Part 3

_Fredrik_. Se on hirveätä! Enkä minä voi parantaa sitä muulla, kuin selityksellä, jonka isä jäykästi on kieltänyt.

_Grethe_. Juuri siksi, että pääsisit sellaisista selityksistä, toivon minä, ett'et sinä tule illalla.

_Fredrik_. Mitä tarkoitat?

_Grethe_. Tapaat siellä kenties erään, joka tuntee sinut.

_Fredrik_. Ken se?

_Grethe_. Niin — sitä min'en voi sanoa, vaan —

_Fredrik_ (reippaasti). Minä tulen — tulen sydämellisimmällä ilolla.

_Grethe_. Mitä!? Fredrik!

_Fredrik_. Min'en enää saata olla vieras sinulle enkä rehellisille vanhemmilleni, ja mikä siis voipi olla mulle riemuisampaa, kuin tilaisuus, joka pakoittaa isän, ilman minun tahtoanikin, itse tunnustamaan minut pojakseen?! Minä tulen.

_Grethe_. Niin, mutta sitte isä varmaankin suuttuu minuun. Kun minä nyt — —

_Fredrik_. Min'en tahdo mitään salata, ja sinulla ei ole mitään salattavaa, siksi minä sinut tunnen. Minä tulen.

_Grethe_ (itsekseen). Mitä mun nyt on tehtävä? Jommalle kummalle, neidille tai Fredrik'ille, täytyy mun ilmoittaa kaikki, (elävästi) Min'en ole voinut estää — kas, tuolta tulee joku! (Reippaasti ja päättävästi) Tee tahtosi mukaan, vaan yhden seikan toki vaadin: Ett'et tunne erästä, joka tahtoo olla sinulle outo.

_Fredrik_. Mutta mitä se merkitsee? Selitähän — — —

_Grethe_. Kylliksi. Minä koen estää, mitä sin'et tahdo karttaa; mutta joka tapauksessa muista, mitä minä, sinun sisaresi, vaadin (Menee sivu-ovesta).

Kuudes kohtaus.

Fredrik. August.

_August_ (huomaa Grethen, tullessaan perä-ovesta). Ha! (astuu sisään). Meidän perheellämme on siis jälleen kunnia nähdä teidät täällä?

_Fredrik_. Jos minun käyntini on perheellenne onneksi — jota en milloinkaan tohdi uskoa — saapi se tänään kiittää sallimaa siitä onnesta.

_August_. Ainoastaan sallimaa? — Te arvaatte kenties, että minun on vähemmin hauska olla varma siitä, että se on sydämenne, joka teidät tänne johdattaa?

_Fredrik_. Sydämeni?

_August_. Luonnollisesti. Minulla on liian suuri luottamus teidän ymmärrykseenne, uskoakseni teidän tuhlaavan varmaankin kallista aikaanne pelkkiin kohteliaisuuden visiitteihin. Sydäntäni vain kirvelee, ihan varmaan tietäissäni, mitä te itsekin mahdollisesti olette jo saanut tuntea: Sitä, jota teidän sydämenne etsii, ette löydä meidän talosta.

_Fredrik_ (itsekseen). Tuo kummallinen ääni! Mitä, jos — (ään.) Minä vakuutan, ett'en lainkaan tarvitse tuota ystävällistä neuvoa, jonka minulle annoitte; minä seuraan vain tahtoani, kun pyydän teitä, minun puolestani, ilmoittamaan isällenne, että valtioneuvos aikoo tunnin kuluessa käydä hänen luonansa, ja toivoo sentähden, että hän olisi kotona.

_Parooni_ (ulkona). Älkää huoliko mistään, _ma chère_, minä kirjoitan invitationi-lisfan.

_Fredrik_ (itsekseen). Tuo narri jääpi, — minun täytyy mennä. Hyvästi, Mathilde, tänne min'en tule enää milloinkaan! (Menee, tervehtii kylmästi Paroonia, joka tulee sivu-ovesta).

Seitsemäs kohtaus.

Parooni. August.

_Parooni_. _Comment_! Herra valtuusmies näytti olevan varsin _desperat_?

_August_. Syystäpä kyllä; minä osoitin hänet ovelle, ja ehk'en juuri hienollakaan tavalla.

_Parooni_. _Quoi_? — No, sehän hupaista! Te säästitte minulta vaivan.

_August_. Teiltä? — Minkätähden Te olisitte siten tehnyt?

_Parooni_. Ja sitä vielä kysytte? — Rakkauteni, Mathilde neiti ottaa vastaan suosioni, osoittaa hyvyyttä mulle — _enfin_, hän on mun saaliini; mutta min'en kuitenkaan saata ilman tuommoista — tuommoista _brin de jalousie_ nähdä herra Dahl'in hyvittelevän häntä.

_August_. Mathildea?!

_Parooni_. Ja sitä te ette ole huomannut?! — _Nigoud_! Hän on hullusti rakastunut neitiin.

_August_. Missä ovat silmäni olleet?

_Parooni_. Oo, minä olen läpitutkinut hänet! Hän aikoo kavaluudella occupeerata linnan — ystävyyden haahmussa, _naturellement_! Vaan minä tunnen tarkoin mokomat allieerattujen occupationit; semmoiset hyökkäykset ovat vaarallisemmat, kuin suoran vihollisen.

