Part 6

»Näette siis, lapseni, ett’eivät enemmän tai vähemmän suoraan lankeavat auringonsäteet ratkaise maan isompaa tai pienempää lämpömäärää, vaan että myöskin korkeus tai ylipäänsä maan asema on tässä asiassa määrääjänä. On olemassa lämpimiä maita, joissa on hyvin korkeita vuoria. Voi silloin sattua, että niiden juurella ollaan kääntöpiirien välillä, n.s. _tropiikeissa_, puolivälissä niiden korkeutta tavataan lauhkea ilmanala kaikkine kasvullisuuksineen, ja huipulla lunta, joka ei koskaan sula.»

»Onko vuorillakin juuret, isä?» kysyi pikku Maria nauraen.

»Ei, rakas lapsi», vastasi isä, »mutta vuoren _juureksi_ nimitetään jokapäiväisessä puheessa sitä osaa vuoresta, joka on lähinnä maata, tai toisin sanoen sitä paikkaa, mistä vuori alkaa. Vuoren muuta osaa nimitetään _rinteeksi_ tai, jos se on hyvin jyrkkä, _vuorenseinämäksi_, ylintä osaa nimitetään vuoren huipuksi. Kun useita vuoria on vieretysten, muodostaen pitkän rivin, niin sanotun jonon, nimitetään tätä vuorijonoksi; kun tällä vuorijonolla on suuria, tasaisia lakeuksia, kuten useinkin on laita, nimitetään niitä _ylätasangoiksi_.»

»Sanokaa, isä», kysyi Frits, »eikö myöskin puun alinta osaa nimitetä juureksi?»

»Kyllä, aivan oikein, poikani, ja yläosaa nimitetään latvaksi.»

»Ei suinkaan lumirajan yläpuolella asu ihmisiä?» kysyi Frits. »Eikä eläimiäkään, sillä koska ne niin helposti voivat tulla alas sinne, missä on vihantaa, niin eivät kai ne viitsi jäädä lumen keskelle.»

»Vuoristossa ei tosin asu ihmisiä lumirajan yläpuolella», vastasi isä, »vaikkakin ylhäällä pohjolassa useita villejä kansanheimoja asustaa siellä, missä on ainoastaan hyvin lyhyt suvi. Mutta eläimiä elää lumirajan yläpuolellakin vuoristossa; sillä on olemassa monta luotua olentoa, jotka varsin helposti voivat sietää tuota ankaraa pakkasta, ja jotka näkyvät erittäin hyvin viihtyvän lumessa ja jäässä. Niinpä esim. elää jääkarhu ja monta muuta eläintä kaukana pohjoisessa jään ja lumen keskellä; ja vuoriseuduissa asustaa eräs hyvin kaunis lintu, nimittäin riekko, joka kuuluu kanansukuun, ja joka ei milloinkaan jätä lunta tai ainakin mieluimmin etsii sellaisia paikkoja, joissa on lunta. Jumala on laatinut kaikki niin viisaasti ja ihanasti, eikä ainoastaan osoittanut kullekin luodulle olennolle sen paikan tässä maailmassa, vaan myöskin antanut sille sellaisia kykyjä ja ominaisuuksia, että se löytää sieltä ravintonsa ja tulee toimeen.

»Mutta ihmisellä on vielä suurempi etuus siinä, että hän osaa sovelluttaa pukunsa mitä kylmimmän ilmanalan mukaan, minkä vuoksi hän voi elää korkealla kylmässäkin ilmavyöhykkeessä.»

»Mutta miksi siis, kun on niin kylmä, ihmisraukat pysyvät kaukana pohjoisessa?» kysyi Frits. »Jos he kulkisivat hiukan etelämmäksi, niin voisivat he päästä parempaan ilmanalaan.»

»Totta kyllä, mutta sittenkään he eivät sitä tee. Tahtoisitko sinä mielelläsi mennä pois täältä, meidän kaikkien luota, meidän talostamme ja puutarhastamme, niin kauvas pois, ett’et koskaan voisi tulla takaisin?»

Frits empi vastata ja katsoi isään. Tämä oli jotakin, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi.

»Kyllä», vastasi hän vihdoin, »jos _te_ kaikki tulisitte mukaan.»

»Todellakin!» sanoi isä. »Mutta sinä unhoitat, että äidilläsi vielä on elossa vanhemmat, joita hän yhtä vähän tahtoisi hyljätä, kuin sinä meitä.»

»Äidin-isän ja äidin-äidin täytyy myös tulla mukaan, sanoi Frits.

»Mutta sinä unhoitat, että he ovat vanhat ja tuskin kestäisivät pitkän matkan kaikkia vaivoja. Sitäpaitsi on äidin-äidillä elossa sisar, jota hän ei varmaankaan mielellään jättäisi. Näetkös, poikani, tällä tavoin me riipumme kiinni kotipaikallamme monesta meille rakkaasta olennosta, joita emme mielellämme tahtoisi jättää; ja itse sitä maata, josta olemme kotoisin, olemme oppineet rakastamaan sen vuoksi, että se on isänmaamme. Paikka, jossa olette viettäneet lapsuutenne ja nuoruutenne, pysyy teille sitten aina rakkaana; ja tämä meidän rakkautemme isänmaahan on ihanimpia lahjoja, mitä hyvä Jumala on meille antanut.»

