässä maassa, eivät näet hevin voisi kestää sitä kovaa kuumuutta, mikä vallitsee kääntöpiirien välillä, kun taas toiset, jotka ovat syntyneet kääntöpiirien välillä, kammovat pakkasta vielä enemmän.

»Ainoastaan me, jotka elämme _lauhkeassa_ ilmanalassa, s.o. sellaisessa, joka ei ole liian kylmä eikä liian lämmin, voimme lähteä minne tahdomme ja voimme kaikkialla hyvin, tai ainakin voimme sietää vierasta ilmanalaa. Sen vuoksi tapaakin eurooppalaisia hajaantuneina yli koko asutun maan, päiväntasaajan alla yhtä hyvin kuin napamerillä, jonne he usein lähtevät laivoissaan pyydystämään valaita.»

»Pelkästään valaita pyydystämäänkö, isä?»

»Niin, yksinomaan sitä varten. Valaan rasva keitetään traaniksi, jota laivat sitten tuovat mukanaan Eurooppaan ja muihinkin maanosiin, jotta ihmiset niissä saavat käyttää sitä tarpeisiinsa.»

»Niin, mutta eiväthän he silloin, kun meri on jäässä, voine purjehtia sinne laivoillansa?» huomautti Frits.

»Tiedäthän sinä, että tuolla ylhäälläkin on kesä, joskin lyhyt», muistutti isä. »Tuleepa tänä aikana viheriäistäkin, ja ruohot ja kukat tulevat näkyviin. Tätä ei tosin kestä kauvan, mutta toki niin kauvan, että suuri osa jäästä ehtii sulaa; ja tätä aikaa käyttävät laivat hyväkseen purjehtiakseen sinne. Kun sitten tulee jälleen kylmä, kiiruhtavat he niin paljon, kuin mahdollista päästäkseen pois sieltä ja tullakseen lämpimämpään ilmanalaan.»

»Se on järkevästi tehty», vakuutti pikku Maria; »sen minäkin tekisin heidän sijassaan. Talvella on niin rumaa ja ilkeätä; heti kun menee ulos, rupeaa paleltamaan.»

»Niin, mutta rakas lapsi, eikö talvessa ole paljon sellaistakin, mikä on kaunista ja hupaista?» kysyi isä. »Etkö esim. mielelläsi aja reellä? Ja eikö ole ihanaa, kun lumi valkoisen kimmeltävänä ketoja verhoo?»

»Kyllä, onpa kylläkin», vastasi Maria; »mutta silloin on myöskin niin kylmä, puissa ei ole lehtiä, eikä myöskään näe viheriäisiä niittyjä tai perhosia. Silloinpa on kevät hyvin paljon kauniimpi, kun kaikki alkaa jälleen vihertää, kun pääskyset tulevat ja pikkulinnut, jotka laulavat niin kauniisti.»

»Minä pidän eniten keväästä», vakuutti Frits; »sillä suvella on usein niin kauhean kuuma.»

»Niin, mutta katsokaahan, lapseni, teidän on myöskin iloittava talvesta», sanoi isä; »sillä talvetta ei meillä olisi kevättäkään.»

»Eikö niillä ihmisillä, jotka asuvat lämpimissä maissa, ole _ollenkaan_ kevättä, isä?» kysyi Frits.

»Ei, lapseni, sitä ei heillä ole», vastasi isä. »Kevät voi esiintyä ainoastaan niissä maissa, joissa on talvi, ja joissa talven aikana puut lakastuvat eli nukkuvat. Sitten, keväällä, saavat ne uutta mehua eli mäihää, kuten sitä nimitetään, alkavat uudelleen kostua, ja kaikki ympärillämme peittyy nyt nuoreen vihannuuteen. Me pidämme keväästä niin paljon sen vuoksi, että kaikki silloin herää jälleen eloon, ja sen vuoksi, että muuttolinnut, jotka jättivät meidät syksyllä, silloin palaavat takaisin. Emme ole nähneet niitä koko pitkän talven aikana; ne ovat meille sen vuoksi kahta vertaa rakkaammat, ja me oikein ikävöimme sitä päivää, jolloin saamme ne takaisin. Jos ne aina pysyisivät meidän luonamme, niin että ne aina olisivat silmiemme edessä, niin vähät me niistä välittäisimme. Katso vaan varpusia. Jos katselet varpusta tarkoin, niin huomaat, että sekin on pienoinen, hyvin soma lintu; mutta me emme siitä välitä, syystä että aina näemme sen läheisyydessämme kaiken vuotta. Pääskysistä sitä vastoin iloitsemme.

»Samoin on laita puiden ja kasvien. Puut lämpöisissä maissa ovat tosin hyvin kauniita, ja niillä on myös komeita kukkia; mutta ihmiset eivät siellä kuitenkaan tunne _sitä_ iloa, jota me tunnemme ensimmäisistä vuokoistamme, siitä syystä, että kukat ajan mittaan käyvät heille tykkänään jokapäiväisiksi ja tavallisiksi.