_August_, Tosiaankin?

_Parooni_. Ihan totta — hahaha! Minä tiedän sen kokemuksesta. Ne päättyvät aina siten, että voittaja pitää saaliinsa ja nauraa sitä vasten naamaa, joka jäi tappiolle.

_August_. Ja senkötähden te ai'oitte osoittaa häntä ovelle?

_Parooni_. Juuri sentähden, ellette te olisi ennen ehtinyt osoittamaan kohteliaisuuttanne, _sans doute_!

_August_ (innostuen). Te luulette siis olevanne herra tässä huoneessa?

_Pakooni_. En suinkaan, paras ystäväni, — hahaha! Min'en ole vähintäkään kommendantti tässä linnassa.

_August_. Ette suinkaan — te olette allieerattu ja — occupeeraatte.

_Parooni_. Kuulkaapa, nuori herra, minä pidän itseäni teidän vanhempienne ystävänä.

_August_. No, minä älyän kyllä, minä te itseänne pidätte, sillä minä tiedän, mikä te olette.

_Parooni_. _Ma foi_! Te näytätte olevan oikein oivallisella _humeurillä_ osoittamaan ihmisille ovea?

_August_. Huomaatteko sen? Kuuluu toki siltä, kuin ei se vaikuttaisi, ennenkuin vasta viimeisellä tavallaan — osoittamalla — — —

_Parooni_. Te saatatte pian itse joutua tuon "viimeisen tavan" esineeksi.

_August_. Herra parooni! (hillitsee vihaansa). — Minä saatan toki senkin tehdä, menettämättä jokapäiväistä leipääni.

_Parooni_. Hävytön!

_August_. Sananen vain! Minä voin lepyttää teidät kohta — minä teenkin sen. — Jos minun vanhempiani todellakin haluttaa teidän avullanne päistikkaa syöksyä minä perikatoon — hyvä! sitä min'en siedä nähdä, minä hankin tietojeni ja taitojeni avulla itselleni rauhallisen kodin, johon hekin hätätilassa saattavat turvautua, kun herra parooni — päättää occupationin! (Menee perä-ovesta).

Kahdeksas kohtaus.

Parooni. Rouva.

_Parooni_ (yksin). Se oli enemmän kuin hävytöntä! Jos nyt Mathilde olisi minun — mutta — _que faire_! — Vaan kuitenkaan ei hän sitä minulle turhaan sanonut.

_Rouva_ (sivu-ovesta). No, parooni-hyvä, ajatteletteko te yhä vieläkin listaa?

_Parooni_ (kävellen edestakaisin, kuin kovin liikutettuna), Anteeksi, rouva, min'en saata ajatella. Älkää kysykö miksi, min'en vastaa, sillä — _enfin_ min'en saata vastata, vaan (ottaa häntä kädestä) kiitoksia, tuhansia kiitoksia ystävyydestänne, — näillä sanoilla (kasvot poispäin käännettyinä) jätän minä teidän talonne.

_Rouva_. Taivaan Luoja! Mitä tämä merkitsee?

_Parooni_. Min'en vastaa! (käypi innokkaasti edestakaisin). Hattuni! — Pois täältä! — _Parbleu_!

_Rouva_ (pidättää häntä). Ken on teitä loukannut?

_Parooni_. Min'en vastaa.

_Rouva_. Onko Mathilde?

_Parooni_ (innokkaasti). Mathilde! (Haaveksivasti) Älkää lausuko sen enkelin nimeä näin raskaana hetkenä. Vaimo! Tahdotteko tehdä poismenoni mahdottomaksi?!

_Rouva_. Mutta mitähän täällä on tapahtunutkaan? Minä tahtoisin tietää — —

_Parooni_. Min'en vastaa. — Min'en toki olisi osannut aavistaakkaan, että teidän likeisimpänne —

_Rouva_. Siis August!

_Parooni_. Te tiedätte siis? Min'en suinkaan ole mitään sanonut, minä vaikenen ja — menen!

_Rouva_. Sitä min'en salli. Hänen hävyttömyytensä ei saa anastaa meiltä parasta ystäväämme. — Mitä hän on sanonut?

_Parooni_. Min'en kantele, vaan kun minua solvaistaan mitä haavoittavimmilla lauseilla, niin ette suinkaan saata paheksua, että nyt sanon: Nöyrin palvelianne!

_Rouva_ (asettaikse hänen eteensä). Ei suinkaan, — se on vähin, minkä voitte tehdä — — — ei — vaan minä pyydän — —

_Parooni_ (innoissaan). Minä pidän kunniani niin äärettömän hienona, että jos siitä hiuskarvankaan verran kadotan — on se tykkänään mennyt.

_Rouva_. Sen kyllä uskon. Mutta minun mielestäni — — —

_Parooni_. Sivistyneenä naisena pitäisi teidän huomata, että mun on meneminen.

_Rouva_ (elävästi). Niin on, — sivistyneenä naisena — (arvokkaisuudella) niin, minun ei sovi teitä kiusata.

