II.

Taas istun vallassa aatosten, kuu illan kirkasna hohtaa. Nykypäivien murheita muista en: ohimennyt mieltäni johtaa.

Nero säihkynyt mahtava muinoisin, sitä patsaat laulavat yössä, sitä kertoo kirkkaus marmorin hyyhohdossa, hopeavyössä.

Mun nousee mieleeni kaihon vuo ja suurten henkien muisto; pyhän viileytensä yöhyt tuo, jäätähdissä uinuu puisto.

Oi, aatos sa autuas, lennä, luo ikikuulujen aikojen kuvat! Ylös joudu ja hurman juomat juo: sun voimasi uudistuvat.

Elä vaivu, sieluni, unehen, kun kerran rauha on sulla! Kuka hetken valossa kestää sen: saa ylitse pimeys tulla.