»Ainoastaan puutteen kautta me opimme oikein pitämään arvossa sitä hyvää, mitä Jumala on meille antanut niin runsain määrin. Vasta kun ihminen kerran on ollut sairaana, oppii hän käsittämään, miten suuri syy meillä on kiittää Jumalaa siitä parhaasta, mikä meille voidaan antaa, nimittäin hyvästä terveydestä. — Sen vuoksi onkin se ainoastaan tuon pitkän, kylmän talven takia, kun me täydestä sydämestämme tunnemme, kuinka kaunis kevät on, kuinka ihanaa on kesällä ja syksyllä, kun hedelmät kypsyvät. Sen vuoksi, rakkaat lapset, tulee teidän tyytyä talveenkin, jolloin teidän jonkun aikaa täytyy olla vailla sitä, mikä on hyvää ja hupaista. Kevät jälleen korvaa kaikki, ja me nautimme ja iloitsemme sitä enemmän.»

»Ei kait niillä, jotka asuvat lämpimissä maissa, ole aavistustakaan siitä, miltä lumi ja jää näyttävät?» kysyi Frits. »Ajatelkaas, kuinka he hämmästyisivät, jos joskus tulisivat luoksemme keskellä talvea!»

»Lämpimässäkin maassa voi olla lunta», ilmoitti isä, »kun siellä vaan on oikein korkeita vuoria.»

»Mutta jos aurinko paistaa niin lämpimästi, niin sulaahan lumi heti?» huomautti Maria.

»Ei oikein korkeilla vuorilla, lapseni», vastasi isä; »ilma on siellä hyvin ohutta, mikä vaikuttaa sen, ett’ei lumi voi sulaa. Sen jo tiedätte, että ilmalla on painoa. Niin kevyttä kuin ilma onkin, on sillä kuitenkin painonsa, vaikkakin hyvin vähäinen. Raskaampi ilma pyrkii alaspäin, kevyin ja ohuin ilma on korkeudessa, raskaamman yläpuolella.

»_Miksi_ niin on, sitä en voi selittää teille; te olette vielä liian nuoret voidaksenne oikein ymmärtää tämän asian. Sen kuitenkin tahdon teille sanoa, ett’ei hyvin ohuessa ilmassa koskaan voi olla lämmin. Sen vuoksi pysyy lumi sangen korkeilla vuorilla keskellä kuuminta kesääkin. Siellä ei näet koskaan tule niin lämmin, että se voisi sulaa. Niinpä esim. on maa, joka on Euroopassa, kaukana meistä, nimittäin Sveitsi. Tässä maassa on tavattoman korkeita vuoria, joita nimitetään _Alpeiksi_. Monella näistä vuorista pysyy lumi kaiken kesää korkeimmilla huipuilla; ovatpa monet paikat kokonaan jään peitossa ja nimitetään _jäätiköiksi_. Paistakoonpa nyt aurinko miten kuumasti tahansa alhaalla laaksoissa, niin pysyy lumi kuitenkin edelleen noilla korkeilla vuorilla juuri sen vuoksi, että ilma on niin ohutta, että vain pieni osa lumesta sulaa suvella.»

»Siis voidaan siellä kulkea lumessa keskellä suvea?» kysyi Frits.

»Kyllä, lapseni; viherjöiviltä nurmikoilta voidaan nousta kylmän lumen luo ja heti takaisin taas lumen luota nurmikolle, jos niin tahdotaan. Näillä main voidaan sanoa suven ja talven olevan aivan vieretysten, ilman kevättä tai syksyä välillään. Mutta sitä vuorenkukkulaa, jolla on niin kylmä, ett’ei lumi koskaan sula, vaan pysyy koko suven, nimitetään _lumirajaksi_.»

»Voiko päiväntasaajan luonakin olla lunta?» kysyi Frits.

»Voipa kylläkin», vastasi isä, »nimittäin sellaisilla paikoilla lämpimissä maissa, missä on _tavattoman korkeita_ vuoria. Lumiraja ei, kuten helposti voitte ajatella, ole yhtä korkealla joka osassa maailmaa. Maassa, jossa jo yleensä vallitsee kova kylmyys, ei tarvitse nousta yhtä korkealle saapuakseen lumirajalle, kuin lämpimässä maassa; ja äärimmäisten napojen luona ulettuu lumiraja aina maahan asti. Ne piirit näet, jotka näemme vedetyiksi tuohon kartalle, ja joihin nimet Pohjoisnapa ja Etelänapa on kirjoitettu; ovat ikuisen lumen ja jään peitossa, eikä yksikään ihminen vielä ole niihin jalallaan astunut. Siellä vallitsee ikuinen, kuollut talvi, emmekä me edes tiedä, elääkö siellä mikään eläinsuku.

»Siellä ulettuu siis, kuten äsken sanoin, lumiraja aina maahan asti. Täällä tarvitsisi meidän, jos se muuten olisi mahdollista, nousta kaksi tai kolmetuhatta jalkaa korkealle, ennen kun tulisimme paikkoihin, joissa lumi pysyy suvellakin sulamatta. Kääntöpiirien välillä taas täytyy vuoren olla vähintään viiden- tai kuudentoista tuhannen jalan korkuisen, siis hyvin korkean, jotta lumi voi sillä pysyä sulamatta.