_Parooni_. Älkää vain ymmärtäkö minua väärin, älkää luulko, että minä koskaan ystäviäni — —

_Rouva_ (istuu sohvaan). Ei, hyvä parooni, minä tunnen nyt pyytäneeni mitä te kunnian-miehenä ette saata tehdä. No niin, minun seurueeni, meidän pienet kokouksemme — (kyynelissä) kaikki te viette mennessänne — vaan — mitäs sille voipi! Menkää, parooni — minun kunnioitukseni seuraa teitä!

_Parooni_. Te tahdotte siis — —? — Jääkää hyvästi! Älkää unohtako totista, rehellistä ystävää. (Menee, seisahtaa ovelle). Min'en saata! Rakkaus on voittanut kunnian — oi, Mathilde! (Panee pois hattunsa). Minä jään.

_Rouva_ (hypähtää ylös). Oi, te olette tosiaankin herttainen! Tämä alttiiksi pano, tämä uhraus — —! Herra parooni, se on liian, liian suuri! — Kuinkahan minä saattaisin osoittaa — — —? Kuulkaapas, te lupasitte kirjoittaa kaikki vieraamme listalle; älkää vain millään muotoa unohtako ainoatakaan omista ystävistänne; kaikki ne ovat myöskin meidän ystäviämme.

_Parooni_. Herttaisin vaimo, minä alan heti — — (istuu pöydän ääreen).

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Vagtel.

_Vagtel_. Hyv'iltaa! (Panee pois hattunsa ja keppinsä, käydä teputtelee sukkelaan edestakaisin, hyräillen). Hum, hum, hum, mitä nyt lie tekeminen?

_Rouva_ (lempeästi). Sinä viivyit niin kauan, ystäväni, ja annoit minun kitua täällä, kuin kuoleman tuskassa.

_Vagtel_ (tyytyväisenä). Oletko sinä ollut surumielin minun tähteni, käpyseni? — Herra varjele, minä olen myöskin ollut surumielin sinun tähtesi, sillä, Tiina-kulta (vallan pelon vallassa) min'en ole saanut äyriäkään!

_Rouva_ (innokkaasti, vaan masennetulla äänellä). Siis olen minä häväisty!

_Vagtel_. Noo! (kävelee jälleen edestakaisin). Hum, hum, hum!

_Rouva_ (seuraten häntä). Ei viiniä eikä makeisia! Sitä min'en kestä!

_Vagtel_. En minäkään! (kovemmin). Hum, hum, hum!

_Parooni_ (kirjoittaissaan). Kas, herra sihtieri laulaa? — Ahaa, hyvällä tuulella!

_Rouva_ (aivan ystävällisesti). Mainiolla tuulella! Minä kerroin hänelle erinomaisen hauskan uutisen.

_Vagtel_. Niin, niin verkkasen hauskan — uutisen — — humhum.

_Rouva_ (elävästi). Sinä lupasit 40 taaleria, ja puoti-rätingin lupasin minä myöskin suorittaa heti sinun tultuasi. Johannes, sinun täytyy toimittaa rahoja.

_Vagtel_. Mistä Tiina-lintuseni? Sanohan vain mistä, enkelini, niin...

_Rouva_. Sinun pitää tietämän lähteet.

_Vagtel_. Niin, mutta min'en tiedä muuta, kuin veto-ojat.

_Parooni_ (kirjoittaen). Rouvaseni, nyt minä muistin erään uuden ystävän, jos suvaitsette, niin........

_Rouva_. Kernaasti, mielihyvä»llä, tiedättehän sen. Ja se on?

_Parooni_. Majuri von Strale.

_Rouva_. Hänhän se on, tuo hirveä koron-kiskoja, oikea juutalainen, kuten olen kuullut.

_Parooni_. Majuri? Ha, ha, ha! Pelkkää parjausta! Hän on _con amore_ kuluttanut summia ystäviensä hyväksi — minun muiden muassa.

_Vagtel_ (innokkaasti). Teidän eduksenne! Niinkö?

_Parooni_. Kuten sanoin, sepä juuri lieneekin pannut tuon huhun alkuun. Hän on minun paraimpia ystäviäni.

_Rouva_. Taivaan herra, kuinka hän on tervetullut! (Vaglel'ille) Siinä kuulet; siitä tulee tarkkaan valittu seurue ja jälki-ruuaksi mulla ei ole muuta kuin sinun sanasi — se sinun pitää pitämän!

_Vagtel_. Sen minä tiedän! Minä koen, minä hankin rahaa makeisiin, viiniin, puoti-rätinkiin, kaikkiin, kun sinä vain (viepi häntä ovelle) menet tiehes ja jätät minun rauhaan.

_Rouva_. Ilolla, ystäväni (taputtaa häntä). Sinä olet kuitenkin mun oma kiltti sihtierini. (Menee sivu-ovesta).

Kymmenes kohtaus.

Parooni. Vagtel.

_Vagtel_ (its. tullen takaisin). Niin juuri, minä olen (lyöden itseään korvalle). Yömyssy! — Tohvelit!

_Parooni_ (kirjoittaen). Mitä sanoitte?

_Vagtel_. No, minä vain puhuin itsekseni.

_Parooni_. Kas, — vai niin, rouva on jo mennyt? Teidän luvallanne — (aikoo mennä).