»Mutta nuo ihmisethän, isä, jotka äskettäin kohtasimme, menivät Amerikkaan, ja heillä oli lapsensa mukanaan.»

»Niin, poikani, se on kyllä totta, ja joka vuosi vaeltaa monta ihmistä, s.o. toisin sanoen, siirtyy toiseen maahan, siellä perustaakseen itselleen uuden kodin. Mutta kenpä tietää, miten vaikeata, miten tuskallista on heille ollut, ennen kun he ovat voineet tulla tähän päätökseen? Miten usein tulevatkaan he kaukana vieraassa maassa ajatelleeksi sitä, mikä täällä oli heille rakasta, ja mitä he kenties! eivät enään koskaan saa nähdä!»

»Mutta miksi siis menevät he matkoihinsa?» kysyi pikku Maria.

»Varmaankin vaan siksi, lapseni», vastasi isä, »ett’ei mies ansainnut täällä kotona tarpeeksi, voidakseen, hankkia ruokaa ja vaatteita omaisillensa. Monen köyhän ihmisen täytyy tehdä kovasti työtä, ja jos heillä vielä lisäksi on suuri perhe, paljon lapsia, käynee kylläkin vaikeaksi rehellisesti ja kunnollisesti pitää huolta heistä kaikista. Vieraassa maassa, missä maa ei vielä ole niin kallista ja elintarpeetkin ovat halvempia kuin meillä, voivat he tulla toimeen paremmin, sitä he ainakin toivovat, ja sen vuoksi he jättävät isänmaan ja tekevät tuon pitkän, vaivaloisen matkan.

»Mutta on olemassa toisiakin ihmisiä, jotka matkustavat sen vuoksi, että he tahtovat oppia tuntemaan vähän enemmän meidän suurta, kaunista maailmaamme. Ja te voitte olla vakuutetut siitä, että nähtävänä on monta sekä kaunista että ihmeellistä asiaa.

»Eivät ainoastaan vieraat, värilliset ihmiset omituisine tapoinensa herätä mielenkiintoamme, vaan myöskin monet harvinaiset, villit ja kesyt eläimet, joita siellä tavataan, ja joista te silloin tällöin lienette nähneet muutamia häkissä täällä Euroopassa, esim. leijonia, tiikerejä, elehvantteja, apinoita ja papukaijoja. Kasvikuntakin on luonnollisesti aivan toinen, kuin meillä. Lämpimissä maissa etenkin kasvavat nuo ihanat puut, joita nimitetään palmuiksi, kookkaine, hoikkine runkoineen, joilla ainoastaan latvassaan on leveitä, erinomaisen kauniita lehtiä ja usein koko kimppu makeita, mehukkaita hedelmiä. Sitten on tultasyökseviä vuoria, suunnattomia metsiä, suuria jokia, laajoja tasankoja, joilla asustaa laumoittain villieläimiä, ja tuhansia muita asioita, joita tuntemaan oppiessanne te tulette saamaan paljon hauskuutta.

»Mutta tänään ei meillä enään ole aikaa kertoa kaikesta tästä. Mutta jos teitä on miellyttänyt se, mitä minulla viime päivinä on ollut kerrottavana teille meidän maapallostamme, ja haluatte kuulla lisää, niin tahdon kernaasti kertoa teille niin pitkälti kuin tietoni ulettuvat.

»Nyt on teillä ainakin käsitys maasta kokonaisuudessaan. Te tiedätte, missä asennossa eri maanosat ja meret ovat. Lisäksi tiedätte, miksi muutamissa maissa on kylmä, toisissa kuuma. Voimme nyt siirtyä eri maanosiin ja puhua niistä vuoron perään.»

»Silloinpa kertoo isä meille myöskin Austraaliasta ja saarista — eikö niin, isä?» kysyi Frits.

»Kyllä, kaikista maista, mitä maan päällä on», vastasi isä, »samoinkuin siitä maanosasta, jossa me asumme, ja josta te vasta tiedätte niin vähän, nimittäin Euroopasta. Sitten me kerromme Ameriikasta, Aasiasta, Afriikasta, Austraaliasta ja Polyneesiasta, kääntöpiireistä ja Jäämerestä; ja silloin te opitte oivaltamaan, miten ihmeellisesti Jumala on jakanut maan ja asettanut sekä ihmiset ja eläimet että kasvit kunkin oikealle paikallensa, josta ne ovat kotoisin, ja jossa ne voivat kasvaa ja rehoittaa.

»Sen jälkeen, mitä nyt olen teille kertonut, tulette varmaankin paljoa helpommin ja paremmin käsittämään loput, ja jos se teitä huvittaa, niin saatte vähitellen oppia tuntemaan koko maan.»