_Vagtel_ (estää häntä). E-ei, suokaa anteeksi, teidän korkea-arvoisuutenne, uskallanko minä —

_Parooni_ (erinomaisen kohteliaasti). Minä olen kaikessa teidän palvelianne.

_Vagtel_ (aivan hölmönä). Minä ai'oin — hehehe, minä arvelen, että huomena tulee kaunis ilma, koska (pyyhkii hikeä otsastaan) nyt on näin kuuma, ja, — mitä mun piti sanoman — en, en minä siitä aikonut puhua. Minä pyydän, olkaa vakuutettu siitä, että — että ette halveksi — — —

_Parooni_ (pyyhkäsee jaloillaan). Herra sihteeri! (its.) Mitä? Ehkä joku lahja?

_Vagtel_. Ett'ette halveksi — minun vakuutustani ystävyydestäni ja sitten (vikkelästi) — lainatkaa mulle 100 taaleria — huh!

_Parooni_ (pienen äänettömyyden jälkeen). Rakas ystäväni, teidän luottavaisuutenne ilahuttaa minua, vaan —

_Vagtel_ (vilkkaasti). Kyllä minulla varoja on, on niinkin, runsaasti varoja, vaan (teeskennennyllä ilolla) hehehe, minä olen nyt aivan sattumalta joutunut noin, hieman välikäteen pariksi päivää.

_Parooni_ (ystävällisesti). Eikö pidemmäksi aikaa? Onnen mies! Minä vakuutan, minun suurin iloni on palvella teitä — — — mitä minä sanonkaan? Minun velvollisuuteni on — — vaan (myöskin iloisesti) hahaha, minä olen myöskin sattumalta joutunut _decadence'en_ — noin viikon päiviksi.

_Vagtel_ (toivotonna). Vai niin — —

_Parooni_ (hilpeästi'). Muuten on hauskaakin väliin olla tuommoisessa pikkupulassa, Hahaha!

_Vagtel_ (koettaa samoin). Saakurin hauskaa, hahaha!

_Parooni_. Kun tietää saavansa rahoja, hahaha!

_Vagtel_. Niin, kun sen tietää, niinkuin esim. — me, hahaha! (Äkkiä totisesti) Mutta jos nyt kuitenkin niin tapahtuisi, ett'en minä saisi rahojani juuri määräpäivänä — jos te saisitte ennen, niin tohtisinko minä siinä tapauksessa tulla — — —

_Parooni_. Minun luokseni? Paras ystäväni, tulkaa te vain huoletta, kyllä minä koetan (Its.) aina pyytää anteeksi, ett'en saata.

_Vagtel_. Voinko minä luottaa siihen?

_Parooni_. Tuoss' on käteni.

_Vagtel_. Min'en, toden totta, olisi luullut teitä niin helläluontoiseksi.

_Parooni_. Sydämeni pohjasta.

_Vagtel_. Niin, koska te äsken puhelitte raha-asioistanne majurin kanssa —

_Parooni_. Ahaa, siitäkö te arvelette — hahaha, peijakkaan hienosti!

_Vagtel_. Niin — älkää panko pahaksenne. Mutta suvaitsetteko siten osoittaa mulle hyväntahtoisuuttanne? Kun minulla nyt on teidän lupauksenne, saatan minä — huh, kuinka ilma on raskas — saatan minä koettaa erästä keinoa. Täss' on 200:n taalerin obligationi.

_Parooni_. Ahaa, obligationi! Ja sitä te ette tahtonut päästää käsistänne!

_Vagtel_. En juuri kernaasti. Minä pidän sitä — (katselee peloissaan ympärilleen) vait! — Minun mielestäni tulee tuolta joku —, niin — pidän sitä pyhänä kapineena, jota en tahtoisi vaimoni tieten käyt tää (pöyhkeillen) sillä mulla on muita varoja. Ettekö te tahtoisi — tietysti mainitsematta minun nimeäni — tallettaa tätä ystävällenne, majurille, puolestatoista sadasta taalerista kahdeksaksi päivää, (innokkaasti) sillä minä tahdon sen takaisin jälleen —- tuon saman, herra parooni, tuon saman. Tahdotteko?

_Parooni_. Aivan kernaasti.

_Vagtel_ (hölmistyneenä, peljästyksissään). Aivan kernaasti?! (Malttaa). — Niin — oi, te olette pelkkää hyväntahtoisuutta!

_Parooni_. Oo — hän asuu aivan tässä lähellä; — parin minuuttia kuluttua, vanha, rehellinen ystäväni, pääsette pulastanne. (Kiiruhtaa perä-ovesta).

Yhdestoista kohtaus.

Vagtel (kohta) August.

_Vagtel_ (yksin). Niin, jumala suokoon! — Rehellinen, sanoi hän — olisiko hän kenties huomannut jotain? Huh, kuinka minä olen levoton, minä onneton mies! (Kävelee ympäri huoneita, tekeytyy uljaaksi). No, phyh! Eihän se niin vaarallista ole; kyllähän minä siitä pulasta pääsen. — Tehty kuin tehty; — no, nyt min'en enää ajattele sitä ollenkaan — talilali hmhmhm — niin, mutta sepä se juuri onnettomuus onkin, ett'en saata olla sitä ajattelematta.

_August_ (reippaasti). Vai niin, nyt sinä olet kotona, isä.

_Vagtel_ (hypähtää tykkänään pelvon sortamana). No, mitä se? Ai'otko peljättää minut kuoliaksi?

_August_ (tyynesti). Mikä sua vaivaa? Minun piti vain ilmoittaa, että tapasin Dahl'in, ja hän sanoi valtioneuvoksen kohta tulevan tänne.

_Vagtel_ (hoiperrellen). Valtioneuvoksen? — Aa, minä voin pahoin — ai!

_August_. Mitä se on? Minä — — —

_Vagtel_. Älä, älä — sinä jäät tänne — — ei, ei — mene! — Parooni — juokse kiireesti — älä, se on jo myöhäistä! — Kuule, sano minun ei olevan kolona.

_August_. Mutta hän on juuri pyytänyt —

_Vagtel_ (äkäisesti). Min'en ole kotona!

_August_. Hän tulee jo rappusia ylös.

_Vagtel_ (kummallisesti). Minä olen kotona. (Pitää Augustia käsivarresta). Mutta jää sinä tänne. — (Miehistäen itseään'). Ja nyt pelko hiiteen!

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Valtioneuvos.

_Vagtel_ (rientää valtioneuvosta vastaan, vetäen väkisin Augustia muassaan). Nöyrin palvelianne! Tervetuloa! Kuinka voitte? Terve ja raitis?

_Valtioneuvos_ (iloisesti). Niin aivan. Ja te?

_Vagtel_. Noo — aina vireä, herra valtioneuvos. Me vanhat — hahaha!

_Valtioneuvos_. Tämä on teidän poikanne?

_Vagtel_. Teidän palvelianne — —

_August_ (keskeyttää äkkiä). Isäni aikoi juuri pyytää lupaa esitellä minua hyväntekiälleni. (Hiljaa) Mutta päästähän toki!

_Vagtel_. Niin, kuten jo sanoin, minä ai'oin — —

_Valtioneuvos_. Minä toivon toki, ett'ei odottamaton tuloni ole teille haitaksi.

_Vagtel_. Minulle? Herra varjelkoon! Se on minun suurin iloni, mutta minä — —

_Valtioneuvos_. Kenties teidän monet rätinkinne saattavat teidät vähän hämmennyksiin?

_Vagtel_. Mun — (innolla) Mitä vielä, — ei millään muotoa!

_Valtioneuvos_. Hm, lienee kuitenkin vähän vaivaloista, noin killingittäin koota suurta summaa: Sillä meidän kassamme on, Jumalan kiitos, jo jotenkin suuri.

_Vagtel_. Niin on — oi, se on kelpo kassa.

_Valtioneuvos_. Tähän saakka olen ollut varsin tyytyväinen teidän järjestykseenne.

_Vagtel_ (uljaammin). Niin, järjestys, se onkin minun keppihevoseni. Kohta kun äyrinkin saan — heti kirjaan!

_Valtioneuvos_ (hymyillen). Ja sitte kassaan!

_Vagtel_. Ja sitte kassaan, niinkuin leimaus — luonnollisesti, hehehe!

_Valtioneuvos_. Äsken, kun lähetin teille obligationin — — —

_Vagtel_ (jälleen levotonna). Obliga — —

_Valtioneuvos_. Lienettehän te sen saanut?

_Vagtel_ (kumartaa äkkiä). Niin, olen, minä —

_Valtioneuvos_. Silloin en tiennyt, mitä nyt tiedän, muuten olisin tuonut sen itse —

_Vagtel_ (vastoin tahtoaan). Suokoon Jumala!

_Valtioneuvos_. Miksi niin?

_Vagtel_. Siksi — siksi — että minä ennen olisin saanut kunnian nähdä teidät.

_Valtioneuvos_. Minä arvelin, olisiko ollut vika allekirjoituksissa, sillä Dahl tuli suoraan vekselikauppiaan luota ja — vaan, — (painolla) kun minä puhun teidän kanssanne pari sanaa kahdenkesken —

_Vagtel_ (Its.). Hän tietää sen! Kuinka hän jo näin pian on — (pitää kiini Augustista, joka kumartaa ja aikoo mennä). Ei, sinä voit kyllä — — —

_Valtioneuvos_ (ystävällisesti). Ei, poikanne on aivan oikein käsittänyt tarkoituksen (kättelee Augustia). Minä toivon, se on hänelle mieluista, että hän tällä kertaa pidetään asian ulkopuolella.

_August_. Sit' en saata epäillä, kun niin on teidän tahtonne. (Menee perä-ovesta).

Kolmastoista kohtaus.

Vagtel. Valtioneuvos.

_Vagtel_ (liikkumatonna. Its.). Kas niin! Nyt hän alkaa minua pinnistää — ja ratkoa!

_Valtioneuvos_. No, nyt me olemme kahden, herra sihteeri!

_Vagtel_. Niin olemme, herra valtioneuvos.

_Valtioneuvos_ (totisena). Älkää luulko, että minä hetkeksikään olen heittänyt teitä silmistäni; minä seuraan tarkoin jok'ainoata virkamiestä, joka on minun tarkastettavanani, enkä jätä ainoatakaan tilaisuutta —

_Vagtel_ (on tuskissaan juuri ilmaista itsensä). Oi, herra valtioneuvos!

_Valtioneuvos_. Älkää kiitelkö. Minä voin tarjota pojallenne kelpo viran.

_Vagtel_. Mitä — mitä sanotte?

_Valtioneuvos_. Minua on pyydetty toimittamaan kunnon mies erään tärkeän laitoksen johtajaksi, ja minä tiedän saavani kunniaa valitsemastani, kun luotan teidän poikaanne.

_Vagtel_. Ja ainoastaan sentähden — — (mieletönnä ilosta) voi mua kymmenkertaisesti onnell — — — min'en voi enempää.

_Valtioneuvos_. Hillitkää iloanne. Hänellä on vapaa tahtonsa, siksi minä toivoin, ett'ei hänen pitänyt olla läsnä.

Neljästoista kohtaus.

Entiset. Rouva (sivu-ovesta).

_Rouva_. Mitä tämä? Herra valtioneuvos! Oi, kuinka te teette minut sanomattoman onnelliseksi. Istukaa, oi, minä pyydän!

_Valtioneuvos_. Älkää vaivatko itseänne; minun asiani on jo toimitettu.

_Rouva_. Aiotteko mennä pois? Herran tähden, eikö meidän toki ole kunnia nähdä teitä huomenna jälleen?

_Valtioneuvos_. Nähdä minua huomenna?

_Vagtel_ (töytäisee vaimoaan). Hm, hm!

_Rouva_. Niin — meille tulee moniaita hyviä ystäviä päivälliselle.

_Vagtel_, Hm, hm!

_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Vai niin, —? Minun ei kuitenkaan ole kunnia, se on päätökseni. Kun minä olen naimaton ja rakastan yksinäisyyttä, en voi kutsua ketään luokseni; sen vuoksi olen ottanut principikseni, olla käymättä kenenkään luona — siten saapi paraiten olla rauhassa. (Kumartaa, aikoo mennä).

Viidestoista kohtaus.

Entiset. Parooni.

_Valtioneuvos_. Kas, parooni Lillie?!

_Rouva_ (ylpeästi). Yksi meidän ystäviämme.

_Valtioneuvos_. Oo, onni lienee teille varsin myötäinen, koska parooni on teidän ystävänne.

_Parooni_. Te olette liian kohtelias, herra valtioneuvos.

_Vagtel_ (salaa). Antakaa obligationi takaisin!

_Parooni_ (samoin). Se on jo paikallaan, tuoss' on rahat!

_Vagtel_ (pistää rahat lakkariinsa). Niin, — nyt se on tehty!

_Valtioneuvos_ (on tarkasti silmäillyt ympärilleen). Teidän huoneenne ovat erinomaisen uljaat, ystävänne samoin; tosiaankin, teidän onnenne hämmästyttää minua. (Kumartaa, menee, he aikovat seurata häntä, hän kääntyy). Minä pyydän, ei mitään sievistelyjä — (äkeästi) minä vakuutan, min'en vähintäkään sievistele! (Menee).

Kuudestoista kohtaus.

Entiset, paitsi valtioneuvos.

_Vagtel_ (Its.). Huh, nyt voin toki jälleen hengittää. — Olipa se pirun leikkiä!

_Rouva_. Kuinka se mies on läpi kohtelias!

_Vagtel_ (miehekkkäästi). Niin! — Arvaappas minkätähden hän itse tuli tänne? — — Hänellä on suuria aatteita mielessä Augustia kohtaan.

_Parooni_. Mitä te sanotte? Toivotan onnea!

_Rouva_. Noo, ystäväni — — —

_Vagtel_ (ajatus syntyy äkkiä hänen aivoissaan). Nyt minä tiedän! (Its. käyden edestakaisin). Nyt ei tule obligationista kysymystäkään ennen kokousta, ja siksi — se on selvä, — itse kohtalo osoittaa minua avun ja pelastuksen polulle. (Rouvalle) No, nyt sinä saat rahoja, niin — ja jätä minut sitte rauhaan.

_Rouva_. Voi, sinä suloinen enkeli! — Herra parooni, meidän vieraamme?

_Parooni_ (kiiruhtaa pöydän ääreen). Lista on kohta valmis.

_Rouva_ (hyvitellen Vagtel'ia). Tuleppas nyt, niin minä näytän sinulle, kuinka suuri puoti-rätinki on.

_Vagtel_. Kiitoksia! — Tiina, Tiina, sinä olet ilkeä Eeva. (Menevät).

Seitsemästoista kohtaus.

Parooni, (kohta) August.

_Parooni_. Suuria aatteita mielessä August'ia kohtaan? _Diable_! valtioneuvoksen rikas veljen-tytär alkaa varmaankin — — hm, hm — — — tuo poika on siis aivan onnen helmassa.

_August_ (perältä, hattu päässä, katselee ympärilleen). Jokohan Grethe lie mennyt? Hän menköön ensin vanhempainsa luo; minä menen jälestäpäin, suoritan asiani säännöllisesti. Hän saapi nähdä, että aikeeni on ollut totta.

_Parooni_ (katsahtaa taakseen). Aa! (Nousee, kumartaa). Toivotan onnea!

_August_. Mihin?

_Parooni_. Ettekö tiedä? — Valtioneuvos Dobel oli täällä; hänellä oli suuria aikeita mielessä teitä kohtaan.

_August_. Mitä aikeita?

_Parooni_. No, mitäs muuta, kuin naimis-esitys?

_August_, Min'en ymmärrä teitä.

_Parooni_. Hänellä on veljen-tytär, kaunis olento, 30-vuotias, jolla on ihastuttava, oikein hurmaava omaisuus: 50,000 taaleria ja, — no, eikös kelpaa? Te loukkasitte minua äsken, vaan minä otan kuitenkin osaa teidän onneenne.

_August_. Tosiaankin? — Ottakaa se kokonaan.

_Parooni_. Potkasetteko te niin suuren onnen luotanne? Kaikkia vielä!

_August_ (iloisesti). Kaikkia vielä! Minä saavutan paljon suuremman.

_Parooni_. Eikös peijakas! Missä?

_August_ (kuin ennen). Krokodiili-kadulla. Minä menen juuri sitä etsimään — ja, saatte nähdä, minä sen löydänkin, (kiirehtää ulos perä-ovesta).

Kahdeksastoista kohtaus.

Parooni, (kohta sen jälkeen) Mathilde ja Grethe (aivan yksinkertaisessa puvussa).

_Parooni_ (yksin). Krokodiili-katu! — Mikä se on? — Missä on Krokodiili-katu? — Se on varmaan jonkunlainen sola, johon hän on piiloittanut tuommoisen hellän ystävän, joka käy huivi päässä, ja nyt hän aikoo — aa, se on oivallista! Minun pitää saaman tietää, kuka se on — vaan miten? _Mon dieu_, ken voipi asua — Krokodiili-kadulla?

_Mathilde_ (sivu-ovesta, aikoo ulos perä-ovesta). Min'en saata pukeutua yksinkertaisemmin! (huomaa paroonin). Ai!

_Parooni_. Neiti, ai'otteko jättää meidät?

_Mathilde_. Minä menen teateriin.

_Parooni_ (hyppää hattuaan noutamaan). Suvaitsettehan — —?

_Mathilde_. Älkää, älkää, neito on toimittanut mulle hevosen. (Aikovat mennä).

_Parooni_. Ahaa, neitsyt! Anteeksi — pari sanaa. Te tietysti tunnette kaikki kaupungin solat ja loka-kujat — missä on Krokodiili-katu?

_Grethe_ (äimistyen). Krokodiili-katu!

_Mathilde_ (kuiskaten). Tietäneekö hän?

_Grethe_ (samoin). Se on vaan pilkkaa.

_Parooni_. Ettekö tiedä?

_Grethe_. Tiedän kyllä, mutta sitä on vaikea osoittaa ja luultavasti myöskin tarpeetonta, sillä herra paroonin arvoisuus on liian suuri sillä kadulla käymään.

_Parooni_. Jaa! Enkös minä sanonut! Saattaa menettää hyvän nimensä, hahaha!

_Grethe_ (innolla ja pilkalla). Siellä uhkaa vielä suurempikin vaara teidän persoonaanne — minun isäni asuu Krokodiili-kadulla! (Menee kiireesti Mathilde'n kanssa).

Yhdeksästoista kohtaus.

Parooni, (kohta) Vagtel ja Rouva.

_Parooni_ (lakkaa yhtäkkiä nauramasta). Se on tuo tyttö!! — Se on verratonta! — Ja August on nyt hänen isänsä luona kosioimassa. — _Bien, monsieur_! Nyt minä voin kostaa, ja tuntuvasti! (Heittäikse sohvalle, soittaa molemmilla kelloilla).

_Vagtel. Rouva_. Mitä nyt, herra Parooni, mitä nyt?

_Parooni_. Minä pyörryn ystävyydestä teitä kohtaan! Hirveä vaara uhkaa teitä — se on nyt kauheimmallaan!

_Vagtel. Rouva_. Kuinka?

_Parooni_. Tyyntykää! Minä olen huomannut sen otolliseen aikaan — se voidaan vielä poistaa muutamassa silmänräpäyksessä; kun valtioneuvos esittelee loistavia tarjouksia teidän pojallenne — arvatkaapas, missä hän juuri silloin on? — — Krokodiili-kadulla kosioimassa teidän palvelus-neitsyttänne.

_Vagtel_. Siinä se!

_Rouva_. Ah! — Minä voin pahoin! (vaipuu tainnoksiin; parooni tuo kiireesti hänelle tuolin).

_Vagtel_. Mitä me nyt teemme?

_Rouva_. Matruusin tyttöä! — Voi, niin suurta häpeää! Voi!

_Parooni_. Teidän pitää mennä estämään sitä.

_Rouva_. Minä menen! — Seuraattehan te minua sinne?

_Parooni_. Anteeksi! — Minä pelkään sekaannuksia, jotka — —

_Rouva_ (äkkiä). Luuletteko niiden rupeevan tappelemaan?

_Parooni_. Ei suinkaan rouvasväkeä vastaan!

_Rouva_ (Vagtel'ille). Sitte täytyy sinun tulla mukaan.

_Vagtel_. Luonnollisesti! — Minä juoksen vaunuja noutamaan.

_Rouva_. Ja minun täytyy pukeutua paremmin, sillä heidän pitää kunnioittaman minua; — hm, mokoma roistoväki.

_Parooni_, _C'est le mot_, — mokoma. —

_Kaikki_. Roistoväki!

Kolmas näytös.

Yksinkertainen, vaan siisti huone. Perähuoneesen johtaa oikealla — yleisöstä — ovi. Laiva riippuu katosta; vasemmalla kirjahylly puoli kyynärää seinästä, kolmen neljän kyynärän pituinen, pitkä, viheriäinen kartiini peittää sen tykkänään. Peräseinällä pari hyllyä, joilla on suuri messinkinen kahvikannu, porsliinia, moniaita kiinalaisia lakeerattuja maljoja kaksi pagodia ja suuri kristalli-kolpakko. Toisen hyllyn alla riippuu viulu. Sekä perällä että sivuilla yksinkertaisia kuvia pienemmissä ja suuremmissa mahonki-raameissa. Pieni pöytä kummallakin sivulla.

Ensimmäinen kohtaus.

Palle. Ellen (täydessä puuhassa, järjestellen kynttilöitä, tuoleja ja pöytiä).

_Palle_ (pysähtyy yht'äkkiä keskelle permantoa kynttilä kädessä, jolle ei näy löytävän paikkaa; hyräilee). Tordenskjöld, tuo suuri mies, Kalain eri hinnat ties! (Ellen kiireissään töyttää häneen). Hä? Yhteentöyttäys? Vaikka minulla oli signaalit ja laternat ulkona! (Ottaa kiini hänen ympäriltään). Siitä on rangaistus! (Suutelee häntä).

_Ellen_ (nureillaan). Se oli oma vikasi; miksi —

_Palle_. Oletko möttösilläsi? (Panee kynttilän pois, aikoo uudestaan ottaa hänet kiini). Sitä suurempi rangaistus!

_Ellen_ (lykkää hänet luotaan). Narrinhäntä! — Häpeehän toki — ikääsi.

_Palle_. Ikääni? Sinä laskettelet turhia, Ellen? Mitä vuodet voivat sille, jolla on tuommoinen muija — oikein suloinen, fyyry — hei! (Hypähtää, lyöden jalkapohjiaan). Viimeiset parikymmentä menevät täyttä piilivintiä, kun vaan näen tämän fyyryni Kaksoissini-tulen, sun sulo-sini-silmäsi. (Ottaa häntä molemmista käsistä, pudistaa häntä). Sinä tullin-varas — tahdotko hymyillä, vai hä?

_Ellen_ (ei voi olla hymyilemättä, läpsähyttää häntä poskille). No, sinähän olet varsin hupsu! (Liikunnolla perällepäin). Jos joku tulisi tuolta, saisi se nauraa vatsansa täyteen.

_Palle_. Sitä parempi, nöpöseni, — he olisivat iloiset, ja senpävuoksi juuri olemme kutsuneetkin heidät tänne. Siellä he istua jonottamatkin kuin ahvenet, tupakan-savu-pilvessä; mutta jahka vain Qvit tulee, niin kyllä pakina alkuun pääsee.

_Ellen_. Niin, hän, — "ota hännästä kiini." Tänään minä pyysin häntä tulemaan aikaisin kotiin — vaan odotapas sitä! Ei, hän on kiusoittava ihminen, — min'en kärsi puhuakkaan hänestä.

_Palle_ (kuivasti). Ehkä hänelle on tapahtunut jotain.

_Ellen_ (elävästi). Tapahtunut jotain? — Qvit'ille? Herra varjele! Ja sen sinä sanot niin rauhallisena? Hyi, häpee, Palle! Hän, joka kernaasti panisi henkensä alttiiksi meidän tähtemme! Meidän pitää heti — — —

_Palle_ (estää häntä) Sanoithan sinä äsken, ett'et kärsinyt puhuakkaan hänestä.

_Ellen_ (innossaan). Se oli lörpötystä vain!

_Palle_. Sitäpä minä juuri tahdoinkin osoittaa sinulle; Qvit'in suhteen voit olla aivan rauhassa — hän on kirja-auksionissa.

_Ellen_. Huh! — Hyi, kuinka sinä peljätit minua! Vaan sen minä ansaitsinkin. Nyt siitä on juuri tesmälleen 15 vuotta, kun johtajamme salli meidän hyyrätä hänelle tämän huoneen, — eikä koko tällä ajalla ole kulunut ainoatakaan päivää, jona hän ei olisi ottanut osaa sekä meidän iloihimme että suruihimme. (Innostuen) Hän, se on koko peijakkaan mies! — Hän elää, hyödyttääksensä kaikkia, paitsi itseään. Hänen olisi vähintäinkin pitänyt päästä ministeriksi tahi vaivaisten holhojaksi.

_Palle_. Kiusa ja piina! ei millään muotoa, mamma, sitten ei hän olisikaan muuttanut meidän luoksemme.